Näytetään tekstit, joissa on tunniste työt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työt. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. heinäkuuta 2015

Yllättäviä vetoja harrastusrintamalla

Voi vitsit. Meille on tapahtunut kaikenlaista pientä mukavaa sitten viime kirjoituksen - osasta olen turinoinutkin jo treeniblogin puolella. Nyt meillä on kuitenkin pari pientä mutta jännittävää uutista kerrottavanamme, joten oli pakko tulla kirjoittamaan. Ensin kuitenkin ihan peruskuulumisia: töissä menee mukavasti ja työsopimuksen ajallinen puoliväli on jo ylitetty; pikkusiskoni ehti käydä täällä Turussa muutaman päivän vierailulla; Chhainan keppitreenit edistyvät hiljalleen, ja kasvilaatikoilla on käytävä päivittäin hihkumassa, mitä uutta juuri tänään on näkyvissä.




Sitten niihin uutisiin. Herra B nimittäin ilmoittautui tänään ensimmäiselle koiraharrastuskurssilleen ikinä! Kyseessä on Varsinais-Suomen pelastuskoirien järjestämä tutustumiskurssi, jossa ensimmäinen kerta on puhtaasti teoriaa, kaksi seuraavaa ovat koirattomia maasto- ja rauniotutustumisia sekä viimeinen kerta koirallinen etsinnän alkeiskerta raunioilla. Tämä ei suinkaan ole mikään uusi villitys, sillä jo heti Nepalin maanjäristysten aikaan Herra B sanoi rauniokoiratoiminnan olevan mielenkiintoista ja innostui kuullessaan, että sitä on täällä Turussakin. Samaiseen yhdistykseen on siis meilailtu jo pari kuukautta takaperin. :) Minä ja Hoina lähdemme tietysti peesissä pitämään hauskaa ja toimimaan tarvittaessa henkilökohtaisina kääntäjinä teoriaosuuksilla.

Toinen uutinen koskee agilityrintamaa eikä oikeastaan vielä ole juuri mikään uutinen. Minulle se on kuitenkin ollut iso asia. Haimme nimittäin Hoinan kanssa tämän vuoden TopTeamin POT-ryhmään, eli kaikentasoisille potentiaalisille koirakoille tarkoitettuun valmennusporukkaan. Rehellisesti sanottuna en edes kuvitellut, että olisimme päteviä hakijoita, mutta kun pitkäaikainen koirapiiriystäväni Jenna sanoi meidän tulleen hänen mieleensä TopTeam-mainoksesta (kiitoskiitoskiitos! ♥), tutustuin asiaan lähemmin. Luettuani ilmoituksen moneen otteeseen totesin, että todellakin: tällä kertaa huippuvalmennukseen pääsyn kriteerinä ei kerrankin ollut jo korkeammissa luokissa kisaamista. Niinpä olemme tällä viikolla olleet kiireisiä, kun on pitänyt nauhoittaa ennakkotehtäviä. Minun on jotenkin vaikea uskoa, että koskaan nollaratoja tekemätön koirakko tiimiin huolittaisiin, mutta sanotaanko, että repeäisin riemusta jo siitäkin, jos pääsisimme suuren seulan läpi kotihallissa järjestettävään valintatilaisuuteen. Se olisi meille jo suuri luottamuksen ja uskon valaja: että meissä on jokin mahdollisuus, vaikka se ei tulosten tasolla näykään.



Kuvissa näkyvät ainakin pinaatin, papujen, korianterin, basilikan,
kesäkurpitsan, retiisien, salaattien ja pinaattikiinankaalin (pak choin) alut.


Huomenna lähdemme töiden jälkeen pienelle, mukavalle mökkilomalle, jota varten kauppalistat grillattavista, ristisanatehtävät sateen varalta ja uimakamppeet alkavat olla kasassa ja yhtä valmiit lähtöön kuin mekin! Reissusta palattuamme tuleekin olemaan mukavaa nähdä muutos kasvimaalla! Seuraava viikonloppu meneekin sitten kaksipäiväisissä kisoissa Raumalla Hoinan kanssa yhdistettynä vanhojen ystävien tapaamiseen. Ei huono heinäkuun alku! :)

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Juoksuja ihmisenpyörässä

Maanantaina palasin yliopistolle yli kuukauden loman ja osittaisen työnteon jälkeen. Hirveästi ei olisi tehnyt mieli takaisin kouluun - etenkään kun en alunperin päässyt norjan kurssille, mutta koska en saanut tässä vaiheessa enää muitakaan kursseja valittua, opettaja otti minut vastentahtoisesti ylimääräisenä mukaan. Ihanaa istua eniten odottamillaan tunneilla tuntien itsensä mahdollisimman epätervetulleeksi vaivaksi.

Mitä lähemmäs yhteishaku hiipii, sitä sekavammat tunteeni ovat tulevaisuuden osalta. Jos jatkan ruotsia mutta päädynkin jossakin vaiheessa vaihtamaan koulua, olen nostanut opintotukea "turhiin opintoihin". Toisaalta minne minä hakisin? Välillä tekisi vain mieli tehdä töitä ainakin ne vuoden päivät, mutta tiedän, ettei se olisi kuin väliaikainen ratkaisu. Jossakin vaiheessa minunkin täytyy tietää, mitä haluan. Kunpa vain tässä maailmassa voisi tehdä sitä, mikä juuri nyt tuntuu hyvältä.


 


Minulla ei ole Hoinasta tähän mennessä ollut varmaan yhtäkään seisotuskuvaa. Tänään likka kuitenkin pönötti useampaankin kertaan pellolla erinäisissä asennoissa, juuri oikeanlaisessa kulmassa, joten räpsin muutaman. Hoinalla taitaa olla biologinen kello hieman väärässä ajassa, sillä se pudotti kaiken vähänkin turkkinsa juuri pakkasiin mennessä. Nyt se on vielä tavallistakin enemmän slim fit -koira. Enkä voi olla huomauttamatta näissäkin Hoin luontaisesta hännän sijainnista: rennoissa peltoleikeissäkin häntä on lähempänä whippetin kuin bordercollien rotumääritelmän kohtaa hännän asennosta.


Muuten meille kuuluu oikein hyvää. Talvi alkaa vihdoin lupailla vuoden ensimmäistä laskettelupäivää, minun ei tarvitse stressata töidenhausta, sillä saan jatkaa unelmahommiani koko kesän ja lisäksi minua pyydettiin pitämään jatkokurssi viimekesäisestä agilityn tekniikkakurssista Loviisassa. Kun tulin lomilta ja töistä takaisin Turkuun, herra B odotti kotona koko asunto siivottuna, musiikki soimassa ja kynttilät palaen. Se oli juuri sitä mitä tarvitsin - tuntea, miten kodikas ja rakas kotimme onkaan. Miten hyvä täällä on olla. Minulla on kaikki juuri niin hyvin kuin asiat voivat olla - jos keskityn vain nykyhetkeen ja unohdan sellaisen vähäpätöisen seikan kuin tulevaisuus.



Hoina 4kk ja Hoina 20 kk - sama ilme on tallella, mutta hui,
millainen mummoilme sillä on jälkimmäisessä kuvassa!


Osa on ehkä treenilokin puolelta huomannutkin, että olemme päässeet Hoinan kanssa takaisin kummankin harrastuslajin makuun. Löysin Lempäälän-reissulla tähän asti parhaiten toimivan lelupalkan: kaksi identtistä, sateenkaariväristä kumipalloa sekä lähipalkkaukseen pienen pinkin agilitypatukan. Pallojen kanssa Hoina ei pääse tekemään itselleen tyypillistä hurrikaanirevittelyä, joten ne eivät leluina nostata sen kierroksia liikaa. Toivon todella, että onni on myötä tästä eteenpäin ja saisin harrastaa tuon upean agikoiran kanssa ilman sen suurempia taukoiluja - vaikkakin juoksutauko lankeaa päällemme taas aivan hetkenä minä hyvänsä...

Olen muuten vähitellen korviani myöten täynnä Hoinan juoksuja. Ne ovat niin pitkät, runsaat ja - pahoitteluni seuraavasta - haisevat. Lisäksi niiden takia maksan vähintään 1,5 kuukauden harjoitusmaksut kankkulan kaivoon joka vuosi. Vaikka olen haaveillut Hoinan pennusta, Hoin luonteessa on alkanut ilmetä hieman liian monta kysymysmerkkiä pentusuunnitelmia silmällä pitäen. Toisaalta siinä on taas vähintään tuplamäärä ominaisuuksia, jotka ovat juuri ihannekoirani piirteitä. Vaikka en aivan näillä näppäimillä ole Hoinaa leikkauspöydälle viemässä, minua kiinostaisi tietää, millaisella operaatiolla muita narttukoiria on operoitu ja kuinka pitkiä aikoja leikkauksesta palautumiseen on mennyt. Myös mahdollisista haittavaikutuksista saa mielellään kertoa. Meillä kaikki likat ovat tähän asti saaneet olla juuri niin naisia kuin ovat halunneet, mutta Hoinan kanssa olen ensimmäistä kertaa tosissani harkitsemassa sterilointia. Osaako kukaan kertoa kokemuksista?

torstai 24. lokakuuta 2013

Kuunnellaan sateen ropinaa

Loviisan-loma on ohi ja laumamme on palannut takaisin Turkuun. Fina tosin jäi tällä kertaa kotiin ja nyt saan keskittyä vain yhden koiran huoltajuuteen. Siitä onkin ikuisuus, kun olemme viimeksi olleet Hoinan kanssa kaksistaan - tai onhan meillä täällä tietysti myös herra B! :)



Asetelma on tuttu: järki vs. tunne


Kotona oli ihanaa ja niin oli myös töissä, ja nyt podenkin kotiinpaluumasennusta. Miten musertavalta tuntuukaan palata töistä, jossa olen "kultamuru" ja "pelastava enkeli" ja jota rakastan yli kaiken, takaisin yliopistoon, joka vain ahdistaa ja sekoittaa pääni, vaikka siellä periaatteessa viihdynkin! En väitä, ettenkö minäkin saattaisi haluta takaisin koulunpenkille tehtyäni vuoden tai kahden päivät töitä, mutta välillä mietin, miksen voisi tehdä ja nauttia siitä, mikä juuri nyt tuntuu hyvältä. Nyt opiskelen "kompromissialaa" eli en todellakaan mitään unelma-ainettani mutta jotakin, missä olen hyvä ja mistä saisin takuulla töitä - jos vain vaihtaisin sivuaineeni, saksan, englantiin, voisin olla opettaja, joille ainakin löytyy hommia. Eilisilta meni kuitenkin peittojen alla masennellessa ja niiskuttaessa. Ahdistus ja harmitus vaan veivät kaikki voimat. Nukahdin sitten kielioppaan kainaloon valot päällä ja heräsin, kun mies alkoi panna tietokonetta puhuksiin ja asettua hänkin yöpuulle. Päätä on särkenyt kaksi päivää putkeen, eikä siihen auta Burana, ulkoilu, uni, ei ruoka. Huominen tunnin pituinen aromahieronta ei siis kertakaikkiaan voisi osua parempaan ajankohtaan.






Raappana - Sateen ropinaa


On kotiinpaluu ollut mukavaakin - tai kaikki muuhan siinä on mukavaa, paitsi se opiskelu. Eilen heti kotiin päästyäni tein hieman improvisoiden (resepti merkinnän lopussa) mahtavan makoisan makaronilaatikon odottamaan herra B:n kotiintuloa, ja tänään kävin Hoinan kanssa heti aamusta pitkän kävelylenkin utuisessa Kähärissä. En ollut uskoa silmiäni, kun näin, miten upeasti Hoina käyttäytyikään hihnassa ainoana koirana: se ei vetänyt, ohitteli muut koirat tuskin luoden niihin silmäystäkään ja pellolla jolkotti käynnissä olleen työkoneen ohi epäluuloisesti mutta rauhassa vapaana kääntyillen säännöllisesti vilkuilemaan, vieläkö seuraan perässä. Tässähän melkein alkaa pitää hihnalenkkeilystä! ;) On tuo löysä hihna vaan luxusta meidän perheessä!

Marraskuu lähestyy vääjäämättä, mutta minua se ei haittaa - arvaatteko miksi? Joulu tulee! Kävimme viime viikonloppuna siskon kanssa jo ensimmäisillä jouluostoksilla ja sain hankittua paitsi kolme lahjaa myös askarteluvälineet joulukortteja varten. Lisäksi olen suunnitellut jo juhlaleipomisiakin. Joulu kestää sitä kauemmin, mitä aikaisemmin sen aloittaa! ;) Ennen joulua on kuitenkin luvassa vielä kolmivuotispäivämmekin, jonka kunniaksi ajattelimme piilottaa ihka ensimmäisen geokätkömme. Kätkön suunnittelu on vielä alkuvaiheessa, mutta piilosta tulee takuulla persoonallinen ja pidämme huolen siitä, että siihen tulee myös ripaus tarinaamme. :) Paikkavaihtoehtojakin on jo muutama!



Vielä paketissaan odottavia ja jo ennenaikaisesti käyttöönotettuja joululahjoja...


Makaronilaatikko

400g / 6 dl makaronia
3,5 dl soijarouhetta tai paketti jauhelihaa
1 sipuli
loraus ruokakermaa
1 dl maitoa
1 muna
muutama juustoviipale
korppujauhoja
suolaa
muutama ripaus paprikajauhetta
muutama ripaus oreganoa
muutama ripaus timjamia
ripaus valkosipulijauhetta
ripaus mustapippuria
puolikas kasvis- tai muu liemikuutio

Samalla kun keität makaronit kattilassa, keitä pannulla soijarouhe n. 2-3 desilitrassa vettä ja lisää joukkoon puolikas liemikuutio sekä silputtu sipuli. Jatka keittämistä, kunnes vesi on haihtunut ja sen jälkeen jatka vielä hetki pannulla paistamista ja lisää haluamasi mausteet. Itse käytin listalla olleita suolaa, paprikaa, oreganoa, timjamia, valkosipulijauhetta, pippuria ja liemikuutiota. Jos käytät jauhelihaa, jätä keittovaihe pois ja vain paista ja mausta liha ja sipulisilppu pannulla.

Kun makaronit ovat valmiit, valuta niistä loput vedet lävikössä. Voitele vuoka ja lisää siihen makaroni- ja soijarouhemäärän puoliväliin saakka makaronia ja soijarouhetta kumpaakin aina pieni kerros kerrallaan. Puolivälin saavutettuasi höylää viimeisimmän kerroksen päälle yksi ohut kerros juustoa ja jatka sitten taas kerros kerrokselta soijalla ja makaroneilla, kunnes ne loppuvat. Sen jälkeen lorauta koko vuoallisen päälle loraus ruokakermaa. Lopuksi riko muna lasiin, lisää joukkoon maito ja sekoita. Sitten kaada nesteseos pikkuhiljaa koko vuoallisen päälle. Lopuksi sirottele korppujauhoja päällimmäisen kerroksen pintaan ja paista reilu puoli tuntia 175-200 asteessa. Kun paistoaika on kulunut, syö niin paljon kuin napa vetää! :)

torstai 17. lokakuuta 2013

Koti-ilta

Pitkästä aikaa kotona - siis ihan kotikotona! Minulla on ollut koko ilta vapaana, kunhan vain ensin perille pääsin! Aamulla lähdin nimittäin ajamaan reilun parin tunnin työmatkaa kohti Porvoota, olin pitkästä aikaa muutaman tunnin töissä ja jatkoin vasta iltapäivällä Loviisaan. Kotiin päästyäni rakastin vain kaikkea, mitä näin: kotipihaa, kodin tuoksua, nurmelle levinneitä lehtiä ja sitä tunnetta, kun avaa oven kotiin ja näkee kaikki rakkaat huoneet. Ainoa harmitus oli se, että koti oli muista ihmisistä tyhjä. Perhe lähti nimittäin Tukholman risteilylle, jolle minäkin tietysti olisin viivana lähtenyt, jos olisin lippuja tilatessa tiennyt opetusvapaista.




Heti kotiin päästyäni vaihdoin ylleni kaksi numeroa liian suuret kolitsit, heitin kassit ja nyssäkät nurkkaan ja heittäydyin sohvalle. Koko valtava talo vain minun ja koirien käytettävissä sunnuntaihin asti. Ihanaa vaihtelua! Kyllä muuten huomasi, etten ole vähään aikaan ole (seisoma)töissä ollut - niin väsyneet olivat jalat vain puolikkaankin päivän jälkeen. Siksi päätin, että täksi illaksi antautuisin täysin pehmoiseen ja lämpöiseen syliin - vain minä ja sohva, okei ja televisio! Pieni kupponen teetä ja annos vanhan ajan vaniljajäätelöä lakkahillolla ja lakritsiströsseleillä ei sekään ollut kovin huono valinta! ;)

Loppujen lopuksi minulla ei kovin yksinäistä täällä ole ollut, ei ainakaan vielä tänä iltana. Tassut raapivat kylpyhuoneen oven raolleen heti saunaan päästyäni, ja eiköhän sieltä Fina tullut, ryöminyt oven alta ja kavunnut ylälauteille asti 80°C löylyihin. Hoina seurasi isosiskonsa esimerkkiä, joskin hieman persoonallisemmalla tavalla, ja toi lelunsa suihkuun. Niinpä niin, mitenpä sitä tällaisten turrikoiden kanssa voisi itsensä yksinäiseksi tunteakaan? :)

torstai 18. huhtikuuta 2013

Raakaa faktaa



Heippatirallaa. Joku tarkkasilmäinen varmaan äkkäsikin jo ylläolevan kuvasarjan idean, mutta jos ei, niin kerrottakoon se: Finski Minipossu Läpsäläinen on saanut viime aikoina tutustua raakaan lihaan ihan kielikosketuksella. Finan maha on aina ollut todella huono kestämään ylipäätään mitään ruokia, saati sitten pientä muutosta ruokavaliossa, kuten solmuluita tai tiettyjä palkkanameja. Kun sillä alkoi tässä menneinä viikkoina harva se aamu ihan monta vuotta syömästään perusruuastaankin vatsa huutamaan aamuisin kuin vuodenvaihteen rakettitaivas, äiti alkoi hössöttää lääkäriin viemisellä, mutta minä halusin ensin tehdä BARF-kokeilun. Näin viikon jälkeen ei Finalla ole ollut minkäänlaisia vatsaoireita, joskin vahvemmista luista (hirvi) se on yhdeksän tunnin jälkeen puklannut kerran. Näillä jatketaan!

Kun nyt kerrankin Finastakin kirjoitan, miten voisin jättää kertomatta vielä edellistäkin ihanamman ilouutisen? Hampaat ovat aina olleet Saralle (Finan äidille) ja ainakin parille sen jälkeläiselle todellinen murheenkryyni. Saralta itseltään poistettiin aikanaan ainakin viisi hammasta ja nyt ainakin yksi sen pennuista on jo ylittänyt äitinsä hampaattomuustilastot. Luojan kiitos Finalla on vielä kaikki legot poskissa, mutta ne ovat silti aina likaantuneet todella helposti ja suu haissut useaan otteeseen niin pahalta, että olemme jo olleet menossa hammaslääkärin vastaanotolle (tämä aikanaan siirtyi kiireysasteikossa, kun Sara menikin huonoon kuntoon). Nyt sitten ostin töistä Tropicleanin Clean Teeth Geliä, jonka luvattiin olevan hammastahnaa, joka ei tarvitse harjaamista ollenkaan. Kiinnostuin tuotteesta jo kun sen ensimmäisen kerran näin, mutta vasta puolen vuoden päästä pääsin yli skeptisyydestäni ja se kannatti: parin viikon jälkeen kerran päivässä levitettynä ja raakaruokinnan myötä lisääntyneeseen luiden järsimiseen yhdistettynä Finan hampaat ovat muuttuneet tummanruskeista jo lähes vitivalkoisiksi! Uskomatonta!


Bewildered Boo!


Tällä viikolla osa treeniryhmistä on jo aloittanut ulkokentällä harjoittelun ja loputkin seuraavat perässä ensi viikolla. Minä tulenkin viettämään koko kevään illat maanantaista torstaihin koiratreeneissä - ja mikä kummallisempaa, aivan yhtä paljon tokossa kuin agilityssäkin! Oma tekniikkaryhmäni aloittaa tänään pohjustavilla irtoamistreeneillä, ja voitte vaan kuvitella, miten olen piirrellyt ratoja innoissani! Treenaan myös Hoinan kanssa tässä omassa ryhmässäni, joten pääsen tekemään sen kanssa juuri sellaista treeniä kuin kulloinkin tarvitsemme. Tästä keväästä on takuulla tulossa paras kevät pitkään aikaan!





Lopuksi on pakko vielä hehkuttaa ja naurahtaa hauskimmalle syntymäpäivälle pitkään aikaan. Itse kekkerit ovat kyllä vasta edessä, mutta virallisena päivänä töissä aamuseitsemältä sain niin hellyttävän lahjan, ettei mitään rajaa. Olen pitkään käyttänyt kahvitauoilla vain pahvimukeja, joiden säästämisellä aina niin pitkään kuin vain pahvimuki voi jaksaa pysyä kasassa olen herättänyt lievää hilpeyttä. Nyt sain sitten ihan ikioman mukin, joka viimeistään panee hymyilemään aamuseiskaltakin!

Toinen hauska synttärisattuma liittyi niihin kahteen onnittelukorttiin, jotka sain perheeltäni ja poikakaveriltani. Joko he tuntevat minut vaan niin mahdottoman hyvin tai sitten heillä on tismalleen sama maku - niin tai näin, sain heiltä ihanan värikkäät kortit, jotka ovat tismalleen samaa sarjaa! Ihan hyvin istuvat ilmeisesti perhe ja poikakaveri yhteen, kuten kuvastakin näkyy. :)