torstai 23. heinäkuuta 2015

Kuntoutumista kameramasennuksesta



Olen ollut viime aikoina todella saamaton kamerani suhteen. Kuvien siirtely laitteelta toiselle ja läpi käyminen on tuntunut ylivoimaiselta, ja siksi myös kuvaaminen itsessään on vähentynyt huomattavasti. Siirsin vasta eilen koneelle tupaantulijaiskuvatkin, jotka on sentään otettu ennen huhtikuun puoliväliä. Niistäkin piti tehdä hieno merkintä tänne blogiin. Ehkä laitan ne vielä jälkijunassa itselle muistoksi?




Pari viikkoa sitten olimme kuitenkin mökillä useamman päivän lomalla, ja silloin vannotin itselleni, että koirista on ainakin pakko ottaa vesipetokuvia. No, muita en sitten ottanutkaan, ja otettujakin kuvia vastaan luonto yritti tehdä kaikkensa, kun kuuroileva sade ilmestyi aina heti rantaan päästyäni ja loppui aina, kun sain siitä tarpeekseni ja lähdin katoksen alle suojaan.




Koirilla on edessä melko rauhallinen kuukausi. Voi olla, ettei kumpikaan kilpaile elokuussa - ainakaan, mikäli pääsemme Hoinan kanssa Topteamin valintatilaisuuteen. Kummankin kanssa käymme kuitenkin ainakin pari kertaa viikossa aamutreenailemassa hallilla, koska molempien kanssa täytyy viilailla keppiosaamista ja Chhainalla vahvistaa vielä ripeämpiä kontakteja. Itselläni on vielä viisi viikkoa töitä edessä, minkä jälkeen pääsemme toivottavasti pitämään viikon kahden verran yhteistä lomaa koko perheellä, ennen kuin koulut ja armoton puurtaminen taas jatkuu. Osan ajasta vietämme takuulla mökillä, mutta vielä on harkinnassa, onko varaa ja halua lähteä ulkomaanmatkalle vai tehdä vain roadtrip Suomessa. Kotimaan kohteiden osalta saa ainakin ilomielin laittaa vinkkejä, jos tietää kivoja kaupunkeja, leirintäalueita tai nähtävyyksiä ja tapahtumia syyskuun alussa!




Moni on varmaan Instagram-seinältämme jo päässytkin näkemään, että kasvilaatikkomme ovat alkaneet antaa jo ensimmäistä satoa korjattavaksi. Olemme päässeet kokeilemaan jo pinaattia, salaattia, punajuuren naatteja sekä retiisejä, ja tänäänkin on tarkoitus tehdä tortilloja oman maan salaattisekoituksella täytettynä, kun entinen luokkakaverini tulee Turkuun kyläilemään. Myönnän, että kohottelin aikanaan hieman kulmakarvoja Herra B:n kasvimaainnostukselle, mutta omakohtaisen kokemuksen jälkeen voin kyllä sanoa, että mikään ei voita sitä tunnetta, kun kädet ovat täynnä itse kasvatettua ruokaa! :)



4 kommenttia :

  1. Nyt vasta huomasin että oot hakenut Hoinan kanssa TOP-teamiin? Tuli vaan mieleen että miksei myös Chhainan kanssa kun sehän taitaa olla valintatilaisuuden aikana jo 18 kk? Mutta toisaalta varmaan Hoinan kanssa on kivempi saada kehityttyä, ja jos huippukouluttajien kanssa saatte edistystä Hoinan kanssa, niin tehän huipulla nopeesti, kun Hoinan potentiaalin saa esille, tai siis sen hallittavuuden.

    Millainen se etätehtävä oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän Chhainalla tosiaan ikä riittäisi tuonne, mutta se on vielä niin kesken, että en kyllä vielä koe sillä olevan rahkeita tai näkyvää potentiaalia kansainväliselle tasolle - vauhti kun on tullut vasta vähitellen ja varmasti lisääntyy jatkossakin. Lisäksi kontaktitreeni on vielä aika kesken ja kepit vasta opittu, joten ehkä sitten tulevina vuosina, jos alkaa näyttää siltä, että Chhainasta voisi todella olla tavoittelemaan kolmosluokkaa korkeammalle. Tällä hetkellä pelkästään vauhti ja kesken oleva osaaminen aiheuttavat sen, ettei Chhainan kanssa ollut mitään syytä hakea mukaan - ainakaan tänä vuonna. Toisaalta Chhainan vahvuus tullee nimenomaan olemaan tasainen suoritusvarmuus.

      Kaikille yhteinen hakutehtävä oli pieni annettu radanpätkä, jonka suoritukset meillä on nettiinkiin ollut linkattuna kummankin likan kanssa tehtynä. Lisäksi piti tehdä esittelyvideo sekä linkata kisasuoritus tai kisanomainen treeni.

      Poista
    2. No ei hirveän pitkä radanpätkä kuitenkaan, ja ihan kiva. Hoinan kanssa varmasti tuutte hyötymään, jos tuutte valituiksi. Kai se joo pitää olla vähintään estevarma koira että kannattaa hakea teamiin.

      Poista
  2. Teidät on haastettu :)
    http://jumikiksi.blogspot.fi/2015/07/meidat-on-haastettu.html

    VastaaPoista