tiistai 26. toukokuuta 2015

Kuin joulu keskellä kesää



Saimme eilen kotimaisilta Hau-Hau Championilta ja Planet Pet Societyltä sponsoripaketin tuotetestaukseen. Olemme olleet viime vuosina aktiivisia kyseisten tuotemerkkien kannattajia, ja nyt saimme testaukseemme vielä itsellemmekin vieraita tuotteita. Kaikkien mahdollisten kalliidenkin ruokakokeilujen jälkeenhän meillä syövät tällä hetkellä sekä omat koirani että etälauman cavalierkaksikko joko Planet Pet Societyn tai Hau-Hau Championin ruokaa - aina sen mukaan, kumpaa on helpommin saatavilla. Kalliimmillakin ruuilla yhdellä on ollut ripulia, toisella kaksinkertaiset ulosteet ravintomäärään verrattuna ja kolmannella korvat likaiset ja silmät rähmineet, mutta toistaiseksi nämä merkit ovat sopineet parhaiten kaikille. Sitä paitsi on helppoa käydä kotona kylässä ja cavalien vierailla täällä, kun ei tarvitse kuljetella ruokia mukana. :)




Itse postipaketti oli melkoinen yllätys, sillä hetkessä olohuoneemme oli kuin joululahjojen avaamisen jäljiltä! Paketissa oli mukana ruokaa niin nappuloina, koiranmakkaroina kuin märkäruokinakin, luita, hammas- ja muita herkkuja, pari lelua, pari hihnaa, pari tuubikauluria, aktivointipeli, kanafileitä, hampaidenhoitosetti sekä Furminaattoria muistuttava pohjavillahara. Näistä etenkin kahdelle viimeksi mainitulle meillä on ollut suorastaan huutava tarve, joten ne pääsevät varmasti aktiiviseen käyttöön. Tuubihuivista itse innostuin aivan täysillä, sillä korvani alkavat särkeä herkästi kevyessäkin tuulessa, minkä vuoksi pidän aina treeneissä vastaavaa hiuspannaksi taiteltuna. Ruuista puolestaan yksi koiranmakkara on jo vedetty kitusiin kauheaa vauhtia, ja ilokseni kummankaan koiran vatsa ei tykännyt kyttyrää vaihtelusta, ja ulosteetkin olivat tänä aamuna yllättävän pienet. Lisäksi on kai pakko myöntää, että olen itse aivan rakastunut märkäruokien tuoksuun, joten niitä on ihan kiva annostellakin! :D Pienemmät märkäruokapaketit saavat odottaa seuraavaa hakuilukertaa, koska ne ovat kooltaan täydellisiä palkkapurkkeihin jaettaviksi.






Alun poseerausten jälkeen annoin Hoinalle ja Chhainalle vapaat kädet valita tuotekasasta kiinnostavimman asian, ja yllätys yllätys molemmat säntäsivät saman kahisevan pehmolelun kimppuun. Lelu joutuikin sellaiseen käsittelyyn, että tiesin sen olevan säpäleinä alta aikayksikön, mutten raaskinut kieltää toisilta huvia. Nyt apina on jo kädetön mutta aivan yhtä rakastettu silti! :) Lisäksi vesileluksi tarkoitettu kumiluu oli Chhainalla illalla unikaverinakin, ja kesällä se pääsee takuulla mökillä testiin houkuttelemaan Chhainaa uimaan.




Koska en jostakin kumman syystä epäile ruokien ja herkkujen maittavuutta meidän likoillemme, päätimme kokeilla niiden sijaan heti uutta peliä. Chhaina oli puisen pelin kanssa vähän liian kovakourainen, joten sille muovinen olisi ehdottomasti ollut parempi. Hoina sen sijaan osasi ottaa tyynemmin, mutta yhtä kaikki kumpikin sai pelin pelattua melko nopeasti muttei liian helposti. Pohjaan olisin kuitenkin ehdottomasti toivonut jonkinlaisia liukuesteitä! Seuraavaksi peli saakin lähteä Loviisaan cavaliereiden testiin, mistä toivottavasti siitäkin saamme sitten videoita blogiin. Etälauman testiin lähtee myös yksi märkäruokapaketti, viljaton kalanappulapussi sekä pienten koirien versiot hammashoitotikuista. Aion kyllä salakavalasti napata nappulapussista kerta-annokset kokeiluun meidänkin likoillemme, mutta koska Finalla on aina ollut laumamme huonoin maha, on kaikista mielenkiintoisinta antaa sen kokeilla ensimmäistä kertaa viljatonta ruokaa. Sillä kun on ollut koko elämänsä ajan kaikkien ruokien kanssa välillä närästystä.



Nämä lähtevät seuraavalla maitojunalla Finan ja Nelsonin testattavaksi!


Hammas- ja turkinhoitovälineistä kirjoitan myöhemmin oman postauksensa, sillä ajattelin tehdä molemmille tytöille viikon hammaspesukuurin ennen- ja jälkeen-kuvien kera. Eilen oli jo ensimmäinen pesukerta, jota ennen tietysti valokuvattiin kummankin poskihampaat. Hammaskiveä ei kummallakaan onneksi ole, mutta raakojen luiden jäätyä harvinaisemmiksi hampaat ovat kyllä alkaneet kellertää molemmilla. Näistä siis tulossa lisää myöhemmin!






Lopuksi minulla on vielä ilo ilmoittaa, että pieni osa (kuva alla) sponsoripaketistamme arvotaan ahkerimpien lukijoidemme kesken! Osallistua voit kommentoimalla tähän merkintään, mitä Hau-Hau Championin tai Planet Pet Societyn tuotetta sinä suosittelisit tai voisit tämän merkinnän perusteella kokeilla. Osallistumisaikaa on kuun loppuun eli sunnuntaihin 31.5. klo 23:59 asti! :)


 

Tämä pieni paketti arvotaan merkintään kommentoineiden kesken!


Merkintä on kirjoitettu yhteistyössä Hau-Hau Championin ja Planet Pet Societyn kanssa.


         

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Uusin silmin



Viimeiset puolitoista viikkoa ovat olleet melko tylsät mutta opettavaiset. Olen maannut puolitoista viikkoa sohvalla ensin kuumehorroksessa, sitten kamalassa nuha- ja yskätaudissa ja lopuksi kolmiolääkehuuruissa. Koirat eivät ole puoleentoista viikkoon päässeet kuin pari kertaa kunnon lenkille, kun olen saanut lenkitysapua. Ne ovat pääasiassa siis maanneet puolitoista viikkoa sisällä. Tänään, kun olen pystynyt olemaan ensimmäistä päivää koko päivän joten kuten jaloillani, kaksi kuolinvuodettani ovat olleet vielä yllättävänkin varattuja! Olen aina tiennyt, etteivät koirani ole useista tylsistä päivistä moksiskaan, mutta että ne ovat maanneet kanssani sängynpohjalla melkein kaksikin viikkoa - eivätkä ne ole vain sietäneet sairaslomaa vaan oikeasti nautiskelleet: venytelleet, vetäneet hirsiä ja kääntäneet kylkeä aina vain makeampaan asentoon!



Arvaako kukaan, miksi likkojen uusi yhteinen kutsumanimi on bedbugs? :D


Lisäksi minun on pitänyt jo muutama viikko sitten kirjoittaa Hoinasta. Muuton jälkeinen stressaaminen ja Hoinan ongelmien pohdinta päättyi lähestulkoon täysin siihen surkuttelevaan blogimerkintään noin kuukausi sitten. Ehkä tuo koira osaa lukea ja tajusi, että nyt hihnan toinen pää on tosissaan huolissaan. Tai ehkä muutosta on vain kulunut tarpeeksi aikaa ja kaikki äärioireilu johtuikin vain muuton aiheuttamasta stressistä. Välillä minusta on tuntunut siltä, että joko Hoinalla, minulla tai meillä molemmilla on jonkin sortin rajatilahäiriö - onko koira helppo ja ihana vai vaikea ja kamala? En ole tiennyt, olenko minä niin sekaisin, että kuvittelen Hoinalle ominaisuuksia, joita sillä ei ole, liioittelenko vain. Joka tapauksessa nyt, kun kaikki tutut ja tuntemattomatkin ihmiset ovat kommentoineet Hoinan muuttunutta käytöstä, uskallan uskoa omat havaintoni todeksi. Hoinasta on tullut ihana ja rento - rennompi kuin koskaan.

Näinä menneinä sairaslomapäivinä olen nähnyt Hoinasta aivan uusiakin piirteitä. Edellisessä kodissamme Hoina oli toisinaan poissaollessamme selvästi säikähtänyt jotakin, koska se oli välillä kotiintullessamme hermostuneen ja pelokkaan oloinen. Se käytännössä asui neliömetrin kokoisen ruokapöytämme alla eikä välttämättä tullut edes kurkistamaan, kun tulimme kotiin päivän päätteeksi. Siksi tällä viikolla on ollut ihana nähdä, miten Hoina on syvässä unessa aivan keskilattiallakin ja missä tahansa huoneessa jalat taivasta kohden, eikä välttämättä edes herää, vaikka itse liikkuisin kotona huoneesta toiseen. Lisäksi sen säikkyminen ja unen pelokas keskeytyminen on jäänyt lähes kokonaan pois. Kaiken kukkuraksi lenkit koirien kanssa ovat olleet nykyään aivan ihania, ja olen voinut olla aidosti ylpeä upeasti hihnassa kulkevasta paimenkaksikostani.

Rentous on näkynyt myös siinä, että Hoinasta on tullut melkein pahempi kainaloinen kuin Chhaina on! Enää en pysty arvaamaan, kumpi koira aamulla venyttää itsensä selkääni vasten ollessani vielä puoliunessa. Lisäksi Hoina uskaltaa nykyään jopa nukahtaa syliin ihan kunnolla, kun se on yleensä pienestäkin hipaisusta ottanut muristen hatkat ja mulkaissut tönäisijää todella pahasti. Reilu viikko sitten äitini totesi kotona käydessämme, että minulla on maailman ihanimmat koirat, ja silloin olin haljeta onnesta, sillä äiti on välillä ollut helisemässä perheen suuremmassa talossa suurempia leikkejä leikkivien koirieni kanssa. Ennen Hoina reihaantui rapsutuksistakin eikä millään malttanut olla rauhassa - nyt se istui äidin rapsutellessa sitä nätisti tai kiipesi äidin syliin ja huokaisi syvään rapsutuksista nauttien. Äitikin näki siis selvän muutoksen.

Minulla todella on maailman ihanimmat mukelot, ja olen niin onnellinen, että Hoina näyttää selvästi onnellisemmalta! Loppujen lopuksi siis muutto taisikin tehdä Hoinalle hyvää, vaikka aluksi otimmekin takapakkia. On toki olemassa häviävän pieni mahdollisuus, että edellisessä kodissamme oli oikeasti jotakin outoa, kuten herra B on alusta asti epäillyt: meillä itsellämmekin oli nimittäin ajoittain siellä asumisen aikana pahoja univaikeuksia, jotka katosivat samantien uudessa kodissa. Kuulostaahan se hassulta, mutta toisaalta jos jokin siellä vaikutti meihin, niin miksei se olisi vaikuttanut herkkis-Hoinaan?




Koska arjesta on tullut viimeisen kuukauden aikana lähes juhlaa, olen nauttinut Hoinan kanssa tokoilustakin aivan uudella tavalla. Lähtökohtani treeneihin on ollut tuloksellisuuden ja suoritussuunnitelmien sijaan vain se, että koiran itsevarmuus kasvaisi tokossakin ja että se näyttäisi nauttivan treeneistä. Saimmekin viikko sitten meilitse tiedon tokokokeeseen yllättäen pääsystä, joten huolimatta sairasteluni takia täydellisestä treenin puutteesta näin juuri kokeen alla olemme huomenna illalla menossa testaamaan hauskaa yhteistyötä myös avoimeen luokkaan! Tuloksesta viis - haluan vain, että tuomari sanoisi meille jotakin positiivista yhteistyöstämme, sillä siihen on nyt panostettu enemmän kuin koskaan. :) Koetta ennen saan kuitenkin jännittää vielä huomista, ensimmäistä työpäivääni uudessa kesätyössä, koska valitettavasti sairastelu siirsi myös töiden alkua muutamalla päivällä. Aivan kunnossa en ole vieläkään, mutta sain luvan mennä töihin nuhassa ja yskässäkin, joten pääsen vihdoin aloittamaan!

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Yhden yön juttu

 


Vihdoin me teimme sen. Sen, minkä olimme aikeissa tehdä jo viime kesänä, mutta päätimmekin lähteä Rodoksen lämpöön. Sen, minkä olimme aikeissa tehdä viime syksynä, mutta sää olikin todella huono. Sen, mihin vetosin Chhainan ottamista pohtiessani: olisihan se ihanaa, kun vaelluksilla kummallakin olisi oma koira! Teimme siis ensimmäisen yön yli jatkuneen telttavaelluksemme koirien kanssa viime viikonloppuna.



Suuri sikovuori


Eipä silti, ei tämäkään kerta ollut täysin itsestään selvä, sillä säätiedotukset heittelehtivät niin, että kun piti sataa, paistoi, ja kun piti paistaa, satoi. Jouduimmekin siirtämään lähtöämme yhdellä päivällä ja lyhentämään vaellusta yhdellä yöllä. Matkasta emme kuitenkaan tinkineet, joten panimme vain jalkaa ja tassua toisen eteen kahta kauheammin. Onneksemme säätiedotusten epäluotettavuus piti pintansa myös vaelluksemme aikana, joten pelättyjen sateiden sijasta saimmekin aivan täydellisen patikointi-ilman!




Näin ensimmäisellä kunnon vaelluksellamme tyydyimme suhteellisen tuttuihin maastoihin mökkimme lähettyvillä, Portimon poluilla, Haminassa. Reittimme varrelle osui sopivasti kaksi laavua, joiden pihapiiristä löytyi niin tulentekopaikka kuin ulkohuussikin, joten me kaksijalkaiset vältyimme seuraamasta koirien näyttämää esimerkkiä kyykkypissoista. Aikomuksenamme oli alunperin edetä ensimmäisenä päivänä vain reiluun puoleen väliin, noin 10 kilometriin, mutta koska alkutaival meni huomattavasti oletettua ripeämmin, päätimme tempaista saman päivän aikana vielä toiselle laavulle reilun 15 kilometrin päähän lähtöpisteestämme. Voin kertoa, että se oli melkoinen suoritus kahden koiran ja kahden rinkallisen kanssa näin ensikertalaiseksi! Olenhan toki ollut juniorina partioleireillä ja ottanut osaa myös suureen seikkailuun Taruksen jättileirillä vaelluksineen, mutta emme me silloin joutuneet kantamaan aivan kaikkea mukanamme - emme esimerkiksi edes yhden päivän ruokia.




Koska luonnossa liikkuminen on sekä minulle että miehelleni todella mieleistä, olen osannut käyttää alennushetket ja lahjakortit etukäteen hyvissä ajoin, jotta kummallekin koiralle on saatu omat retkireput. Likat saivat siis kumpainenkin kantaa omat tavaransa: ruuat, kipot, 2 x 0,5l vettä kumpainenkin sekä ensiaputarvikkeet. Lähtöpaino koirien repuilla oli - tietysti hyvin tarkasti tasapainotetusti - suunnilleen 1,5 kiloa koiraa kohden, mutta painohan totta kai keveni sitä mukaa, kun vesi- ja ruokavarastot hupenivat. Niin oli asian laita onneksi meidän ihmistenkin rinkkojen kanssa, kun kilpaa natustelimme omia kantamuksiamme kevyemmiksi!




Leiritulet ensimmäisellä laavulla, Kuntohuhtalla


Ensimmäiselle laavulle noin viiden kilometrin patikoinnin jälkeen saavuimme jo ennen puolta päivää, joten tankkasimme itsemme siellä aivan rauhassa ja kuivatimme kastuneita tai hiostuneita vaatteitamme - joista minä menin polttamaan sukkani uhrauskuntoon ja agilitykenkäni kantapäät koppuroiksi. Parin tunnin tauon jälkeen noin kilometrin kuljettuamme Chhaina alkoi selvästi väsyä, jolloin kannoin sen reppua käsissäni kolmisen kilometriä seuraavalle taukopaikalle. Näiden etappien välillä koirat saivat myös luonnetestiharjoituksen, kun maastossa lymyilleet sotilasharjoittelijat ampuilivat laukauksiaan ja hyppelehtivät sinne tänne. Chhainaa ihmetyttivät onneksi itse vihreät heput enemmän kuin paukahdukset!




Aivan ennen viimeistä loppurutistusta tein onnekkaan kartanlukuvirheen: kun tarkoituksenamme oli kiertää eräs "vuori", kuten se oli nimetty, ohjasinkin meidät sen yli. Huomasin virheeni jo heti alussa, mutta päätimme kuitenkin jatkaa matkaa, kun huomasimme vuoren päälle merkityn näkötornin. Se rakennelma ylsikin sitten sellaisiin korkeuksiin, että jopa minua huimasi sinne kavutessa, vaikka Empire State Buildingistäkin on tullut aivan rauhassa maisemia katseltua!




15,3 kilometrin jälkeen yövyimme toisen laavun liepeillä, koska siten tajusimme pystyvämme käyttämään huussia ja ruuantekopaikkaa sekä aamulla että illalla. Pienen iltanuotion jälkeen asetuimmekin jalat ja selkä hellinä, hyvin useaan vaatekerrokseen ja makuupusseihin paketoituina telttaan nukkumaan. Laavulle tuli vielä jokin porukka illalla, mutta onneksi koiratkaan eivät välittäneet heidän äänistään. Kova maa, särkevät lihakset, kirkuvat kuikat ja hanhet sekä pieni vilu pitivät meitä kuitenkin melko huonossa unessa koko yön. Oma pelastukseni oli löysä pötkö Chhaina, jonka saatoin vetää raotetun makuupussini alle säteilemään lämpöään myös minun paitakerrosteni läpi.




Aamupalan ja teltan purkamisen jälkeen aloitimmekin sitten viimeiset, edelliseen päivään verrattuna kepeät nelisen kilometriä hymyillen - joskin meillä molemmilla toinen nivunen hieman vihoitteli, joten tahti oli hitaampi. Vara-akulla ja toista kännykkää jatkuvasti varmuuden vuoksi suljettuna pitämällä kykenimme säästämään puhelinten akkuja niin, että sain nauhoitettua koko matkan Sports Trackerille, jonka piirtämästä kartasta käy ilmi paitsi kuljettu matka kartalla, myös patikan pituus (18,77 km) ja kävelymatkojen yhteiskesto (6:26). Vastaavia tiivistelmiä on ihana säilyttää muistona!




Alin © kuva B. Ghimire


Vaelluksen aikana koin itse henkilökohtaisesti monia upeita tunteita. Ensinnäkin rakastan maastokarttojen lukemista, ja vuosien jälkeen se tuntui todella mukavalta! Puhelinten GPS-ohjelmat pysyivät siis nautinnon ja seikkailun takaamiseksi visusti taskussa koko matkan ajan, vaikka matkan ajan nauhoitin olikin päällä. Mitä koiriin tulee, olen niistä todella ylpeä. Olin todella yllättynyt, miten painavakaan reppu ei vaikuttanut Hoinan kävelyyn ollenkaan - Chhainan osalta olin jo valmistautunut koiran repun osittaiseen kantoon sekä koiran tottumattomuuden että luultavasti vielä kehittymässä olevien selkälihasten takia. Lisäksi jo ensimmäisellä laavulla mietin onnellisena, miten ihanaa on, kun koirien voi antaa huoletta kulkea ja olla taukopaikoillakin vapaana. Vaikka ne ajoittain hävisivätkin näkyvistä, en huolestunut kertaakaan, sillä niiden työhän on olla lähellä. Eivät ne mene kauas - ja laavuilla ne itse asiassa oikein nautiskelivat grillitulista yhdessä kanssamme rauhassa alustallaan loikoillen.




Nyt puoli viikkoa myöhemmin vietän viimeisiä kesälomapäiviäni yli 38 asteen kuumeessa kotosalla, mutta en suoraan pane sairastumista vaelluksella vilustumisen piikkiin - ennemminkin voisin veikata, että jos asialla on jotakin tekemistä reissumme kanssa, niin luultavasti kehoni reagoi vain jälkikäteen yhtäkkisen suureen fyysiseen stressiin. Kuten sanottu, edellisen kerran kannoin rinkkaa joskus 13-vuotiaana ja silloin vain kolmasosan tuosta matkasta, jonka nyt kuljimme päivässä! Kivuista ja säryistä huolimatta vaellus oli ikimuistoinen ja mahtava uusi kokemus. Lisäksi opin muuten todella tutuista mökkimaastoistammekin paljon uutta! Suunniteltujen koirien lepopäivien määrä on nyt tietysti kasvanut sairasteluni takia, mutta kovin tyytyväisiä nuo ovat olleet ihan sohvalla loikoiluunkin. Varsinkin Chhainalle matkan pituus, kantamukset ja haastava maasto olivat silminnähden raskaat. Seuraavaa vaellusta ei ole vielä kaavailtu, mutta siihen olisi jo kovin halua. Jos tänä vuonna teemme vielä päiväretkiä pidemmän yövaelluksen, se tapahtunee aikaisintaan syyskuussa säiden salliessa - ja testattuja yövaellusreittejä saa mielellään koska vaan ehdotella täällä blogissa! Nyt palaamme kuitenkin pikku hiljaa takaisin normaaliin arkeen ja minä uuden työpaikan myötä kesätyöläiseksi.


Tämä merkintä on osa Hurttahuoneen harrastushaastetta. Osallistukaa toki tekin!

lauantai 2. toukokuuta 2015

Iloja ja suruja

Loma! Meillä alkoi nyt vapusta viikon yhteinen ja minulla henkilökohtaisesti kahden viikon loma ennen kesätöiden alkua. Vapun vietimme yhdessä kaverini Miran kanssa Turussa - aattona kotona herkutellen ja Cluedoa pelaten ja vapunpäivänä Vartiovuorella piknikistä hyvässä säässä nauttien. Eilen ajoimme sitten jo Loviisaan parin yön välietapille ennen huomisia Hoinan agilitykilpailuja ja viikon mökkilomaa. Suunnitelmissamme on tehdä parin yön telttavaellus koirien kanssa, joten varautukaa ensi viikolla huimaan seikkailukertomukseen, mikäli sää ei pilaa suunnitelmiamme. :) Lisäksi on pakko päivittää Hoinan lenkkikuulumisiakin: viimeiset kolme viikkoa ovat menneet loistavasti, ja olemme voineet tehdä pitkiäkin lenkkejä vilkkaidenkin teiden varsilla ja kolisevalla teollisuusalueella!




Sitten hieman huonompiin uutisiin, joiden takia koko vapun juhliminen olisi varmasti jäänyt väliin, ellei sen ohjelmaa olisi etukäteen ollut suunniteltu. Viikko sitten ollessani Vääksyssä kasvattajan peruskurssilla, sain Herra B:ltä surullisen tiedon, joka on takuulla saavuttanut jokaisen meistä kuluneen viikon aikana. Nepalin maanjäristys ja sen jokapäiväiset jälkijäristykset ovat laittaneet suuren osan kaikesta infrastruktuurista maantasalle, ja valitettavasti myös ihmisuhrien määrä on ollut järkyttävän suuri. Nekään, joiden koti on vielä pystyssä, eivät uskalla mennä koteihinsa vaan nukkuvat teltoissa aukeilla paikoilla, sillä jälkijäristykset eivät ota loppuakseen.

Luojan kiitos Herra B:n perhe ja koti on kunnossa, vaikka järistyksen keskus olikin hänen kotimaakunnassaan. Kulunut viikko on kuitenkin ollut todella raskas, kun joka kerta puhelimen soidessa sitä pelkää pahinta. Tilanne hyväonnisillakin on maassa todella huono ja epävarma. Jos siis karkkipäivä tuntuu turhalta näiden uutisten jälkeen, voit auttaa ihan jo pelkästään lahjoittamalla karkkirahasi yhdeltä viikolta Nepalin maanjäristyksen uhreille, selvinneiden sekä fyysiseen että henkiseen hoitoon sekä tulevaisuudessa jälleenrakennukseen. Vaikka näihin kamaliin uutisaiheisiin turtuu hyvin nopeasti, hätä siellä ei häviä minnekään - esimerkiksi edellinen suuri jälkijäristys on ollut tänään. Tässä on yksi mahdollinen tapa lahjoittaa suoraan valikoidusti Nepaliin. On ollut hienoa nähdä, miten aktiivisesti nepalilaiset täällä Suomessa ovat tukeneet toisiaan ja rynnänneet vapaaehtoisiksi kaatosateeseen rahalippaiden kanssa. Joka kerran lippaaseen rahaa laittaessani olisin halunnut halata kerääjää, enkä ole voinut olla synkistelemättä: entä jos juuri hän on menettänyt kotinsa, rakkaansa tai perheensä tai pahimmassa tapauksessa kaikki kolme kerralla?






Lopuksi vielä taas hieman positiivisempi ilmoitusasia: Hapsutassu.com on valittu mukaan Suomen ensimmäiseen blogiportaaliin, Hurttahuoneeseen! Portaali on vasta aloittelemassa toimintaansa, joten lisätietoa tästä yhteistyöstä tullee myöhemmin. Nyt me painumme lomailemaan!