Näytetään tekstit, joissa on tunniste treenit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste treenit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. lokakuuta 2013

X-files

On aamu ennen kahta tenttiä. Viikonlopun vietin Lempäälässä Miikku-kasvattajan luona tekemässä kaikkea muuta kuin lukemassa tenttikirjoja ja mitä teen nyt aamulla: kirjoitan viikonlopusta tietysti! Kuvamateriaalia ei valitettavasti reissulta ole kuin puhelimella napsitut pikaotokset, mutta toivottavasti sepustus täydentää niitä sitten senkin edestä.


IMG_8724 IMG_8738

Valmiina lähtöön!


Lähdimme Hoinan kanssa kahdestaan Miikulle jo perjantai-iltana, ja Fina jäi herra B:n kanssa kotosalle. Myös Hoinan veli Lieska omistajineen yöpyi kasvattajalla koko viikonlopun, joten meillä oli oikein hauska tyttöjen viikonloppu. Reissun varsinainen tarkoitus oli kuitenkin lauantain luustokuvaus. Ennen kuin väsyneinä pääsimme eläintarvikeliikkeen ja Subwayn kautta takaisin maaseudulle, vietimme pienessä huoneessa kuusi tuntia istuen ja odottaen, kun koirilta yksi toisensa jälkeen kirjaimellisesti pistettiin taju kankaalle ja läpivalaistiin sitten koko kroppa: kyynäret, olat, selkä ja lonkat. Iltapäivää kohden humalassa hoippuvat bordercolliet lisääntyivät täysjärkisten kustannuksella, mutta onneksi uutiset olivat kaikkien pentujen kohdalla iloisia. Luusto oli jokaisella kunnossa selkää ja olkia myöden, vaikka tassuvikaisella Prolla tietysti väärin luutunut tassu oli ennallaan - joskin paljon parempi kuin oltiin pelätty!




Hoina vuoroaan odottelemassa ja hetken päästä tillin tallin


Hoinalla ja Lieskalla kummallakin todettiin myös pieni nivelsidevamma: Lieskalla varpaassa ja Hoinalla lonkassa. Huomasin torstaina treenien jälkeen, että Hoina ravasi aavistuksen vinoon, joten kyseinen haaveri voisi senkin selittää. Kuvissa lonkan tilannetta ei näkynyt millään lailla, mutta eläinlääkäri sai käsin jotenkin lonksuteltua niveltä, joten nyt luvassa on kuukauden-parin agilitytauko. En tiedä, missä vaiheessa moinen vamma on tullut, mutta lääkärin mukaan se ei paljon pikku liukastumista enempää vaadi. Minä tietysti jouduin taistelemaan itkua vastaan koko lauantai-iltapäivän, vaikka vamman kuuluisi parantua normaaliksi pelkällä levolla ja fysioterapeutin ohjeilla. Jotenkin vaan se, että pentueen isoin yllätysuutinen koski taas minun koiraani, tuntui siinä vaiheessa todella epäreilulta, enkä voi kieltää olleeni pettynyt joutuessani heti perumaan loppuvuoden treenejä, keppitehokurssin ja Roosan ja Pennin kanssa suunnitellun agilityviikonlopun. Terveys tietysti ennen kaikkea, mutta ajoitus vain oli niin ilkeä: edessä oli juuri kaikkea ekstrakivaa, ja vastahan pääsimme juoksutauoltakin. Kun tästä lepotauosta päästään, saammekin jo odotella seuraavia juoksuja.



Hoina ja Lieska heräilemässä ja Hoina illalla "pesässään" liinavaateboksissa


Onneksi olin sentään ehtinyt varata fysioterapeutin ennaltaehkäisevän käynnin jo viikko sitten, jotta saamme jo parin viikon kuluttua uuden arvion vammasta ja kenties joitakin jumppaliikkeitä. Kipeä tuo koipi ei tunnu olevan, johan siitä kertoo viime treeneissä täyskorkeiden maksirimojen ylhäällä pysyminenkin, mutta jumia se varmaan on aiheuttanut. Silti omistajan vastuu oman koiransa kuntoutumisesta on Rillan tapauksen jälkeen karmea taakka näinkin pienessä vammassa. "Fyssarilta saat varmasti jumppaliikkeitä" oli kuin dejavu kolmen vuoden takaisesta shokista.



Likka äiteensä kanssa :-)


Sunnuntaiaamuna menimme vielä koko sisarusparven voimin treenaamaan, joskin meillä tietysti treenilaji muuttui tokoksi. Näytin erinäisiä alokas- ja avoimen luokan liikkeitämme sekä treenivaihettamme ohjatun noudon kanssa. Saimme paljon hyvää palautetta edistymisestä, ohjatun eri suuntien erottelusta ja jäävien nopeudesta, mutta tokokonkarien silmissä seuraaminen on yhä suurin työsarkamme - niin kuin se onkin. Myös paikkamakuuta teimme ääriolosuhteissa niin, että koirien takana toinen koira teki agilityä haukkuen. Hoina sieti niinkin kovaa häiriötä yllättävän hyvin. Agilityhulluna se tietysti kurotteli päätään korkealle, oli muutenkin levoton ja taisi kerran nousta istumaankin, mutta ei lähtenyt paikoiltaan. Saimme siis reissun lopuksi hyviä treenivinkkejä, ja nythän toko onkin parin kuukauden ajan päälajinamme. Onneksi minulla on juuri nyt kova tokokuumekin, joten emmeköhän me saa pidettyä itsemme kiireisenä senkin lajin parissa. :)

torstai 9. toukokuuta 2013

Kymmenen syytä hymyyn


  1. tänään oli vapaapäivä
  2. sää on ollut upea, vaikka vuoden ensimmäinen ukkonenkin tuli koettua
  3. saimme Hoin kanssa agilityssä kaikki uudet jutut toimimaan
  4. Hoina teki jo ensimmäiset nopeat kepit kokonaan ilman verkkoja, vaikka toistoja verkoillakin on takana yhteensä vain viitisentoista (nyt ilman verkkoja siksi, että ne ehdittiin jo korjata pois)
  5. tokotreeneissä sain paimenelta sekä ruudun- että hypynkyttäysmoodin pois päältä
  6. minusta tuntuu, että meistä tulee ehkä sittenkin jotakin!
  7. ajelin ympäri Loviisaa 20km/h vain ihaillen kaunista kotikaupunkiani
  8. sisko teki meille mahtavat salaatti-majoneesivoileivät
  9. ilmoittauduin Finan kanssa sittenkin vielä ainakin kuuteen starttiin...
  10. teimme Hoinan kanssa ihka ensimmäisen lyhyen pyöräilylenkin ihmisten ilmoilla ehjin nahoin


Third wheel

torstai 18. huhtikuuta 2013

Raakaa faktaa



Heippatirallaa. Joku tarkkasilmäinen varmaan äkkäsikin jo ylläolevan kuvasarjan idean, mutta jos ei, niin kerrottakoon se: Finski Minipossu Läpsäläinen on saanut viime aikoina tutustua raakaan lihaan ihan kielikosketuksella. Finan maha on aina ollut todella huono kestämään ylipäätään mitään ruokia, saati sitten pientä muutosta ruokavaliossa, kuten solmuluita tai tiettyjä palkkanameja. Kun sillä alkoi tässä menneinä viikkoina harva se aamu ihan monta vuotta syömästään perusruuastaankin vatsa huutamaan aamuisin kuin vuodenvaihteen rakettitaivas, äiti alkoi hössöttää lääkäriin viemisellä, mutta minä halusin ensin tehdä BARF-kokeilun. Näin viikon jälkeen ei Finalla ole ollut minkäänlaisia vatsaoireita, joskin vahvemmista luista (hirvi) se on yhdeksän tunnin jälkeen puklannut kerran. Näillä jatketaan!

Kun nyt kerrankin Finastakin kirjoitan, miten voisin jättää kertomatta vielä edellistäkin ihanamman ilouutisen? Hampaat ovat aina olleet Saralle (Finan äidille) ja ainakin parille sen jälkeläiselle todellinen murheenkryyni. Saralta itseltään poistettiin aikanaan ainakin viisi hammasta ja nyt ainakin yksi sen pennuista on jo ylittänyt äitinsä hampaattomuustilastot. Luojan kiitos Finalla on vielä kaikki legot poskissa, mutta ne ovat silti aina likaantuneet todella helposti ja suu haissut useaan otteeseen niin pahalta, että olemme jo olleet menossa hammaslääkärin vastaanotolle (tämä aikanaan siirtyi kiireysasteikossa, kun Sara menikin huonoon kuntoon). Nyt sitten ostin töistä Tropicleanin Clean Teeth Geliä, jonka luvattiin olevan hammastahnaa, joka ei tarvitse harjaamista ollenkaan. Kiinnostuin tuotteesta jo kun sen ensimmäisen kerran näin, mutta vasta puolen vuoden päästä pääsin yli skeptisyydestäni ja se kannatti: parin viikon jälkeen kerran päivässä levitettynä ja raakaruokinnan myötä lisääntyneeseen luiden järsimiseen yhdistettynä Finan hampaat ovat muuttuneet tummanruskeista jo lähes vitivalkoisiksi! Uskomatonta!


Bewildered Boo!


Tällä viikolla osa treeniryhmistä on jo aloittanut ulkokentällä harjoittelun ja loputkin seuraavat perässä ensi viikolla. Minä tulenkin viettämään koko kevään illat maanantaista torstaihin koiratreeneissä - ja mikä kummallisempaa, aivan yhtä paljon tokossa kuin agilityssäkin! Oma tekniikkaryhmäni aloittaa tänään pohjustavilla irtoamistreeneillä, ja voitte vaan kuvitella, miten olen piirrellyt ratoja innoissani! Treenaan myös Hoinan kanssa tässä omassa ryhmässäni, joten pääsen tekemään sen kanssa juuri sellaista treeniä kuin kulloinkin tarvitsemme. Tästä keväästä on takuulla tulossa paras kevät pitkään aikaan!





Lopuksi on pakko vielä hehkuttaa ja naurahtaa hauskimmalle syntymäpäivälle pitkään aikaan. Itse kekkerit ovat kyllä vasta edessä, mutta virallisena päivänä töissä aamuseitsemältä sain niin hellyttävän lahjan, ettei mitään rajaa. Olen pitkään käyttänyt kahvitauoilla vain pahvimukeja, joiden säästämisellä aina niin pitkään kuin vain pahvimuki voi jaksaa pysyä kasassa olen herättänyt lievää hilpeyttä. Nyt sain sitten ihan ikioman mukin, joka viimeistään panee hymyilemään aamuseiskaltakin!

Toinen hauska synttärisattuma liittyi niihin kahteen onnittelukorttiin, jotka sain perheeltäni ja poikakaveriltani. Joko he tuntevat minut vaan niin mahdottoman hyvin tai sitten heillä on tismalleen sama maku - niin tai näin, sain heiltä ihanan värikkäät kortit, jotka ovat tismalleen samaa sarjaa! Ihan hyvin istuvat ilmeisesti perhe ja poikakaveri yhteen, kuten kuvastakin näkyy. :)