Näytetään tekstit, joissa on tunniste fina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fina. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. helmikuuta 2018

29.9.2007-20.12.2017

Pilliwink's Heart-Flower, "Fina"




Vain viikkoa ennen joulua koko perheeni oli meillä kylässä Fina ja Nelson mukanaan. Fina söi vähän huonosti jo lauantai-iltana, ja sunnuntaiaamuna se kieltäytyi ruuasta. Periaatteessa tämä oli kovin epänormaalia ahneelta Finalta, mutta olimme tottuneet siihen, että Fina saattoi joskus jättää yhden aterian väliin, jos sitä närästi kovin. Muuten likka oli aivan normaali tättähäärä itsensä meillä ollessaan, mutta vanhempieni palattua Espooseen ei ruoka vieläkään maistunut. Se ei pariin päivään syönyt nappulaakaan, mutta lopulta märkäruoka meni hitaasti alas. Puhuimme äidin kanssa puhelimessa, miten molemmille hiipi ikävä tunne vatsanpohjassa. Viisi vuotta sitten juuri ennen joulua Sara meni äkkiä huonoon kuntoon ja lopetettiin jouluaattoaamuna.

Tiistaina äiti soitteli jo päivystykseen, mutta koska muuten koira oli suhteellisen oma itsensä, niin sitä jäätiin vain seurailemaan. Heti seuraavana päivänä äitini lähtikin suoraan töistä Finan kanssa päivystykseen, koska koira oli ollut flegmaattinen ja silmät kiinni sylissäkin sekä haluton kävelemään ulkona. Jo siinä vaiheessa totesin vain, että oi voi, ei kuulosta hyvältä...

Niinhän siinä sitten kävi, että äiti soitti itkuisena Finan jäävän suoraan eläinsairaalaan, sillä niin sen perna kuin imusolmukkeetkin olivat suurentuneet. Diagnoosi oli useita kasvaimia, ja koska Fina jo käytännössä vain nukkui lääkärissäkin, mitään ei ollut tehtävissä. Mamman oma Fina lähti juuri niin kuin paha tunteeni enteili, äitinsä tassunjäljissä aivan saman ikäisenä ja samalla tavoin joulun aikaan. Sellainen yhteensattuma tuntui todella käsittämättömältä.






Jos olisin tiennyt vain neljä päivää aiemmin, mitä tuleman pitää, olisin osannut edes sanoa Finulle heipat. Minä en kuitenkaan nähnyt Finaa päivääkään kipeänä, vaan sen 10v ja melkein 3kk se oli aina happy happy joy joy ja mamman oma kainaloinen. Fina oli mukana maskottina agileirillä vielä pari viikkoa ennen sateenkaarisillalle siirtymistä, ja kuukausi takaperin se riekkui kanssani hallilla hulluna pallon kanssa ja kepitteli ihan yhtä hurjasti kuin aina ennenkin. Jos jotain koirilleni toivon, niin tervettä elämää ja sitten pikaista lähtöä. Sellaisen meidän molemmat hapsulikat saivatkin, odotin vain Finalla olevan vielä monta vuotta edessään. Vielä kymmenvuotiaanakin Finaa erehtyivät jopa cavalierihmiset luulemaan pennuksi!




Puhelun aikana ja sen jälkeen itkin hysteerisesti, ja otin heti yhteyttä mieheeni ja parhaaseen ystävääni. Kaikista koiristamme juuri Finan poismenoa olin aina pelännyt eniten, olihan se ensimmäinen pentumme, jonka näimme ensi kerran alle vuorokauden ikäisenä kasvattajallaan. Nyt Finan menehtyminen tuli kuitenkin niin puskista, että olo on sen illan jälkeen ollut vain todella epätodellinen. Toisaalta koin myös syvää helpotusta, että mamman pikku Finu, kuten sitä itse aina kutsuin, lähti äkkiarvaamatta ja eli ikinuorena aina siihen asti. Lähtö vain tuli liian aikaisin. Mistään en koskaan saa toista mamman Finua, ja sen tajuaminen sattuu paljon.


Tässä vielä Facebookista kopioidut parhaat muistoni Finun kanssa itselleni ikuisesti talteen.

Joulukuun alun agileirillä, kun Fina pääsi hallille vaatimaan kaikilta tyypeiltä "namit tai rapsut!", olin hihnan toisessa päässä superylpeä, että tässä on SE mun Fina. Tunsin samanlaista, valtavaa ylpeyttä kuin uutta pentua esitellessä, paitsi monta kertaa vahvempana! ❤ Finan ja minun suhteesta ja kaikista agi- ja tokotuloksista tulen aina vastedeskin halkeamaan ylpeydestä. Siinä oli tekemisen meininkiä ja monia tuomareita naurattaneita tilanteita. Parhaimmillaan saimme samassa tokokokeessa viisi kertaa arvosanan 10, huonoimmillaan taisi olla sama tai isompikin määrä hylättyjä liikkeitä.






Agissa teimme parhaimmillamme peräkanaa seitsemän puhdasta rataa, joista kuusi vieläpä samana viikonloppuna. Silloin ennen rataa tuntui, ettemme me yksinkertaisesti enää osaa tehdä virheitä, että olemme voittamattomia varmuudessa. Siinä yhteispelissä ja fiiliksessä on tavoittelemista muiden nykyisten ja tulevien koirien kanssa koirakkona.❤ Fina palkittiin myös kahden eri seuran vuoden agilitykoirana, mikä on cavalierin kanssa aivan upea tunnustus. Ja kun sitten pääsimme ultimaattiseen tavoitteeseemme, SM-kisoihin, niin vielä kenraalikisoissa yksilöitä edeltävänä päivänä Fina teki temput ja lähti lähtökäskyllä jahtaamaan tuulessa lentäviä koivunlehtiä kuin pikku pentu. Huono kenraali lupasi kuitenkin hyvää h-hetkeä, sillä pääsimme yksilöissä finaaliin asti!




Kuva SM-finaalista 2013 © Pätynen


Fina ei koskaan palkkautunut harrastusuramme aikana lelulla, mutta kymmenvuotiaana se repi narupalloa raivoisasti agilityhallilla. Aivan sen lempileluja kotioloissa ja mökillä olivat kuitenkin pienet kumifrisbeet, joita etsittiin "Missä rispii!" -hetsauksella. Fina vaan oli maailman ihanin ja juuuri minulle sopivan hassu tyyppi! Se kakkasi Helsingissä keskelle nelikaistaisen tien suojatietä valojen vaihtuessa jo punaisiksi, ja kainaloon sen kaapattuanikin pökäleitä vain tipahteli. Jos taas Hoinaa joskus meillä ahdisti ja se yritti Finaan ahdistustaan purkaa, vielä Hoinaa niskavilloista pidellessäni Fina rökitti takaisin minkä kerkesi, koska olihan hän the boss. Lisäksi aina vanhemmille mennessäni Fina tanssi ja hyppi riemusta ja sen oli pakko saada nukkua minun kanssani tai matkakassissani. Siksi se pääsikin usein Turun-lomille tai mökille meidän kanssa, kun en vain voinut jättää sitä lähtiessäni. ❤ Onneksi Fiffan piti huolen, että sitä ei unohdeta! Surullisinta on vain se, ettei näitä muistoja enää kerry lisää...




Yllä Finu mamman kassista vasta heränneenä silmät sikkurallaan.
Alla Finu mamman kanssa Munkkiniemenrannassa. ♥



keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kiitos



Kylläpäs on ollut kiireinen marras-joulukuu. Koulu ei kuitenkaan ole rasittanut tänä syksynä yhtä pahasti kuin ennen, sillä olen onnistunut pitämään lupaukseni opiskelun vähentämisestä vapaa-ajalla. Itse asiassa olen kaikki tai ei mitään -tyyppiä: joko luen kuin hullu tai menetän kokonaan motivaationi. Olen myös tehnyt vähemmän opintopisteitä kuin aiemmin, minkä kyllä aion parhaani mukaan kiriä lomalla ja keväällä. Vapaa-aikaa on siis sinänsä riittänyt - on vaan silti ollut liian monta mukavaa asiaa sitä täyttämässä!

Topteam-läksyjä on tietysti harjoiteltu ja videoitu kovasti ensimmäisellä etäjaksolla, mutta nyt taukoilemme loppiaiseen saakka. Ensimmäisen leirin suurin vaikutus kohdistui omaan arkeeni terveellisempien elämäntapojen ja myös ilman koiria liikkumisen myötä. Lisäksi olen alkanut oikeasti uskoa, että asiat todella ovat treenattavissa Hoinan kanssa. Parhaimmillani olen voinut jo vedättää Hoinaa parin esteen verran ilman, että koiralle tulee kiire tai homma muuten leviää. Vilauksia pedon ajoittaisesta hallinnasta ollaan siis jo saatu.




Lisäksi olemme vihdoin saaneet valintapäivän kirjallisen palautteemme, joka oli huomattavasti mukavamman sävyinen kuin radalla suuresti epäonnistuttuamme odotin, ja se antaa oikeasti toivoa paremmasta:

"Tämän koirakon osalta valintaesitys perustuu erityisesti ennakkotehtävistä
näkyvään potentiaaliin sekä yksittäisiin onnistuneisiin suorituksiin näyttötilaisuudessa.
Koirakolla yhteistyö hakee vielä muotoaan, mutta näyttötilaisuudessa oli havaittavissa
sekä kansalliselle kärjelle yltävää nopeutta että yksittäisiä esityksiä koiran erinomaisesta
esteosaamisesta tai esimerkiksi kääntymisestä. Tämän koirakon osalta valmennus-
tiimi odottaa erittäin suurta kehitysharppausta TopTeam-kauden aikana."


Syksyn aikana olen myös oppinut olemaan kiitollinen monesta asiasta. Monesti olen havahtunut autolla ajaessani suureen onneen ja vapauden tunteeseen - siihen, että minulla on auto, jolla pääsen koirineni minne ikinä keksinkään suunnata. Äiti on pari kertaa syksyllä yllättänyt kirppislöydöillä, jotka eivät hinnaltaan ole vaatineet suuria uhrauksia mutta jotka eleenä ja apuna ovat olleet korvaamattomia. Nämä löydöt ovat olleet vaatteita, joita yleensä ostan vasta, kun koirat eivät ole minkään hilavitkuttimen, treenipaikan tai terveystarkastusten puutteessa. Rahan syytäminen koiriin vaan tuottaa minulle enemmän iloa, vaikka on(lisi)han sitä joskus mukavaa ostella asioita ihan itsellekin.

Kaikista eniten olen kuitenkin tuntenut kiitollisuutta nimenomaan näistä kahdesta mielettömästä koirasta, jotka olen elämääni saanut. Ne ovat niin tottelevaisia ja ihania persoonia. Niiden kanssa voi lenkkeillä taluttimia ainoastaan yhdellä sormella pidellen, eivätkä ne räksytä tai lähde muuten mukaan jokapäiväisten hullujen vastaantulevien koirien sekoiluun vaan pääsemme muina miehinä näistä ohi. Ne voi jättää minne vain pitkiksiin ajoiksi yksin luottaen siihen, että ne nukkuvat tyytyväisinä ja tietävät minun palaavan ennemmin tai myöhemmin. Ne eivät varastele kotona pöydiltä tai kaivele lattialle jätetyistä matkalaukuista namipusseja tai pururullia, eivätkä ne muutenkaan vaadi juuri mitään. Toinen antaa leikata kyntensäkin sohvalla nukkuessaan, suihkussa molemmat osaavat olla mukisematta, ja jos unohdan vapauttaa koirat eteisestä kuivattelun jälkeen, ne ovat saattaneet jäädä tuulikaappiin useaksi tunniksi makoilemaan, vaikka voisivat koska tahansa ottaa hatkat.




Kun mietin kaikkia muita entisiä tai nykyisiä koiriamme, jokainen edellä mainituista seikoista on ollut jonkin koiran ominaisuus: Sara räksytti lenkeillä, Nelson ja Fina varastavat kaiken minkä saavat, eikä Rilla koskaan kävellyt hihnassa vetämättä. Loviisassa käydessäni olen haljeta ylpeydestä, kun minun "isot" koirani käyttäytyvät esimerkillisesti joka asiassa. Hoina ja Chhaina ovatkin tässä mielessä kilteimmät ja helpoimmat koirani ikinä. Voin mennä niiden kanssa minne vaan kylään, jos meidät vaan otetaan vastaan. Nämä koirat ovat yksinkertaisesti kiinteitä osiani. Toki etälauman cavalierit Fina ja Nelsonkin ovat ansainneet pienen hatunnoston siitä, että esimerkiksi sunnuntaina saatoin käydä neljän koiran kanssa helposti liki tunnin kävelyllä taajamassa ja pitää hihnoja suurimmaksi osaksi vieläpä yhdessä kädessä. Kyllä siinä yhtä pientä räksyttäjää hallitsematon vastaantulija kalpenee mennen tullen! :)

maanantai 3. elokuuta 2015

Miten leikkiä pennun kanssa?


Kuva © Katri Pietilä


Agilityn myötä olen oppinut, miten paljon helpompaa harjoittelu on niin koiran mielentilan kuin erilaisten harjoitusmahdollisuuksienkin kannalta, jos koira tykkää leluista. Niinpä jo aikoinaan Fina-pennun kuin myös jälkeenpäin kaikkien bordercollieideni kanssa on opeteltu leikkimään, viis siitä, kiinnostiko niitä lelut ollenkaan vai olivatko ne luonnostaan hurjina leluihin. Oli tilanne kumpi tahansa, koiran ja ihmisen välistä leikkiä pitää pentuna opetella - jo siksi, että se kasvattaa suhdetta ja luottamusta osapuolten välillä, mutta etenkin, jos leluilla halutaan koiraan draivia. Siinä tapauksessa, että pentua lelut eivät juuri innosta, harjoittelu vaatii vaan enemmän aikaa, mielikuvitusta ja luultavasti erilaisten lelujen kokeilemista.

Itselleni on muovautunut vuosien varrella tietty tapa opettaa pentu leikkimään tai ylipäätään leikkiä koiran kanssa. Olen huomannut oman toimintatapani vasta, kun olen itse kiinnittänyt huomiota jonkin toisen koirakon huonoon leikkimiseen tai muiden antaessa omasta tavastani hyvää palautetta. Minulle on esimerkiksi sanottu, että kukapa koira ei minun kanssani haluaisi tehdä asioita, kun olen aina niin kannustava, iloinen ja "sisällä" koiran maailmassa, ja että osaan leikkiä hyviä pentuleikkejä. Niinpä aloin miettiä, mitä leikkimiseen oikein kuuluu ja miten me leikimme. Leikkimisen harjoitteluun kuuluu oikeastaan monta pientä sääntöä, jotka ihmisosapuolen tulisi omaksua.




Heittäydy

Tärkeintä yhteisissä leikkihetkissä on se, että ihminen heittäytyy hommaan täysillä. Miten voisit olettaa pennun kiinnostuvan karvaisista tai kumisista esineistä, jos sinäkään et vaikuta niistä innostuneelta? Leikittävän ihmisen tehtävä on siis etupäässä tehdä kaikkensa, että pentu alkaisi ihmetellä, mikä kumma on niin jännittävää. Itse puhun normaalista poikkeavalla tavalla, huudahtelen, liikun väijyen ja tempoa vaihdellen kohti lelua. Jos ja kun koira tarttuu leluun tai edes menee sen luokse, kehun, otan lelusta kevyesti kiinni tai otan esiin toisen lelun, jolla toistan saman kannustuksen. Alussa tuntee itsensä sata kertaa tyhmäksi, jos koira ei tunnu tajuavan ajatusta, mutta kuvitteellisesta ja ehkä todellisestakin yleisöstä on päästävä yli. Usein jossakin vaiheessa samanlainen leikin harjoittelu joka tapauksessa viedään treenikentille tai muuten näkösälle, joten silloin omistajan ei parane jarrutella.




Älä jyrää

Koska ajatus on kasvattaa koiran intoa, itseluottamusta ja halua leikkiä ihmisen kanssa, on todella tärkeää, että ihmisosapuoli ymmärtää roolinsa. Kun tarkoitus on kannustaa ja rohkaista pentua leikkimään, se ei tapahdu tempaisemalla lelu koiralta pois, lelusta kiinni pitämisellä tai sillä härnäämisellä "ähäkutti etpäs saa kiinni" -tyyliin. Mietipä samaa tilannetta kouluympäristössä: Kuvittele itsesi pennuksi ja lelu hatuksesi, jota muut pallottelevat tai eivät anna sinulle takaisin? Kauanko se on sinusta hauskaa? Tuskin kovin kauan, jos hetkeäkään.

Itse olen usein harjoitteluvaiheessa ja vielä treenikentälläkin leikittänyt koiraa kahdella samanarvoisella - tarvittaessa identtisellä - lelulla. Jos koira ei suostu tarttumaan leluun mutta lähtee sentään lelun perään, olen heittänyt yhden lelun ja koiran lähtiessä sen perään alkanutkin itse rallatella toisella lelulla houkutellen. Jos koira jo tarttuu leluun kevyesti, otan siitä itsekin kiinni mutta päästän heti irti ja kehun pentua. Kun ipana alkaa pitää lelusta hanakammin kiinni, pidän itsekin kiinni kauemmin mutta päästän aina irti varmasti ennen kuin pentu päästäisi. Tässä vaiheessa on opittava itse tuntemaan koiransa ja tunnustelemaan, millä vauhdilla leikin rajuus voi edetä. Kaikki eivät välttämättä koskaan pääse rajuun revittelyyn asti.

Sillä, että koiran annetaan voittaa lelu itselleen, kasvatetaan koiran itseluottamusta. Pennun pitää antaa elää siinä illuusiossa, että se on leikissä vahvempi. Olen huomannut erityisen toimivaksi ja koirien rakastamaksi tavaksi sen, että kun koira vetää tai roikkuu lelussa, en vedä takaisin vaan pidän lelusta kiinni ja annan koiran ikään kuin vetää minua muka heikompana minne se ikinä vetääkään. Välillä nyppäisen vastaan, mutta jossakin vaiheessa luovutan ja annan koiran voittaa. Tätä rakastavat meillä niin paimenet kuin luppakorvatkin! Minua alkaa aina ärsyttää, jos näen sellaista leikkimistä, jossa ihminen jyrää koiran henkisesti tai fyysisesti nyppäämällä lelun koiralta pois tai antamatta sitä ollenkaan koiralle. Millaista leikkiä se on?




Irti-käsky heti mukaan

Se, että pentu selviää leikistä aina voittajana, ei tarkoita sitä, että siitä kasvaisi kuriton rasavilli, jolta lelua ei saa koskaan pois. Siitä hetkestä lähtien, kun koira alkaa tarttua leluun suullaan, mukaan tulee irroittamisen opettaminen, sillä se on luonnollinen osa leikkiä. Olennaista on, että "irti" ei tarkoita leikin loppumista. Meillä leikin lopusta ilmoitetaan erikseen sanalla "loppu", kun taas irroittaminen on vain hauska jännityselementti leikissä. Pennun siis käsketään irroittaa lelusta ja aluksi autetaan tarvittaessa irroittamisessa hellästi kädellä. Irroittamisesta palkitaan etenkin opetusvaiheessa aina mutta muulloinkin vielä säännöllisesti. Palkinto on samalla lelulla leikin jatkaminen heittämällä tai lelua heiluttelemalla, tai kahdella lelulla leikittäessä toisen lelun kanssa leikin aloittaminen. Meillä tänä päivänäkään "irti" ei koskaan tarkoita leikin loppumista. Vasta, jos sanon "irti" ja "loppu" peräkkäin, leikki loppuu, mutta sitä on edeltänyt vähintäänkin pari kertaa, joissa irroittamisesta leikki on jatkunut vain kahta railakkaammin.

Itse käytän opetteluvaiheessa aina kahta lelua, koska siten leikki on jouhevampaa ja tauottomampaa, ja samalla koira usein oppii vahingossa tuomaan heitetyn lelun takaisin. Kun lelut ovat koiran mielestä yhtä jännittäviä, leikki toimii seuraavasti: koiran kiinnostus herätetään yhdellä lelulla, jolla revitellään tai joka heitetään, ja kun kiinnostus leluun herää, päästetään irti tai annetaan koiran juosta heitetylle lelulle ja aletaan kutsua koiraa leikkimään toisella - ja niin edelleen. Esimerkkivideolta näkyy, kuinka Chhaina alkaa tuoda heitettyä lelua takaisin ja pudottaa sen vähän ennen toisen lelun kimppuun hyökkäämistä. Toinen lelu saa siis pudota tai jäädä niille sijoilleen, ja omistaja noukkii sen vaivihkaa samalla, kun koiran huomio on toisessa lelussa.



Koiran ja ihmisen välisessä leikissä pätevät eri säännöt kuin
kahden koiran välisessä: yllä esimerkkejä kummastakin.



Kehu, kannusta ja pidä itsekin hauskaa

Eri koirat leikkivät eri tavoin, eri intensiteetillä ja erilaisilla leluilla. Toisille leluksi kelpaa räsyinen hanska, toisille lelu, jonka taskuun on piilotettu ruokaa. Toiset juoksevat perään, toiset revittelevät, toiset noutavat - jotkut tekevät näistä kaikkea ja jotkut eivät mitään näistä. Toistaiseksi olen itse saanut jokaisen koirani leikkimään vähintäänkin huvin vuoksi mutta kaikki myös treenikentällä. Meillä bordercollielle mikä tahansa lelu tai edes lelunkaltainen on the juttu, cavalierille se on mukiinmenevä ruuan korvike niin kauan kuin ruoka ei ole toinen vaihtoehto ja niin kauan kuin lelu on koiran mielestä oikeanlainen. Kummassakin tapauksessa leikkimisen säännöt ovat samat ja ne on opeteltu aivan samalla tavalla. Erityisen tärkeää on muistaa kehun ja kannustuksen merkitys aina leikittäessä ja leikin käyttö läpi koiran elämän myös ihan vain rentona ajanvietteenä eikä aina vain treenipalkkana. Mistään ei tule paremmalle tuulelle kuin ärisevästä, naama naantalinaurinkona hohtavasta, häntäänsä heiluttavasta ja lelua saalistavasta pikku koirasta, joka leikkiessään uhkuu ylpeyttä saaliistaan!


Playtime!

Oikeanpuolimmainen kuva Chhainasta © Katri Pietilä


Juttu julkaistaan myös Hurttahuone-blogiportaalin artikkelikokoelmassa.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Kuin joulu keskellä kesää



Saimme eilen kotimaisilta Hau-Hau Championilta ja Planet Pet Societyltä sponsoripaketin tuotetestaukseen. Olemme olleet viime vuosina aktiivisia kyseisten tuotemerkkien kannattajia, ja nyt saimme testaukseemme vielä itsellemmekin vieraita tuotteita. Kaikkien mahdollisten kalliidenkin ruokakokeilujen jälkeenhän meillä syövät tällä hetkellä sekä omat koirani että etälauman cavalierkaksikko joko Planet Pet Societyn tai Hau-Hau Championin ruokaa - aina sen mukaan, kumpaa on helpommin saatavilla. Kalliimmillakin ruuilla yhdellä on ollut ripulia, toisella kaksinkertaiset ulosteet ravintomäärään verrattuna ja kolmannella korvat likaiset ja silmät rähmineet, mutta toistaiseksi nämä merkit ovat sopineet parhaiten kaikille. Sitä paitsi on helppoa käydä kotona kylässä ja cavalien vierailla täällä, kun ei tarvitse kuljetella ruokia mukana. :)




Itse postipaketti oli melkoinen yllätys, sillä hetkessä olohuoneemme oli kuin joululahjojen avaamisen jäljiltä! Paketissa oli mukana ruokaa niin nappuloina, koiranmakkaroina kuin märkäruokinakin, luita, hammas- ja muita herkkuja, pari lelua, pari hihnaa, pari tuubikauluria, aktivointipeli, kanafileitä, hampaidenhoitosetti sekä Furminaattoria muistuttava pohjavillahara. Näistä etenkin kahdelle viimeksi mainitulle meillä on ollut suorastaan huutava tarve, joten ne pääsevät varmasti aktiiviseen käyttöön. Tuubihuivista itse innostuin aivan täysillä, sillä korvani alkavat särkeä herkästi kevyessäkin tuulessa, minkä vuoksi pidän aina treeneissä vastaavaa hiuspannaksi taiteltuna. Ruuista puolestaan yksi koiranmakkara on jo vedetty kitusiin kauheaa vauhtia, ja ilokseni kummankaan koiran vatsa ei tykännyt kyttyrää vaihtelusta, ja ulosteetkin olivat tänä aamuna yllättävän pienet. Lisäksi on kai pakko myöntää, että olen itse aivan rakastunut märkäruokien tuoksuun, joten niitä on ihan kiva annostellakin! :D Pienemmät märkäruokapaketit saavat odottaa seuraavaa hakuilukertaa, koska ne ovat kooltaan täydellisiä palkkapurkkeihin jaettaviksi.






Alun poseerausten jälkeen annoin Hoinalle ja Chhainalle vapaat kädet valita tuotekasasta kiinnostavimman asian, ja yllätys yllätys molemmat säntäsivät saman kahisevan pehmolelun kimppuun. Lelu joutuikin sellaiseen käsittelyyn, että tiesin sen olevan säpäleinä alta aikayksikön, mutten raaskinut kieltää toisilta huvia. Nyt apina on jo kädetön mutta aivan yhtä rakastettu silti! :) Lisäksi vesileluksi tarkoitettu kumiluu oli Chhainalla illalla unikaverinakin, ja kesällä se pääsee takuulla mökillä testiin houkuttelemaan Chhainaa uimaan.




Koska en jostakin kumman syystä epäile ruokien ja herkkujen maittavuutta meidän likoillemme, päätimme kokeilla niiden sijaan heti uutta peliä. Chhaina oli puisen pelin kanssa vähän liian kovakourainen, joten sille muovinen olisi ehdottomasti ollut parempi. Hoina sen sijaan osasi ottaa tyynemmin, mutta yhtä kaikki kumpikin sai pelin pelattua melko nopeasti muttei liian helposti. Pohjaan olisin kuitenkin ehdottomasti toivonut jonkinlaisia liukuesteitä! Seuraavaksi peli saakin lähteä Loviisaan cavaliereiden testiin, mistä toivottavasti siitäkin saamme sitten videoita blogiin. Etälauman testiin lähtee myös yksi märkäruokapaketti, viljaton kalanappulapussi sekä pienten koirien versiot hammashoitotikuista. Aion kyllä salakavalasti napata nappulapussista kerta-annokset kokeiluun meidänkin likoillemme, mutta koska Finalla on aina ollut laumamme huonoin maha, on kaikista mielenkiintoisinta antaa sen kokeilla ensimmäistä kertaa viljatonta ruokaa. Sillä kun on ollut koko elämänsä ajan kaikkien ruokien kanssa välillä närästystä.



Nämä lähtevät seuraavalla maitojunalla Finan ja Nelsonin testattavaksi!


Hammas- ja turkinhoitovälineistä kirjoitan myöhemmin oman postauksensa, sillä ajattelin tehdä molemmille tytöille viikon hammaspesukuurin ennen- ja jälkeen-kuvien kera. Eilen oli jo ensimmäinen pesukerta, jota ennen tietysti valokuvattiin kummankin poskihampaat. Hammaskiveä ei kummallakaan onneksi ole, mutta raakojen luiden jäätyä harvinaisemmiksi hampaat ovat kyllä alkaneet kellertää molemmilla. Näistä siis tulossa lisää myöhemmin!






Lopuksi minulla on vielä ilo ilmoittaa, että pieni osa (kuva alla) sponsoripaketistamme arvotaan ahkerimpien lukijoidemme kesken! Osallistua voit kommentoimalla tähän merkintään, mitä Hau-Hau Championin tai Planet Pet Societyn tuotetta sinä suosittelisit tai voisit tämän merkinnän perusteella kokeilla. Osallistumisaikaa on kuun loppuun eli sunnuntaihin 31.5. klo 23:59 asti! :)


 

Tämä pieni paketti arvotaan merkintään kommentoineiden kesken!


Merkintä on kirjoitettu yhteistyössä Hau-Hau Championin ja Planet Pet Societyn kanssa.


         

torstai 27. marraskuuta 2014

Joulun tunnelmaa kodissa ja kaupungissa



Viime loppuviikosta äiti tuli meille kylään muutamaksi päiväksi. Kävimme sekä kaupungilla joulumarkkinoilla ja pikkuisissa sisustusputiikeissa että Myllyssä jouluostoksilla. Myyjillä kävikin tuuri, sillä upean luminen sää syleili Turkua vain ja ainoastaan tämän viikonlopun yli. Joulumarkkinat ovat itselleni joka joulun alla aivan ehdoton tunnelman lataaja, oli kaupunki mikä hyvänsä. Markkinoilla oli vaikka mitä mukavaa, mutta kaikki kojuostokset tulivat kyllä ihan itselleni! Hupsista. :D

Löysin kasan aivan täydellisesti opiskeluihini ja muutenkin mielenkiintoisia kirjoja suomalaisten muinaisuskosta, vanhoista vainajarituaaleista ja vaikka mistä. Valinta oli äärimmäisen vaikeaa, mutta päädyin lopulta juuri edellämainittuihin aiheisiin. Onpahan joululomalle luettavaa! :) Lisäksi partiolaisten kojulta oli pakko ostaa riisipuuroa - oli muuten parasta syömääni joulupuuroa ikinä - ja perinteinen partiolaisten joulukalenteri. Partion kalentereita on nimittäin tullut itsekin pienenä kaupiteltua paikallisten markettien edessä ja ovelta ovelle aivan jääkalikkana. En erityisemmin ikävöi kyseistä hommaa, vaikka ihana ja salaa vähän nostalginen olo tulikin kalenterin ostamisesta.




Paras löytömme oli täydellinen vahinko: olimme jo lähteneet markkinoilta ja käyneet välissä muualla, kun päätimme takaisin tullessamme vielä poiketa markkinatorin läpi ihan vaan siksi, että meillä oli aikaa ja sää oli hyvä kävelyyn. Oikeastaan äiti ne huomasi: vanhoista aidanseipäistä tehdyt tikkaat - siis täydelliset sisustustikkaat - nojailemassa yhden kojun tolpparakenteisiin! Ja kun sisustusliikkeissä vartavasten sisustustikkaina myytävät aidanseivästikkaat voivat maksaa viisikymppiäkin, nämä maksoivat vain 25 euroa! Myyjä oli pihalla kuin lumiukko, kun hihkuin ja hymyilin, että eiväthän tikkaat maksa mitään ja hoin tehneeni päivän parhaan löydön. Hän oli aivan ällikällä lyöty innostani ja kysäisi vain, että menikö hän piru vie myymään tikkaita aivan alihintaan. :D

Ei siinä muu auttanut kuin napata tikkaat kainaloon ja jatkaa kaupunkikierrosta. Kirjastossa ja Sokoksella tuli parikin ihmistä kyselemään, että mistä olen moisen löydön tehnyt ja paljonko tikkaat maksoivat. Loppupäivän ostokset liittyivätkin sitten tikkaiden koristeluun. Koska meille ei joulukuusta mahdu, tikkaat saavat luvan ajaa sen asian ja ovat nyt kotimme joulutunnelman ytimessä. :)




Koirille ei kuulu mitään ihmeellistä, jos sitä ei lasketa, että minun mittani täyttyi Chhainan päivä päivältä paheneviin sisustustempauksiin, ja siitä hyvästä neiti joutuu nykyään olemaan yksin ollessaan vain makuuhuoneeseen rajatulla alueella. Maanantaina palasimme Chhainan kanssa puolentoista viikon agilitytauolta, joka johtui yksinkertaisesti hirveästä taakasta kouluhommia, ja eilen aloitimme aamun tokotreeneillä kummankin kanssa. Pientä edistymistä on tapahtunut kummallakin saralla, mutta mitään niin merkittävää ei ole tapahtunut, että jaksaisin ja ehtisin erikseen kirjoittaa treeniblogin puolelle. Hoinalle olen yrittänyt soitella paikkaa loppuvuoden tokokokeisiin, mutta koska kaikista on tarjottu vasta tuhannetta varasijaa, seuraava koe menee väkisinkin ensi vuoden puolelle.

Etälauman kuulumisista tiedän puhelujen kautta sen verran, että Nelson ja Fina kävivät toisiinsa Finan juoksun aikana erottelusta huolimatta niin kuumina, että Fina lähti hoitoon koirien stressitasojen tasaannuttamiseksi. Nelson joutui - tai pääsi vihdoin - leikkauspöydälle tällä välin ja samalla reissulla sillä havaittiin perustarkastuksessa vahva sydämen sivuääni. :( Vielä leikkauksen jälkeenkin Fina sai Nepan pään niin pyörälle, että Fina lähti uusintakierrokselle hoitoon. Toissapäivänä parin yhdistämistä saman katon alle kokeiltiin taas, ja nyt kuulemma Nepan välillä innostuessa Fina antaa sille köniin aivan 6-0, eli sen puolelta vaara alkaa olla ohi. :D




Lupasin viime merkinnässä kuvan TV-tasostamme, jahka päällystysprojekti olisi valmis. Tuolta se nyt sitten näyttää, ja olemme kyllä todella tyytyväisiä! Kunpa vain saman voisi tehdä kaikille näille tummille kalusteillemme... Tästä eteenpäin ostan kaikki huonekalut vaaleina! Koko olohuoneen ilme muuttui valoisammaksi, kun auringonsäteitä imevä musta laatikosto katosi.

Muutenkin kodin jouluvalmistelut alkavat olla siivon ylläpitoa (köh köh...) ja leipomuksia vaille valmiit ja lahjatkin ovat paria lukuunottamatta hankittuina. Joulupaketeissa on parasta se, että ennen h-hetkeä niitä voi aina käyttää joulusisustuksessa! :) Siksi olen innokkaasti häärinyt lahjapapereiden kanssa heti, kun jotakin kivaa on löytynyt. Äiti ei voinut kuin naurahtaa vouhotukselleni ja todeta, että joku taitaa olla vähän jouluihminen...