Näytetään tekstit, joissa on tunniste chhaina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste chhaina. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Yhden yön juttu

 


Vihdoin me teimme sen. Sen, minkä olimme aikeissa tehdä jo viime kesänä, mutta päätimmekin lähteä Rodoksen lämpöön. Sen, minkä olimme aikeissa tehdä viime syksynä, mutta sää olikin todella huono. Sen, mihin vetosin Chhainan ottamista pohtiessani: olisihan se ihanaa, kun vaelluksilla kummallakin olisi oma koira! Teimme siis ensimmäisen yön yli jatkuneen telttavaelluksemme koirien kanssa viime viikonloppuna.



Suuri sikovuori


Eipä silti, ei tämäkään kerta ollut täysin itsestään selvä, sillä säätiedotukset heittelehtivät niin, että kun piti sataa, paistoi, ja kun piti paistaa, satoi. Jouduimmekin siirtämään lähtöämme yhdellä päivällä ja lyhentämään vaellusta yhdellä yöllä. Matkasta emme kuitenkaan tinkineet, joten panimme vain jalkaa ja tassua toisen eteen kahta kauheammin. Onneksemme säätiedotusten epäluotettavuus piti pintansa myös vaelluksemme aikana, joten pelättyjen sateiden sijasta saimmekin aivan täydellisen patikointi-ilman!




Näin ensimmäisellä kunnon vaelluksellamme tyydyimme suhteellisen tuttuihin maastoihin mökkimme lähettyvillä, Portimon poluilla, Haminassa. Reittimme varrelle osui sopivasti kaksi laavua, joiden pihapiiristä löytyi niin tulentekopaikka kuin ulkohuussikin, joten me kaksijalkaiset vältyimme seuraamasta koirien näyttämää esimerkkiä kyykkypissoista. Aikomuksenamme oli alunperin edetä ensimmäisenä päivänä vain reiluun puoleen väliin, noin 10 kilometriin, mutta koska alkutaival meni huomattavasti oletettua ripeämmin, päätimme tempaista saman päivän aikana vielä toiselle laavulle reilun 15 kilometrin päähän lähtöpisteestämme. Voin kertoa, että se oli melkoinen suoritus kahden koiran ja kahden rinkallisen kanssa näin ensikertalaiseksi! Olenhan toki ollut juniorina partioleireillä ja ottanut osaa myös suureen seikkailuun Taruksen jättileirillä vaelluksineen, mutta emme me silloin joutuneet kantamaan aivan kaikkea mukanamme - emme esimerkiksi edes yhden päivän ruokia.




Koska luonnossa liikkuminen on sekä minulle että miehelleni todella mieleistä, olen osannut käyttää alennushetket ja lahjakortit etukäteen hyvissä ajoin, jotta kummallekin koiralle on saatu omat retkireput. Likat saivat siis kumpainenkin kantaa omat tavaransa: ruuat, kipot, 2 x 0,5l vettä kumpainenkin sekä ensiaputarvikkeet. Lähtöpaino koirien repuilla oli - tietysti hyvin tarkasti tasapainotetusti - suunnilleen 1,5 kiloa koiraa kohden, mutta painohan totta kai keveni sitä mukaa, kun vesi- ja ruokavarastot hupenivat. Niin oli asian laita onneksi meidän ihmistenkin rinkkojen kanssa, kun kilpaa natustelimme omia kantamuksiamme kevyemmiksi!




Leiritulet ensimmäisellä laavulla, Kuntohuhtalla


Ensimmäiselle laavulle noin viiden kilometrin patikoinnin jälkeen saavuimme jo ennen puolta päivää, joten tankkasimme itsemme siellä aivan rauhassa ja kuivatimme kastuneita tai hiostuneita vaatteitamme - joista minä menin polttamaan sukkani uhrauskuntoon ja agilitykenkäni kantapäät koppuroiksi. Parin tunnin tauon jälkeen noin kilometrin kuljettuamme Chhaina alkoi selvästi väsyä, jolloin kannoin sen reppua käsissäni kolmisen kilometriä seuraavalle taukopaikalle. Näiden etappien välillä koirat saivat myös luonnetestiharjoituksen, kun maastossa lymyilleet sotilasharjoittelijat ampuilivat laukauksiaan ja hyppelehtivät sinne tänne. Chhainaa ihmetyttivät onneksi itse vihreät heput enemmän kuin paukahdukset!




Aivan ennen viimeistä loppurutistusta tein onnekkaan kartanlukuvirheen: kun tarkoituksenamme oli kiertää eräs "vuori", kuten se oli nimetty, ohjasinkin meidät sen yli. Huomasin virheeni jo heti alussa, mutta päätimme kuitenkin jatkaa matkaa, kun huomasimme vuoren päälle merkityn näkötornin. Se rakennelma ylsikin sitten sellaisiin korkeuksiin, että jopa minua huimasi sinne kavutessa, vaikka Empire State Buildingistäkin on tullut aivan rauhassa maisemia katseltua!




15,3 kilometrin jälkeen yövyimme toisen laavun liepeillä, koska siten tajusimme pystyvämme käyttämään huussia ja ruuantekopaikkaa sekä aamulla että illalla. Pienen iltanuotion jälkeen asetuimmekin jalat ja selkä hellinä, hyvin useaan vaatekerrokseen ja makuupusseihin paketoituina telttaan nukkumaan. Laavulle tuli vielä jokin porukka illalla, mutta onneksi koiratkaan eivät välittäneet heidän äänistään. Kova maa, särkevät lihakset, kirkuvat kuikat ja hanhet sekä pieni vilu pitivät meitä kuitenkin melko huonossa unessa koko yön. Oma pelastukseni oli löysä pötkö Chhaina, jonka saatoin vetää raotetun makuupussini alle säteilemään lämpöään myös minun paitakerrosteni läpi.




Aamupalan ja teltan purkamisen jälkeen aloitimmekin sitten viimeiset, edelliseen päivään verrattuna kepeät nelisen kilometriä hymyillen - joskin meillä molemmilla toinen nivunen hieman vihoitteli, joten tahti oli hitaampi. Vara-akulla ja toista kännykkää jatkuvasti varmuuden vuoksi suljettuna pitämällä kykenimme säästämään puhelinten akkuja niin, että sain nauhoitettua koko matkan Sports Trackerille, jonka piirtämästä kartasta käy ilmi paitsi kuljettu matka kartalla, myös patikan pituus (18,77 km) ja kävelymatkojen yhteiskesto (6:26). Vastaavia tiivistelmiä on ihana säilyttää muistona!




Alin © kuva B. Ghimire


Vaelluksen aikana koin itse henkilökohtaisesti monia upeita tunteita. Ensinnäkin rakastan maastokarttojen lukemista, ja vuosien jälkeen se tuntui todella mukavalta! Puhelinten GPS-ohjelmat pysyivät siis nautinnon ja seikkailun takaamiseksi visusti taskussa koko matkan ajan, vaikka matkan ajan nauhoitin olikin päällä. Mitä koiriin tulee, olen niistä todella ylpeä. Olin todella yllättynyt, miten painavakaan reppu ei vaikuttanut Hoinan kävelyyn ollenkaan - Chhainan osalta olin jo valmistautunut koiran repun osittaiseen kantoon sekä koiran tottumattomuuden että luultavasti vielä kehittymässä olevien selkälihasten takia. Lisäksi jo ensimmäisellä laavulla mietin onnellisena, miten ihanaa on, kun koirien voi antaa huoletta kulkea ja olla taukopaikoillakin vapaana. Vaikka ne ajoittain hävisivätkin näkyvistä, en huolestunut kertaakaan, sillä niiden työhän on olla lähellä. Eivät ne mene kauas - ja laavuilla ne itse asiassa oikein nautiskelivat grillitulista yhdessä kanssamme rauhassa alustallaan loikoillen.




Nyt puoli viikkoa myöhemmin vietän viimeisiä kesälomapäiviäni yli 38 asteen kuumeessa kotosalla, mutta en suoraan pane sairastumista vaelluksella vilustumisen piikkiin - ennemminkin voisin veikata, että jos asialla on jotakin tekemistä reissumme kanssa, niin luultavasti kehoni reagoi vain jälkikäteen yhtäkkisen suureen fyysiseen stressiin. Kuten sanottu, edellisen kerran kannoin rinkkaa joskus 13-vuotiaana ja silloin vain kolmasosan tuosta matkasta, jonka nyt kuljimme päivässä! Kivuista ja säryistä huolimatta vaellus oli ikimuistoinen ja mahtava uusi kokemus. Lisäksi opin muuten todella tutuista mökkimaastoistammekin paljon uutta! Suunniteltujen koirien lepopäivien määrä on nyt tietysti kasvanut sairasteluni takia, mutta kovin tyytyväisiä nuo ovat olleet ihan sohvalla loikoiluunkin. Varsinkin Chhainalle matkan pituus, kantamukset ja haastava maasto olivat silminnähden raskaat. Seuraavaa vaellusta ei ole vielä kaavailtu, mutta siihen olisi jo kovin halua. Jos tänä vuonna teemme vielä päiväretkiä pidemmän yövaelluksen, se tapahtunee aikaisintaan syyskuussa säiden salliessa - ja testattuja yövaellusreittejä saa mielellään koska vaan ehdotella täällä blogissa! Nyt palaamme kuitenkin pikku hiljaa takaisin normaaliin arkeen ja minä uuden työpaikan myötä kesätyöläiseksi.


Tämä merkintä on osa Hurttahuoneen harrastushaastetta. Osallistukaa toki tekin!

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Hyvä viikko

 

Kuva © Katri Pietilä


Hoinalla on ollut hyvä viikko. Olemme voineet tehdä useampanakin päivänä jopa huikean kolmen kilometrin lenkin ilman, että Hoi olisi säikähtänyt matkan varrella - mutta mikä parempaa, ei vain niin, vaan myös niin, että se on kävellyt löysin hihnoin, haistellut ja oikeasti nauttinut lenkistä! Matkalla olemme törmänneet kiljuvaan laumaan päiväkotilaisiakin, eikä sitten taas sellainen ole Hoinaa haitannut yhtään. Koska koko mennyt viikko on ollut niin mukava, olen jo alkanut toivoa, että kaikki ne alun pelot tai yleinen epäluuloisuus olisivat vain johtuneet paikan uutuudesta eli Hoinan luonteenomaisesta reaktiivisuudesta ynnättynä tavallista korkeampaan stressiin. Tämä viikko vaan on ollut pitkästä aikaa niin miellyttävä ja itsellekin lenkeillä nautinnollinen, että teen kaikkeni, jotta tämä kehitys jatkuisi! Pitkiähän eivät nuokaan lenkit ole, mutta tuon matkan pystymme vielä pujottelemaan puistoissa, kuntopoluilla ja pikkuteillä. Jos ensi viikkokin jatkuu yhtä hienosti, voisimme koittaa jatkaa kuntopolkuja pidemmällekin. Joka tapauksessa on ollut ihanaa, kun ei ole välttämättä tarvinnut sanoa koirille juuri sanaakaan, vaan on voinut kiireettä antaa niiden haistella ja kuunnella itse linnunlaulua. :)

Chhaina taas aloitti puolitoista viikkoa sitten juoksunsa. En muista, mainitsinko asiasta täällä jo pari kuukautta sitten, mutta jos mainitsin, ne olivat vain jotkin haamujuoksut tai kenties Hoinan alkavia piskoja. Niinpä pikkulikka on nyt ollut treeneistä sivussa, kun taas Hoinan kanssa ollaan käyty agissa ihan kahdestaan. Ihanaa luksusta välillä! :) Lisäksi tänään tulimme Hoinan kanssa Loviisaan viikonloppuvisiitille. Chhainan jätin suosiolla Turkuun, ettei Nelsonia tarvitse stressata juoksuisella nartulla, sillä ainakin Finan juoksuihin se on reagoinut selvästi leikattunakin. Hoinalla onkin luvassa melkeinpä harrastusleiriä vastaava viikonloppu, sillä tarkoitus on tokoilla, käydä agilitaamassa ja hömppähakuilemassa sekä heitellä vielä frisbeetä, jos tuuliolot sen sallivat.



Kuva © B. Ghimire


Itse pääsin eilen yliopiston KV-siiven peesissä vierailemaan Turun pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa, mikä oli vähän kuin lapsi olisi päässyt karkkikauppaan, vaikka sanonta tilanteeseen nähden on hieman epäkorrekti. Karkkikauppa tuo paikka oli nimenomaan vain omasta näkökulmastani, koska pääsin kuulemaan hurjan paljon juuri sellaisesta työstä, joka itseäni tulevaisuudessa kiinnostaa, ja kyselemään vielä pääni tyhjäksi. Tunne oman alan löytämisestä on mieletön! Toisaalta kokemus ei tietysti todellakaan ollut vain innostava vaan myös silmiä avaava ja pysäyttävä. Kun kuulin, kauanko ihmiset saattavat pahimmillaan olla jo pelkässä päätöksenodotusprosessissakin, mietin monta kertaa, miten paljon siinä menee elämää hukkaan, miten pelottavaa kaikki voi tällaisen tulijan näkökulmasta olla ja mitä kaikkea muuta voisi tehdä, jos asiat olisivat toisin eikä tarvitsisi olla järjestelmän heittopussina. No tietysti kaikki on suhteellista; heittopussiuskin voi olla - ja ideahan tietysti on, että se olisi silti - pelastus.

Jotenkin en ole koskaan nähnyt itseäni hakeutumassa suoranaisesti mihinkään auttamistyöhön, kuten hoitoalalle, mutta tällaisten inhimillisten, laajojen elämäntarinoiden suhteen haluaisin kovasti saada edes yhden tarinan hieman onnellisemmaksi. Haluan, ettei kenenkään tarvitse pelätä. Toki samanlaista auttamistyötä on paljon muunkinlaista, mutta jo sivusta huomattavasti prosessillisesti ja henkisesti kevyempää työ- ja opiskeluperäistäkin maahanmuuttoa seuranneena tämä on aika luonnollinen valinta. Eli elämälläni on vihdoin suunta ja niin edelleen. :D Nyt kaikenlaista intoa puhkuen voinen painua pehkuihin, jotta pääsen aamulla ihmisten ajoissa usuttamaan ukkoja katoamaan metsään, jotta Hoinalla olisi hauskaa! Lennokasta viikonloppua!

torstai 9. huhtikuuta 2015

Sisäinen kauneus on ulkoista tärkeämpää

...niin myös tässä tapauksessa! Saapa nähdä, mitä kaikkea tämän neidin varalle vielä keksitään! ;)



maanantai 23. maaliskuuta 2015

Epävirallisesti terve


"Vaikka mää olenki tämmöne reilu kokone tapaus ni emmää pal paina!"


Chhaina kävi perjantaina neljän sisaruksensa kera Tampereella luustokuvissa. Koko sakki sai hienot tulokset ja terveet kuvat, joista Chhainan omat olivat eläinlääkärin mukaan vieläpä kaikista parhaat! Kuvautin lonkat, kyynäret, olat ja selästä LTV- ja VA-lausuntoihin vaadittavat kohdat. Kennelliittoon kaikki lähti priimana, eli A/A, 0/0 jne., ja jos nyt eläinlääkärin ylistykseen Chhainan luuston kelpaamisesta terveen koiran malliesimerkiksi on yhtään luottaminen, samoja tuloksia odotellaan takaisinkin päin. :)




Koko loppupäivä menikin sitten lapsosella aivan hiprakassa. Kotona vielä 8h nukutuksesta heräämisestä Chhaina seisoi aivan vinossa mutta muisti kyllä tapansa mukaan olla vinossakin kerjäämässä nappulaa kippoon ruoka-aikaan! Se on kyllä niin ihana tapaus, että ei paremmasta väliä! Odotin jo, että joku vika siinä on oltava, edes luustossa, mutta tyyppi sen kun täydellistyy entisestään. Nytpä siis, kun luustokin on terveeksi todettu, voimme hyvin mielin lähteä illalla ensimmäisiin agilityn möllikisoihimme. :)



Molemmat peltokuvat © B. Ghimire

torstai 26. helmikuuta 2015

Chhaina 1v



Vuosi sitten en edes suunnitellut pentua. En edes haaveillut pennusta. En tiennyt mitään mistään pennusta, ja tuskin edes seurasin Chhainan ja sisarusparvensa syntymää tai ensimmäisiä viikkoja. En ollut koskaan voinut pahimmissa painajaisissanikaan eläväni kahden bordercollien kanssa. Ei ristussentään ikinä.


Sitten tuli ennustus ja sitten tuli Miikun tekstari. Sitten tuli Chhaina.


Chhaina on uskomattomin koira ikinä sanan kaikissa väreissä. Se on tolloin, ovelin, häijyin, hulluin, hassuin, pirulaisin, idiootein, laiskin ja kouluttamattomin kaikistä tähänastisista koiristani. Se on pellossa kasvanut tulevaisuuden agikaverini, joka ei vieläkään pysy paikalla makaamassa viittä sekuntia kauempaa ja joka tekee juuri niin kuin sitä itseä lystää. Se ei tule käskystä luokse, jollei sille anna siihen jotakin hyvää syytä, ja se heittäytyy selälleen kierimään jokaisen maassa lojuvan kuolleen linnun tai koiranläjän päälle.

Chhaina läpsii, raapii ja ohjailee ihmisen käsiä etutassuillaan, erehtyi rapsuttaja sitten yhden sekunnin tai vain vaivaisen kymmenen minuutin hyväilyyn, ja jos tassu tökitään pois, likka työntää kallonsa paenneen käden alle ja heittää sen takaisin päälaelleen. Chhai on pönttö, hullu, ovela ja uskomaton. Ei sitä voi sanoin kuvailla. Kotona Chhaina tunnetaan ilmiselvästä motostaan: "Wherever there is comfort, there is Chhaina." Lisäksi Chhainan vakiovarustukseen kuuluvat the Huulet ja niiden kymmenet variaatiot, esimerkiksi lerppuhuuli, pirunhuulet, the alahuuli, kielihuuli sekä intohuulet. Eri huulimuodostelmien sekä aina uusien päähänpistojen takia Chhaina on kuullut elämänsä aikana englanninkielisen huudahduksen "Jesus!" ehkä useammin kuin oman nimensä. En siis yhtään ihmettelisi, jos pentu pitäisi itseään vielä jeesuksenakin. :D


Video, jonka @belissahh julkaisi


Yksi Chhainaa täydellisesti kuvaava muisto on ajalta, kun menin katsomaan pentuja (vai peräti hakemaan omaani kotiin?): ajoin autollani Miikun pihaan, ja samassa hiekkatietä pitkin porhalsi luokseni lauma pieniä bordercolliepentuja katsomaan, kuka jännä tyyppi nyt tuli. Sieltä tuli koko pentue - kaikki paitsi Chhaina. Tämä likka ei korvaansa lotkauttanut saati ottanut stressiä siitä, että kaikki muut keksivät juosta yhdessä toisaalle - ehei! Chhaina lähti toikkaroimaan hiiitaaaasti samaa tietä täysin päinvastaiseen suuntaan eikä ottanut kutsuhuutoja kuuleviin korviinsa. Muistan, että silloin kävi kyllä mielessä, että noinkohan tuosta rääpäleestä koiraa tulee tai että kuinkahan päästänsä vajaa se on. :D Ei se karkuun lähtenyt, se ei vaan tajunnut eikä sitä kiinnostanut. Yhtä lailla Chhainalla kesti yli puoli vuotta tajuta, mihin kummaan lelu katosi, kun se heitettiin metrin päähän. Siihen nähden siis välillä likan terävä oveluus suorastaan yllättää!




Agilityjuttujen lisäksi olen opettanut Chhainalle vain yhden asian, mutta siitä asiasta olenkin todella ylpeä. Chhaina ei ole enää äänekäs haukkuva. Tai no kyllähän se haukkuu agilityssä, jos teen Hoinan kanssa ja sen pitäisi odottaa vuoroaan, ja toisaalta kyllähän se maukuu, örisee, huokailee ja kujertaa kotona silloin, jos se haluaa jotakin. Chhaina on myös mestarieläin näyttelemään oikein surkeaa, suorastaan masentunutta koirapoloa, jos ruoka-aika on uhkaavasti myöhästymässä. Kun useimmiten esitys ei mene minulle läpi, Chhaina päättää toimia suorasukaisemmin ja hyppää suorilta jaloilta 85cm koiraportin yli ruokatynnyrin viereen. Tämän taidon se oppi toissapäivänä.




Lenkillä Chhaina koluaa jokaisen ojanpohjan vetäen minut ja Hoinan perässään sinne, syö kaiken syötävän ja syömäkelvottoman sekä kiertää jokaisen vastaantulevan perään heti kun nämä ovat ohittaneet meidät. Jos Hoina säikähtää remmissä jotakin, Chhaina ei edes huomaa vaan laiskan rennosti lönkyttelee menemään, mutta vapaana ollessaan hurja pikku Chhai on töissä. Oiva hakukaari, maihin heittäytyminen, hiipivä lähestyminen ja tuijotus, paimennettavan ohjailu ja välillä sitä kohti hyökkiminen...ja Hoina-parka kun epätoivoisesti haluaisi vain saada juosta rauhassa...




Chhaina nukkuu kynsiä leikattaessa, nukkuu nyt, nukkui äsken ja nukkuu kohtakin, ja aamulla sillä sekunnilla, kun Herra B nousee sängystä lähteäkseen töihin, Chhaina loikkaa paikkaamaan tyhjää puolta viereeni. Se on toisaalta myös ainoa kaikista meillä olleista koirista, joka herättää viikonloppuaamuisin, jos joku muu ihmisistä on jo hereillä mutta hänen makuuhuoneessaan vielä koisitaan. Silloin Chhaina muuttuu mouruavaksi kolliksi ja leikkii, että sänky on pomppulinna.




Agilityssä koiralapsi on ikäisekseen taitava ja vauhdiltaan perusmenijä. Siitä ei koskaan tule tykkiä, mutta sen valttikortiksi muodostuu mitä luultavimmin jäätävä nollavarmuus - tai sitten ei. Persoonana se on kuin minulle nakutettu: suututtaa ja ärsyttää mutta naurattaa ja mykistää sitäkin enemmän. Sen kujeille ei näytä tulevan loppua, ja sen kanssa on vaikea tehdä mitään tosissaan. Jopa agilityssä sillä on the Great Face Expression juuri ennen lähtökäskyä, mikä on saanut jo useamman kouluttajan sekä itseni putoamaan tuolilta. Koiraa ei vaan voi katsoa samalla kun sen kutsuu, koska yksinkertaisesti repeäisi nauruun.




Semmoinen se on, meidän Chhaina. Kun sitä ei etsinyt, se tuli: paras koira. Jos saisin päättää, kaikki tulevat koirani olisivat Chhainan klooneja. Suurkiitos myöskin ihan hullulle Miikulle, joka uskalsi heittää minua viime maaliskuussa tekstarilla ja ehdottaa Chhainaa minulle! Suosittelen syvästi seuraamaan meitä Instagramissa (belissahh), sillä tähän postaukseen on totaalisen mahdotonta kuvailla, miten hullu tuo pieni ihana koiralapsi on! Se tekee minun elämästäni niin sekopäistä, että kaikki on vaan aivan mahdottoman ihanan tärähtänyttä - ja juuri sitä tällainen tunnollinen suorittaja kaipaa vastapainoksi! Ja edelleen: jos Chhaina olisi ihminen, se olisi joko joogaava ja meditoiva buddhalaismunkki (kiire ei ole minnekään...) tai Albert Einsteinin yksinkertainen veli elokuvasta Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi. Katsokaa nyt herranjestas mikä huurupää. :D


 


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Muutosten alkuvuosi


Kuva © Katri Pietilä


Ohhoh! Helmikuu on jo puolessa välissä, ja tämä on vasta ensimmäinen merkintämme tänä vuonna! Hapsutassujen blogi on elellyt melkoista hiljaiseloa, vaikka aktiivinen treenikausi agilityn saralla on saatu taas käyntiin kummankin paimenen kanssa ja koulussakin ensimmäisen periodin loppu häämöttää jo. Tauko blogikirjoittelussa johtuu siitä, että olen kirjoitellut muihin blogeihin: treenimuistioon parin säälittävän merkinnän verran sekä uuteen, omaan salaiseen blogiini, jossa olen koettanut tsempata itseäni pieneen elämäntapamuutokseen. :)

Toinen merkittävä syy huomiomme ja ajankäyttömme suuntautumiseen muualle on se, että me keksimme muuttaa halvempaan mutta suurempaan opiskelija-asuntoon, joten sisustusinto ja vanhojen tavaroiden läpikäynti on vienyt kaiken vapaa-ajan, vaikka muuttoon on vielä pari viikkoa. Samaan syssyyn vaihdoin myös viime viikonloppuna auton koiramaisemmaksi, koska etenkin nyt, kun Chhainakin on täysikokoinen, pikku Corolla alkoi käydä meille vähän turhan ahtaaksi! :D Tämä alkuvuosi on siis ollut melkoista myllerrystä mutta samalla parasta aikaa pitkään, pitkään aikaan!




Mitä koiriin tulee, Chhaina aloitti tänään juoksunsa - vain kaksi viikkoa ennen vuoden ikää! Siitä on kasvanut hurjan iso koira, joka saa etenkin nyt vielä karvansa pudottaneen Hoinan näyttämään aivan kääpiöltä sen rinnalla. Paino likoilla oli ainakin pari viikkoa sitten vielä vajaat kaksi kiloa niin, että Hoina oli se massavampi. Chhaina on kuitenkin aivan selvästi 50 cm paremmalla puolella: kotimittauksella 53 cm voisi olla vähiten pielessä oleva mittaus. Hienoa siis agilityä ajatellen, että koiralla on kokoa.




Agilityssä kumpikin koira on nyt alkuvuodesta saanut pääni totaalisesti pyörälle. Chhaina vasta mölliryhmään siirtyneenä vetelee jo nollaratoja lukuunottamatta esteitä, joita vielä skippailemme osana rataa, ja Hoinan kanssa päätin antaa lähtöongelman olla, minkä jälkeen treeneistä on tullut tehokkaita ja todella onnistuneita. Maanantaina vedimme sen kanssa 15 estettä nollana ensi yrittämällä! Myös lisenssin olen vihdoin saanut uusittua, joten muuton jälkeen aion käyttää viikonloppuja muutamaan kisareissuun Hoinan kera. Treeneissä on alkanut olla sellainen flow-meininki, että haluan samantien testata myös kisatilannetta. Muuten kynnys ja paineet nousevat jossakin vaiheessa liian isoiksi, kun tiedän, että koira pystyy kokonaiseen rataan yhä useammin ja useammin ja siksi kisaradoiltakin pitäisi tulla onnistumisia. Kisailua ennen tulee kuitenkin tosiaan vielä se muutto, joten hiljaiselo blogin puolella jatkunee vielä ainakin tovin.

torstai 27. marraskuuta 2014

Joulun tunnelmaa kodissa ja kaupungissa



Viime loppuviikosta äiti tuli meille kylään muutamaksi päiväksi. Kävimme sekä kaupungilla joulumarkkinoilla ja pikkuisissa sisustusputiikeissa että Myllyssä jouluostoksilla. Myyjillä kävikin tuuri, sillä upean luminen sää syleili Turkua vain ja ainoastaan tämän viikonlopun yli. Joulumarkkinat ovat itselleni joka joulun alla aivan ehdoton tunnelman lataaja, oli kaupunki mikä hyvänsä. Markkinoilla oli vaikka mitä mukavaa, mutta kaikki kojuostokset tulivat kyllä ihan itselleni! Hupsista. :D

Löysin kasan aivan täydellisesti opiskeluihini ja muutenkin mielenkiintoisia kirjoja suomalaisten muinaisuskosta, vanhoista vainajarituaaleista ja vaikka mistä. Valinta oli äärimmäisen vaikeaa, mutta päädyin lopulta juuri edellämainittuihin aiheisiin. Onpahan joululomalle luettavaa! :) Lisäksi partiolaisten kojulta oli pakko ostaa riisipuuroa - oli muuten parasta syömääni joulupuuroa ikinä - ja perinteinen partiolaisten joulukalenteri. Partion kalentereita on nimittäin tullut itsekin pienenä kaupiteltua paikallisten markettien edessä ja ovelta ovelle aivan jääkalikkana. En erityisemmin ikävöi kyseistä hommaa, vaikka ihana ja salaa vähän nostalginen olo tulikin kalenterin ostamisesta.




Paras löytömme oli täydellinen vahinko: olimme jo lähteneet markkinoilta ja käyneet välissä muualla, kun päätimme takaisin tullessamme vielä poiketa markkinatorin läpi ihan vaan siksi, että meillä oli aikaa ja sää oli hyvä kävelyyn. Oikeastaan äiti ne huomasi: vanhoista aidanseipäistä tehdyt tikkaat - siis täydelliset sisustustikkaat - nojailemassa yhden kojun tolpparakenteisiin! Ja kun sisustusliikkeissä vartavasten sisustustikkaina myytävät aidanseivästikkaat voivat maksaa viisikymppiäkin, nämä maksoivat vain 25 euroa! Myyjä oli pihalla kuin lumiukko, kun hihkuin ja hymyilin, että eiväthän tikkaat maksa mitään ja hoin tehneeni päivän parhaan löydön. Hän oli aivan ällikällä lyöty innostani ja kysäisi vain, että menikö hän piru vie myymään tikkaita aivan alihintaan. :D

Ei siinä muu auttanut kuin napata tikkaat kainaloon ja jatkaa kaupunkikierrosta. Kirjastossa ja Sokoksella tuli parikin ihmistä kyselemään, että mistä olen moisen löydön tehnyt ja paljonko tikkaat maksoivat. Loppupäivän ostokset liittyivätkin sitten tikkaiden koristeluun. Koska meille ei joulukuusta mahdu, tikkaat saavat luvan ajaa sen asian ja ovat nyt kotimme joulutunnelman ytimessä. :)




Koirille ei kuulu mitään ihmeellistä, jos sitä ei lasketa, että minun mittani täyttyi Chhainan päivä päivältä paheneviin sisustustempauksiin, ja siitä hyvästä neiti joutuu nykyään olemaan yksin ollessaan vain makuuhuoneeseen rajatulla alueella. Maanantaina palasimme Chhainan kanssa puolentoista viikon agilitytauolta, joka johtui yksinkertaisesti hirveästä taakasta kouluhommia, ja eilen aloitimme aamun tokotreeneillä kummankin kanssa. Pientä edistymistä on tapahtunut kummallakin saralla, mutta mitään niin merkittävää ei ole tapahtunut, että jaksaisin ja ehtisin erikseen kirjoittaa treeniblogin puolelle. Hoinalle olen yrittänyt soitella paikkaa loppuvuoden tokokokeisiin, mutta koska kaikista on tarjottu vasta tuhannetta varasijaa, seuraava koe menee väkisinkin ensi vuoden puolelle.

Etälauman kuulumisista tiedän puhelujen kautta sen verran, että Nelson ja Fina kävivät toisiinsa Finan juoksun aikana erottelusta huolimatta niin kuumina, että Fina lähti hoitoon koirien stressitasojen tasaannuttamiseksi. Nelson joutui - tai pääsi vihdoin - leikkauspöydälle tällä välin ja samalla reissulla sillä havaittiin perustarkastuksessa vahva sydämen sivuääni. :( Vielä leikkauksen jälkeenkin Fina sai Nepan pään niin pyörälle, että Fina lähti uusintakierrokselle hoitoon. Toissapäivänä parin yhdistämistä saman katon alle kokeiltiin taas, ja nyt kuulemma Nepan välillä innostuessa Fina antaa sille köniin aivan 6-0, eli sen puolelta vaara alkaa olla ohi. :D




Lupasin viime merkinnässä kuvan TV-tasostamme, jahka päällystysprojekti olisi valmis. Tuolta se nyt sitten näyttää, ja olemme kyllä todella tyytyväisiä! Kunpa vain saman voisi tehdä kaikille näille tummille kalusteillemme... Tästä eteenpäin ostan kaikki huonekalut vaaleina! Koko olohuoneen ilme muuttui valoisammaksi, kun auringonsäteitä imevä musta laatikosto katosi.

Muutenkin kodin jouluvalmistelut alkavat olla siivon ylläpitoa (köh köh...) ja leipomuksia vaille valmiit ja lahjatkin ovat paria lukuunottamatta hankittuina. Joulupaketeissa on parasta se, että ennen h-hetkeä niitä voi aina käyttää joulusisustuksessa! :) Siksi olen innokkaasti häärinyt lahjapapereiden kanssa heti, kun jotakin kivaa on löytynyt. Äiti ei voinut kuin naurahtaa vouhotukselleni ja todeta, että joku taitaa olla vähän jouluihminen...



torstai 13. marraskuuta 2014

Pala arkea

Ostin pari viikkoa sitten Rajalan digiviikkojen tarjouksista kaksi uutta objektiivia kameraani, ja vaikka sekosin ostotilanteessa - tarkoitus oli ostaa jompikumpi - olen ollut ostoksiini niin tyytyväinen, että halkean vieläkin ilosta! Molemmissa laseissa on myös huippunopea tarkennus, eli niillä pitäisi periaatteessa voida saada yhtä hyvin liikekuvia kuin tähänastisella lempizoomillanikin. En tosin ole vielä kokeillut niitä varsinaisesti koirakuvauksessa.

Toivon muuten kommentteja siitä, millaiselta näiden kuvien kirkkaus näyttää! Uudella läppärilläni kaikki näytön värit ovat hailakoita ja näyttö itsessään kirkkaimmillaankin suhteellisen tumma, joten kuvankäsittely oli todella hankalaa, enkä ole useimpiin kuviin näin kotikoneella katsottuna ollenkaan tyytyväinen! Toki monessa kuvassa valaistuskin on ollut heikko, mikä saa uuden objektiivin näyttäytymään todella huonossa valossa, vaikka se on aivan loistava. En kuitenkaan uskaltanut vetää kuvia yhtään kirkkaammiksi siltä varalta, että ne hyppäisivät toisten koneilla silmille, koska olen tietoinen tästä erosta. Siispä ovatko kuvat liian tummia tai pimeitä?

Tarkoitukseni oli uusista helmistä innostuneena kuvata hieman tavallista opiskelijan arkea, mutta lopulta se, mitä kuvasin, on kaukana normaalista arjestani. Menköön nyt kuitenkin! Kuvat ovat jo viime viikolta, mutta tähän päivän saakka en ole ennättänyt tekemään niille yhtään mitään, koska olen opiskellut pahimmillaan 11 tuntia päivässä. Jotakin kertoo ehkä sekin, että tähän mennessä kahden ja puolen kuukauden aikana olen lukenut sivu sivulta 2000 sivua uskontotiedettä ja psykologiaa.


DAY 1

 


Ensimmäiset testikuvat piti tietysti räpsäistä jo omassa olohuoneessa, jota on vähitellen yritetty saattaa joulukuntoon. Seuraava osa joulusisustusta valmistuu tulevana viikonloppuna, kun verhot saavat punaiset tähtikoristeet ja minä ehdin viimeistellä kuvan tumman TV-tason muutosprojektin. Olen katunut sitä, että olen aikanaan ostanut tummat kalusteet, koska pienessä asunnossa ne imevät kaiken vähäisenkin valon! Niinpä päästimme kokeilla dc-fix-sisustusmuovin sopivuutta pikkulipastojen päällystämiseen, ja niistähän tuli ylihienot! Vielä päällystäminen on toisen puolen osalta kesken, mutta laitan varmasti kuvan, kun homma on valmis!

Illalla laiskotti, joten minnekäs muualle me suuntasimme kuin Masalaan herkuttelemaan...





DAY 2



Ajatelkaa! Asumme kilometrin päässä Kauppatorilta mutta samalla
yllä kuvatun, ihanan niittyaukean laidalla! Koiraihmisen unelma :)


 


Alla olevaan kuvaan liittyy hassu sattumus: Psykologian opiskeluun kuuluu pakollinen koehenkilövelvollisuus, josta osan suoritin viime keskiviikkona. Matkalla laboratioriolle minut pysäytettiin kaksi kertaa: toisella kertaa Punaisen Ristin puolestapuhujan ja toisella jonkin opiskelijalehden gallupintekijän toimesta. Molemmille jouduin siinä kiireessä sanomaan ei, mutta ensimmäiseksi mainitun kohdalla valitsin ehkä hieman väärän sanamuodon. Olisin tietysti voinut sanoa meneväni koehenkilöksi psykologian kokeeseen enkä: "Olen juuri menossa psykologisiin kokeisiin." Ero on hiuksenhieno, mutta jälkimmäinen sai kysyjän jähmettymään täysin, tuijottamaan minua ihmeissään suurin silmin juuri kuten mentaalisesti hullua säikähtänyt voi tehdä ja toivottamaan epäuskoisesti: "Noh...onnea sinne..." :D

Itse koehenkilöjonossa törmäsin vielä Munkkiniemen ajoilta vanhaan lukiokaveriin, mutta kovin montaa sanaa emme ehtineet ihmeissämme vaihtaa. Kumpikaan tuskin muisti toisensa nimeä tai muuta, mutta sen ehdimme todeta, että tutulta näyttää ja että MYK:issä ollaan oltu!





DAY 3

 


Aamun ihana kuura ja iltapäivän vieläkin ihanampi ensilumi!
Ja juuri sinä päivänä satuin kantamaan kameraa mukanani!


 


Minua on pitkään harmittanut, että Tuomiokirkkoa kuvattaessa jokin kohta jää aina ruudun ulkopuolelle - useimmiten tietysti tornin huippu. Eipä jää enää, kun on 15mm laajakuvalinssi! Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta, rakastaa! Nyt saisivat revontulet tulla leimuta, niin pääsisimme miehen kanssa taas jahtiin. Kaksi aiempaa kertaa olemme joutuneet palaamaan tyhjin käsin vain hieman myöhästyneinä, mutta kolmas kerta toden sanoo?


 


Iltapäivällä istuin kolmisen tuntia uudessa raakakakkukahvilassa lukemassa psykologian tenttiin. Illemmalla herra B tuli suoraan töistä, äiti koulutuksestaan täällä Turussa ja iskä koko matkan Espoosta asti ohikulkumatkallaan samaiseen kahvilaan herkuttelemaan.


 


Perjantailta ei ole enää muita kuvia kuin nämä räpsyt naapurista. Emme olleet nähneet Fannyn kanssa rehellisesti sanottuna varmaan kuukausiin niin, että olisimme voineet jutella kunnolla, joten päätimme järjestää piparipajan, nauttia työn tuloksesta ja höpötellä samalla. Lopuksi jouduin vielä testaamaan uuden objektiivin hämäränsietokykyä, ja eihän tuo kummoinen ollut. Olisipa meilläkin noin ihanan vaalea makuuhuone, niin päivänvalossa voisi saada ihania potretteja joskus omistakin karvaturreista!