Muutosten alkuvuosi

Kuva © Katri Pietilä

Ohhoh! Helmikuu on jo puolessa välissä, ja tämä on vasta ensimmäinen merkintämme tänä vuonna! Hapsutassujen blogi on elellyt melkoista hiljaiseloa, vaikka aktiivinen treenikausi agilityn saralla on saatu taas käyntiin kummankin paimenen kanssa ja koulussakin ensimmäisen periodin loppu häämöttää jo. Tauko blogikirjoittelussa johtuu siitä, että olen kirjoitellut muihin blogeihin: treenimuistioon parin säälittävän merkinnän verran sekä uuteen, omaan salaiseen blogiini, jossa olen koettanut tsempata itseäni pieneen elämäntapamuutokseen. :)

Toinen merkittävä syy huomiomme ja ajankäyttömme suuntautumiseen muualle on se, että me keksimme muuttaa halvempaan mutta suurempaan opiskelija-asuntoon, joten sisustusinto ja vanhojen tavaroiden läpikäynti on vienyt kaiken vapaa-ajan, vaikka muuttoon on vielä pari viikkoa. Samaan syssyyn vaihdoin myös viime viikonloppuna auton koiramaisemmaksi, koska etenkin nyt, kun Chhainakin on täysikokoinen, pikku Corolla alkoi käydä meille vähän turhan ahtaaksi! :D Tämä alkuvuosi on siis ollut melkoista myllerrystä mutta samalla parasta aikaa pitkään, pitkään aikaan!

Mitä koiriin tulee, Chhaina aloitti tänään juoksunsa - vain kaksi viikkoa ennen vuoden ikää! Siitä on kasvanut hurjan iso koira, joka saa etenkin nyt vielä karvansa pudottaneen Hoinan näyttämään aivan kääpiöltä sen rinnalla. Paino likoilla oli ainakin pari viikkoa sitten vielä vajaat kaksi kiloa niin, että Hoina oli se massavampi. Chhaina on kuitenkin aivan selvästi 50 cm paremmalla puolella: kotimittauksella 53 cm voisi olla vähiten pielessä oleva mittaus. Hienoa siis agilityä ajatellen, että koiralla on kokoa.

Agilityssä kumpikin koira on nyt alkuvuodesta saanut pääni totaalisesti pyörälle. Chhaina vasta mölliryhmään siirtyneenä vetelee jo nollaratoja lukuunottamatta esteitä, joita vielä skippailemme osana rataa, ja Hoinan kanssa päätin antaa lähtöongelman olla, minkä jälkeen treeneistä on tullut tehokkaita ja todella onnistuneita. Maanantaina vedimme sen kanssa 15 estettä nollana ensi yrittämällä! Myös lisenssin olen vihdoin saanut uusittua, joten muuton jälkeen aion käyttää viikonloppuja muutamaan kisareissuun Hoinan kera. Treeneissä on alkanut olla sellainen flow-meininki, että haluan samantien testata myös kisatilannetta. Muuten kynnys ja paineet nousevat jossakin vaiheessa liian isoiksi, kun tiedän, että koira pystyy kokonaiseen rataan yhä useammin ja useammin ja siksi kisaradoiltakin pitäisi tulla onnistumisia. Kisailua ennen tulee kuitenkin tosiaan vielä se muutto, joten hiljaiselo blogin puolella jatkunee vielä ainakin tovin.

Sosiaalistamista - mutta kenen?

Mennyt vuorokausi on ollut kummallinen - oikeastaan kerrassaan ihanan outo! En tiedä, miten yhden päivän aikana ehtiikään tehdä niin paljon ja niin erilaisia asioita kuin olen nyt puuhannut.

Hauskuus alkoi eilen illalla, kun lähdin ensimmäistä kertaa pesemään pikkuruista Tuijottajaani. Nyt joku varmaan ajattelee, minkälainen auton omistaja mahdankaan olla, mutta ei hätää: kyse oli ensimmäisestä koneen suorittamasta pesusta. Viimeksi olen puunannut pirssini aivan itse omin kätösin. ;) No, koska olen muistaakseni ollut pienenä autopesuloissa lievästi sanottuna kammoksissa takapenkillä, ehkä saattanut jopa joskus huutaa, niin ensimmäistä kertaa itse sinne molemmilta puolilta lukittuvaan tuubiin ajaminen tuntui hieman jännittävältä ajatukselta. Pienenä olin nimittäin aivan varma, että jonakin kertana pesuhallin ovet eivät aukeaisikaan pesun jälkeen, että auto ei olisi keskellä ja saisi siten tälliä koneelta, että harjat eivät ymmärtäisikään nousta tuulilasia myöden vaan paiskautuisivat joko tuulilasista tai putoaisivat katosta sisään tai että ne vähintäänkin rikkoisivat ikkunat ja lasinsirpaleet lentelisivät päällemme. Ja että kuolisimme sinne. Ei sen vakavampia traumoja kuitenkaan. :D

Saatoin kyllä vieläkin tuntea pientä jännitettä lihaksissani, mutta kuten tämä merkintä ehkä osoittaa, olen elossa ja himpuran ylpeä kadunreunaa koristavasta, pitkästä aikaa puhdasta luntakin valkoisemmasta autostani! Melkein tunsin olevani mies, kun kuivailin siinä tiivisteitä ja paloin halusta vain ihailla ja kiillottaa hohtavaa maalipintaa. Nyt en ymmärrettävästikään halua koskeakaan auton virtalukkoon, kunnes näistä kurakeleistä päästään eroon!

Penkkarikuvat viime vuodelta jonkun perheenjäsenen ottamana.
Kuka lie tuolla toisena oikealla hihkuu :-)

Tänään tavallisesta poikkeavan arkielämän vietto on jatkunut. Itsekuria eniten koettelevan saksan tunnin jälkeen menin luokkakaverini kanssa kahvittelemaan erääseen kuppilaan, koska me molemmat kaipasimme vähän piristystä. Se kahvittelu venyi vähäisestä aiemmasta tutustumisesta huolimatta lähemmäs nelituntiseksi,  - lounastajatkin ehtivät siinä välissä tulla ja mennä - mutta jatkoimme kuppilasta vielä kohti keskustaa. Siellä valokuvailimme penkkarirekkajonoa, napsimme muutaman karkin jo avatulta kadulta ja jatkoimme hyvin alkanutta päivää kiertelemällä kauppoja. Mikäs siinä oli ollessa, kun juttua riitti, ja minullakin oli kerrankin melko vapaa iltapäivä. Lopulta saimme kasattua louunaankin eri ruokanurkkausten monista maistiaisista, mikä oli minulle aivan uusi, mutta ehdottoman hauska kokemus. "Mennään vielä nopeesti tonne, jos tuollakin olisi jotakin!" kuului useamman kerran. :D Yhteensä hilluimme melkein kuusi tuntia kaupungilla. Ei huonommin!

Illemmalla kävimme Herra B:n kanssa postissa asioilla ja pikavisiitillä ruokakaupassa, ja sielläkin minuun iski jokin kumma vimma. Viiden Mars-patukan tarjouksen ohi ei tehnyt ollenkaan tiukkaa kävellä, vaan astelimme kassajonoon ostoskori täynnä vain terveellistä ruokaa: hedelmiä, mausteita, kuivattuja luomuherkkuja, piimää ja kalaa. Löysimme nimittäin pitkästä aikaa haukifilettä halvalla, ja tokihan oli taas tartuttava tilaisuuteen, kannettava kilo herkkua kotiin ja pakastettava se sopiviksi kerta-annoksiksi. Tämä kuulostaa varmasti aivan hullulta, mutta ruokakaupassa käynti on aina yksi viikkomme kohokohtia. Se kuulostaa pahalta, mutta ei suinkaan tarkoita sitä, että muu elämämme olisi jotenkin aivan pohjasakkaa - päinvastoin! Jotenkin vain arkiset yhteiset jutut ovat niitä parhaita.

Vielä edellistäkin illemmalla soittelin ensimmäistä kertaa ikinä maratonpuhelun tällä hetkellä pitkäaikaisimmalle ystävälleni. Nyt syksyn ajan olemme kirjoitelleet vain wanhan ajan kirjeitä, mutta nyt oli aivan sellainen tunne, että sosialisointia mahtuisi vielä tälle päivälle, eikä seuraavaan kirjeeseen tai tapaamiseen malttaisi odottaa. En muuten tiedä, onko koiralenkki koskaan tuntunut niin lyhyeltä ja nopealta kuin tänään!

Jokainen, joka minut paremmin tuntee, tietää, että jokainen yllä mainittu yksittäinen tapahtuma on oma erillinen ihmeensä: minä tuntitolkulla viettämässä hurlumhei-aikaa kaupungilla, selviämässä kaupasta ilman mitään epäterveelliseksi luokiteltavaa, kävelemässä iltamyöhään kadulla puhuen yksikseni (handsfreehin), saati sitten uskaltamassa itse tehdä yksin jotakin ensimmäistä kertaa. No okei, myönnetään... Kyllä minä Herra B:n valjastin autopesuun apukuskin paikalle - ihan vain siltä varalta, että peltilehmäpesuri olisi sattunut huonolle tuulelle juuri minun kohdallani. Siitäkin huolimatta olen enemmän kuin ylpeä itsestäni ja ollut tänään parhaalla tuulella pitkään aikaan!

Ensimmäisen viikon jälkeen

Det här ska vara mitt nya hem tillsvidare.

Ensimmäinen viikko Turussa on jo takanapäin. Tuntuu ihan hyvältä. Jostain syystä koulupäivät eivät ole jännittäneet yhtään - ei edes ensimmäinen päivä, vaikka ihan kaikki oli uutta. Kai minä olen vihdoin alkanut oppia, että olen oma itseni enkä muuksi muutu. Mitäpä sitä yhtä uutta koulua ja ensi alkuun pariakymmentä uutta ihmistä jännittämään.

Varsinainen koulu ei ole vielä alkanut, mutta muutamia huomioita olen jo pystynyt uudesta tilanteesta tekemään. Ensinnäkin koirat näyttävät viihtyvän oikein hyvin keskenään pienemmässäkin kämpässä, enkä kyllä raaski lähettää Finaa kotiin. Ne ovat kuin yö ja päivä, mutta jakavat silti saman pedin ja intoutuvat välillä leikkimäänkin. Olen haalinut kaikenlaista koiraohjelmaa tässä tarjonnan huumassa, vaikka toisinaan menot ovat sattuneet päällekkäin kouluporukan illanistujaistenkin kanssa. On vaan niin ihanaa touhuta nassikoiden kanssa!

Toiseksi olen pyöräillyt kuluneen viikon aikana enemmän kuin koko viime vuonna. Päivässä pelkästään koulumatkasta tulee vähintään 5 km ellen sotke päivän päätteeksi vielä jonnekin muualle. Pyörällä pääsee kamalan nopeasti ja helposti minne vain. Yksi hyvä puoli fillaroimisessa on myös se, ettei Toyota menetä tienvarsipaikkaansa. Kun sillä uskaltaa jonnekin lähteä, saa aina rukoilla kaikkia maailman henkiolentoja, että puistotiellä olisi pienen valkoisen auton mentävä kolo. Mietin siis vähintään kolme kertaa, ennen kuin liikun autolla minnekään. Ei liene huono asia - lompakko saa pitää vatsansa ja minä puolestaan pääsen omastani eroon. Muhaha!

Kymmenen kiloa perunaa omalta palstalta ja kokonaan poikakaverin kasvateista valmistettu ateria!

Itse koulun alkaminen stressaa minua kyllä aivan kiitettävästi - ainakin, jos stressi on yhtään verrannollinen tällä viikolla näkemieni painajaisten määrään. On ehkä vähän aikaista avata suunsa jo ennen kuin on yhtäkään oppituntia puuduttanut takapuoltaan, mutta minusta tuntuu jo nyt, että olen ehkä vähän väärässä paikassa. Jos ensivaikutelmani pitää paikkansa vielä vuoden päästä, minulla on jo alustavaa varasuunnitelmaa aivojeni perukoilla. Ainakin tämän vuoden opiskelen ruotsia ja saksaa, eikä niihin laitetty työpanos takuulla mene hukkaan, vaikka jotain muuta päättäisinkin myöhemmin. Porukkamme on ainakin avoin ja todella mukava! Aika kuluu nopeasti ja on helppoa ja hauskaa jutella melkein mistä vain. Siitä on kyllä kiittäminen loistavia tuutoreitamme!

Kodissa ei kovin suurta muutosta ole vielä tapahtunut edellisen postaukseni jälkeen. Sohvaa odottelemme yhä ja mikäli liikkeestä ei tänään oteta minuun yhteyttä, soitan sinne heti maanantaina. Ehkä me se jouluksi saadaan. :) Yövieraita olisi kyllä jo mukava majoittaa... Nyt olemme lähinnä siivoilleet paikkoja ja ostelleet puuttuvia asioita, kuten esimerkiksi valaisimia. Lisäksi vapaa-aika on kulunut paitsi koira- ja koulutouhuihin myös poikakaverin edellisestä asunnosta hävitettyjen tavaroiden metsästämiseen. Uusi, mielestämme alunperin niin kovin mukava kämppis poikakaverin vielä tämän kuun vuokraamassa solussa oli lomamme aikana järjestänyt asunnontarjoajan "siivoamaan" mieheni tavaroita, vaikka hän tiesi meidän tulevan hakemaan ne lomareissumme jälkeen ja aiemmissa keskusteluissa kaikki sopi aivan mainiosti. Kenelläkään ei tietysti olisi ollut mitään oikeutta hävittää vuokralaisen tavaroita toisen pyynnöstä, mutta tapahtunut mikä tapahtunut. Tavarat ovat jo kaatopaikalla tai jossakin muualla saavuttamattomissa, mutta korvausten ruinaamisessa on tuhlautunut jo useampi tunti - toistaiseksi tuloksetta. Onneksi meillä ei ole muuta tekemistä! Toivottavasti en törmää tyyppiin yliopistolla ihan heti - kerran kävin jo iloisesti juttelemassa, kun en vielä tästä sattumuksesta tiennyt, piru vie! - koska en todellakaan tiedä, mitä sanoa ihmiselle, joka sanoo yhtä ja tekee toista.

Toyota-täti

Minut ristittiin tänään uudelleen - Toyota-tädiksi. Syy löytyy alla olevista kuvista ja autokoulun kakkos- (krhm, anteeksi, siis tätä nykyä) syventävästä vaiheesta. Ajelin tänään maksa ja perna toisiaan lujaa rutistaen Kulloon ajoradalle vain koska oli pakko. Kuka oikeasti haluaa liukastella tahallaan, jotkut jopa huvin vuoksi? Minulle riitti parinviikontakainen mökkitien alta sortuminen ja siltä ulos suistuminen...

Mutta miten olinkin niin ulapalla, että luulin saavani aamupäivällä keveän (jännityksen)laskun parin tunnin teoriasessiolla? Vielä mitä! Kukaan ei kertonut minulle, että pitäisi törmätä seinään 10km/h saati sitten joutua istumaan autossa ylösalaisin! Toisaalta ehkä ihan hyvä niin, muuten olisin saattanut keksiä jonkin kivan tekosyyn olla kokonaan menemättä. :D Hyvä etten pyörtynyt ja oksentanut sen auton kattoon - tai siis jälkimmäistä ensin.

Loppujen lopuksi koko systeemi oli aika hauska (kuinkahan monta kertaa minun pitää vielä päätyä samaan lopputulokseen ennen kuin uskon, ettei etukäteen panikoimisessa ole mitään älliä?) ja aika kului nopeasti. Vähän kyllä hurjistuttaa, miten pahasti tuolla liikenteessä voikaan käydä jo pienillä nopeuksilla...  Ruokatauon - josta minulle ei paljon iloa ollut, sillä unohdin hermostuksissani ottaa eväätkin mukaan - jälkeen siirryimme radalle, joka onnekseni oli mahdollisimman huonosti liukastettu. Ryhmämme sai surutta vetää kasteltuja kurveja jopa 70km/h ja silti jarrutus onnistui vielä todella hyvin ja nopeasti. Minun ei siis tarvinnut toistaa ojaanajon jälkeisiä liukkaita painajaisiani tosielämässä!

Vetäjä valisti meitä erityisesti autossa olevien irtotavaroiden kovassa vauhdissa saamasta massasta ja myös tarkisti jokaisen auton sisätilojen nykytilanteen. Kun hän näki ovelta, että takapenkilläni on koiranboksi, saatoin jo nähdä voitonriemuisen ilmeen: "Ai jahas, mitäs sulla täällä onkaan?" Oli muuten kokemisen arvoinen hetki, kun hän huomasikin kevythäkin olevan turvavöin köytetty ja kahden penkin väliin puristettu! :)  "No katos tätä, ei oo totta! Siis täähän on vöillä kiinni! Ihan itsekö sä tän olet keksinyt tän ja viritellyt tänne?" No ei kuule, kun joulupukki! Kun siinä lyhyen sananvaihdon jälkeen vetäjä totesi mun tietävän oman autoni asioista aika paljon (mm. edellisenä iltana olimme sattumalta juuri vaihtaneet siihen renkaat ja tarkistaneet niiden paineet), minut toivotettiin tervetulleeksi kouluttautumaan ajonopettajaksi - toistamiseen. Ensimmäinen kerta oli viikko takaperin arvioivan ajon jälkeen. Ei vissiin ihan negatiiviseksi tulkittavaa palautetta? :D

Oikeastaan minulla ei kyllä alunperin ollut mitään muuta kerrottavaa kuin se, miten ihanalta Wunderbaumilla varustettu auto voi tuoksua. Jos minulta ovatkin kaikki teinivuosien järkytykset jääneet kokeilematta, tämä hullutus varmaan suotakoon? Meille ei ole ikinä saatu ostaa tuoksuhärpäkettä vanhempien autoon, joten nyt omaan autooni ostin niitä kertalaakista varastoonkin. Ah! Voisin vaikka asua siinä tuoksussa! Sääli, ettei hajumolekyylejä saa täällä blogissa jaettua! Ostakaa siis omat Wunderbaumit ja olkaa ihmisiksi liikenteessä! Ainakin minulla on maailman kallein lasti kyydissäni, tulevanakin viikonloppuna. :)