Syksyn ensimmäiset revontulikuvat

Ikävä migreenissä mennyt edeltävä vuorokausi vaihtui vihdoin illalla iloon. Revontulihälytykset paukkuivat taas sähköpostissa ja nettisivuilla, ja koska toppatakit ovat vielä varastossa talviteloilla, jäimme ihailemaan show'ta vain kotoa. Kun sitten kymmenen jälkeen koko taivaan revontulet leimusivat Turunkin yllä, juoksimme hihkuen läheiseen puistoon kamerat ojossa. Tässä siis tämän päivän satoa minun kamerastani.

Kettu Repolainen pilven reunalla...

...hännällään huiski menemään! Eilen pikkusiskoni soitti ja keskeytti minun ja Herra B:n ravintolaillallisen (Masalassa, missäpä muualla!) huohottaen ja huutaen: "Missä sä oot? Siis taivaalla on ihan sairaan isot revontulet, koko automatka Porvoosta ja näkyy kotipihaltakin!" Onneksi meillä oli enää mangolassi litkimättä, ja se vedettiinkin sitten sellaista vauhtia, ettemme siinä paljon ehtineet mausta nautiskella!

Jo kaupungin keskustassa näki - kun osasi katsoa - että taivas oli tavallista vaaleampi, ja naapuripelloilla kävimme toteamassa taivaankannen keskipisteessä sykkivän koronan. Tuntia myöhemmin pääsimme vihdoin heittäytymään selinmakuulle Ruskon pelloille huovan päälle ja aloittamaan hurjan kuvaussession.

No, kuten tuosta alla olevasta kuvasta näkyy, saapumishetkellä koitti pettymys, kun taivaalla näkyi enää himmeästi vihreää. Odotus kuitenkin palkittiin uudella roihulla, ja samaan paikkaan löysi sen parin tunnin aikana muutama muukin. Herra B:lle näin selvät revontulet olivat ensimmäiset ikinä, ja olipahan mahtavaa kokea juuri yhdessä se hetki - ja mahtavaa, että ensimmäinen kerta sattui vielä olemaan poikkeuksellisen upea näytös! Omat kuvani on otettu taas tavan tapaan ilman jalustaa - milloin kamera maahan, vilttimytyn tai kenkien päälle tuettuna - mutta Herra B:n vielä kamerassa odottavat, jalustalla otetut kuvat lienevät aika huikeita!

Revontulijahdissa

Jos minulta kysyttäisiin, mikä on parasta joululomassa, vastaisin oitis "mahdollisuus valvoa ihan niin kauan kuin revontuliennuste vaatii". Mutta koska kukaanhan ei tätä minulta ole kysynyt, minun täytyi tulla kertomaan se ihan itse. :D Kaksi edellistä yötä valvonneena ja sekuntiakaan katumatta on ihana todeta, että ainakin viime yönä näimme varmasti kunnon revontulikaaren täällä Loviisassakin asti. Viime yönä lähdimme kolmistaan: minä, herra B ja siskoni.

Ensimmäiselle jahdille otimme koirat mukaan takapenkille, mutta kamera jäi kotiin osaksi pessimismin ja osaksi tyhjän akun vuoksi. Puolen tunnin ajelun ja oikean paikan etsinnän jälkeen meitä lykästi: vajaan 10 kilometrin päässä kaupungin valoista, maaseudun pimeydessä pysäköimme automme pellon laitaan ja näimme samantien taivaalla valokeilamaisen kirkkaan pystyviivan, joka hyvin äkkiä levisi himmeäksi revontulisumuksi, jota tuskin olisi revontuliksi tunnistanut, ellei olisi nähnyt tuota alkua. Parin tunnin ajan sumu häipyi välillä lähes näkymättömiin ja välillä se muodostui pitkäksi, koko näkymän ylittäväksi kaareksi, jossa ajoittain näkyi pientä aktiivisuuttakin. Kun ennuste puoli yhden jälkeen laimeni, päätimme lähteä viemään koirat kotiin, käymään vessassa, lataamaan kameran akkuja ja tarkistamaan tulevan ennusteen.

Niinhän siinä sitten kävi, että puoli kahdeksi lähdimme takaisin nousevan ennusteen houkuttelemina ja paremmin varustautuneina. Perillä huomasimme kuitenkin, että vaikka revontulet olivat selvästi kirkkaammat kuin aiemmin illalla, pilvet peittivät ne lähes kokonaan. Niiden takaa näkyi vain vihreä kajo. Valokuvista vasta näkyi, että nämä revontulet olivat aktiivisempia ja niistä erottui pystyviivojakin. Täysin tyhjin käsin ei siis tarvinnut palata! Itselaukaisimella nappasimme yhteiskuvankin, kun ei itse revontulissa ollut niin paljon kuvattavaa. Onneksi meillä on vielä ainakin viikko aikaa seurailla ennusteita! :)