torstai 24. huhtikuuta 2014

Turussa taas

Hoina Chhaina


Ihanasti aktivoitui taas tämäkin blogi pennun saavuttua. :) Minulla on vielä kevään viimeiset suoritukset yliopistolla tekemättä, joten tulimme eilen paimenten kanssa Turkuun. Chhaina ei vielä ollut meillä Turussa ollutkaan, ja ajomatkakin oli pisin tähän asti, mutta yllättäen boksista ei kuulunut pihahdustakaan koko matkan aikana. Pysähdyin reilussa puolessa välissä pissattamaan pentua levähdyspaikalle, mutta neiti ei malttanut tehdä tarpeitaan, kun oli niin paljon mielenkiintoisia hajuja. Lisäksi kuuma moottoritie kiinnosti pentua kamalasti. Kaiken kaikkiaan Chhaina on kyllä rohkein pentu, joka minulla on tähän mennessä ollut. :)

Turunkaan päässä Chhaina ei malttanut pissata, mutta heti sisään tultuamme se marssi parvekkeelle ja lorotti sinne matolle. :D Lätäkköä kuivaillessani pentu keräsi nurkista Hoinan lelut ja jämäluut ja kävi selälleen leikkimään. Tähän mennessä likka on tehnyt tarpeensa hienosti viereiselle pellolle ja kulkee Hoinan perässä hienosti hihnassa. Lisäksi viime yönä, kahdeksanviikkoissynttärin kunniaksi, pentu nukkui yhdeksän tunnin yöunet häkissään - ilman pissoja tai pissatuksia!

Sain tehtyä asuntomme suurehkoon kylpyhuoneeseen hyvän pentuaitauksen tännekin, ja eilen ja tänään Chhaina on saanut jäädä sinne yksin, kun olemme käyneet Hoinan kanssa pidemmällä lenkillä. Huomenna on sitten edessä ensimmäinen pidempi yksinolopätkä täällä Turussa, kun minulla on iltapäivällä luento. Aitaus ei kuitenkaan tunnu olevan Chhainalle ongelma sen enempää täällä kuin Loviisassakaan: likka nimittäin saattaa vinkua tai jopa haukkua aitauksen ulkopuolella päästäkseen sinne sisään. :D Lisäksi pentu leikkii hyvin itsekseenkin, joten näissä asioissa se on kyllä hyvin samanlainen kuin Hoina.


Mitä Hoinaan tulee, maltan tuskin odottaa puolentoista viikon päästä alkavia treenejä. Ilmoitin likan sittenkin toiseen agilityryhmään, koska treeneissä haluan keskittyä koiraan kunnolla, mitä en voi väittää pystyväni tekemään, jos treenaan sen kanssa samassa ryhmässä kuin jota itse koulutan. Lisäksi tekniikkatreenit ovat muutenkin Hoinalle tässä vaiheessa tarpeettomia, kun haluaisimme etupäässä ehjiä ratasuorituksia. Tekniikkaryhmässäni Hoi saa sitten treenata aina silloin, jos joku ryhmäläisistä on poissa.

Viikkotreenien lisäksi ulkopuolistenkin kouluttajien treenejä on tiedossa ihan mukavasti: Korrien tokokoulutus jo toukokuun alussa, Nina Mantereen parit agilitytreenit, Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssi loppukesästä sekä toivottavasti yksittäiset tuurausvuorot Oreniuksilla tai Savikolla. Tämä kevät on ollut joiltakin osin lievää matalaliitoa, joten toiminnantäyteinen kesä kuulostaa kyllä enemmän kuin hyvältä!

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kaikenlaista kakkaa



Pentulandiassa on kaikki kunnossa. Chhaina rohkaistuu päivä päivältä, öisin on selvitty vieläkin täysin kuivina yhdellä pissatuksella, ruokakipolla jaksetaan jo seistä ja kaikki kolme koiraa leikkivät iltaisin villisti. Lisäksi meidän kahdeksanviikkoinen astuu Finaa! :D

Maanantaina kävimme koko lauman kanssa Loviisan seudun koirien pääsiäiskävelyllä pienen osan matkasta, ja käännyimme sitten takaisin. Chhaina riippui tietysti lähes koko matkan sylissäni, mutta maan tasallakin se oli oma rohkea itsensä myös muiden koirien tullessa haistelemaan sitä. Lenkin jälkeen kävimme puolestaan leikkimässä Chhainaa kolmisen viikkoa vanhemman shelttipoika Batmanin kanssa, ja kaksikko panikin ihan kunnon leikit pystyyn. Batmanin kanssa ehditään onneksi vielä ennen kesäksi Loviisaan muuttoani leikkimään Turussa, kun poju asuu siellä melkein naapurissa.




Chhaina tänään 8 viikkoa


Eilen uusien kokemusten kirjo kasvoi taas, kun pentu joutui peräti kahdesti kokovartalopesulle astuttuaan aamulla omaan kakkaansa ja pyörittyään illalla vielä tiellä jonkun toisen ulosteessa... Kun Miikku ilmoitti, mikä pentu olisi minun, hän lupasi minulle kakkiaisen viitaten koiran väriin - tai näin ainakin oletin. :D Enne vaikuttaa siis sekin olleen! Lisäksi kävimme paimenten kanssa pienellä metsälenkillä, ja sen jälkeen vielä Chhainan kanssa treenikentällä leikkimässä ja testailemassa ihan oikeaa putkea. Hyvin leikki pirpana vieraammassakin paikassa, ja putkenkin läpi päästiin muutamaan otteeseen. :)



Fina sen sijaan huolestuttaa meitä voinnillaan. Se on jo pidemmän aikaa ollut todella flegmaattinen ja maannut vain kaiket päivät, nuollut välillä raivoisastikin takapäätään, vetänyt peppua lattiaa vasten ja järsinyt jalkojaan. Lisäksi sen vatsassa mekastaa ilotulitus harva se päivä niin, että siihen herää yölläkin, on pari kertaa istunut ja kiljaissut ilman näkyvää syytä, ja nyt viimeisimpänä vitsauksena likka siristää kumpaakin silmäänsä ja silmät vuotavat. Turussa ollessanihan minä käytin Finaa jo usean sadan euron edestä erilaisissa tutkimuksissa: siltä on otettu veriarvot, kuunneltu sydän, ultrattu kohtu ja virtsarakko, otettu virtsanäyte ja kuvattu takapään luusto, mutta mistään ei ole löytynyt syytä kummille oireille. Myös munuaismuutokset ja anaalitulehdus on poissuljettu. Kuitenkin koira on selvästi - jos ei kipeä niin ainakin - selvästi alakuloinen.




Hassua on se, että likka kuitenkin leikkii nytkin pennun kanssa, on vetänyt agilityä oireiden alkupuolella - ennen kuin aloimme huolestua kunnolla - nopeiten ja innokkaimmin ikinä tehden jopa yhden SM-nollan ja menee ulkona lenkeillä aivan normaalisti etunenässä kaikkea haistellen. Lääkäreilläkin olen jo välillä miettinyt ääneen saattaneemme kuvitelleen kaikki oireet, kun mistään ei tunnu löytyvän mitään vikaa.

Tänään menen bordercollieiden kanssa vielä viikoksi Turkuun, mutta sitä ennen käytän Finan vielä Loviisassa lääkärillä, jotta saisimme nyt ainakin cavalierparan silmät kuntoon. Tuntuu vaan aivan uskomattomalta, että ikänsä tervettä ja innokasta harrastuskoiraa ei nyt uskalla ilmoittaa sen kummemmin treeneihin kuin kisoihinkaan, kun ei tiedä mikä sillä on vai onko sillä mikään. :( Se kun olisi kuitenkin tietysti tulossa mukaan jokaisiin treeneihin. Äiti onkin jo selaillut Aistin sivuja, ja miettinyt, pitäisikö Fina viedä sinne seuraavaksi. Kyseisellä asemalla on ilmeisen paljon erikoislääkäreitä, mutta toisaalta ei viitsisi tehdä enää enempää tutkimuksia ihan vain hakuammunnalla. Syringomyeliaakin ollaan tietysti mietitty, mutta oireet eivät kyllä siihen oikein viittaa, eivätkä lääkärit ole löytäneet kyseiselle taudille kriittiseltä niskan alueelta mitään aristusta. Soittavatko oireet kenelläkään mitään kelloja?

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäispupun neljä ensimmäistä päivää



Värikästä pääsiäistä! Meidän pääsiäispupumme on saanut tutustua uuteen laumaansa nyt jo neljä päivää, ja pennusta tulee päivä päivältä rohkeampi. Pennun tulo on ihme kyllä ollut Finalle pienempi pala sulatella kuin Hoinalle. Kun Hoina murisee ja yrittää häätää Chhainan pois, Fina jopa asettuu näiden kahden väliin ja katsoo Hoinaa merkitsevästi: "Anna olla. Se on rääpäle." Tänään meillä on jo kuitenkin koko poppoo vetänyt rallia olohuonetta ympäri, joten kauan ei ole tarvinnut muureja murtaa. :)




Chhaista huomaa kyllä jo nyt, että se on aivan erilainen kuin Hoina. Chhaina on sellainen hidas kännipentu, joka ei oikein tajua, minne lelu häviää, kun sen heittää metrin päähän sen silmien alla, eivätkä namitkaan vedä pentua aivan yhtä kierroksille kuin Hoinaa tuossa iässä. Jotakin kertoo ehkä sekin, että pentu ei jaksa syödä koko ateriaansa seisaaltaan vaan valahtaa parin ensimmäisen haukkauksen jälkeen pitkäkseen vatsalleen ja kurkottelee sieltä kipolleen. :D Samoja sukelluksia tapahtuu ulkonakin ihan keskellä mätästä.

Yhtäläisyyksiäkin kuitenkin löytyy: omat tutkimus- vikkelän riemukkaat karkumatkat naapurin puolelle kiinnostavat - toivottavasti vain näin aluksi! - sata kertaa enemmän kuin kenenkään ihmisen lässytykset. Kännipentu on jopa niin nokkela ja kätevä liikkeistään, että välillä kaksi eri suunnistakin lähestyvää kiinniottajaa tulevat harhautetuksi. Lisäksi "unikoulu" on seurannut lähes täydellisesti Hoinan pentuaikaa: kaksi ensimmäistä yötä huudettiin parin tunnin välein, jolloin minä käytin pentua tunnollisesti pissalla ja laitoin sen sitten takaisin nukkumaan reagoimatta enää sen huutoon. Nyt kolmas ja neljäs yö ovat menneet vain yhden pissatuksen taktiikalla, mistä allekirjoittaneen silmäpussit kiittelevät, ja tunnen, että täysin hiljainen ja pissaton yö tekee tuloaan jo ihan seuraavina öinä!




Perjantaina piipahdimme ainoalla tähänastisella sosiaalistumisreissulla Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun haimme äidin kanssa siskoni ulkomaan reissultaan. Autossa Chhaina kiljui taas muutaman ensimmäisen kilometrin, mutta muuten likka osasi olla hienosti häkissään. Levähdyspaikalla pentu tuli perässäni hihnassa metsäpolulla kuin vanha tekijä, ja kentällä se meni häntä pystyssä haistelemaan paikkoja, vaikka ihmisiä ja vedettäviä matkalaukkuja vilisi ohitse. Lisäksi torstaina Chhai oli jo neljä tuntia ihan yksin kotona, eikä ollut päästänyt pissan pissaa aitaukseensa! :)

Kävelylenkeille likka lähtisi isompien mukana jo muina pentuina, ja yhtenä iltana sen otinkin mukaan ja kantelin pitkin matkaa naperon potkiessa ja vaatiessa minua päästämään se takaisin omille jaloilleen. Reippautta likasta ei ainakaan puutu! Huomenna käymme kääntymässä paikallisen koiraseuran pääsiäiskävelyn lähtöpisteellä, ja sen jälkeen suuntaamme muutamaa viikkoa vanhemman Batman-sheltin kanssa riehumaan. :)



Ps. Blogimme kuvat ovat taas jonkin aikaa sekaisin, pahoittelen häiriötä!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Mennään yhtäaikaa nukkumaan, sanotaan ne kaksi kieltosanaa...




Sen piti olla shetlanninlammaskoira ja tulla vasta vuoden päästä. Ainakin sillä piti olla normaali turkki. Sitten ennustajaeukko sanoi, että minulle tulisi pentu jo tänä vuonna ja että tämä pentu olisi sopiva, ei kaduttaisi myöhemmin ja olisi juuri oikea valinta. Viikon päästä tästä Miikulta tuli viesti: "Ei varmaan pitäis laittaa sinulle viestiä, että yksi tyttö on vapailla markkinoilla..." Näin minulla on jo kaksi dramaattisen kohtalon kuljettamaa koiraa kotonani: ensin juhannus-, sitten pääsiäispentu. Kaksi bordercollieta. Tytöstä vapailla markkinoilla tuli Hoinan nepalilainen kieltosanapari Chhaina [Tshaina, ei siis oikeasti ch-äännettä], minun lyhyehkökarvainen rusakkopentuni. Se oli suosikkini kaikista seitsemästä pennusta.

 Mero naam Maria hoina. Malai bok lageko chhaina.
Minun nimeni ei ole Maria. Minulla ei ole nälkä.


Nimi on Enne - toinen nimi. Meidän koirillamme - niin ja kissalla - on aina ollut epäviralliset toiset nimet. Julia Elviira, Sara Sofia, Fina-Stina, Rilla Maaria, Hoina Hellevi ja nyt Chhaina Enne: onhan tuo pieni pallero sentään toteen käynyt ennustus. Toivottavasti vain ennustuksen lisämääreetkin toteutuvat!




En siis todellakaan ollut suunnitellut itselleni pentua Priiman pennuista. Miikku heitti välillä, että jos Priimalle koskaan tulisi toisia pentuja, niistä voisin ehkä tasaisemman (lue: vähemmän maanisen) kaverin saada harrastuksiini, mutta minun mielestäni toinen bordercollie tulisi taloon lähestulkoon kuolleen ruumiini yli - ellei se olisi ollut Hoinan pentu.

Tämä tarjous saada Priiman pentu jo nyt tuli kuitenkin täydelliseen ajankohtaan, sillä olen menossa neljäksi kuukaudeksi töiden perässä Loviisaan, ja siellä odottaa yhä Hoinan järeä pentuaitaus, jonka avulla pentuajan tuhoilta on helppo välttyä. Emä Priiman olen puolestaan tuntenut nelikuisesta saakka. Lisäksi ainakin teoriassa voin kiikuttaa pentua mukanani töissä koko kesän, ja koska vedän tänä kesänä myös pentuagilityä, pääsee pikku Tshaikovski alaikäisenä mukaan heti pienestä pitäen. Vuoden tai kahdenkaan päästä olosuhteet pennunotolle eivät olisi näin ihanteelliset. Hoina tulee kuitenkin olemaan ainakin pennun pari ensimmäistä ikävuotta ykköstreenattavani, sillä sen ja minun yhteistyö agilityssä on vasta puhkeamassa kukkaan, ja koitan viimeiseen asti välttää, että pennun tulo veisi Hoinalta mitään pois. Tokoa teen kummankin kanssa niin kauan kuin se on minusta hauskaa. Olisinkin toivonut, että Hoina olisi ollut jo kolmevuotias, kisaisi jo agilityssä ja olisi tokossakin saanut jo AVO1 ennen uuden koiran tuloa, mutta en vaan voinut kieltäytyä tarpeeksi harkittuani.



Kuva © Katri Pietilä


Chhainan turkki on näin alkuun mysteeri, sillä pennuista odotettiin lyhytkarvaisia, mutta luovutusiässä pentueessa oli selvästi lyhytkarvaisia ja sitten tällaisia pikkupörröjä pentuja, kuten Chhaina. Minun silmääni sillä on ainakin tässä vaiheessa aivan yhtä paljon turkkia kuin Hoinallakin tuossa iässä. Saapa nähdä. Lyhytkarvaisuus oli minulle ehkä suurin pohdinnan aihe, sillä minun silmääni vain hyvin harva lyhytkarvainen bordercollie on ollut kaunis, ja kyllähän sen oman koiran toivoisi silmääkin miellyttävän. Siskoni yritti lohduttaa minua sanomalla, että oppiihan sitä omaansa rakastamaan, vaikka siitä tulisi kuinka ruma. Nyt Chhaina on ainakin maailman suloisin pieni koiran alku! Miikkukin enteili sille ainakin jonkinlaista turkkia. ;) Ensireaktioni Miikun tarjoukseen kertonee kuitenkin jotakin.


M: Ei varmaan pitäis laittaa sinulle
viestiä, 
että yksi tyttö on vapailla
markkinoilla ;) Mutta luet sen
kuitenkin sivuilta jossain välissä.

B: Hahhaha ei ole todellista :D

M: Kyllä se vaan on ;)

B: Tuleeks niille ees karvaa :D


En alunperin suinkaan innostunut Miikun viestistä kuten teini-Bea olisi tehnyt, vaan lupasin harkita asiaa ja tulla katsomaan pentuja ainakin kahdesti ennen lopullista päätöstä. Välillä olin jo viittä vaille kieltäytymässä. Kun vaakakuppi alkoi sitten jo kallistua myönteisen vastauksen puolelle, sain vielä samanlaisia pelkotiloja ja painajaisia kuin ennen Hoinan ottamista: Entä jos kaikki menee pieleen? Entä jos pentu tuhoaa niin paljon, että meiltä lähtee kämppä alta ja minulta loppuvat rahat? Entä jos se onkin sairas? Rillan muiston negatiivinen puoli nosti siis taas päätään esiin. Käytyäni katsomassa kuusiviikkoista Chhainaa ja sen sisaruksia, minulle tuli sellainen olo, että päätös on oikea ja että kaikki tulee menemään hyvin. Sen jälkeen olen vain odottanut pentua malttamattomana, ja nyt se on täällä! :) On muuten hassua, että vaikka minulla on kaksi suomalaista bordercollieta, niissä virtaa vain kansainvälinen veri! Hoinan äitihän on tsekkiläinen Roihu ja isä ruotsalainen Jösta ja nyt Chhainan äiti amerikkalainen Priima ja isä brittiläinen Kuje - kaikki tuontikoiria.




Kuva © Katri Pietilä


Minulla alkoi nyt sopivasti viikon pääsiäisloma, jonka tulemme viettämään Loviisassa perheeni luona. Pentu tulee takuulla parin ensimmäisen päivän jälkeen näkemään pyhinä paljon tuttujamme, ja lisäksi perjantaina Chhaina pääsee mukaani lentokentälle hakemaan siskoani Berliinin-matkalta. Ajattelin yksinkertaisesti kiikuttaa pentua mukanani aivan joka paikkaan: agilityhalliin, rautatieasemalle, linja-autoihin, kirjakauppaan... Ja erityisesti turisteilemaan agilitykisoihin ja suurten kaupunkien keskustoihin enemmän kuin Hoinaa vein. En halua toista hallissa sekoavaa tai edes vain vaihtuvia valomainoksia pelkäävää koiraa. Muuten teen kaiken aivan kuten Hoinan kanssa kaksi vuotta sitten. Siitähän kasvoi sentään maailman helpoin ja rakastettavin kotikoira.

Koska Hoinassa on minulle vielä moneksi vuodeksi ei vain harrastuskaveria vaan myös ihan rehellistä työnsarkaa, Chhainasta odotetaan luonteelta monin tavoin Hoinan vastakohtaa: rauhallista, ei-maanista, jopa ehkä vireeltään agilityyn nostateltavaa koiraa. Esimerkiksi taistelutahtoa sillä oli tytöistä vähiten, joten ensimmäiset viikot sen kanssa opetellaan vain leikkimään ja "riehumaan" silloin, kun minä niin toivoisin. Pentutestin kuvauksen mukaan Chhaina on luonteeltaan helppo, rauhallinen ja ensimmäiseksi koiraksi sopiva pentu. Katsotaan, mitä likasta kasvaa! Toivottavasti pentu saa minut myös kantamaan kameraa vähän useammin. :)

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kevään ensimmäinen patikka



Meillä on avomiehen kanssa valtava vaelluskuume. Olemme päättäneet tehdä tänä kesänä ainakin yhden pidemmän metsäretken Hoinan, teltan ja retkikeittimen kera, muistella partiotaitoja ja harjoitella, jotta voimme lähteä parin vuoden päästä Haltille. Kesäreissun ajankohta tai paikka ei kuitenkaan ole vielä selvillä, joten lievitimme kuumetta näin ensihätään reilun 10 kilometrin patikalla, Ruotsinpyhtään Kukuljärven reitillä. Itse lenkki on vain reilun kahdeksan kilometrin pituinen, mutta poikkesimme siltä katsomaan luolaa, jossa on muinoin asunut ihmisiä.




Itse olin kiertänyt Kukuljärven kerran aikaisemmin, ehkä nelisen vuotta sitten syksyllä äidin, isän, Rillan ja pikku cavalierien kanssa. Luolalle emme kuitenkaan silloin poikenneet. Maasto on reitillä paikoin aika haastavaa, minkä vuoksi kilometreihin uppoaa huomattavasti normaalia enemmän aikaa. Parissa kohdassa pääsi kokeilemaan pientä kalliokiipeilyäkin käyden avulla! :)




Reitin varrella on myös laavu, ja sieltä löytyikin ruokapurkkien etiketeistä päätellen virolaisen pilkkijäkaksikon varusteet. Järvi oli porattu täyteen reikiä, ja miehet näyttivät nauttivan kauniista kevätpäivästä täysin rinnoin. Itse en kyllä olisi enää jäille uskaltanut...

Lisäksi laavulla olisi tietysti ollut mahdollisuus paistaa itselleen pientä evästystä, ja nauroimme miehen kanssa, että kerta toisensa jälkeen nurisemme grillipaikalla unohtaneemme taas ottaa edes soijanakkeja mukaan. Ehkä vihdoin ensi kerralla? Kaakaota meillä kyllä oli termoksessa sekä tietysti vettä ja pikkunaposteltavaa.




Koska reitillä oli tietysti koiran vapaana pitäminen kiellettyä, Hoina sai tepastella menemään canicross-vehkeissä. Mutta miksi ihmeessä en ollut keksinyt moista aikaisemmin? Varusteet minulla on ollut jo vuosikausia, mutta en ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi pukea niitä päälleni vaellukselle, vaan kärvistellyt ja päästellyt ärräpäitä, kun koira vetää ja käsiin sattuu. Tosin liukkailla ja jyrkillä kallio-osuuksilla Hoina oli tällä reissulla pakko päästää hetkeksi irti, tai muuten olisi voinut tulla ruumiita. Pari kertaa taisin mennäkin mukkelismakkelis, kun koira nykäisi juuri tapaillessani seuraavaa askelta pahassa paikassa. :D

Luolaa etsiessämme eksyimme hieman polulta, kun yhtä tiukkaa käännöstä ei ollut merkitty juuri mitenkään, mutta löysimme oikean paikan sitten vihdoin - kiitos sinne piilotetun geokätkön, jota oli helppo lähestyä navigaattorilla. Navigaattori vaan ei näyttänyt korkeuseroja, ja niin ukkeli laitteineen opasti meidät suoraviivaisesti luolan yläpuolelle niin, että kiipesimme 20-30 metriä kallioseinämää ylös vain havaitaksemme, että luola oli kallion toisella puolella - ja tietysti siellä alhaalla!


 


Odotin jotakin säälittävää kallionkoloa, mutta yllätyin suuresti, kun pienen pieneen koloon itsemme ängettyämme päädyimmekin ihan kunnon kokoiseen kiviluolaan, jossa kädet eivät paikoin yltäneet lähellekään kattoa. Ulkopuolelta ei olisi voinut aavistaakaan, millainen huoneisto kiviröykkiön sisään piiloutuikaan. Ihan vaikuttava geokätköpaikka!




Jos jollakulla on hyviä vinkkejä vajaan viikon vaellusreiteistä - ja reitittömätkin kelpaavat, kunhan kartta löytyy - niitä saa ilomielin kertoa kommenteissa! Myös pienemmät, noin 20 kilometrin viikonloppureitit kiinnostavat Turun tai Uusimaan alueella. Suomessa on niin paljon upeita paikkoja, joissa lomailu on aivan ilmaista, että valinnan vaikeus on päässyt yllättämään. :)