torstai 20. elokuuta 2015

Ohjelmanumeroita




Loma lähestyy päivä päivältä, kun jäljellä on enää viisi työvuoroa seuraavan viikon aikana. Vapaata on siis jo ennen varsinaisen loman alkua runsaasti - ja löytyi myös tällä viikolla. Niinpä lähdimme Miikulle pariksi päiväksi mukavalle yhdistelmäreissulle: Chhaina pääsi ensimmäistä kertaa tutustumaan lampaisiin, tavattiin samalla paria pentuesisarusta ja lopuksi molemmat tytöt pääsivät vielä hierontaan. Ensi viikolla meillä on Herra B:n kanssa myös muutama yhteinen vapaa, jolloin olisi tarkoitus päästä vihdoin kunnolla mattopyykille ja pienelle päiväretkelle Teijon kansallispuistoon. Lomalle on myös muita suunnitelmia: Chhaina on nimittäin ilmoitettu ensimmäisiin virallisiin agilitystartteihinsa - tai no, ensimmäisiin, toisiin, kolmansiin, neljänsiin ja niin edelleen. Into päästä kisaamaan on kova, ja lomaviikollahan sitä on helppo käydä starttailemassa, kun ei koulustressistä ole vielä tietoakaan. :)



Hiukan likka jännitti lampaita, mutta välillä se vilautteli jo
kiinnostustakin. Pian uudestaan! Videosta kiitos Paula A:lle!


Kurjempaakin kuuluu, valitettavasti, sillä etälauman Nelsonin sydänvika on pahentunut. Kesällä pidemmät lenkit eivät ole herralle enää maistuneet, vaan se on kieltäytynyt jossakin vaiheessa jatkamasta matkaa. Maanantaina Nepa pääsikin sitten äidin ja siskon kanssa lääkäriin, missä oli kuulemma kovasti kehuttu Nelsonin laihdutusprojektin onnistumista ja herran luonnetta. Valitettavasti kotiintuomisina oli kuitenkin ikäviä mutta odotettavissa olleita uutisia: sydänvika on toisella puolella voimakas (4/6) ja toisella keskivahva (3/6). Tutkimuksen mukaan lääkäri ei olisi vielä aloittanut lääkitystä, mutta kun hän kuuli Nelsonin väsymisestä, läähättämisestä, suun vaahtoamisesta ja lenkeillä jarruttelusta, lääkitys aloitettiin oireilun perusteella. Tällaisia oireitahan esimerkiksi Saralla ei ollut ollenkaan ennen kuin vasta pari kuukautta ennen lopetusta.




Viime viikonlopun vietimmekin tietysti miehen kanssa kotiareenalla agilityn PM-kisoja seuraten. Tunnelma oli mieletön suomalaisten onnistuessa, ja onnenitkutkin piti tirauttaa. Erityisen mukavaa oli, että myös Herra B näki "isompia kisoja"- ja tällä oli ilmeisen suuri vaikutus! Kilpailujen jälkeen hän nimittäin kysyi minulta varovasti, saisiko hän joskus kokeilla agilityä Hoinan kanssa - vaikka minä olen aikaisemmin tarjonnut hänelle kokeilumahdollisuutta tuhat ja yksi kertaa ja saanut aina ehdottoman kieltäytymisen vastaukseksi. Vähän meinasi miestä itseäkin naurattaa, kun hän huomasi, miten hän on vähitellen astellut varovaisin askelin lähemmäs koiramaailmaa.




Tänään puolestaan viimeisimpänä uutisena saimme syyskuun ohjelmistoomme myös MH-luonnekuvauksen Chhainalle. Olin laitellut ilmoittautumisia jo muutamaan kokeeseen lokakuun puolelle, mutta aamulla Miikku vinkkasi vapaista paikoista Ikaalisten kuvauksessa, ja niinpä vaihdoin kisasuunnitelmat äkkiä luonnekuvaukseen. Erityisen jännittävä loman lopetus on siis tiedossa, kun en itsekään ole ollut minkäänlaisessa luonnetestissä koskaan aikaisemmin!



Kaikki merkinnän kuvat © K. Pietilä

2 kommenttia :

  1. MH-Luonnekuvaus on hyvä just tehdä nuorelle koiralle, aika paljon Pyrynkin luonnekuvaus antoi viitteitä millainen se luonne on ja reaktiot eri tilanteisa.

    Pyryllähän on myös sydänvika, tai siis sydämessä reikä, ja kesäisinhän se kieltäytyy lähtemästä lämpimällä edes lenkeille, ja lyhyenkin pissatuslenkin se laahustaa perässä. Kesällä jätetään suosiolla lenkit aivan viileään aikaan ja lyhyemmiksi, eikä just paljoa harrasteta mitään, ja syksyllä ja talvellahan se tilanne muuttuu täysin, ja sillä on ihan eri tavalla energiaa kun viilenee. Eli varmaan ilman lääkkeitäkin Nelsonilla olo paranisi viimeistään ilmojen viiletessä. Mutta parempihan varmaan se sydänlääkitys on jos on noin voimakas sydänvika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siksi haluankin testauttaa Chhainan heti 1,5-vuotiaana - haluan nähdä sen reaktiot vielä, kun koulutus ja kokemus eivät piilota aivan kaikkea. Mutta mitä ihmettä - minulla on mennyt jotenkin ihan ohi tuo Pyryn sydänvika! Todellakin silloin viileämmillä keleillä on suuri merkitys aktiivisuustason nousuun - muistan tuon hyvin vielä Saran ajoilta, vaikka se ei koskaan varsinaisesti oireillutkaan. Se silti rakasti syksyä ja talvea, muuttui aina aivan pikkupennuksi ja alkoi riekkua. <3

      Poista