Näytetään tekstit, joissa on tunniste toko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toko. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Sisäinen rauha

Huhhuh! Alkavat nämä blogit levähtämään käsiin, kun on tämä "pääblogi", treeniloki ja nyt vielä kasvattisivujenkin uutisloki päivitettävänä. Tulee helposti sellainen olo, että blogit ovat jääneet aivan unholaan, mutta tosiasiassa merkinnät vain hajautuvat useaan eri nettipäiväkirjaan. Nyt on kuitenkin kaikkia muita blogeja on tullut päiviteltyä sen verran, että aikapaine alkoi kiristää pääbloginkin osalta – onhan tämä nimenomaan pääblogi!

Koska päivitystahti on ollut tämän blogin puolella melko verkkainen ja koska toisaalta me olemme tunnettuja äkkinäisistä liikkeistämme, olemme ehtineet esimerkiksi muuttaa uuteen kotiin pihan toiselle puolelle! Myös Chhainan pennut ovat kasvaneet jo puolivuotiaiksi ja näyttävät jo ihan oikeilta koirilta.




Meillähän oli viime vuonna loukkaantumisten ja pentujen vuoksi melkein vuoden tauko lähes kaikesta tavoitteellisesta treenaamisesta, joten nyt keväällä olemme taas aktivoituneet niin agilityssä kuin tokossakin. Myös juoksemassa käymme silloin tällöin. Juoksulenkeille tosin otan nykyään mukaani mieluiten vain Hoinan, koska Chhaina rakastaa haistella, joten juoksulenkit sen kanssa ovat melko rasittavia. Agilityn ja tokon lisäksi tarkoitus on myös kevään mittaan käydä taas hakuilemassa ja tutustumassa myös jälkitreeneihin - kumpaakin ihan vain aktivointimielessä.

Tällä hetkellä Chhaina on pitkälti ainoa agilitykoirani ja Hoina tokoilee. Mitään tietoista päätöstä Hoinan agilityjen lopettamisesta ei ole tehty, mutta tällä hetkellä tämä on tuntunut parhaalta. En siis sano, etteikö järjestely voisi muuttua heti ensi viikolla. Nautin kuitenkin itse agilitystä tällä hetkellä enemmän Chhainan kanssa, eivätkä sen kanssa lämmittely- ja jäähdyttelylenkitkään vaadi niin paljon kärsivällisyyttä ja hermoja minulta. Hoinan kanssa jouduin aina tekemään tietoisen päätöksen, että pysyn hyväntuulisena, vaikka koira vetäisi millaisilla kierroksilla tahansa. Tietyllä tapaa nykyinen järjestely on siis ollut myös helpotus. Usein tosin Hoina tulee mukaan hallille mutta vain tokoilee pihassa. Hoinalla tavoitteita ei tällä hetkellä ole missään lajissa - kisataan, jos siltä tuntuu. Chhainalla tavoitteet ovat puolestaan agilityssä selkeät: kolmosiin nyt ja SM-kisoihin vuoden päästä kesällä, jos ei tule loukkaantumisia.


Vasta lopetettuani kisaamisen aloitin kouluttamisen

Mielenkiintoisinta nimenomaan Hoinan kohdalla on lajissa kuin lajissa se, että kaikista tavoitteista riisuutuminen on todellakin muuttanut meidän tiimityöskentelyämme ja treenien sisältöä. Minun ei tarvitse hakata päätä seinään edistyksen puutteessa, ja toisaalta samalla olen herännyt ensimmäistä kertaa oikeasti kouluttamaan koiraa liikkeiden tai radan suorittamisen sijaan. Olen aina pitänyt itseäni laiskana omien koirieni kouluttajana, joka menee minimitreeneillä varsinkin tokokokeisiin ja jolle riittää se, että mikäli emme nollaisi yhtäkään liikettä, saisimme tokossa ykköstuloksen. Tietynlainen kunnianhimo ja kiinnostus itse tekemiseen on siis etenkin nimenomaan tokossa puuttunut, ja ainoa päämäärä on ollut oppia juuri tietyt liikkeet eikä missään nimessä vahingossakaan mitään ylimääräistä, herttinen sentään! Siitähän voi vaikka sairastua... :D

Pidin todennäköisenä, että kun saavutimme tokossa tavoitteemme AVO1 vanhoilla säännöillä, tokoilu loppuisi kokonaan. Olin ilmeisen väärässä, sillä niin vain olemme jumppailleet kaukokäskyjen vaihtoja olohuoneessa, korjailleet ruutua, kehittäneet ohjattua noutoa... Ehkä yhtenä yllättävimmistä juonenkäänteistä olen löytänyt itseni jo parina viikkona peräjälkeen työstämästä Hoinan seuraamista jälleen aivan alusta: siitä, että jo käskystä Hoinan katse ei painuisi alas kyyryyn. Käytännössä treenaamme siis perusasentoa ja ihan vain omaa painonsiirtoani, korkeintaan yhtä askelta. Vielä suurempana yllätyksenä olen joutunut huomaamaan, että "hömppätreenaillessamme" jaksan pysyä positiivisena ja kannustaa koiraa sen hieman säätäessä omiaankin. Kaikista suurimpana yllätyksenä ja toisaalta niin päivänselvänä asiana on tullut esiin se, että kas kummaa, koira ei otakaan niin suurta painetta tai tarvitsekaan sitä kannustusta enää samassa mittakaavassa. Tänään Hoina katsoi minuun innoissaan hymyillen, suoraan ylöspäin, kun sanoin "katso" - vaikka palkkasin lelulla, joka oli näkyvillä joko koiran vieressä tai kainalossani! Vain matalana hiipivän, lelusta vielä lyttänämmäksi painuvan paimenkoiran tunteva voi tietää, miten suuri, vuosia odotettu erävoitto tuohon sekunnin sadasosaan kiteytyikään. Kenet yllättää, että kun koira ei paineistu ja itsekin olen rennompi, saamme onnistumisia, mikä taas rentouttaa molempia? - Ei ketään. Ja silti se jotenkin pääsi yllättämään minut.

Myös treenien sisältö on enemmän tai vähemmän oleellisesti muuttunut juuri Hoinan kanssa tavoitteet unohdettuamme. Nyt tosiaankin uskallan kokeilla erilaisia asioita tokossa pelkäämättä koiran pilaamista. Eihän se enää "voi mennä pilalle", kun mielessäni ei ole tiettyjä tavoitteita tai kuvia valmiista liikkeistä, ja kun ei ole mitään väliä, oppiiko koira lopulta sen mitä yritän sille viestittää. Agilityssä taas jo viime keväänä Hoinan kanssa löysin itsestäni kokeilunhaluisen tyypin, joka halusi testata, kuinka pitkälle voin koiran kouluttaa sen sijaan, että olen useita vuosia koittanut kaikin keinoin kompensoida sen puutteita. Kokeilin, lukitseeko koira esteen, jos otankin enemmän riskillä, tai suorittaako se kepit, jos juoksen sitä vastaan keppien toisesta päästä niin, että erkanemme keppien puolivälissä vastakkaisiin suuntiin. Se riemu, joka repesi siitä, että tällaiset villit, suorastaan absurdit ideat saimme sitten toimimaan - sellaista en ole ennen kokenut. Lisäksi samat trendit ovat näkyneet minulla myös Chhainan kanssa treenaamisessa.




Aivan kaikki ei ole muuttunut

Tietysti Hoina on yhä tyypiltään sellainen koira, että se ihastuttaa ja raivostuttaa vuorotellen tai samaan aikaan, tilanteesta ja katsojasta riippuen. Keskiviikkona sen kanssa lenkkeily on vihoviimeinen asia maailmassa, ja heti torstaina tekisi mieli tehdä kolminkertainen lenkki normaaliin verrattuna, kun molemmat koirat käyttäytyvät kuin ihmisen ajatus. Olen miettinyt Hoinasta luopumista ohikiitävinä ajatuksina vielä senkin jälkeen, kun päätin sen pitää. Ajatus hiipii jatkossakin varmasti mieleen helpommin, sallitummin, kun sitä on jo kerran vakavasti harkittu. Toisaalta uusi huomen voi todellakin olla ja yleensä onkin aivan päinvastainen päivä, joten olen alkanut hyväksyä sen, että tällaista se elämä Hoinan kanssa on. Kun eniten ketuttaa kaikki, puran kaiken turhautuneisuuteni miehelle tai jollekulle tutulle ja totean vain, että tänään on kökkö päivä ja huomenna ehkä ei.

Siinä mielessä asiat ovat toki nyt erittäin hyvin, että Hoina ei stressaa mitään tiettyä, se pysähtyy haistelemaan entisten pahimpien pelkojensakin kohdalle, ja Hoina ja Chhaina leikkivät keskenään kuin pienet pennut melkein päivittäin. Silti se asia ei muutu, että Hoina ei ole minun temperamentilleni sopiva koira, sillä se imee kaikki mielialanvaihteluni ja paineistuu pienestäkin pääni sisäisestä ärsyyntymisen vivahteesta. Myöskään Hoinan perusluonne tai pentuajan traumakokemukset eivät kokonaan poistu hyvinäkään aikoina, vaan pimeässä kesken haistelun yllättävä viereisen talon oven avaus tai jokin muu aivan älyttömän mitätön asia voi saada siinä aikaan väistöliikkeen hihnassa - vain murto-osalla kerroista, mutta mahdollisuus on aina olemassa. Myös oma tila on Hoinalle siinä määrin tärkeä asia, että se saa suosiolla yhden kokonaisen huoneen yksityiskäyttöönsä silloin, kun meillä on koiravieraita. Uudessa kodissamme parasta onkin se, että myös makuu- ja olohuoneesta on omat ovet takapihalle!

Meillä on arjessa monia "erikoisjärjestelyjä" tai tiettyjä toimintamalleja selkeästi Hoinan vuoksi, mutta toisaalta ne eivät vaadi juurikaan aikaa tai huomiota, kun ne tulevat automaationa jo vuosien kokemuksella ja sulautuvat muutenkin omaan elämäntapaamme. Toisaalta kun toimimme Hoina-tuntemuksemme mukaan, arki on melko vaivatonta ja helppoa, yksittäisiä huonoja hetkiä lukuunottamatta aivan normaalia. Hoina-tuntemuksen olennaisimpia asioita on se, että ympäristön kannattaa olla yleisellä tasolla mahdollisimman vähä-ärsykkeinen. Tämä (ja oma yön ja pimeyden rakastamiseni) johtavat siihen, että 90 prosenttisesti pisimmät lenkit tehdään illalla. Yleisen ärsykepaljouden vaikutus selvisi meille parisen vuotta sitten, kun muutimme suhteellisen vilkkaan tien varresta rauhallisempaan taajamaan ja näimme muutokset parempaan koiran yleisessä olemuksessa. Mikäli mahdollista, Hoina ei lähde mukaan kaupunkikyläilyille sukulaisten ja tuttavien luo. Lisäksi sitä lenkittävät vain sen tuntevat henkilöt, ja sille kannattaa mieluummin olla aina hyväntuulinen kuin alkaa vaatia tai ärsyyntyä silloin, kun se ei pysty tottelemaan. Loppujen lopuksi nämä ovat hyvin helppoja ja luonnollisiakin asioita toteuttaa, sillä emme muutenkaan juuri lomaile ilman koiria tai tarvitse hoitajia, rakastan itsekin lenkkeillä iltaisin tai jopa yöllä, ja vain Chhainan kanssa reissaaminen onnistuu hyvin silloin, kun mies jäisi muutenkin kotiin.

Kuitenkin Hoinan kanssa kipuilu on ollut aina sellaista, mikä on tehnyt siitä ehkä vähän kyseenalaisenkin maineen omaavan persoonan, väärinymmärretyn, ja toisaalta niin kovin rakkaan ja läheisen. Se tuntimäärä, jonka olen käyttänyt Hoinan käyttäytymisen ja meidän suhteemme pohtimiseen, on järjetön, ja juuri siksi osaan kertoa siitä kaikki nämä asiat. Chhainan kohdalla huudahtaisin vain huolettomasti "en tiedä, katsotaan!" - toisaalta siksi, etten ole analysoinut sen jokaista elettä ja siten tunne sen aivan syvintä sielua; toisaalta siksi, että sen kanssa on aina vaan voinut olla huoleton ja katsoa, kuinka käy. Epäilen myös vahvasti, että Chhainan syvin sielu koostuu lähinnä ruokakipon muotoisista aivoista, joissa on älyllistä toimintaa vain silloin, kun tavoite on saada kippoon täytettä! :D Sen kanssa ei vaan ole koskaan tarvinnut kipuilla tai analysoida jokaista syy-seuraussuhdetta.


Tässä nyt oli ihan vain muutamien viime päivien ajatuksia, joten tästä käynee selväksi, että minun päässäni ei ainakaan kovin hiljaista ole! Juuri nyt kaikki on koirarintamalla jotenkin kivasti henkisessä tasapainossa minun kannaltani, ja olen jokakeväiseen tapaani aivan innoissani tulevasta harrastuskaudesta! Toivottavasti tämän merkinnän jälkeen kukaan ei poistu synkein mielin blogistamme vaan muutkin huomaisivat sen toivon, ilon ja jonkinlaisen rauhan, joka minulla ainakin nyt on näiden asioiden suhteen. Koiraharrastus ei ole ehkä koskaan tuntunut näin innostavalta, ja uusi kotimme antaa paljon mahdollisuuksia myös ihan rentoon koirien kanssa oloon ja puuhasteluun.

Myrskyn jälkeen on poutasää.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Joka päivä voi olla lomapäivä


Kaikki kuvat © Katri Pietilä


Jestas, että viimeiset pari viikkoa ovat olleet touhukkaat! Olemme ehtineet niin kisailemaan agimölleissä Chhainan kanssa kuin Hoinankin kanssa tokossa - molemmat likat ovat vieläpä tuoneet palkintoja kotiin, kuten treenilokista on voinut huomata - sekä kyläilemään ja treenailemaan oikein olan takaa. Viime tiistaiaamuna päätimme lähteä pikareissulle kasvattajalle sekä seuraavana päivänä ajella Hämeenlinnan kautta pariin eri enemmän tai vähemmän koiriin liittyvään tapaamiseen. Lisäksi olemme treenailleet ahkerasti 2-3 kertaa viikossa Chhainan keppejä, rengasta ja kontakteja parin kuukauden päässä häämöttävää kisaiän täyttymistä silmällä pitäen.



Jokru ja Chhaina kisailevat maantiekiitäjyydessä


Kuten kuvistakin osittain näkyy, Miikku-kasvattajan farmilla myös Chhainan yhtä veljeä, Jokrua, sekä yhtä siskoista, Kenoa. Lisäksi kimppakuvaan veikan kanssa saimme tietysti myös Miikun laumaan kuuluvan Chhainan äidin, Priiman. Hieman on pikkulikan koko muuttunut edellisestä yhteiskuvasta!




Jokru-veli, Priima-äiti ja ei enää niin pikkuruinen Chhai!


Juhannuksen vietimme taas mökillä isolla porukalla koko lauman - siis myös cavalierkaksikon - kera. Paimenille juhannus oli yhtä urheilua, kun joku oli heittämässä niille frisbeetä järveen lähes tauotta. Chhainasta onkin kuoriutunut melkoinen vesipeto, kun saimme sen pari viikkoa sitten härnättyä Aurajokeen uimaan. Jo Miikun luona pelto-ojissa likka osoitti yhä muistavansa vesiräiskimisen riemut, mutta mökillä touhu nousi aivan uusiin sfääreihin: Chhaina nouti leluja melkein Hoinaakin ahkerammin ja hienojen hyppyjen kera. Laiturilta se ei sentään vielä tainnut kertaakaan uskaltaa loikata, mutta äkkisyvenevässä rannassa penkereeltäkin ponnistaessa Chhai sai jo mukavat loiskeet aikaiseksi. Erityisen iloinen olen Chhainan uimatyylistä - sillä on selkä aivan suorana uidessaan, ja uinti on tasapainoisen ja vaivattoman näköistä. Juhannusvieraidenkin kanssa vertailimme nimittäin eroa Hoinaan, joka selvästi käyttää etupäätä suurempana moottorina.





Olen ottanut tämän kesän motoksi sen, että joka päivä voi olla lomapäivä, jos niin haluaa. Niinpä olemme parina iltana syöneet iltapalaa terassillamme, käyneet keskiyöllä Littoistenjärvellä piknikillä ja päivällä makoilemassa rannalla tai muuta vastaavaa. Jatkossa kesäämme tulee kuulumaan myös viljelyspuuhia, sillä saimme kuin saimmekin läheisen taloyhtiön pihalta yhteisökasvimaalta kaksi viljelyslaatikkoa käyttöömme - boksi kummallekin. Tänään aikomuksenamme olisi lähteä siemenostoksille ja käydä laittamassa tuleva sato alulle. :)




Lisäksi moni on huomannut ja kysellyt minulta Kennelliiton Koiramme-lehdessä julkaistusta kennelnimihakemuksestani, joten kaipa sen voi täällä blogissakin kertoa: olen hakenut kennelnimeä. Haaveilla saa, mutta mitään varmoja suunnitelmia ei ole. Onpahan nyt sitten ainakin tulossa joku nimi tulevaisuuden varalle. Vasta tulevat vuodet näyttävät, tuleeko pentuja ja minkä rotuisia, sillä tulen varmasti ottamaan vielä joskus itselleni kokonaan uuden rotuisia koiria. Kävin kuitenkin kurssin nyt keväällä, joten miksen olisi heti hakenut nimeä, kun olin sellaisen keksinyt? Vielä tosin joudun jännittämään, saanko haluamani nimen, mutta ainakin Kennelliitto ja rotujärjestö ovat puoltaneet ihan ensimmäistäkin nimitoivetta. Siinä kai meidän kuulumisemme olivatkin lyhykäisyydessään - nyt palaan takaisin nauttimaan kauniista kesäpäivästä! Suurkiitos vielä Miikulle ihanista kuvista!



tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesäkuulumisia ja arvonnan tulokset



Kesäkuu on täällä, ja niin on kyllä kesäkin - ainakin meillä! Minulla on kesätöitä toistaiseksi vain 3-4 kertaa viikossa, joten töiden ohessa on lähes yhtä paljon lomailua. :) Olemmekin runsaiden vapaiden ansiosta kunnostautuneet niin agility- ja tokotreeneissä kuin pitkissä lenkeissäkin. Tämäkin aamu aloitettiin tunnin lenkillä Aurajokilaakson ihanissa maisemissa ja joessa pulikoinnilla. Rakastan näitä uusia lenkkimaastoja! Lisäksi viikonloppuna ehdimme käymään Loviisassakin, missä päättäjäisiltana istuimme ihan vaan aikuisten kesken parissa rantakuppilassa ja muina päivinä kävimme koirien kanssa kimppatreenailemassa sekä agilityä että tokoa.




Kisakalenteri näyttää sen sijaan kesäkuun osalta melko tyhjältä. Näillä näkymin agikisoihin emme pääse kertaakaan, kun ainoina itselleni mahdollisina kisapäivinä ei ole kuin arvokisoja, joihin jostakin syystä me ikuisen ykkösluokkalaisen Hoinan kanssa emme ole osallistumassa. :D Sen sijaan möllikisoihin olemme menossa torstaina Chhainan kanssa, ja Hoinan kanssa yritän saada meidät pariinkin tokokokeeseen loppukuusta, mutta varmoja nämä eivät tosiaan vielä ole, kun kokeisiin on nyt niin tunkua. Lisäksi toinen mahdollisista kokeista olisi tismalleen samassa paikassa kuin edellinenkin, eli senkin saatan jättää väliin ihan vaan paikan takia, vaikka kokeeseen mahtuisimmekin.

Mitään sen kummempia kesäsuunnitelmia meillä ei ole. Juhannuksena menemme tietenkin koko perheellä ja toivottavasti myös joidenkin vieraiden kera mökille uimaan, saunomaan ja kisaamaan vuoden 2015 juhannusolympiakullasta, mutta muuten käytän vapaani joko kotikonnuilla kesästä nautiskeluun tai lyhyisiin reissuihin jonnekin päin Suomea treenaamaan koirakavereiden kanssa. Lisäksi Herra B yrittää saada tästä lähistöltä pienen viljelylaatikon ja hankkia jonkin vastaavan myös parvekkeellemme, sillä hänen varsinainen viljelystilkkunsa ei kuulemma ole tänä kesänä juurikaan viljelykunnossa vaan vaatii vain hoitotoimenpiteitä ensi vuotta varten. Minä pidän siis peukkuja, että saisimme jonnekin edes ihan vähän perunoita kasvamaan, koska rakastan niiden sadonkorjuuta!




Lopuksi kerrottakoon vielä arvonnan tulokset! Pienen tuotepaketin voitti Anita - ottaisitko sähköpostitse yhteyttä osoitteeseen pawprint_on_the_beach AT hapsutassu.com, niin saamme paketin matkaan?

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Uusin silmin



Viimeiset puolitoista viikkoa ovat olleet melko tylsät mutta opettavaiset. Olen maannut puolitoista viikkoa sohvalla ensin kuumehorroksessa, sitten kamalassa nuha- ja yskätaudissa ja lopuksi kolmiolääkehuuruissa. Koirat eivät ole puoleentoista viikkoon päässeet kuin pari kertaa kunnon lenkille, kun olen saanut lenkitysapua. Ne ovat pääasiassa siis maanneet puolitoista viikkoa sisällä. Tänään, kun olen pystynyt olemaan ensimmäistä päivää koko päivän joten kuten jaloillani, kaksi kuolinvuodettani ovat olleet vielä yllättävänkin varattuja! Olen aina tiennyt, etteivät koirani ole useista tylsistä päivistä moksiskaan, mutta että ne ovat maanneet kanssani sängynpohjalla melkein kaksikin viikkoa - eivätkä ne ole vain sietäneet sairaslomaa vaan oikeasti nautiskelleet: venytelleet, vetäneet hirsiä ja kääntäneet kylkeä aina vain makeampaan asentoon!



Arvaako kukaan, miksi likkojen uusi yhteinen kutsumanimi on bedbugs? :D


Lisäksi minun on pitänyt jo muutama viikko sitten kirjoittaa Hoinasta. Muuton jälkeinen stressaaminen ja Hoinan ongelmien pohdinta päättyi lähestulkoon täysin siihen surkuttelevaan blogimerkintään noin kuukausi sitten. Ehkä tuo koira osaa lukea ja tajusi, että nyt hihnan toinen pää on tosissaan huolissaan. Tai ehkä muutosta on vain kulunut tarpeeksi aikaa ja kaikki äärioireilu johtuikin vain muuton aiheuttamasta stressistä. Välillä minusta on tuntunut siltä, että joko Hoinalla, minulla tai meillä molemmilla on jonkin sortin rajatilahäiriö - onko koira helppo ja ihana vai vaikea ja kamala? En ole tiennyt, olenko minä niin sekaisin, että kuvittelen Hoinalle ominaisuuksia, joita sillä ei ole, liioittelenko vain. Joka tapauksessa nyt, kun kaikki tutut ja tuntemattomatkin ihmiset ovat kommentoineet Hoinan muuttunutta käytöstä, uskallan uskoa omat havaintoni todeksi. Hoinasta on tullut ihana ja rento - rennompi kuin koskaan.

Näinä menneinä sairaslomapäivinä olen nähnyt Hoinasta aivan uusiakin piirteitä. Edellisessä kodissamme Hoina oli toisinaan poissaollessamme selvästi säikähtänyt jotakin, koska se oli välillä kotiintullessamme hermostuneen ja pelokkaan oloinen. Se käytännössä asui neliömetrin kokoisen ruokapöytämme alla eikä välttämättä tullut edes kurkistamaan, kun tulimme kotiin päivän päätteeksi. Siksi tällä viikolla on ollut ihana nähdä, miten Hoina on syvässä unessa aivan keskilattiallakin ja missä tahansa huoneessa jalat taivasta kohden, eikä välttämättä edes herää, vaikka itse liikkuisin kotona huoneesta toiseen. Lisäksi sen säikkyminen ja unen pelokas keskeytyminen on jäänyt lähes kokonaan pois. Kaiken kukkuraksi lenkit koirien kanssa ovat olleet nykyään aivan ihania, ja olen voinut olla aidosti ylpeä upeasti hihnassa kulkevasta paimenkaksikostani.

Rentous on näkynyt myös siinä, että Hoinasta on tullut melkein pahempi kainaloinen kuin Chhaina on! Enää en pysty arvaamaan, kumpi koira aamulla venyttää itsensä selkääni vasten ollessani vielä puoliunessa. Lisäksi Hoina uskaltaa nykyään jopa nukahtaa syliin ihan kunnolla, kun se on yleensä pienestäkin hipaisusta ottanut muristen hatkat ja mulkaissut tönäisijää todella pahasti. Reilu viikko sitten äitini totesi kotona käydessämme, että minulla on maailman ihanimmat koirat, ja silloin olin haljeta onnesta, sillä äiti on välillä ollut helisemässä perheen suuremmassa talossa suurempia leikkejä leikkivien koirieni kanssa. Ennen Hoina reihaantui rapsutuksistakin eikä millään malttanut olla rauhassa - nyt se istui äidin rapsutellessa sitä nätisti tai kiipesi äidin syliin ja huokaisi syvään rapsutuksista nauttien. Äitikin näki siis selvän muutoksen.

Minulla todella on maailman ihanimmat mukelot, ja olen niin onnellinen, että Hoina näyttää selvästi onnellisemmalta! Loppujen lopuksi siis muutto taisikin tehdä Hoinalle hyvää, vaikka aluksi otimmekin takapakkia. On toki olemassa häviävän pieni mahdollisuus, että edellisessä kodissamme oli oikeasti jotakin outoa, kuten herra B on alusta asti epäillyt: meillä itsellämmekin oli nimittäin ajoittain siellä asumisen aikana pahoja univaikeuksia, jotka katosivat samantien uudessa kodissa. Kuulostaahan se hassulta, mutta toisaalta jos jokin siellä vaikutti meihin, niin miksei se olisi vaikuttanut herkkis-Hoinaan?




Koska arjesta on tullut viimeisen kuukauden aikana lähes juhlaa, olen nauttinut Hoinan kanssa tokoilustakin aivan uudella tavalla. Lähtökohtani treeneihin on ollut tuloksellisuuden ja suoritussuunnitelmien sijaan vain se, että koiran itsevarmuus kasvaisi tokossakin ja että se näyttäisi nauttivan treeneistä. Saimmekin viikko sitten meilitse tiedon tokokokeeseen yllättäen pääsystä, joten huolimatta sairasteluni takia täydellisestä treenin puutteesta näin juuri kokeen alla olemme huomenna illalla menossa testaamaan hauskaa yhteistyötä myös avoimeen luokkaan! Tuloksesta viis - haluan vain, että tuomari sanoisi meille jotakin positiivista yhteistyöstämme, sillä siihen on nyt panostettu enemmän kuin koskaan. :) Koetta ennen saan kuitenkin jännittää vielä huomista, ensimmäistä työpäivääni uudessa kesätyössä, koska valitettavasti sairastelu siirsi myös töiden alkua muutamalla päivällä. Aivan kunnossa en ole vieläkään, mutta sain luvan mennä töihin nuhassa ja yskässäkin, joten pääsen vihdoin aloittamaan!

torstai 27. marraskuuta 2014

Joulun tunnelmaa kodissa ja kaupungissa



Viime loppuviikosta äiti tuli meille kylään muutamaksi päiväksi. Kävimme sekä kaupungilla joulumarkkinoilla ja pikkuisissa sisustusputiikeissa että Myllyssä jouluostoksilla. Myyjillä kävikin tuuri, sillä upean luminen sää syleili Turkua vain ja ainoastaan tämän viikonlopun yli. Joulumarkkinat ovat itselleni joka joulun alla aivan ehdoton tunnelman lataaja, oli kaupunki mikä hyvänsä. Markkinoilla oli vaikka mitä mukavaa, mutta kaikki kojuostokset tulivat kyllä ihan itselleni! Hupsista. :D

Löysin kasan aivan täydellisesti opiskeluihini ja muutenkin mielenkiintoisia kirjoja suomalaisten muinaisuskosta, vanhoista vainajarituaaleista ja vaikka mistä. Valinta oli äärimmäisen vaikeaa, mutta päädyin lopulta juuri edellämainittuihin aiheisiin. Onpahan joululomalle luettavaa! :) Lisäksi partiolaisten kojulta oli pakko ostaa riisipuuroa - oli muuten parasta syömääni joulupuuroa ikinä - ja perinteinen partiolaisten joulukalenteri. Partion kalentereita on nimittäin tullut itsekin pienenä kaupiteltua paikallisten markettien edessä ja ovelta ovelle aivan jääkalikkana. En erityisemmin ikävöi kyseistä hommaa, vaikka ihana ja salaa vähän nostalginen olo tulikin kalenterin ostamisesta.




Paras löytömme oli täydellinen vahinko: olimme jo lähteneet markkinoilta ja käyneet välissä muualla, kun päätimme takaisin tullessamme vielä poiketa markkinatorin läpi ihan vaan siksi, että meillä oli aikaa ja sää oli hyvä kävelyyn. Oikeastaan äiti ne huomasi: vanhoista aidanseipäistä tehdyt tikkaat - siis täydelliset sisustustikkaat - nojailemassa yhden kojun tolpparakenteisiin! Ja kun sisustusliikkeissä vartavasten sisustustikkaina myytävät aidanseivästikkaat voivat maksaa viisikymppiäkin, nämä maksoivat vain 25 euroa! Myyjä oli pihalla kuin lumiukko, kun hihkuin ja hymyilin, että eiväthän tikkaat maksa mitään ja hoin tehneeni päivän parhaan löydön. Hän oli aivan ällikällä lyöty innostani ja kysäisi vain, että menikö hän piru vie myymään tikkaita aivan alihintaan. :D

Ei siinä muu auttanut kuin napata tikkaat kainaloon ja jatkaa kaupunkikierrosta. Kirjastossa ja Sokoksella tuli parikin ihmistä kyselemään, että mistä olen moisen löydön tehnyt ja paljonko tikkaat maksoivat. Loppupäivän ostokset liittyivätkin sitten tikkaiden koristeluun. Koska meille ei joulukuusta mahdu, tikkaat saavat luvan ajaa sen asian ja ovat nyt kotimme joulutunnelman ytimessä. :)




Koirille ei kuulu mitään ihmeellistä, jos sitä ei lasketa, että minun mittani täyttyi Chhainan päivä päivältä paheneviin sisustustempauksiin, ja siitä hyvästä neiti joutuu nykyään olemaan yksin ollessaan vain makuuhuoneeseen rajatulla alueella. Maanantaina palasimme Chhainan kanssa puolentoista viikon agilitytauolta, joka johtui yksinkertaisesti hirveästä taakasta kouluhommia, ja eilen aloitimme aamun tokotreeneillä kummankin kanssa. Pientä edistymistä on tapahtunut kummallakin saralla, mutta mitään niin merkittävää ei ole tapahtunut, että jaksaisin ja ehtisin erikseen kirjoittaa treeniblogin puolelle. Hoinalle olen yrittänyt soitella paikkaa loppuvuoden tokokokeisiin, mutta koska kaikista on tarjottu vasta tuhannetta varasijaa, seuraava koe menee väkisinkin ensi vuoden puolelle.

Etälauman kuulumisista tiedän puhelujen kautta sen verran, että Nelson ja Fina kävivät toisiinsa Finan juoksun aikana erottelusta huolimatta niin kuumina, että Fina lähti hoitoon koirien stressitasojen tasaannuttamiseksi. Nelson joutui - tai pääsi vihdoin - leikkauspöydälle tällä välin ja samalla reissulla sillä havaittiin perustarkastuksessa vahva sydämen sivuääni. :( Vielä leikkauksen jälkeenkin Fina sai Nepan pään niin pyörälle, että Fina lähti uusintakierrokselle hoitoon. Toissapäivänä parin yhdistämistä saman katon alle kokeiltiin taas, ja nyt kuulemma Nepan välillä innostuessa Fina antaa sille köniin aivan 6-0, eli sen puolelta vaara alkaa olla ohi. :D




Lupasin viime merkinnässä kuvan TV-tasostamme, jahka päällystysprojekti olisi valmis. Tuolta se nyt sitten näyttää, ja olemme kyllä todella tyytyväisiä! Kunpa vain saman voisi tehdä kaikille näille tummille kalusteillemme... Tästä eteenpäin ostan kaikki huonekalut vaaleina! Koko olohuoneen ilme muuttui valoisammaksi, kun auringonsäteitä imevä musta laatikosto katosi.

Muutenkin kodin jouluvalmistelut alkavat olla siivon ylläpitoa (köh köh...) ja leipomuksia vaille valmiit ja lahjatkin ovat paria lukuunottamatta hankittuina. Joulupaketeissa on parasta se, että ennen h-hetkeä niitä voi aina käyttää joulusisustuksessa! :) Siksi olen innokkaasti häärinyt lahjapapereiden kanssa heti, kun jotakin kivaa on löytynyt. Äiti ei voinut kuin naurahtaa vouhotukselleni ja todeta, että joku taitaa olla vähän jouluihminen...



torstai 24. huhtikuuta 2014

Turussa taas

Hoina Chhaina


Ihanasti aktivoitui taas tämäkin blogi pennun saavuttua. :) Minulla on vielä kevään viimeiset suoritukset yliopistolla tekemättä, joten tulimme eilen paimenten kanssa Turkuun. Chhaina ei vielä ollut meillä Turussa ollutkaan, ja ajomatkakin oli pisin tähän asti, mutta yllättäen boksista ei kuulunut pihahdustakaan koko matkan aikana. Pysähdyin reilussa puolessa välissä pissattamaan pentua levähdyspaikalle, mutta neiti ei malttanut tehdä tarpeitaan, kun oli niin paljon mielenkiintoisia hajuja. Lisäksi kuuma moottoritie kiinnosti pentua kamalasti. Kaiken kaikkiaan Chhaina on kyllä rohkein pentu, joka minulla on tähän mennessä ollut. :)

Turunkaan päässä Chhaina ei malttanut pissata, mutta heti sisään tultuamme se marssi parvekkeelle ja lorotti sinne matolle. :D Lätäkköä kuivaillessani pentu keräsi nurkista Hoinan lelut ja jämäluut ja kävi selälleen leikkimään. Tähän mennessä likka on tehnyt tarpeensa hienosti viereiselle pellolle ja kulkee Hoinan perässä hienosti hihnassa. Lisäksi viime yönä, kahdeksanviikkoissynttärin kunniaksi, pentu nukkui yhdeksän tunnin yöunet häkissään - ilman pissoja tai pissatuksia!

Sain tehtyä asuntomme suurehkoon kylpyhuoneeseen hyvän pentuaitauksen tännekin, ja eilen ja tänään Chhaina on saanut jäädä sinne yksin, kun olemme käyneet Hoinan kanssa pidemmällä lenkillä. Huomenna on sitten edessä ensimmäinen pidempi yksinolopätkä täällä Turussa, kun minulla on iltapäivällä luento. Aitaus ei kuitenkaan tunnu olevan Chhainalle ongelma sen enempää täällä kuin Loviisassakaan: likka nimittäin saattaa vinkua tai jopa haukkua aitauksen ulkopuolella päästäkseen sinne sisään. :D Lisäksi pentu leikkii hyvin itsekseenkin, joten näissä asioissa se on kyllä hyvin samanlainen kuin Hoina.


Mitä Hoinaan tulee, maltan tuskin odottaa puolentoista viikon päästä alkavia treenejä. Ilmoitin likan sittenkin toiseen agilityryhmään, koska treeneissä haluan keskittyä koiraan kunnolla, mitä en voi väittää pystyväni tekemään, jos treenaan sen kanssa samassa ryhmässä kuin jota itse koulutan. Lisäksi tekniikkatreenit ovat muutenkin Hoinalle tässä vaiheessa tarpeettomia, kun haluaisimme etupäässä ehjiä ratasuorituksia. Tekniikkaryhmässäni Hoi saa sitten treenata aina silloin, jos joku ryhmäläisistä on poissa.

Viikkotreenien lisäksi ulkopuolistenkin kouluttajien treenejä on tiedossa ihan mukavasti: Korrien tokokoulutus jo toukokuun alussa, Nina Mantereen parit agilitytreenit, Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssi loppukesästä sekä toivottavasti yksittäiset tuurausvuorot Oreniuksilla tai Savikolla. Tämä kevät on ollut joiltakin osin lievää matalaliitoa, joten toiminnantäyteinen kesä kuulostaa kyllä enemmän kuin hyvältä!

maanantai 30. joulukuuta 2013

Hoinan luonteenpiirteet: itsenäisyys

Kun kirjoitin Hoinan leikkisyydestä, päätin, että teen vähitellen Hoinan luonteenpiirteistä kokonaisen artikkelisarjan. Tällä kertaa kirjoitan likan itsenäisyydestä, joka on tähän mennessä ollut sekä hyödyksi että haitaksi arjessa tai harrastuksissa.

En tiedä, kuvaisinko Hoinaa koskaan suoraan sanalla itsenäinen, sillä se on kuitenkin niin tiiviisti sidoksissa myös ympärillään oleviin ihmisiin. Hoina rakastaa ihmisiä ja käy mielellään heittämässä näille lentosuukot tai tarjoaa lelua - oli kyseessä sitten oman talon väki tai vieraat. Hoina kuitenkin tekee paljon myös itsekseen eikä täten tarvitse ihmistään koko ajan lähelleen. Agilityradalla se painaa menemään tuhatta ja sataa kääntymättä kyselemään suuntaa, ja kotona se joko köllii selällään jossakin nurkassa tai leikkii itsekseen. Se ei siis seuraa kotonakaan joka paikkaan, vaan nauttii rauhassa olostaan milloin missäkin.


Cuckoo


Hoinassa näkyy paimenkoira siinä mielessä, että se työskentelee mieluiten etäältä ja itsenäisesti. Tokon seuraamisessa se paineistuu selvästi, ja agilityssä se ei malttaisi tulla haltuunottoihin millään tai ainakin pyrkii heti takaisin kauemmas kauhomaan täysillä eteenpäin. Ensimmäisissä pentuagilityissämme neli-viisikuisena kouluttaja kysyi, huomasinko, miten pentuni paineistui lähdön sivulle otosta. Se kuvaa mielestäni hyvin sitä, miten etäältä työskentely on ollut Hoinalle ominaista alusta asti ja miten vaikeiksi jotkin asiat ovat harrastuksissa osoittautuneet.



Hoinalle tyypillistä: agissa tykitys suunnasta viis; tokossa haluttoman näköinen ryhti


Hoi ei kuitenkaan karta läheisyyttä vapaa-ajalla eli treenien ulkopuolella: pikemminkin päinvastoin! Se tulee mielellään kerälle syliin tai oikeaan halausotteeseen ja puskee kuonolla kainaloon tuhahdellen. Halija saa olla kuka tahansa. Näitä halihetkiä Hoina suo kuitenkin vain silloin, kun sitä itseä huvittaa. Pyytäen se voi tulla pyörähtämään sylissä mutta kirmaisee sitten äkkiä hakemaan lelun leikkihetken toivossa.


Bewildered

Hoinan halihetkenpyynti-ilme


Ihan ensimmäisinä viikkoinaan meillä Hoina oli pelottavankin itsenäinen. Vaikka se ei vaikuttanut mitenkään pelokkaalta, se vietti ensimmäiset päivät mökillämme jossakin piilossa nukkumassa, eikä siihen hevin saanut kontaktia. Ensimmäisissä leikkisissä pentutreeneissämme kotipihalla Hoina kavahti pientä tuhahdustani, kun itse möhlin jossakin treenijutussa, juoksi kolmen metrin päähän, eikä suostunut tulemaan takaisin treenaamaan ennen kuin houkuttelun jälkeen. Tämä onneksi on jäänyt pois jo silloin ensiviikkoina, mutta jäänteitä siitä on nähtävissä. Vaikka arjen tilanteissa Hoina kestää vaikka ihan pää punaisena huutamista pellolla lotkauttamatta korvaansakaan, treenitilanteissa pieni äänensävyn erokin saa Hoinan stressitason selvästi kohoamaan. Hoina on itse asiassa kovin samanlainen kuin omistajansa - jos se saa vihiä, ettei sen työskentelyyn olla tyytyväisiä tai ettei sen panos riitä, se ikään kuin lamaantuu ja jättäisi selvästi hommat sikseen, vaikka jatkaakin. Luultavasti tästä syystä seuraamisemmekin on äitynyt niin inhottavaksi liikkeeksi Hoinalle.


Cuckoo! What the heck is this thing around my neck?! This is ME!

Oo sää vaan siellä, niin mää oon täällä!


En sano, onko Hoinan itsenäisyys mielestäni hyvä vai huono asia, sillä asiaa voi katsella niin monelta kantilta. Tokossa siitä on useimmissa liikkeissä haittaa, sillä niissä koiran on oltava koko ajan ihollani, agilityssä se antaa valtavasti mahdollisuuksia, kunhan vain saan koiran vauhdin hallintaani ja kotioloissa juuri se tekee Hoinasta maailman helpoimman koiran. Kuten sanoin jo leikkisyyskirjoituksessani, Hoinan kyky viihtyä omassa seurassaan lienee suurin syy siihen, miksi tuhoaminen tai muut tihutyöt eivät koskaan ole kiinnostaneet sitä.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Loppuvuoden tiliote

Hyvää vanhaa vuotta! Moni varmaan huomasi, että meidän joulukalenterimme meni hieman mönkään. Päätin siis poistaa koko höskän rumentamasta blogia keskeneräisyydellään. Lomalle lähtiessäni menin nimittäin hukkaamaan mysteerin kirjainkoodit ja ratkaisun, joten eipä siinä ollut mitään tehtävissä sen jälkeen, kun olin jokaisen pussin ja nyssäkän kääntänyt nurinniskoin. Olisi ehkä tietenkin ollut fiksua raapustaa ratkaisu jonnekin muualle kuin vanhan ruokaostoskuitin taakse, mutta tapahtunut mikä tapahtunut. En tiedä, jaksanko ryhtyä joulukalenteriin tässä muodossa enää ikinä. Murr.


Helloooo! Anyone home?

Ei löydy täältäkään!


Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua sillä välin, kun kesken jäänyt joulukalenteri piti huolta päivitystahdista. Hoinan terveystulokset tulivat Kennelliitosta - kaikki muuttumattomina - ja ne voi lukea Koirat-sivulta. Lisäksi kävimme uudemman kerran fysioterapeutilla, joka antoi meille lisää jumppaohjeita ja luvan palata vuodenvaihteen jälkeen vähitellen agilityyn - joskin matalammilla rimoilla. Lisäksi olemme treenailleet pienimuotoisesti tunnistusnoutoa ja kaukoja ihan vain koiran aktoivoimiseksi, sillä meillä ei ole mikään kiire avoimeen luokkaan. Kaikista liikkeistä olisi jo mahdollisuus vähintään arvosanaan seitsemän, mutta haluan vahvistaa piilopaikkamakuuta ja kaukokäskyjä sekä saada jonkun ulkopuolisen kommenttia luoksetulon pysäytyksestä ennen ajatustakaan koeilmoittautumisesta.

Mitä minuun itseeni tulee, olen pitkälti nauttinut vain ihanasta lomasta ja loppuvuoden positiivisista tenttituloksista. Lisäksi olen ollut pitkästä aikaa töissäkin ja menen vielä uuden vuoden jälkeen reiluksi viikoksi lisää, kunnes laumamme pääpaino keikahtaa taas Turkuun. Minulla on muuten meneillään hirmuinen hyvinvointi-innostus: ostin esimerkiksi joululahjaksi saamillani lahjakorteilla uudet treenivaatteet ja agilitykengät, jotka polttelevat jo kovasti ensikokeiluun. Lisäksi olen pitkästä aikaa nautiskellut hyvällä omallatunnolla useammasta ihanasta lifstyle-lehdestä sohvannurkassa glögiä siemaillen. Lumeton talvi ei ole haitannut minua yhtään, vaikka laskettelemaan olisi tietysti ollut mukava päästä tässä välipäivinä. Kyllä se talvi sieltä kuitenkin vielä tulee, se on varma.


Koiraharrastuksissa meillä oli tälle vuodelle vain yksi kunnon tavoite: päästä Finan kanssa SM-kisoihin agilityssä. Siihen ylsimme ja vielä pidemmällekin, kun teimme karsintaradalla vielä aikaan ehtineen nollatuloksen ja pääsimme finaaliradalle. Sielläkin vedimme kaatosateessa upean radan, jolla vain putki-A-erottelu koitui hylyksemme.



Kuva © Jukka Pätynen


Hoinan suhteen en muista asettaneeni mitään kiinteitä tavoitteita tälle vuodelle, mutta saimmepahan me alokasluokasta ykkösen, olemme jo hyvällä mallilla avoimen suhteen ja vähintään alussa osassa ylempienkin luokkien liikkeistä. Agilityssä möllikisoissa käynti olisi ensi vuonna ihan mukavaa, mutta varsinaisen kisauran suhteen en elättele suurempia toiveita. Hoina on vielä kovin kesken, sillä se ei osaa säädellä hurjaa vauhtiaan eri tilanteisiin sopivaksi ja estevarmuudessakin uupuu vielä. Tokossa nousemme kuitenkin ensi vuonna voittajaan, eikä ykkösen saaminen sieltäkään olisi paha juttu, vaikkakaan en siihen pyri. Hoina on vielä tietyllä tavalla häiriöherkkä ja vaatisi ihan jo pelkästään malttia kaikkeen tekemiseensä. Vaikka osaisimme kaikki liikkeet, olemme pulassa, kun koira on vietävä ylemmissä luokissa vapaana kehään. Näen Hoinan jo sieluni silmin lähtökuopissa liikkurin osoittamalla paikalla, kun minä vielä availen kehän ulkopuolella sen hihnan lukkoa.


Minulle uusi vuosi ei ole koskaan merkinnyt millään lailla uutta alkua, mutta tänä vuonna odotan vuoden vaihtumista joka tapauksessa innolla. Paitsi että meillä on suunnitelmissa hauska ilta nelistään ystäviemme Josefinan ja Barunin kanssa pelaillen, herkutellen ja keskiyön ilotulituksia ihaillen, odotan jo innolla takaisin agilityyn pääsyä ja loppiaisviikonlopun reissua Miikulle, mikä sekin tietää treenaamista. Vain yhteishaun lähstyminen nakuttaa takaraivossa kuin tikittävä aikapommi ja vaatii ajoittain miettimään hetkessä elämisen riemulta tulevaa. En kuitenkaan aio antaa sille periksi ainakaan niin kauan kuin olen lomalla! Ihanaa loppulomaa ja uutta vuotta kaikille! :)


Happy New Year 2012!

perjantai 22. marraskuuta 2013

Tokotentteilyä

Ah, ihana viikonloppu! Pari viime viikkoa ovat olleet kamalan kiireisiä yliopiston osalta, mikä on verottanut aikaa myös Hoinan kanssa oleilulta ja tänne blogiinkin kirjoittelulta. Syksyn projektien deadlinet alkavat kuitenkin olla ohitse, ja minulla alkoi juuri ensimmäinen sellainen viikonloppu, jolloin minun ei tarvitse tehdä koulun eteen mitään. Heti perään seuraa kuitenkin huonompi uutinen: kevään myötä saan sanoa hyvästit perjantaivapaille. On siis nautittava vielä, kun voi!


Iiiiii'm craaaaaazyyyy!


Tuskinpa kukaan on huomannut, mutta päivittelin alkuviikosta koirien sivua Hoinan tulosten osalta. Me kävimme nimittäin viikko sitten Hoinan kanssa Salossa tokokokeessa, josta kotiinviemisiksi lähti kuin lähtikin ykköstulos. :) Olen sanonut alusta asti, että meillä ei ole harrastuksissa mikään kiire kisakentille, enkä ole varma, saanko Hoinaa esimerkiksi ensi vuoden puolella vielä kisakuntoon agilitypuolella. Tokossa meillä on kuitenkin pitkään ollut kaikki muu alokasluokan sisältö hallussa kaunista seuraamista lukuunottamatta, joten päätin pari kuukautta sitten, ettemme jää odottamaan seuraamisen parantumista ja vain sen takia venyttää kokeisiin menoa. Tämän vuoden aikana on nimittäin käynyt harvinaisen selväksi, ettei tuota seuraamista ihan hetkessä saa kuntoon ja että siitä tuskin koskaan saa kympin arvoista. Ei koiran tarvitse minusta olla priimaa kokeisiin mentäessä - riittää, että se osaa liikkeet ja on muuten koevalmis. Henkilökohtaisesti minusta on mukavampi mennä koiran kanssa kokeeseen, kun sinne ei tarvitse lähteä hakemaan varmaa kunniapalkintoa. Silloin onnistumiset tuntuvat paremmilta eikä toistaalta epäonnistuminen ole karvas pettymys. Vaikka tiedän, että moni varmaan ajattelee, mitä ihmettä me teimme tokokokeessa koiran seuraamisen ollessa aivan ala-arvoista, olen ylpeä Hoinasta, sillä en pelkää näyttää akilleen kantapäätämme ja tiesin kuitenkin koko ajan, että ykköstulos olisi aivan mahdollinen.

Valitettavasti olen kuitenkin kuullut, että Hoinan seuraamisasento on johtanut osaltaan juuri siihen, mitä pelkäsinkin ja mitä olen yrittänyt treeniblogissa videoinnilla sekä ongelman seuraamisella ja analysoinnilla ennaltaehkäistä. Jossakin kiertävän jutun mukaan hakatun näköinen asento johtuisi nimenomaan siitä, että olen tehnyt koiralleni jotakin. Tervetuloa vaan seuraamaan treeniblogiamme, tutustumaan treeneihimme ja kertomaan vinkkejä, jos Hoinan työasento niin puhuttaa. Parilla kouluttajallakin on huuli pyöristynyt, kun on nähnyt, millaiseksi kumarakoneeksi Hoina muuttuu kaikessa työssä, oli kyse sitten agilitystä, jumppapalloilusta tai tokosta. Koira oli sellainen jo ensimmäisissä pentuleikkitreeneissään kymmenviikkoisena: vaani, kyyristeli ja halusi tehdä kaiken oikein. Silloin se tosin kavahti pientäkin "oho":a ja kirmasi minusta neljän metrin päähän suostumatta hetkeen tulemaan takaisin. Siitä ei onneksi ole jäänteitä jäljellä kuin se perfektionistiolemus. Jos Hoina huomaa, että jokin ei riitä tai ei ola tarpeeksi hyvä, se ei lamaannu, mutta siitä näkee, että se ottaa hieman painetta. Siksi seuraamisestakin on varmaan tullut meille niin kova kierre.


Emme aio hakea alokasluokasta koulutustunnusta paitsi välttääksemme suurimmat riskit paikallamakuun pilaantumisen takia myös seuraamisten takia. Koska alokasluokassa on kaksi seuraamista, halusin siitä pian eroon, jotta - mikäli saan tehtyä Hoinan seuraamiselle jotakin - seuraamista ei kulutettaisi takaisin surkeaksi pitkäveteisyydellä ja kokeessa toistumisella. Nyt muita avoimen luokan liikkeitä vahvistaessani voin siis jatkaa seuraamisen treenaamista ilman, että minun tarvitsee pelätä koiran puutuvan siihen joka tapauksessa kokeessa. Avoimesta koulutustunnusta voin jo harkita, mutta jos murramme tunnistusnoudon lukon ennen sitä, saatamme myös painella suoraan voittajaan. Seuraavaan kokeeseen ei ole mikään kiire, mutta koska avoimen luokan liikkeistä muutama on jo kisavalmis eikä mikään ole täysin alkeissa, oletan ja toivon pääsevämme treenaamaan voittajan liikkeitä viimeistään ensi kesänä. :) Kevään aikana olisi siis tarkoitus "tenttiä" avoin luokka mallikkaasti!


Catch me if you can! Mona Lisa


Höh, olin aikeissa kirjoittaa tämän merkinnän Hoinan hassuista tavoista, mutta kuinkas kävikään. Se aihe jää siis ensi kertaan! Mukavaa viikonloppua kaikille!