torstai 26. helmikuuta 2015

Chhaina 1v



Vuosi sitten en edes suunnitellut pentua. En edes haaveillut pennusta. En tiennyt mitään mistään pennusta, ja tuskin edes seurasin Chhainan ja sisarusparvensa syntymää tai ensimmäisiä viikkoja. En ollut koskaan voinut pahimmissa painajaisissanikaan eläväni kahden bordercollien kanssa. Ei ristussentään ikinä.


Sitten tuli ennustus ja sitten tuli Miikun tekstari. Sitten tuli Chhaina.


Chhaina on uskomattomin koira ikinä sanan kaikissa väreissä. Se on tolloin, ovelin, häijyin, hulluin, hassuin, pirulaisin, idiootein, laiskin ja kouluttamattomin kaikistä tähänastisista koiristani. Se on pellossa kasvanut tulevaisuuden agikaverini, joka ei vieläkään pysy paikalla makaamassa viittä sekuntia kauempaa ja joka tekee juuri niin kuin sitä itseä lystää. Se ei tule käskystä luokse, jollei sille anna siihen jotakin hyvää syytä, ja se heittäytyy selälleen kierimään jokaisen maassa lojuvan kuolleen linnun tai koiranläjän päälle.

Chhaina läpsii, raapii ja ohjailee ihmisen käsiä etutassuillaan, erehtyi rapsuttaja sitten yhden sekunnin tai vain vaivaisen kymmenen minuutin hyväilyyn, ja jos tassu tökitään pois, likka työntää kallonsa paenneen käden alle ja heittää sen takaisin päälaelleen. Chhai on pönttö, hullu, ovela ja uskomaton. Ei sitä voi sanoin kuvailla. Kotona Chhaina tunnetaan ilmiselvästä motostaan: "Wherever there is comfort, there is Chhaina." Lisäksi Chhainan vakiovarustukseen kuuluvat the Huulet ja niiden kymmenet variaatiot, esimerkiksi lerppuhuuli, pirunhuulet, the alahuuli, kielihuuli sekä intohuulet. Eri huulimuodostelmien sekä aina uusien päähänpistojen takia Chhaina on kuullut elämänsä aikana englanninkielisen huudahduksen "Jesus!" ehkä useammin kuin oman nimensä. En siis yhtään ihmettelisi, jos pentu pitäisi itseään vielä jeesuksenakin. :D


Video, jonka @belissahh julkaisi


Yksi Chhainaa täydellisesti kuvaava muisto on ajalta, kun menin katsomaan pentuja (vai peräti hakemaan omaani kotiin?): ajoin autollani Miikun pihaan, ja samassa hiekkatietä pitkin porhalsi luokseni lauma pieniä bordercolliepentuja katsomaan, kuka jännä tyyppi nyt tuli. Sieltä tuli koko pentue - kaikki paitsi Chhaina. Tämä likka ei korvaansa lotkauttanut saati ottanut stressiä siitä, että kaikki muut keksivät juosta yhdessä toisaalle - ehei! Chhaina lähti toikkaroimaan hiiitaaaasti samaa tietä täysin päinvastaiseen suuntaan eikä ottanut kutsuhuutoja kuuleviin korviinsa. Muistan, että silloin kävi kyllä mielessä, että noinkohan tuosta rääpäleestä koiraa tulee tai että kuinkahan päästänsä vajaa se on. :D Ei se karkuun lähtenyt, se ei vaan tajunnut eikä sitä kiinnostanut. Yhtä lailla Chhainalla kesti yli puoli vuotta tajuta, mihin kummaan lelu katosi, kun se heitettiin metrin päähän. Siihen nähden siis välillä likan terävä oveluus suorastaan yllättää!




Agilityjuttujen lisäksi olen opettanut Chhainalle vain yhden asian, mutta siitä asiasta olenkin todella ylpeä. Chhaina ei ole enää äänekäs haukkuva. Tai no kyllähän se haukkuu agilityssä, jos teen Hoinan kanssa ja sen pitäisi odottaa vuoroaan, ja toisaalta kyllähän se maukuu, örisee, huokailee ja kujertaa kotona silloin, jos se haluaa jotakin. Chhaina on myös mestarieläin näyttelemään oikein surkeaa, suorastaan masentunutta koirapoloa, jos ruoka-aika on uhkaavasti myöhästymässä. Kun useimmiten esitys ei mene minulle läpi, Chhaina päättää toimia suorasukaisemmin ja hyppää suorilta jaloilta 85cm koiraportin yli ruokatynnyrin viereen. Tämän taidon se oppi toissapäivänä.




Lenkillä Chhaina koluaa jokaisen ojanpohjan vetäen minut ja Hoinan perässään sinne, syö kaiken syötävän ja syömäkelvottoman sekä kiertää jokaisen vastaantulevan perään heti kun nämä ovat ohittaneet meidät. Jos Hoina säikähtää remmissä jotakin, Chhaina ei edes huomaa vaan laiskan rennosti lönkyttelee menemään, mutta vapaana ollessaan hurja pikku Chhai on töissä. Oiva hakukaari, maihin heittäytyminen, hiipivä lähestyminen ja tuijotus, paimennettavan ohjailu ja välillä sitä kohti hyökkiminen...ja Hoina-parka kun epätoivoisesti haluaisi vain saada juosta rauhassa...




Chhaina nukkuu kynsiä leikattaessa, nukkuu nyt, nukkui äsken ja nukkuu kohtakin, ja aamulla sillä sekunnilla, kun Herra B nousee sängystä lähteäkseen töihin, Chhaina loikkaa paikkaamaan tyhjää puolta viereeni. Se on toisaalta myös ainoa kaikista meillä olleista koirista, joka herättää viikonloppuaamuisin, jos joku muu ihmisistä on jo hereillä mutta hänen makuuhuoneessaan vielä koisitaan. Silloin Chhaina muuttuu mouruavaksi kolliksi ja leikkii, että sänky on pomppulinna.




Agilityssä koiralapsi on ikäisekseen taitava ja vauhdiltaan perusmenijä. Siitä ei koskaan tule tykkiä, mutta sen valttikortiksi muodostuu mitä luultavimmin jäätävä nollavarmuus - tai sitten ei. Persoonana se on kuin minulle nakutettu: suututtaa ja ärsyttää mutta naurattaa ja mykistää sitäkin enemmän. Sen kujeille ei näytä tulevan loppua, ja sen kanssa on vaikea tehdä mitään tosissaan. Jopa agilityssä sillä on the Great Face Expression juuri ennen lähtökäskyä, mikä on saanut jo useamman kouluttajan sekä itseni putoamaan tuolilta. Koiraa ei vaan voi katsoa samalla kun sen kutsuu, koska yksinkertaisesti repeäisi nauruun.




Semmoinen se on, meidän Chhaina. Kun sitä ei etsinyt, se tuli: paras koira. Jos saisin päättää, kaikki tulevat koirani olisivat Chhainan klooneja. Suurkiitos myöskin ihan hullulle Miikulle, joka uskalsi heittää minua viime maaliskuussa tekstarilla ja ehdottaa Chhainaa minulle! Suosittelen syvästi seuraamaan meitä Instagramissa (belissahh), sillä tähän postaukseen on totaalisen mahdotonta kuvailla, miten hullu tuo pieni ihana koiralapsi on! Se tekee minun elämästäni niin sekopäistä, että kaikki on vaan aivan mahdottoman ihanan tärähtänyttä - ja juuri sitä tällainen tunnollinen suorittaja kaipaa vastapainoksi! Ja edelleen: jos Chhaina olisi ihminen, se olisi joko joogaava ja meditoiva buddhalaismunkki (kiire ei ole minnekään...) tai Albert Einsteinin yksinkertainen veli elokuvasta Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi. Katsokaa nyt herranjestas mikä huurupää. :D


 


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Muutosten alkuvuosi


Kuva © Katri Pietilä


Ohhoh! Helmikuu on jo puolessa välissä, ja tämä on vasta ensimmäinen merkintämme tänä vuonna! Hapsutassujen blogi on elellyt melkoista hiljaiseloa, vaikka aktiivinen treenikausi agilityn saralla on saatu taas käyntiin kummankin paimenen kanssa ja koulussakin ensimmäisen periodin loppu häämöttää jo. Tauko blogikirjoittelussa johtuu siitä, että olen kirjoitellut muihin blogeihin: treenimuistioon parin säälittävän merkinnän verran sekä uuteen, omaan salaiseen blogiini, jossa olen koettanut tsempata itseäni pieneen elämäntapamuutokseen. :)

Toinen merkittävä syy huomiomme ja ajankäyttömme suuntautumiseen muualle on se, että me keksimme muuttaa halvempaan mutta suurempaan opiskelija-asuntoon, joten sisustusinto ja vanhojen tavaroiden läpikäynti on vienyt kaiken vapaa-ajan, vaikka muuttoon on vielä pari viikkoa. Samaan syssyyn vaihdoin myös viime viikonloppuna auton koiramaisemmaksi, koska etenkin nyt, kun Chhainakin on täysikokoinen, pikku Corolla alkoi käydä meille vähän turhan ahtaaksi! :D Tämä alkuvuosi on siis ollut melkoista myllerrystä mutta samalla parasta aikaa pitkään, pitkään aikaan!




Mitä koiriin tulee, Chhaina aloitti tänään juoksunsa - vain kaksi viikkoa ennen vuoden ikää! Siitä on kasvanut hurjan iso koira, joka saa etenkin nyt vielä karvansa pudottaneen Hoinan näyttämään aivan kääpiöltä sen rinnalla. Paino likoilla oli ainakin pari viikkoa sitten vielä vajaat kaksi kiloa niin, että Hoina oli se massavampi. Chhaina on kuitenkin aivan selvästi 50 cm paremmalla puolella: kotimittauksella 53 cm voisi olla vähiten pielessä oleva mittaus. Hienoa siis agilityä ajatellen, että koiralla on kokoa.




Agilityssä kumpikin koira on nyt alkuvuodesta saanut pääni totaalisesti pyörälle. Chhaina vasta mölliryhmään siirtyneenä vetelee jo nollaratoja lukuunottamatta esteitä, joita vielä skippailemme osana rataa, ja Hoinan kanssa päätin antaa lähtöongelman olla, minkä jälkeen treeneistä on tullut tehokkaita ja todella onnistuneita. Maanantaina vedimme sen kanssa 15 estettä nollana ensi yrittämällä! Myös lisenssin olen vihdoin saanut uusittua, joten muuton jälkeen aion käyttää viikonloppuja muutamaan kisareissuun Hoinan kera. Treeneissä on alkanut olla sellainen flow-meininki, että haluan samantien testata myös kisatilannetta. Muuten kynnys ja paineet nousevat jossakin vaiheessa liian isoiksi, kun tiedän, että koira pystyy kokonaiseen rataan yhä useammin ja useammin ja siksi kisaradoiltakin pitäisi tulla onnistumisia. Kisailua ennen tulee kuitenkin tosiaan vielä se muutto, joten hiljaiselo blogin puolella jatkunee vielä ainakin tovin.