Mysteerimuruja

Tällä kertaa luvassa on vain pikapostaus - niin kiirettä on pitänyt. Siis niin kiirettä, että on tällaisiakin ehtinyt väsäillä! Arvatkaapas, mitä alla olevassa kuvassa on valmistumassa! Vähintään yksi arvaus on pakko tehdä mielessään, ennen kuin saa jatkaa eteenpäin. :) Jahka olet arvannut, rullaa alemmas, mutta hitaasti. Luvassa on vihjeitä!

Viiden pisteen vihje: kuvassa on paperia.
Neljän pisteen vihje: paperi on tahallaan rypytetty.
Kolmen pisteen vihje: paperilipuskoita oli yhteensä kaksitoista.
Kahden pisteen vihje: puuha liittyy jouluun.
Yhden pisteen vihje: seuraavaksi käytettiin kynää ja juuttinarua!

Montako pistettä pärähti?

En todellakaan ole mikään Tauno Taiteilija, mutta tänään aivoissani tapahtui jotakin. Surffailtuani sisustusblogeissa ja -putiikkien nettisivuilla koko ruotsin kielioppitunnin, bussimatkan kotiin ja vielä ensimmäisen tunnin kotonakin, sain inspiraation idun, ja ryhdyin samantien tuumasta toimeen. Männäviikon Vain elämää -jaksoa katsellessa paperitollojen ruttaaminen oli ihan rentouttavaa kouluviikon jälkeen, eikä lopputuloskaan ole hullumpi! Making of -osiosta voidaankin sitten hyssytellä, sillä eihän kaikkien tarvitse tietää, että näin vaativa työ vaati yksien housujen repeämisen haaroista... Nyt vain joulua itseään odottelemaan. :)

Oranssi on optimismin väri

Seuraa viimeinen sisustuspostaus vähään aikaan - älkää siis ahdistuko, ihmiset! Oranssi väri puhkoo silmiänne enää vain tämän kerran, kunnes vimmassani yllätän teidät taas. Hahaa! Olen edellä mainitun suhteen kuitenkin melko tosissani, sillä viimeisetkin sisustukselliset elementit alkavat olla paikoillaan eikä näin ollen kuvapäivitettävääkään ole tiedossa. Koska tuoreimpia kuvia kodistamme on kuitenkin kyselty, esittelen kotimme vielä kertaalleen. Tervetuloa siis kahden B:n ja kahden karvamadon matalaan majaan - kuvien ohessa tosin turinoin aivan muita juttuja.

Makuuhuoneesta ei ole monta kuvaa, koska se on aina kaoottinen... Ikkunaideasta kiitos Fannylle!

Viikonloppuna kävimme ensimmäistä kertaa muuton jälkeen Loviisassa. Tein koulutyöt ja siivoukset Turussa pois alta jo perjantaina, jotta voisin sitten kotopuolessa rentoutua oikein kunnolla, mutta asiat eivät menneet ihan niin. Todellisuudessa pesin kolme koneellista pyykkiä, kävin kirjastossa tulostamassa koulupapereita, purkasin ja lajittelin puolenkymmentä muuttolaatikollista Helsingin-kämpän tavaroitani ja pesin, hinkkasin, vahasin ja kiillotin kolmisen tuntia tähän asti pesujen osalta laiminlyötyä pikkukärryäni - ja eikös sen keulassa ollut aivan yhtä karmea ötököiden kalmisto, kun eilen illalla saavuimme takaisin Turkuun. Huoh!
Ennätimme me sentään pienen ajattoman hetken viettää uimarannan laiturilla piknikillä, ja se se vasta upeaa olikin! Syyskuun puoliväliä lähestytään uhkaavasti ja silti vielä merelläkin vaan helle porotti. Pastasalaatin, kuuman kaakaon, äidin tekemän porkkanakakun ja muutaman piparin jälkeen painovoima veti meidät vaaka-asentoon loikoilemaan ja ottamaan vielä viimeiset rusketukset nahkaan. Kunpa kesä ei loppuisikaan. :)


Olohuone ensin kirkkaassa päivänvalossa ja sitten tunnelmallisena illalla.

Meinasin jo hetken valitella kirjoitettavan loppumista, mutta sohvan näkeminen yllä olevassa kuvassa viritti eräänkin viimeviikkoisen hetken aistimukset hyvin selkeiksi mieleni verkostossa. Sitä vaan on olemassa asioita, jotka haluaisi unohtaa heti, kun niistä on päässyt eroon - nimittäin vaikkapa sellainen koiran juoksuhousujen ja ripulin yhdistelmän aiheuttama aamushow. Hoina tosiaan aloitti juoksunsa juuri, kun meillä oli tiedossa kaikkea mukavaa agilityrintamalla, ja kipittelee nyt sisällä hienoissa pikkuhousuissaan. Kun sitten eräänä aamuna kömmin pahaa-aavistamattomana makuuhuoneen kynnyksen yli olohuoneen puolelle, vastassani oli paitsi tajunnanräjäyttävä hajuvalli myös kakkaa - tuoretta ja lämmintä kakkaa kaikkialla, minne uskalsin katsoa. Viimeisenä uskalsin vilkaista mattoa ja uutta sohvaa, ja siinä vaiheessa alkoivat aamu-unisenkin hippulat vinkua. :D Mutta voi tuota koiraressua, kun se itseinhon ja nöyryytyksen sekaisin ilmein luimisteli kylpyhuoneen lattialla riisuessani sen juoksupöksyjä, joihin oli tullut yön aikana hieman lisäpainoa... *tirsk* Anteeksi Hoina!


Lopuksi vielä vähän keittiötä ja ruokailunurkkausta patsaineen :)

Kakkaepisodistakin selvisimme. Nyt meillä tuoksuu taas ihan hyvältä, uskokaa vaan, ja Hoinallakin on upouudet sexypöksyt jalassaan. Sohva ja mattokin selvisivät säikähdyksellä - luojan kiitos, sillä tämä koti on kyllä niin kotoisa ja meidän näköinen, että olisin varmaan poksahtanut palasiksi, jos se olisi heti mennyt pilalle. Parina iltana uuden kodin ja yhdessä asumisen vuoksi on pitänyt tirauttaa muutama onnenkyynelkin. Kun vielä viimeiset kirppislöydöt - makuuhuoneen vanhan talon ikkuna ja viimeisessä kuvassa näkyvä venähtänyt Buddha - kotiutuivat eilen, ei meillä enää ole muuta tehtävää asunnon osalta kuin pitää se jotakuinkin siistinä. Onneksi on perjantaivapaat!

Ensimmäisen viikon jälkeen

Det här ska vara mitt nya hem tillsvidare.

Ensimmäinen viikko Turussa on jo takanapäin. Tuntuu ihan hyvältä. Jostain syystä koulupäivät eivät ole jännittäneet yhtään - ei edes ensimmäinen päivä, vaikka ihan kaikki oli uutta. Kai minä olen vihdoin alkanut oppia, että olen oma itseni enkä muuksi muutu. Mitäpä sitä yhtä uutta koulua ja ensi alkuun pariakymmentä uutta ihmistä jännittämään.

Varsinainen koulu ei ole vielä alkanut, mutta muutamia huomioita olen jo pystynyt uudesta tilanteesta tekemään. Ensinnäkin koirat näyttävät viihtyvän oikein hyvin keskenään pienemmässäkin kämpässä, enkä kyllä raaski lähettää Finaa kotiin. Ne ovat kuin yö ja päivä, mutta jakavat silti saman pedin ja intoutuvat välillä leikkimäänkin. Olen haalinut kaikenlaista koiraohjelmaa tässä tarjonnan huumassa, vaikka toisinaan menot ovat sattuneet päällekkäin kouluporukan illanistujaistenkin kanssa. On vaan niin ihanaa touhuta nassikoiden kanssa!

Toiseksi olen pyöräillyt kuluneen viikon aikana enemmän kuin koko viime vuonna. Päivässä pelkästään koulumatkasta tulee vähintään 5 km ellen sotke päivän päätteeksi vielä jonnekin muualle. Pyörällä pääsee kamalan nopeasti ja helposti minne vain. Yksi hyvä puoli fillaroimisessa on myös se, ettei Toyota menetä tienvarsipaikkaansa. Kun sillä uskaltaa jonnekin lähteä, saa aina rukoilla kaikkia maailman henkiolentoja, että puistotiellä olisi pienen valkoisen auton mentävä kolo. Mietin siis vähintään kolme kertaa, ennen kuin liikun autolla minnekään. Ei liene huono asia - lompakko saa pitää vatsansa ja minä puolestaan pääsen omastani eroon. Muhaha!

Kymmenen kiloa perunaa omalta palstalta ja kokonaan poikakaverin kasvateista valmistettu ateria!

Itse koulun alkaminen stressaa minua kyllä aivan kiitettävästi - ainakin, jos stressi on yhtään verrannollinen tällä viikolla näkemieni painajaisten määrään. On ehkä vähän aikaista avata suunsa jo ennen kuin on yhtäkään oppituntia puuduttanut takapuoltaan, mutta minusta tuntuu jo nyt, että olen ehkä vähän väärässä paikassa. Jos ensivaikutelmani pitää paikkansa vielä vuoden päästä, minulla on jo alustavaa varasuunnitelmaa aivojeni perukoilla. Ainakin tämän vuoden opiskelen ruotsia ja saksaa, eikä niihin laitetty työpanos takuulla mene hukkaan, vaikka jotain muuta päättäisinkin myöhemmin. Porukkamme on ainakin avoin ja todella mukava! Aika kuluu nopeasti ja on helppoa ja hauskaa jutella melkein mistä vain. Siitä on kyllä kiittäminen loistavia tuutoreitamme!

Kodissa ei kovin suurta muutosta ole vielä tapahtunut edellisen postaukseni jälkeen. Sohvaa odottelemme yhä ja mikäli liikkeestä ei tänään oteta minuun yhteyttä, soitan sinne heti maanantaina. Ehkä me se jouluksi saadaan. :) Yövieraita olisi kyllä jo mukava majoittaa... Nyt olemme lähinnä siivoilleet paikkoja ja ostelleet puuttuvia asioita, kuten esimerkiksi valaisimia. Lisäksi vapaa-aika on kulunut paitsi koira- ja koulutouhuihin myös poikakaverin edellisestä asunnosta hävitettyjen tavaroiden metsästämiseen. Uusi, mielestämme alunperin niin kovin mukava kämppis poikakaverin vielä tämän kuun vuokraamassa solussa oli lomamme aikana järjestänyt asunnontarjoajan "siivoamaan" mieheni tavaroita, vaikka hän tiesi meidän tulevan hakemaan ne lomareissumme jälkeen ja aiemmissa keskusteluissa kaikki sopi aivan mainiosti. Kenelläkään ei tietysti olisi ollut mitään oikeutta hävittää vuokralaisen tavaroita toisen pyynnöstä, mutta tapahtunut mikä tapahtunut. Tavarat ovat jo kaatopaikalla tai jossakin muualla saavuttamattomissa, mutta korvausten ruinaamisessa on tuhlautunut jo useampi tunti - toistaiseksi tuloksetta. Onneksi meillä ei ole muuta tekemistä! Toivottavasti en törmää tyyppiin yliopistolla ihan heti - kerran kävin jo iloisesti juttelemassa, kun en vielä tästä sattumuksesta tiennyt, piru vie! - koska en todellakaan tiedä, mitä sanoa ihmiselle, joka sanoo yhtä ja tekee toista.

The story begins today

Huokaus - mistä aloittaisinkaan? Olen hinkunut koneelle pääsyä jo pari päivää, sormeni ovat syyhynneet tökkimään näppäimiä ja nyt kun olen vihdoin blanco tekstilaatikko nenäni edessä, ajatuksia ja kerrottavaa vaan on yksiselitteisesti liikaa! Tilannetta pahentaa se, että olen yksin kotona - täysin yksin, sillä koiratkin ovat mökillä reuhaamassa - ja hiljaisuus yhdessä tyhjän blogiruudun kanssa painostaa liikaa. No, koska nyt koirat mainitsin, niin minun on pakko hehkuttaa Hoinan uusinta taitoa: voin talsia sikinsokin pitkin metsää ja pudottaa puhelimen tai ruokailuservetin missä vaiheessa tahansa "vahingossa" ryteikköön ja Hoina pieni palauttaa sen käteeni minuutissa! Mikä veikkonen!

Ennen kuin pääsen oobutunnelmiin, merkitsen vielä tänne nettipäiväkirjaksikin miellettävään verkkonurkkaani viime maanantain koko perheen Helsinki-päivän ja pidän teitä lukijoita jännityksessä. :) Maanantaina starttasimme siis auton kotipihaltamme jo kahdeksalta aamulla ja kymmeneltä tönötimme koko perheellä jo Kiasman edessä kimppakuljetusta odottelemassa. Osallistuimme samalle kajakkiretkelle kuin minä ja poikakaverini viime kesänä, eikä pettyä tarvinnut tänäkään vuonna! Sää oli mitä mainioin ja kansainvälistä tunnelmaa toi melontaan hänkin osallistunut ihastuttava sveitsiläisherra. Vaikka tuuli oli merellä noin 7 m/s luokkaa, eteneminen ei ollut ollenkaan raskasta - paitsi silloin kun kimppakajakilla tahdin määrääjänä olleen siskoni melonta kärsi omituisista rytmihäiriöistä. :D

Me pikkunaiset meloimme kajakeilla, mutta iskä valitsi banaanin! Kuvat © Kata

Torstaina suuntasimme sitten jo Suomen Turkuun muuttohommiin. Matkaan lähti iskä, äiti ja minä - koiratkin olisivat kovasti tulleet, jos vain olisimme ne huolineet mukaan. Toimistolla käynniksi riitti nimet paperiin ja avaimet käteen, joten jo puolenpäivän maissa kuorman purkaminen oli täydessä vauhdissa. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun kaikki huonekalut näyttivät mahtuvan, kunnes menimme hakemaan poikakaverin osuutta. Minimalistiseksi ja vähän omistavaksi ihmiseksi herra B:llä oli melkoisesti kamaa roudattavana! Minä vuoroin nyyhkin ja nauroin, että mehän emme itse mahdu uuteen kotiimme ollenkaan, mutta kyllä sitä vaan ihmeellisesti kaikki tavarat löysivät parissa päivässä oman paikkansa. Ensimmäisenä iltana yhteisessä kodissamme emme jaksaneet kuin ihmetellä, miten tähän on tultu kolmen vuoden kaukosuhteen jälkeen. Tuntuu aika taivaalliselta! :)




Perjantain poikakaverini oli täyden päivän töissä, joten minä sain aivan kaikessa rauhassa mörssäröidä menemään sisustusvimmani kanssa. (En minä oikeasti mikään pirttihirmu ole - ihan oli vapaat kädet annettu!) Se tosiasia, että lattia oli täynnä muuttolaatikoita ja -kasseja hidasti toki projektia, mutta mistäs se purkuinspiraatio tulee, jos ei kivan näköisestä kodin alusta? Sisustus on ollut minulle aina sydämen asia ja olen ostellut erinäisiä asioita uutta kotia varten jo vähitellen viimeisen vuoden ajan. Se olikin ilmeisen järkevää, sillä nyt riitti että jaksoi vain laittaa kaiken paikoilleen! Sohva sekä makuuhuoneen ja eteisen kattolamput vielä uupuvat, mutta ensimmäiseksi mainittu on kyllä jo tilattu. Vaikka yhdistetty löhöilypaikka ja vieraspeti siis vielä puuttuvat, olohuone on jo nyt lempipaikkani. Ai miksikö? - Sain vihdoin ripustaa vuosia haaveilemani postileimakapan - lähestulkoon sen ainoan vasta nyt hankitun elementin - verhoklipseihin!




Kuten ensimmäisessä kuvassa näkyy, joudumme pitämään sälekaihtimia etenkin keskellä päivää kiinni. Näyttäähän se ihan hullulta, mutta eteläpuolen ikkunoilla on kesäaikaan haittapuolensa! Voin kertoa, että muutaman hikikarpalon olen minäkin saanut muuttolaatikoita tyhjennellessä pyyhkiä otsaltani... Mitä kämppään muuten tulee, olen sanoinkuvaamattoman iloinen siitä, että herra B antoi minun tuoda oranssin värin tähän uuteen kotiin. :) Oranssista tuli minulle Munkka-aikana jonkinlainen energiaväri - sellainen, joka pitää yllä hyvää tuulta ja kodikkuutta. Tietysti jo ennestään olemassa olevien esineiden yhteensopivuus helpottaa myös lompakkoa, joka näinä päivinä yrittää viimeisillä voimillaankin puristautua kiinni materialismihirviön hyökätessä.

Vaikka kuvista voisi ehkä päätellä toisin - kuvakulmat on valittu huolella! - kämpälle jäi vielä jonkin verran työnsarkaa siivoamisen saralla, mutta tänään ajoin kuitenkin takaisin Loviisaan ja palaan uuteen kotiin vasta kahden ja puolen viikon päästä. Sitä ennen ohjelmassa on nimittäin vielä huippupaljon mökkeilyä, lomareissaamista, koiranäyttelyä ja mökkivieraita: siis kansankielellä L.O.M.A!