Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Juhannus Rodoksella



Juhannusviikolla olimme Herra B:n kanssa ensimmäisellä kunnon ulkomaanmatkallamme. Alunperin tarkoituksenamme oli lähteä koirien kanssa sillä viikolla vaeltamaan, mutta kun matkakuume iski, rinkka vaihtui nopeasti matkalaukkuun ja halpa eräloma tyhjään kukkaroon. Kohteeksi valikoitui Mallorcan ja Kreikan väliltä Rodos, jonka lähimaillakaan emme kumpikaan olleet koskaan aiemmin käyneet. Matkan ajoitus osoittautuikin täydelliseksi, sillä Loviisassa satoi juhannusviikolla lunta. :D Tätä merkintää kirjoittaessani loikoilen kuitenkin bikineissä kotipihalla, joten en kyllä valita Suomenkaan kesästä, silloin kun se vain uskaltaa näyttäytyä.

Koska Herra B ei halunnut mustua auringossa kovin paljon, vietimme lomalla vain pari täysin rantapäivää. Parina päivänä kävimme sitten järjestetyillä retkillä ja parina kaupungissa. Ehdottomasti eniten aikaa vietimme kuitenkin vakioravintolassamme, jossa otin melkein joka iltana mustekalarenkaita ja jossa istuimme ja venytimme ruokailua vain nähdäksemme illan MM-jalkapallomatsin loppuun saakka. Meistä tuli siis nopeasti tarjoilijoille tuttuja, ja viimeisenä iltana heitä tuli oikein kaksin kappalein naureskelemaan minulle: "Always kalamares! Very good kalamares!" Ravintola oli muuten paraatipaikalla, mitä tulee auringonlaskuihin...




Itse Rodoksen kaupunki ei antanut meille paljon mitään, paitsi yhden geokätkön, johon mukanani matkannut travelbugi oli kuitenkin suureksi pettymykseksemme liian suuri. :( Emme kumpikaan ole kaupunkilomailijoita, joten emme tulleet astuneeksi ollenkaan vanhan kaupungin puolelle, vaan pyörimme vain saaren kärjen kaduilla ja sataman tuntumassa etsimässä valmiiksi paikkaa, josta purjehdusretkemme oli määrä lähteä seuraavana päivänä.




Purjehdus olikin ylivoimaisesti koko loman ehdoton kohokohta meidän molempien mielestä! Paikallinen kippari vei meidät, pari saksalaista tyttöä, venäläisen isän lapsineen ja saksalais-venäläisen pariskunnan koko päivän rentouttavalle retkelle saaren koillisrannikolle. Levittäydyimme veneen kannelle vähin vaattein ja nautimme tuulesta ja juuri tunnelmaan sopivasta musiikista. Välillä pysähtelimme tunniksi erilaisten rantojen tuntumaan uimaan kirkkaan turkoosissa merivedessä ja auringonsäteiden valaisemissa luolissa. Vesimeloniastia ja täytetyt patongit kiersivät sylistä syliin, ja aurinkorasvaa lisäiltiin puolen tunnin välein.

Kotimatkalla tuuli oli niinkin voimakas, että purjehdimme huimaa vauhtia aivan kenollamme niin, että me, jotka makasimme kannella, makasimme lähes pystyasennossa kohisevat aallot allamme, ja välillä jännitettiin, miten käy, kun kippari oli hävinnyt kannen alle ja haamuvene (siis autopilotti hieman jännittävämmäksi väritettynä :D) kiisi minkä kerkesi. Reissu oli vaan aivan mieletön!




Seuraavana päivänä osallistuimme bussiretkelle, joka tutustui "koskemattomaan Rodokseen" eli pieniin kyliin, joihin turistibussit eivät muuten vain eksy. Vaikka nähtävyydet eivät retkellä päätä huimanneet, opas oli kävelevä tietopankki, ja saimme tietää ummet ja lammet kreikkalaisista: heidän käsityksistään suomalaisista, miten he nimeävät lapsensa, miten talouskriisi on näkynyt paikallisessa arjessa ja miten koko saari oli kokoontunut rukoilemaan lentokentälle, kun "petolentokone" Finnairilta laskeutui ensimmäistä kertaa saarelle, jonka kiitoradan ei voitu luvata olevan tarpeeksi pitkä suuren lentokoneen laskeutumiselle ja miten suomalaisturistit olivat olleet otettuja, kun koko saari oli tullut vastaanottamaan heitä. :D


 


Parina päivänä vuokrasimme vain parinsadan metrin päässä olevalta rannalta oman auringonpalvontapaikan ja kelluimme hurjissa aalloissa. Viimeisenä päivänä aallokko oli niin kova, että välillä uusi aalto vyöryi niskaan ennen kuin ensimmäisestä oli selvinnyt, ja merestä oli lähes mahdoton päästä ylös. Pari keski-ikäistä naistakin pyöri peppusiltaan rantakivikossa, kun aina joko tuleva aalto vei tasapainon tai vetäytyvä olisi tahtonut imeä mukanaan.

Aallokko oli upea myös muutamana iltana. Kerran menimme illan jalkapallo-ottelun jälkeen rannan aallonmurtajalle makoilemaan aivan pimeän tähtitaivaan alle ja vain kuuntelimme meren pauhua ja laskeutuvien lentokoneiden huminaa.




Kreikan päässä lentokentällä pääsin vielä matkan lopussa näpäyttämään suomalaista nuorta miestä, joka marisi perässämme, kuinka etenimme Herra B:n kanssa jonossa liian hitaasti, kun emme seisoneet edessä olevan kantapäillä. Koska puhuimme tietysti keskenämme englantia, sain aika pitkään miettiä sopivaa hetkeä näpäyttää jotakin takaisin, ja tulihan se hetki, kun poika hiljeni aika ripeästi. ;)

Lentoyhtiömme oli muuten aika söpö! Siinä missä Finnairilla on koneissaan siellä täällä kattotelevisioita, JetTimen koneissa kierrätettiin yhtä paperista karttaa, johon kapteeni oli piirtänyt lyijykynällä lentoreitin. :D Meidänkin koneemme oli muuten Boeing 700-sarjan kone, joiden lentoturmatutkintoja olemme seuranneet koko kevään Jimiltä. ;) Meidän reissumme meni kuitenkin mallikkaasti kaikin puolin, vaikkakin minä, joka odotan joka nurkan takaa tuhoutunutta matkalaukkua tai turvatarkastuksissa pidätetyksi tulemista, odotin lopun auton lentoparkista noutoon saakka, että autoni on varastettu tai että parkkilasku onkin kolminkertainen. Sitä se(kään) ei ollut, vaan melkein puolet halvempi kuin odotin!

Vielä parikin viikkoa matkan jälkeen olemme Herra B:n kanssa ihmetelleet, miten meillä on aina vaan hauskempaa yhdessä ja miten helposti kaikki sujuu yhteisymmärryksessä ilman edes tarvetta kompromisseille. Huippureissu!



torstai 16. tammikuuta 2014

Top 10 suomalaista asiaa

En ole kertonut paljon ihmisestä, jonka kanssa olen jakanut ilot ja surut jo kolme vuotta ja täyspäiväisen arkenikin jo puolen vuoden ajan - enkä aio juurikaan kertoa nytkään. Suomalaiset kuitenkin rakastavat kuulla, mistä ulkomaalaiset pitävät kotimaassamme, ja näistä asioista kerron itsekin ylpeänä ja hymyssä suin, jos joku sattuu minulta niistä kysymään. Siispä kerron ihan ukkelilta kysymättä Tuttu juttu -meiningillä oman näkemykseni siitä, mitkä suomalaiset asiat kuuluvat herra B:n topkymppiin.


1. Sauna

Sauna on takuulla ihan oikeastikin herra B:n listalla ykkösenä. Emme ole takuulla koskaan saunoneet niin, että hän poistuisi löylyistä ennen minua. Siinä missä itse tykkään vain lojua lauteilla heittämättä välttämättä yhtäkään kauhallista kiville, herra B heittää uutta kauhallista melkein heti, kun edellisen höyryt ovat lakanneet nipistelemästä ihoa. Meillä kotonakin tiedetään jo, että kun herra B pääsee saunaan, siinä voi mennä kaaaaaaauan. :D Löylytuoksu ja kesällä vihtakin kuuluvat tietysti asiaan!


2. Nokkoset

Haha, weird? Siinä missä moni muu tekee kaikkensa päästäkseen näistä lohikäärmekasveista eroon, minä olen tosiaankin viettänyt tunteja a) etsien, b) pihtien ja kumihanskojen kanssa keräten ja c) huuhdellen ja keittäen nokkosia herra B:n johdolla. Se kuulostaisi mielipuoliselta, ellei niistä tulisi niin törkeän hyvää ruokaa. Oikein herahti vesi kielelle itsellekin. Jos joku Varissuon ja Littoisten rajalla on nähnyt pariskunnan kykkimässä paikassa, jossa kukaan muu ei kykkisi, you've got us.


Life with you is eternity


3. Aurinko

Tämän ymmärtää kuka tahansa. Jos tulee trooppisen ilmaston (meniköhän nyt oikein...) maasta, oppii takuulla arvostamaan jokaikistä luonnollisen valon pilkahdusta, joka tänne Pohjolaan suodaan. Herra B ei kuitenkaan pidä auringonotosta, mikä antaa minulle hyvän asetelman rusketuskirimiseen. Vaikka talvella ihomme ovat lähestulkoon samanväriset, kesällä ero kasvaa aina huomattavasti, ellen minä loju viikkotolkulla aurinkokylvyssä.


4. Juhannus

En tiedä, johtuuko tämä meidän hulluista juhannusolympialaisistamme vai vain siitä, että meitä on suuri porukka perhettä, sukulaisia ja kavereita saunomassa, onkimassa, soutelemassa, grillaamassa ja pelaamassa korttia, mutta juhannus saattaisi olla yksi niistä asioista, jotka mahtuvat herra B:n suomalaisuuksien kymmenen kärkeen. Juhannukseen aletaan laskea päiviä vähintään kaksi kuukautta etukäteen.


A tiger


5. Muumit

Tämä on vielä melko tuore juttu herra B:lle, mutta sijoittuisi varmasti melko korkealle hänen listallaan. Aloimme katsoa netistä yhden jakson päivittäin, jotta B kuulisi kieltä tietyn verran joka päivä ja kartuttaisi näin sanavarastoaan. Hänellä kun työkieli on englanti ja kaverit ovat "omaa maata", jää suomen kuuleminen muuten kovin vähäiseksi. Nykyään muumiton päivä aiheuttaa jo meille kummallekin vierotusoireita, ja toisaalta pahimpina päivinä olemme saattaneet katsoa neljäkin jaksoa putkeen. "Seuraava!" kuuluu vaan vierestä, kun loppumusiikit alkavat.


6. Mökki

Osittain juhannus menisi tämänkin alle, sillä ei juhannus olisi juhannus ilman mökkiä, saunomista ja uimista. Mökki keskellä ei mitään, puulämmitteinen sauna ja järvi jonne pulahtaa ja josta voi onkia hyvänmakuista pikkukalaa. Kun mökkeilyn idean on sisäistänyt, on melkein yhtä suomalainen kuin me muutkin! :)


Woolen socks


7. Uuno Turhapuro

Tämä on se uusin villitys. Jouluna satuimme löhöilemään sohvalla, kun televisiossa johtaja Turhapuro kohelsi tavalliseen tapaansa. Yhtä Uuno-leffaa varten piti aikatauluttaa koko Turkuun tulo ja television piuhojen asennus. Arvatkaa, repesikö riemu, kun kerroin B:lle löytäneeni Katsomostakin Turhapuroja? :D Tämä huumori vaan tuntuu iskevän, vaikkei toinen varmasti puoliakaan ymmärrä.


8. Perheellä yhdessä tekeminen

Tämä piti ensin vähän keksimällä keksiä listalle, mutta kun kirjoitin sen tähän, se tuntuikin kuuluvan siihen. Tämä juontaa juurensa siihen, kun herra B kerran totesi: "One thing I like about these family things over here. You do things as a family. In our place we don't have such." Meillä pelataan koko perheellä korttia melkein aina, jos on jokin erityinen vapaa, ja laskettelureissut ynnä muut lomamatkatkin ovat hauskempia isommalla porukalla. En tiedä, onko se kovin suomalaista mutta ainakin meidän perheeseen se kuuluu.


9. Joulu

En tiedä, miksi joulu tuli vasta tänne listan loppuun, sillä oikeasti se olisi herra B:n listalla paljon korkeammalla. Joulu on herra B:n lempijuhla. Olen onnekas, kun saan viettää joka joulun paitsi perheeni myös poikaystäväni kanssa. Meidän ei tarvitse siis kiistellä siitä, missä joulumme vietämme, kun ei herra B:n elämässä ole näitä minun perheeni kanssa vietettyjä neljää joulua ennen ollut joulua ollenkaan!

Herra B on alusta asti ottanut jouluperinteet asiakseen joulukirkkoa myöten, ja tänä jouluna luimme evankeliuminkin suomeksi kahteen pekkaan! Vasta meidän kolmas tapaamisemmekin oli itse asiassa joulu, jonka vietimme kokonaisuudessaan perheeni luona Loviisassa. Se saattaa kuulostaa nopealta etenemiseltä, mutta kävimmehän sentään pariskuntana vanhempieni kanssa ulkona syömässä alle vuorokauden sisällä siitä, kun minä tapasin herra B:n ensimmäistä kertaa! :D


Straight from the Finnish nature


10. Sienet

Tuntuu, että joka vuosi sieniä saa lähteä etsimään aikaisemmin, kun ei tuo ukkeli vaan malta odottaa kunnon syksyyn. Menneenä syksynä emme tosin löytäneet kuin yhden vaivaisen kantarellikasan, josta hädin tuskin riitti yhteen kastikkeeseen. Herra B rakastaa sieniä ja niiden keräämistä ja niin minäkin. Olen pienestä asti notkunut sienimetsässä tuntikausia, mutta jotenkin herra B osaa tässäkin panna vielä pahemmaksi...


Tein tämän listauksen siis aivan satunnaisessa järjestyksessä. Illalla voin sitten tarkistaa herralta itseltään, kuinka moni listan kohdista menee yksi yhteen hänen oikean listauksensa kanssa! Kuka tietää, vaikka oikeat vastaukset päätyisivät tännekin...

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Juoksuja ihmisenpyörässä

Maanantaina palasin yliopistolle yli kuukauden loman ja osittaisen työnteon jälkeen. Hirveästi ei olisi tehnyt mieli takaisin kouluun - etenkään kun en alunperin päässyt norjan kurssille, mutta koska en saanut tässä vaiheessa enää muitakaan kursseja valittua, opettaja otti minut vastentahtoisesti ylimääräisenä mukaan. Ihanaa istua eniten odottamillaan tunneilla tuntien itsensä mahdollisimman epätervetulleeksi vaivaksi.

Mitä lähemmäs yhteishaku hiipii, sitä sekavammat tunteeni ovat tulevaisuuden osalta. Jos jatkan ruotsia mutta päädynkin jossakin vaiheessa vaihtamaan koulua, olen nostanut opintotukea "turhiin opintoihin". Toisaalta minne minä hakisin? Välillä tekisi vain mieli tehdä töitä ainakin ne vuoden päivät, mutta tiedän, ettei se olisi kuin väliaikainen ratkaisu. Jossakin vaiheessa minunkin täytyy tietää, mitä haluan. Kunpa vain tässä maailmassa voisi tehdä sitä, mikä juuri nyt tuntuu hyvältä.


 


Minulla ei ole Hoinasta tähän mennessä ollut varmaan yhtäkään seisotuskuvaa. Tänään likka kuitenkin pönötti useampaankin kertaan pellolla erinäisissä asennoissa, juuri oikeanlaisessa kulmassa, joten räpsin muutaman. Hoinalla taitaa olla biologinen kello hieman väärässä ajassa, sillä se pudotti kaiken vähänkin turkkinsa juuri pakkasiin mennessä. Nyt se on vielä tavallistakin enemmän slim fit -koira. Enkä voi olla huomauttamatta näissäkin Hoin luontaisesta hännän sijainnista: rennoissa peltoleikeissäkin häntä on lähempänä whippetin kuin bordercollien rotumääritelmän kohtaa hännän asennosta.


Muuten meille kuuluu oikein hyvää. Talvi alkaa vihdoin lupailla vuoden ensimmäistä laskettelupäivää, minun ei tarvitse stressata töidenhausta, sillä saan jatkaa unelmahommiani koko kesän ja lisäksi minua pyydettiin pitämään jatkokurssi viimekesäisestä agilityn tekniikkakurssista Loviisassa. Kun tulin lomilta ja töistä takaisin Turkuun, herra B odotti kotona koko asunto siivottuna, musiikki soimassa ja kynttilät palaen. Se oli juuri sitä mitä tarvitsin - tuntea, miten kodikas ja rakas kotimme onkaan. Miten hyvä täällä on olla. Minulla on kaikki juuri niin hyvin kuin asiat voivat olla - jos keskityn vain nykyhetkeen ja unohdan sellaisen vähäpätöisen seikan kuin tulevaisuus.



Hoina 4kk ja Hoina 20 kk - sama ilme on tallella, mutta hui,
millainen mummoilme sillä on jälkimmäisessä kuvassa!


Osa on ehkä treenilokin puolelta huomannutkin, että olemme päässeet Hoinan kanssa takaisin kummankin harrastuslajin makuun. Löysin Lempäälän-reissulla tähän asti parhaiten toimivan lelupalkan: kaksi identtistä, sateenkaariväristä kumipalloa sekä lähipalkkaukseen pienen pinkin agilitypatukan. Pallojen kanssa Hoina ei pääse tekemään itselleen tyypillistä hurrikaanirevittelyä, joten ne eivät leluina nostata sen kierroksia liikaa. Toivon todella, että onni on myötä tästä eteenpäin ja saisin harrastaa tuon upean agikoiran kanssa ilman sen suurempia taukoiluja - vaikkakin juoksutauko lankeaa päällemme taas aivan hetkenä minä hyvänsä...

Olen muuten vähitellen korviani myöten täynnä Hoinan juoksuja. Ne ovat niin pitkät, runsaat ja - pahoitteluni seuraavasta - haisevat. Lisäksi niiden takia maksan vähintään 1,5 kuukauden harjoitusmaksut kankkulan kaivoon joka vuosi. Vaikka olen haaveillut Hoinan pennusta, Hoin luonteessa on alkanut ilmetä hieman liian monta kysymysmerkkiä pentusuunnitelmia silmällä pitäen. Toisaalta siinä on taas vähintään tuplamäärä ominaisuuksia, jotka ovat juuri ihannekoirani piirteitä. Vaikka en aivan näillä näppäimillä ole Hoinaa leikkauspöydälle viemässä, minua kiinostaisi tietää, millaisella operaatiolla muita narttukoiria on operoitu ja kuinka pitkiä aikoja leikkauksesta palautumiseen on mennyt. Myös mahdollisista haittavaikutuksista saa mielellään kertoa. Meillä kaikki likat ovat tähän asti saaneet olla juuri niin naisia kuin ovat halunneet, mutta Hoinan kanssa olen ensimmäistä kertaa tosissani harkitsemassa sterilointia. Osaako kukaan kertoa kokemuksista?

torstai 7. marraskuuta 2013

Ei kahta ilman kolmatta!



Aina silloin tällöin mieleeni nopeasti pulpahtaneen ja aina myös yhtä äkkiä unohtuneen idean toteuttamiseen ei lopulta mennyt kuin kaksi iltaa. Siihen vaadittiin vain yksi keskustelu päivällispöydän ääressä ja innostuksen sysäys. Nyt meillä on myös ruokablogi!

Älkää kuitenkaan heti karatko, sillä vaikka itsekin olen sitä mieltä, että ruoka- ja reseptiblogit ovat kuolettavan tylsiä, tämän vilkaisemista suosittelen silti. Kyseessä ei siis ole vain minun vaan myös nepalilaisen poikaystäväni - nykyisin avomieheni - blogi, jossa tulemme kumpikin jakamaan omia ja yhteisiä reseptejämme - vieläpä sekä suomeksi että englanniksi, kun kerran tuttuja löytyy kummallakin kielellä! :)

Minulta on varsinkin kuluvan syksyn aikana kysytty useaan kertaan reseptiä johonkin tekemäämme ruokaan - useimmiten kuitenkin avomieheni keitoksiin niiden eksoottisuuden takia. Me kumpikin rakastamme ruuanlaittoa, mutta tekemämme ruuat ovat hyvin erilaisia. Pääpaino kummallakin on kuitenkin kasvis- ja kalaruuissa, joihin minäkin olen ottanut vaikutteita aasialaisesta keittiöstä. Jos moinen sapuska siis yhtään herättelee makuhermoja, liittykää ihmeessä seuraajiksi! Tässä vaiheessa ainoa reseptimme (jei, ja se on minun ikioma improvisaationi!) opastaa haukifileen ja paistovihannesten valmistuksessa, mutta koska meillä on täällä Hapsutassu.comin puolella jo ennestään ihana lukijakaarti, voin paljastaa teille seuraavan aiheen: nimittäin opiskelijabudjettiin sopivat sushit! :) Olemme itsekin opiskelijoita, joten vaikka ateriamme monen näkkileipä- ja nuudeliruokavalion rinnalla saattavat kuulostaa hulppeilta, annan ohessa aina vinkkejä siitä, miten "hienompaakin" ruokaa voi tehdä halvemmalla. Tervetuloa! :-)

http://lovecurryandotherspices.blogspot.fi


torstai 24. lokakuuta 2013

Kuunnellaan sateen ropinaa

Loviisan-loma on ohi ja laumamme on palannut takaisin Turkuun. Fina tosin jäi tällä kertaa kotiin ja nyt saan keskittyä vain yhden koiran huoltajuuteen. Siitä onkin ikuisuus, kun olemme viimeksi olleet Hoinan kanssa kaksistaan - tai onhan meillä täällä tietysti myös herra B! :)



Asetelma on tuttu: järki vs. tunne


Kotona oli ihanaa ja niin oli myös töissä, ja nyt podenkin kotiinpaluumasennusta. Miten musertavalta tuntuukaan palata töistä, jossa olen "kultamuru" ja "pelastava enkeli" ja jota rakastan yli kaiken, takaisin yliopistoon, joka vain ahdistaa ja sekoittaa pääni, vaikka siellä periaatteessa viihdynkin! En väitä, ettenkö minäkin saattaisi haluta takaisin koulunpenkille tehtyäni vuoden tai kahden päivät töitä, mutta välillä mietin, miksen voisi tehdä ja nauttia siitä, mikä juuri nyt tuntuu hyvältä. Nyt opiskelen "kompromissialaa" eli en todellakaan mitään unelma-ainettani mutta jotakin, missä olen hyvä ja mistä saisin takuulla töitä - jos vain vaihtaisin sivuaineeni, saksan, englantiin, voisin olla opettaja, joille ainakin löytyy hommia. Eilisilta meni kuitenkin peittojen alla masennellessa ja niiskuttaessa. Ahdistus ja harmitus vaan veivät kaikki voimat. Nukahdin sitten kielioppaan kainaloon valot päällä ja heräsin, kun mies alkoi panna tietokonetta puhuksiin ja asettua hänkin yöpuulle. Päätä on särkenyt kaksi päivää putkeen, eikä siihen auta Burana, ulkoilu, uni, ei ruoka. Huominen tunnin pituinen aromahieronta ei siis kertakaikkiaan voisi osua parempaan ajankohtaan.






Raappana - Sateen ropinaa


On kotiinpaluu ollut mukavaakin - tai kaikki muuhan siinä on mukavaa, paitsi se opiskelu. Eilen heti kotiin päästyäni tein hieman improvisoiden (resepti merkinnän lopussa) mahtavan makoisan makaronilaatikon odottamaan herra B:n kotiintuloa, ja tänään kävin Hoinan kanssa heti aamusta pitkän kävelylenkin utuisessa Kähärissä. En ollut uskoa silmiäni, kun näin, miten upeasti Hoina käyttäytyikään hihnassa ainoana koirana: se ei vetänyt, ohitteli muut koirat tuskin luoden niihin silmäystäkään ja pellolla jolkotti käynnissä olleen työkoneen ohi epäluuloisesti mutta rauhassa vapaana kääntyillen säännöllisesti vilkuilemaan, vieläkö seuraan perässä. Tässähän melkein alkaa pitää hihnalenkkeilystä! ;) On tuo löysä hihna vaan luxusta meidän perheessä!

Marraskuu lähestyy vääjäämättä, mutta minua se ei haittaa - arvaatteko miksi? Joulu tulee! Kävimme viime viikonloppuna siskon kanssa jo ensimmäisillä jouluostoksilla ja sain hankittua paitsi kolme lahjaa myös askarteluvälineet joulukortteja varten. Lisäksi olen suunnitellut jo juhlaleipomisiakin. Joulu kestää sitä kauemmin, mitä aikaisemmin sen aloittaa! ;) Ennen joulua on kuitenkin luvassa vielä kolmivuotispäivämmekin, jonka kunniaksi ajattelimme piilottaa ihka ensimmäisen geokätkömme. Kätkön suunnittelu on vielä alkuvaiheessa, mutta piilosta tulee takuulla persoonallinen ja pidämme huolen siitä, että siihen tulee myös ripaus tarinaamme. :) Paikkavaihtoehtojakin on jo muutama!



Vielä paketissaan odottavia ja jo ennenaikaisesti käyttöönotettuja joululahjoja...


Makaronilaatikko

400g / 6 dl makaronia
3,5 dl soijarouhetta tai paketti jauhelihaa
1 sipuli
loraus ruokakermaa
1 dl maitoa
1 muna
muutama juustoviipale
korppujauhoja
suolaa
muutama ripaus paprikajauhetta
muutama ripaus oreganoa
muutama ripaus timjamia
ripaus valkosipulijauhetta
ripaus mustapippuria
puolikas kasvis- tai muu liemikuutio

Samalla kun keität makaronit kattilassa, keitä pannulla soijarouhe n. 2-3 desilitrassa vettä ja lisää joukkoon puolikas liemikuutio sekä silputtu sipuli. Jatka keittämistä, kunnes vesi on haihtunut ja sen jälkeen jatka vielä hetki pannulla paistamista ja lisää haluamasi mausteet. Itse käytin listalla olleita suolaa, paprikaa, oreganoa, timjamia, valkosipulijauhetta, pippuria ja liemikuutiota. Jos käytät jauhelihaa, jätä keittovaihe pois ja vain paista ja mausta liha ja sipulisilppu pannulla.

Kun makaronit ovat valmiit, valuta niistä loput vedet lävikössä. Voitele vuoka ja lisää siihen makaroni- ja soijarouhemäärän puoliväliin saakka makaronia ja soijarouhetta kumpaakin aina pieni kerros kerrallaan. Puolivälin saavutettuasi höylää viimeisimmän kerroksen päälle yksi ohut kerros juustoa ja jatka sitten taas kerros kerrokselta soijalla ja makaroneilla, kunnes ne loppuvat. Sen jälkeen lorauta koko vuoallisen päälle loraus ruokakermaa. Lopuksi riko muna lasiin, lisää joukkoon maito ja sekoita. Sitten kaada nesteseos pikkuhiljaa koko vuoallisen päälle. Lopuksi sirottele korppujauhoja päällimmäisen kerroksen pintaan ja paista reilu puoli tuntia 175-200 asteessa. Kun paistoaika on kulunut, syö niin paljon kuin napa vetää! :)

tiistai 6. elokuuta 2013

Ohjelma monneista?

Onko kukaan koskaan katsonut MTV:n Catfish-ohjelmaa? Itse jäin kerran katsomaan sitä sohvalla löhöillessäni, kun sisko kanavasurffaili ja kiinnittyi katsomaan sarjaa, jossa nettirakkautensa huijaamaksi tullut mies tiimeineen auttaa muita virtuaalimaailmassa rakastuneita tapaamaan toisensa oikeasti. Ennen tapaamista tiimi tekee salapoliisityötä selvitelläkseen, kuinka suuri todennäköisyys on, että netissä esittäytyneet osapuolet ovat sitä, mitä väittävät olevansa. Useimmiten profiilien takana on ollut ainakin pientä salattavaa, joskus ei mitään ja välillä netti-ihastus on ollut niin kieroutunut, ettei toisella ole ollut mitään mahdollisuuksia edes yrittää sulattaa valheita kaiken paljastuttua.


Once you stop searching for something, you find everything - just like I found you.


Ohjelman vaiheessa juuri ennen parin ensimmäistä oikeaa tapaamista minulle tulee hassuja kipristyksiä vastanpohjalle, eikä syyttä. Olenhan itsekin kokenut nettirakkauden ensitapaamisen, joskin ypöyksin ja vieläpä kovin nuorena - vain seitsemäntoistavuotiaana. Nyt jälkeenpäin kun asiaa ajattelen, ei ihme, että vanhempani olivat silloin hermona. Onhan noita varoituksia kuullut ala-asteelta asti, mutta eihän sitä omalle kohdalleen usko mitään pahaa sattuvan. Vasta kyseisen ohjelman myötä olen tajunnut sen todella: olisin voinut tavata ihan kenet hullun tahansa - mutta en tavannut! Silloin, kun astelin iltapimeällä Helsingin rautatieaseman laiturilla kohti päätepysäkille hidastavaa junaa, minun mielestäni mitään muuta mahdollisuutta ei ollutkaan kuin että junasta astuva mies olisi juuri se, josta oli viime kuukausien aikana tullut paras ystäväni ikinä. Täristen huokaisin nähdessäni ikkunalasin läpi tutunnäköisen hahmon, joka hetkeä myöhemmin halasi minua vähintään yhtä hermona. Nyt vasta TV-sarjan jaksoja katselleena ymmärrän, että tuolla optimistisella ja toiveikkaalla ajatuksella oli vain minimaalinen toteutumistodennäköisyys. Ja se toteutui siitä huolimatta.

Uskomaton tarinamme ei kuulu koko tuhatpäiselle blogiyleisölleni, mutta vähän voin sitä raottaa, sillä minua inhottaa netissä tapaamisen tuoma yleisesti vääränlainen sävy keskustelukumppaneideni ajatuksiin, kun kerron tapaamisestamme. Haluaisin aina tähdentää, etten ikinä ole nettideittaillut - ikään kuin sekään olisi mikään synti. Kaipa olen vanhanaikainen? Niin tai näin, kumpikaan meistä ei hakenut seuraa vaan tutustuimme toisiimme sattumalta yhteisen harrastuksen, valokuvauksen, kautta. Yhdeksän kuukauden aikana keskustelun luonne muuttui toistamiseen lyhyeen loppuneesta smalltalkista syvällisemmäksi ja meistä tuli hyvät ystävät. Vajaan vuoden päästä ensimmäisestä keskustelustamme kummankin puolelta heräsi halu tavata ja tuoda sama ystävyys oikeaan elämään. Niinpä me sitten tapasimme ja aloimme viettää joulut, juhannukset ja pääsiäiset yhdessä, ja tänä syksynä yhteisen historiamme ensi-illasta tulee jo tai vasta kolme vuotta. Mikään virtuaalikeskusteluissa sanottu ei ollut sanojen helinää kummankaan puolelta, vaan olemme yhä ja aina toistemme sielunsisarukset. Kaiken jaamme, hyvässä ja pahassa, ja jos on tarvis, niin vähän itketäänkin. Ja mikä on uskomatonta, lähes identtisen ajatusmaailman - vaikkakin täysin erilaisen luonteen - omaavan henkilön piti löytyä alunalkujaan yli 5000 kilometrin päästä! Kiitos Nepal! Annoit minulle kaiken, minkä menettämistä voin pelätä.