Topteam-leiri 1 :: 17.-18.10.2015 :: Mikkeli

Noniin. Ensimmäinen Topteam-leiri on siis takana, ja jestas, mikä viikonloppu se olikaan! Tarkemmin siitä, mitä kaikkea viikonloppu sisälsi, voit lukea kouluttajamme Sannan blogista, mutta kerron tässä tiivistetysti oman versioni. Olin itse reissun päällä perjantaista maanantaihin, kun yhdistin oheen myös muiden tuttujen tapaamista. :)

Perjantaina ajoin ystäväni Fia-Marian mökille Mäntyharjulle Valkealan kautta, josta poikkesin hakemaan Hoinalle käytetyn kevythäkin. Ajomatkalla oli äärimmäisen kaunista, ja olisin todellakin halunnut poiketa ohikulkumatkalla Repoveden reitistölle! Ajoin kuitenkin pysähdyksen jälkeen suoraan mökille, missä juttelimme, laitoimme ruokaa ja napostelimme Fia-Marian kanssa illan TV-ohjelmia katsellen. 

Lauantaina lähdin puoli kahdeksan maissa ajelemaan kohti Mikkeliä. Olin hoksannut jo heti perjantaina mökin pihaan päästyäni, että unohdin hammasharjan ja -tahnan kotiin, joten pysähdyin sitten Mäntyharjulla moiset ostamassa. Hieman kyllä nauratti, kun kävin sitten aamuvarhaisella yleisessä vessassa pesemässä hampaani. :D Myyjä S-marketin kassalla katsoi kyllä muutenkin perääni, kun ensimmäisten joukossa olin rääsyläisen näköisenä ostamassa perushygieniatarvikkeita. Myönnän, että saatoin näyttää siinä tilanteessa köyhältä ja kodittomalta...

Itselläni ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului ensin aamun tervetuliaisluento ja sitten fysiikkavalmentajan pitämä lämmittely. Nimeään mahtavammin tämä osio sai kyllä hien virtaamaan ensi askeleista lähtien, ja päivän mittaan lihakset alkoivatkin olla niin hapoilla, että kaikilla seinustoilla olisi kaivattu invakahvoja! :D Lounaan ja pienen ryhmätehtävän jälkeen meidän ryhmällämme oli Sannan pitämä agilityn teoriaistunto ja päivän päätteeksi vielä Anun ratatreeni ulkokentällä sekä psyykkisen valmentajan kanssa jutustelu. Anun treeneistä jäi todella hyvä mieli, pääsimmehän sentään radan puoliväliin saakka ja saimme hienoja onnistumisia. Valitettavasti näistä treeneistä ei kuitenkaan ole videota. Myös Annen kommentit nostivat hymyn huulille, kun vaikeuksistamme marmattamiseni kuultuaan hän totesi: "Ja kuitenkin sä oot siinä ihan iloisena ja hymyilet!" Niinpä, se herätti ajatuksia.


Jäähdyttelylenkkien jälkeen kipaisimme äkkiä hotellille suihkuun ja illalliselle. Ruokailuun osallistuikin valtaosa joukkuelaisista, ja desibelit saatiin kattoon melkoisella Alias-taistolla. Kaikki joukkueet selittivät sanoja yhtä aikaa, ja jokainen huudahdus jytisytti päätäni säryllä - juuri, kun olin päässyt ihmettelemästä, miten päätä ei moisen päivän jälkeen särje! Ensimmäisen Alias-kierroksen katselin sivusta, mutta väen vähetessä riensin mukaan. Päävalmentaja Ville, koordinaattori Jonna ja minä veimmekin hienosti toisen kierroksen voiton Lipton-teepussiläpyskästä tehdyllä pelimerkillä.

Ennen nukkumaan menoa oli vielä pakko käydä hieman vetristyttämässä jalkojen lihaksia kävelylenkillä ja venytellä hotellihuoneessa epätoivoisesti kahden sängyn välissä roikkuen. Lattialta nousemiseen olisi melkein kaivattu nosturi, kun jalat olivat niin hellinä aamun "lämmittelystä"! :D

Sunnuntaina olo oli yhtä hakattu kuin olin illalla ounastellutkin. Aamu alkoi luennolla koiran fysiikasta ja jatkui Sennin esteklinikalla. Itse valitsin sinne treenattaviksi Anun edellispäivän radan vaikean takaaleikkauskulman kepeille sekä kontaktien vahvistamisen. Sainkin Senniltä ihan suoraa palautetta siitä, miten kriteerit kontakteilla pysymiseen täytyisi olla kisoissa samanlaiset kuin treeneissä. :D Ups. Tunnustan, mutta en vaan opiskelijan budjetilla innostu ollenkaan starttien tahallisesta pilaamisesta kontaktien treenaamisella! Tästä aiheesta jatkoimmekin Matin kanssa vielä lounaspöydässä, kun molemmat vastustimme hiljaa moista kesken radan luovuttamista. :D

Lounaan jälkeen fysiikkavalmentaja Mikko piti kaikille yhteisen luennon terveellisistä elämäntavoista. Muistiinpanoni kertovat kaiken: "kaikki retuperällä". Kaikki joukkuelaiset liitettiin Heiaheia-liikuntayhteisöön, johon keräämme ryhmien kesken kilpaillen hyvinvointitekoja. Itse olen ottanut sovelluksen myös päivittäisen liikunnan tarkkailuun. Näin neljän päivän elämäntapamuutoksen jälkeen voin sanoa, että olen mennyt ajoissa nukkumaan, syönyt vain terveellisiä aterioita sännöllisesti mutta en liikaa, lenkittänyt koiria 5-7 kilometriä päivässä ja tehnyt puolen tunnin kahvakuulatreenin sekä puolen tunnin venyttelyn illalla TV:tä katsoessani. Koska elämä on täynnä valintoja, valitsin tiistainakin neljän tunnin luentoputken sijaan muutaman kilometrin aamulenkin koirien kanssa. :D Toistaiseksi muutos on siis ollut jo melkoinen ja vaikuttanut niin liikuntaan, ravintoon kuin uneenkin. Mikä tärkeintä, olen myös pitänyt kaikesta siinä, ja myönnänkin taskustani löytyvän nykyään myös askelmittarin päivittäin!

Mikon luennon jälkeen teema pysyi samana, kun koitti pelätty lihaskunto- ja ketteryystesti meille ohjaajille. Kävelimme edellisen päivän jäljiltä kuin puupökkelöt ja omassa ryhmässämme rutisimmekin tuskaista oloamme pitkin päivää. Pienestäkään kyykistymisestä ei meinannut tulla mitään. Niin sitä kuitenkin tuskaisina puhistiin ja kipiteltiin menemään molemmat testit, vaikka petrattavaa jäi kyllä... Erityisesti kisahenkisenä ja huonona häviäjänä itseäni jäi kismittämään askeltikkailla jalkojen solmuun meneminen, minkä kirvoittanutta itkua ja suuttumusta pitikin nieleskellä hammasta purren hetki radan jälkeen. :D Juuri tästä syystä en ole koskaan halunnut yhdistää liikuntaan minkäänlaista kilpailua - ellei kyse sitten ole joukkuepeleistä tai agilitystä! Olen aivan mahdottoman surkea häviäjä yksilölajeissa, enkä ole koskaan urheilullisimmillanikaan ollut voittaja-ainesta liikunnassa, ellei lasketa yhtä ala-asteen korkeushyppykultaa. Sitä en laske kovin suureksi saavutukseksi, kun sen sai nipinnapin patjan korkeuden hyppäämisestä. :D

Tässä Sannan ottamaa videota ketteryystestin rataantutustumisesta.

Valitettavasti päivän viimeisissä treeneissä Villen radalla piti sitten jo luovuttaa monessa juoksukohdassa. Jokainen askel oli isku takamukselle ja takareisille, ja valssien hienoisetkin niiaukset aiheuttivat lähes raajahalvauksen. :D Saimme kuitenkin Villen radalta suurimmat ahaa-elämykset ohjauksiin liittyen. Yritin moneen otteeseen tehdä rauhallista vastakäden valssia tajuamatta, mitä sillä oikein haettiin, mutta onneksi jälkeemme tullut koirakko näytti meille mallisuorituksen! Tällä viikolla en ole vielä ehtinyt valssailemaan saamiamme läksyjä, mutta lähiviikkoina ne tulevat kuulumaan tiiviisti treenailuihimme. 

Loppupalaverissa meidät jaettiin vielä parheihin ja kummikouluttajillemme, joille olemme ensisijaisesti vastuussa läksyjemme edistymisen raportoinnista ja jotka puolestaan kommentoivat treenejämme. Lisäksi ennen lähtöä kaikille tosiaankin jaettiin yhteiset läksyt jo saatujen henkilökohtaisten tehtävien lisäksi, ja varmistettiin, että kaikki ovat tilanneet oman Topteam-paidan. Yhteenvedon jälkeen porukka liukenikin paikalta nopeasti, ja minä suuntasin Skodan kohti mummun kotia Tampereella. Yövyimme vielä siellä, ja jatkoimme sitten iltapäivällä matkaa kotiin asti.

Mieleenpainuvinta koko leirillä oli se, että jokainen ratakouluttaja kehui ja ihaili Hoinaa. Sain siis jo heti lauantain ensimmäisissä treeneissä karistaa olaltani sen tunteen, että emme olleet ansainneet paikkaamme Topteamissä epäonnistuneen valintatilaisuuden vuoksi. Pelkäsin jotenkin, että kouluttajat saisivat leirillä vain varmistuksen siitä, että valitsivat meidät turhaan. Siksi Anun "vau, mikä koira" ja muidenkin kouluttajien kommentit olivat minulle ehkä tärkeämpiä kuin koskaan. Kukaan ei myöskään tuhahdellut Hoinan sekopäisyydelle kuin minä itse, mikä sekin oli minulle aika uusi tilanne. Viime aikojen tunne siitä, että asiat ovat oikeasti vielä treenattavissa ja mahdollisia, vahvistui siis vain entisestään! :) Jälleen kerran voidaan siis todeta, että suurin vastustaja tässäkin on ihan se oma itse.

Nyt siis vain uskoa itseen ja koiraan ja pirusti treeniä! Ensimmäiset läksyvideot löytyvätkin jo treeniblogista. Suuret kiitokset vielä kaikille meitä reissuun pääsyssä avustaneille ja ihanille yökyläemännille, jotka pitivät meistä parempaa huolta kuin itse pidämme itsestämme! :)

Syksyn ensimmäiset revontulikuvat

Ikävä migreenissä mennyt edeltävä vuorokausi vaihtui vihdoin illalla iloon. Revontulihälytykset paukkuivat taas sähköpostissa ja nettisivuilla, ja koska toppatakit ovat vielä varastossa talviteloilla, jäimme ihailemaan show'ta vain kotoa. Kun sitten kymmenen jälkeen koko taivaan revontulet leimusivat Turunkin yllä, juoksimme hihkuen läheiseen puistoon kamerat ojossa. Tässä siis tämän päivän satoa minun kamerastani.

Uusi vuosi 2015 ½

Niin opiskelijana kuin koiraharrastajanakin olen tottunut siihen, että uusi vuosi alkaa kahdesti: oikeasti uutena vuotena sekä, ehkä jopa merkittävämmin, syyskaudella uuden opiskelu- ja harrastuslukuvuoden alkaessa. Minun uusi vuoteni alkoi viikko sitten. Olen päättänyt, että tästä vuodesta tulee hyvä vuosi.

Ennen kaikkea haluan tämän vuoden olevan tasapainon vuosi. En aio kertaakaan päntätä koulukirjoja keskiyön yli enkä aio olla moksiskaan, vaikka arvosanojen keskiarvo sen johdosta vähän laskisi. Nukun enemmän. Aikataulutan, mutten aio kuolla, vaikka aikataulu kuolisi - eikä se minulla kyllä koskaan ole kuollutkaan.

Opiskelun ohessa aion harrastaa, ehkä enemmän kuin koskaan. Topteam-leirit tulevat rytmittämään vuotta mukavasti ja leirien välisillä viikoilla puolestaan täytellään ahkerasti treenikalenteria. Muina viikonloppuina kisaamme Chhainan kanssa jokseenkin säännöllisesti ainakin nyt syksyllä. Juoksut kylläkin tulevat tätä hieman tauottamaan, mutta muuten ajattelin ylläpitää vähintään kaksien kilpailujen kuukausitahtia syksyn ajan. Täytyy myöntää: olen aika täpinöissäni siitä, että minulla on tällä hetkellä täysipäinen ja alati kehittyvä kisakoira, jonka kanssa koko kisareissu on yhtä nautintoa! Aamu-usvassa kisoihin ajelu, parhaassa tapauksessa kaverien tapaaminen sekä yhdessä lämmittely ja ohjausten suunnittelu, yhteisymmärryksessä koiran kanssa parin kisaradan juokseminen ja sen jälkeen sohvalla täkin alla lämpöä huokuvan karvaturrin kanssa päällekkäin torkkuminen - siinä vasta onnellisen viikonlopun resepti!

Topteam-todellisuuskin alkaa pikkuhiljaa hahmottua: ensimmäisen leirin majoitus on järjestetty ja sähköpostiketjuissa jo kovasti sovitaan yhteisiä illallisia treenipäivien päätteeksi. Olin kasvattajakurssin yhteydessä ensimmäistä kertaa yksin hotellissa, ja olen kyllä sen kokemuksen jälkeen haaveillut, että joskus saman voisin toistaa. Nyt se sitten tapahtuu! Toivon vain, että Hoina aloittaisi juoksunsa nyt heti ja tiputtelisi housut täyteen ennen leiriä eikä juuri sen aikana, kuten nyt ounastelen käyvän...

Tässäpä tulikin rivien välissä eräänlaisia uuden vuoden lupauksiani itselleni. Jotta en hirveästi heti lipsu tuosta nukkumislupauksesta jo näin kättelyssä, tämä saa riittää tällä kertaa. Lupaako kukaan muu mitään pientä tai isoa muutosta tälle kaudelle?

Unelma, jota ei edes ollut, toteutui

Tulimme Chhainan kanssa äsken jo valmiiksi Apinaparkkiin Helsinkiin, sillä meillä on huomenna ja ylihuomenna agilitykisat täällä pääkaupunkiseudun tuntumassa. Istuin syysflunssassa sohvalla, kun hetki sitten puhelimeni alkoi yskähdellä erinäisiä viestin merkkiääniä. Vanhempieni udellessa, kuka siellä oikein pommittaa, tokaisin vain, että wifi-alueelle tultuani varmaan netti meni päälle, jos olin unohtanut laittaa puhelimen netin päälle matkan ajaksi. En kuitenkaan rynnännyt katsomaan viestejä, ennen kuin vanhempani olivat lähteneet. Piti ihan soittaa äidille perään, että tästähän se johtuikin - ihania onnitteluja sateli joka tuutista! Tänään julkaistiin tiedote, josta selviää, että pääsimme Hoinan kanssa Suomen agilityliiton Topteamiin 2015-2016! Kiitos kaikille onnitteluista ja onnea myös Annu!

Kuvat: Martta Ala-Krekola

Myönnetään: itselleni ei tämän päivän uutinen tullut yllätyksenä, sillä olen tiennyt valinnasta jo viikon mutta joutunut pitämään suuni supussa julkisemmalta hehkutukselta. Sen sijaan viikko sitten aamuvarhaisella sängystä noustuani ja valintameilin luettuani haukoin hetken henkeäni epäuskoisena, sitten herätin Herra B:n hirveällä metelillä, ja ennen kuin ehdin sanoa, mikä minuun meni, pillahdin ihan kunnolla itkuun. :D Koko menneellä viikolla ei ole sitten tullut paljon muuta mietittyäkään kuin tiimiä ja tulevaa syksyä: Mistä majoitus ensimmäiselle leirille? Goodbye säästötilin sisällölle! Apua, jos koira loukkaantuu treeneissä ennen leirejä! Miten ihmeessä meidät valittiin, vaikka koira pääasiassa kiersi kaikki hyppyesteet? Wau, meidät valittiin, vaikka koira pääasiassa kiersi kaikki hyppyesteet! Ja näiden ajatusten välissä, esimerkiksi matkalla mökiltä Turkuun, piti taas vähän tirauttaa kostuketta silmistä. Joka vuosi olen toivonut, että jonakin päivänä minulla olisi koira, jonka kanssa täyttäisimme edes vaatimukset hakea Topteamiin. Tämän vuoden tavoitteisiimme ei kuulunut edes tiimiin hakeminen, ja nyt olemme mukana. Mieletöntä.

En koskaan ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa Topteam-valintapäivästä, vaikka lupasin niin. Nyt olen ihan iloinen, etten kirjoittanutkaan, koska nyt on jo muutenkin vähän outo olo ottaa onnitteluja vastaan. Olin nimittäin valintatilaisuuden jälkeen niin pettynyt, niin turhautunut, niin luovuttanut ja niin häpeissäni, sillä etenkin ratatreeni meni surkeimmin koskaan. Ei se edes ollut ratatreeniä, sillä Hoina todellakin kiersi jokaisen hypyn, ei suorittanut keppejä oikein, pudotti rimat niistä hypyistä, jotka se hyppäsi, eikä tullut mihinkään haltuunottoihin.

Ensimmäisen suorituskerran jälkeen ajattelin, että tässä vain purettiin energiat pois, mutta kun toinen ratasuoritus oli vieläkin surkeampi ja koira varasti ja tuli vieläpä ensimmäisen hypyn ali, oli hyvä, etten itkenyt radan jälkeen. Ei me nyt sentään näin huonoja olla, ajattelin ja purin hammasta yhteen. Vain alussa ja lopussa saimme muutaman esteen peräjälkeen suoritettua katkoitta. Jälkimmäisillä rasteilla pakotin itselleni hyvän fiiliksen, ja ne sujuivatkin sitten rataa paremmin. Erityisesti kontakteilla meiltä jopa kysyttiin opetustekniikkaa, koska koiran osuminen kontaktille oli niin varma joka kerralla. Vaikka paransimme loppua kohti, heitin kirveen kaivoon ja taputtelin Hoinan agilityurankin, sillä olin kaavaillut tiimiin pääsyn viimeiseksi epätoivoiseksi yritykseksi oppia edes yhtään varmempaa ja järkevämpää agilityä Hoinan kanssa.

Saimme viimeisen mahdollisuuden.

Nyt aion todella psyykata itseni tulevaan kauteen ja nollata kaikki tähänastiset turhautumiset. Yritän olla ajattelematta sitä, että jo heti viime treeneissä Hoina ei pysynyt lähdöissä ollenkaan ja että se ei pysähtynyt yhdelläkään kontaktilla vaan on kehittänyt kadehdittavat juoksukontaktit, joiden mukaan minä en ehdi. Meissä nähtiin potentiaali silloinkin, kun näytimme surkeimman esityksemme, siispä lähden täst'edes joka treeniin sillä mentaliteetilla, että koirallani ja minulla on yhä mahdollisuus mihin vain. Siitä on kauan, kun olen viimeksi ajatellut niin.

- Ja koko ajan äiti uskoi, että meidät valittaisiin. Kiitos äiti!

Iltapatikka Teijon kansallispuistossa

Kävimme muutama viikko sitten Teijon kansallispuistossa iltavaelluksella, jonka tarkoitus oli olla vain parin tunnin lenkki Matildanjärven ympäri mutta joka kestikin tuplasti kauemmin ja oli matkaltaan niin ikään tuplasti pidempi. Herra B oli käynyt samalla reitillä aiemmin, joten vasten omaa suuntavaistoani luotin liikaa miehen neuvoihin - eksyimme siis monessa kohdassa reitiltä. Suurin erehdys taisi teettää kolmisen kilometriä lisämatkaa!

Chhaina kävi valokuvaussession aikana - muutoin koirat olivat tietysti sääntöjen mukaisesti kytkettyinä - pulahtamassa kamalassa mutajoessa, mutta bordercollien turkki osoitti taas mielettömyytensä. Kuinka moni uskoisi, että kuvan koira tuli vielä samana iltana ilman minkäänlaisia suihkuja tai edes tassujen pyyhkimisiä sänkyyn nukkumaan jättämättä hiekanjyvääkään lakanalle?

Kaikki kuvat paitsi ensimmäinen © B. Ghimire

Loppujen lopuksi olimme ihan iloisia eksymisistä ja venähtäneestä patikasta, sillä viiden kilometrin lenkki olisi ollut todella nopeasti ohi - ja millään muullahan ei ollut väliä kuin sillä, että olimme pimeäntuloa nopeampia! Täpärällä se kyllä oli, mutta "lähelle" ei lasketa, ja sitä paitsi maisemat olivat hienoimmat juuri "väärällä" reitillä!

Kyllä sitä vaan aina noilla pienilläkin vaelluksilla käynnin jälkeen kysyy itseltään, miksi ihmeessä emme tee tätä useammin. Niin tälläkin kertaa, vaikka lähtö oli kovin takkuista ja saamatonta monta tuntia. Ehkä me vielä jonakin päivänä olemme käyneet Suomen jokaisessa kansallispuistossa, mistä itse salaa haaveilen...

Chhainan MH-luonnekuvaus

Kävimme tänään Ikaalisissa MH-luonnekuvauksessa Chhainan ollessa 18,5-kuinen eli juuri alaikärajan ylittänyt. Itse en ollut koskaan aiemmin käynyt minkään sortin luonnetestissä tai -kuvauksessa edes katsomassa - mitä nyt netistä olin videoita nähnyt. Saimme onneksi kiertää erään edellisen koirakon yleisönä, jotta näimme jo ennen vuoroamme, miten homma toimii.

Voin helposti sanoa olevani tyytyväinen kuvaukseen ja suurimman osan arvosanoista osuneen tismalleen oikeaan. Yllätyksenä tulivat noinkin vahvat väistöt ja pelkoreaktiot pelotteilla, sillä arjessa Chhaina ei ole koskaan tehnyt edes selviä väistöjä - ei edes silloin, kun Hoina on hypännyt hihnan toiseen päähän ja uffaillut jollekin pelottavalle lenkillä. Toisaalta taas eritoten ääniherkkyyden arvosanataulukko paljastaa Chhainan pääkopan niin, että melkein kallo näkyy! :D Olen aina sanonut, että vaikka Chhainaa joku jännittäisikin, uteliaisuus voittaa lopulta jännityksen ja sen jälkeen koira on muina miehinä. Tästä yksinkertaisempi versio ovat Chhainan saamat voimakkaan reaktion ruksit yhtä aikaa sekä pelossa että uteliaisuudessa ääniherkkyys-kohdassa sekä pienin reaktio eli ei mitään jäljellejäävissä pelossa ja kiinnostuksessa. Kuten kuvaajakin tiivisti loppukommenteissaan, Chhainalla on delete-nappula, josta pelot poistuvat heti, kun ne on osoitettu tarpeettomiksi. Tästä kommentista olen erityisen tyytyväinen, sillä juuri sellaisen Chhainan minäkin tunnen! Luonnekuvaus osoitti siis Chhainan juuri niin tervepäiseksi kuin olen sen ajatellut olevankin. 

Jotta on joitakin todisteita... Arvostelun selitykset videolla!

Ainoat arvosanat, joihin olen pettynyt tai jotka valehtelevat aika lailla normaaliin käytökseen verrattuna, ovat nuo leikkimisen leikkimättömyys ja tarttumattomuus. Chhaina-polo luuli olevansa käskyn alla ja odotti lelun pallottelussa tappiin asti, että mamma olisi sanonut "okei", mutta kun testissä ei saanut puhua. Olisihan tuo nyt aivan selvästi ollut menossa lelulle, jos sen olisi saanut vapauttaa! Lisäksi loppukommenteissakin tulee ilmi, että vaikka Chhaina etäleikissä revitteli lelulla lopuksi kunnollakin, leikkimisen arviointi oli tehty jo alussa, jolloin Chhaina vasta lämmitteli. Siksi parhaan kuvan Chhainasta saa, jos katsoo sekä videon, arvostelun että loppukommentit.

Tein testistä mahdollisimman helppolukuisen selostuksen myös niille, jotka eivät paikalla olleet tai konseptia tunne - eli toivottavasti pärjäätte ilman vaikeita taulukon tulkitsemisia! Kaikki osiot, selventävä suullinen palaute sekä jokaisen osion numeroarvosana (1 pienin reaktio ja 5 suurin) sekä arvostelukommentti tai numeron tulkinta ovat videolla sitä mukaa, kun testi etenee. Montaa Chhainan reaktiota avataan erityisesti kuvaajan loppupalautteessa, joten se kannattaa ehdottomasti kuunnella. Ja jos ette muuten jaksa puolta tuntia nillittää, niin katsokaa edes ihmeessä ampumiset kohdasta 18:20 eteenpäin. Laukauksia tulee neljä, ja täytyy sanoa, että halkean ehkä ylpeydestä erityisesti tästä osiosta - eivät hetkauta neitiä kyllä piirun vertaa nuo laukaukset! Videoon lisäkommenttina sanon, että alussa heti likka lähti haistelemaan kenttää, ja etäleikissä Chhaina lähti heti irti päästyään tsekkaamaan, vieläkö viehe oli paikoillaan! :D Niita karkaamisia ei siis huomioitu arvostelussa. Lisäksi etäleikissä Chhaina eräässä passiivisessa kohdassa haukkuen komentaa leikkijää jatkamaan leikkiä - jostain syystä se yksittäinen haukku ei kuulu videolla. Aivan videon lopussa on vielä hyvin chhainamainen reaktio vieraan ihmisen rapsutteluun: "rapsuttele nyt sitten, mut eipä hirveesti innosta".

Ohjelmanumeroita

Loma lähestyy päivä päivältä, kun jäljellä on enää viisi työvuoroa seuraavan viikon aikana. Vapaata on siis jo ennen varsinaisen loman alkua runsaasti - ja löytyi myös tällä viikolla. Niinpä lähdimme Miikulle pariksi päiväksi mukavalle yhdistelmäreissulle: Chhaina pääsi ensimmäistä kertaa tutustumaan lampaisiin, tavattiin samalla paria pentuesisarusta ja lopuksi molemmat tytöt pääsivät vielä hierontaan. Ensi viikolla meillä on Herra B:n kanssa myös muutama yhteinen vapaa, jolloin olisi tarkoitus päästä vihdoin kunnolla mattopyykille ja pienelle päiväretkelle Teijon kansallispuistoon. Lomalle on myös muita suunnitelmia: Chhaina on nimittäin ilmoitettu ensimmäisiin virallisiin agilitystartteihinsa - tai no, ensimmäisiin, toisiin, kolmansiin, neljänsiin ja niin edelleen. Into päästä kisaamaan on kova, ja lomaviikollahan sitä on helppo käydä starttailemassa, kun ei koulustressistä ole vielä tietoakaan. :)

Hiukan likka jännitti lampaita, mutta välillä se vilautteli jo

kiinnostustakin. Pian uudestaan! Videosta kiitos Paula A:lle!

Kurjempaakin kuuluu, valitettavasti, sillä etälauman Nelsonin sydänvika on pahentunut. Kesällä pidemmät lenkit eivät ole herralle enää maistuneet, vaan se on kieltäytynyt jossakin vaiheessa jatkamasta matkaa. Maanantaina Nepa pääsikin sitten äidin ja siskon kanssa lääkäriin, missä oli kuulemma kovasti kehuttu Nelsonin laihdutusprojektin onnistumista ja herran luonnetta. Valitettavasti kotiintuomisina oli kuitenkin ikäviä mutta odotettavissa olleita uutisia: sydänvika on toisella puolella voimakas (4/6) ja toisella keskivahva (3/6). Tutkimuksen mukaan lääkäri ei olisi vielä aloittanut lääkitystä, mutta kun hän kuuli Nelsonin väsymisestä, läähättämisestä, suun vaahtoamisesta ja lenkeillä jarruttelusta, lääkitys aloitettiin oireilun perusteella. Tällaisia oireitahan esimerkiksi Saralla ei ollut ollenkaan ennen kuin vasta pari kuukautta ennen lopetusta.

Viime viikonlopun vietimmekin tietysti miehen kanssa kotiareenalla agilityn PM-kisoja seuraten. Tunnelma oli mieletön suomalaisten onnistuessa, ja onnenitkutkin piti tirauttaa. Erityisen mukavaa oli, että myös Herra B näki "isompia kisoja"- ja tällä oli ilmeisen suuri vaikutus! Kilpailujen jälkeen hän nimittäin kysyi minulta varovasti, saisiko hän joskus kokeilla agilityä Hoinan kanssa - vaikka minä olen aikaisemmin tarjonnut hänelle kokeilumahdollisuutta tuhat ja yksi kertaa ja saanut aina ehdottoman kieltäytymisen vastaukseksi. Vähän meinasi miestä itseäkin naurattaa, kun hän huomasi, miten hän on vähitellen astellut varovaisin askelin lähemmäs koiramaailmaa.

Tänään puolestaan viimeisimpänä uutisena saimme syyskuun ohjelmistoomme myös MH-luonnekuvauksen Chhainalle. Olin laitellut ilmoittautumisia jo muutamaan kokeeseen lokakuun puolelle, mutta aamulla Miikku vinkkasi vapaista paikoista Ikaalisten kuvauksessa, ja niinpä vaihdoin kisasuunnitelmat äkkiä luonnekuvaukseen. Erityisen jännittävä loman lopetus on siis tiedossa, kun en itsekään ole ollut minkäänlaisessa luonnetestissä koskaan aikaisemmin!

Kaikki merkinnän kuvat © K. Pietilä