Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. tammikuuta 2017

Hyvin menee, mutta menköön...

Jos olisin tällä hetkellä parempiuninen, olisi luultavasti fiksua nukkua koko pitkän viikonlopun yli... Here we go, follow the story.

Keskellä yötä menet pissattamaan koiria ja ajattelet, että et tarvitse siihen puhelinta, sillä käyt vain (wrong!), etkä avainta, kun jätät oven lukitsematta (also wrong!). Lähtiessä vielä avaat oven kerran ja tarkistat, että ovi varmasti aukeaa ja se aukeaa. Lähdet pissattamaan koirat, säikähdät, kun ne murisevat yhtäkkiä ja näet ketun jolkottavan karkuun ihan vierestä. Kuiskaat itsellesi wau... Palaat köhien ovelle, tartut kahvaan, ja yyyllätyys! Hähhähää loser! Nyt ei aukea!

Mies on mennyt aikaisin nukkumaan, koska ollaan molemmat kärsitty unettomuudesta koko viikon. Luultavasti hän on juuri päässyt sikeään uneen ensimmäistä kertaa viikkoon. Syyllisyys painaa, vaikka varmasti ovi oli lukitsematon. Ei ole avainta eikä puhelinta. Ulkona on kylmä kuin faaan. Linglottelet siinä ja kolkuttelet. Mietit, montako kertaa voi linglottaa ilman, että naapureita häiritsee tai joku kutsuu poliisit. Mietit, että mitä jos mies ei herää soitteluun. Linglottelet ja kokeilet kahvaa monta kertaa. Ei voi olla totta. Kyllä voi. Ja jos mies herää, tulisiko hän keskellä yötä avaamaan. Itse en menisi. Linglottelet. Alat jo miettiä, että mitäs sitten. Sopivasti sadattelet, vähän vikiset, ripauksen rukoilet. Mietit, herätätkö mieluummin naapurin vai sinnittelet koirinesi pakkasyössä. Koirilla ei ole takkeja (sinähän vain kävit!), joten se siitä. Arvot, kuka saa kunnian olla se epäonninen naapuri. Lopetat linglottelun. Sadattelu muuttuu enenevissä määrin vikinäksi.

Sitten! Ovi aukeaa hitaasti, ovenraosta kurkkaa uninen ja kysyvän näköinen mies lempeällä katseella, ja tarina saa sankarinsa. Pahoittelet miljoona kertaa, halaat ja kiität onneasi. Kaiken huipuksi oven suljettuasi avaat sen uudelleen ja nyt se on taas lukitsematon ja aukeaa normaalisti. Kuulostaako tutulta? Ei onneksi täälläkään!

perjantai 29. tammikuuta 2016

Vallankaappaus

Tere! Se on nyk kuulkaa simmotti, et tää meidä mamma on nii tavattoma saamaton, et päätettii ohjat tää homma ny sit hiuka korkeempii käsii. Keittiös oli sillai sopivasti jääny tuali levällee, et helpostikkos tähä yksun toinenki tyäkoira nousis sihteerin paikal. Koneeski oli jättän iha auki, nii täsä ny sit hoidetaa meidä velvollisuuret suurii fanijoukkoi kohtaa.




Iha enstekski meil oli semmone hyvi luminen joulu, ku tää meidä poppoo lähti sankoi joukoi ajamaa sinpäi mis aurinko ei paista. Meil oli oikkee mukava matka, ja peril sit huamattii et sissus ne otti ne rääpäleekki mukaa. No eihä siin mittä, ehä ne muuta ku makas sohval ne, nii ei niist paljo häiriöks ollu.

Päästii siä reisus sit availee pakettei ja kirmaama semmottise puise auto ette, mitä nää mammat summuut sit jalkatyäl joutus nitkuttelee etiäppäi. Se oli muutenki vähä huanos jamas, ku ehä siin ollu ees renkait tai mittä, simmottis pitkät metalliriu'ut vaa. Bensaki loppus kerta, mut ei näyttän haittaava. Olis siin ollu simmotti hyväki puali, et kerranki olis pystyny haistelee koko matkan kaikkii pohjoste kavereide viestei, jokka keltasin kimmelti kuunvalos. Näil oli kummiski nii kova kiirus, et hyvi pia muhu tartuttii kaksi käsi ja tempastii vehjee kyytii. Oli seki sit näky, ku toine koira meni keulil iha innoissaa ja mää sit toisena retkotin kintut levällää sylis. Ja taas mul vaa naurettii.



Ja tämmöttis salakuvii ne sit must ottaa!


No, sit takasi tääl kotikonnuilki tuli talvi ja mei isäntäväki oli yhtäkkii harvase ilta jossai jokapäivä erilaiste kenkie kaa. Ain ne tuli yhtä punasin takas ja hihku mite kivaa oli ollu, mut emmää ny ymmär mitä kivaa siino, et meit ei hualittu mukka jos kerta nii kivaa oli. Onneks tähä sit taivaaisä vastas ku rukoiltii luit ja kevää tuloo, ni lähti ne lumekki sit aika äkäsee. Luulähetyst ei o viä näkyny, et sitä ootellaa viel. Terveissi vaa. Nyk kuunnellaa sit alituist marinaa siit ku tavallisilki kenkil tulee naama punaseks lenkil. Eile tosi mamma halus vähä vaihteluu ja repi käteski punaseks tos kotipihal.




Lopuks mun piti muistaa kertoo, et vaikkei tää mamma oo ehtinykkää tän mittää kirjottelemaa, nii on se ehtin tehä meil iha oikeet kotisivut! Ne löytyy tualt yläpalkist Kasvatus-linki takaa tai sit suaraa http://minoonsittebc.hapsutassu.com! Mää mene täst ny tarkistaa et jäiks mul jottai ton mun ruakakippoo semmotti murusii ku sin ain välil jää, eikä tol Hoinal kai teil mittä sanottavaa ol ku se vaa möllöttää tua sänkys. Palataa astial, iha kirjaimellisesti!


- Chhaina -


torstai 5. joulukuuta 2013

Hoinan luonteenpiirteet: leikkisyys

Alkaneen joululoman kunniaksi ajattelin kirjoittaa ihan kunnolla enkä vain julkaista joulukalenterin luukkuja. Tajusin nimittäin, etten ole koskaan oikein kirjoittanut Hoinan luonteesta, kun ei Koirat-sivullakaan enää nykyään ole kuin tärkeimmät tiedot. Hoinis on kuitenkin myös värikkäin koirapersoona, jonka olen koskaan tavannut. Se on niin monenlainen. Ajattelin ensin kirjoittaa kaikista Hoinan luonteenpiirteistä yhdessä postauksessa, mutta jo yksin leikkimisestä tuli niin pitkä sepustus, että muut ominaisuudet jääköön myöhemmäksi!




Ensinnäkään en ole koskaan nähnyt koiraa, joka leikkii niin paljon kuin Hoina. Jo seitsenviikkoisena - ennen kuin pysyi edes kunnolla pystyssä - se peuhasi lelujen kanssa itsekseen, eikä tässä tavassa näy mitään hiipumisen merkkejä vielä puolitoistavuotiaanakaan. En kyllä haluaisikaan! Hoina ei pentunakaan tuhonnut mitään juuri siksi, että se osasi pitää itsensä kiireisenä lelujen kanssa. Sille ominaisin leikki on ottaa jonkin pitkähkön lelun päästä kiinni, pyöriä ympyrää ja paukuttaa lelulla lattiaa. Siihen karuselliin ei helposti pääsekään väliin - etenkään, jos lelu on narupallo ja Hoina pitää narunpäästä kiinni. Silloin lelun säteelle mentäessä joutuu itse vaaravyöhykkeelle, kun koira moukaroi menemään!


All sober this May Day...NOT! Almost there Got it!

Hoinun maailma on ollut täynnä leikkien mahdollisuuksia jo pienestä pitäen.


Toinen Hoinan bravuuri on selällään kelliminen ja lelun kanssa jumppaaminen tassuilla. Joskus selällään puolelta toiselle kiemurtelu on Hoin mielestä mukavaa kyllä ihan ilman leluakin. Lisäksi Hoina osaa heitellä lelua itselleen, oli se sitten selällään tai jaloillaan. Se ottaa, riuhtaisee ja heittää lelun menemään ja etenkin selällä ollessaan sitten silmät pullollaan säpsähtelee kuin paniikissa lelua etsien. Se vasta on näky!




Hoin ehdoton lempilelu on kuitenkin sen oma nahkahihna, jonka saadessaan se vain juoksee pitkin peltoja ja raahaa hihnaa mukanaan. Tällä viikolla olen kuitenkin oppinut, että leikkien maailma voi ainakin Hoinan kohdalla muuttua yhä merkillisemmäksi päivä päivältä. Likka on nimittäin keksinyt, että vielä hauskempaa on leikkiä fleksillä niin, että minä talutan koiraa ja koira on kiinni aivan normaalisti pannastaan, mutta sitten se nappaa kiinni fleksin paksummasta osasta läheltä lukkopäätä ja juoksee pitkin ja poikin äristen ja muristen. Tätä se saa tietysti tehdä vain luvalla eikä koska tahansa. Välillä se juoksee ihan kiinni minuun antaen fleksin kelautua kokonaan sisään ja lähtee sitten taas vetämään hihnaa ulos kelasta. Varmaan siitä kelan vastustuksesta tulee juuri sellainen sopiva härnäysefekti. Eilen se taas keksi alkaa juosta samalla tavalla fleksin päästä kiinni pitäen minun ympäri. Nostin vain käteni pääni yläpuolelle, jotta naru ei kietoutuisi ympärilleni ja nauroin, kun koira veti parikymmentä kierrosta ympärilläni kuin napakelkka. Välillä minä kyllä mietin, että on tuolla koirallani vaan melko pimeä ullakko-osasto. No, ainakin siellä on bileet käynnissä vuorokauden ympäri.


Physiotherapy the only therapy I need? Iiiiii'm craaaaaazyyyy!


Haha, nyt minun on melkein vaikeaa uskoa itseäni: Hoinan leikkiminenhän on 90% sen koko luonteesta - ihan siksi, että se leikkii kaiken sen ajan, kun se ei makaa kanttuvei ruokapöydän alla, ketarat pitkin seiniä ja silmät auki mutta kääntyneinä tuijottamaan pään sisäpuolta. Hyvä esimerkki tästä on se, että kun aamulla osoitan heräämisen merkkejä, Hoina tulee moikkaamaan sängyn laidalle ja ryntää sitten heti hakemaan jonkin leikkikapistuksen. Kun kutsun sitä, se vilkaisee minuun ja alkaa sitten katseellaan etsiä sopivaa tuliaista, ennen kuin tulee luokseni. Ulkona silloin kun se ei leiki hihnalla, se juoksee tuhatta ja sataa, jahtaa maanalaisia myyriä niiden tunnelin päästä toiseen tai touhailee muuten omiaan.


My summer was all about... My summer was all about...


Vaikka annan ehkä kirjoituksessani ymmärtää, että Hoina leikkii koko ajan, asia ei kuitenkaan ole näin. Koira nimittäin nukkuu tai joka tapauksessa lojuu jossakin huilimassa melkein kolme neljäsosaa päivästä. Meillä ei siis asu yliaktiivista koiraa, joka ei osaa rauhoittua - ei sinne päinkään! Kotona Hoina on hiljainen kuin huopatossu ja säyseä kuin lammas eikä seuraa meitä omistajia minnekään. Välillä sen yli saa keittiössäkin kävellä, kun se laiskottelee silmät auki kyljellään täysmittaisena levynä eikä vain vaivaudu välittämään hälinästä. Pikemminkin Hoina vaan leikkii kaiken sen ajan, kun se sitten on aktiivinen. Jos ja kun me ihmiset emme sen kanssa leiki täällä sisällä, se tyytyy leikkimään itsekseen ja nauttii olostaan ihan täysillä. Ei siinä voi itsekään kuin hymyillä ja katsella toisen iloa. Toivon todella, ettei Hoina koskaan opikaan pois tavastaan, koska leikkiminen vaan on melkein koko sen persoonallisuus!

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sunday morning love you, Monday morning love you?

Huomenna alkaa taas koulu. Toisaalta ihan mukavaa, sillä kyllähän siellä kivaakin on. Opetusvapaankin aikana tuli kirjoitettua pari kouluhommaa pois päiväjärjestyksestä, ja kyllä se vaan tuntuu mahtavalta, kun syöttää yliopiston tietokantaan tekstin, jonka palautuspäivämäärään on vielä kaksi ja puoli viikkoa! Aikataulutus ja organisointikyky, siitäs saitte!


Autumn colours in Kurjenrahka


Ihan mukavasti ne ensimmäiset yliopistotentitkin menivät. Vain yksi kaikista kolmesta tosin oli kurssin päätöstentti, joten kahden muun arvosanat voivat vielä muuttua suuntaan tai toiseen: saldona silti 5, 4 ja 4 tässä vaiheessa. Eihän noita tenttejä kyllä oikein yliopistotenteiksi voi siinä mielessä kutsua, että yhtäkään kokonaista kirjaa en ole vielä lukenut. Tehtävät olivat ruotsissa ja saksassa aivan tavallisia kielioppitehtäviä ja fonetiikan huikeasta viiden minuutin - 20 juu/ei-väittämän - tentistä tuskin paljon tarvitsee mainita.

Fonetiikka sai minut kyllä muutenkin viime periodissa sen verran innostuneeksi, että vaikka vuoden päästä vaihtaisinkin vaikka sitten etanoiden tutkijaksi, punnitsen tässä paraikaa mielessäni, lähtisinkö huomenna aamulla pari tuntia aikaisemmin kokeilemaan siitä toistakin kurssia. Se tosin tietäisi neljää viikkotuntia lisää, mutta jos kurssi osoittautuisi mukavaksi, silloin viimeistään lopettaisin minua tähän asti eniten nyppineen saksan sanastokurssin, koska tämä yksi laaja uusi kurssi korvaisi siinä tapauksessa ne kaksi lopettamaani pienempää saksan kurssia. Olen ollut saksan sanastokurssilla kurssilla niin saamaton ja täysin epämotivoitunut, että en tiedä tulisinko edes pääsemään kokeesta läpi - ja sanasto on ollut muutenkin joka kielessä se huonoin osa-alueeni. Vuoden ympäri jatkuvalla kielioppikurssilla saan joka tapauksessa ylläpidettyä saksaakin sen verran kuin on tarvis. En tiedä, kiinnostaako ketään oikeasti lukea yliopistomanailujani, mutta nyt en välitä siitä. Minusta on hauskaa kirjoittaa opiskeluistakin jotakin, jotta sitten mahdollisen aineen tai koulun vaihdon jälkeen minulla on tästäkin elämänvaiheesta jotakin jonnekin taltioituna.


Finnish autumn


Muutoin meillä elellään aivan normaalia arkea. Koska viime viikolla jätimme tanssitunnin välistä, heiluin kompensaatioksi aamulla ensin imurin kanssa foxia ja sitten luutun ja pesuaineiden kanssa valssia, ja hyvin kirposi hiki otsalle siinäkin touhussa. Hoina jatkaa sairaslomaansa silti hirveästi riehuen - minkäs teet, kun koira on reikäpää - mutta pääsee onneksi tiistaina vihdoin fysioterapeutille. Haluan todella kuulla ammattilaisen arvion tämänhetkisestä tilanteesta, sillä minun silmääni Hoina kävelee aivan tasapainoisesti, juoksee paitsi kuin hullu myös suorassa ja on muutenkin aivan oma itsensä. Miten minun olisi siis tarkoitus tietää, koska me olemme taas terveitä?


Sunnuntaiaamun ja -illan sekä huomisen maanantaiaamun kunniaksi minun on vielä pakko jakaa alla oleva video, joka on naurattanut ja soinut päässä meidän taloudessamme koko viikonlopun. Kun tästä tulee uusi hitti - kovasti sitä on nimittäin videon kommenteissa povattu -, me kaikki olemme olleet trendiä edellä! ;) Nauttikaa tai älkää...



torstai 19. syyskuuta 2013

Yliopiston hyvät puolet osa I

Tämä päämajani Fennicum on siitä kätevä minunlaisilleni väärään kerrokseen eksyneille, että aina voi vaania alemman kerroksen väkeä. Minulla onkin tuuria, sillä mitäpä muutakaan alapuolellamme opiskeltaisiinkaan kuin unkaria! ♥


keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Aivopirtelöä

Nyt, kun irvokas otsikko on herättänyt sopivan mielikuvan päähänne, sanon pari sanaa opiskeluistani. Minulla on siis takanani jo kaksi viikkoa täyttä opiskelua pohjoismaisten kielten laitoksella ja jokaista syksyn kurssia on päässyt makustelemaan vähintään kahdesti. Ruotsi sujuu ihan kelvollisesti ja sen opiskelu maistuu kiitettävästi, mutta kieltenopiskelun aiheuttamilta traumoilta en todellakaan ole välttynyt.


Vaikka ymmärrän ruotsia erinomaisesti ja kirjoitankin sitä melko sujuvasti, puhepuoli ei minulla ole vain lapsenkengissä vaan täysin paljasjaloin. Välillä olen tosin yllättynyt, miten joku suunnittelematonkin fraasi vain lurpsahti suusta koko luokan kuultaville, mutta useammin olen kyllä naurattanut ainakin itseäni melko huolella. Esiteltyäni vierustoverini koiran, "som också jag har", tajusin, että sellainen pieni etuliite kuin lik- jäi lauseen alusta puuttumaan. Ei sillä: yksi uusi, yhteisomistuskoira kelpaisi kyllä! :D Sitten oli se toinen kerta, kun olin puoli minuuttia vakuutellut itselleni osaavani lausua vastaussanan oikein ja rohkenin vihdoin nostamaan käteni. Sain vastausvuoron, vastasin oikein - ja mitä tapahtui? Minua läimäistiin lisäkysymyksellä! "Kan du förklara vad som ordet betyder?" Juu tuota ett ögonblick bara! Näiden lisäksi minun ei varmaan tarvitse edes mainita niitä lukemattomia kertoja, kun ruotsin 'mutta' keskellä lausetta tulikin englanniksi tai kotona joku vastaus ukkelille englannin sijaan sujuvalla ruotsin kielellä. Odottakaahan, kun sekoitan mukaan vielä saksaakin!


Shake it baby !

Finan aivopirtelöresepti - kas näin, ja jokainen aivosolu ja kieli on varmasti solmussa.


Niin tosiaan ja sitten on se hyytävän hytisyttävä saksa. Tuntuu, että jokaikinen tunti on yksi selviytymistarina ja olo tunnin jälkeen on kuin puoli päivää päähän paukutetulla naulalla. Opettajat ovat kahdella kolmesta kurssista natiiveja, ja lausuvat täydellisellä ääntämyksellään niin, että puoli sanaa on jo nielaistu ennen kuin minä ehdin edes arvuutella sen alkuosaa. Hauskan kuuloistahan saksa on, mutta mitä iloa hauskuudesta on, jos ei ymmärrä yhtikäs mitään? Tilannetta ei helpota myöskään se tosiasia, että kurssitoverit ovat jo huomattavasti edistyneempiä nieleskelijöitä. Välillä tekisi ihan vain opettajan innostuneen hymyn takia heittää ilmoille jotakin lennokasta kohdekielellä, mutta minkäs teet. Joka tunnin jälkeen täytyy jaksaa lohdutella ja mielikuvitushalailla itseään, että voi taas mennä ensi kerralla miettimään, kuka väittikään minun osaavan saksaa. Vaikka olin lukiossakin kyseisessä aineessa aina hyvä (ja nyt mietin, miten ihmeessä), se tökki jo silloin - kuka siis käski valitsemaan sen sivuaineeksi? Kai minulla vain meni muuan keltainen neste päähän, kun sain sivuaineoikeuden suoraan pääsykokeella: muuta selitystä en keksi. Tai sitten en vain taas osannut sanoa ei tarpeeksi ajoissa.


Miniature world

Saanko minäkin vain kömpiä kotiloon ja roikkua huoletonna heinänkorressa?


Eilen ja toissapäivänä olen kuitenkin nähnyt vähän valoa tunnelin päässä. Ainakin kaikille kieltenopiskelijoille pakolliset fonetiikan luennot ovat tähän mennessä olleet mielenkiintoisia ja jopa jotakin sellaista, mitä kielipääaineeseen voisi yhdistää. Mutta mitä muuta tämän yhdistelmän lisäksi sitten ottaisi, jotta voisi haaveilla saavansa joskus töitäkin? Unkarinhan ottaisin pääaineeksi asti heti, ellei sellaista pikku asiaa kuin tulevaisuus tarvitsisi ottaa huomioon. Ehkä jossain tarvitaan unkarin ja pohjoismaisten kielten asiantuntijaa - kuka tietää - joka osaa selittää, miten äänteitä muodostetaan vaikkapa uvulaarisella alueella? (Jep, sinne meni viimeinenkin lukija!) Taitaa olla parempi, että menen selvittämään päätäni unten maille - ellen kuole tai melkein kuole siellä tänäänkin. Viime yönä herättelin nimittäin itseäni junaturman nokisten uhrien joukosta savupilvien keskeltä - ja ihme kyllä heräsin! Ps. Uneni kuultuaan äidin ensikysymys oli, olenko katsonut Salattuja elämiä. - Ainoastaan maanantain jakson...


Sleeping...beauty?

Whaat? Herääminen on so last season.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Oranssi on optimismin väri

Seuraa viimeinen sisustuspostaus vähään aikaan - älkää siis ahdistuko, ihmiset! Oranssi väri puhkoo silmiänne enää vain tämän kerran, kunnes vimmassani yllätän teidät taas. Hahaa! Olen edellä mainitun suhteen kuitenkin melko tosissani, sillä viimeisetkin sisustukselliset elementit alkavat olla paikoillaan eikä näin ollen kuvapäivitettävääkään ole tiedossa. Koska tuoreimpia kuvia kodistamme on kuitenkin kyselty, esittelen kotimme vielä kertaalleen. Tervetuloa siis kahden B:n ja kahden karvamadon matalaan majaan - kuvien ohessa tosin turinoin aivan muita juttuja.



Makuuhuoneesta ei ole monta kuvaa, koska se on aina kaoottinen... Ikkunaideasta kiitos Fannylle!


Viikonloppuna kävimme ensimmäistä kertaa muuton jälkeen Loviisassa. Tein koulutyöt ja siivoukset Turussa pois alta jo perjantaina, jotta voisin sitten kotopuolessa rentoutua oikein kunnolla, mutta asiat eivät menneet ihan niin. Todellisuudessa pesin kolme koneellista pyykkiä, kävin kirjastossa tulostamassa koulupapereita, purkasin ja lajittelin puolenkymmentä muuttolaatikollista Helsingin-kämpän tavaroitani ja pesin, hinkkasin, vahasin ja kiillotin kolmisen tuntia tähän asti pesujen osalta laiminlyötyä pikkukärryäni - ja eikös sen keulassa ollut aivan yhtä karmea ötököiden kalmisto, kun eilen illalla saavuimme takaisin Turkuun. Huoh!

Ennätimme me sentään pienen ajattoman hetken viettää uimarannan laiturilla piknikillä, ja se se vasta upeaa olikin! Syyskuun puoliväliä lähestytään uhkaavasti ja silti vielä merelläkin vaan helle porotti. Pastasalaatin, kuuman kaakaon, äidin tekemän porkkanakakun ja muutaman piparin jälkeen painovoima veti meidät vaaka-asentoon loikoilemaan ja ottamaan vielä viimeiset rusketukset nahkaan. Kunpa kesä ei loppuisikaan. :)



Olohuone ensin kirkkaassa päivänvalossa ja sitten tunnelmallisena illalla.


Meinasin jo hetken valitella kirjoitettavan loppumista, mutta sohvan näkeminen yllä olevassa kuvassa viritti eräänkin viimeviikkoisen hetken aistimukset hyvin selkeiksi mieleni verkostossa. Sitä vaan on olemassa asioita, jotka haluaisi unohtaa heti, kun niistä on päässyt eroon - nimittäin vaikkapa sellainen koiran juoksuhousujen ja ripulin yhdistelmän aiheuttama aamushow. Hoina tosiaan aloitti juoksunsa juuri, kun meillä oli tiedossa kaikkea mukavaa agilityrintamalla, ja kipittelee nyt sisällä hienoissa pikkuhousuissaan. Kun sitten eräänä aamuna kömmin pahaa-aavistamattomana makuuhuoneen kynnyksen yli olohuoneen puolelle, vastassani oli paitsi tajunnanräjäyttävä hajuvalli myös kakkaa - tuoretta ja lämmintä kakkaa kaikkialla, minne uskalsin katsoa. Viimeisenä uskalsin vilkaista mattoa ja uutta sohvaa, ja siinä vaiheessa alkoivat aamu-unisenkin hippulat vinkua. :D Mutta voi tuota koiraressua, kun se itseinhon ja nöyryytyksen sekaisin ilmein luimisteli kylpyhuoneen lattialla riisuessani sen juoksupöksyjä, joihin oli tullut yön aikana hieman lisäpainoa... *tirsk* Anteeksi Hoina!



Lopuksi vielä vähän keittiötä ja ruokailunurkkausta patsaineen :)


Kakkaepisodistakin selvisimme. Nyt meillä tuoksuu taas ihan hyvältä, uskokaa vaan, ja Hoinallakin on upouudet sexypöksyt jalassaan. Sohva ja mattokin selvisivät säikähdyksellä - luojan kiitos, sillä tämä koti on kyllä niin kotoisa ja meidän näköinen, että olisin varmaan poksahtanut palasiksi, jos se olisi heti mennyt pilalle. Parina iltana uuden kodin ja yhdessä asumisen vuoksi on pitänyt tirauttaa muutama onnenkyynelkin. Kun vielä viimeiset kirppislöydöt - makuuhuoneen vanhan talon ikkuna ja viimeisessä kuvassa näkyvä venähtänyt Buddha - kotiutuivat eilen, ei meillä enää ole muuta tehtävää asunnon osalta kuin pitää se jotakuinkin siistinä. Onneksi on perjantaivapaat!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Rukajoikujat

Mysterious Finnish design: Clock Finnish design: Wooden lamp
Finnish design: Wooden seat

Puu- ja erityisesti kelohonkateema sisustuksessa vaan säväyttää!


Taas on yksi reissu takanapäin! Lähdimme heti kirjoitusten jälkeen perheellä (paitsi Fina, joka pääsi isovanhempien hellään huomaan lellittäväksi) Rukalle viettämään pientä hengähdyslomaa. Hoinahan on jo tottunut pohjoisenmatkaaja, joten automatka meni kaikin puolin sutjakkaasti. Kirjoitusten tuloksiakin minulta on jo ehditty udella, joten laitetaan niitä heti tähän kärkeen: aikaisemmista tutkintokerroista plakkarissa oli jo lyhyen saksan L, keskipitkän ruotsin L, uskonnon pisteen vajaa L eli eximia sekä syksyltä pitkän englannin E. Lomalle sain sitten viimeviikkoisten kokeiden alustavia pisteitä ja sekä psykologia että äidinkieli lähtivät lautakuntaan rajatapauksina - laudatureina, joista jompi kumpi tai molemmat saattavat laskea juuri ja juuri E:n puolelle. Psykologia oli huippuyllätys mutta äidinkieli pettymys (jos siis valahtaisi E:ksi), ja omituinen seikka onkin, että näin kummastakin enneunen juuri pisteiden kuulemista edeltävänä yönä. Ennen äidinkielen pisteiden saamista unessa selvisi, että pisteet jäivät yllättävän alas ja heräsin paniikinomaisen pettymyksen tunteeseen - ja aamulla luin koneelta saaneeni esseestä huonommat pisteet kuin odotin. Psykologian pisteidensaannin vastaisena yönä taas shoppasin marketin tyhjäksi herkuista laudaturia juhliakseni, ja seuraavana aamuna uni kävi toteen. Uskomatonta! Mutta jännäksi menee siis loppuun saakka...
 
 
Rukatunturi


Pari ensimmäistä päivää vaan tutustuimme alueeseen ja lueskelimme siinä sivussa siskon kanssa koulujuttuja - sisko kokeisiinsa ja minä pääsykoekirjoja. Kyllä, lomalla, mutta pääsykoekirjat ovat suorastaan syyhyttäneet minua jo kuukausia, joten en malttanut enää odottaa! :D Ruotsinkielisen kirjan ehdin saamaankin loman aikana aivan loppusuoralle ja sitten seuraavan kanssa tahti on toivottavasti nopeampi. Miten mielenkiintoisia juttuja sieltä löytyikään! Mutta tämänhän piti olla lomamerkintä...


Heavy loads on our shoulders Arctic dog Rukatunturi


Illalla kävin äidin ja Hoinan kanssa lenkillä ja olin näkevinäni toiveajattelu-revontulia taivaalla. Mökin suuntaan palatessamme valoilmiöt vain vahvistuivat ja minun loppulenkkini menikin suu auki naamataulu taivasta töllistellen ja toivoen, etteivät liikennemerkit tai valotolpat osu tielle siinä samalla. Soitin jo paluumatkalta siskolleni, että menisi äkkiä pihalle, mutta mökin pihalle päästessämme revontulet olivat jo melkoisia. Ryntäsin kiireesti sisälle hakemaan kameraa ja heittäydyin vähintään seuraavaksi 45 minuutiksi hankeen toivoen, että saisin ikuistettua edes tärähtäneen valonpilkahduksen todisteeksi poikakaverille. Ilman jalustaa se osoittautuikin melkoiseksi missioksi.

Lopputulos on kuitenkin häikäisevä! Jos joku olisi kertonut minulle viikko sitten, että tulen lomani aikana napsaisemaan kuvan edes jostakin öiseen valoilmiöön viittaavasta valopilkusta, olisin nauranut pääni irti. Tosiasiassa herätimme siskoni kanssa varmaan koko naapuruston huutamalla ja kiljumalla pihalla. Välillä joku ukko käveli ohi ja etsi ihmeissään katseellaan jostakin pimeydestä kuuluneen suljinäänen lähdettä. Vaan kun ei auttanut paljon edes hengittää kuvia ottaessa!


Northern lights in Ruka Northern lights in Ruka Northern lights in Ruka Northern lights in Ruka Northern lights in Ruka Northern lights in Ruka Northern lights in Ruka
 
 
En nyt vielä selosta revontulista sen enempää, vaikka - kuten ehkä huomasitte - voisin tarinoida niistä kokonaisen merkinnän (ja aionkin, siksi juuri en vielä kerro!). Seuraavana päivänä ehdimme käydä ainoastaan peruslenkeillä ja illalla ravintolassa, jonne muuten Hoina sai tulla mukaan! En olisi voinut olla ylpeämpi naperostani, joka pizzanhajussa vaan tyytyi makoilemaan ravintolan lattialla ja, no, auttamaan palkkioksi oman annokseni syömisessä. :) Flexin ja kymmenkuisen BC-pennun kanssa julkisesta ruokailuhetkestä kun olisi voinut tulla melkein mitä tahansa!
 
 


Yöllä sitten alkoikin show. Kuokkavieras nimeltä norovirus kolusi minut läpi puolessatoista vuorokaudessa, minkä jälkeen se vaihtoi uhriaan kuin tuttuun ja turvalliseen hiuspehkoon kyllästynyt täi ja siirtyi iskään ja siskooni ja viimeiseksi äitiin. Mökkimme nimi oli tässäkin mielessä enne muttei ehkä kovin toivotussa mielessä - olihan se melkoinen Rukajoiku, kun pahimmillaan kolme ihmistä kiljui latua vessaan... Hoinallakin saattoi olla vähän tylsää, jos sitä voi yhtään päätellä seuraavista kuvista:
 
 
 
 
Loppuviikosta pääsimme sentään vielä nautiskelemaan upeista maisemista ja rinteistä! Tosin rinteeseen lähtiessämme kitkarenkainen auto ei aluksi päässyt jäistä, hiekoittamatonta rinnettä mökin pihasta tielle, joten ennen kuin pääsimme edes kunnolla matkaan, farkku liukui etenemisen sijaan rinnettä alaspäin takakulma edellä vinottain lumikasaan. Ylös yrittäessä renkaat sutivat, alas ei päässyt, kun hanki raapi auton kylkeä. Ihana naapurissa tarkastuskäynnillä juuri parahiksi ollut talonmies vaimoineen tulivat apuun, ja taisipa mies virnuilla jotakin Suomen surkeimman kuskin liveshow'sta. Hei, mitä mitä! Se on lempiohjelmani ja haluaisin kokeilla kaikkia niitä tehtäviä itse, mutta tuohon liukumiseen ei olisi kukaan kuski voinut vaikuttaa! :D Lopulta pääsimme kuitenkin työntövoimin liikenteeseen.
 
 
 
 
Sairastelusta huolimatta reissu oli oikein mukava, ja vähäisiksi jääneiden laskettelupäivien vuoksi hinku takaisin rinteeseen on kova! Hoina oli koko matkan ajan niin mallikkaasti, että päätin omistaa reissuvideomme kokonaan sille. Oheinen video on oma versiomme luonnetestistä, ja sen ainakin olemme läpäisseet! Nauraminen on sallittua ja suorastaan pakollista. :D
 
 

 
 
Ovat nuo Lapin maisemat - tiedän, tiedän! Ruka ei ole Lapissa, mutta minusta se on aivan tarpeeksi korkealla! - vaan niin upeat, oikein sellainen suomalaisen sydämen sielunmaisema. Yhdessä postikortissa sanottiinkin osuvasti, että yksin tunturilla hiljentyminen avaa tien omaan itseen aivan auki. Voisin elää vain ihastelemalla noita taivaallisia näkymiä. Niissä on jotakin niin puhdasta ja pyhää, sellaista, mikä vetää jo ennestään hiljaisen suomalaisen tyystin mykistyneeksi.
 
 
Northern sunset Ready for a walk Northern winterview Northern sunset Fell landscape