Näytetään tekstit, joissa on tunniste chhaina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste chhaina. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Haastellaan

Olen aina ollut tietyllä tapaa vastarannan kiiski blogihaasteiden suhteen - ne kun tapaavat kiertää samaa kehää yhä uudelleen. Niin kävi tälläkin kertaa, ja olemme tulleet peräti kolmesti haastetuksi Liebster Award -kysymyskatraalla. Jos vastaisin kaikkiin haasteisiin, blogissamme ei muunlaisia postauksia olisikaan (lievää liioittelua?), mutta nyt minun oli pakko tulla vähän vastaan: kolmelle ihmiselle kieltäytyminen on ylivoimaista ihmiselle, jonka on muutenkin vaikea sanoa ei. En kuitenkaan haasta ketään eteenpäin tai liitä mukaan liirumlaarumeita, vaan tiivistän valikoiden kolmen haasteen kysymykset yhteen yhdentoista kysymyksen pakettiin, sillä moni kysymys toistui eri haastajien luetteloissa tai niiden vastaukset olivat muuten blogistamme ilmeneviä. Sitä paitsi epäilen silti, kiinnostaako ketään, mitä näihin vastaan.


1. Mitä harrastuslajia haluaisit vielä joskus kokeilla?

Suunnitelmissa olisi käydä sytyttelemässä omia koiria lampailla, mutta en usko, että tulemme paimennusta koskaan harrastamaan - tai mistäs sitä tietää. Toinen kiinnostava laji olisi vesipelastus. Koska minulla on kuitenkin selkeä taipumus omaksua päälaji ja koittaa tehdä edes yksi asia kunnolla, agility tulee vaan aina voittamaan kaikki muut lajit. Huomaahan sen siitäkin, että me olemme tokoilleet aina vain silloin, jos emme jostakin syystä ole päässeet tai pystyneet tekemään agilityä.


2. Kuulutko johonkin koirayhdistykseen ja jos niin mihin?

Jossakin vaiheessa eri yhdistysten jäsenyyksieni määrä oli hurja, mutta olen sittemmin karsinut listaa. Tällä hetkellä kuulun Suomen Kennelliittoon, Suomen bordercolliet ja australiankelpiet ry:hyn sekä Agility-Team Turkuun. Aiemmin olen kuulunut myös Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistykseen, Hurttaharrastajiin ja Loviisan seudun koiriin.


3. Mikä piirre koirassasi ärsyttää?

Hoinassa ärsyttää se, kun se menee ylikuumumisen, paineistumisen tai pelon takia sellaiseen tilaan, että se ei kuule, näe tai reagoi mihinkään, mitä sille sanon. Chhainassa puolestaan ärsyttää hyvin harvoin mikään. En oikeastaan muista, olenko koskaan ärsyyntynyt siihen kunnolla. Varmaan joskus ottaa vähän leikillään päähän sen bitchy mood - kun se riekkuu hihnassa tai Hoinan kaulassa ärinän kera, mutta silloinkin se ärsyttää minua vain leikisti. Chhainaan vaan kuuluu sellainen kakarointi. Ei Chhaina ole Chhaina, jos se ei ole ilkikurinen, ja onhan sille kaikella rakkaudella lanseerattu oma luonteenpiirrekin: elämäntapatuhmeliini. Chhai ei ole koskaan ärsyttävä idiootti vaan soma tuhmeliini. Hoinan näkökulmasta tässä voi olla jotakin epäreilua, koska siltä ei siedetä mitään pelleilyä. Toisaalta siihen saattaa puolestaan olla syynä se, että Hoinalla pelleily menee sekuntissa yli.


4. Minkä piirteesi luulet koiraasi sinussa ärsyttävän?

Luulen, että niitä pännii eniten epäloogisuuteni. Käytöstavoissa ja sääntöjen noudattamisessa olen kyllä johdonmukainen, mutta mielialojeni mukaan päälleni kiipeäminen, rapsutusten kerjääminen ynnä muu vastaava on joko äärimmäisen söpöä ja ihanaa tai saa minut käskemään koirien ottaa reilusti etäisyyttä.


5. Milloin koirasi on suloisimmillaan?

Chhaina on söpöimmillään, kun se joskus rapsuttelun jälkeen uuvahtaa pentumaisesti kerälle syliin ja nukkuu sikeästi ja silmiään availematta, vaikka koskisin sen tassuihin, silittelisin, vetäisin peiton ylleni tai vaihtaisin asentoa. Hoinassa suloisinta on se, että jos joku itkeä tirauttaa kyyneleenkin, Hoi lähestyy aina erityisen rauhallisesti pää painuksissa, kipuaa siivosti syliin halattavaksi ja vain on siinä lohduttamassa. Kyseinen käytös on todella erikoislaatuista Hoinalta, joka ei yleensä malta olla hetkeäkään rauhassa rapsuteltavana, ja tätä tapahtuu vain, jos joku itkee.


6. Mihin rotuihin haluaisit vielä tutustua?

Kolmea viimeistä koiraani etsiessäni olen harkinnut muiden muassa mudia, länsigöötanmaanpystykorvaa, kooikerhondjea, novascotiannoutajaa, australianpaimenkoiraa, australiankelpietä ja shetlanninlammaskoiraa. En oikein itsekään ole tiennyt, millaista koiraa olen halunnut, ja joka kerran olen kuitenkin löytänyt pentuhihnan päästä pienen bordercollien. Mistä niitä tulee?! No Miikulta tietysti! :D


7. Pelottavin hetki koirasi kanssa? Kenties tapaturma, karkaaminen joku muu tilanne missä olit sydän syrjällään koirasi vuoksi?

Varmaan karmaisevin hetki oli joskus alkutalvesta 2008, kun alle nelikuinen BC-lapseni Rilla pääsi pannastaan irti jahtaamaan autoa Loviisassa. Luojan kiitos hyytävä koiran nimen karjaisu sai pennun kääntymään saman tien ja palaamaan vitivalkoisen omistajansa luo. Sen jälkeen Rillalta kitkettiin aika tehokkaasti autojen paimennus pois.


8. Erikoisin kommentti jonka olet koirastasi saanut?

Muutama kuukausi sitten aamulenkillämme ohitimme jonkin päiväkotiryhmän niittyretkellään, ja porukasta eräs pieni tyttö hihkui koko muulle ryhmälle: "Hei kattokaa, talvikoiria! Kattokaa kaikki, talvikoiria!"


9. Kuinka päädyit ottamaan juuri tämän rotuisen koiran/koiria?

Cavaliereista luin aikoinaan ensin lehdestä - että teiniaikaisella idolillani oli ollut sellainen. Kun menimme koko perheellä Kotkan Ruusu -koiranäyttelyyn tutustumaan eri rotuihin, vanhempani sanoivat: "Jos meille koira tulee, niin se on sitten cavalier."

Bordercollieita olin aina ihaillut agilityssä ja ne näyttivät silmääni upeilta, mutten koskaan uskaltanut moista edes toivoa tai ehdottaa. Olimme jo käyneet katsomassa yhtä kooikerhondje-pentuetta, kun äitini alkoi epäröidä rotuvalintaa - tai lähinnä rodun mahdollista arkuutta tai pidättyväisyyttä. Olimme Kotkassa möllikisoissa cavalierien kanssa, kun äitini osoitti erästä bordercollieta ja sanoi: "En mä kyllä oikein tykännyt niistä koikkereista. Mieluummin sitten vaikka tommoinen. Ei tuo nyt kovin paljon isompi ole." Epäilemättä kyseessä oli pieni näyttelylinjainen narttukoira, mutta minähän meinasin pyörtyä ensin ihmetyksestä ja sitten onnesta. Minä saisin oman harrastuskoiran isolla H:lla! Kuten kontekstista näkyy, sille tielle on toistaiseksi jääty.


10. Oletko koskaan harkinnut kasvattajaksi ryhtymistä?

Vitsit, mikä ajoitus. Minulle on muutama päivä sitten myönnetty kennelnimi Minoon sitte. Teiniä toki haaveilin kaikkien muiden nuorten tyttöjen tapaan alkavani kasvattaa koiria heti, kun siihen pystyn. Täysi-ikäisyyden saavuttaessani minun ei kuitenkaan olisi tullut mieleenkään mennä kasvattajakurssille - olin nähnyt, mikä vastuu ja vaikeus kasvattamiseen liittyy. Salaa haaveilin oppivani jotakin kasvattamisesta liisauspentueella yhteistyössä Miikun kanssa, mutta koska niin Rillasta kuin Hoinastakaan ei ollut jalostuskoiraksi, en koskaan päässyt katsomaan sitä korttia. Muutama kuukausi sitten pääsin kuitenkin auttamaan kahden kolmen tunnin ikäisten shelttipentujen hoidossa, ja nyt sitä sitten haaveillaan, että parin vuoden päästä pystyisin itse kasvattamaan ensimmäisen pentueeni.


11. Rotusi plussat ja miinukset?

Hassua ehkä sanoa, mutta itse asiassa en ole varma, onko bordercollie minun the rotuni - Chhaina on, mutta en tiedä ovatko bordercolliet muuten. En ole ihastunut kovinkaan moneen bordercollieyksilöön näiden vuosien aikana, sillä en itse useinkaan hahmota rodun työinnon alta selkeitä erilaisia persoonia. Asiaa on vaikea selittää, mutta perheeni on ollut asiasta samaa mieltä. En hahmota Hoinassa - kuten en hahmottanut Rillassakaan - selvää yksilöä. Hoinassa esimerkiksi vuorottelevat aktiivisessa tilassa vain työmoottori, pelot ja leluinto; kotona se on aika näkymätön ja jos siihen joku yrittää tutustua, sen ainoa tuntema toimintatapa on hakea lelu. 

Sellaiset bordercolliet, joihin olen ihastunut, omaavat paljon plussia: ne ovat sopivankokoisia, näyttävät upeilta, niiden kanssa voi tehdä mitä vain ja ne eivät sekoa mistään - ja ne ovat selviä persoonia. Miinuspuolia ovat sitten näiden vastakohdat: piipittävät, huonohermoiset, tosikot tai pelkäävät koirat, joiden kanssa ei voi tehdä mitä vain tai ehkä mitään. Bordercollie on siis arvatenkin minun rotuni silloin, kun se on kaunis eli niukasti hapsuinen ja kevyehkö, hyvähermoinen ja kaikkeen sopiva, ihana kotikoira, persoona ja huumorintajuinen. Luulen, että listan kaksi viimeistä todella ovat suurin tekijä. Chhaina on kolmesta bordercolliestani ensimmäinen, jolla on huumorintajua ja selvä, oma yksilöllinen persoona. Vaikka koirastani X olisi meriittien tasolla mihin, cavalierien jälkeen en vain osaa kouluttaa koiraa, jolla ei ole tippaakaan pilkettä silmäkulmassaan. Siksi Hoinan kanssa harrastaminen onkin niin junnaavaa.

maanantai 3. elokuuta 2015

Miten leikkiä pennun kanssa?


Kuva © Katri Pietilä


Agilityn myötä olen oppinut, miten paljon helpompaa harjoittelu on niin koiran mielentilan kuin erilaisten harjoitusmahdollisuuksienkin kannalta, jos koira tykkää leluista. Niinpä jo aikoinaan Fina-pennun kuin myös jälkeenpäin kaikkien bordercollieideni kanssa on opeteltu leikkimään, viis siitä, kiinnostiko niitä lelut ollenkaan vai olivatko ne luonnostaan hurjina leluihin. Oli tilanne kumpi tahansa, koiran ja ihmisen välistä leikkiä pitää pentuna opetella - jo siksi, että se kasvattaa suhdetta ja luottamusta osapuolten välillä, mutta etenkin, jos leluilla halutaan koiraan draivia. Siinä tapauksessa, että pentua lelut eivät juuri innosta, harjoittelu vaatii vaan enemmän aikaa, mielikuvitusta ja luultavasti erilaisten lelujen kokeilemista.

Itselleni on muovautunut vuosien varrella tietty tapa opettaa pentu leikkimään tai ylipäätään leikkiä koiran kanssa. Olen huomannut oman toimintatapani vasta, kun olen itse kiinnittänyt huomiota jonkin toisen koirakon huonoon leikkimiseen tai muiden antaessa omasta tavastani hyvää palautetta. Minulle on esimerkiksi sanottu, että kukapa koira ei minun kanssani haluaisi tehdä asioita, kun olen aina niin kannustava, iloinen ja "sisällä" koiran maailmassa, ja että osaan leikkiä hyviä pentuleikkejä. Niinpä aloin miettiä, mitä leikkimiseen oikein kuuluu ja miten me leikimme. Leikkimisen harjoitteluun kuuluu oikeastaan monta pientä sääntöä, jotka ihmisosapuolen tulisi omaksua.




Heittäydy

Tärkeintä yhteisissä leikkihetkissä on se, että ihminen heittäytyy hommaan täysillä. Miten voisit olettaa pennun kiinnostuvan karvaisista tai kumisista esineistä, jos sinäkään et vaikuta niistä innostuneelta? Leikittävän ihmisen tehtävä on siis etupäässä tehdä kaikkensa, että pentu alkaisi ihmetellä, mikä kumma on niin jännittävää. Itse puhun normaalista poikkeavalla tavalla, huudahtelen, liikun väijyen ja tempoa vaihdellen kohti lelua. Jos ja kun koira tarttuu leluun tai edes menee sen luokse, kehun, otan lelusta kevyesti kiinni tai otan esiin toisen lelun, jolla toistan saman kannustuksen. Alussa tuntee itsensä sata kertaa tyhmäksi, jos koira ei tunnu tajuavan ajatusta, mutta kuvitteellisesta ja ehkä todellisestakin yleisöstä on päästävä yli. Usein jossakin vaiheessa samanlainen leikin harjoittelu joka tapauksessa viedään treenikentille tai muuten näkösälle, joten silloin omistajan ei parane jarrutella.




Älä jyrää

Koska ajatus on kasvattaa koiran intoa, itseluottamusta ja halua leikkiä ihmisen kanssa, on todella tärkeää, että ihmisosapuoli ymmärtää roolinsa. Kun tarkoitus on kannustaa ja rohkaista pentua leikkimään, se ei tapahdu tempaisemalla lelu koiralta pois, lelusta kiinni pitämisellä tai sillä härnäämisellä "ähäkutti etpäs saa kiinni" -tyyliin. Mietipä samaa tilannetta kouluympäristössä: Kuvittele itsesi pennuksi ja lelu hatuksesi, jota muut pallottelevat tai eivät anna sinulle takaisin? Kauanko se on sinusta hauskaa? Tuskin kovin kauan, jos hetkeäkään.

Itse olen usein harjoitteluvaiheessa ja vielä treenikentälläkin leikittänyt koiraa kahdella samanarvoisella - tarvittaessa identtisellä - lelulla. Jos koira ei suostu tarttumaan leluun mutta lähtee sentään lelun perään, olen heittänyt yhden lelun ja koiran lähtiessä sen perään alkanutkin itse rallatella toisella lelulla houkutellen. Jos koira jo tarttuu leluun kevyesti, otan siitä itsekin kiinni mutta päästän heti irti ja kehun pentua. Kun ipana alkaa pitää lelusta hanakammin kiinni, pidän itsekin kiinni kauemmin mutta päästän aina irti varmasti ennen kuin pentu päästäisi. Tässä vaiheessa on opittava itse tuntemaan koiransa ja tunnustelemaan, millä vauhdilla leikin rajuus voi edetä. Kaikki eivät välttämättä koskaan pääse rajuun revittelyyn asti.

Sillä, että koiran annetaan voittaa lelu itselleen, kasvatetaan koiran itseluottamusta. Pennun pitää antaa elää siinä illuusiossa, että se on leikissä vahvempi. Olen huomannut erityisen toimivaksi ja koirien rakastamaksi tavaksi sen, että kun koira vetää tai roikkuu lelussa, en vedä takaisin vaan pidän lelusta kiinni ja annan koiran ikään kuin vetää minua muka heikompana minne se ikinä vetääkään. Välillä nyppäisen vastaan, mutta jossakin vaiheessa luovutan ja annan koiran voittaa. Tätä rakastavat meillä niin paimenet kuin luppakorvatkin! Minua alkaa aina ärsyttää, jos näen sellaista leikkimistä, jossa ihminen jyrää koiran henkisesti tai fyysisesti nyppäämällä lelun koiralta pois tai antamatta sitä ollenkaan koiralle. Millaista leikkiä se on?




Irti-käsky heti mukaan

Se, että pentu selviää leikistä aina voittajana, ei tarkoita sitä, että siitä kasvaisi kuriton rasavilli, jolta lelua ei saa koskaan pois. Siitä hetkestä lähtien, kun koira alkaa tarttua leluun suullaan, mukaan tulee irroittamisen opettaminen, sillä se on luonnollinen osa leikkiä. Olennaista on, että "irti" ei tarkoita leikin loppumista. Meillä leikin lopusta ilmoitetaan erikseen sanalla "loppu", kun taas irroittaminen on vain hauska jännityselementti leikissä. Pennun siis käsketään irroittaa lelusta ja aluksi autetaan tarvittaessa irroittamisessa hellästi kädellä. Irroittamisesta palkitaan etenkin opetusvaiheessa aina mutta muulloinkin vielä säännöllisesti. Palkinto on samalla lelulla leikin jatkaminen heittämällä tai lelua heiluttelemalla, tai kahdella lelulla leikittäessä toisen lelun kanssa leikin aloittaminen. Meillä tänä päivänäkään "irti" ei koskaan tarkoita leikin loppumista. Vasta, jos sanon "irti" ja "loppu" peräkkäin, leikki loppuu, mutta sitä on edeltänyt vähintäänkin pari kertaa, joissa irroittamisesta leikki on jatkunut vain kahta railakkaammin.

Itse käytän opetteluvaiheessa aina kahta lelua, koska siten leikki on jouhevampaa ja tauottomampaa, ja samalla koira usein oppii vahingossa tuomaan heitetyn lelun takaisin. Kun lelut ovat koiran mielestä yhtä jännittäviä, leikki toimii seuraavasti: koiran kiinnostus herätetään yhdellä lelulla, jolla revitellään tai joka heitetään, ja kun kiinnostus leluun herää, päästetään irti tai annetaan koiran juosta heitetylle lelulle ja aletaan kutsua koiraa leikkimään toisella - ja niin edelleen. Esimerkkivideolta näkyy, kuinka Chhaina alkaa tuoda heitettyä lelua takaisin ja pudottaa sen vähän ennen toisen lelun kimppuun hyökkäämistä. Toinen lelu saa siis pudota tai jäädä niille sijoilleen, ja omistaja noukkii sen vaivihkaa samalla, kun koiran huomio on toisessa lelussa.



Koiran ja ihmisen välisessä leikissä pätevät eri säännöt kuin
kahden koiran välisessä: yllä esimerkkejä kummastakin.



Kehu, kannusta ja pidä itsekin hauskaa

Eri koirat leikkivät eri tavoin, eri intensiteetillä ja erilaisilla leluilla. Toisille leluksi kelpaa räsyinen hanska, toisille lelu, jonka taskuun on piilotettu ruokaa. Toiset juoksevat perään, toiset revittelevät, toiset noutavat - jotkut tekevät näistä kaikkea ja jotkut eivät mitään näistä. Toistaiseksi olen itse saanut jokaisen koirani leikkimään vähintäänkin huvin vuoksi mutta kaikki myös treenikentällä. Meillä bordercollielle mikä tahansa lelu tai edes lelunkaltainen on the juttu, cavalierille se on mukiinmenevä ruuan korvike niin kauan kuin ruoka ei ole toinen vaihtoehto ja niin kauan kuin lelu on koiran mielestä oikeanlainen. Kummassakin tapauksessa leikkimisen säännöt ovat samat ja ne on opeteltu aivan samalla tavalla. Erityisen tärkeää on muistaa kehun ja kannustuksen merkitys aina leikittäessä ja leikin käyttö läpi koiran elämän myös ihan vain rentona ajanvietteenä eikä aina vain treenipalkkana. Mistään ei tule paremmalle tuulelle kuin ärisevästä, naama naantalinaurinkona hohtavasta, häntäänsä heiluttavasta ja lelua saalistavasta pikku koirasta, joka leikkiessään uhkuu ylpeyttä saaliistaan!


Playtime!

Oikeanpuolimmainen kuva Chhainasta © Katri Pietilä


Juttu julkaistaan myös Hurttahuone-blogiportaalin artikkelikokoelmassa.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Kuntoutumista kameramasennuksesta



Olen ollut viime aikoina todella saamaton kamerani suhteen. Kuvien siirtely laitteelta toiselle ja läpi käyminen on tuntunut ylivoimaiselta, ja siksi myös kuvaaminen itsessään on vähentynyt huomattavasti. Siirsin vasta eilen koneelle tupaantulijaiskuvatkin, jotka on sentään otettu ennen huhtikuun puoliväliä. Niistäkin piti tehdä hieno merkintä tänne blogiin. Ehkä laitan ne vielä jälkijunassa itselle muistoksi?




Pari viikkoa sitten olimme kuitenkin mökillä useamman päivän lomalla, ja silloin vannotin itselleni, että koirista on ainakin pakko ottaa vesipetokuvia. No, muita en sitten ottanutkaan, ja otettujakin kuvia vastaan luonto yritti tehdä kaikkensa, kun kuuroileva sade ilmestyi aina heti rantaan päästyäni ja loppui aina, kun sain siitä tarpeekseni ja lähdin katoksen alle suojaan.




Koirilla on edessä melko rauhallinen kuukausi. Voi olla, ettei kumpikaan kilpaile elokuussa - ainakaan, mikäli pääsemme Hoinan kanssa Topteamin valintatilaisuuteen. Kummankin kanssa käymme kuitenkin ainakin pari kertaa viikossa aamutreenailemassa hallilla, koska molempien kanssa täytyy viilailla keppiosaamista ja Chhainalla vahvistaa vielä ripeämpiä kontakteja. Itselläni on vielä viisi viikkoa töitä edessä, minkä jälkeen pääsemme toivottavasti pitämään viikon kahden verran yhteistä lomaa koko perheellä, ennen kuin koulut ja armoton puurtaminen taas jatkuu. Osan ajasta vietämme takuulla mökillä, mutta vielä on harkinnassa, onko varaa ja halua lähteä ulkomaanmatkalle vai tehdä vain roadtrip Suomessa. Kotimaan kohteiden osalta saa ainakin ilomielin laittaa vinkkejä, jos tietää kivoja kaupunkeja, leirintäalueita tai nähtävyyksiä ja tapahtumia syyskuun alussa!




Moni on varmaan Instagram-seinältämme jo päässytkin näkemään, että kasvilaatikkomme ovat alkaneet antaa jo ensimmäistä satoa korjattavaksi. Olemme päässeet kokeilemaan jo pinaattia, salaattia, punajuuren naatteja sekä retiisejä, ja tänäänkin on tarkoitus tehdä tortilloja oman maan salaattisekoituksella täytettynä, kun entinen luokkakaverini tulee Turkuun kyläilemään. Myönnän, että kohottelin aikanaan hieman kulmakarvoja Herra B:n kasvimaainnostukselle, mutta omakohtaisen kokemuksen jälkeen voin kyllä sanoa, että mikään ei voita sitä tunnetta, kun kädet ovat täynnä itse kasvatettua ruokaa! :)



torstai 9. heinäkuuta 2015

Yllättäviä vetoja harrastusrintamalla

Voi vitsit. Meille on tapahtunut kaikenlaista pientä mukavaa sitten viime kirjoituksen - osasta olen turinoinutkin jo treeniblogin puolella. Nyt meillä on kuitenkin pari pientä mutta jännittävää uutista kerrottavanamme, joten oli pakko tulla kirjoittamaan. Ensin kuitenkin ihan peruskuulumisia: töissä menee mukavasti ja työsopimuksen ajallinen puoliväli on jo ylitetty; pikkusiskoni ehti käydä täällä Turussa muutaman päivän vierailulla; Chhainan keppitreenit edistyvät hiljalleen, ja kasvilaatikoilla on käytävä päivittäin hihkumassa, mitä uutta juuri tänään on näkyvissä.




Sitten niihin uutisiin. Herra B nimittäin ilmoittautui tänään ensimmäiselle koiraharrastuskurssilleen ikinä! Kyseessä on Varsinais-Suomen pelastuskoirien järjestämä tutustumiskurssi, jossa ensimmäinen kerta on puhtaasti teoriaa, kaksi seuraavaa ovat koirattomia maasto- ja rauniotutustumisia sekä viimeinen kerta koirallinen etsinnän alkeiskerta raunioilla. Tämä ei suinkaan ole mikään uusi villitys, sillä jo heti Nepalin maanjäristysten aikaan Herra B sanoi rauniokoiratoiminnan olevan mielenkiintoista ja innostui kuullessaan, että sitä on täällä Turussakin. Samaiseen yhdistykseen on siis meilailtu jo pari kuukautta takaperin. :) Minä ja Hoina lähdemme tietysti peesissä pitämään hauskaa ja toimimaan tarvittaessa henkilökohtaisina kääntäjinä teoriaosuuksilla.

Toinen uutinen koskee agilityrintamaa eikä oikeastaan vielä ole juuri mikään uutinen. Minulle se on kuitenkin ollut iso asia. Haimme nimittäin Hoinan kanssa tämän vuoden TopTeamin POT-ryhmään, eli kaikentasoisille potentiaalisille koirakoille tarkoitettuun valmennusporukkaan. Rehellisesti sanottuna en edes kuvitellut, että olisimme päteviä hakijoita, mutta kun pitkäaikainen koirapiiriystäväni Jenna sanoi meidän tulleen hänen mieleensä TopTeam-mainoksesta (kiitoskiitoskiitos! ♥), tutustuin asiaan lähemmin. Luettuani ilmoituksen moneen otteeseen totesin, että todellakin: tällä kertaa huippuvalmennukseen pääsyn kriteerinä ei kerrankin ollut jo korkeammissa luokissa kisaamista. Niinpä olemme tällä viikolla olleet kiireisiä, kun on pitänyt nauhoittaa ennakkotehtäviä. Minun on jotenkin vaikea uskoa, että koskaan nollaratoja tekemätön koirakko tiimiin huolittaisiin, mutta sanotaanko, että repeäisin riemusta jo siitäkin, jos pääsisimme suuren seulan läpi kotihallissa järjestettävään valintatilaisuuteen. Se olisi meille jo suuri luottamuksen ja uskon valaja: että meissä on jokin mahdollisuus, vaikka se ei tulosten tasolla näykään.



Kuvissa näkyvät ainakin pinaatin, papujen, korianterin, basilikan,
kesäkurpitsan, retiisien, salaattien ja pinaattikiinankaalin (pak choin) alut.


Huomenna lähdemme töiden jälkeen pienelle, mukavalle mökkilomalle, jota varten kauppalistat grillattavista, ristisanatehtävät sateen varalta ja uimakamppeet alkavat olla kasassa ja yhtä valmiit lähtöön kuin mekin! Reissusta palattuamme tuleekin olemaan mukavaa nähdä muutos kasvimaalla! Seuraava viikonloppu meneekin sitten kaksipäiväisissä kisoissa Raumalla Hoinan kanssa yhdistettynä vanhojen ystävien tapaamiseen. Ei huono heinäkuun alku! :)

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Joka päivä voi olla lomapäivä


Kaikki kuvat © Katri Pietilä


Jestas, että viimeiset pari viikkoa ovat olleet touhukkaat! Olemme ehtineet niin kisailemaan agimölleissä Chhainan kanssa kuin Hoinankin kanssa tokossa - molemmat likat ovat vieläpä tuoneet palkintoja kotiin, kuten treenilokista on voinut huomata - sekä kyläilemään ja treenailemaan oikein olan takaa. Viime tiistaiaamuna päätimme lähteä pikareissulle kasvattajalle sekä seuraavana päivänä ajella Hämeenlinnan kautta pariin eri enemmän tai vähemmän koiriin liittyvään tapaamiseen. Lisäksi olemme treenailleet ahkerasti 2-3 kertaa viikossa Chhainan keppejä, rengasta ja kontakteja parin kuukauden päässä häämöttävää kisaiän täyttymistä silmällä pitäen.



Jokru ja Chhaina kisailevat maantiekiitäjyydessä


Kuten kuvistakin osittain näkyy, Miikku-kasvattajan farmilla myös Chhainan yhtä veljeä, Jokrua, sekä yhtä siskoista, Kenoa. Lisäksi kimppakuvaan veikan kanssa saimme tietysti myös Miikun laumaan kuuluvan Chhainan äidin, Priiman. Hieman on pikkulikan koko muuttunut edellisestä yhteiskuvasta!




Jokru-veli, Priima-äiti ja ei enää niin pikkuruinen Chhai!


Juhannuksen vietimme taas mökillä isolla porukalla koko lauman - siis myös cavalierkaksikon - kera. Paimenille juhannus oli yhtä urheilua, kun joku oli heittämässä niille frisbeetä järveen lähes tauotta. Chhainasta onkin kuoriutunut melkoinen vesipeto, kun saimme sen pari viikkoa sitten härnättyä Aurajokeen uimaan. Jo Miikun luona pelto-ojissa likka osoitti yhä muistavansa vesiräiskimisen riemut, mutta mökillä touhu nousi aivan uusiin sfääreihin: Chhaina nouti leluja melkein Hoinaakin ahkerammin ja hienojen hyppyjen kera. Laiturilta se ei sentään vielä tainnut kertaakaan uskaltaa loikata, mutta äkkisyvenevässä rannassa penkereeltäkin ponnistaessa Chhai sai jo mukavat loiskeet aikaiseksi. Erityisen iloinen olen Chhainan uimatyylistä - sillä on selkä aivan suorana uidessaan, ja uinti on tasapainoisen ja vaivattoman näköistä. Juhannusvieraidenkin kanssa vertailimme nimittäin eroa Hoinaan, joka selvästi käyttää etupäätä suurempana moottorina.





Olen ottanut tämän kesän motoksi sen, että joka päivä voi olla lomapäivä, jos niin haluaa. Niinpä olemme parina iltana syöneet iltapalaa terassillamme, käyneet keskiyöllä Littoistenjärvellä piknikillä ja päivällä makoilemassa rannalla tai muuta vastaavaa. Jatkossa kesäämme tulee kuulumaan myös viljelyspuuhia, sillä saimme kuin saimmekin läheisen taloyhtiön pihalta yhteisökasvimaalta kaksi viljelyslaatikkoa käyttöömme - boksi kummallekin. Tänään aikomuksenamme olisi lähteä siemenostoksille ja käydä laittamassa tuleva sato alulle. :)




Lisäksi moni on huomannut ja kysellyt minulta Kennelliiton Koiramme-lehdessä julkaistusta kennelnimihakemuksestani, joten kaipa sen voi täällä blogissakin kertoa: olen hakenut kennelnimeä. Haaveilla saa, mutta mitään varmoja suunnitelmia ei ole. Onpahan nyt sitten ainakin tulossa joku nimi tulevaisuuden varalle. Vasta tulevat vuodet näyttävät, tuleeko pentuja ja minkä rotuisia, sillä tulen varmasti ottamaan vielä joskus itselleni kokonaan uuden rotuisia koiria. Kävin kuitenkin kurssin nyt keväällä, joten miksen olisi heti hakenut nimeä, kun olin sellaisen keksinyt? Vielä tosin joudun jännittämään, saanko haluamani nimen, mutta ainakin Kennelliitto ja rotujärjestö ovat puoltaneet ihan ensimmäistäkin nimitoivetta. Siinä kai meidän kuulumisemme olivatkin lyhykäisyydessään - nyt palaan takaisin nauttimaan kauniista kesäpäivästä! Suurkiitos vielä Miikulle ihanista kuvista!



tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesäkuulumisia ja arvonnan tulokset



Kesäkuu on täällä, ja niin on kyllä kesäkin - ainakin meillä! Minulla on kesätöitä toistaiseksi vain 3-4 kertaa viikossa, joten töiden ohessa on lähes yhtä paljon lomailua. :) Olemmekin runsaiden vapaiden ansiosta kunnostautuneet niin agility- ja tokotreeneissä kuin pitkissä lenkeissäkin. Tämäkin aamu aloitettiin tunnin lenkillä Aurajokilaakson ihanissa maisemissa ja joessa pulikoinnilla. Rakastan näitä uusia lenkkimaastoja! Lisäksi viikonloppuna ehdimme käymään Loviisassakin, missä päättäjäisiltana istuimme ihan vaan aikuisten kesken parissa rantakuppilassa ja muina päivinä kävimme koirien kanssa kimppatreenailemassa sekä agilityä että tokoa.




Kisakalenteri näyttää sen sijaan kesäkuun osalta melko tyhjältä. Näillä näkymin agikisoihin emme pääse kertaakaan, kun ainoina itselleni mahdollisina kisapäivinä ei ole kuin arvokisoja, joihin jostakin syystä me ikuisen ykkösluokkalaisen Hoinan kanssa emme ole osallistumassa. :D Sen sijaan möllikisoihin olemme menossa torstaina Chhainan kanssa, ja Hoinan kanssa yritän saada meidät pariinkin tokokokeeseen loppukuusta, mutta varmoja nämä eivät tosiaan vielä ole, kun kokeisiin on nyt niin tunkua. Lisäksi toinen mahdollisista kokeista olisi tismalleen samassa paikassa kuin edellinenkin, eli senkin saatan jättää väliin ihan vaan paikan takia, vaikka kokeeseen mahtuisimmekin.

Mitään sen kummempia kesäsuunnitelmia meillä ei ole. Juhannuksena menemme tietenkin koko perheellä ja toivottavasti myös joidenkin vieraiden kera mökille uimaan, saunomaan ja kisaamaan vuoden 2015 juhannusolympiakullasta, mutta muuten käytän vapaani joko kotikonnuilla kesästä nautiskeluun tai lyhyisiin reissuihin jonnekin päin Suomea treenaamaan koirakavereiden kanssa. Lisäksi Herra B yrittää saada tästä lähistöltä pienen viljelylaatikon ja hankkia jonkin vastaavan myös parvekkeellemme, sillä hänen varsinainen viljelystilkkunsa ei kuulemma ole tänä kesänä juurikaan viljelykunnossa vaan vaatii vain hoitotoimenpiteitä ensi vuotta varten. Minä pidän siis peukkuja, että saisimme jonnekin edes ihan vähän perunoita kasvamaan, koska rakastan niiden sadonkorjuuta!




Lopuksi kerrottakoon vielä arvonnan tulokset! Pienen tuotepaketin voitti Anita - ottaisitko sähköpostitse yhteyttä osoitteeseen pawprint_on_the_beach AT hapsutassu.com, niin saamme paketin matkaan?

tiistai 26. toukokuuta 2015

Kuin joulu keskellä kesää



Saimme eilen kotimaisilta Hau-Hau Championilta ja Planet Pet Societyltä sponsoripaketin tuotetestaukseen. Olemme olleet viime vuosina aktiivisia kyseisten tuotemerkkien kannattajia, ja nyt saimme testaukseemme vielä itsellemmekin vieraita tuotteita. Kaikkien mahdollisten kalliidenkin ruokakokeilujen jälkeenhän meillä syövät tällä hetkellä sekä omat koirani että etälauman cavalierkaksikko joko Planet Pet Societyn tai Hau-Hau Championin ruokaa - aina sen mukaan, kumpaa on helpommin saatavilla. Kalliimmillakin ruuilla yhdellä on ollut ripulia, toisella kaksinkertaiset ulosteet ravintomäärään verrattuna ja kolmannella korvat likaiset ja silmät rähmineet, mutta toistaiseksi nämä merkit ovat sopineet parhaiten kaikille. Sitä paitsi on helppoa käydä kotona kylässä ja cavalien vierailla täällä, kun ei tarvitse kuljetella ruokia mukana. :)




Itse postipaketti oli melkoinen yllätys, sillä hetkessä olohuoneemme oli kuin joululahjojen avaamisen jäljiltä! Paketissa oli mukana ruokaa niin nappuloina, koiranmakkaroina kuin märkäruokinakin, luita, hammas- ja muita herkkuja, pari lelua, pari hihnaa, pari tuubikauluria, aktivointipeli, kanafileitä, hampaidenhoitosetti sekä Furminaattoria muistuttava pohjavillahara. Näistä etenkin kahdelle viimeksi mainitulle meillä on ollut suorastaan huutava tarve, joten ne pääsevät varmasti aktiiviseen käyttöön. Tuubihuivista itse innostuin aivan täysillä, sillä korvani alkavat särkeä herkästi kevyessäkin tuulessa, minkä vuoksi pidän aina treeneissä vastaavaa hiuspannaksi taiteltuna. Ruuista puolestaan yksi koiranmakkara on jo vedetty kitusiin kauheaa vauhtia, ja ilokseni kummankaan koiran vatsa ei tykännyt kyttyrää vaihtelusta, ja ulosteetkin olivat tänä aamuna yllättävän pienet. Lisäksi on kai pakko myöntää, että olen itse aivan rakastunut märkäruokien tuoksuun, joten niitä on ihan kiva annostellakin! :D Pienemmät märkäruokapaketit saavat odottaa seuraavaa hakuilukertaa, koska ne ovat kooltaan täydellisiä palkkapurkkeihin jaettaviksi.






Alun poseerausten jälkeen annoin Hoinalle ja Chhainalle vapaat kädet valita tuotekasasta kiinnostavimman asian, ja yllätys yllätys molemmat säntäsivät saman kahisevan pehmolelun kimppuun. Lelu joutuikin sellaiseen käsittelyyn, että tiesin sen olevan säpäleinä alta aikayksikön, mutten raaskinut kieltää toisilta huvia. Nyt apina on jo kädetön mutta aivan yhtä rakastettu silti! :) Lisäksi vesileluksi tarkoitettu kumiluu oli Chhainalla illalla unikaverinakin, ja kesällä se pääsee takuulla mökillä testiin houkuttelemaan Chhainaa uimaan.




Koska en jostakin kumman syystä epäile ruokien ja herkkujen maittavuutta meidän likoillemme, päätimme kokeilla niiden sijaan heti uutta peliä. Chhaina oli puisen pelin kanssa vähän liian kovakourainen, joten sille muovinen olisi ehdottomasti ollut parempi. Hoina sen sijaan osasi ottaa tyynemmin, mutta yhtä kaikki kumpikin sai pelin pelattua melko nopeasti muttei liian helposti. Pohjaan olisin kuitenkin ehdottomasti toivonut jonkinlaisia liukuesteitä! Seuraavaksi peli saakin lähteä Loviisaan cavaliereiden testiin, mistä toivottavasti siitäkin saamme sitten videoita blogiin. Etälauman testiin lähtee myös yksi märkäruokapaketti, viljaton kalanappulapussi sekä pienten koirien versiot hammashoitotikuista. Aion kyllä salakavalasti napata nappulapussista kerta-annokset kokeiluun meidänkin likoillemme, mutta koska Finalla on aina ollut laumamme huonoin maha, on kaikista mielenkiintoisinta antaa sen kokeilla ensimmäistä kertaa viljatonta ruokaa. Sillä kun on ollut koko elämänsä ajan kaikkien ruokien kanssa välillä närästystä.



Nämä lähtevät seuraavalla maitojunalla Finan ja Nelsonin testattavaksi!


Hammas- ja turkinhoitovälineistä kirjoitan myöhemmin oman postauksensa, sillä ajattelin tehdä molemmille tytöille viikon hammaspesukuurin ennen- ja jälkeen-kuvien kera. Eilen oli jo ensimmäinen pesukerta, jota ennen tietysti valokuvattiin kummankin poskihampaat. Hammaskiveä ei kummallakaan onneksi ole, mutta raakojen luiden jäätyä harvinaisemmiksi hampaat ovat kyllä alkaneet kellertää molemmilla. Näistä siis tulossa lisää myöhemmin!






Lopuksi minulla on vielä ilo ilmoittaa, että pieni osa (kuva alla) sponsoripaketistamme arvotaan ahkerimpien lukijoidemme kesken! Osallistua voit kommentoimalla tähän merkintään, mitä Hau-Hau Championin tai Planet Pet Societyn tuotetta sinä suosittelisit tai voisit tämän merkinnän perusteella kokeilla. Osallistumisaikaa on kuun loppuun eli sunnuntaihin 31.5. klo 23:59 asti! :)


 

Tämä pieni paketti arvotaan merkintään kommentoineiden kesken!


Merkintä on kirjoitettu yhteistyössä Hau-Hau Championin ja Planet Pet Societyn kanssa.