Näytetään tekstit, joissa on tunniste random. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste random. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. tammikuuta 2017

Hyvin menee, mutta menköön...

Jos olisin tällä hetkellä parempiuninen, olisi luultavasti fiksua nukkua koko pitkän viikonlopun yli... Here we go, follow the story.

Keskellä yötä menet pissattamaan koiria ja ajattelet, että et tarvitse siihen puhelinta, sillä käyt vain (wrong!), etkä avainta, kun jätät oven lukitsematta (also wrong!). Lähtiessä vielä avaat oven kerran ja tarkistat, että ovi varmasti aukeaa ja se aukeaa. Lähdet pissattamaan koirat, säikähdät, kun ne murisevat yhtäkkiä ja näet ketun jolkottavan karkuun ihan vierestä. Kuiskaat itsellesi wau... Palaat köhien ovelle, tartut kahvaan, ja yyyllätyys! Hähhähää loser! Nyt ei aukea!

Mies on mennyt aikaisin nukkumaan, koska ollaan molemmat kärsitty unettomuudesta koko viikon. Luultavasti hän on juuri päässyt sikeään uneen ensimmäistä kertaa viikkoon. Syyllisyys painaa, vaikka varmasti ovi oli lukitsematon. Ei ole avainta eikä puhelinta. Ulkona on kylmä kuin faaan. Linglottelet siinä ja kolkuttelet. Mietit, montako kertaa voi linglottaa ilman, että naapureita häiritsee tai joku kutsuu poliisit. Mietit, että mitä jos mies ei herää soitteluun. Linglottelet ja kokeilet kahvaa monta kertaa. Ei voi olla totta. Kyllä voi. Ja jos mies herää, tulisiko hän keskellä yötä avaamaan. Itse en menisi. Linglottelet. Alat jo miettiä, että mitäs sitten. Sopivasti sadattelet, vähän vikiset, ripauksen rukoilet. Mietit, herätätkö mieluummin naapurin vai sinnittelet koirinesi pakkasyössä. Koirilla ei ole takkeja (sinähän vain kävit!), joten se siitä. Arvot, kuka saa kunnian olla se epäonninen naapuri. Lopetat linglottelun. Sadattelu muuttuu enenevissä määrin vikinäksi.

Sitten! Ovi aukeaa hitaasti, ovenraosta kurkkaa uninen ja kysyvän näköinen mies lempeällä katseella, ja tarina saa sankarinsa. Pahoittelet miljoona kertaa, halaat ja kiität onneasi. Kaiken huipuksi oven suljettuasi avaat sen uudelleen ja nyt se on taas lukitsematon ja aukeaa normaalisti. Kuulostaako tutulta? Ei onneksi täälläkään!

perjantai 29. tammikuuta 2016

Vallankaappaus

Tere! Se on nyk kuulkaa simmotti, et tää meidä mamma on nii tavattoma saamaton, et päätettii ohjat tää homma ny sit hiuka korkeempii käsii. Keittiös oli sillai sopivasti jääny tuali levällee, et helpostikkos tähä yksun toinenki tyäkoira nousis sihteerin paikal. Koneeski oli jättän iha auki, nii täsä ny sit hoidetaa meidä velvollisuuret suurii fanijoukkoi kohtaa.




Iha enstekski meil oli semmone hyvi luminen joulu, ku tää meidä poppoo lähti sankoi joukoi ajamaa sinpäi mis aurinko ei paista. Meil oli oikkee mukava matka, ja peril sit huamattii et sissus ne otti ne rääpäleekki mukaa. No eihä siin mittä, ehä ne muuta ku makas sohval ne, nii ei niist paljo häiriöks ollu.

Päästii siä reisus sit availee pakettei ja kirmaama semmottise puise auto ette, mitä nää mammat summuut sit jalkatyäl joutus nitkuttelee etiäppäi. Se oli muutenki vähä huanos jamas, ku ehä siin ollu ees renkait tai mittä, simmottis pitkät metalliriu'ut vaa. Bensaki loppus kerta, mut ei näyttän haittaava. Olis siin ollu simmotti hyväki puali, et kerranki olis pystyny haistelee koko matkan kaikkii pohjoste kavereide viestei, jokka keltasin kimmelti kuunvalos. Näil oli kummiski nii kova kiirus, et hyvi pia muhu tartuttii kaksi käsi ja tempastii vehjee kyytii. Oli seki sit näky, ku toine koira meni keulil iha innoissaa ja mää sit toisena retkotin kintut levällää sylis. Ja taas mul vaa naurettii.



Ja tämmöttis salakuvii ne sit must ottaa!


No, sit takasi tääl kotikonnuilki tuli talvi ja mei isäntäväki oli yhtäkkii harvase ilta jossai jokapäivä erilaiste kenkie kaa. Ain ne tuli yhtä punasin takas ja hihku mite kivaa oli ollu, mut emmää ny ymmär mitä kivaa siino, et meit ei hualittu mukka jos kerta nii kivaa oli. Onneks tähä sit taivaaisä vastas ku rukoiltii luit ja kevää tuloo, ni lähti ne lumekki sit aika äkäsee. Luulähetyst ei o viä näkyny, et sitä ootellaa viel. Terveissi vaa. Nyk kuunnellaa sit alituist marinaa siit ku tavallisilki kenkil tulee naama punaseks lenkil. Eile tosi mamma halus vähä vaihteluu ja repi käteski punaseks tos kotipihal.




Lopuks mun piti muistaa kertoo, et vaikkei tää mamma oo ehtinykkää tän mittää kirjottelemaa, nii on se ehtin tehä meil iha oikeet kotisivut! Ne löytyy tualt yläpalkist Kasvatus-linki takaa tai sit suaraa http://minoonsittebc.hapsutassu.com! Mää mene täst ny tarkistaa et jäiks mul jottai ton mun ruakakippoo semmotti murusii ku sin ain välil jää, eikä tol Hoinal kai teil mittä sanottavaa ol ku se vaa möllöttää tua sänkys. Palataa astial, iha kirjaimellisesti!


- Chhaina -


tiistai 22. syyskuuta 2015

Uusi vuosi 2015 ½

Niin opiskelijana kuin koiraharrastajanakin olen tottunut siihen, että uusi vuosi alkaa kahdesti: oikeasti uutena vuotena sekä, ehkä jopa merkittävämmin, syyskaudella uuden opiskelu- ja harrastuslukuvuoden alkaessa. Minun uusi vuoteni alkoi viikko sitten. Olen päättänyt, että tästä vuodesta tulee hyvä vuosi.

Ennen kaikkea haluan tämän vuoden olevan tasapainon vuosi. En aio kertaakaan päntätä koulukirjoja keskiyön yli enkä aio olla moksiskaan, vaikka arvosanojen keskiarvo sen johdosta vähän laskisi. Nukun enemmän. Aikataulutan, mutten aio kuolla, vaikka aikataulu kuolisi - eikä se minulla kyllä koskaan ole kuollutkaan.

Opiskelun ohessa aion harrastaa, ehkä enemmän kuin koskaan. Topteam-leirit tulevat rytmittämään vuotta mukavasti ja leirien välisillä viikoilla puolestaan täytellään ahkerasti treenikalenteria. Muina viikonloppuina kisaamme Chhainan kanssa jokseenkin säännöllisesti ainakin nyt syksyllä. Juoksut kylläkin tulevat tätä hieman tauottamaan, mutta muuten ajattelin ylläpitää vähintään kaksien kilpailujen kuukausitahtia syksyn ajan. Täytyy myöntää: olen aika täpinöissäni siitä, että minulla on tällä hetkellä täysipäinen ja alati kehittyvä kisakoira, jonka kanssa koko kisareissu on yhtä nautintoa! Aamu-usvassa kisoihin ajelu, parhaassa tapauksessa kaverien tapaaminen sekä yhdessä lämmittely ja ohjausten suunnittelu, yhteisymmärryksessä koiran kanssa parin kisaradan juokseminen ja sen jälkeen sohvalla täkin alla lämpöä huokuvan karvaturrin kanssa päällekkäin torkkuminen - siinä vasta onnellisen viikonlopun resepti!

Topteam-todellisuuskin alkaa pikkuhiljaa hahmottua: ensimmäisen leirin majoitus on järjestetty ja sähköpostiketjuissa jo kovasti sovitaan yhteisiä illallisia treenipäivien päätteeksi. Olin kasvattajakurssin yhteydessä ensimmäistä kertaa yksin hotellissa, ja olen kyllä sen kokemuksen jälkeen haaveillut, että joskus saman voisin toistaa. Nyt se sitten tapahtuu! Toivon vain, että Hoina aloittaisi juoksunsa nyt heti ja tiputtelisi housut täyteen ennen leiriä eikä juuri sen aikana, kuten nyt ounastelen käyvän...

Tässäpä tulikin rivien välissä eräänlaisia uuden vuoden lupauksiani itselleni. Jotta en hirveästi heti lipsu tuosta nukkumislupauksesta jo näin kättelyssä, tämä saa riittää tällä kertaa. Lupaako kukaan muu mitään pientä tai isoa muutosta tälle kaudelle?

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Haastellaan

Olen aina ollut tietyllä tapaa vastarannan kiiski blogihaasteiden suhteen - ne kun tapaavat kiertää samaa kehää yhä uudelleen. Niin kävi tälläkin kertaa, ja olemme tulleet peräti kolmesti haastetuksi Liebster Award -kysymyskatraalla. Jos vastaisin kaikkiin haasteisiin, blogissamme ei muunlaisia postauksia olisikaan (lievää liioittelua?), mutta nyt minun oli pakko tulla vähän vastaan: kolmelle ihmiselle kieltäytyminen on ylivoimaista ihmiselle, jonka on muutenkin vaikea sanoa ei. En kuitenkaan haasta ketään eteenpäin tai liitä mukaan liirumlaarumeita, vaan tiivistän valikoiden kolmen haasteen kysymykset yhteen yhdentoista kysymyksen pakettiin, sillä moni kysymys toistui eri haastajien luetteloissa tai niiden vastaukset olivat muuten blogistamme ilmeneviä. Sitä paitsi epäilen silti, kiinnostaako ketään, mitä näihin vastaan.


1. Mitä harrastuslajia haluaisit vielä joskus kokeilla?

Suunnitelmissa olisi käydä sytyttelemässä omia koiria lampailla, mutta en usko, että tulemme paimennusta koskaan harrastamaan - tai mistäs sitä tietää. Toinen kiinnostava laji olisi vesipelastus. Koska minulla on kuitenkin selkeä taipumus omaksua päälaji ja koittaa tehdä edes yksi asia kunnolla, agility tulee vaan aina voittamaan kaikki muut lajit. Huomaahan sen siitäkin, että me olemme tokoilleet aina vain silloin, jos emme jostakin syystä ole päässeet tai pystyneet tekemään agilityä.


2. Kuulutko johonkin koirayhdistykseen ja jos niin mihin?

Jossakin vaiheessa eri yhdistysten jäsenyyksieni määrä oli hurja, mutta olen sittemmin karsinut listaa. Tällä hetkellä kuulun Suomen Kennelliittoon, Suomen bordercolliet ja australiankelpiet ry:hyn sekä Agility-Team Turkuun. Aiemmin olen kuulunut myös Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistykseen, Hurttaharrastajiin ja Loviisan seudun koiriin.


3. Mikä piirre koirassasi ärsyttää?

Hoinassa ärsyttää se, kun se menee ylikuumumisen, paineistumisen tai pelon takia sellaiseen tilaan, että se ei kuule, näe tai reagoi mihinkään, mitä sille sanon. Chhainassa puolestaan ärsyttää hyvin harvoin mikään. En oikeastaan muista, olenko koskaan ärsyyntynyt siihen kunnolla. Varmaan joskus ottaa vähän leikillään päähän sen bitchy mood - kun se riekkuu hihnassa tai Hoinan kaulassa ärinän kera, mutta silloinkin se ärsyttää minua vain leikisti. Chhainaan vaan kuuluu sellainen kakarointi. Ei Chhaina ole Chhaina, jos se ei ole ilkikurinen, ja onhan sille kaikella rakkaudella lanseerattu oma luonteenpiirrekin: elämäntapatuhmeliini. Chhai ei ole koskaan ärsyttävä idiootti vaan soma tuhmeliini. Hoinan näkökulmasta tässä voi olla jotakin epäreilua, koska siltä ei siedetä mitään pelleilyä. Toisaalta siihen saattaa puolestaan olla syynä se, että Hoinalla pelleily menee sekuntissa yli.


4. Minkä piirteesi luulet koiraasi sinussa ärsyttävän?

Luulen, että niitä pännii eniten epäloogisuuteni. Käytöstavoissa ja sääntöjen noudattamisessa olen kyllä johdonmukainen, mutta mielialojeni mukaan päälleni kiipeäminen, rapsutusten kerjääminen ynnä muu vastaava on joko äärimmäisen söpöä ja ihanaa tai saa minut käskemään koirien ottaa reilusti etäisyyttä.


5. Milloin koirasi on suloisimmillaan?

Chhaina on söpöimmillään, kun se joskus rapsuttelun jälkeen uuvahtaa pentumaisesti kerälle syliin ja nukkuu sikeästi ja silmiään availematta, vaikka koskisin sen tassuihin, silittelisin, vetäisin peiton ylleni tai vaihtaisin asentoa. Hoinassa suloisinta on se, että jos joku itkeä tirauttaa kyyneleenkin, Hoi lähestyy aina erityisen rauhallisesti pää painuksissa, kipuaa siivosti syliin halattavaksi ja vain on siinä lohduttamassa. Kyseinen käytös on todella erikoislaatuista Hoinalta, joka ei yleensä malta olla hetkeäkään rauhassa rapsuteltavana, ja tätä tapahtuu vain, jos joku itkee.


6. Mihin rotuihin haluaisit vielä tutustua?

Kolmea viimeistä koiraani etsiessäni olen harkinnut muiden muassa mudia, länsigöötanmaanpystykorvaa, kooikerhondjea, novascotiannoutajaa, australianpaimenkoiraa, australiankelpietä ja shetlanninlammaskoiraa. En oikein itsekään ole tiennyt, millaista koiraa olen halunnut, ja joka kerran olen kuitenkin löytänyt pentuhihnan päästä pienen bordercollien. Mistä niitä tulee?! No Miikulta tietysti! :D


7. Pelottavin hetki koirasi kanssa? Kenties tapaturma, karkaaminen joku muu tilanne missä olit sydän syrjällään koirasi vuoksi?

Varmaan karmaisevin hetki oli joskus alkutalvesta 2008, kun alle nelikuinen BC-lapseni Rilla pääsi pannastaan irti jahtaamaan autoa Loviisassa. Luojan kiitos hyytävä koiran nimen karjaisu sai pennun kääntymään saman tien ja palaamaan vitivalkoisen omistajansa luo. Sen jälkeen Rillalta kitkettiin aika tehokkaasti autojen paimennus pois.


8. Erikoisin kommentti jonka olet koirastasi saanut?

Muutama kuukausi sitten aamulenkillämme ohitimme jonkin päiväkotiryhmän niittyretkellään, ja porukasta eräs pieni tyttö hihkui koko muulle ryhmälle: "Hei kattokaa, talvikoiria! Kattokaa kaikki, talvikoiria!"


9. Kuinka päädyit ottamaan juuri tämän rotuisen koiran/koiria?

Cavaliereista luin aikoinaan ensin lehdestä - että teiniaikaisella idolillani oli ollut sellainen. Kun menimme koko perheellä Kotkan Ruusu -koiranäyttelyyn tutustumaan eri rotuihin, vanhempani sanoivat: "Jos meille koira tulee, niin se on sitten cavalier."

Bordercollieita olin aina ihaillut agilityssä ja ne näyttivät silmääni upeilta, mutten koskaan uskaltanut moista edes toivoa tai ehdottaa. Olimme jo käyneet katsomassa yhtä kooikerhondje-pentuetta, kun äitini alkoi epäröidä rotuvalintaa - tai lähinnä rodun mahdollista arkuutta tai pidättyväisyyttä. Olimme Kotkassa möllikisoissa cavalierien kanssa, kun äitini osoitti erästä bordercollieta ja sanoi: "En mä kyllä oikein tykännyt niistä koikkereista. Mieluummin sitten vaikka tommoinen. Ei tuo nyt kovin paljon isompi ole." Epäilemättä kyseessä oli pieni näyttelylinjainen narttukoira, mutta minähän meinasin pyörtyä ensin ihmetyksestä ja sitten onnesta. Minä saisin oman harrastuskoiran isolla H:lla! Kuten kontekstista näkyy, sille tielle on toistaiseksi jääty.


10. Oletko koskaan harkinnut kasvattajaksi ryhtymistä?

Vitsit, mikä ajoitus. Minulle on muutama päivä sitten myönnetty kennelnimi Minoon sitte. Teiniä toki haaveilin kaikkien muiden nuorten tyttöjen tapaan alkavani kasvattaa koiria heti, kun siihen pystyn. Täysi-ikäisyyden saavuttaessani minun ei kuitenkaan olisi tullut mieleenkään mennä kasvattajakurssille - olin nähnyt, mikä vastuu ja vaikeus kasvattamiseen liittyy. Salaa haaveilin oppivani jotakin kasvattamisesta liisauspentueella yhteistyössä Miikun kanssa, mutta koska niin Rillasta kuin Hoinastakaan ei ollut jalostuskoiraksi, en koskaan päässyt katsomaan sitä korttia. Muutama kuukausi sitten pääsin kuitenkin auttamaan kahden kolmen tunnin ikäisten shelttipentujen hoidossa, ja nyt sitä sitten haaveillaan, että parin vuoden päästä pystyisin itse kasvattamaan ensimmäisen pentueeni.


11. Rotusi plussat ja miinukset?

Hassua ehkä sanoa, mutta itse asiassa en ole varma, onko bordercollie minun the rotuni - Chhaina on, mutta en tiedä ovatko bordercolliet muuten. En ole ihastunut kovinkaan moneen bordercollieyksilöön näiden vuosien aikana, sillä en itse useinkaan hahmota rodun työinnon alta selkeitä erilaisia persoonia. Asiaa on vaikea selittää, mutta perheeni on ollut asiasta samaa mieltä. En hahmota Hoinassa - kuten en hahmottanut Rillassakaan - selvää yksilöä. Hoinassa esimerkiksi vuorottelevat aktiivisessa tilassa vain työmoottori, pelot ja leluinto; kotona se on aika näkymätön ja jos siihen joku yrittää tutustua, sen ainoa tuntema toimintatapa on hakea lelu. 

Sellaiset bordercolliet, joihin olen ihastunut, omaavat paljon plussia: ne ovat sopivankokoisia, näyttävät upeilta, niiden kanssa voi tehdä mitä vain ja ne eivät sekoa mistään - ja ne ovat selviä persoonia. Miinuspuolia ovat sitten näiden vastakohdat: piipittävät, huonohermoiset, tosikot tai pelkäävät koirat, joiden kanssa ei voi tehdä mitä vain tai ehkä mitään. Bordercollie on siis arvatenkin minun rotuni silloin, kun se on kaunis eli niukasti hapsuinen ja kevyehkö, hyvähermoinen ja kaikkeen sopiva, ihana kotikoira, persoona ja huumorintajuinen. Luulen, että listan kaksi viimeistä todella ovat suurin tekijä. Chhaina on kolmesta bordercolliestani ensimmäinen, jolla on huumorintajua ja selvä, oma yksilöllinen persoona. Vaikka koirastani X olisi meriittien tasolla mihin, cavalierien jälkeen en vain osaa kouluttaa koiraa, jolla ei ole tippaakaan pilkettä silmäkulmassaan. Siksi Hoinan kanssa harrastaminen onkin niin junnaavaa.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Kuntoutumista kameramasennuksesta



Olen ollut viime aikoina todella saamaton kamerani suhteen. Kuvien siirtely laitteelta toiselle ja läpi käyminen on tuntunut ylivoimaiselta, ja siksi myös kuvaaminen itsessään on vähentynyt huomattavasti. Siirsin vasta eilen koneelle tupaantulijaiskuvatkin, jotka on sentään otettu ennen huhtikuun puoliväliä. Niistäkin piti tehdä hieno merkintä tänne blogiin. Ehkä laitan ne vielä jälkijunassa itselle muistoksi?




Pari viikkoa sitten olimme kuitenkin mökillä useamman päivän lomalla, ja silloin vannotin itselleni, että koirista on ainakin pakko ottaa vesipetokuvia. No, muita en sitten ottanutkaan, ja otettujakin kuvia vastaan luonto yritti tehdä kaikkensa, kun kuuroileva sade ilmestyi aina heti rantaan päästyäni ja loppui aina, kun sain siitä tarpeekseni ja lähdin katoksen alle suojaan.




Koirilla on edessä melko rauhallinen kuukausi. Voi olla, ettei kumpikaan kilpaile elokuussa - ainakaan, mikäli pääsemme Hoinan kanssa Topteamin valintatilaisuuteen. Kummankin kanssa käymme kuitenkin ainakin pari kertaa viikossa aamutreenailemassa hallilla, koska molempien kanssa täytyy viilailla keppiosaamista ja Chhainalla vahvistaa vielä ripeämpiä kontakteja. Itselläni on vielä viisi viikkoa töitä edessä, minkä jälkeen pääsemme toivottavasti pitämään viikon kahden verran yhteistä lomaa koko perheellä, ennen kuin koulut ja armoton puurtaminen taas jatkuu. Osan ajasta vietämme takuulla mökillä, mutta vielä on harkinnassa, onko varaa ja halua lähteä ulkomaanmatkalle vai tehdä vain roadtrip Suomessa. Kotimaan kohteiden osalta saa ainakin ilomielin laittaa vinkkejä, jos tietää kivoja kaupunkeja, leirintäalueita tai nähtävyyksiä ja tapahtumia syyskuun alussa!




Moni on varmaan Instagram-seinältämme jo päässytkin näkemään, että kasvilaatikkomme ovat alkaneet antaa jo ensimmäistä satoa korjattavaksi. Olemme päässeet kokeilemaan jo pinaattia, salaattia, punajuuren naatteja sekä retiisejä, ja tänäänkin on tarkoitus tehdä tortilloja oman maan salaattisekoituksella täytettynä, kun entinen luokkakaverini tulee Turkuun kyläilemään. Myönnän, että kohottelin aikanaan hieman kulmakarvoja Herra B:n kasvimaainnostukselle, mutta omakohtaisen kokemuksen jälkeen voin kyllä sanoa, että mikään ei voita sitä tunnetta, kun kädet ovat täynnä itse kasvatettua ruokaa! :)



perjantai 16. toukokuuta 2014

Nuori tutkija

Chhaina posing Run fun!


Arki Loviisassa on alkanut mallikkaasti, kuten riemukkaista kuvistakin voi päätellä. Itse olen ollut jo kaksi viikkoa töissä - joskin nyt kipeänä kotona - ja lukenut pääsykokeisiin. Illat olen ollut treeneissä tai kisoissa Hoinan kanssa, joten blogin päivittely on jäänyt minimaaliseksi siitäkin huolimatta, että talossa on pieni nassikka - nassikka, joka on ollut yökuiva alusta asti ja jo puolitoista viikkoa kuiva myös työpäivieni ajan aitauksessaan. Se on hieno pentu!




Tällä viikolla olen ottanut Chhainaa jo mukaan lyhyille kaupunkikävelyille muiden koirien kanssa ja agilitykisoihin turistiksi. Autossa se nukkuu odotteluajan boksissaan ja kentän laidalla se ihmettelee rauhallisena huomaamatta koko agilityä ja katsoo kummissaan, miksi muut koirat haukkuvat sille. Chhaina onkin ihan hassu ihmettelijä: kaupungilla toisella puolen katua kävelevä, kuntosalilta kotiin palaava nainen saa pennun pysähtymään ja tapittamaan tarkkaavaisena niin kauaksi aikaa, kunnes hihnan toisessa päässä halutaan jo jatkaa matkaa tai tapituksen kohde on hävinnyt näkyvistä. Sitten äkkinäisellä kuin olkien kohautuksella likka kääntyy taas minua kohti ja voi taas jatkaa matkaa.

Kuulumisten lopuksi voin ilokseni todeta, että vaikka alemmat kuvat ovatkin vauhtikuvia ja korvien asento selittyy sillä, olen saanut kolmannen bordercollien myötä myös kolmannen pystykorvaisen bordercollien. Viimeinenkin karvanpää nousee pystyyn huomenna tai ylihuomenna, ja sitten olemme valmiita korvakuvakollaasiin! :)

torstai 16. tammikuuta 2014

Top 10 suomalaista asiaa

En ole kertonut paljon ihmisestä, jonka kanssa olen jakanut ilot ja surut jo kolme vuotta ja täyspäiväisen arkenikin jo puolen vuoden ajan - enkä aio juurikaan kertoa nytkään. Suomalaiset kuitenkin rakastavat kuulla, mistä ulkomaalaiset pitävät kotimaassamme, ja näistä asioista kerron itsekin ylpeänä ja hymyssä suin, jos joku sattuu minulta niistä kysymään. Siispä kerron ihan ukkelilta kysymättä Tuttu juttu -meiningillä oman näkemykseni siitä, mitkä suomalaiset asiat kuuluvat herra B:n topkymppiin.


1. Sauna

Sauna on takuulla ihan oikeastikin herra B:n listalla ykkösenä. Emme ole takuulla koskaan saunoneet niin, että hän poistuisi löylyistä ennen minua. Siinä missä itse tykkään vain lojua lauteilla heittämättä välttämättä yhtäkään kauhallista kiville, herra B heittää uutta kauhallista melkein heti, kun edellisen höyryt ovat lakanneet nipistelemästä ihoa. Meillä kotonakin tiedetään jo, että kun herra B pääsee saunaan, siinä voi mennä kaaaaaaauan. :D Löylytuoksu ja kesällä vihtakin kuuluvat tietysti asiaan!


2. Nokkoset

Haha, weird? Siinä missä moni muu tekee kaikkensa päästäkseen näistä lohikäärmekasveista eroon, minä olen tosiaankin viettänyt tunteja a) etsien, b) pihtien ja kumihanskojen kanssa keräten ja c) huuhdellen ja keittäen nokkosia herra B:n johdolla. Se kuulostaisi mielipuoliselta, ellei niistä tulisi niin törkeän hyvää ruokaa. Oikein herahti vesi kielelle itsellekin. Jos joku Varissuon ja Littoisten rajalla on nähnyt pariskunnan kykkimässä paikassa, jossa kukaan muu ei kykkisi, you've got us.


Life with you is eternity


3. Aurinko

Tämän ymmärtää kuka tahansa. Jos tulee trooppisen ilmaston (meniköhän nyt oikein...) maasta, oppii takuulla arvostamaan jokaikistä luonnollisen valon pilkahdusta, joka tänne Pohjolaan suodaan. Herra B ei kuitenkaan pidä auringonotosta, mikä antaa minulle hyvän asetelman rusketuskirimiseen. Vaikka talvella ihomme ovat lähestulkoon samanväriset, kesällä ero kasvaa aina huomattavasti, ellen minä loju viikkotolkulla aurinkokylvyssä.


4. Juhannus

En tiedä, johtuuko tämä meidän hulluista juhannusolympialaisistamme vai vain siitä, että meitä on suuri porukka perhettä, sukulaisia ja kavereita saunomassa, onkimassa, soutelemassa, grillaamassa ja pelaamassa korttia, mutta juhannus saattaisi olla yksi niistä asioista, jotka mahtuvat herra B:n suomalaisuuksien kymmenen kärkeen. Juhannukseen aletaan laskea päiviä vähintään kaksi kuukautta etukäteen.


A tiger


5. Muumit

Tämä on vielä melko tuore juttu herra B:lle, mutta sijoittuisi varmasti melko korkealle hänen listallaan. Aloimme katsoa netistä yhden jakson päivittäin, jotta B kuulisi kieltä tietyn verran joka päivä ja kartuttaisi näin sanavarastoaan. Hänellä kun työkieli on englanti ja kaverit ovat "omaa maata", jää suomen kuuleminen muuten kovin vähäiseksi. Nykyään muumiton päivä aiheuttaa jo meille kummallekin vierotusoireita, ja toisaalta pahimpina päivinä olemme saattaneet katsoa neljäkin jaksoa putkeen. "Seuraava!" kuuluu vaan vierestä, kun loppumusiikit alkavat.


6. Mökki

Osittain juhannus menisi tämänkin alle, sillä ei juhannus olisi juhannus ilman mökkiä, saunomista ja uimista. Mökki keskellä ei mitään, puulämmitteinen sauna ja järvi jonne pulahtaa ja josta voi onkia hyvänmakuista pikkukalaa. Kun mökkeilyn idean on sisäistänyt, on melkein yhtä suomalainen kuin me muutkin! :)


Woolen socks


7. Uuno Turhapuro

Tämä on se uusin villitys. Jouluna satuimme löhöilemään sohvalla, kun televisiossa johtaja Turhapuro kohelsi tavalliseen tapaansa. Yhtä Uuno-leffaa varten piti aikatauluttaa koko Turkuun tulo ja television piuhojen asennus. Arvatkaa, repesikö riemu, kun kerroin B:lle löytäneeni Katsomostakin Turhapuroja? :D Tämä huumori vaan tuntuu iskevän, vaikkei toinen varmasti puoliakaan ymmärrä.


8. Perheellä yhdessä tekeminen

Tämä piti ensin vähän keksimällä keksiä listalle, mutta kun kirjoitin sen tähän, se tuntuikin kuuluvan siihen. Tämä juontaa juurensa siihen, kun herra B kerran totesi: "One thing I like about these family things over here. You do things as a family. In our place we don't have such." Meillä pelataan koko perheellä korttia melkein aina, jos on jokin erityinen vapaa, ja laskettelureissut ynnä muut lomamatkatkin ovat hauskempia isommalla porukalla. En tiedä, onko se kovin suomalaista mutta ainakin meidän perheeseen se kuuluu.


9. Joulu

En tiedä, miksi joulu tuli vasta tänne listan loppuun, sillä oikeasti se olisi herra B:n listalla paljon korkeammalla. Joulu on herra B:n lempijuhla. Olen onnekas, kun saan viettää joka joulun paitsi perheeni myös poikaystäväni kanssa. Meidän ei tarvitse siis kiistellä siitä, missä joulumme vietämme, kun ei herra B:n elämässä ole näitä minun perheeni kanssa vietettyjä neljää joulua ennen ollut joulua ollenkaan!

Herra B on alusta asti ottanut jouluperinteet asiakseen joulukirkkoa myöten, ja tänä jouluna luimme evankeliuminkin suomeksi kahteen pekkaan! Vasta meidän kolmas tapaamisemmekin oli itse asiassa joulu, jonka vietimme kokonaisuudessaan perheeni luona Loviisassa. Se saattaa kuulostaa nopealta etenemiseltä, mutta kävimmehän sentään pariskuntana vanhempieni kanssa ulkona syömässä alle vuorokauden sisällä siitä, kun minä tapasin herra B:n ensimmäistä kertaa! :D


Straight from the Finnish nature


10. Sienet

Tuntuu, että joka vuosi sieniä saa lähteä etsimään aikaisemmin, kun ei tuo ukkeli vaan malta odottaa kunnon syksyyn. Menneenä syksynä emme tosin löytäneet kuin yhden vaivaisen kantarellikasan, josta hädin tuskin riitti yhteen kastikkeeseen. Herra B rakastaa sieniä ja niiden keräämistä ja niin minäkin. Olen pienestä asti notkunut sienimetsässä tuntikausia, mutta jotenkin herra B osaa tässäkin panna vielä pahemmaksi...


Tein tämän listauksen siis aivan satunnaisessa järjestyksessä. Illalla voin sitten tarkistaa herralta itseltään, kuinka moni listan kohdista menee yksi yhteen hänen oikean listauksensa kanssa! Kuka tietää, vaikka oikeat vastaukset päätyisivät tännekin...

maanantai 6. tammikuuta 2014

Sekalaisia siskoksia


Kumpi siskoksista on kumpikin?


Vietimme loppiaista edeltäneen viikonlopun Miikku-kasvattajan luona tokoa ja agilityä treenaillen, lenkkeillen ja herkutellen. Hoina oli taas hieno reissukaveri ja näytti myös hienosti taitojaan treenikentällä. Treeneistä enemmän juttua on tosin vain treeniblogin puolella, mutta siellä on pitkästä aikaa sitten videotakin!

Reissu oli meille todella antoisa, sillä saimme juuri tarvitsemamme toivon kipinän kumpaankin lajiin sekä tietysti taas roppakaupalla treeni-intoa! Lisäksi oli tietysti ihanaa hengailla sohvannurkassa Hoinan sisko Pro sylissä luikerrellen ja nähdä muitakin koiria. Myös Hoinan veli Urho piipahti kanssamme agilitytreeneissä, ja saimme osasta perheestä yhteiskuvan Instagramiin. On kyllä aina yhtä hämmästyttävää, miten samanlaisia Hoina ja Pro ovat. Ulkonäöllisesti ne erottaa helposti, jos katsoo oikeasta kulmasta, mutta kaikki ilmeet ja eleet ovat aivan identtiset. Useampaankin otteeseen sai katsoa uudemman kerran, että kumpikos likoista jaloissa pyörikään.



Ei pysty. Ei kykene. Aivan pakko ummistaa...silmät.


Kyläilyn ainoa suuri harmitus oli se, että näimme Hoinan olevan paukkuarka. Uutena vuotenahan likka makoili aivan levynä rakettien paukkuessa alinomaa, mutta lauantain tottistreeneissä kuokkiessamme Hoina reagoi starttipistooliin selvällä pelkoreaktiolla, josta se ei päässyt yli ennen kuin pääsi pois paikalta. Laukausten aikana Hoina kyllä revitteli kanssani lelulla, mutta joka pamauksen kohdalla seisahtui hetkeksi ja muljautti silmiään äänen suuntaan jatkaen sitten repimistä. Vasta kun laukaukset loppuivat, se lakkasi leikkimästä ja aloitti ulvovan haukun äänen tulosuuntaan eikä olisi halunnut mennä laukaisupaikkaa kohti - missä kentältä ulospääsyaukko sijaitsi. Sain Hoin kyllä leikkimään uudelleen, ja revittelimmekin lelulla pitkään, vaikka välillä likan oli pakko päästää irti ja haukkua vähän lisää. Leikin varjolla ja muutamalla takaakierrolla sain Hoinan ajatukset muualle niin, että pääsimme pois kentältä. Kentän ulkopuolella Hoina olikin sitten taas aivan normaali itsensä.

Olen iloinen, että Miikku näki Hoinan pelkoreaktion, sillä reaktio oli juuri samanlainen kuin Hoinan suhtautuminen esimerkiksi vaihtuviin valomainoksiin. Hoina ei vaan pääse noista tilanteista yli ennen kuin se pääsee paikalta pois. Paukkuarkuus kylläkin tuli täytenä yllätyksenä, sillä viisiviikkoisinahan noille ammuttiin aivan vierestä ilman minkäänlaista korvan lotkautusta, eikä Hoina tosiaan ilotulitteistakaan ole ollut moksiskaan - ei sisällä eikä ulkona. Veikkaan ja elättelen vielä toivoa, että reaktio ei niinkään tullut paukuille vaan sille, ettei Hoina nähnyt, mistä se outo ääni tuli, sillä laukausten aikaan meillä oli leikki kesken. Täytyy ottaa näitä laukauksia tulevaisuudessakin, jotta näkee, miten asia lähtee kehittymään. Jos laukauksista tosiaan tulee jatkossakin samanlainen säikähdys, voimme sanoa luonnetestille hyvästit jo kättelyssä. :(




Eilen vielä ennen kotiinpaluutani napsimme muutaman kuvan Miikun kotistudiossa. Miikulla itsellään lienee parempia kuvia, kun hänellä oli salamat ja kaikki kohdillaan. Minä en kuitenkaan malttanut odottaa niiden kuvien saamista, vaan ripottelin tähän merkintään siinä ohessa napsimiani making of -otoksia. Sekoittaako kukaan siskoksia? :)

torstai 7. marraskuuta 2013

Ei kahta ilman kolmatta!



Aina silloin tällöin mieleeni nopeasti pulpahtaneen ja aina myös yhtä äkkiä unohtuneen idean toteuttamiseen ei lopulta mennyt kuin kaksi iltaa. Siihen vaadittiin vain yksi keskustelu päivällispöydän ääressä ja innostuksen sysäys. Nyt meillä on myös ruokablogi!

Älkää kuitenkaan heti karatko, sillä vaikka itsekin olen sitä mieltä, että ruoka- ja reseptiblogit ovat kuolettavan tylsiä, tämän vilkaisemista suosittelen silti. Kyseessä ei siis ole vain minun vaan myös nepalilaisen poikaystäväni - nykyisin avomieheni - blogi, jossa tulemme kumpikin jakamaan omia ja yhteisiä reseptejämme - vieläpä sekä suomeksi että englanniksi, kun kerran tuttuja löytyy kummallakin kielellä! :)

Minulta on varsinkin kuluvan syksyn aikana kysytty useaan kertaan reseptiä johonkin tekemäämme ruokaan - useimmiten kuitenkin avomieheni keitoksiin niiden eksoottisuuden takia. Me kumpikin rakastamme ruuanlaittoa, mutta tekemämme ruuat ovat hyvin erilaisia. Pääpaino kummallakin on kuitenkin kasvis- ja kalaruuissa, joihin minäkin olen ottanut vaikutteita aasialaisesta keittiöstä. Jos moinen sapuska siis yhtään herättelee makuhermoja, liittykää ihmeessä seuraajiksi! Tässä vaiheessa ainoa reseptimme (jei, ja se on minun ikioma improvisaationi!) opastaa haukifileen ja paistovihannesten valmistuksessa, mutta koska meillä on täällä Hapsutassu.comin puolella jo ennestään ihana lukijakaarti, voin paljastaa teille seuraavan aiheen: nimittäin opiskelijabudjettiin sopivat sushit! :) Olemme itsekin opiskelijoita, joten vaikka ateriamme monen näkkileipä- ja nuudeliruokavalion rinnalla saattavat kuulostaa hulppeilta, annan ohessa aina vinkkejä siitä, miten "hienompaakin" ruokaa voi tehdä halvemmalla. Tervetuloa! :-)

http://lovecurryandotherspices.blogspot.fi


lauantai 2. marraskuuta 2013

Fiilistelyä

Cathedral park



Viikonloppuna saa vihdoin heittää viikon kiireet eteisen perimmäiseen nurkkaan ja pölyjä pyyhkiessä vetäistä aikaiset aamut niiden mukana. Viikonloppuna fiilistellään upeaa syksyä ja saunotaan tervan tuoksussa, laitetaan muutama kynttilä palamaan ja pyöräytetään Philipsin sisään lempilevy soimaan. Elämä on laiffii ja syksy kaunis vuodenaika - myös täällä Turussa!


The struggle of life

Face on the wall Turku Cathedral

Gentle wind

perjantai 4. lokakuuta 2013

Tuparijärjestelyjä

Snuggleface


Hoina: Miksi ihmeessä siivoat kuin hullu? Sotkua täällä on kuitenkin taas viimeistään huomenna!
Bea: Siksi, että meille on tulossa huomenna talo täyteen tuparivieraita.
Fina: ?
Hoina: Tä? Täyteen? Minnes ajattelit meidät laittaa? Parvekkeelleko palelemaan?
Bea: Tarvitseeko teidät laittaa jonnekin? Ajattelin, että voitte hyvin olla siellä pöydän alla, kun olette siellä aina muutenkin.
Fina: ?!
Hoina: Jassoo! Huolehdi sitten, ettei sun vieraillasi ole isot jalat! Tulee muuten hieman ahdasta, enkä mä todellakaan halua kenenkään ukkovarpaita nenäni eteen.
Bea: Joojoo nirppanokka. Huoh, ehkä voisin tässä välissä leipoakin...
Fina: !
Hoina: Niin tai sitten tässä olis tällainen lelu... Ihan tällainen kiva lelu vaan.


My summer was all about...

tiistai 24. syyskuuta 2013

Tuulet puhaltaa


Tämä syksy inspiroi minua. Uusi alku agilityrintamalla, viilenevät ilmat, värit ja se, että saa taas polttaa kynttilöitä ja olla huivi kaulassa aamusta iltaan. Rakastan huiveja! Syksy on saanut minut tekemään myös muutaman cosy-hankinnan - nimitys siksi, että kyseiset asusteet hommattuani minulla on ollut aivan ihana fiilis. Löysin nimittäin sellaisen vanhan ja rupuisen näköisen repun, jonka hinta ei kylläkään ollut rupuista nähnytkään, sekä ihanan kaulahuivin (haa!), jollaisia muistan lapsuudessani mummin vaatekaapin pursunneen ja joita minun piti nyt ostaa kerralla kaksi asusteen pituuden lisäämiseksi.

Lisäksi olen saanut kouluhommia tehtyä jopa puolitoista viikkoa ennen määräaikaa, vastaanottanut peloista huolimatta erityisesti kirjallisen viestinnän kurssilla imartelevaa palautetta kirjoitustaidoistani ("ei vain keskitason yläpuolella vaan aivan siellä yläpäässä") ja kisakuumekin sekä agility- että tokorintamalla nostaa taas päätään. Viikon päästä saatamme uskaltautua Hoinan kanssa möllikisoihin, joskaan emme tekemään rataa, vaan harjoittelemaan lähtöjä ja rimoja sielläkin. Ensi viikonloppuna puolestaan ajattelimme suunnata pitkästä aikaa katsomaan, mitä vanhaan kotikaupunkiini Poriin kuuluu, ja juoksuttamaan siellä omia karvaisia Rillan veljen, Veetin, ja tämän "pikkuveljen", Lemmyn, kanssa. Tämä syksy on jotenkin uudella lailla raikas! Vielä kun joku vinkkaisi, mistä löydän Svea-pipon mallisen ja khakinvihreän pipon, joka ei kuitenkaan olisi Svea-pipo, niin kaikki olisi aivan täydellistä! :-)