Loppuvuoden tiliote

Hyvää vanhaa vuotta! Moni varmaan huomasi, että meidän joulukalenterimme meni hieman mönkään. Päätin siis poistaa koko höskän rumentamasta blogia keskeneräisyydellään. Lomalle lähtiessäni menin nimittäin hukkaamaan mysteerin kirjainkoodit ja ratkaisun, joten eipä siinä ollut mitään tehtävissä sen jälkeen, kun olin jokaisen pussin ja nyssäkän kääntänyt nurinniskoin. Olisi ehkä tietenkin ollut fiksua raapustaa ratkaisu jonnekin muualle kuin vanhan ruokaostoskuitin taakse, mutta tapahtunut mikä tapahtunut. En tiedä, jaksanko ryhtyä joulukalenteriin tässä muodossa enää ikinä. Murr.

Ei löydy täältäkään!

Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua sillä välin, kun kesken jäänyt joulukalenteri piti huolta päivitystahdista. Hoinan terveystulokset tulivat Kennelliitosta - kaikki muuttumattomina - ja ne voi lukea Koirat-sivulta. Lisäksi kävimme uudemman kerran fysioterapeutilla, joka antoi meille lisää jumppaohjeita ja luvan palata vuodenvaihteen jälkeen vähitellen agilityyn - joskin matalammilla rimoilla. Lisäksi olemme treenailleet pienimuotoisesti tunnistusnoutoa ja kaukoja ihan vain koiran aktoivoimiseksi, sillä meillä ei ole mikään kiire avoimeen luokkaan. Kaikista liikkeistä olisi jo mahdollisuus vähintään arvosanaan seitsemän, mutta haluan vahvistaa piilopaikkamakuuta ja kaukokäskyjä sekä saada jonkun ulkopuolisen kommenttia luoksetulon pysäytyksestä ennen ajatustakaan koeilmoittautumisesta.

Mitä minuun itseeni tulee, olen pitkälti nauttinut vain ihanasta lomasta ja loppuvuoden positiivisista tenttituloksista. Lisäksi olen ollut pitkästä aikaa töissäkin ja menen vielä uuden vuoden jälkeen reiluksi viikoksi lisää, kunnes laumamme pääpaino keikahtaa taas Turkuun. Minulla on muuten meneillään hirmuinen hyvinvointi-innostus: ostin esimerkiksi joululahjaksi saamillani lahjakorteilla uudet treenivaatteet ja agilitykengät, jotka polttelevat jo kovasti ensikokeiluun. Lisäksi olen pitkästä aikaa nautiskellut hyvällä omallatunnolla useammasta ihanasta lifstyle-lehdestä sohvannurkassa glögiä siemaillen. Lumeton talvi ei ole haitannut minua yhtään, vaikka laskettelemaan olisi tietysti ollut mukava päästä tässä välipäivinä. Kyllä se talvi sieltä kuitenkin vielä tulee, se on varma.

Koiraharrastuksissa meillä oli tälle vuodelle vain yksi kunnon tavoite: päästä Finan kanssa SM-kisoihin agilityssä. Siihen ylsimme ja vielä pidemmällekin, kun teimme karsintaradalla vielä aikaan ehtineen nollatuloksen ja pääsimme finaaliradalle. Sielläkin vedimme kaatosateessa upean radan, jolla vain putki-A-erottelu koitui hylyksemme.

Kuva © Jukka Pätynen

Hoinan suhteen en muista asettaneeni mitään kiinteitä tavoitteita tälle vuodelle, mutta saimmepahan me alokasluokasta ykkösen, olemme jo hyvällä mallilla avoimen suhteen ja vähintään alussa osassa ylempienkin luokkien liikkeistä. Agilityssä möllikisoissa käynti olisi ensi vuonna ihan mukavaa, mutta varsinaisen kisauran suhteen en elättele suurempia toiveita. Hoina on vielä kovin kesken, sillä se ei osaa säädellä hurjaa vauhtiaan eri tilanteisiin sopivaksi ja estevarmuudessakin uupuu vielä. Tokossa nousemme kuitenkin ensi vuonna voittajaan, eikä ykkösen saaminen sieltäkään olisi paha juttu, vaikkakaan en siihen pyri. Hoina on vielä tietyllä tavalla häiriöherkkä ja vaatisi ihan jo pelkästään malttia kaikkeen tekemiseensä. Vaikka osaisimme kaikki liikkeet, olemme pulassa, kun koira on vietävä ylemmissä luokissa vapaana kehään. Näen Hoinan jo sieluni silmin lähtökuopissa liikkurin osoittamalla paikalla, kun minä vielä availen kehän ulkopuolella sen hihnan lukkoa.

Minulle uusi vuosi ei ole koskaan merkinnyt millään lailla uutta alkua, mutta tänä vuonna odotan vuoden vaihtumista joka tapauksessa innolla. Paitsi että meillä on suunnitelmissa hauska ilta nelistään ystäviemme Josefinan ja Barunin kanssa pelaillen, herkutellen ja keskiyön ilotulituksia ihaillen, odotan jo innolla takaisin agilityyn pääsyä ja loppiaisviikonlopun reissua Miikulle, mikä sekin tietää treenaamista. Vain yhteishaun lähstyminen nakuttaa takaraivossa kuin tikittävä aikapommi ja vaatii ajoittain miettimään hetkessä elämisen riemulta tulevaa. En kuitenkaan aio antaa sille periksi ainakaan niin kauan kuin olen lomalla! Ihanaa loppulomaa ja uutta vuotta kaikille! :)

Terapian tarpeessa

Tiistaina kävin elämäni ensimmäistä kertaa eläinfysioterapeutin vastaanotolla. Tarkoitushan oli alunperin mennä tarkastuttamaan Hoina muuten vain ja hakea tuntumaa säännölliseen ennalta ehkäisevään kropan huoltoon, mutta kuten ehkä muistatte minun maininneen, Hoinalla löydettiin vahingossa oletettu nivelsidevamma muutama viikko sitten. Lähdimme siis fyssarikäynnille aivan oikean terapian tarpeessa.

Käynti oli todella mielenkiintoinen! Yllätyin siitä, miten pienessä roolissa terapian aikana sitä sai itse olla. Terapeutti otti nimittäin alkuun Hoinan kanssa muutamia harjoitteita, joiden avulla hän arvioi koiran kuntoa ja löysikin heti pari ongelmakohtaa. Pinnaharjoitteessa, jossa Hoinan piti astua noin 10 cm korkuisen riman yli jalka kerrallaan, huomasimme, että toiseen suuntaan Hoina mieluummin hyppäsi riman yli. Samaten kahdeksikon muodossa samaa harjoitetta käyttäessään terapeutti huomautti, että toiseen suuntaan kahdeksikon lenkki oli huomattavasti suurempi. Kun hän sitten alkoi käsitellä Hoinan kroppaa, se osoittautui yllättävän kipeäksi. Toiseen suuntaan kylki taipui vain yläosasta eli lantio oli selvästi jumissa, ja lisäksi lantion kohdalla likka rimpuili ja yritti keksiä kaikkea muuta tekemistä. Niinpä terapeutti otti hetkeksi laserin käyttöön ja jatkoi vasta sitten paikkojen availua.

Vastaanottoaikamme loppupuolella Hoina sai tehdä samoja harjoitteita lyhyesti vielä uudelleen, ja muutosta oli heti nähtävissä. Sain kotiin mukaan läjäpäin jumppaohjeita, ja kipaisinkin heti kotimatkalla Prisman kautta ostamassa jumppapallon. Huomenna käynnin jälkeinen lepotauko on sitten vihdoin ohi ja saamme aloittaa lihaskuntoharjoittelun pallolla. Lisäksi viikon päästä saan kotoa lainaan vielä äidin tasapainotyynyn, jotta saamme liikkeisiin vähän vaihtelua. Myös mäkiperuuttelua tulemme tekemään lähipellon pientareella - ja näistä kaikista kirjoittelen varmasti jatkossakin! Käteni oikein syyhyävät ja vaativat tarttumaan jumppapalloon heti huomenaamulla. Hyvä, että maltoin nämä pari päivää pysyä housuissani!

Oli todella mielenkiintoista nähdä eläinfysioterapeutin toimintaa, ja täytyy myöntää, että kiinnostukseni ammattia kohtaan kasvoi entisestään - ja sen myötä tietysti epätietoisuus tämänhetkisten opintojen suhteen. Oli hämmentävää huomata, miten Hoina yritti viimeiseen asti olla aktiivinen ja tarjota sijaistoimintoja, kun sen olisi pitänyt käyttää kipeää kohtaa. En ole tuollaista aiemmin huomannutkaan, mutta nyt osaankin toivottavasti tarkkailla koiraani paremmin. Ainakin jouluun asti taukoilemme agilitystä ja ennen kentille paluuta käymme vielä uudella fysiovisiitillä. Fyssari oli kuitenkin kovasti sitä mieltä, että kun likka vastasi hoitoon jo noin hyvin käynnin aikana, kuukauden päästä tilanteen pitäisi olla jo aivan toinen, ja koko kuntokuurin jälkeen likan pitäisi taas olla myös agikuosissakin. :)