tag:blogger.com,1999:blog-726940250970483182024-03-06T05:28:29.223+02:00hapsutassu.comParikymppisen koiraharrastajan ja opiskelijan iloinen sekametelisoppa, joka yrittää selittää, miksi talouden jokaisesta teemukista löytyy koirankarvoja ja miksi nepalilaisen hyvänyöntoivotuksen jälkeen voi uneksia asuvansa maalla romanttisessa pikkumökissä tai hallitsevansa Turun murteen täydellisestiUnknownnoreply@blogger.comBlogger131125tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-2505160481781903642019-01-13T22:48:00.000+02:002019-01-14T11:13:26.046+02:00Purna Purre Purnelius Purnauskis<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
On melko vaikeaa palata blogin ääreen, kun ei ole ikuisuuksiin kirjoittanut. Kaikki uudemmat kuulumiset liittyvät niihin vanhoihin kuulumisiin, jotka nekin pitäisi kertoa. Siksi en edes yritä lähteä moiseen, vaan aloitan vain yhdestä aiheesta - siitä, joka on tuonut elämääni eniten aitoa iloa sitten pitkään aikaan.</div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
Aloitan Purnasta.</div>
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="https://i.imgur.com/4OKo4hn.jpg" width="550" />
</div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
Purna on yksi suuri onnenpotku. Sille oli asetettu varmaan tähänastisista koiristani tarkimmat luonnespeksit jo ennen syntymäänsä, sillä ensimmäistä kertaa ikinä tiesin kaikin puolin, millaisen koiran haluaisin ja millaista en. Juuri tällä kertaa etsin ennen kaikkea iloista ystävää. Ilon kaipuu jäi rakkaan Finan jälkeen kaihertamaan. Vaikka muutkin koirani ovat toki omalla tavallaan iloisia, sellaista finamaista aitoa tuhannen riemua pelkästä olemassaolostani en tunnista muista koiristani. Ehkä siihen liittyi niin vahvasti kaikkea muutakin minun ja Finan yhteisestä matkasta, että vaikka samanlaista iloa joku muu koiristani ilmentäisikin, en ehkä tunnistaisi sitä samankaltaiseksi. Ilon toive oli niin suuri, että saatoin alitajuisesti karsia vaihtoehtoja pelkästään sen perusteella. Shelttejäkään koskevat stereotypiani eivät olleet yleisellä tasolla kovin mairittelevia, mutta se on nyt enää tässä vaiheessa toissijaista. Tärkeintä ja hienointa on se, että Purna on iloisin sheltti (ja ehkä myös ylipäätään koira), jonka olen ikinä tavannut.</div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
Toinen kriteeri pennulle oli tietysti, että sen vanhemmat olisivat kaikin puolin järkipäisiä ja arjessa helppoja. Minua ei myöskään tällä kertaa haittaisi, jos koko olisi vaihteeksi pienempi. Rodun tuli myös olla harrastuskoirapotentiaalinen tavalla tai toisella. Minulle olisi kuitenkin sopinut yhtä lailla harrastuscavalier kuin harrastusbordercollie, eli tämä kriteeri oli aika löyhä. Huomasin tosin pian, että paimenkoirat olivat totuttaneet minut liian hyvään, ja lopulta listallani oli monia yllättäviäkin ominaisuuksia, joista en enää olisi osannutkaan luopua. Lähellä irti pysyminen ilman sen kummempaa opetusta oli yksi näistä.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
</div>
<div style="text-align: center;">
<img height="270" src="https://i.imgur.com/mtRr1vJ.jpg" /> <img height="270" src="https://i.imgur.com/GMPet0k.jpg" /></div>
<div style="text-align: center;">
<img height="270" src="https://i.imgur.com/SDyDGKQ.jpg" width="184" /> <img height="270" src="https://i.imgur.com/PTA6CWR.jpg" />
</div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<b>Tähän taloon ei pentua tule ilman, että kohtalolla olisi näppinsä pelissä</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
Etsin tietynlaista yhdistelmää, en rotua. Siksi minulla oli harkinnassani yksi cavalierpentue, yksi bordercolliepentue, kaksi kooikeripentuetta, yksi mudipentue ja kaksi shelttipentuetta. Muutama ihminen taisi minulle ääneen ihmetelläkin, tiedänkö itsekään, mitä oikein halusin. Tiesin! En olisi odottanut mainituista roduista samantyyppisiä koiria, en tietenkään, mutta jos mistä tahansa näistä olisi löytynyt minulle sopiva järkipäisen ja sosiaalisen oloinen yksilö, olisin huolinut minkä tahansa omakseni. Päätin taas antaa vähän kohtalonkin päättää, minkä koiran se minulle tällä kertaa antaisi – onhan se Hoinan ja Chhainankin kohdalla puuttunut peliin aika lailla. Omat epäröintini saivat minut myös kieltäytymään jo yhdestä onnenpotkusta, sillä silloin oma pentuun liittyvä tunneprosessointini oli kesken ja ajankohta ihan vain parin viikon marginaalilla huono. Kieltäytyminen kadutti ja harmitti, sillä näytti jo, että pennulle otollisin aikaikkuna ehtisi sulkeutua ja seuraava sopiva hetki siirtyisi hamaan tulevaisuuteen. Sitten päätin vielä yhtenä iltana tehdä hakuja netissä. Löysin yhden kiinnostavan yhdistelmän (sen toisen mainitsemistani shelttipentueista), mutta uskoin olevani siihen jo aivan liian myöhässä...</div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
Kohtalo avitti minua taas. Kun vain uros näytti tuosta yhdistelmästä mahdolliselta ja sellaiseen päätyminen olisi vaatinut tällaisen narttulauman kanssa suurempaa harkintaa, joku (jolle olen ikuisesti kiitollinen) vetäytyi pennunotosta. Niinpä kasvattaja tarjosi minulle tyttöä. Olimme käyneet katsomassa pentuja jo ennen tätä peruutusta, ja silloin heti pentuhuoneeseen päästyämme juuri tytöt ryntäsivät heti pentulaatikosta syliin kiipeilemään. Vaikka tilanteeseen sekoittui jo tuttuun tapaan jännitystä ja valinnan kauhua, se tärkein ja aiemmin vielä puolitiehen jäänyt reaktio tuli heti. Koko sydämeni muljahti riemusta ja huusi sisälläni "OTAN!" – olinhan sitä paitsi jo urosmietinnöissäni manannut, että minun ei tarvitsisi hetkeäkään miettiä, jos vain tarjolla olisi tyttö.<br />
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<iframe allow="accelerometer; autoplay; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture" allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/U_AH9RmDhA0" width="250"></iframe> <iframe allow="accelerometer; autoplay; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture" allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/T9cdhGLdePA" width="250"></iframe>
</div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<b>Elämäni paras heliumpallo</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
Purna on edelleen kuin se kolmiviikkoinen napero silloin, sylissä ja ylipäätään ihmisten päällä ilmiömäisesti ja tasapainotellen kiipeilijä. Vuorikauriiksi sitä kutsummekin. Kiipeilyn lisäksi se haluaa fyysistä läheisyyttä, koko ajan. Se ei silti todellakaan ole mikään ärsyttävä huomion kerjääjä tai itsensä tyrkyttäjä (sellaistahan meillä ei vielä olekaan...! :D) vaan pikemminkin vaivihkainen läsnäolija – niin vaivihkaa kuin koira nyt voi kyljen tai mahan päällä maata sängyssä, istua jalkojen välissä vessassa tai maata kylpyhuoneen matolla suihkuvahtina. Se saa minut tuntemaan itseni erityiseksi ja tärkeäksi aina siitä hetkestä alkaen, kun aamulla ensimmäisen kerran silmäni avaan, joka päivä. Päivä ei vaan voi alkaa huonosti, kun joku jo aamulla ilahtuu heräämisestäsi! Missä minä olen, on myös Purna.<br />
<br />
Purna itse tuntui kiintyvän minuun ylipäätään nopeammin kuin mikään pentuni koskaan. Minusta tuntui, että jo alle vuorokaudessa se piti minua omana ihmisenään. Lisäksi jo heti alussa se on luottanut siihen, että minun seurassani on turvallista, minkä vuoksi se on ollut sinut kaiken kohtaamamme kanssa. Näistä (ja varmaan rodunvaihtoon liittyneistä ristiriitaisista tunteista ja onnistuneen valinnan helpotuksesta) johtuen minulle onkin syntynyt niin vahva ja ainutlaatuinen side pieneen pentuseeni, että sydän syrjälläni jopa hieman säikyn sen lävistävyyttä.<br />
<br />
Purna ei ole kuin varjo. Varjo katoaa auringon mennessä mailleen tai pilvien taa. Purna ei katoa koskaan. Pikemminkin se on kuin hiljainen hengitys. Siinä se on, lähelläsi kevyesti koskettaen, osa sinua koko ajan, vaikket sitä huomaisikaan.</div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
Jos Purna on vuorikauris ja hiljainen hengitys, se on myös superpallo. Silloin sen huomaa! Toista yhtä kevyesti bouncaavaa koiraa kuitenkin ilman älytöntä hyppelyä en ole tavannut. Jo pikkupentuna koppailin sitä ilmasta, ettei se laskeutuisi huonosti yksittäisistä riemunvolteistaan. Se rakastaa myös ottaa koko huoneenmitan kiihdytyksen ja pompahtaa suoraan syliin soffalle hirveällä vauhdilla ja tohinalla, mutta silti niin viattomasti, kevyesti ja iloisesti. Että kato mä tulin nyt! Näin se hyppäsi myös suoraan ystäväni kahvikupilliseen yhtenä kauniina päivänä.<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img height="300" src="https://i.imgur.com/wG80A4V.jpg" /> <img height="300" src="https://i.imgur.com/4JFO33a.jpg" />
</div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<b><br /></b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<b>Pelottavan ihana</b></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
Ihmeellisintä Purnassa on kuitenkin sen oppimis- ja keskittymiskyky yhdistettynä vielä tuohon erityiseen suhteeseen, joka välillemme on muodostunut. Purna on alusta asti ollut lupaavimman oloinen harrastuskoirani kaikista tähänastisista. Tämä havaintoni on kantanut jo heti luovutusiästä ainakin nyt tänne pian 8kk ikään. Purnan kanssa voi joskus unohtaa kouluttavansa koiraa, kun se tuntuu tarjoavan aina vain juuri kulloinkin haluamaasi asiaa heti, äkkäävän kerrasta palkkaan ja toimintoon liittyvän syy-seuraussuhteen ja siten oppivan hurjan isoja asioita ihan hetkessä. Muutenkin minulta on kyllä täysin mennyt ohi, että minulla olisi ollut pentua talossa – niin helppo tulokas Purna on ollut. Ja koska minulla on nyt se tilanne, että Purnalle ei ole tulossakaan mitään erityisiä tavoitteita, ainoastaan yhteistyötoiveita, niin juuri nyt tahdon vain olla kiitollinen ja toivoa, että jokapäiväinen ilahtuminen ja yhdessäolo pienen Purnan kanssa on vasta aivan alussa. Jospa voisimme yhdessä opetella kaikenlaista mukavaa jopa seuraavien 15 vuoden ajan.</div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
Tiedän jo nyt reilun puolen vuoden yhdessäolon jälkeen, että en ehkä koskaan tule saamaan toista yhtä valloittavaa ja oppivaista koirapersoonaa. Purna ei vastaa mitään stereotypioitani rodustaan, pennuista yleensä tai koiran kouluttamisesta. Se on pikemminkin vähän kuin henkieläin, joka aidosti ilahduttaa ihan omana itsenään, aidosti ilahtuu minusta omana itsenäni ja joko valvoo tai nukkuu vierelläni joka hetki. Siinä on jotakin kissamaisen, koiramaisen ja inhimillisen sekoitusta niin, ettei sitä tahdo pentuna tai eläimenä pitääkään. On aivan kuin sille olisi joku jo syntymässä kertonut, mitä saa ja ei saa tehdä, sillä se ei ole koskaan edes kokeillut sammutettavia käytösmalleja kotona. Ja mikä parasta, Purna sanoo "okei" jäädessään yksin ilman muita koiria, se sanoo "okei" jäädessään yksin muiden koirien kanssa, ja se sanoo "okei, mun vuoro jo" toisten koirien kynsiä leikattaessa. Lisäksi se sanoo "okei" kaupungissa, "okei", kun raketti pamahtaa ihan lähistöllä ja "okei, sanokaas mihin suuntaan, niin minä meen eeltä" messuhallissa.<br />
<br />
Laumaankin Purna on solahtanut täydellisesti. Chhainaa Purna on pitänyt äitinään ensi kohtaamisesta lähtien, ja kunhan Hoina sai itse sanella Purnalle tutustumisen ja kanssakäymisen ehdot, nyt Purna palvoo Hoinaa idolinaan. Lenkillä ne menevät kylki kiinni toisen kyljessä, ja aamuisin Hoinan tullessa sängyn viereen Purna läpsii sitä tassuilla naamalle kuin rumpusoolossa: "Hoina-täti! Hoina-täti! Kato Hoina-täti! Täältä pesee Hoina-täti!"<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="https://i.imgur.com/mc2L8tz.jpg" width="550" />
</div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
Tavallisesti pentua kriteerien mukaan etsittessä on aina turvauduttava realismiin: itse voi tehdä paljon, silti kaikkea ei yleensä kuitenkaan saa, ja odottamattomat asiat voivat muuttaa hyvänkin alun toiseksi. Perheemme tähänastisten kahdeksan koiran ja yhden pentueen kasvattamisen kokemuksella tiedostan nämä asiat paremmin kuin hyvin, ja olen kokenut ne myös käytännössä. Juuri siksi tämä kaikki tuntuukin niin äimistyttävältä. Miten koira voi olla niin pedantisti "check" jokaiseen kriteerilistan kohtaan? Ja miten jo pennun kolmannen päivän kohdalla uudessa kodissaan voi tulla se tunne, että tähän koiraan minulla on erityinen suhde ja sillä minuun, kun yleensä tällainen tunne tulee ehkä puolen vuoden tai vuoden ikäisen koiran kanssa?</div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: justify;">
Vastaus on tällä kertaa hyvinkin mustavalkoinen, tuijottaa pilke silmäkulmassa suoraan minuun: "Näin!" ja hyppää kujeillen maailman parhaan mustekalalelun kimppuun.<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img height="300" src="https://i.imgur.com/CDSjmLH.jpg" /> <img height="300" src="https://i.imgur.com/ncaVDxK.jpg" /></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<b>Tähän tarinaan ei sanota vielä pitkään aikaan "sen pituinen se".</b>
</div>
<br />
<br />Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-73263249662766847352018-03-10T00:56:00.001+02:002018-03-10T18:12:57.383+02:00Puhdasrotuinen murre vai murresekoitus?<div style="text-align: justify;">
Uskokaa tai älkää, mutta tämä merkintä on jo vuoden lojunut luonnoksissa. Nyt ajattelin sen kuitenkin julkaista, sillä olihan se jo täysin valmiiksi aikoinaan kirjoitettu. Viime keväänä monikielisyystenttiin lukiessani aloin pohtia omaa kielitaitoani ja erityisesti murrerepertuaariani. Ikään kuin todistusaineistoksi ajattelinkin poikkeuksellisesti kirjoittaa nyt sillä puhekielen tyylillä, jolla normaalistikin puhun.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Must mullei oo mitään sen erityisempää murretta, muuta ku sellanen yleinen puhekieli vaa. Mut sitku mä aloin miettii, nii oonhan mä joskus puhunu murteitaki. Tiiättekste esim. mikä oli mun ensi kieli? No se oli Kotkan murre. Et mä oon ihan varmast joskus pienenä huutanu kurkku suorana laivaleikkipuistos et "emmiä mummi viäl haluu lähtä minnee täält!"</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Sit kun mä olin neljä, ni me muutettiin Poriin. Mä en muista sinänsä Porin murteesta itteni kohalta mitään muuta ku sen, että aika nopeesti muuton jälkeen mä itkin äitille Poris keskel kaupunkii lohduttomasti, et "äiti miä en koskaa opi tät Porin kielt"! Myös Putouksen Salme Pasin ja parin porilaisen opiskelijakaverin puhe oli kivan tutun kuulosta, kotoisaa, mut ehkä kuitenki enimmäkseen siks, että se muistutti vanhoista porilaisista tutuista kuin niinkään siks, että olisin ite koskaan niin puhunu. Kaikest huolimatta se Kotkan kieli vaa korvautu sit jollaa muulla versiolla, mut mä en kyl ite osaa sanoo, missä määrin mä oon poria puhunu. Muistan vaan, et Porista Loviisaan mun mukana kulki sana "okra", eli ookoo, ja seki hävis sitte ajan myötä, ku ei kukaan Loviisassa ymmärtäny, mitä mä sillä tarkotin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mun mielest mä puhun vieläki sitä murretta, jonka mä sit varmaan viimeistään Loviisas omaksuin. Ihan tällanen peruspuhekieli. Välil mua on harmittanu ja mun suomen kielen opetellu mieskin on sanonu, et on tylsää, ku mä en puhu mitään murretta. Joskus mä kyl mietin, et puhunksmä mitään murretta vaiko enkö. Sen mä ainakin muistan, et ku vaihoin lukioo Hesaan, nii siellä yks luokkakaveri huomautti mun ruotsinlainoista, jotka on vieläki mulle ihan normikieltä. Mä siis nykyäänki sanon helposti tervehdykseks heissan ja lähtiessä melkein aina moido. Musta siinä ei oo mitään ihmeellistä, mut Hesas se näytti olevan hyvinki huomiota herättävää ja sitä seuras usein vähintään kysymys, oonko mä ruotsinkielinen. En ole - jostain syystä mä vaan heittelen ruotsia ja enkkua sinne tänne normaalia puhetta enemmänki ihan tiedostamattani, ihan luonnostaan. Jos joku juttu on ihan täydellinen tai jotkut asiat tapahtuu täysin samaan aikaan, sanon aina, että se on just precis hyvä tai että se tapahtu just precis samaan aikaan. Usein saatan myös automaattisesti vastata sopivaan kysymykseen ingenting, jag vet inte tai vielä useemmin tack, koska varsinkin Loviisassa se vaan tuli osaks puhetta ihan itestään.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ehkä hauskinta, mitä oon tajunnu on, et isin puheesta on jääny mulle sanavarastoon sellasii sanoja, joita kukaan ei oikeen ymmärrä. Jos mä kysyn keltä vaan, et paljonks joku bungaa, ni mä voisin väittää, että kukaan ei ymmärrä tai pyytää ainaki toistamaan. Sama toistuu helposti, jos kysyy, et onks sul fyrkkaa. Mulle nää on kumminki iskän suusta jääny ihan yhtä normaaleiks sanoiks ku yleiskielenki sanat. Yllättäen mieskään ei ihan heti ymmärrä, jos joskus vahingossa kysyn siltä jotain noita sanoja käyttäen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Myös äitin pohojalaanen sanavarasto ja äidin puolen suku on tehny pienen vaikutuksensa, minkä huomasin vasta, kun nimesin kasvattini päässilimääseksi ja kaikki kyseli, että mitä ihmettä se tarkottaa. Etenki vaikeeta oli yrittää selittää, et mitä se ny sit oikeesti tarkottaa, ku mikään sana ei oikeen tavottanu sitä oikeeta merkitystä. Emmäkään kyl mitää pohojalaasta oikeesti osaa puhuu, mut silti päässilimäänen on mulle ihan normisana ihan kuten ehtoo tai se, että ku joku on sanonu jotain, ni se on sama ku että "se kehuu, jotta...". Lisäks meillä aina kinastellaan, että mistä ja kenen puolelta meille on tullu sana <a href="https://www.ltt24h.fi/image_view.php?name=0/laajakuva_VESIKAUHA_1L_6411760301643.jpg" target="_blank">nappo</a>. Aina meillon saunassa nappoo käytetty, mut kumpikaan vanhempi ei tunnusta sitä sanaa meille opettaneensa. Koussikka se iso kauha kai Kymenlaakson seudulla olis ja kyllä mä senki termin merkityksen ymmärrän, mut nappo se vaan on. Missä päin puhutaan naposta, osaisko joku ilmiantaa, keltä meidän suvusta me oltais se voitu oppia? :D</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tän koko mietinnön päätteeks tulee lähinnä sellanen olo, et mun puhe taitaa kyl olla melekonen sekasikiö vähän sitä sun tätä. Välillä "emmääkään kyl tiä", ku sit taas joskus "mäkään en kyl tiiä". Siskoa taas aina ärsyttää, kun en yksinkertasesti osaa sanoo vaan opiskelija, vaan jostain kumman syystä vaan ja ainoastaan se sana tulee aina ulos itäsuomalaisena oppiiskelijana mulle muuten vieraalla painotuksella. Turkua ei oo mulle tarttunut juur mitään, ku kaikki mun kaverit on alunperin tai vielä nykyäänkin ulkopaikkakuntalaisia.<br />
<br />
Viime aikoina eniten mun puhe onkin varmaan muuttunu englannin vaikutuksesta, ku siitä vaan on tullu niin arkinen kieli, et joskus vaan enkunkielinen vaihtoehto tulee nopeemmin kielen päälle. Saatan hyvinki kysyä, et "tiiäksä mitään kivaa restauranttii", ja se ottaa mun omiin korviin ihan yhtä pahasti ku luultavasti sullakin. Must on kumminki hauskaa huomata, et silti ne enkunkieliset sanat saa suomalaisen kieliasun ja taivutukset siinä nanosekunneissa, ku sen sanan sanoo. Vieraist kielist ja niiden sekottamisest sais kyl kokonaan uuenki stoorin, mutta jätetään tää vaan tällaseen pieneen loppukevennykseen: Oon joskus espanjaa opiskeltuani ihmetelly ääneen, miks paavi puhuu telkus espanjaa, ennen ku sit tajusin, et italiaa se taiski puhuu ja kielet vaan muistutti toisiaan tietyissä kohis niin paljon... Osasin siis espanjaa just tarpeeks ymmärtääkseni yksittäisii fraasei italiaa mutten siinä määrin tarpeeks, et oisin tunnistanu, ettei kuulemani kieli ollu muilta(kaan) osin espanjaa! :D</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b><br /></b></div>
<div style="text-align: center;">
<b>Nyt oliski kiva kuulla, et millasta suomee te puhutte ja koska teitä ei ymmärretä?</b></div>
<br>Unknownnoreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-17699812107413467862018-02-08T16:54:00.001+02:002019-01-23T02:17:46.076+02:0029.9.2007-20.12.2017<div style="text-align: center;">
<b>Pilliwink's Heart-Flower, "Fina"</b></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="https://i.imgur.com/wWynniW.jpg" width="500" /><br />
<img height="187" src="https://i.imgur.com/vZwBdI9.jpg" /> <img height="187" src="https://i.imgur.com/Ttll4hx.jpg" /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<br />
<div style="text-align: justify;">
Vain viikkoa ennen joulua koko perheeni oli meillä kylässä Fina ja Nelson mukanaan. Fina söi vähän huonosti jo lauantai-iltana, ja sunnuntaiaamuna se kieltäytyi ruuasta. Periaatteessa tämä oli kovin epänormaalia ahneelta Finalta, mutta olimme tottuneet siihen, että Fina saattoi joskus jättää yhden aterian väliin, jos sitä närästi kovin. Muuten likka oli aivan normaali tättähäärä itsensä meillä ollessaan, mutta vanhempieni palattua Espooseen ei ruoka vieläkään maistunut. Se ei pariin päivään syönyt nappulaakaan, mutta lopulta märkäruoka meni hitaasti alas. Puhuimme äidin kanssa puhelimessa, miten molemmille hiipi ikävä tunne vatsanpohjassa. Viisi vuotta sitten juuri ennen joulua Sara meni äkkiä huonoon kuntoon ja lopetettiin jouluaattoaamuna.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tiistaina äiti soitteli jo päivystykseen, mutta koska muuten koira oli suhteellisen oma itsensä, niin sitä jäätiin vain seurailemaan. Heti seuraavana päivänä äitini lähtikin suoraan töistä Finan kanssa päivystykseen, koska koira oli ollut flegmaattinen ja silmät kiinni sylissäkin sekä haluton kävelemään ulkona. Jo siinä vaiheessa totesin vain, että oi voi, ei kuulosta hyvältä...</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Niinhän siinä sitten kävi, että äiti soitti itkuisena Finan jäävän suoraan eläinsairaalaan, sillä niin sen perna kuin imusolmukkeetkin olivat suurentuneet. Diagnoosi oli useita kasvaimia, ja koska Fina jo käytännössä vain nukkui lääkärissäkin, mitään ei ollut tehtävissä. Mamman oma Fina lähti juuri niin kuin paha tunteeni enteili, äitinsä tassunjäljissä aivan saman ikäisenä ja samalla tavoin joulun aikaan. Sellainen yhteensattuma tuntui todella käsittämättömältä.<br />
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="https://i.imgur.com/yIdozv5.jpg" width="500" /><br />
<img height="161" src="https://i.imgur.com/xWpgfzz.jpg" /> <img height="161" src="https://i.imgur.com/uyDy2UD.jpg?1" /><br />
<img src="https://i.imgur.com/lUCY27C.jpg" width="500" /></div>
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Jos olisin tiennyt vain neljä päivää aiemmin, mitä tuleman pitää, olisin osannut edes sanoa Finulle heipat. Minä en kuitenkaan nähnyt Finaa päivääkään kipeänä, vaan sen 10v ja melkein 3kk se oli aina happy happy joy joy ja mamman oma kainaloinen. Fina oli mukana maskottina agileirillä vielä pari viikkoa ennen sateenkaarisillalle siirtymistä, ja kuukausi takaperin se riekkui kanssani hallilla hulluna pallon kanssa ja kepitteli ihan yhtä hurjasti kuin aina ennenkin. Jos jotain koirilleni toivon, niin tervettä elämää ja sitten pikaista lähtöä. Sellaisen meidän molemmat hapsulikat saivatkin, odotin vain Finalla olevan vielä monta vuotta edessään. Vielä kymmenvuotiaanakin Finaa erehtyivät jopa cavalierihmiset luulemaan pennuksi!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="https://i.imgur.com/cM4WoS1.jpg" width="500" /></div>
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Puhelun aikana ja sen jälkeen itkin hysteerisesti, ja otin heti yhteyttä mieheeni ja parhaaseen ystävääni. Kaikista koiristamme juuri Finan poismenoa olin aina pelännyt eniten, olihan se ensimmäinen pentumme, jonka näimme ensi kerran alle vuorokauden ikäisenä kasvattajallaan. Nyt Finan menehtyminen tuli kuitenkin niin puskista, että olo on sen illan jälkeen ollut vain todella epätodellinen. Toisaalta koin myös syvää helpotusta, että mamman pikku Finu, kuten sitä itse aina kutsuin, lähti äkkiarvaamatta ja eli ikinuorena aina siihen asti. Lähtö vain tuli liian aikaisin. Mistään en koskaan saa toista mamman Finua, ja sen tajuaminen sattuu paljon.</div>
<br />
<br />
Tässä vielä Facebookista kopioidut parhaat muistoni Finun kanssa itselleni ikuisesti talteen.<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
<i>Joulukuun alun agileirillä, kun Fina pääsi hallille vaatimaan kaikilta tyypeiltä "namit tai rapsut!", olin hihnan toisessa päässä superylpeä, että tässä on SE mun Fina. Tunsin samanlaista, valtavaa ylpeyttä kuin uutta pentua esitellessä, paitsi monta kertaa vahvempana! ❤ Finan ja minun suhteesta ja kaikista agi- ja tokotuloksista tulen aina vastedeskin halkeamaan ylpeydestä. Siinä oli tekemisen meininkiä ja monia tuomareita naurattaneita tilanteita. </i><i>Parhaimmillaan saimme samassa tokokokeessa viisi kertaa arvosanan 10, huonoimmillaan taisi olla sama tai isompikin määrä hylättyjä liikkeitä.</i><br />
<i><br /></i>
<br />
<div style="text-align: center;">
<img height="221" src="https://i.imgur.com/OB5AVt3.jpg" /> <img height="221" src="https://i.imgur.com/Ms1LRHG.jpg?1" /><br />
<img src="https://i.imgur.com/s3x2TLf.jpg" width="500" /><br />
<img height="229" src="https://i.imgur.com/lveDXRK.jpg" /> <img height="229" src="https://i.imgur.com/YTfvTwO.jpg" /> <img height="229" src="https://i.imgur.com/dC0zFRz.jpg" /></div>
<i><br /></i>
<i><br /></i>
<i>Agissa teimme parhaimmillamme peräkanaa seitsemän puhdasta rataa, joista kuusi vieläpä samana viikonloppuna. Silloin ennen rataa tuntui, ettemme me yksinkertaisesti enää osaa tehdä virheitä, että olemme voittamattomia varmuudessa. Siinä yhteispelissä ja fiiliksessä on tavoittelemista muiden nykyisten ja tulevien koirien kanssa koirakkona.❤ Fina palkittiin myös kahden eri seuran vuoden agilitykoirana, mikä on cavalierin kanssa aivan upea tunnustus. </i><i>Ja kun sitten pääsimme ultimaattiseen tavoitteeseemme, SM-kisoihin, niin vielä kenraalikisoissa yksilöitä edeltävänä päivänä Fina teki temput ja lähti lähtökäskyllä jahtaamaan tuulessa lentäviä koivunlehtiä kuin pikku pentu. Huono kenraali lupasi kuitenkin hyvää h-hetkeä, sillä pääsimme yksilöissä finaaliin asti!</i></div>
<div style="text-align: justify;">
<i><br /></i>
<i><br /></i></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="https://i.imgur.com/fB5R4wS.jpg" width="500" /><br />
<br />
Kuva SM-finaalista 2013 © Pätynen</div>
<div style="text-align: justify;">
<i><br /></i>
<i><br /></i></div>
<div style="text-align: justify;">
<i>Fina ei koskaan palkkautunut harrastusuramme aikana lelulla, mutta kymmenvuotiaana se repi narupalloa raivoisasti agilityhallilla. Aivan sen lempileluja kotioloissa ja mökillä olivat kuitenkin pienet kumifrisbeet, joita etsittiin "Missä rispii!" -hetsauksella. Fina</i><i> vaan oli maailman ihanin ja juuuri minulle sopivan hassu tyyppi!</i><i> Se kakkasi Helsingissä keskelle nelikaistaisen tien suojatietä valojen vaihtuessa jo punaisiksi, ja kainaloon sen kaapattuanikin pökäleitä vain tipahteli. Jos taas Hoinaa joskus meillä ahdisti ja se yritti Finaan ahdistustaan purkaa, vielä Hoinaa niskavilloista pidellessäni Fina rökitti takaisin minkä kerkesi, koska olihan hän the boss. Lisäksi aina vanhemmille mennessäni Fina tanssi ja hyppi riemusta ja sen oli pakko saada nukkua minun kanssani tai matkakassissani. Siksi se pääsikin usein Turun-lomille tai mökille meidän kanssa, kun en vain voinut jättää sitä lähtiessäni. ❤ Onneksi Fiffan piti huolen, että sitä ei unohdeta! Surullisinta on vain se, ettei näitä muistoja enää kerry lisää...</i></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="https://i.imgur.com/HdPGaG0.jpg" width="500" /><br />
<br />
Yllä Finu mamman kassista vasta heränneenä silmät sikkurallaan.<br />
Alla Finu mamman kanssa Munkkiniemenrannassa. ♥<br />
<br />
<br />
<img src="https://i.imgur.com/rE58DF1.jpg" width="500" /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-17581111350662972732017-09-07T23:29:00.001+03:002017-09-07T23:46:32.509+03:00Paljon ei mitään kummempaa<div style="text-align: center;">
<img src="https://i.imgur.com/xJosPwE.jpg" width="500" /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Kuva © Miikku Pietilä</i></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Ihan ensiksi pahoittelen suuresti sivujemme aiempien kuvalinkkien tuhoutumista. Photobucket keksi yhtäkkiä ilman varsinaista varoitusaikaa rikkoa kaikki kuvalinkit ja muuttaa käyttöoikeuksiaan niin, että jatkossa kuvien linkittäminen kolmansille sivustoille kuuluu vain maksulliselle puolelle. Tämä ei koskenut vain tulevia linkkauksia vaan kaikkia aiempiakin, mikä on saanut ihmiset ympäri maailmaa raivon valtaan, kun heidän vuosien työnsä on yhdessä yössä pilalla. Kieltämättä sama fiilis oli itselläni, ja siksi tänne blogiin kirjoittaminen on tuntunut kovin raskaalta ajatukselta. Mitä sitä enää kirjoittamaan, kun kaikki muistot ja reissupäiväkirjat kuvineen pitäisi linkittää uudelleen jokaista kuvaa myöten?<br />
<br />
Hulluinta kaikessa on se, että Photobucketin maksullinen puoli kustantaisi monta sataa euroa vuodessa. Näin ollen suurimmalle osalle käyttäjistä se ei ole vaihtoehto. Pelkästään melko tuoreiden ja vähäsisältöisten Minoon sitte -sivujen korjaamiseen meni useita täysiä päiviä, joten luultavasti jätän tämän blogin tällaiseksi, ja toivon, että ihmisten palautteet ja boikotit toimisivat ja Photobucket tulisi järkiinsä. Jostakin syystä jotkin palveluun liitetyt kuvani ovat alkaneet näkyä uudelleen tai linkit eivät niissä ole koskaan alunperinkään hajonneet, joten odottelen kai jonkinlaista ihmettä tapahtuvaksi toivoessani, että jonakin päivänä kaikki kuvat näkyisivät taas... Tästä eteenpäin blogin kuvat toki näkyvät, kun lataan ne muualle, mutta valitan, että vanhat kuvat eivät ihan heti tule näkymään - jos koskaan. Ulkoasun ja sivut tulen totta kai korjaamaan jossakin vaiheessa, myös treeniblogin puolella.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kun nyt tämä masentava paasaus on ohi, kerrottakoon, että täällä ovat kaikki hengissä ja lauma on kasassa - vielä. Mies sai nimittäin seuraaviksi kahdeksi vuodeksi töitä pääkaupunkiseudulta, joten näin seitsemän seurusteluvuoden ja neljän vuoden yhdessä asumisen jälkeen palaamme taas jonkinlaiseen etäsuhteeseen. Odotan sitä melko sekavin tuntein: muutos voi ehkä tehdä parisuhteelle hyvääkin, kun sitten vähäisempi yhteinen aika tullaan varmasti käyttämään oikeasti yhdessäoloon ja yhdessä tekemiseen, mutta suurimmaksi osaksi se on ikävä ja jopa pelottava. Etenkin oma jaksaminen arjen yksin pyörittämisessä jännittää nyt, kun on jo usean vuoden ajan sen tottunut jakamaan toisen kanssa, ja silti on välillä tuntunut, että vuorokaudesta loppuu aika kesken. Niinpä olenkin nyt ennen muutoksen tapahtumista koettanut jo etukäteen luoda itselleni järkevää arkirytmiä ja jaksamista tukevia tottumuksia, jotta niiden ylläpitäminen olisi sitten myöhemminkin helpompaa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="https://i.imgur.com/QX8xA2M.jpg" width="250" /> <img src="https://i.imgur.com/SjSfsFc.jpg" width="250" /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Kuvat © Miikku Pietilä</i></div>
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Koirille kuuluu varsin hyvää. Chhaina sai jo ennen kesälomia kolmosista pari SM-nollaa, mutta sitten kesän jälkeen hukkasin niin rytmin, uskon kuin fiiliksenkin kisoissa. Siksi olemme nyt ainakin jonkin aikaa kisatauolla. Otin meille pitkästä aikaa ryhmäpaikan ATT:lta, ja jo kolmessa viikossa tekemisen meininki ja etsimäni asenne on alkanut taas löytyä. Suurin kompastuskivi on ollut kepit, joiden sisäänmenoissa on tullut ihmeellisen helppoja virheitä vähän jatkuvasti. Toivottavasti treeniloma vie meitä siinä eteenpäin. Molemmat koirat kävivät myös Miikku-kasvattajalla hierottavina ja kuvattavana, ja tässä merkinnässä kaikki kuvat Hoinasta ja Chhainasta ovatkin Miikun sillä reissulla ottamia. Ihania!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="https://i.imgur.com/pfnt12b.jpg" width="250" /> <img src="https://i.imgur.com/QhwjlyR.jpg" width="250" />
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Kuvat © Miikku Pietilä</i></div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br />
Hoina jatkaa oman elämänsä parasta aikaa. Se on treenaillut jotakin pientä hömppää joskus ja jouluna mutta muuten vain lenkkeillyt ja nauttinut kesälomasta mökillä. Siitä on tullut läheisyydenkipeämpi kuin koskaan, ja se on ihan koko ajan aivan kaikessa mukana. Niin se on toki ollut aina, mutta nyt siihen on tullut lisäksi vielä se fyysinen läheisyys ja halipula! Aivan ihana kainaloinen! Miten voikin olla niin vaikeaa kuvitella, että vain vajaa vuosi sitten olin aivan epätoivoinen Hoinan hyvinvoinnin suhteen? Nyt tuntuu kuin se olisi syntynyt uudelleen, juuri sellaisena kuin se oli pikkupentuna ennen mitään pelkotraumoja: iloisena, luottavaisena, omistajaansa suorastaan palvovana ja lenkilläkin rentona. Kunpa vain paluuta vuoden takaiseen ei enää ikinä tulisi! Ihan rehellisesti sanottuna jos nyt kuvittelisin, että muistini olisi täysin mennyt ja ainoa Hoina, jonka tuntisin, olisi tämä nykyinen Hoina, minulla olisi täydellinen unelmakoira käsissäni. Sellainen Hoina on aina ollut parhaimmillaan ollessaan. Nyt se tuntuu olevan sitä joka päivä! Ahdistumisista ei ole ollut tietoakaan, eivätkä edes treenit - tai kisat! - ole saaneet Hoinaa ylenpalttisille kierroksille.<br />
<br />
Kyllä vain, kävimme myös kisaamassa agilityssä ihan mielenkiinnosta. Halusin vain nähdä, miten kisaaminen sujuu kotihallissa, mahdollisimman treenimäisessä tilanteessa ja nyt kun Hoinan arkielämä on ollut yli puolen vuoden ajan tasapainoista ja suorastaan käsittämättömän helppoa ja ihanaa. Teimme pari ihan tavallisen koiran tavallista ratasuoritusta tuloksilla HYL ja 10, ja kakkosiksi sijoittuneina saimme vielä palkinnotkin kotiin. Tällä toisella radalla nolla ei ollut edes kaukana - yksi rima ja rytmin kadottaminen kepeillä. Kummallakaan radalla ei ilmennyt sinkoilua tai ohjauksiin tulemattomuutta, vaan Hoina oli juuri sellainen kuin se on ollut treeneissäkin. Aktiivisen agilityn loputtua se on kuitenkin keksinyt jäädä kontakteilla jumittamaan niiden alasmenojen yläpäähän, mutta se nyt on minulle enää tässä vaiheessa ihan se ja sama. Varmasti tulen Hoinan kanssa käymään yksittäisiä kotikisoja jatkossakin - etenkin siinä vaiheessa, kun se ensi vuonna pääsee minimaksiluokkaan.<br />
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="https://i.imgur.com/MME3aSi.jpg" width="500" /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Kuva © Miikku Pietilä</i></div>
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Minä taas kävin vanhempieni, siskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa kesällä Norjan-roadtripillä, joka oli heittämällä paras ulkomaanmatkani ikinä - olkoonkin, ettei maantieteellinen etäisyys Suomesta ollut sen pidempi. Tarkoituksenani olisi joskus tämän vuoden puolella tehdä tuosta reissusta vielä jonkinlainen reissuraportti, mutta monesta sadasta kuvasta olen ehtinyt käydä läpi vasta kolme... Raporttia voinee siis joutua odottelemaan! Sen sijaan reissuleffa on jo valmis, mutta senkin julkaisen sitten siinä samassa merkinnässä sitten aikanaan. Nyt huomioni vievät taas hetkeksi psykologian aineopinnot ja aikuiskasvatustieteen perusopinnot yliopistolla. Kandiksikin ehdin tässä kesällä valmistua, ja sen kunniaksi olisi tässä tarkoitus piakoin sukulaisten ja ystävien kesken kahvitellakin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ja pennut! Meidän pentumme täyttävät viikon päästä vuoden! Niiden tuoreimpia kuulumisia voi edelleen seurata tuolta yläpalkista Kasvatus-linkistä ja sieltä uutisista tai vaihtoehtoisesti Facebookin puolella <a href="https://www.facebook.com/minoonsitte/" target="_blank">Minoon sitte bordercollie -sivulta</a>.<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="https://i.imgur.com/V4wjAqa.jpg" width="500" /></div>
<div style="text-align: center;">
<img height="380" src="https://i.imgur.com/jaec4K7.jpg" /> <img height="380" src="https://i.imgur.com/zKtLdbR.jpg" />
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Passon kuva © Tomi Lotvonen</i></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-35195452619190923052017-04-04T01:12:00.000+03:002017-04-04T01:31:43.155+03:00Sisäinen rauha<div style="text-align: justify;">
Huhhuh! Alkavat nämä blogit levähtämään käsiin, kun on tämä "pääblogi", treeniloki ja nyt vielä kasvattisivujenkin uutisloki päivitettävänä. Tulee helposti sellainen olo, että blogit ovat jääneet aivan unholaan, mutta tosiasiassa merkinnät vain hajautuvat useaan eri nettipäiväkirjaan. Nyt on kuitenkin kaikkia muita blogeja on tullut päiviteltyä sen verran, että aikapaine alkoi kiristää pääbloginkin osalta – onhan tämä nimenomaan pääblogi!<br />
<br />
Koska päivitystahti on ollut tämän blogin puolella melko verkkainen ja koska toisaalta me olemme tunnettuja äkkinäisistä liikkeistämme, olemme ehtineet esimerkiksi muuttaa uuteen kotiin pihan toiselle puolelle! Myös Chhainan pennut ovat kasvaneet jo puolivuotiaiksi ja näyttävät jo ihan oikeilta koirilta.<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/Minoon%20Sitte%20BC/HippajaVilu6kk.jpg" width="500" />
</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br />
Meillähän oli viime vuonna loukkaantumisten ja pentujen vuoksi melkein vuoden tauko lähes kaikesta tavoitteellisesta treenaamisesta, joten nyt keväällä olemme taas aktivoituneet niin agilityssä kuin tokossakin. Myös juoksemassa käymme silloin tällöin. Juoksulenkeille tosin otan nykyään mukaani mieluiten vain Hoinan, koska Chhaina rakastaa haistella, joten juoksulenkit sen kanssa ovat melko rasittavia. Agilityn ja tokon lisäksi tarkoitus on myös kevään mittaan käydä taas hakuilemassa ja tutustumassa myös jälkitreeneihin - kumpaakin ihan vain aktivointimielessä.<br />
<br />
Tällä hetkellä Chhaina on pitkälti ainoa agilitykoirani ja Hoina tokoilee. Mitään tietoista päätöstä Hoinan agilityjen lopettamisesta ei ole tehty, mutta tällä hetkellä tämä on tuntunut parhaalta. En siis sano, etteikö järjestely voisi muuttua heti ensi viikolla. Nautin kuitenkin itse agilitystä tällä hetkellä enemmän Chhainan kanssa, eivätkä sen kanssa lämmittely- ja jäähdyttelylenkitkään vaadi niin paljon kärsivällisyyttä ja hermoja minulta. Hoinan kanssa jouduin aina tekemään tietoisen päätöksen, että pysyn hyväntuulisena, vaikka koira vetäisi millaisilla kierroksilla tahansa. Tietyllä tapaa nykyinen järjestely on siis ollut myös helpotus. Usein tosin Hoina tulee mukaan hallille mutta vain tokoilee pihassa. Hoinalla tavoitteita ei tällä hetkellä ole missään lajissa - kisataan, jos siltä tuntuu. Chhainalla tavoitteet ovat puolestaan agilityssä selkeät: kolmosiin nyt ja SM-kisoihin vuoden päästä kesällä, jos ei tule loukkaantumisia.<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<b>Vasta lopetettuani kisaamisen aloitin kouluttamisen</b><br />
<b><br /></b>
Mielenkiintoisinta nimenomaan Hoinan kohdalla on lajissa kuin lajissa se, että kaikista tavoitteista riisuutuminen on todellakin muuttanut meidän tiimityöskentelyämme ja treenien sisältöä. Minun ei tarvitse hakata päätä seinään edistyksen puutteessa, ja toisaalta samalla olen herännyt ensimmäistä kertaa oikeasti kouluttamaan koiraa liikkeiden tai radan suorittamisen sijaan. Olen aina pitänyt itseäni laiskana omien koirieni kouluttajana, joka menee minimitreeneillä varsinkin tokokokeisiin ja jolle riittää se, että mikäli emme nollaisi yhtäkään liikettä, saisimme tokossa ykköstuloksen. Tietynlainen kunnianhimo ja kiinnostus itse tekemiseen on siis etenkin nimenomaan tokossa puuttunut, ja ainoa päämäärä on ollut oppia juuri tietyt liikkeet eikä missään nimessä vahingossakaan mitään ylimääräistä, herttinen sentään! Siitähän voi vaikka sairastua... :D<br />
<br />
Pidin todennäköisenä, että kun saavutimme tokossa tavoitteemme AVO1 vanhoilla säännöillä, tokoilu loppuisi kokonaan. Olin ilmeisen väärässä, sillä niin vain olemme jumppailleet kaukokäskyjen vaihtoja olohuoneessa, korjailleet ruutua, kehittäneet ohjattua noutoa... Ehkä yhtenä yllättävimmistä juonenkäänteistä olen löytänyt itseni jo parina viikkona peräjälkeen työstämästä Hoinan seuraamista jälleen aivan alusta: siitä, että jo käskystä Hoinan katse ei painuisi alas kyyryyn. Käytännössä treenaamme siis perusasentoa ja ihan vain omaa painonsiirtoani, korkeintaan yhtä askelta. Vielä suurempana yllätyksenä olen joutunut huomaamaan, että "hömppätreenaillessamme" jaksan pysyä positiivisena ja kannustaa koiraa sen hieman säätäessä omiaankin. Kaikista suurimpana yllätyksenä ja toisaalta niin päivänselvänä asiana on tullut esiin se, että kas kummaa, koira ei otakaan niin suurta painetta tai tarvitsekaan sitä kannustusta enää samassa mittakaavassa. Tänään Hoina katsoi minuun innoissaan hymyillen, suoraan ylöspäin, kun sanoin "katso" - vaikka palkkasin lelulla, joka oli näkyvillä joko koiran vieressä tai kainalossani! Vain matalana hiipivän, lelusta vielä lyttänämmäksi painuvan paimenkoiran tunteva voi tietää, miten suuri, vuosia odotettu erävoitto tuohon sekunnin sadasosaan kiteytyikään. Kenet yllättää, että kun koira ei paineistu ja itsekin olen rennompi, saamme onnistumisia, mikä taas rentouttaa molempia? - Ei ketään. Ja silti se jotenkin pääsi yllättämään minut.<br />
<br />
Myös treenien sisältö on enemmän tai vähemmän oleellisesti muuttunut juuri Hoinan kanssa tavoitteet unohdettuamme. Nyt tosiaankin uskallan kokeilla erilaisia asioita tokossa pelkäämättä koiran pilaamista. Eihän se enää "voi mennä pilalle", kun mielessäni ei ole tiettyjä tavoitteita tai kuvia valmiista liikkeistä, ja kun ei ole mitään väliä, oppiiko koira lopulta sen mitä yritän sille viestittää. Agilityssä taas jo viime keväänä Hoinan kanssa löysin itsestäni kokeilunhaluisen tyypin, joka halusi testata, kuinka pitkälle voin koiran kouluttaa sen sijaan, että olen useita vuosia koittanut kaikin keinoin kompensoida sen puutteita. Kokeilin, lukitseeko koira esteen, jos otankin enemmän riskillä, tai suorittaako se kepit, jos juoksen sitä vastaan keppien toisesta päästä niin, että erkanemme keppien puolivälissä vastakkaisiin suuntiin. Se riemu, joka repesi siitä, että tällaiset villit, suorastaan absurdit ideat saimme sitten toimimaan - sellaista en ole ennen kokenut. Lisäksi samat trendit ovat näkyneet minulla myös Chhainan kanssa treenaamisessa.<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
</div>
<br />
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; color: black; font-family: "Times New Roman"; font-size: medium; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-variant-ligatures: normal; font-weight: normal; letter-spacing: normal; margin: 0px; orphans: 2; text-align: center; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; widows: 2; word-spacing: 0px;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9756.jpg" style="cursor: move;" width="248" /><img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9759.jpg" style="cursor: move;" width="248" /></div>
<br />
<br />
<b>Aivan kaikki ei ole muuttunut</b><br />
<br />
Tietysti Hoina on yhä tyypiltään sellainen koira, että se ihastuttaa ja raivostuttaa vuorotellen tai samaan aikaan, tilanteesta ja katsojasta riippuen. Keskiviikkona sen kanssa lenkkeily on vihoviimeinen asia maailmassa, ja heti torstaina tekisi mieli tehdä kolminkertainen lenkki normaaliin verrattuna, kun molemmat koirat käyttäytyvät kuin ihmisen ajatus. Olen miettinyt Hoinasta luopumista ohikiitävinä ajatuksina vielä senkin jälkeen, kun päätin sen pitää. Ajatus hiipii jatkossakin varmasti mieleen helpommin, sallitummin, kun sitä on jo kerran vakavasti harkittu. Toisaalta uusi huomen voi todellakin olla ja yleensä onkin aivan päinvastainen päivä, joten olen alkanut hyväksyä sen, että tällaista se elämä Hoinan kanssa on. Kun eniten ketuttaa kaikki, puran kaiken turhautuneisuuteni miehelle tai jollekulle tutulle ja totean vain, että tänään on kökkö päivä ja huomenna ehkä ei.<br />
<br />
Siinä mielessä asiat ovat toki nyt erittäin hyvin, että Hoina ei stressaa mitään tiettyä, se pysähtyy haistelemaan entisten pahimpien pelkojensakin kohdalle, ja Hoina ja Chhaina leikkivät keskenään kuin pienet pennut melkein päivittäin. Silti se asia ei muutu, että Hoina ei ole minun temperamentilleni sopiva koira, sillä se imee kaikki mielialanvaihteluni ja paineistuu pienestäkin pääni sisäisestä ärsyyntymisen vivahteesta. Myöskään Hoinan perusluonne tai pentuajan traumakokemukset eivät kokonaan poistu hyvinäkään aikoina, vaan pimeässä kesken haistelun yllättävä viereisen talon oven avaus tai jokin muu aivan älyttömän mitätön asia voi saada siinä aikaan väistöliikkeen hihnassa - vain murto-osalla kerroista, mutta mahdollisuus on aina olemassa. Myös oma tila on Hoinalle siinä määrin tärkeä asia, että se saa suosiolla yhden kokonaisen huoneen yksityiskäyttöönsä silloin, kun meillä on koiravieraita. Uudessa kodissamme parasta onkin se, että myös makuu- ja olohuoneesta on omat ovet takapihalle!<br />
<br />
Meillä on arjessa monia "erikoisjärjestelyjä" tai tiettyjä toimintamalleja selkeästi Hoinan vuoksi, mutta toisaalta ne eivät vaadi juurikaan aikaa tai huomiota, kun ne tulevat automaationa jo vuosien kokemuksella ja sulautuvat muutenkin omaan elämäntapaamme. Toisaalta kun toimimme Hoina-tuntemuksemme mukaan, arki on melko vaivatonta ja helppoa, yksittäisiä huonoja hetkiä lukuunottamatta aivan normaalia. Hoina-tuntemuksen olennaisimpia asioita on se, että ympäristön kannattaa olla yleisellä tasolla mahdollisimman vähä-ärsykkeinen. Tämä (ja oma yön ja pimeyden rakastamiseni) johtavat siihen, että 90 prosenttisesti pisimmät lenkit tehdään illalla. Yleisen ärsykepaljouden vaikutus selvisi meille parisen vuotta sitten, kun muutimme suhteellisen vilkkaan tien varresta rauhallisempaan taajamaan ja näimme muutokset parempaan koiran yleisessä olemuksessa. Mikäli mahdollista, Hoina ei lähde mukaan kaupunkikyläilyille sukulaisten ja tuttavien luo. Lisäksi sitä lenkittävät vain sen tuntevat henkilöt, ja sille kannattaa mieluummin olla aina hyväntuulinen kuin alkaa vaatia tai ärsyyntyä silloin, kun se ei pysty tottelemaan. Loppujen lopuksi nämä ovat hyvin helppoja ja luonnollisiakin asioita toteuttaa, sillä emme muutenkaan juuri lomaile ilman koiria tai tarvitse hoitajia, rakastan itsekin lenkkeillä iltaisin tai jopa yöllä, ja vain Chhainan kanssa reissaaminen onnistuu hyvin silloin, kun mies jäisi muutenkin kotiin.<br />
<br />
Kuitenkin Hoinan kanssa kipuilu on ollut aina sellaista, mikä on tehnyt siitä ehkä vähän kyseenalaisenkin maineen omaavan persoonan, väärinymmärretyn, ja toisaalta niin kovin rakkaan ja läheisen. Se tuntimäärä, jonka olen käyttänyt Hoinan käyttäytymisen ja meidän suhteemme pohtimiseen, on järjetön, ja juuri siksi osaan kertoa siitä kaikki nämä asiat. Chhainan kohdalla huudahtaisin vain huolettomasti "en tiedä, katsotaan!" - toisaalta siksi, etten ole analysoinut sen jokaista elettä ja siten tunne sen aivan syvintä sielua; toisaalta siksi, että sen kanssa on aina vaan voinut olla huoleton ja katsoa, kuinka käy. Epäilen myös vahvasti, että Chhainan syvin sielu koostuu lähinnä ruokakipon muotoisista aivoista, joissa on älyllistä toimintaa vain silloin, kun tavoite on saada kippoon täytettä! :D Sen kanssa ei vaan ole koskaan tarvinnut kipuilla tai analysoida jokaista syy-seuraussuhdetta.<br />
<br />
<br />
Tässä nyt oli ihan vain muutamien viime päivien ajatuksia, joten tästä käynee selväksi, että minun päässäni ei ainakaan kovin hiljaista ole! Juuri nyt kaikki on koirarintamalla jotenkin kivasti henkisessä tasapainossa minun kannaltani, ja olen jokakeväiseen tapaani aivan innoissani tulevasta harrastuskaudesta! Toivottavasti tämän merkinnän jälkeen kukaan ei poistu synkein mielin blogistamme vaan muutkin huomaisivat sen toivon, ilon ja jonkinlaisen rauhan, joka minulla ainakin nyt on näiden asioiden suhteen. Koiraharrastus ei ole ehkä koskaan tuntunut näin innostavalta, ja uusi kotimme antaa paljon mahdollisuuksia myös ihan rentoon koirien kanssa oloon ja puuhasteluun.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
Myrskyn jälkeen on poutasää.</div>
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-16899858905767418182017-01-06T01:59:00.000+02:002017-01-06T01:59:06.628+02:00Hyvin menee, mutta menköön...<div style="text-align: justify;">
Jos olisin tällä hetkellä parempiuninen, olisi luultavasti fiksua nukkua koko pitkän viikonlopun yli... Here we go, follow the story.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Keskellä yötä menet pissattamaan koiria ja ajattelet, että et tarvitse siihen puhelinta, sillä käyt vain (wrong!), etkä avainta, kun jätät oven lukitsematta (also wrong!). Lähtiessä vielä avaat oven kerran ja tarkistat, että ovi varmasti aukeaa ja se aukeaa. Lähdet pissattamaan koirat, säikähdät, kun ne murisevat yhtäkkiä ja näet ketun jolkottavan karkuun ihan vierestä. Kuiskaat itsellesi wau... Palaat köhien ovelle, tartut kahvaan, ja yyyllätyys! Hähhähää loser! Nyt ei aukea!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mies on mennyt aikaisin nukkumaan, koska ollaan molemmat kärsitty unettomuudesta koko viikon. Luultavasti hän on juuri päässyt sikeään uneen ensimmäistä kertaa viikkoon. Syyllisyys painaa, vaikka varmasti ovi oli lukitsematon. Ei ole avainta eikä puhelinta. Ulkona on kylmä kuin faaan. Linglottelet siinä ja kolkuttelet. Mietit, montako kertaa voi linglottaa ilman, että naapureita häiritsee tai joku kutsuu poliisit. Mietit, että mitä jos mies ei herää soitteluun. Linglottelet ja kokeilet kahvaa monta kertaa. Ei voi olla totta. Kyllä voi. Ja jos mies herää, tulisiko hän keskellä yötä avaamaan. Itse en menisi. Linglottelet. Alat jo miettiä, että mitäs sitten. Sopivasti sadattelet, vähän vikiset, ripauksen rukoilet. Mietit, herätätkö mieluummin naapurin vai sinnittelet koirinesi pakkasyössä. Koirilla ei ole takkeja (sinähän vain kävit!), joten se siitä. Arvot, kuka saa kunnian olla se epäonninen naapuri. Lopetat linglottelun. Sadattelu muuttuu enenevissä määrin vikinäksi.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Sitten! Ovi aukeaa hitaasti, ovenraosta kurkkaa uninen ja kysyvän näköinen mies lempeällä katseella, ja tarina saa sankarinsa. Pahoittelet miljoona kertaa, halaat ja kiität onneasi. Kaiken huipuksi oven suljettuasi avaat sen uudelleen ja nyt se on taas lukitsematon ja aukeaa normaalisti. Kuulostaako tutulta? Ei onneksi täälläkään!</div>
<br>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-31828578410830124242016-12-09T00:22:00.000+02:002016-12-16T12:46:21.585+02:00Paluu arkeen<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Beajapennut.jpg" width="500" /></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
On jo joulukuu, ja meidän laumamme on tehnyt paluuta arkeen jo kuukauden päivät. Takana on hurjan kiireinen ja antoisa syksy pentujen ja opiskelujen kanssa. On sanomattakin selvää, että kun aika vuorokaudessa ei riittänyt, opinnoista tingittiin. Siksi nyt joulukuulle on luvassa paljon muutakin kirittävää kuin vain kanditutkielman kimppuun käyminen. Pentujen elämää voi jatkossakin seurata <a href="http://www.facebook.com/minoonsitte" target="_blank">Facebookissa</a> ja <a href="http://minoonsittebc.hapsutassu.com" target="_blank">nettisivuillamme</a>. Ilokseni saan kuulla lapsosista lähes päivittäin, ja pystyn myös näkemään useaa pentua tasaisin väliajoin. Kenties saamme Turkuun yhteistyökotiin jääneestä <a href="http://tteppo.blogspot.fi" target="_blank">Vilu-pennusta</a> hieman isompana treeniseuraakin!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/Minoon%20Sitte%20BC/Ekvko11vrk1_3.jpg" width="250" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/Minoon%20Sitte%20BC/Tinvko8vrk3_5.jpg" width="250" />
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/Minoon%20Sitte%20BC/Yleiskuva2.jpg" width="504" />
</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Meille kuuluu nyt ihan hyvää, vaikka tässä alkutalvesta käytiin aika syvälläkin. Parin viikon ajan keskusteltiin vakavasti siitä, onko Hoinan fiksua asua meillä enää ollenkaan ajoittaisen vahvan ja jatkuvamman lievän stressailun vuoksi. Kaikki meidän laumaamme pidempään seuranneet varmasti tietävät tämän tarinan, joten en käytä enää energiaa sen läpi käymiseen. Eniten minua kuitenkin huolestutti menneessä puolessa vuodessa Hoinan ja Chhainan muuttunut dynamiikka - se, että Hoina ei enää aina huolinut Chhainaa lähelleen sekä se, että Chhaina toisinaan vältteli Hoinaa lenkeillä. Hihnalenkkeily ei nimittäin ole järin miellyttävää, jos toinen säpsyy milloin mitäkin ja toinen tekee jatkuvasti U-käännöksiä takaisin tulosuuntaan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Menneen ajan kertailua tärkeämpää on kaikesta huolimatta pohdinnan lopputulos, eli se, että Hoina jäi kotiin. Pahimmat oireilut ovat nyt lieventyneet, tai oikeastaan hävinneet taas liki kokonaan. Keväällä Hoina tullaan steriloimaan, ja lisäksi sen käytöksestä on konsultoitu ongelmakoirakouluttajaa. Käyty keskustelu oli kuitenkin minulle tärkeä ja herätti itseni miettimään ensimmäistä kertaa sitä, pärjääkö koira, eikä vain sitä, että minä itse pärjään Hoinan kanssa. Nyt vain toivotaan, ettei näin raskaisiin keskusteluihin tarvitse enää palata. Viime päivien positiivisimpia yllätyksiä ovat olleet se, että Hoina ei stressannut sisällä tai ulkona vanhempieni uudella asuinalueella Espoossa ja se, että Hoina ja Chhaina leikkivät eilen taas kuin pikku pennut keskenään olohuoneen matolla.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Joulua ja etenkin vuodenvaihteen jälkeistä uutta harrastuskautta odotamme innolla. Chhaina palaa silloin vähitellen agilityyn, ja luvassa on toivottavasti muutakin kuin vain omatoimitreeniä tälle kaudelle. Tavoitteet ovat kirkkaat, sikäli kuin lajiin palaaminen sujuu mutkitta eikä vanha vamma ala oireilla. Siksi kohotammekin ensin loppuvuoden ajan kuntoa ihan muin keinoin, esimerkiksi tasapainotyynyllä jumppaillen ja kevyin ravijuoksulenkein. Hakutreeneihin sen sijaan sekä Hoina että Chhaina pääsivät jo viime viikonloppuna ja toivottavasti pääsevät vielä ainakin kerran ennen joulua. Hoinan kanssa tullaan alkukeväästä niin ikään hakuilemaan ja treenaamaan omatoimisesti agilityä, mutta sittenpä jo helmi-maaliskuussa olisi leikkauksen aika.<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/Minoon%20Sitte%20BC/Chhaina.jpg" width="450" />
</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Omaan elämääni ei sitten paljon muuta mahdukaan. Yritän kovasti taistella kaikkien kiireiden ja itsestäni huolta pitämisen kanssa. Onneksi se taistelu on kuitenkin suhteellisen positiivinen, kun luvassa on kaikkea niin mukavaa, että saa olla tarkkana, että hommatkin tulevat tehdyiksi. Heti tulevana viikonloppuna kiertelemme tietysti Koiramessuilla, sitten tulevat joulun ja uuden vuoden pyhät, ja jo tammikuun puolivälissä meillä on ensimmäinen virallinen Minoon sitte -pentutapaaminen. Sitä jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa, vai miten se meni? Rauhaisaa joulunodotusta kaikille!</div>
<br>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-63899650405857526702016-08-29T22:11:00.001+03:002016-08-29T22:11:43.527+03:00Koosteähky<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9797.jpg" width="500" />
</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br />
Huh! Parikin aiempaa kirjoitustani on jäänyt vain luonnoksiksi, kun en ole niitä aikanaan saattanut valmiiksi asti, ja sitten niiden aiheet ovatkin jo vanhentuneet ja kuukaudet ehtiä vaihtua parikin kertaa. Nyt sitten päätin poistaa ne kokonaan ja aloittaa aivan uuden merkinnän.<br />
<br />
Kesän aikana olen ehtinyt olla ohjaajana alakoululaisten monikulttuurisella ympäristökasvatusleirillä, jossa viikon aikana opettelimme ensiaputaitoja, teimme onget ja kävimme kalassa, tutustuimme paikalliseen pyöräkirpputoriin, keräsimme roskia ja teimme niistä taidetta sekä kilpailimme seikkailuradalla. Lisäksi olen suunnattomaksi ilokseni saanut kouluttaa useana viikkona agilityä vanhan seurani jäsenille, ja huomasin taas kerran, miten paljon kouluttaminen inspiroi minua. Myös mökillä tuli oltua useamman viikon ajan, ja keräsimme takuulla ainakin parin vuoden sienet säilöön!<br />
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9819.jpg" width="500" /></div>
<br />
<br />
Alkava syksy tulee olemaan hurjan kiireinen, sillä opiskelen valtaosan opinnoistani itsenäisesti. Se kysyy paljon itsekuria, joka minulla tavallisesti on todella hyvä mutta joka tänä vuonna on lepsunut vähän liikaa, kun lupasin jossakin vaiheessa itselleni hellittää hieman. Kirjatenteillä on toki hyväkin puolensa, sillä pentuprojektin aikana on vain loistavaa, että voin olla lähes kaiket päivät kotosalla. Kiirettä tulee varmasti pitämään!<br />
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjjPVesICFGzAoQCStoy0OsNRfME3ue0y59umSBpROwB-AtNd1B969kBOTYLavALVHtHsI7eiE5sk4yjxORCBsqjP-SXkHk3dhe-E_1kc4wAgVF7bD02eGDS2OgUbnYGsI2hRweasUT3Z1D/s320/14039926_288384068199335_7391827359230812269_n.jpg" width="400" />
<br />
<br />
<i>Kuva on jo pari viikkoa vanha, ja siinä on 5. tiineysviikko meneillään.</i></div>
<br />
<br />
Chhainalla on pari viikkoa laskettuun aikaan, ja likan vatsa leviää oikein silmissä. Olin pari päivää poissa kotoa, kun kävin Päkäpaimenen-kasvattitapaamisessa, ja jo sinä aikana tapahtunut muutos oli melkoinen. Ensi tiistaina selviää tarkempi pentujen määrä, mutta oma veikkaukseni on siinä neljän ja kuuden pennun välillä. Kuten olen muualla sosiaalisessa mediassa jo ehtinyt kertoa, jouduin jättämään Hoinan perheelleni evakkoon, kun se stressaantui niin paljon Chhainan tiinehtymisestä. Onneksi kotoa on tullut tasaisin väliajoin kuvia täysin rennosta Hoinasta nokosilla tai viestiä siitä, miten kivasti lenkki oli mennyt. Itse stressasin eniten nimenomaan likan hoitoon jättämistä, kun Hoinalla on ne omat säikkynsä, joihin ulkoiluttajan tulee osata varautua. Ihanaa, että vaihto on sujunut vaivattomasti!<br />
<br />
Tällä viikolla tulee vielä viimeiset vieraat meihin tutustumaan pennunhankintamielessä, ja sen jälkeen rauhoitamme kotimme vierailta suunnilleen kuukauden päiviksi. Tuona aikana minun onkin tarkoitus lukea niin paljon kuin voin, sillä kun pennut alkavat liikkua, voin taatusti vain haaveilla opiskelusta! Sitten sosiaalistetaan pentuja oikein urakalla ja otetaan taas vieraita kyläilemään. Kuten on jo ollut havaittavissa, tämäkin blogi lienee melko hiljainen syksyn ajan, kun päivittelen pentukuulumisia ensisijaisesti <a href="http://minoonsittebc.hapsutassu.com/" target="_blank">Minoon sitte -nettisivuille</a> ja <a href="https://www.facebook.com/minoonsitte" target="_blank">-Facebookiin</a>. Kivaa syksyä kaikille!<br />
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9759.jpg" width="500" />
</div>
</div>
<br>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-77994134974850988182016-07-12T12:17:00.001+03:002016-07-12T12:54:10.657+03:00Kaksi päivää, neljä kansallispuistoa<div style="text-align: center;">
<i>Kun sähköpostiini kilahti Suomen hostellijärjestön mainos</i><br />
<i><i>järjestöreissaajaksi hakemisesta, siinä puhuttiin selvästi minusta<span style="text-align: justify;"> </span><span style="text-align: justify;">–</span></i><i style="text-align: center;"></i></i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>ja vielä enemmän meistä. Rakastamme mieheni kanssa kotimaan</i><br />
<i>matkailua ja harrastamme sitä muutenkin koirinemme. Kun reissaajalta</i><br />
<i>vielä toivottiin kuvia, videota ja matkakertomusta, aloin viimeistään</i><br />
<i>silloin rustata </i><i>hakemusta, ja tulimmekin valituiksi. Matka toteutettiin<br />yhteistyössä <a href="http://www.hostellit.fi/" target="_blank">Suomen </i><i>hostellijärjestön</a> ja opiskelijajäsenenä edustamani<br /><a href="http://taku.fi/" target="_blank">Taide- ja kulttuurialan </i><i>ammattijärjestön</a> kanssa. Kiitos upeasta matkasta!</i></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1555.jpg" width="500" /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Kuva © B. Ghimire</i></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Vaikka rantaloma onkin silloin tällöin paikallaan, olemme mieheni kanssa ottaneet eräänlaiseksi elämäntyöksemme näyttää ihmisille, miten uskomattomia ja suorastaan satumaisia paikkoja Suomessa on. Etenkin opiskelijana päivät luonnon helmassa ovat hetkiä pois kaikesta kiireestä, aikatauluista, eivätkä tällaiset luksuslomat maksa mitään matkojen lisäksi. Kansallispuistot ja luontopolut esittelevät suomalaista kulttuuria omimmillaan – sitä vihreää kultaa, josta koulussakin puhuttiin. Noihin hetkiin ei tarvitse muuta kuin paikan, ihmisen ja läsnäolon. Siksi olemmekin kotimaan matkailuun ja erityisesti patikointiin niin hurahtaneet. Aivan uutta meille oli sen sijaan päästä testaamaan reissun yhteydessä <a href="http://www.online.hostellit.fi/Kohde?kieli=FIN&kohde=26055&alku=&loppu=&nappula=Hae" target="_blank">hostellimajoitusta</a>, ja varsinkin sen vuoksi odotin tulevaa matkaa innolla. Majoitus nimittäin avasi meille samalla aivan uuden mahdollisuuden lähteä sellaiseen suuntaan, johon emme aiemmin olleet lähteneet verkostojen puuttumisen tai muutoin liian kalliiden matkakustannusten vuoksi.</div>
<br />
<br />
<div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1534_1.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<br /></div>
<div>
<div style="text-align: justify;">
Matkaa suunniteltiin pitkään ja hartaasti, sillä budjettimme oli rajallinen ja koiratkin oli saatava mukaan. Patikkajalan vipatettua houkuttelevasti koko alkukevään, jo hakemuksen aikaan meille oli selvää, että tulisimme tekemään roadtripin useissa kansallispuistoissa pistäytyen. Siinä samalla saisimme kerrytettyä elämäntehtäväksemme tullutta kansallispuistokokemusta, sillä tavoitteenamme on päästä käymään kaikissa Suomen kansallispuistoissa elämämme aikana. Tämä nimenomainen matka kesti noin kaksi ja puoli vuorokautta ja kulki pysähdyspaikoiltaan seuraavasti: Turku–Rautalampi–Joutsa–Tampere–Tammela–Turku. Matkalla patikoimme Etelä-Konneveden, Leivonmäen, Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistoissa.</div>
</div>
<div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1411.jpg" width="500" />
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1346.jpg" height="169" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1352.jpg" height="169" />
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1424.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<br /></div>
<div>
<div style="text-align: justify;">
Lähdimme matkaan yhdeltä perjantai-iltapäivällä ajatuksenamme ajaa mahdollisimman vähin pysähdyksin majapaikkaamme, <a href="http://www.korholankartano.fi/" target="_blank">Korholan Kartanoon</a> Rautalammille. Matkalla pysähdyimmekin vain syömään, tankkaamaan ja ostamaan aamu- ja iltapalat sekä retkieväät. Perillä Korholassa odotti äimistyttävän upea maalaiskartanopiha ja iloinen emäntä, taiteilija <a href="http://taidekokoelma.rautalamminmuseo.fi/taiteilijat/oili-marski-s1954" target="_blank">Oili Marski</a>, joka esitteli meille tiluksia ja upeita maalauksiaan.<br />
<br />
Meitä harmitti todella paljon, että aioimme viipyä vain juuri yön yli ja lähteä heti aamusella. Olisi ollut mahtavaa tutustua kartanoon ja sen emäntään paremminkin, mutta nyt ehdimme juuri ja juuri ottaa muutamat valokuvat pihan puistossa ja kömpiä sitten tunnelmalliseen kamariin nukkumaan. Ensi huokaukseni olikin, että eihän tämä ole mikään hostelli vaan todella ylellistä majoitusta, kun oli ihan oma talo käytössä keittiöineen päivineen! Me molemmat nukuimme sikeämmin kuin pitkään aikaan, emmekä itse asiassa aivan onnistuneet lähtemään liikkeelle niin aikaisin kuin olimme suunnitelleet. Onneksi lomalla ei ole aikatauluja!</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1328.jpg" width="500" /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1343.jpg" width="248" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1462.jpg" width="248" /><img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1429.jpg" width="500" />
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Alin kuva © B. Ghimire</i></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Aamulla lähdimme hieman epävakaisen sään vallitessa kohti Etelä-Konneveden osin vasta rakenteilla olevaa kansallispuistoa. Sadetta ripotteli silloin tällöin hiljalleen, kun kiersimme Kalajan kierroksen jylhät maisemat. Paljon siellä ei kuitenkaan viitsinyt kuvaamisen lisäksi pysähdellä, kun hyttysiä oli niin paljon, eikä meillä ollut mitään myrkkyjä mukanamme. Puistossa oli pitkospuita naputtelevien työmiesten lisäksi ainakin yksi isompi ryhmä, jonka kanssa vuoroin pidimmekin tahtia yllä. Myös parkkipaikalla oli paluumme aikana paljon autoja. Ilmeisen hyvän vastaanoton on siis kyseinen kansallispuisto saanut – eikä syyttä!</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1491.jpg" width="500" />
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1505.jpg" width="248" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1507.jpg" width="248" /></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Matkaa kertyi Etelä-Konnevedellä 5,68 kilometriä, johon sisältyi niin rantaviivaa, metsikköä kuin jyrkkien kallioiden päälle kipuamistakin. Minua jaksaa aina vain hymyilyttää tuo yllä olevassa kuvassakin näkyvä kyltti "vuori loiva", sillä kun katsoo kuvia kallion päältä, niin mistään loivasta noususta ei ollut kysymys! Maisemat olivat ajoittain henkeäsalpaavat, ja puhuimmekin palaavamme pidemmällekin vaellukselle kenties teltankin kera, jahka puiston reitistöt valmistuvat.</div>
<br />
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1524.jpg" height="173" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/20160611_151500.jpg" height="173" /><br><img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1509.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Ensimmäisen etapin jälkeen ajoimme hyttysmyrkyn ostoa lukuunottamatta suorinta tietä päivän kakkoskohteeseen, Leivonmäen kansallispuistoon Joutsaan. Jos maisemat olivat Etelä-Konnevedellä äkkijyrkät ja selvästi metsäisemmät, Leivonmäen Harjunkierroksella maasto oli nimensä mukaisesti harjuista, kumpareista ja pohjakasvustoltaan matalampaa sammalmetsää. Vaikka olen itse elänyt lapsuuteni harjun kupeessa ja leikkinyt sen metsikössä, Harjunkierroksella maasto oli kuitenkin huomattavasti kuivempaa kangasmetsää ja siten silti aivan erilaista maisemaa.<br />
<br />
Harjunkierros kulki myös pienten lampien tai kivikkoisten harjunreunojen ohi. Tarkoituksenamme oli kävellä rengasreitin lisäksi pitkän, kapean Joutsniemen kärkeen ja takaisin, mutta käännyimme aika alkupäässä takaisin, kun niemenrannoilla pesi joutsenia. Aivan reitin loppupäässä pysähdyimme pidemmäksi aikaa laavulle Rutajärven rannalle. Siellä valmistimme ja söimme kaikessa rauhassa päivän aterian, kastoimme koirat järvessä ja jätimme terveiset vieraskirjaan.</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1563.jpg" width="500" />
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1574_1.jpg" width="248" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1469.jpg" height="165" width="248" />
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1579_1.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Leivonmäen 6,87 kilometrin jälkeen olimme ehtineet patikoida koko päivän aikana yhteensä 4h 20 min ruokataukoja laskematta. Käveltyjä kilometrejä kertyi 12,55. Kylläisinä lähdimme ajamaan Tampereelle, missä saimme majoittua mummuni asunnossa hänen ollessaan matkoilla. Ensi töiksemme lepuutimme tietysti väsyneitä jalkojamme saunan lempeissä löylyissä ja katselimme hetken TV:stä jalkapalloa. Jälleen hyvin nukuttu yö takasi varmasti uuden innon sunnuntaiaamun uusiin retkiin!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Toisena vaelluspäivänä molemmat retkikohteet sijaitsivat Forssan kupeessa, Tammelassa. Ensimmäinen patikka Korteniemen perinnetilalta avautuvassa Liesjärven kansallispuistossa oli meille juuri sopiva aamulenkki ajon jälkeen. Sääkin oli sunnuntana suotuisampi eikä vaihdellut niin rajusti kuin lauantaina. Liesjärvellä kiersimme Pohjantikan kierroksen, joka kulki aarniometsämäisessä ympäristössä todella korkeaksi kasvaneiden ja monien kaatuneidenkin puiden lomassa. Pitkäkärjessä pidimme lyhyen juomatauon, jonka jälkeen jatkoimme matkaamme lenkkiä pitkin takaisinpäin.</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1649.jpg" width="500" />
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1645.jpg" width="248" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1634.jpg" width="248" />
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1607.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Lenkin lopuksi tarkoituksenamme oli mennä tulentekopaikalle valmistamaan päivän ruuat, mutta koska se oli varattu, nousimme hieman reittiä takaisinpäin muulle levähdysalueelle. Syömisen jälkeen löysimme parkkipaikalta vielä jonkun jättämän kiertävän Bookcrossing-kirjan. Nappasimme sen tietysti mukaamme kesälukemiseksi ja annamme sen sitten jatkaa matkaa. Liesjärvellä patikoituja kilometrejä kertyi 6,23.</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1627.jpg" height="229" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1664.jpg" height="229" /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1611.jpg" width="500" />
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<br />
<div style="text-align: justify;">
Liesjärveltä ajoimme vain lyhyen matkan päähän Torronsuolle, jota meille on ehditty suositella jo joskus aiemminkin. Se olikin kaikista neljästä kansallispuistosta ainakin minulle itselleni se matkan kruunu. Koska meillä ei ollut tässä vaiheessa enää mikään kiire aikataulujen suhteen, kiipesimme ensin koirien kanssa näkötorniin ihailemaan tulevia maisemia lintuperspektiivistä. Lähtöpaikkaa tai reittejä ei ollut merkitty mitenkään kovin selkeästi, mitä ihmettelimme suuresti. Niinpä lähdimme vain seuraamaan polkua, joka veikin pitkospuille. Löysimme siis suon, ja se oli ainoa asia, jolla lopulta oli merkitystä. Niihin maisemiin olisin tahtonut jäädä ikiajoiksi, niihin väreihin, siihen tuulen tuiverrukseen, siihen rauhaan.</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1713.jpg" width="500" />
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1621.jpg" width="248" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1737.jpg" width="248" />
</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Kun pitkospuut vain jatkuivat ja jatkuivat, käännyimme jossakin melkein kolmen kilometrin päässä takaisin. Alunperin tarkoituksenamme oli ollut kiertää vain 1,5 kilometriä, mutta lopullinen matka olikin sitten 4,29 kilometriä! Palasimme parkkipaikalle jo ohittamamme ainoan risteyskohdan ohi, ja vasta perillä meille selvisi, miksi opasteet olivat niin huonot: emme olleet huomanneet lähdön infotauluja parkkipaikalla ollenkaan, eli olimme lähteneet kiertämään reittiä takaperin! Onneksi pitkospuilla ei voi paljon eksyä... Tästä virheestä olen kyllä onnellinen, sillä näin pääsimme käymään paljon pidemmällä suolla ja nauttimaan mykistävistä maisemista huomattavasti kauemmin kuin olimme suunnitelleet.</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1745.jpg" width="500" />
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1691.jpg" height="229" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1752.jpg" height="229" />
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1695.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Kotimatka Turkuunkin sujui vallan miellyttävissä merkeissä, kun reitti kulki läpi Someron upeiden maalaismaisemien. Kovin väsyneitäkään emme olleet <span style="text-align: justify;">–</span><span style="text-align: justify;"> olimmehan nukkuneet täydet, makoisat unet pehmeissä sängyissä ja kulkeneet matkan pienissä pätkissä. Painavia lastejakaan ei tarvinnut kantaa, kun kullekin patikalle tarvitsi ottaa vain siellä pakolliset vesipullot, sadevaatteet ja ruuantekovälineet. Vaikka seuraavaksi teltassa yöpyminen taas houkuttelisi, myös toinen tämänkaltainen, siistiin sisämajoitukseen tukeutuva ja monia kansallispuistoja yhdistävä matka on suunniteltu tulevaisuuteen. Kun kerran mottomme on käydä jokaisessa Suomen 39:ssä kansallispuistossa, ei liene kiellettyä koettaa välillä nopeuttaa missiota? Yhdessä olemme kiertäneet kuitenkin vasta kahdeksassa, eli tekemistä riittää!</span><br />
<span style="text-align: justify;"><br /></span></div>
</div>Unknownnoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-11997614621468310862016-04-28T00:48:00.000+03:002016-04-28T01:08:58.224+03:00Topteamin jälkeen<div style="text-align: justify;">
Enemmän kuin viimeisestä leiristä halusin kirjoittaa koko kauden jälkeisistä tunnelmista, sillä paljon on tapahtunut puolessa vuodessa ja minun ajattelussani. Itse asiassa niin paljon on tapahtunut, että näin jälkeenpäin minusta tuntuu kuin olisin junnannut viimeiset kuusi agilityvuottani täysin paikoillani juurikaan muuttumatta, vaikka karvaiset kilpakumppanini ovat vuosien varrella vaihtuneet. Edellisen kerran muistan näin täydellisen uuden alun agilityajattelulleni silloin joskus agilityurani alkupuolella, kun tilasin ensimmäisen agility-DVD:ni, joka kumosi kaiken siihen asti oppimani, ja mietin: Tällaistako agility voikin olla?</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9812-2.jpg" width="400" /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
TopTeam-kaudella ensimmäinen suuri oivallus tapahtui Mikkelin-leirillä valmentajien kyseenalaistettua ansaesteiden olemassaolon. Mitä jos onnistunut rata ei olekaan ansaesteiden välttelyä vaan oikean reitin ohjaamista? Mitä jos silloin ei olekaan ansaesteitä ollenkaan, ainoastaan oikeita ja vääriä reittejä? Niinpä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Turussa minulle esitettiin pehmeästi käsky alkaa vaatia koiralta enemmän, lisätä sen vastuuta. Minut Sanna päästi tuskistani toteamalla, ettei ohjauksissani ollut mitään vikaa, vaan koiran pitäisi tulla niihin. Siihen asti olin usein pohtinut epätoivoissani, olinko todella niin surkea ohjaaja vai olisiko virhe sittenkin ollut koiran. Koska en osannut päättää, en aina tiennyt kumpaa tulisi treenata, ja marmatin varmuuden vuoksi molemmista.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Henkilökohtaisesti suurimmaksi pelastuksekseni Sanna lanseerasi meille oman alalajimme, Hoina-agilityn. Koin suurta helpotusta, kun joku kouluttaja kerrankin huomasi Hoinan "persoonan" - sen, että ne yleensä hyvät neuvot olivat todellakin kalliit, kun ne eivät meihin juurikaan päteneet. Meidän kohdallamme toistoilla ja treenaamisella ei välttämättä ollut minkäänlaista kehityssuuntaa, tai sitten koira yhtäkkiä ei pystynytkään tekemään sitä, minkä se vallan hyvin tiesi olevan oikein. Hoina tituleerattiin erityisoppilaaksi, jolta olisi fiksua riisua kaikki "normaalit" tavoitteet ja jonka kanssa harrastamista ei paranisi vahingossakaan verrata muihin. Ja mikäpä paikka olisi ollut otollisempi vertailuun kuin TopTeam, jossa jo nyt kansallisen kärjen koirat vetivät suvereeneja nollia ja ne aloittelevammatkin alkoivat hyppiä ylös luokissa ja kolkutella valioitumisen pyhiä portteja! Vaikeaa se silmien sulkeminen olikin, kun oma työ ei vaan näyttänyt johtavan pysyviin tuloksiin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Viimeinen niitti syöksykierteen hauta-arkkuun oli Seinäjoella Annen kehotus ottaa koiraan etäisyyttä ja treenata sen kanssa yhdessä mutta erikseen. Tämä tarkoitti sitä, että minä en jättäisi treenaamatta, vaikka koira sinä päivänä painelisi aivan omiaan. Minä treenaisin, liikkuisin ja jatkaisin virheistä huolimatta aivan kuin koira tulisi kanssani täydellisesti - vaikka se sitten luukuttaisikin suoraa täysin väärään suuntaan. Tarvittaessa oikea koira vaihtuisi siis takaisin rataantutustumisen virtuaalikoiraan kädenkäänteessä, eivätkä rahani menisi kankkulan kaivoon silkan "huonon päivän" vuoksi.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Enempää ei tarvittu siihen, että asiat alkoivat muuttua. Kun aloin keskittyä ohjaamaan vain ja ainoastaan oikeaa rataa, saimme Chhainan kanssa täydellisimmän flow-ratamme koskaan kisoissa ja voitimme luokkamme - jopa pari rotutoveria. Kyseisessä radassa en olisi muuttanut yhtäkään asiaa jälkeenpäinkään, sillä koira tuli täydellisiä linjoja alusta loppuun asti, eikä kertaakaan harhautunut edes yhdellä askeleella ansaesteille päin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_8263.jpg" width="500" /><br />
<br />
<i>Kuva © Taina Korhonen</i></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kun taas aloin vaatia Hoinalta enemmän, vapauduin sekä koiran ongelmien kaivelusta että itseni soimaamisesta. Nyt jos Hoina ei johonkin pysty, se opetetaan pystymään. Sitä ei kompensoida omalla liikkeellä, liikkeen vähyydellä tai ylenpalttisella varoivaisuudella. Jos nimittäin aion varmistaa nollan tekemisen tällä esteellä, otamme hylyn väistämättäkin seuraavalla. Hoina jos joku on koira, jonka kanssa on mentävä, mikäli aikoo ehtiä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kun lisäsin vastuuta Hoinalle ja kun Anne hieman eriytti meitä koirakkona toisistamme, aloin itse treenata joka kerralla samalla lailla. Minä treenaan, minä ehdin (<span style="font-size: x-small;">Akatemian ajoilta suosikkini Juhan lausahduksista korvissani kaikuen: "Aina ehtii, kun vaan menee!"</span>), ja minä menen - koira tulee jos tulee. Ja himpura vie: eiköhän se olekin tullut joka kerta siitä lähtien! Tämä vapautti minut ensimmäistä kertaa minun ja Hoinan koirakkohistorian aikana liikkumaan kunnolla, ja nyt saatan hyvinkin edistää radalla parinkin esteen verran. Minun täytyykin voida. Vedättäminen ei ole aiemmin tullut kuuloonkaan, sillä vaikka olisin ollut yhdenkin hypyn toisella puolen koirasta katsottuna, rima tuli aina alas, ellen ollut ponnistuksen ja liidon aikaan kuin patsas valettuna kentän pohjaan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Jos nyt mietin tulevaa, kisaamme jos siltä tuntuu, mutta meillä ei edelleenkään ole kisatavoitteita. Ainoa toiveemme on hyvä mieli jokaisista treeneistä kotiinviemisiksi ja saavutetun tason ylläpitäminen. Jotakin sangen kummallista ja meille koirakkona entuudestaan vierasta on silti alkanut tapahtua: täysin sattumaan perustunut laskeva vuoristoratamme ajoittaisin pienin ilon pilkahduksin on todellakin alkanut tasaantua ensimmäistä kertaa ikinä. Olemme alkaneet tehdä tähän asti välteltyjä ratatreenejäkin, ja mikä parasta, voin päättää ja sanoa ääneen tekevämme nollaradan ja toteuttaa sen. Vielä viime vuoden puolella minulle ei olisi tullut mieleenikään uhota nollaradalla edes sadan yrityksen jälkeen. Nyt neljättä peräkkäisten treenien nollarataa ja muutenkin onnistunutta treeniä tänä aamuna riemuittuani kysyn itseltäni hämmästyksissäni samaa kuin vuosia sitten uutta DVD:tä katsellessani:</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<b><br /></b></div>
<div style="text-align: center;">
<b>Tällaistako agility voikin olla?</b><br />
<b><br /></b>
<b><br /></b></div>
<div style="text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="281" src="https://www.youtube.com/embed/ugrvazkK9Wc?rel=0" width="500"></iframe></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-size: x-small;">Ja sille valituksi tulemisestamme "riemastuneelle" </span><span style="font-size: x-small;">voin ilokseni sanoa, että loppujen lopuksi tämä taisi olla rahan arvoista! ;)</span></div>
<br />Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-13375577029524542672016-04-05T14:24:00.001+03:002016-04-05T15:10:06.998+03:00Spesiaalikeissi<div style="text-align: justify;">
Koira voi olla hirrrrmuisen taitava jossakin asiassa, jota sille ei ole koskaan opetettu, josta se ei myöskään koskaan tule saamaan koetuloksia tai titteleitä tai jota kukaan ei ehkä edes kodin ulkopuolella tule koskaan näkemään. Hoinalla on kaksi tällaista uniikkia taitoa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Toinen Hoinan erikoisuuksista on lohduttamisen taito. Kun minua itkettää, se tulee hiljaa aivan liki. Vaikka sen komentaisi pois, se ei hievahdakaan, vaan luikertaa syliin ja asettuu siihen pää kumarassa, on vain. Silloin se ei heilu, vaihtele asentoa ja lopulta hyppää pois kuten yleensä, vaan on vain läsnä ja hohkaa lämpöä. Tämä tapahtuu <i>aina kun itken</i>, itkin sitten surusta, suuttumuksesta tai onnesta.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9727_1.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Toinen Hoinan itse opittu taito ja suorastaan sen kunniavelvollisuus on saada nostaa minulle kynä, puhelin tai kaukosäädin niiden pudotessa - vaikka se nukkuisi vallan toisessa huoneessa putoamishetkellä! Vaikka tokaisisin oitis, ettei tarvitse tulla tai auttaa, se loikkaa välittömästi ylös ja katsoo minua: "Enkö saisi?" Silloin on pakko myöntyä ja antaa sen tehdä kunniatehtävänsä, jonka jälkeen koko koira loistaa ylpeyttä. Sanon kiitos, kehun, ja kehotan Hoinaa palaamaan paikoilleen. Nostohalu liittyy nimenomaan - ja vain ja ainoastaan - noihin kolmeen esineeseen, ja Hoina todella nostaa ne minulle käteen saakka. Nykyään se on tehtävästään jopa niin tärkeänä, että aiheuttaa jonkun esineistä putoamisen vain, jotta saisi auttaa. Se saattaa hyvinkin työntää välillä kuonollaan puhelimeni sohvan käsinojalta vaivihkaa lattialle ja katsoa sitten minuun viattomasti: "Näitkö, miten se tippui ihan vahingossa? Mutta ei hätää, MINÄ voin antaa sen!"</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<b>Mitä uniikkeja ja opettamattomia taitoja sinun koirallasi on?</b></div>
<br>
Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-6355266427984133882016-03-21T10:43:00.000+02:002016-03-21T10:46:24.386+02:00Ei merta edemmäksi kalaan<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/20160320_134843.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kun meillä on vapaa viikonloppu, olemme yleensä aina jossakin, sillä silloin on aikaa kisata tai kyläillä sukulaisilla ja tutuilla. Kun luvassa olikin nyt pitkästä aikaa muista menoista vapaa Turun-viikonloppu, päätimme jo ennalta, että sään salliessa voisimme tehdä kevään ensimmäisen päivävaelluksen. Reittivalintaa pähkäilimme vielä lähtöaamuna, mutta koska illaksi oli muutakin tekemistä, päädyimme läheisiin Pyhän Katariinan polkuihin Kaarinassa.</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/20160320_122324.jpg" height="186" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/20160320_123641.jpg" height="186" />
</div>
<br />
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Polut olivat suureltaosin paksun jään peittämät, joten meno oli hidasta ja koirat joutuivat lönkyttelemään "kävelykeppeinä" kummallakin sivullani. Alkumatkasta etsimme lähistöllä piilevää geokätköä vajaan tunnin verran kallionkoloista, mutta koska puhelimen kätköohjelma oli todella surkea, etsintä oli täysin hakuammuntaa. Vasta tosiaan vajaan tunnin päästä jatkoimme lähes luovuttaneina matkaa, kunnes huomasimme kallion jatkuvan vielä reitin toisellakin sivulla. Pari vilkaisua sinne ja irtokivien pyörittelyä vaadittiin, ennen kuin saatoin nostaa purkin riemunkiljahduksien saattelemana esiin. Tämä kätkö olikin kenties palkitsevin koskaan, kun se tosiaan viimeisellä toivon kipinällä pitkän etsinnän päätteeksi löytyi!</div>
<br />
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="281" src="https://www.youtube.com/embed/-VsfdzbunPw?rel=0" width="500"></iframe><br />
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/20160320_135940.jpg" height="330" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/20160320_123909.jpg" height="330" />
</div>
<br />
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Toistakin kätköä yritimme kaivella, mutta koska huomasimme, miten hankalaa etsintä oli ilman kunnon GPS:ää, emme jaksaneet hakea sitä kovin kauaa. Nälkä kurni jo vatsassa, ja niinpä jatkoimmekin matkaa laavua kohti. Laavulla ja näkötornilla olikin paljon porukkaa ja ihmisiä tuli ja meni koko ajan, joten pystytimme oman leirimme sivummalle kalliolle. Gimpulla oli retkikeitin matkassa, joten sillä saimme hyvin kokattua niin sienikeitot, nuudelit kuin lampaan lihatkin. Jestas, että lämmin ruoka voi maistua hyvältä ulkona viileässä...</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Loppumatka taittuikin keveästi, ja matkan kokonaissaldoksi tuli vajaat 7,5 kilometriä. Liikekannalla olimme 3 tuntia 39 minuuttia, mutta ruokataukoineen kokonaisaikaan saa melko varmasti lisätä vielä ainakin tunnin lisää. Hieman oli vielä viileää ja liukasta, joten tällainen pienempi patikka oli aivan riittävä. Josko sitten keväämmällä ja alkukesästä ehtisimme tehdä pidempiäkin reissuja ennen kuin aletaan odotella Salamanterin juoksuja.</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/20160320_140450.jpg" width="500" /></div>
<br>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-89030636857559866722016-03-16T00:19:00.000+02:002016-03-16T00:27:10.283+02:00Menneen talven lumia<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/_MG_0796.jpg" width="500" />
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Juhuu, elossa ollaan! Emme me sentään täysin hiljaiseloa ole eläneet, kuulumisia on vaan tullut päiviteltyä pääasiassa Facebookiin tai pentusuunnitelmien puolelle. Pikaisena koosteena voisin tällekin puolelle summata, että Chhaina on saanut agilityssä kakkosluokasta kaksi nollaa, joilla ovat irronneet myös voitto ja kakkossija. Viimeinen nousunolla olisi tarkoitus repäistä tässä kevään aikana. Chhaina kävi myös lopuissa virallisissa terveystarkastuksissa, ja nyt likka on sitten vielä tuplaten priimaa: niin silmät, sydän kuin polvetkin olivat terveet ja lausuttiin parhaiksi mahdollisiksi! Jospa tulokset ilmestyisivät KoiraNettiinkin pikkuhiljaa...<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_8262.jpg" width="500" />
<br />
<br />
<i>Kuva © Taina Korhonen</i></div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Viikonloppuna sekä Hoina että Chhaina pääsivät tervehtimään lampaita - Chhaina toista ja Hoina ensimmäistä kertaa. Hoinan osalta positiivinen yllätys oli se, ettei se vastoin oletuksiani pelännyt lampaita vaan oli innoissaan eikä hätkähtänyt puskuyrityksistäkään, mutta eipä se kyllä niistä paimennusmielessä mitään tuumannut. Se näki minut ja vain minut. Chhaina pääasiassa haisteli vain tiluksia ja söi kakkaa, mutta pari kertaa videolla vilahtaa jo pisaroita syttymisestä. Yksi tällainen videolle osunut hetki löytyy Instagramista. Tulemme varmasti vielä sytyttelemään useamman kerran, sillä nuo pienetkin pilkahdukset tuntuivat kyllä aivan mahtavilta ja haluan todellakin nähdä, miten tuo vaiston väläyttely kehittyy!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/_MG_0797.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Paljon muuta meille ei kuulukaan, kunhan olemme lenkkeilleet ihanissa säissä, kuumeilleet taas patikoiden perään ja suunnitelleet pentujuttuja. Toivottavasti tulevasta kesästä tuleekin ikimuistoinen sillä saralla! Viikonloppuni ovat aika tehokkaasti menoilla täytettyjä jo melkein heinäkuuhun saakka, joten vain oleiluunkin voisi lähitulevaisuudessa satsata. Epäilenpä, että tämä blogimme pysyy siis melko säälittävänä koko kevään, ja päivityksiä tapahtuu lähinnä pentusuunnitelmien, Facebookin ja Instagramin puolella. Toivottavasti saisimme kuitenkin aikaiseksi kevään ensimmäisen patikan jo pikimiten, sillä palan halusta lähteä tallailemaan uusia polkuja. Ensi talveksi ehdimme onneksi juuri parahiksi löytää maailman kauneimmat retkihiihtomaastot Kurjenrahkan kansallispuistosta. On mieletöntä, miten erilaiselta ja aina silti yhtä kauniilta erämaa voi näyttää eri vuodenaikoina. Jos jollakulla muullakin retkeilyreisi tutisee, katselkaapahan Yle Areenasta Erämaan lumo -dokumenttisarjaa. Se ei ainakaan paranna olotilaa! ;)</div>
<br>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-19286263715586680602016-02-16T13:22:00.000+02:002016-02-16T13:54:19.380+02:00Topteam-leiri 3 :: 13.-14.2.2016 :: Seinäjoki<div style="text-align: justify;">
Wau. Takana on sen verran henkisesti raskas koettelemus, että toista samanlaista en ole agilityssä koskaan kokenut. Lähdin perjantaina kohti Seinäjoen Topteam-leiriä kyydissäni sekä Hoina että Chhaina, sillä valmentajat olivat antaneet muutamalle koirakolle luvan treenata leirillä toisenkin koiran kanssa, mikäli se olisi ohjaajan kehittymisen kannalta edullista. Koska leirillä oli luvassa etupäässä ratatreeniä, päätin siis hyödyntää jonkun treeneistä Chhainan kanssa, jotta saisin kerrankin keskittyä vain omaan liikkumiseeni. Perjantailähdössä oli se huono puoli, että jouduimme lenkkeilemään kaupungissa. Se tiesi Hoinalle kovia stressitasoja, ja se pelästyikin useaan otteeseen niin lenkillä kuin hotellin käytävilläkin. Tajusin myös vasta perillä Hoinan panikoidessa, että hotellikäynti oli kokonaisuudessaan Chhainalle aivan uusi kokemus. Se kuitenkin mennä paineli joka paikassa kuin vanha tekijä!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="281" src="https://www.youtube.com/embed/sB8Oi1IeTx4?rel=0" width="500"></iframe></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Uusi kummikouluttajamme Sanna on taas kirjoittanut leirin sisällöstä ja jakanut materiaaleja blogissaan <a href="http://sannalehtonen.blogspot.fi/2016/02/pienista-puroista-syntyy-kiihtyva.html" target="_blank">täällä</a>. Lauantai alkoi paitsi viime leirin virallisten kuvamateriaalien julkaisemisella, myös mentaalivalmentaja Annen luennolla persoonallisuustyypeistä ja näiden eri suhtautumisista haasteisiin, epäonnistumisiin, elämään yleensä ja urheilusuorituksiin. Samalla käytiin läpi eri tyyppisten valmentajien ja valmennettavien vahvuuksia ja kompastuskiviä. Loppuleirin kaikki puhuivatkin sitten itsestään vain numeroina ja perustelivat kaiken käytöksensä kunkin persoonallisuustyypin pohjalta! :D Itse havaitsin itsessäni sen, että haluan tehdä aina kaikki oikein, varmistelen ja teen varasuunnitelmia, olen aina huolissani ja tunnekirjoni on laaja - ei kovin positiivisesti värittynyt persoonallisuus näin itseni kannalta, joskin hyvin osuvasti se oli kuvattu. :D<br />
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/FullSizeRender_2.jpg" width="500" /><br />
<br />
<i>Kuva © Sanna Lehtonen</i></div>
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Lounaan jälkeen hallilla alkoivat ensimmäiset ratatreenit, ja koska radalla oli 32 estettä, koiravalinta oli aika selvä. Chhainahan se sinne pääsi kurvailemaan. Rata vedettiin kisanomaisesti läpi kaksi kertaa, ja voi hyvänen aika, että noin pitkän radan juokseminen teki tiukkaa. Se näkyy kyllä suorituksissakin. Chhainan hyppytekniikka ei muutenkaan ole silmiä hivelevä, ja kun vielä ohjaukseni olivat myöhässä, videollakin näkyy monta aivan kamalaa kaninloikkaa, rimanpudotuksia ja törmäyksiä. Monessa kohdassa näen, ettei koiralla todellakaan ollut mitään käsitystä sitä seuraavasta esteestä - hyvä kun ehti saada tiedon edes seuraavasta esteestä viime tingassa!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Hoina pääsi jälkimmäiseen treenihetkeen, mutta vaikka tarkoituksenani oli ottaa vain pieni pätkä, emme päässeet tekemään edes sitä. Hoina sinkoili käskyittäkin sinne ja tänne, teki omaa rataansa ja vaan kiihdytteli suunnasta toiseen. Anun treeneissä rauhoittelimme koiraa ja huolehdimme, että se pääsi radalle vain luvalla, kun taas Sannan treeneissä ohjasin kontrolloimatonta koiraa päättömästi sinne tänne. Tämä toimikin, sillä hetken sinkoiltuaan Hoina alkoi tulla ohjauksiini - lopulta jopa liikkeeni mukana hallitummin. Teemana oli taas "älä lopeta", joten virheistä meno ei katkennut vaan ohjaus pyrittiin saattamaan loppuun joka kerran. Treenin jälkeen kävimme Sannan kanssa perusteellisen keskustelun pettymyksestäni siihen, ettemme voi tehdä rataa, ettei minulla ole rahaa tuhlattavaksi tällaisiin treenisuorituksiin ja siihen, etteivät lämmittelyesteet joka tapauksessa kisoissakaan riitä päästämään Hoinalta höyryjä ulos. Sanna totesi yks'kantaan, etteivät meidän tavoitteemme ole nyt kisoissa, eikä meidän kannata käydä koulutuksissa, joissa kouluttaja ei tunne Hoinan mielenliikkeitä ja "persoonaa". Ihan tavalliset neuvot kun eivät Hoinan tapauksessa tehoa!<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="https://farm9.staticflickr.com/8242/8478639760_f99f29bf4a_c.jpg" width="500" />
<img src="https://farm9.staticflickr.com/8114/8659294290_6231f202cf_b.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Lähdin treeneistä sen verran myöhässä fysiikkaluennolta, että tein kunnon jäähdyttelylenkin ja yritin muodostaa mielipidettäni päivän treeneistä. Autossa matkalla hotelliin kyyneleet sitten alkoivat puskea läpi, ja päässä pyöri sata ajatusta. Miksemme mekin voi kehittyä näkyvästi kuten muut? Saanko yhteistyöstämme ikinä luotettavaa? Jos, kuten eniten luulen, arjen stressitasot vaikuttavat koiraan näin paljon, miten voin ikinä näillä leireilläkään estää Hoinaa pelkäämästä asioita vapaa-ajalla? Jos meistä koskaan tuleekaan arvokisatason koirakko, eihän Hoina kestä isojen kisojen tuomia ympäristötekijöitä. Miksi meidät valittiin ja annettiin vielä kerran toivon kipinä, kun olin taas jo luovuttamassa? Olisivat vaan antaneet luovuttaa. Pilaanko muiden leirin negatiivisella fiilikselläni? Näkeekö joku, että olen itkenyt? Miten vastaan itkuun purskahtamatta, jos joku kysyy illalla, miten meillä meni? Mitä teen huomisten treenien suhteen? Mitä teen lopun Topteam-kauden suhteen? Oppisinko enemmän vain kuunteluoppilaana?<br />
<br />
<br />
Onneksi tiimimme on niin ihana, että saatoin illallisella ihan hyvin sanoa pöytäseurueellemme olevani itkenyt ja etten halua juuri puhua meidän treeneistämme. Puhuttiin niistä silti, mutta onneksi sain pidettyä itseni kasassa. Illalla sänkyyn mennessäni lupasin vain itselleni, että nollaan pääni täysin yön aikana. Aamulla heräsin kuitenkin aivan yhtä surkeana, päänsärkyisenä, ja halusin vain lähteä kotiin. Onneksi treenit eivät kuitenkaan alkaneet heti, vaan meillä oli todella mielenkiintoinen luento radanluvusta. Ymmärsin, että radanluku on todellakin yksilötaito, ja moni intuitiivisesti omaksumani radanlukutaito sai vahvistuksen ja perustelut. Ennen kaikkea rataa käsiteltiin koiran näkökulmasta. Teorian jälkeen ryhmällämme olisi ollut fysiikkatreenit, mutta koska selkääni vihloo välillä ilkeästi ja se väsyi jo hallilla seisoskelusta, menin tällä välin katsomaan toisen ryhmän ratatreenejä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/20160116_145103.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ennen viimeisiä lajitreenejä minulla oli mentaalivalmentajan henkilökohtainen tapaaminen, joka kieltämättä pelasti loppuleirin. Selitin Annelle turhautumiseni ja tilanteemme: agilityhistoriamme, koiran arkikäyttäytymisen, monet hetket luovuttamisen partaalla ja rajalliset taloudelliset resurssimme. Anne laittoi minut kuvittelemaan erikseen sekä enemmistöosaiset huonot päivämme, joita kuvasi sana avuttomuus, että harvinaiset, täysin päinvastaiset loistovilaukset hyvinä päivinämme, jolloin koira on hallussa ja kuuntelee. Minun piti kuvailla tuntemuksiani, mitä tapahtuu, millainen olen itse, mitä ajattelen kussakin tilanteessa. Kuvailuni oli hyvin mustavalkoista: kaikki on mahdollista - tästä ei tule ikinä mitään, koira toimii täydellisesti - koira ei toimi ollenkaan, minä osaan ohjata tätäkin koiraa - minä olen täysin avuton. Ja näinhän se juuri on. Lisäksi tajusin tuon session aikana, etten koskaan pety virheistä vaan nimenomaan siitä, etten itse pääse treenaamaan tai oppimaan lainkaan. Jäämme vain junnaamaan kahta estettä, vaikka tosiasiassa koira ei ole osaamaton, vaan se ei vaan sillä hetkellä pysty ja huomenna se taas pystyy. Tai ehkä viikon päästä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Anne oli varma, että Hoinan käytökselle on jokin logiikka, vaikka itselläni ainoa jäljelle jäävä ja kumoamaton epäilys on juurikin tuo yleisen stressitason suuruus. Kun koira ei pelkää arjessa, agilitykin sujuu hyvin; kun se on stressaantunut, kontrolli häviää agilityssäkin. Anne tuli siihen lopputulokseen, että minun on otettava etäisyyttä Hoinaan. Se saa olla omassa kuplassaan, minä omassani. Nyt olisi minun vuoroni treenata. Jos koira menee tuonne ja minä tänne, olkoon niin. Minä menen tänne ja ohjaan kuin koira tulisi mukanani. Anne ohjeisti minut menemään tomerana kouluttajien luo ja sanomaan, että hei, nyt ei nipoteta, vaan minä treenaan rataa! Jostakin syystä minua alkoi hymyilyttää aivan hulluna, mahanpohjassani muljahti ja sanoin: "Kuulostaa hyvältä! Kokeillaan!"<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img height="250" src="https://farm9.staticflickr.com/8195/8363872712_a75ddb85f9_z.jpg" /> <img height="250" src="https://farm9.staticflickr.com/8103/8659294306_5a338b507a_z.jpg" />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Helppoa se ei kuitenkaan ollut, vaan jouduin oikeasti taistelemaan vielä itkua vastaan pitkin iltapäivää. Lähdin alusta asti tutustumaan viimeiseen treenirataan itseäni ajatellen, en sillä tavalla, että "tuohon alkuun me kuitenkin jäämme hinkkaamaan, joten loppuihin ei edes tarvitse tutustua kunnolla". En stressannut, pysyykö koira kontaktilla, meneekö se kepeille tai vetääkö se vain omia kierroksia, sillä se ei nyt minuun vaikuttaisi. Ensimmäisellä kierroksella tulikin muutama virhe, jotka korjattiin vauhdissa, mutta jatkoimme heti eteenpäin. Pääsimmekin hienosti radalla esteelle 17/20 suhteellisen vähäisin sekoiluin. Keppien sisäänmeno piti korjata ja pari rimaa tuli alas - siinä se. Hoina tuli ohjauksiini ihan mukavasti. Jäimme toistamaan muutamaa kohtaa omasta toiveestani, ja aivan treenin lopuksi vahvistimme vielä keppejä erilaisissa häiriöissä.<br />
<br />
Kouluttaja Senni patisti minua ärähtämään koiralle, jos se pelleilee jutussa, joka sen todella pitäisi osata. Kun teimme näin, hommat alkoivat sujua. Senni totesikin, että Hoina tarvitsee mustavalkoisuutta - se haluaa, että laitan stopin sen sekoiluille. On tietysti eri asia, jos koira ei osaa jotakin, mutta tällä lailla pääsemme pelleilystä ja päättömästä sinkoilusta eroon. Lopuksi saimme vielä tehtyä aivan meille äärimmäisen häiriötreenin eli kepit niin, että itse karkaan jo lelun kanssa monta metriä edelle. Hoina suoritti kepit aivan täydellisesti, sai superpalkan ja lopetimme siihen! Videota treeneistä on kuitenkin valitettavasti vain lauantailta.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Lopuksi oli vielä kisarutiineja koskeva mentaaliluento, jolla opin paljon itsestäni. Leiri olisi loppunut epävirallisiin kilpailuihin, mutta koska meillä ei olisi ollut mitään järkeä osallistua niihin, otimme pienen varaslähdön kotiin. Näin ehdin ajaa suunnitelmista poiketen kotiin asti ja pääsimme vielä saunaan! Alle listaan vielä suunnitelmani etäjaksolle ja leirillä huomaamiani omia vahvuuksiani. Tällä erää en tiedä, mitä teemme viimeisen leirin suhteen. Lupasin itselleni, etten stressaa sitä yhtään, vaan päätän sitten vasta lähempänä ajankohtaa sen perusteella, miten treenit ovat menneet.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Mitä huomasin osaavani</b></div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<ul>
<li>radanlukutaitoni on hyvä ja oikealla lailla koirakohtaista</li>
<li>en mene lukkoon virheistä radalla, joustavat suunnitelmat</li>
<li>kisoissa fokus on omassa hyvässä fiiliksessä, joten ympäristö tai juttelu ei häiritse</li>
<li>jos tulee virhe, hyötyvaihde menee päälle ja silloin testataan treenattuja juttuja kisaradalla</li>
<li>jälkipelini on negatiivisuudestani huolimatta positiivista, löytyy hyvät ja treenattavat jutut</li>
</ul>
<br />
<div style="text-align: justify;">
<b><br /></b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Mitä teemme etäjaksolla</b></div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<ul>
<li>Hoinalle pomminvarmat elementit: kepit, kontaktit ja tietyt ohjaukset toimivat AINA</li>
<li>jos pomminvarmoiksi hiotuissa luistetaan, saa ärähtää ja vaatia koiralta parempaa</li>
<li>kepeille teräviä tulokulmia</li>
<li>päällejuoksut ja takaakierrot varmoiksi</li>
<li>mustavalkoisuus: meni oikein tai väärin</li>
<li>Chhainan kanssa ratatreeniä, omaa liikkumista ja vauhtia</li>
</ul>
<br />Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-81557610852879257162016-02-15T10:53:00.002+02:002016-02-15T11:03:11.934+02:00Topteam-leiri 2 :: 28.-29.11.2015 :: Turku<div style="text-align: justify;">
Toinenkin Topteam-leiri on jo takanapäin, mutta en vain ole koulutöiltäni ennättänyt leiristä kirjoittamaan. Kun sitten vihdoin ehdin, jäin odottamaan virallisia kuvia merkinnän lisukkeeksi! Jälleen kerran kouluttajamme <a href="http://sannalehtonen.blogspot.com/2015/11/taas-mennaan-topteamin-toinen-leiri.html" target="_blank">Sanna</a> on kirjoittanut viikonlopun ohjelmallisesta sisällöstä tarkemmin, joten keskityn kertomaan vain omasta näkökulmastani. Lisäksi tein tietysti taas leirivideon muistoksi itselleni ja toivottavasti vähän muillekin! :)</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Turun leiri oli tietysti siinä mielessä mukava, että ei tarvinnut maksaa majoituksesta, ja matka hallille oli lyhyt. Aamu alkoi pikaisella yhteenvedolla etäjaksosta ja mentaalivalmentaja Annen aamunavauksella. Sen jälkeen valmentajista Iida ja Senni yhteistyössä muutaman leiriläisen kanssa pitivät juoksukontaktiseminaarin, jossa selitettiin juoksukontaktien opetus vaihe vaiheelta ja lopuksi näytettiin mallisuorituksia muutamalla eri koiralla. Paljon uutta se ei itselleni antanut, koska prosessin kulku oli sinänsä minulle selvä. Erilaisten ja -kokoisten koirien suorituksia oli silti mielenkiintoista katsella!<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/private/topteam-1516/20151128_4MG_1833.jpg/_full.jpg" height="250" /> <img src="http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/private/topteam-1516/20151128_4MG_1965.jpg/_full.jpg" height="250" />
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Kuvat © Jukka Pätynen</i></div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Aamupäivällä pääsimme myös poseeraamaan niin luokka- kuin yksilökuvaankin uusissa joukkuepaidoissamme, kun Jukka The Koirakuvaaja Pätynen tuli hallille dokumentoimaan leiriä. Lounaan jälkeen meillä oli Sennin treenit, joissa verrattiin suoritusaikoja mielikuvissa, ilman koiraa ja koiran kanssa tehdyissä ratasuorituksissa samalla radalla. Villen treeneissä puolestaan pelattiin muistipeliä. Yksi määrätty hyppy oli samalla lähtö- ja maalihyppy, ja radan viisi muuta estettä oli numeroitu. Sitten meille annettiin yksi kerrallaan muutama numerosarja, ja katsomatta radalle meidän tuli kuvitella estejärjestys mielessämme niin, että kunkin esteen suoritussuunnan sai valita. Kiinteä alku ja loppu piti kuitenkin aina sisällyttää suunnitelmaan. Kun mielikuva oli valmis, tämä seitsemän esteen rata suoritettiin kertakokeiluna ilman rataantutustumista.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Muistitreeneissä onnistuimme Hoinan kanssa saamaan jopa yhden puhtaan suorituksen, mutta lähdöt olivat pienessä tilassa ongelmallisia. Isommallakin radalla saimme mielestäni hienoja onnistumisia ohjauksissa - jopa paljon vedättävissä sellaisissa! Keskeneräinen avokulma ja vedättämisen kestämättömyys kepeillä näkyivät kyllä, mutten itse harmitellut asiaa, sillä tiesin projektimme olevan aivan kesken. Sen sijaan valmentajan huolestuneisuus kepeistä ja kontakteistamme masensi minua hieman. Alun tyytyväisyys muuttui hetkessä harmitukseksi, kun sain sen kuvan, ettei meillä ole mitään toivoa, ellen opeta keppejä kokonaan alusta eri tekniikalla, ja kontaktitkin olen hyvää vauhtia pilaamassa. Kyseessä olikin juuri mentaalivalmentaja Annen mainitsema ristiriita: omasta mielestäni treenit menivät loistavasti, mutta kun valmentaja sanoi, että ne menivät huonosti, uskoin ja lähdinkin treeneistä itku kurkussa. Märehdin ja murehdin asiaa koko loppuillan, mutta jossakin vaiheessa kaivoin taas uskon itseeni ja harjoitteluprosessiini. Vastahan me aloitimme avokulmatreenit ja etuhäiriönkin sietämistä olemme lisänneet vähitellen! Osaan minä nyt piru vie kepit opettaa, vaikka se veisi kolme vuotta! Ja niitähän tahkosimmekin sitten koko etäkauden.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Hikoiluttaneiden fysiikkatreenien loputtua syöksyin autoon ja karautin kotiin pikasuihkuun, sillä minulla oli vajaa tunti aikaa ehtiä hallilta kotiin, käydä pesulla, laittautua uudelleen ja lähteä keskustaan hohtokeilaamaan ja syömään. Siinä pyörremyrskynä viuhahtaessani en ehtinyt juuri edes tervehtiä tullessani tai mennessäni, mutta suoritinpahan kaikki vaaditut toiminnot ennätysajassa ja ehdin ajoissa seuraavaan tapaamiseen. Loppujen lopuksi ainoina ajallaan saapuneina olimmekin vain me paikalliset...</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="281" src="https://www.youtube.com/embed/KUdCE42ug18?rel=0" width="500"></iframe><br /></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Sunnuntai alkoikin kaksilla treeneillä peräjälkeen. Meidän osaltamme koiraa ei kuitenkaan paljon rasitettu, sillä tällä kertaa suurin osa treenistä käytiin keskusteluissa. Turun leirillä teoriakäsitykseni ohjaamisesta muuttuikin melko paljon. Pääasiassa nämä uudet oivallukset ovat koskeneet koiran kääntämistä ja koiralta asioiden vaatimista. Parasta koko viikonloppuna taisi olla, kun ties kuinka monennetta kertaa varmistin Sannalta hänen olevan oikeasti sitä mieltä, että ohjaan ihan hyvin - siis että Hoinan pitäisi tulla ohjauksiini. Oli hän sitä mieltä. Olen siis vain aina antanut koiran pelleillä, vaikka sen voi kyllä nähdä noteeraavan ohjaukseni, ja tyytynyt vain aina yrittämään uudelleen ja uudelleen. Tästä lähtien siis saatan ohjauksen vaikka hamaan tappiin asti, mutta koiran on siihen tultava. Vika ei siis Hoinan kanssa ole aina vain minussa, kuten olen uskaltanut epäillä mutten kuitenkaan varmaksi uskoa. Kiitos! Tätä todella tarvitsin. Näissä treeneissä ilmeni myös ihmeellistä A:n harjalle jäämistä, joten seuraavan etäjakson teemana ovat kontaktit!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Iltapäivällä Anne guruili pidemmällä luennolla päähäni tuhat ja yksi ajatusta, jotka suolsin kynä sauhuten muistikirjaani. Hassua kyllä: suurimmaksi osaksi nämä ajatukset eivät liittyneet agilityyn vaan yleisempään hyvinvointiin. Konkreettisemmin agilityyn pureuduttiin myöhemmin, kun meidän tuli pareittain pohtia kisa- ja treenitilanteeseen valmistautumiseen ja niissä toimimiseen liittyviä asioita ja toimintatapojen eroja näissä tilanteissa. Olen aina pitänyt omia treeni- ja kisarutiineitani melko erilaisina keskenään, mutta yllätyinkin havaitessani niissä selvää johdonmukaisuutta! Lisäksi iltapäivään kuului tietysti vielä Mikon urheilunurkassa kuminauhoja ja kahvakuulia liikutellen hikoilu naapuriseuran hallilla. Menneen kuukauden kuulahetkistä TV:tä katsellessa on selvästi ollut hyötyä! Sanotaanko vaikka näin, että en muistuttanut enää yhtä pahasti kalaa kuivalla maalla kuin viimeksi! :D<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="281" src="https://www.youtube.com/embed/khQjONp8fAY?rel=0" width="500"></iframe>
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Suomen Agilityliiton TopTeamin esittelyvideo Jukka Pätysen kuvaamana</i></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kakkosleirin jälkeen taukoilimme reilun kuukauden verran, kun minulla oli kiire puristaa viimeiset koulurutistukset valmiiksi ennen lomia. Lisäksi joululoman vietimme Ylläksellä koko perheellä ja sen jälkeen Loviisassa. Keväällä treenikuviomme ATT:llä muuttuivat, kun päädyin taas jättämään ryhmäpaikan kokonaan pois. Treenaamme siis keväällä aktiivisemmin itseksemme, kun valmennusverkosto meillä kuitenkin on jo takanamme tämän Topteamin kautta :)</div>
<br>Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-86160314220375517092016-01-29T12:12:00.001+02:002016-01-29T12:16:16.817+02:00Vallankaappaus<div style="text-align: justify;">
Tere! Se on nyk kuulkaa simmotti, et tää meidä mamma on nii tavattoma saamaton, et päätettii ohjat tää homma ny sit hiuka korkeempii käsii. Keittiös oli sillai sopivasti jääny tuali levällee, et helpostikkos tähä yksun toinenki tyäkoira nousis sihteerin paikal. Koneeski oli jättän iha auki, nii täsä ny sit hoidetaa meidä velvollisuuret suurii fanijoukkoi kohtaa.<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_0044.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Iha enstekski meil oli semmone hyvi luminen joulu, ku tää meidä poppoo lähti sankoi joukoi ajamaa sinpäi mis aurinko ei paista. Meil oli oikkee mukava matka, ja peril sit huamattii et sissus ne otti ne rääpäleekki mukaa. No eihä siin mittä, ehä ne muuta ku makas sohval ne, nii ei niist paljo häiriöks ollu.<br />
<br />
Päästii siä reisus sit availee pakettei ja kirmaama semmottise puise auto ette, mitä nää mammat summuut sit jalkatyäl joutus nitkuttelee etiäppäi. Se oli muutenki vähä huanos jamas, ku ehä siin ollu ees renkait tai mittä, simmottis pitkät metalliriu'ut vaa. Bensaki loppus kerta, mut ei näyttän haittaava. Olis siin ollu simmotti hyväki puali, et kerranki olis pystyny haistelee koko matkan kaikkii pohjoste kavereide viestei, jokka keltasin kimmelti kuunvalos. Näil oli kummiski nii kova kiirus, et hyvi pia muhu tartuttii kaksi käsi ja tempastii vehjee kyytii. Oli seki sit näky, ku toine koira meni keulil iha innoissaa ja mää sit toisena retkotin kintut levällää sylis. Ja taas mul vaa naurettii.<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_0114.jpg" width="500" />
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Ja tämmöttis salakuvii ne sit must ottaa!</i></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
No, sit takasi tääl kotikonnuilki tuli talvi ja mei isäntäväki oli yhtäkkii harvase ilta jossai jokapäivä erilaiste kenkie kaa. Ain ne tuli yhtä punasin takas ja hihku mite kivaa oli ollu, mut emmää ny ymmär mitä kivaa siino, et meit ei hualittu mukka jos kerta nii kivaa oli. Onneks tähä sit taivaaisä vastas ku rukoiltii luit ja kevää tuloo, ni lähti ne lumekki sit aika äkäsee. Luulähetyst ei o viä näkyny, et sitä ootellaa viel. Terveissi vaa. Nyk kuunnellaa sit alituist marinaa siit ku tavallisilki kenkil tulee naama punaseks lenkil. Eile tosi mamma halus vähä vaihteluu ja repi käteski punaseks tos kotipihal.<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/proxy/AVvXsEilkpu4JdADtEE0f3puvy3jl5XcoOeJJLaKhhdCwLaEpTJcLZd8ula57FPQBA8YRIsrXRwTsVjnY8lT2flsIN0Y7i-xUh3vhJ8jModSYKWowX7KcsjYTru6O27j8JwrD9xnOZRlw39qTRpegyBWYedlf1mzvdq3jA4Em2tmbYn_jZoeGebDtecIpxGD=" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_0355.jpg" width="500" /></a></div>
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Lopuks mun piti muistaa kertoo, et vaikkei tää mamma oo ehtinykkää tän mittää kirjottelemaa, nii on se ehtin tehä meil iha oikeet kotisivut! Ne löytyy tualt yläpalkist Kasvatus-linki takaa tai sit suaraa <a href="http://minoonsittebc.hapsutassu.com/" target="_blank">http://minoonsittebc.hapsutassu.com</a>! Mää mene täst ny tarkistaa et jäiks mul jottai ton mun ruakakippoo semmotti murusii ku sin ain välil jää, eikä tol Hoinal kai teil mittä sanottavaa ol ku se vaa möllöttää tua sänkys. Palataa astial, iha kirjaimellisesti!<br />
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
- Chhaina -</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
</div>
<!-- Blogger automated replacement: "https://images-blogger-opensocial.googleusercontent.com/gadgets/proxy?url=http%3A%2F%2Fi205.photobucket.com%2Falbums%2Fbb244%2Fcava_lier%2FApinaparkki%2FIMG_0355.jpg&container=blogger&gadget=a&rewriteMime=image%2F*" with "https://blogger.googleusercontent.com/img/proxy/AVvXsEilkpu4JdADtEE0f3puvy3jl5XcoOeJJLaKhhdCwLaEpTJcLZd8ula57FPQBA8YRIsrXRwTsVjnY8lT2flsIN0Y7i-xUh3vhJ8jModSYKWowX7KcsjYTru6O27j8JwrD9xnOZRlw39qTRpegyBWYedlf1mzvdq3jA4Em2tmbYn_jZoeGebDtecIpxGD=" -->Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-68167923626095751142015-12-18T19:51:00.000+02:002015-12-18T19:51:02.304+02:00Jouluiloa!<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9937.jpg" width="546" /></div>
<br />
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Jouluvalmistelut ovat huipussaan, ja blogikin hiljenee joulunpyhiksi. Meillä on edessä hieman tavallisesta poikkeava joulu, mutta palaan siihen myöhemmin! Topteam-postausta odottaville voin kertoa, että merkintä on kyllä valmiina, mutta olen jäänyt odottamaan siihen ulkopuolisen tahon valokuvia mausteeksi. Se on siis kyllä tulossa! :)</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9951.jpg" height="250" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9934.jpg" height="250" /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Yllä olevassa kuvassa on meidän likkojen joululahjat, jotka otetaan kylläkin heti käyttöön - näin pimeää kun on! Mitäs teidän hapsutassuillenne paljastuu paketeista vai paljastuuko mitään? Oikein rauhallista ja lämmintä joulua kaikille!</div>
<br>Unknownnoreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-32379942028218499852015-12-16T15:26:00.001+02:002015-12-17T11:18:07.285+02:00Kiitos<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9769.jpg" width="500" /></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Kylläpäs on ollut kiireinen marras-joulukuu. Koulu ei kuitenkaan ole rasittanut tänä syksynä yhtä pahasti kuin ennen, sillä olen onnistunut pitämään lupaukseni opiskelun vähentämisestä vapaa-ajalla. Itse asiassa olen kaikki tai ei mitään -tyyppiä: joko luen kuin hullu tai menetän kokonaan motivaationi. Olen myös tehnyt vähemmän opintopisteitä kuin aiemmin, minkä kyllä aion parhaani mukaan kiriä lomalla ja keväällä. Vapaa-aikaa on siis sinänsä riittänyt - on vaan silti ollut liian monta mukavaa asiaa sitä täyttämässä!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Topteam-läksyjä on tietysti harjoiteltu ja videoitu kovasti ensimmäisellä etäjaksolla, mutta nyt taukoilemme loppiaiseen saakka. Ensimmäisen leirin suurin vaikutus kohdistui omaan arkeeni terveellisempien elämäntapojen ja myös ilman koiria liikkumisen myötä. Lisäksi olen alkanut oikeasti uskoa, että asiat todella ovat treenattavissa Hoinan kanssa. Parhaimmillani olen voinut jo vedättää Hoinaa parin esteen verran ilman, että koiralle tulee kiire tai homma muuten leviää. Vilauksia pedon ajoittaisesta hallinnasta ollaan siis jo saatu.<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9756.jpg" width="500" /></div>
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Lisäksi olemme vihdoin saaneet valintapäivän kirjallisen palautteemme, joka oli huomattavasti mukavamman sävyinen kuin radalla suuresti epäonnistuttuamme odotin, ja se antaa oikeasti toivoa paremmasta:</div>
<br />
<div style="text-align: center;">
<i>"Tämän koirakon osalta valintaesitys perustuu erityisesti
ennakkotehtävistä</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>näkyvään potentiaaliin sekä yksittäisiin
onnistuneisiin suorituksiin näyttötilaisuudessa.</i></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Koirakolla yhteistyö
hakee vielä muotoaan, mutta näyttötilaisuudessa oli havaittavissa<br />sekä
kansalliselle kärjelle yltävää nopeutta että yksittäisiä esityksiä
koiran erinomaisesta<br />esteosaamisesta tai esimerkiksi kääntymisestä.
Tämän koirakon osalta valmennus-<br />tiimi odottaa erittäin suurta
kehitysharppausta TopTeam-kauden aikana."</i></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Syksyn aikana olen myös oppinut olemaan kiitollinen monesta asiasta. Monesti olen havahtunut autolla ajaessani suureen onneen ja vapauden tunteeseen - siihen, että minulla on auto, jolla pääsen koirineni minne ikinä keksinkään suunnata. Äiti on pari kertaa syksyllä yllättänyt kirppislöydöillä, jotka eivät hinnaltaan ole vaatineet suuria uhrauksia mutta jotka eleenä ja apuna ovat olleet korvaamattomia. Nämä löydöt ovat olleet vaatteita, joita yleensä ostan vasta, kun koirat eivät ole minkään hilavitkuttimen, treenipaikan tai terveystarkastusten puutteessa. Rahan syytäminen koiriin vaan tuottaa minulle enemmän iloa, vaikka on(lisi)han sitä joskus mukavaa ostella asioita ihan itsellekin.<br />
<br />
Kaikista eniten olen kuitenkin tuntenut kiitollisuutta nimenomaan näistä kahdesta mielettömästä koirasta, jotka olen elämääni saanut. Ne ovat niin tottelevaisia ja ihania persoonia. Niiden kanssa voi lenkkeillä taluttimia ainoastaan yhdellä sormella pidellen, eivätkä ne räksytä tai lähde muuten mukaan jokapäiväisten hullujen vastaantulevien koirien sekoiluun vaan pääsemme muina miehinä näistä ohi. Ne voi jättää minne vain pitkiksiin ajoiksi yksin luottaen siihen, että ne nukkuvat tyytyväisinä ja tietävät minun palaavan ennemmin tai myöhemmin. Ne eivät varastele kotona pöydiltä tai kaivele lattialle jätetyistä matkalaukuista namipusseja tai pururullia, eivätkä ne muutenkaan vaadi juuri mitään. Toinen antaa leikata kyntensäkin sohvalla nukkuessaan, suihkussa molemmat osaavat olla mukisematta, ja jos unohdan vapauttaa koirat eteisestä kuivattelun jälkeen, ne ovat saattaneet jäädä tuulikaappiin useaksi tunniksi makoilemaan, vaikka voisivat koska tahansa ottaa hatkat.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/proxy/AVvXsEggz-rDT6Jyk9nJACwA7bREO6kd5Zuxqhuc0SYuWQQUyEoe5q-zJr0tSYiIQUd1ABKxvVJv76hIZei2gQHTgSwYo-bxDrm60MOcKxwuYKBBbSQMne0cZgt9kIhpAGCF3_u4ekeCHZ0hGBlJbTbOobrhwHMwIxY6FlRqnMW6g3dPXupKSFbMZTwSD3vX=" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9803.jpg" width="500" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
Kun mietin kaikkia muita entisiä tai nykyisiä koiriamme, jokainen edellä mainituista seikoista on ollut jonkin koiran ominaisuus: Sara räksytti lenkeillä, Nelson ja Fina varastavat kaiken minkä saavat, eikä Rilla koskaan kävellyt hihnassa vetämättä. Loviisassa käydessäni olen haljeta ylpeydestä, kun minun "isot" koirani käyttäytyvät esimerkillisesti joka asiassa. Hoina ja Chhaina ovatkin tässä mielessä kilteimmät ja helpoimmat koirani ikinä. Voin mennä niiden kanssa minne vaan kylään, jos meidät vaan otetaan vastaan. Nämä koirat ovat yksinkertaisesti kiinteitä osiani. Toki etälauman cavalierit Fina ja Nelsonkin ovat ansainneet pienen hatunnoston siitä, että esimerkiksi sunnuntaina saatoin käydä neljän koiran kanssa helposti liki tunnin kävelyllä taajamassa ja pitää hihnoja suurimmaksi osaksi vieläpä yhdessä kädessä. Kyllä siinä yhtä pientä räksyttäjää hallitsematon vastaantulija kalpenee mennen tullen! :)</div>
<br />
<!-- Blogger automated replacement: "https://images-blogger-opensocial.googleusercontent.com/gadgets/proxy?url=http%3A%2F%2Fi205.photobucket.com%2Falbums%2Fbb244%2Fcava_lier%2FApinaparkki%2FIMG_9803.jpg&container=blogger&gadget=a&rewriteMime=image%2F*" with "https://blogger.googleusercontent.com/img/proxy/AVvXsEggz-rDT6Jyk9nJACwA7bREO6kd5Zuxqhuc0SYuWQQUyEoe5q-zJr0tSYiIQUd1ABKxvVJv76hIZei2gQHTgSwYo-bxDrm60MOcKxwuYKBBbSQMne0cZgt9kIhpAGCF3_u4ekeCHZ0hGBlJbTbOobrhwHMwIxY6FlRqnMW6g3dPXupKSFbMZTwSD3vX=" -->Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-64251147631623054552015-11-04T16:20:00.000+02:002015-11-04T20:59:37.503+02:00Pika-arvonta: 2 lippua Lemmikkimessuille 7.-8.11.!<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Lemmikki_logo.gif" width="500" />
</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
<a href="http://www.hurttahuone.fi/" target="_blank">Hurttahuoneen</a> ja tämän vuoden <a href="http://www.lemmikkimessut.com/" target="_blank">Lemmikkimessujen</a> yhteistyön ansiosta saan arpoa blogissani kaksi lippua tulevan viikonlopun messuille, joihin olen itsekin lähdössä tämän yhteistyön kautta. Kukin lippu arvotaan erikseen, eli arvonnassa tulee olemaan kaksi voittajaa ja täten kukin voittaja saa vain yhden lipun. <strike>Osallistumisaikaa on tämän illan ajan eli keskiviikon 4.11. klo 20.00 asti</strike>!<b> Arvonta on päättynyt.</b> Onnea voittajille - teille on lähetetty ilmoitus sähköpostitse! :)</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Osallistu siis arvontaan kommentoimalla tähän merkintään varmasti toimiva sähköpostiosoitteesi sekä etu- ja sukunimesi. Voittajille ilmoitetaan jo tänä iltana henkilökohtaisesti, ja he saavat tarkemmat lippujen nouto-ohjeet sähköpostitse. Arvonta alkakoon än-yy-tee NYT! :)</div>
<br />Unknownnoreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-3462778108671522062015-10-22T16:17:00.002+03:002015-11-30T13:23:53.784+02:00Topteam-leiri 1 :: 17.-18.10.2015 :: Mikkeli<div style="text-align: justify;">
Noniin. Ensimmäinen Topteam-leiri on siis takana, ja jestas, mikä viikonloppu se olikaan! Tarkemmin siitä, mitä kaikkea viikonloppu sisälsi, voit lukea kouluttajamme <a href="http://sannalehtonen.blogspot.fi/2015/10/topteam-kausi-on-alkanut-ensimmainen.html?spref=fb" target="_blank">Sannan blogista</a>, mutta kerron tässä tiivistetysti oman versioni. Olin itse reissun päällä perjantaista maanantaihin, kun yhdistin oheen myös muiden tuttujen tapaamista. :)</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Perjantaina ajoin ystäväni Fia-Marian mökille Mäntyharjulle Valkealan kautta, josta poikkesin hakemaan Hoinalle käytetyn kevythäkin. Ajomatkalla oli äärimmäisen kaunista, ja olisin todellakin halunnut poiketa ohikulkumatkalla Repoveden reitistölle! Ajoin kuitenkin pysähdyksen jälkeen suoraan mökille, missä juttelimme, laitoimme ruokaa ja napostelimme Fia-Marian kanssa illan TV-ohjelmia katsellen. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9921.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Lauantaina lähdin puoli kahdeksan maissa ajelemaan kohti Mikkeliä. Olin hoksannut jo heti perjantaina mökin pihaan päästyäni, että unohdin hammasharjan ja -tahnan kotiin, joten pysähdyin sitten Mäntyharjulla moiset ostamassa. Hieman kyllä nauratti, kun kävin sitten aamuvarhaisella yleisessä vessassa pesemässä hampaani. :D Myyjä S-marketin kassalla katsoi kyllä muutenkin perääni, kun ensimmäisten joukossa olin rääsyläisen näköisenä ostamassa perushygieniatarvikkeita. Myönnän, että saatoin näyttää siinä tilanteessa köyhältä ja kodittomalta...</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Itselläni ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului ensin aamun tervetuliaisluento ja sitten fysiikkavalmentajan pitämä lämmittely. Nimeään mahtavammin tämä osio sai kyllä hien virtaamaan ensi askeleista lähtien, ja päivän mittaan lihakset alkoivatkin olla niin hapoilla, että kaikilla seinustoilla olisi kaivattu invakahvoja! :D Lounaan ja pienen ryhmätehtävän jälkeen meidän ryhmällämme oli Sannan pitämä agilityn teoriaistunto ja päivän päätteeksi vielä Anun ratatreeni ulkokentällä sekä psyykkisen valmentajan kanssa jutustelu. Anun treeneistä jäi todella hyvä mieli, pääsimmehän sentään radan puoliväliin saakka ja saimme hienoja onnistumisia. Valitettavasti näistä treeneistä ei kuitenkaan ole videota. Myös Annen kommentit nostivat hymyn huulille, kun vaikeuksistamme marmattamiseni kuultuaan hän totesi: "Ja kuitenkin sä oot siinä ihan iloisena ja hymyilet!" Niinpä, se herätti ajatuksia.<br />
<br />
<br />
Jäähdyttelylenkkien jälkeen kipaisimme äkkiä hotellille suihkuun ja illalliselle. Ruokailuun osallistuikin valtaosa joukkuelaisista, ja desibelit saatiin kattoon melkoisella Alias-taistolla. Kaikki joukkueet selittivät sanoja yhtä aikaa, ja jokainen huudahdus jytisytti päätäni säryllä - juuri, kun olin päässyt ihmettelemästä, miten päätä ei moisen päivän jälkeen särje! Ensimmäisen Alias-kierroksen katselin sivusta, mutta väen vähetessä riensin mukaan. Päävalmentaja Ville, koordinaattori Jonna ja minä veimmekin hienosti toisen kierroksen voiton Lipton-teepussiläpyskästä tehdyllä pelimerkillä.<br />
<br />
Ennen nukkumaan menoa oli vielä pakko käydä hieman vetristyttämässä jalkojen lihaksia kävelylenkillä ja venytellä hotellihuoneessa epätoivoisesti kahden sängyn välissä roikkuen. Lattialta nousemiseen olisi melkein kaivattu nosturi, kun jalat olivat niin hellinä aamun "lämmittelystä"! :D</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="281" src="https://www.youtube.com/embed/UGqIZ2iPqhU?rel=0" width="500"></iframe><br /></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Sunnuntaina olo oli yhtä hakattu kuin olin illalla ounastellutkin. Aamu alkoi luennolla koiran fysiikasta ja jatkui Sennin esteklinikalla. Itse valitsin sinne treenattaviksi Anun edellispäivän radan vaikean takaaleikkauskulman kepeille sekä kontaktien vahvistamisen. Sainkin Senniltä ihan suoraa palautetta siitä, miten kriteerit kontakteilla pysymiseen täytyisi olla kisoissa samanlaiset kuin treeneissä. :D Ups. Tunnustan, mutta en vaan opiskelijan budjetilla innostu ollenkaan starttien tahallisesta pilaamisesta kontaktien treenaamisella! Tästä aiheesta jatkoimmekin <a href="http://horvis.blogspot.fi/" target="_blank">Matin</a> kanssa vielä lounaspöydässä, kun molemmat vastustimme hiljaa moista kesken radan luovuttamista. :D</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Lounaan jälkeen fysiikkavalmentaja Mikko piti kaikille yhteisen luennon terveellisistä elämäntavoista. Muistiinpanoni kertovat kaiken: "kaikki retuperällä". Kaikki joukkuelaiset liitettiin Heiaheia-liikuntayhteisöön, johon keräämme ryhmien kesken kilpaillen hyvinvointitekoja. Itse olen ottanut sovelluksen myös päivittäisen liikunnan tarkkailuun. Näin neljän päivän elämäntapamuutoksen jälkeen voin sanoa, että olen mennyt ajoissa nukkumaan, syönyt vain terveellisiä aterioita sännöllisesti mutta en liikaa, lenkittänyt koiria 5-7 kilometriä päivässä ja tehnyt puolen tunnin kahvakuulatreenin sekä puolen tunnin venyttelyn illalla TV:tä katsoessani. Koska elämä on täynnä valintoja, valitsin tiistainakin neljän tunnin luentoputken sijaan muutaman kilometrin aamulenkin koirien kanssa. :D Toistaiseksi muutos on siis ollut jo melkoinen ja vaikuttanut niin liikuntaan, ravintoon kuin uneenkin. Mikä tärkeintä, olen myös pitänyt kaikesta siinä, ja myönnänkin taskustani löytyvän nykyään myös askelmittarin päivittäin!<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/20151018_091509.jpg" height="250" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/605a3a1b-45b3-4eb2-b821-11331f494e39.jpg" height="250" />
</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mikon luennon jälkeen teema pysyi samana, kun koitti pelätty lihaskunto- ja ketteryystesti meille ohjaajille. Kävelimme edellisen päivän jäljiltä kuin puupökkelöt ja omassa ryhmässämme rutisimmekin tuskaista oloamme pitkin päivää. Pienestäkään kyykistymisestä ei meinannut tulla mitään. Niin sitä kuitenkin tuskaisina puhistiin ja kipiteltiin menemään molemmat testit, vaikka petrattavaa jäi kyllä... Erityisesti kisahenkisenä ja huonona häviäjänä itseäni jäi kismittämään askeltikkailla jalkojen solmuun meneminen, minkä kirvoittanutta itkua ja suuttumusta pitikin nieleskellä hammasta purren hetki radan jälkeen. :D Juuri tästä syystä en ole koskaan halunnut yhdistää liikuntaan minkäänlaista kilpailua - ellei kyse sitten ole joukkuepeleistä tai agilitystä! Olen aivan mahdottoman surkea häviäjä yksilölajeissa, enkä ole koskaan urheilullisimmillanikaan ollut voittaja-ainesta liikunnassa, ellei lasketa yhtä ala-asteen korkeushyppykultaa. Sitä en laske kovin suureksi saavutukseksi, kun sen sai nipinnapin patjan korkeuden hyppäämisestä. :D<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="281" src="https://www.youtube.com/embed/OZLZsvI2gKs?rel=0" width="500"></iframe>
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<i>Tässä Sannan ottamaa videota ketteryystestin rataantutustumisesta.</i></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
Valitettavasti päivän viimeisissä treeneissä Villen radalla piti sitten jo luovuttaa monessa juoksukohdassa. Jokainen askel oli isku takamukselle ja takareisille, ja valssien hienoisetkin niiaukset aiheuttivat lähes raajahalvauksen. :D Saimme kuitenkin Villen radalta suurimmat ahaa-elämykset ohjauksiin liittyen. Yritin moneen otteeseen tehdä rauhallista vastakäden valssia tajuamatta, mitä sillä oikein haettiin, mutta onneksi jälkeemme tullut koirakko näytti meille mallisuorituksen! Tällä viikolla en ole vielä ehtinyt valssailemaan saamiamme läksyjä, mutta lähiviikkoina ne tulevat kuulumaan tiiviisti treenailuihimme. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Loppupalaverissa meidät jaettiin vielä parheihin ja kummikouluttajillemme, joille olemme ensisijaisesti vastuussa läksyjemme edistymisen raportoinnista ja jotka puolestaan kommentoivat treenejämme. Lisäksi ennen lähtöä kaikille tosiaankin jaettiin yhteiset läksyt jo saatujen henkilökohtaisten tehtävien lisäksi, ja varmistettiin, että kaikki ovat tilanneet oman Topteam-paidan. Yhteenvedon jälkeen porukka liukenikin paikalta nopeasti, ja minä suuntasin Skodan kohti mummun kotia Tampereella. Yövyimme vielä siellä, ja jatkoimme sitten iltapäivällä matkaa kotiin asti.<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9928.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mieleenpainuvinta koko leirillä oli se, että jokainen ratakouluttaja kehui ja ihaili Hoinaa. Sain siis jo heti lauantain ensimmäisissä treeneissä karistaa olaltani sen tunteen, että emme olleet ansainneet paikkaamme Topteamissä epäonnistuneen valintatilaisuuden vuoksi. Pelkäsin jotenkin, että kouluttajat saisivat leirillä vain varmistuksen siitä, että valitsivat meidät turhaan. Siksi Anun "vau, mikä koira" ja muidenkin kouluttajien kommentit olivat minulle ehkä tärkeämpiä kuin koskaan. Kukaan ei myöskään tuhahdellut Hoinan sekopäisyydelle kuin minä itse, mikä sekin oli minulle aika uusi tilanne. Viime aikojen tunne siitä, että asiat ovat oikeasti vielä treenattavissa ja mahdollisia, vahvistui siis vain entisestään! :) Jälleen kerran voidaan siis todeta, että suurin vastustaja tässäkin on ihan se oma itse.<br />
<br />
Nyt siis vain uskoa itseen ja koiraan ja pirusti treeniä! Ensimmäiset läksyvideot löytyvätkin jo treeniblogista. Suuret kiitokset vielä kaikille meitä reissuun pääsyssä avustaneille ja ihanille yökyläemännille, jotka pitivät meistä parempaa huolta kuin itse pidämme itsestämme! :)</div>
<br />Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-16740872481099446222015-10-07T23:30:00.002+03:002015-10-07T23:33:46.265+03:00Syksyn ensimmäiset revontulikuvat<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9897-2.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Ikävä migreenissä mennyt edeltävä vuorokausi vaihtui vihdoin illalla iloon. Revontulihälytykset paukkuivat taas sähköpostissa ja nettisivuilla, ja koska toppatakit ovat vielä varastossa talviteloilla, jäimme ihailemaan show'ta vain kotoa. Kun sitten kymmenen jälkeen koko taivaan revontulet leimusivat Turunkin yllä, juoksimme hihkuen läheiseen puistoon kamerat ojossa. Tässä siis tämän päivän satoa minun kamerastani.</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9877_1.jpg" height="230" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9862.jpg" height="230" />
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9891.jpg" width="500" /></div>
<br />Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-11090870978676661302015-09-22T23:51:00.000+03:002015-09-22T23:55:14.582+03:00Uusi vuosi 2015 ½<div style="text-align: justify;">
Niin opiskelijana kuin koiraharrastajanakin olen tottunut siihen, että uusi vuosi alkaa kahdesti: oikeasti uutena vuotena sekä, ehkä jopa merkittävämmin, syyskaudella uuden opiskelu- ja harrastuslukuvuoden alkaessa. Minun uusi vuoteni alkoi viikko sitten. Olen päättänyt, että tästä vuodesta tulee hyvä vuosi.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ennen kaikkea haluan tämän vuoden olevan tasapainon vuosi. En aio kertaakaan päntätä koulukirjoja keskiyön yli enkä aio olla moksiskaan, vaikka arvosanojen keskiarvo sen johdosta vähän laskisi. Nukun enemmän. Aikataulutan, mutten aio kuolla, vaikka aikataulu kuolisi - eikä se minulla kyllä koskaan ole kuollutkaan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Opiskelun ohessa aion harrastaa, ehkä enemmän kuin koskaan. Topteam-leirit tulevat rytmittämään vuotta mukavasti ja leirien välisillä viikoilla puolestaan täytellään ahkerasti treenikalenteria. Muina viikonloppuina kisaamme Chhainan kanssa jokseenkin säännöllisesti ainakin nyt syksyllä. Juoksut kylläkin tulevat tätä hieman tauottamaan, mutta muuten ajattelin ylläpitää vähintään kaksien kilpailujen kuukausitahtia syksyn ajan. Täytyy myöntää: olen aika täpinöissäni siitä, että minulla on tällä hetkellä täysipäinen ja alati kehittyvä kisakoira, jonka kanssa koko kisareissu on yhtä nautintoa! Aamu-usvassa kisoihin ajelu, parhaassa tapauksessa kaverien tapaaminen sekä yhdessä lämmittely ja ohjausten suunnittelu, yhteisymmärryksessä koiran kanssa parin kisaradan juokseminen ja sen jälkeen sohvalla täkin alla lämpöä huokuvan karvaturrin kanssa päällekkäin torkkuminen - siinä vasta onnellisen viikonlopun resepti!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Topteam-todellisuuskin alkaa pikkuhiljaa hahmottua: ensimmäisen leirin majoitus on järjestetty ja sähköpostiketjuissa jo kovasti sovitaan yhteisiä illallisia treenipäivien päätteeksi. Olin kasvattajakurssin yhteydessä ensimmäistä kertaa yksin hotellissa, ja olen kyllä sen kokemuksen jälkeen haaveillut, että joskus saman voisin toistaa. Nyt se sitten tapahtuu! Toivon vain, että Hoina aloittaisi juoksunsa nyt heti ja tiputtelisi housut täyteen ennen leiriä eikä juuri sen aikana, kuten nyt ounastelen käyvän...<br />
<br />
Tässäpä tulikin rivien välissä eräänlaisia uuden vuoden lupauksiani itselleni. Jotta en hirveästi heti lipsu tuosta nukkumislupauksesta jo näin kättelyssä, tämä saa riittää tällä kertaa. Lupaako kukaan muu mitään pientä tai isoa muutosta tälle kaudelle?</div>
<br>Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-50925942802574674602015-09-18T19:39:00.002+03:002015-09-18T19:50:26.750+03:00Unelma, jota ei edes ollut, toteutui<div style="text-align: justify;">
Tulimme Chhainan kanssa äsken jo valmiiksi Apinaparkkiin Helsinkiin, sillä meillä on huomenna ja ylihuomenna agilitykisat täällä pääkaupunkiseudun tuntumassa. Istuin syysflunssassa sohvalla, kun hetki sitten puhelimeni alkoi yskähdellä erinäisiä viestin merkkiääniä. Vanhempieni udellessa, kuka siellä oikein pommittaa, tokaisin vain, että wifi-alueelle tultuani varmaan netti meni päälle, jos olin unohtanut laittaa puhelimen netin päälle matkan ajaksi. En kuitenkaan rynnännyt katsomaan viestejä, ennen kuin vanhempani olivat lähteneet. Piti ihan soittaa äidille perään, että <a href="http://www.agilityliitto.fi/uutiset/topteam-valinnat-kaudelle-2015-2016/" target="_blank">tästähän</a> se johtuikin - ihania onnitteluja sateli joka tuutista! Tänään julkaistiin tiedote, josta selviää, että pääsimme Hoinan kanssa Suomen agilityliiton Topteamiin 2015-2016! Kiitos kaikille onnitteluista ja onnea myös Annu!<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_9320_1.jpg" width="248" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/IMG_1006.jpg" width="248" />
<br />
<br />
<i>Kuvat: Martta Ala-Krekola</i></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Myönnetään: itselleni ei tämän päivän uutinen tullut yllätyksenä, sillä olen tiennyt valinnasta jo viikon mutta joutunut pitämään suuni supussa julkisemmalta hehkutukselta. Sen sijaan viikko sitten aamuvarhaisella sängystä noustuani ja valintameilin luettuani haukoin hetken henkeäni epäuskoisena, sitten herätin Herra B:n hirveällä metelillä, ja ennen kuin ehdin sanoa, mikä minuun meni, pillahdin ihan kunnolla itkuun. :D Koko menneellä viikolla ei ole sitten tullut paljon muuta mietittyäkään kuin tiimiä ja tulevaa syksyä: Mistä majoitus ensimmäiselle leirille? Goodbye säästötilin sisällölle! Apua, jos koira loukkaantuu treeneissä ennen leirejä! Miten ihmeessä meidät valittiin, vaikka koira pääasiassa kiersi kaikki hyppyesteet? Wau, meidät valittiin, <i>vaikka</i> koira pääasiassa kiersi kaikki hyppyesteet! Ja näiden ajatusten välissä, esimerkiksi matkalla mökiltä Turkuun, piti taas vähän tirauttaa kostuketta silmistä. Joka vuosi olen toivonut, että jonakin päivänä minulla olisi koira, jonka kanssa täyttäisimme edes vaatimukset hakea Topteamiin. Tämän vuoden tavoitteisiimme ei kuulunut edes tiimiin hakeminen, ja nyt olemme mukana. Mieletöntä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
En koskaan ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa Topteam-valintapäivästä, vaikka lupasin niin. Nyt olen ihan iloinen, etten kirjoittanutkaan, koska nyt on jo muutenkin vähän outo olo ottaa onnitteluja vastaan. Olin nimittäin valintatilaisuuden jälkeen niin pettynyt, niin turhautunut, niin luovuttanut ja niin häpeissäni, sillä etenkin ratatreeni meni surkeimmin koskaan. Ei se edes ollut ratatreeniä, sillä Hoina todellakin kiersi jokaisen hypyn, ei suorittanut keppejä oikein, pudotti rimat niistä hypyistä, jotka se hyppäsi, eikä tullut mihinkään haltuunottoihin.<br />
<br />
Ensimmäisen suorituskerran jälkeen ajattelin, että tässä vain purettiin energiat pois, mutta kun toinen ratasuoritus oli vieläkin surkeampi ja koira varasti ja tuli vieläpä ensimmäisen hypyn ali, oli hyvä, etten itkenyt radan jälkeen. <i>Ei me nyt sentään näin huonoja olla</i>, ajattelin ja purin hammasta yhteen. Vain alussa ja lopussa saimme muutaman esteen peräjälkeen suoritettua katkoitta. Jälkimmäisillä rasteilla pakotin itselleni hyvän fiiliksen, ja ne sujuivatkin sitten rataa paremmin. Erityisesti kontakteilla meiltä jopa kysyttiin opetustekniikkaa, koska koiran osuminen kontaktille oli niin varma joka kerralla. Vaikka paransimme loppua kohti, heitin kirveen kaivoon ja taputtelin Hoinan agilityurankin, sillä olin kaavaillut tiimiin pääsyn viimeiseksi epätoivoiseksi yritykseksi oppia edes yhtään varmempaa ja järkevämpää agilityä Hoinan kanssa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="281" src="https://www.youtube.com/embed/JLuoTRuNOjE?rel=0" width="500"></iframe>
</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br />
Saimme viimeisen mahdollisuuden.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Nyt aion todella psyykata itseni tulevaan kauteen ja nollata kaikki tähänastiset turhautumiset. Yritän olla ajattelematta sitä, että jo heti viime treeneissä Hoina ei pysynyt lähdöissä ollenkaan ja että se ei pysähtynyt yhdelläkään kontaktilla vaan on kehittänyt kadehdittavat juoksukontaktit, joiden mukaan minä en ehdi. Meissä nähtiin potentiaali silloinkin, kun näytimme surkeimman esityksemme, siispä lähden täst'edes joka treeniin sillä mentaliteetilla, että koirallani ja minulla on yhä mahdollisuus mihin vain. Siitä on kauan, kun olen viimeksi ajatellut niin.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
- Ja koko ajan äiti uskoi, että meidät valittaisiin. Kiitos äiti!</div>
</div>
<br />Unknownnoreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-49725074670876733092015-09-16T23:15:00.002+03:002015-09-16T23:29:06.408+03:00Iltapatikka Teijon kansallispuistossa<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/_MG_0263.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Kävimme muutama viikko sitten Teijon kansallispuistossa iltavaelluksella, jonka tarkoitus oli olla vain parin tunnin lenkki Matildanjärven ympäri mutta joka kestikin tuplasti kauemmin ja oli matkaltaan niin ikään tuplasti pidempi. Herra B oli käynyt samalla reitillä aiemmin, joten vasten omaa suuntavaistoani luotin liikaa miehen neuvoihin - eksyimme siis monessa kohdassa reitiltä. Suurin erehdys taisi teettää kolmisen kilometriä lisämatkaa!</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/_MG_0241.jpg" width="500" />
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/_MG_0229-2.jpg" width="248" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/_MG_0252.jpg" width="248" />
</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Chhaina kävi valokuvaussession aikana - muutoin koirat olivat tietysti sääntöjen mukaisesti kytkettyinä - pulahtamassa kamalassa mutajoessa, mutta bordercollien turkki osoitti taas mielettömyytensä. Kuinka moni uskoisi, että kuvan koira tuli vielä samana iltana ilman minkäänlaisia suihkuja tai edes tassujen pyyhkimisiä sänkyyn nukkumaan jättämättä hiekanjyvääkään lakanalle?</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/_MG_0209-2.jpg" width="500" />
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/_MG_0274.jpg" width="248" /> <img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/_MG_0242.jpg" width="248" />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/_MG_0258.jpg" width="500" />
<br />
<br />
<i>Kaikki kuvat paitsi ensimmäinen © B. Ghimire</i>
<i><br /></i></div>
</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Loppujen lopuksi olimme ihan iloisia eksymisistä ja venähtäneestä patikasta, sillä viiden kilometrin lenkki olisi ollut todella nopeasti ohi - ja millään muullahan ei ollut väliä kuin sillä, että olimme pimeäntuloa nopeampia! Täpärällä se kyllä oli, mutta "lähelle" ei lasketa, ja sitä paitsi maisemat olivat hienoimmat juuri "väärällä" reitillä!</div>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/_MG_0268.jpg" width="500" />
</div>
<br />
<br />
Kyllä sitä vaan aina noilla pienilläkin vaelluksilla käynnin jälkeen kysyy itseltään, miksi ihmeessä emme tee tätä useammin. Niin tälläkin kertaa, vaikka lähtö oli kovin takkuista ja saamatonta monta tuntia. Ehkä me vielä jonakin päivänä olemme käyneet Suomen jokaisessa kansallispuistossa, mistä itse salaa haaveilen...<br />
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/_MG_0273.jpg" width="500" /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-72694025097048318.post-41865693148925216072015-09-13T23:59:00.000+03:002015-09-14T00:44:37.825+03:00Chhainan MH-luonnekuvaus<div style="text-align: justify;">
Kävimme tänään Ikaalisissa MH-luonnekuvauksessa Chhainan ollessa 18,5-kuinen eli juuri alaikärajan ylittänyt. Itse en ollut koskaan aiemmin käynyt minkään sortin luonnetestissä tai -kuvauksessa edes katsomassa - mitä nyt netistä olin videoita nähnyt. Saimme onneksi kiertää erään edellisen koirakon yleisönä, jotta näimme jo ennen vuoroamme, miten homma toimii.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Voin helposti sanoa olevani tyytyväinen kuvaukseen ja suurimman osan arvosanoista osuneen tismalleen oikeaan. Yllätyksenä tulivat noinkin vahvat väistöt ja pelkoreaktiot pelotteilla, sillä arjessa Chhaina ei ole koskaan tehnyt edes selviä väistöjä - ei edes silloin, kun Hoina on hypännyt hihnan toiseen päähän ja uffaillut jollekin pelottavalle lenkillä. Toisaalta taas eritoten ääniherkkyyden arvosanataulukko paljastaa Chhainan pääkopan niin, että melkein kallo näkyy! :D Olen aina sanonut, että vaikka Chhainaa joku jännittäisikin, uteliaisuus voittaa lopulta jännityksen ja sen jälkeen koira on muina miehinä. Tästä yksinkertaisempi versio ovat Chhainan saamat voimakkaan reaktion ruksit yhtä aikaa sekä pelossa että uteliaisuudessa ääniherkkyys-kohdassa sekä pienin reaktio eli ei mitään jäljellejäävissä pelossa ja kiinnostuksessa. Kuten kuvaajakin tiivisti loppukommenteissaan, Chhainalla on delete-nappula, josta pelot poistuvat heti, kun ne on osoitettu tarpeettomiksi. Tästä kommentista olen erityisen tyytyväinen, sillä juuri sellaisen Chhainan minäkin tunnen! Luonnekuvaus osoitti siis Chhainan juuri niin tervepäiseksi kuin olen sen ajatellut olevankin. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<img src="http://i205.photobucket.com/albums/bb244/cava_lier/Apinaparkki/2015-09-132021.33.06.jpg" width="550" />
<br />
<br />
<i>Jotta on joitakin todisteita... Arvostelun selitykset videolla!</i></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Ainoat arvosanat, joihin olen pettynyt tai jotka valehtelevat aika lailla normaaliin käytökseen verrattuna, ovat nuo leikkimisen leikkimättömyys ja tarttumattomuus. Chhaina-polo luuli olevansa käskyn alla ja odotti lelun pallottelussa tappiin asti, että mamma olisi sanonut "okei", mutta kun testissä ei saanut puhua. Olisihan tuo nyt aivan selvästi ollut menossa lelulle, jos sen olisi saanut vapauttaa! Lisäksi loppukommenteissakin tulee ilmi, että vaikka Chhaina etäleikissä revitteli lelulla lopuksi kunnollakin, leikkimisen arviointi oli tehty jo alussa, jolloin Chhaina vasta lämmitteli. Siksi parhaan kuvan Chhainasta saa, jos katsoo sekä videon, arvostelun että loppukommentit.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tein testistä mahdollisimman helppolukuisen selostuksen myös niille, jotka eivät paikalla olleet tai konseptia tunne - eli toivottavasti pärjäätte ilman vaikeita taulukon tulkitsemisia! Kaikki osiot, selventävä suullinen palaute sekä jokaisen osion numeroarvosana (1 pienin reaktio ja 5 suurin) sekä arvostelukommentti tai numeron tulkinta ovat videolla sitä mukaa, kun testi etenee. Montaa Chhainan reaktiota avataan erityisesti kuvaajan loppupalautteessa, joten se kannattaa ehdottomasti kuunnella. Ja jos ette muuten jaksa puolta tuntia nillittää, niin katsokaa edes ihmeessä <b>ampumiset kohdasta 18:20</b> eteenpäin. Laukauksia tulee neljä, ja täytyy sanoa, että halkean ehkä ylpeydestä erityisesti tästä osiosta - eivät hetkauta neitiä kyllä piirun vertaa nuo laukaukset! Videoon lisäkommenttina sanon, että alussa heti likka lähti haistelemaan kenttää, ja etäleikissä Chhaina lähti heti irti päästyään tsekkaamaan, vieläkö viehe oli paikoillaan! :D Niita karkaamisia ei siis huomioitu arvostelussa. Lisäksi etäleikissä Chhaina eräässä passiivisessa kohdassa haukkuen komentaa leikkijää jatkamaan leikkiä - jostain syystä se yksittäinen haukku ei kuulu videolla. Aivan videon lopussa on vielä hyvin chhainamainen reaktio vieraan ihmisen rapsutteluun: "rapsuttele nyt sitten, mut eipä hirveesti innosta".<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/m8iydM_6cQE?rel=0" width="560"></iframe>
</div>
<br />Unknownnoreply@blogger.com0