Näytetään tekstit, joissa on tunniste geokätköily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste geokätköily. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ei merta edemmäksi kalaan



Kun meillä on vapaa viikonloppu, olemme yleensä aina jossakin, sillä silloin on aikaa kisata tai kyläillä sukulaisilla ja tutuilla. Kun luvassa olikin nyt pitkästä aikaa muista menoista vapaa Turun-viikonloppu, päätimme jo ennalta, että sään salliessa voisimme tehdä kevään ensimmäisen päivävaelluksen. Reittivalintaa pähkäilimme vielä lähtöaamuna, mutta koska illaksi oli muutakin tekemistä, päädyimme läheisiin Pyhän Katariinan polkuihin Kaarinassa.




Polut olivat suureltaosin paksun jään peittämät, joten meno oli hidasta ja koirat joutuivat lönkyttelemään "kävelykeppeinä" kummallakin sivullani. Alkumatkasta etsimme lähistöllä piilevää geokätköä vajaan tunnin verran kallionkoloista, mutta koska puhelimen kätköohjelma oli todella surkea, etsintä oli täysin hakuammuntaa. Vasta tosiaan vajaan tunnin päästä jatkoimme lähes luovuttaneina matkaa, kunnes huomasimme kallion jatkuvan vielä reitin toisellakin sivulla. Pari vilkaisua sinne ja irtokivien pyörittelyä vaadittiin, ennen kuin saatoin nostaa purkin riemunkiljahduksien saattelemana esiin. Tämä kätkö olikin kenties palkitsevin koskaan, kun se tosiaan viimeisellä toivon kipinällä pitkän etsinnän päätteeksi löytyi!





Toistakin kätköä yritimme kaivella, mutta koska huomasimme, miten hankalaa etsintä oli ilman kunnon GPS:ää, emme jaksaneet hakea sitä kovin kauaa. Nälkä kurni jo vatsassa, ja niinpä jatkoimmekin matkaa laavua kohti. Laavulla ja näkötornilla olikin paljon porukkaa ja ihmisiä tuli ja meni koko ajan, joten pystytimme oman leirimme sivummalle kalliolle. Gimpulla oli retkikeitin matkassa, joten sillä saimme hyvin kokattua niin sienikeitot, nuudelit kuin lampaan lihatkin. Jestas, että lämmin ruoka voi maistua hyvältä ulkona viileässä...

Loppumatka taittuikin keveästi, ja matkan kokonaissaldoksi tuli vajaat 7,5 kilometriä. Liikekannalla olimme 3 tuntia 39 minuuttia, mutta ruokataukoineen kokonaisaikaan saa melko varmasti lisätä vielä ainakin tunnin lisää. Hieman oli vielä viileää ja liukasta, joten tällainen pienempi patikka oli aivan riittävä. Josko sitten keväämmällä ja alkukesästä ehtisimme tehdä pidempiäkin reissuja ennen kuin aletaan odotella Salamanterin juoksuja.



lauantai 5. heinäkuuta 2014

Juhannus Rodoksella



Juhannusviikolla olimme Herra B:n kanssa ensimmäisellä kunnon ulkomaanmatkallamme. Alunperin tarkoituksenamme oli lähteä koirien kanssa sillä viikolla vaeltamaan, mutta kun matkakuume iski, rinkka vaihtui nopeasti matkalaukkuun ja halpa eräloma tyhjään kukkaroon. Kohteeksi valikoitui Mallorcan ja Kreikan väliltä Rodos, jonka lähimaillakaan emme kumpikaan olleet koskaan aiemmin käyneet. Matkan ajoitus osoittautuikin täydelliseksi, sillä Loviisassa satoi juhannusviikolla lunta. :D Tätä merkintää kirjoittaessani loikoilen kuitenkin bikineissä kotipihalla, joten en kyllä valita Suomenkaan kesästä, silloin kun se vain uskaltaa näyttäytyä.

Koska Herra B ei halunnut mustua auringossa kovin paljon, vietimme lomalla vain pari täysin rantapäivää. Parina päivänä kävimme sitten järjestetyillä retkillä ja parina kaupungissa. Ehdottomasti eniten aikaa vietimme kuitenkin vakioravintolassamme, jossa otin melkein joka iltana mustekalarenkaita ja jossa istuimme ja venytimme ruokailua vain nähdäksemme illan MM-jalkapallomatsin loppuun saakka. Meistä tuli siis nopeasti tarjoilijoille tuttuja, ja viimeisenä iltana heitä tuli oikein kaksin kappalein naureskelemaan minulle: "Always kalamares! Very good kalamares!" Ravintola oli muuten paraatipaikalla, mitä tulee auringonlaskuihin...




Itse Rodoksen kaupunki ei antanut meille paljon mitään, paitsi yhden geokätkön, johon mukanani matkannut travelbugi oli kuitenkin suureksi pettymykseksemme liian suuri. :( Emme kumpikaan ole kaupunkilomailijoita, joten emme tulleet astuneeksi ollenkaan vanhan kaupungin puolelle, vaan pyörimme vain saaren kärjen kaduilla ja sataman tuntumassa etsimässä valmiiksi paikkaa, josta purjehdusretkemme oli määrä lähteä seuraavana päivänä.




Purjehdus olikin ylivoimaisesti koko loman ehdoton kohokohta meidän molempien mielestä! Paikallinen kippari vei meidät, pari saksalaista tyttöä, venäläisen isän lapsineen ja saksalais-venäläisen pariskunnan koko päivän rentouttavalle retkelle saaren koillisrannikolle. Levittäydyimme veneen kannelle vähin vaattein ja nautimme tuulesta ja juuri tunnelmaan sopivasta musiikista. Välillä pysähtelimme tunniksi erilaisten rantojen tuntumaan uimaan kirkkaan turkoosissa merivedessä ja auringonsäteiden valaisemissa luolissa. Vesimeloniastia ja täytetyt patongit kiersivät sylistä syliin, ja aurinkorasvaa lisäiltiin puolen tunnin välein.

Kotimatkalla tuuli oli niinkin voimakas, että purjehdimme huimaa vauhtia aivan kenollamme niin, että me, jotka makasimme kannella, makasimme lähes pystyasennossa kohisevat aallot allamme, ja välillä jännitettiin, miten käy, kun kippari oli hävinnyt kannen alle ja haamuvene (siis autopilotti hieman jännittävämmäksi väritettynä :D) kiisi minkä kerkesi. Reissu oli vaan aivan mieletön!




Seuraavana päivänä osallistuimme bussiretkelle, joka tutustui "koskemattomaan Rodokseen" eli pieniin kyliin, joihin turistibussit eivät muuten vain eksy. Vaikka nähtävyydet eivät retkellä päätä huimanneet, opas oli kävelevä tietopankki, ja saimme tietää ummet ja lammet kreikkalaisista: heidän käsityksistään suomalaisista, miten he nimeävät lapsensa, miten talouskriisi on näkynyt paikallisessa arjessa ja miten koko saari oli kokoontunut rukoilemaan lentokentälle, kun "petolentokone" Finnairilta laskeutui ensimmäistä kertaa saarelle, jonka kiitoradan ei voitu luvata olevan tarpeeksi pitkä suuren lentokoneen laskeutumiselle ja miten suomalaisturistit olivat olleet otettuja, kun koko saari oli tullut vastaanottamaan heitä. :D


 


Parina päivänä vuokrasimme vain parinsadan metrin päässä olevalta rannalta oman auringonpalvontapaikan ja kelluimme hurjissa aalloissa. Viimeisenä päivänä aallokko oli niin kova, että välillä uusi aalto vyöryi niskaan ennen kuin ensimmäisestä oli selvinnyt, ja merestä oli lähes mahdoton päästä ylös. Pari keski-ikäistä naistakin pyöri peppusiltaan rantakivikossa, kun aina joko tuleva aalto vei tasapainon tai vetäytyvä olisi tahtonut imeä mukanaan.

Aallokko oli upea myös muutamana iltana. Kerran menimme illan jalkapallo-ottelun jälkeen rannan aallonmurtajalle makoilemaan aivan pimeän tähtitaivaan alle ja vain kuuntelimme meren pauhua ja laskeutuvien lentokoneiden huminaa.




Kreikan päässä lentokentällä pääsin vielä matkan lopussa näpäyttämään suomalaista nuorta miestä, joka marisi perässämme, kuinka etenimme Herra B:n kanssa jonossa liian hitaasti, kun emme seisoneet edessä olevan kantapäillä. Koska puhuimme tietysti keskenämme englantia, sain aika pitkään miettiä sopivaa hetkeä näpäyttää jotakin takaisin, ja tulihan se hetki, kun poika hiljeni aika ripeästi. ;)

Lentoyhtiömme oli muuten aika söpö! Siinä missä Finnairilla on koneissaan siellä täällä kattotelevisioita, JetTimen koneissa kierrätettiin yhtä paperista karttaa, johon kapteeni oli piirtänyt lyijykynällä lentoreitin. :D Meidänkin koneemme oli muuten Boeing 700-sarjan kone, joiden lentoturmatutkintoja olemme seuranneet koko kevään Jimiltä. ;) Meidän reissumme meni kuitenkin mallikkaasti kaikin puolin, vaikkakin minä, joka odotan joka nurkan takaa tuhoutunutta matkalaukkua tai turvatarkastuksissa pidätetyksi tulemista, odotin lopun auton lentoparkista noutoon saakka, että autoni on varastettu tai että parkkilasku onkin kolminkertainen. Sitä se(kään) ei ollut, vaan melkein puolet halvempi kuin odotin!

Vielä parikin viikkoa matkan jälkeen olemme Herra B:n kanssa ihmetelleet, miten meillä on aina vaan hauskempaa yhdessä ja miten helposti kaikki sujuu yhteisymmärryksessä ilman edes tarvetta kompromisseille. Huippureissu!



keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kevään ensimmäinen patikka



Meillä on avomiehen kanssa valtava vaelluskuume. Olemme päättäneet tehdä tänä kesänä ainakin yhden pidemmän metsäretken Hoinan, teltan ja retkikeittimen kera, muistella partiotaitoja ja harjoitella, jotta voimme lähteä parin vuoden päästä Haltille. Kesäreissun ajankohta tai paikka ei kuitenkaan ole vielä selvillä, joten lievitimme kuumetta näin ensihätään reilun 10 kilometrin patikalla, Ruotsinpyhtään Kukuljärven reitillä. Itse lenkki on vain reilun kahdeksan kilometrin pituinen, mutta poikkesimme siltä katsomaan luolaa, jossa on muinoin asunut ihmisiä.




Itse olin kiertänyt Kukuljärven kerran aikaisemmin, ehkä nelisen vuotta sitten syksyllä äidin, isän, Rillan ja pikku cavalierien kanssa. Luolalle emme kuitenkaan silloin poikenneet. Maasto on reitillä paikoin aika haastavaa, minkä vuoksi kilometreihin uppoaa huomattavasti normaalia enemmän aikaa. Parissa kohdassa pääsi kokeilemaan pientä kalliokiipeilyäkin käyden avulla! :)




Reitin varrella on myös laavu, ja sieltä löytyikin ruokapurkkien etiketeistä päätellen virolaisen pilkkijäkaksikon varusteet. Järvi oli porattu täyteen reikiä, ja miehet näyttivät nauttivan kauniista kevätpäivästä täysin rinnoin. Itse en kyllä olisi enää jäille uskaltanut...

Lisäksi laavulla olisi tietysti ollut mahdollisuus paistaa itselleen pientä evästystä, ja nauroimme miehen kanssa, että kerta toisensa jälkeen nurisemme grillipaikalla unohtaneemme taas ottaa edes soijanakkeja mukaan. Ehkä vihdoin ensi kerralla? Kaakaota meillä kyllä oli termoksessa sekä tietysti vettä ja pikkunaposteltavaa.




Koska reitillä oli tietysti koiran vapaana pitäminen kiellettyä, Hoina sai tepastella menemään canicross-vehkeissä. Mutta miksi ihmeessä en ollut keksinyt moista aikaisemmin? Varusteet minulla on ollut jo vuosikausia, mutta en ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi pukea niitä päälleni vaellukselle, vaan kärvistellyt ja päästellyt ärräpäitä, kun koira vetää ja käsiin sattuu. Tosin liukkailla ja jyrkillä kallio-osuuksilla Hoina oli tällä reissulla pakko päästää hetkeksi irti, tai muuten olisi voinut tulla ruumiita. Pari kertaa taisin mennäkin mukkelismakkelis, kun koira nykäisi juuri tapaillessani seuraavaa askelta pahassa paikassa. :D

Luolaa etsiessämme eksyimme hieman polulta, kun yhtä tiukkaa käännöstä ei ollut merkitty juuri mitenkään, mutta löysimme oikean paikan sitten vihdoin - kiitos sinne piilotetun geokätkön, jota oli helppo lähestyä navigaattorilla. Navigaattori vaan ei näyttänyt korkeuseroja, ja niin ukkeli laitteineen opasti meidät suoraviivaisesti luolan yläpuolelle niin, että kiipesimme 20-30 metriä kallioseinämää ylös vain havaitaksemme, että luola oli kallion toisella puolella - ja tietysti siellä alhaalla!


 


Odotin jotakin säälittävää kallionkoloa, mutta yllätyin suuresti, kun pienen pieneen koloon itsemme ängettyämme päädyimmekin ihan kunnon kokoiseen kiviluolaan, jossa kädet eivät paikoin yltäneet lähellekään kattoa. Ulkopuolelta ei olisi voinut aavistaakaan, millainen huoneisto kiviröykkiön sisään piiloutuikaan. Ihan vaikuttava geokätköpaikka!




Jos jollakulla on hyviä vinkkejä vajaan viikon vaellusreiteistä - ja reitittömätkin kelpaavat, kunhan kartta löytyy - niitä saa ilomielin kertoa kommenteissa! Myös pienemmät, noin 20 kilometrin viikonloppureitit kiinnostavat Turun tai Uusimaan alueella. Suomessa on niin paljon upeita paikkoja, joissa lomailu on aivan ilmaista, että valinnan vaikeus on päässyt yllättämään. :)