Rennoimmista rennoin syysloma

Oli aivan pakko tulla kirjoittelemaan nyt, kun on kerrankin aikaa. Minulla on ollut ehkä paras syysloma ikinä, ja on aika huippua, että se saa jatkoa vielä ensi viikollakin. Olen vain nauttinut olostani, askarrellut, leiponut, laulellut yksin karaokea Youtuben surkeilla klipeillä, touhunnut koirien kanssa, lukenut lehtiä, saunonut, tehnyt kasvo- ja hiusnaamioita ja katsellut TV:tä. Eilen kävimme lisäksi Hoinan kanssa koirafrisbeekurssilla ihan tässä parin kilometrin päässä, ja innostuin kurssin seurauksena tilailemaan kiekkoja sekä koirille että itsellenikin frisbeegolfia varten. Huomenna ja tiistaina on mentävä yliopistolle, mutta sitten voin lähteä tiistai-iltana Loviisan-lomalle ja olla siellä koko loppuviikon! Ehkä pääsen sitten myös testailemaan uusia kiekkoja... ;)

Chhaina alkaa olla nyt myös painonsa puolesta aikuisen mitoissa - sen verran ottaa koville jo neidin nostaminen. Varmaan jossakin 13 kilon paikkeilla se on, mutta vaakamme on vaipunut koomaan, joten vahvistusta en ole epäilyilleni saanut. Ja onhan se jo kahdeksan kuukautta!

Luonteeltaan Chhai on pysynyt aivan samanlaisena ensimmäisestä viikostaan saakka minun koiranani: se on pahuksen terävä likka. Se tietää olevansa söpö, käyttää söpöyttään häikäilemättä hyväkseen ja on välillä melkoisen rasittava kiusankappale Hoinaa härnätessään. Jos Chhainan laittaa jäähylle vessaan liiasta riehumisesta tai haukahduksista rauhoittumaan, se istuu rangaistuksensa oven edessä pää pystyssä, sievänä ja puhtoisena kuin pyhäkoululainen, ja kun sille antaa luvan tulla pois, se hyökkää ensimmäisenä taas pilke silmäkulmassa Hoinan kinttuihin kiinni äristen. Pennulla on aivan mieletön tilannetaju! Hoina on ikävä kyllä suurimmaksi osaksi leikissä täysin mukana, joten remuaminen on tässä pienessä olohuoneessakin välillä melkoista.

Minusta on aivan ihanaa, että Chhaina on niin selvä persoona! Itse asiassa se muistuttaa kaikin puolin todella paljon Finaa, samanlainen pellekoira se on tämäkin. Chaille ei voi kuin nauraa ja leikillään suuttua sata kertaa päivässä, ja se tarjoaa mukavaa vastapainoa vaatimattoman ja totisen Hoinan kanssa elämiseen. Instagramin voisi käyttää Chhainan hassuilla ilmevideoilla ja säälittävän epätoivoisilla rapsutusten aneluvideoilla, mitä tosin olen pyrkinytkin ahkerasti tekemään. :D Lisäksi Chhain myötä taloomme on tullut ruokakello, joka hälyttää, jos nappulat eivät kolahda kippoon oikealla sekuntilla - eikä tuo ressukka ole vielä puolessakaan vuodessa oppinut, ettei ruokinta tapahdu meillä kellon kanssa...

Nyt täytyy rientää nukkumaan, jotta näistä parista koulupäivästä selviää taas kunnialla, mutta palailen mitä luultavimmin viimeistään loppuviikosta tämän tai treenimuistion puolella: Loviisaan kun on sovittu jo paritkin tokotreenit! Myös ruokablogin puolelle sain tänään päivitettyä herra B:n uuden reseptin, joka kannattaa käydä vilkaisemassa. :) Jos ruoka on joskus niin hyvää, ettei sanotuksi saa, niin tämä ruoka oli niin hyvää, ettei sen maun taivastelulta meinannut malttaa edes syödä!

Kotimatkalla

 

Terveyspoliiseille tiedoksi, että reppu oli luonnollisesti tyhjä!
Pentu vasta totuttelee uuteen rinkkaansa. :)

Teimme Chhainan kanssa kahdestaan viikonloppuna reppureissun Loviisaan. Hoina jäi herra B:n kanssa Turkuun, koska sillä on juoksut, ja Nelson odottaa yhä onnellisen tietämättömänä tulevaa pallioperaatiota. Chhaina oli aivan ihana matkakumppani: se sai hienolla käytöksellään liki kymmenkunnan eri ihmisen juttelemaan kanssani, ihastelemaan pentua tai kysymään sen rotua. Likka kylläkin huohotti ja läähätti matkan Loviisasta Helsinkiin, mutta siksi että bussi oli niin tukalan kuuma, että minullekin tuli siellä huono olo. Sen sijaan Helsinki-Turku-välillä Chhai nukkui koko matkan lattialla. Nukuin itsekin tunnin verran eli puolet matkasta, eikä likka ollut eväänsäkään räväyttänyt sillä välin. Yli viiden tunnin matka ja neljän ja puolen tunnin istuminen kolmessa eri linja-autossa kävi yhtä leikiten kuin yksinkin - paitsi että yhdessä matkustaminen oli paljon mukavampaa, kun oli hassua ja hulvatonta seuraa! :)

Ison kunniamerkin pentu saa myös käyttäytymisestään Kampissa: maanalainen kaukoliikenteen terminaali liukkaine lattioineen ei jännittänyt yhtään vaan heittelimme kevyesti ylävitosia sielläkin. Ulkona sain käskytettyä Chhainan pissimään betoniviidakossa ja bussin vaihdon kamalassa kiireessä puun juurella olleille pikkukiville, ja lisäksi pentu tuli kiltisti kanssani rappusia ja käytäviä myös kauppakeskuksen ihmisvilinässä, kun minun oli saatava yläkerroksen kahvilasta välipalaa ja juotavaa koiralle. Hoinahan on sekin yhtä rento matkustelija mutta juurikin Kampissa ja Helsingin keskustassa se vetää, panikoi tai stressaa, miksi sitä nyt sitten haluaa kutsua.

Yksi kotilomalle asettamistani tavoitteista oli ennättää metsään valokuvaamaan koiria ja etenkin Nelsonia, josta en ilman kunnollista kuvaa ole vielä tähän mennessä saanut tehtyä omaa osiota tuonne koirien esittelyynkään. Tarkoitus oli käydä iskän ja koirien kanssa kunnon lenkillä, mutta alkumatkasta eteemme ilmestyneet suppilovahverot aiheuttivat sellaisen keräilyhysterian, että koirat saivat tyytyä herkuttelemaan mustikoilla ja säntäilemään sinne tänne omatoimisesti.

Viikonloppuna sattui myös ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen haaveri Nelsonin kanssa, kun yrittäessämme leikata sen kynsiä se puri minua kahteen eri otteeseen ihan kunnolla käteen. Ensimmäisestä nappaisusta päätin vielä, että koira ei todellakaan tule pääsemään kynsienleikkuusta puremalla, mutta toisella ja kovemmalla herralla jo huusin ja itkin niin, että homma jäi kertaheitolla siihen - kyllä näköjään 13-kiloisella cavalierillakin riittää puruvoimaa. 

Olemme olleet Nepan käsittelyssä varuillamme juuri puremisen kannalta, koska se oli yksi syy herran kodinvaihtoon, mutta koska tuohon tapaukseen mennessä mitään moista ei ollut esiintynyt missään hoitotoimenpiteessäkään ja koska trimmaajakin väitti leikanneensa kynnet aivan ongelmitta, koiran reaktio tuli silti vähän yllätyksenä. Minähän nyt en tietysti tule Nelsonin kynsiä jatkossakaan leikkaamaan, kun koira asuu monen sadan kilometrin päässä, mutta joku keinohan leikkaamiseen on keksittävä. Osa kynsistä oli jo nyt niin pitkiä, että niitä ei kohta millään saakaan leikattua.

Lopuksi on pakko vielä laittaa Finasta tuore seitsenvuotispotretti. Aivan uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu! Toisaalta tuntuu, että Fina olisi ollut meillä jo ikuisuuden - onhan sen jälkeen meille ehtinyt tulla jo neljä muuta koiraa. Ihan hullua! Minulla on ollut jo pidempään ikävä omaa agilityrusakkoani, ja olemme suunnitelleet perheen kanssa tekevämme jossakin vaiheessa muutaman viikon koiravaihdon niin, että mitä luultavimmin iskän paras kaveri Hoina saa mennä Loviisaan isän lenkkikaveriksi ja Fina pääsee puolestaan pitkästä aikaa treenaamaan ja kisaamaan tänne Turkuun. :)

Dilledong

Tovi on taas vierähtänyt viime kirjoituskerrasta, mutta paljon ei ole muuttunut. Nelson on kotiutunut etälaumaamme hienosti, päässyt trimmaajalle kehuttavaksi ja kynittäväksi sekä alkanut hoikistua. Hoina aloitti juoksunsa, joten meillä - tai ainakaan Hoinalla - ei ole nyt hetkeen asiaa kotikäynnille. Chhaina on yhä oma hassu itsensä (jos et usko, katso Instagram-videoita!) ja alkaa korkeuden puolesta saavuttaa aikuiskokoaan. Painonsa puolesta se on sisaruksiin verrattuna melkoinen sintti - vain 11 kg! Minä olen viettänyt lähes joka illan yli puoleen yöhön asti koulukirjoja lukien, ja sen vuoksi jokainen päivä enemmän tai vähemmän toistaa itseään seuraavana.

Hoinan tilanne minulla pyörii koulujuttujen jälkeen toisiksi eniten päässäni. Olen tehnyt sillä nyt kahden viikon ajan kohdennettua huolellisuus- ja malttitreeniä, mutta onnistumisprosentti on yhä 2% luokkaa. Stressi - oli se sitten positiivista tai negatiivista - muuttaa Hoinan ihan täysin. Kuten olen herra B:lle monet kerrat kertonut, Hoina is unlearning everything she used to be pro at. Vai miltä alla oleva video teistä näyttää? Kun Hoi tekee vastaavan suorituksen ja pyydän sitä tekemään kunnolla, se yrittää aina vain enemmän, tekee aina vain huonommin ja stressaa aina vain enemmän. Chhainan treenivuoron ja vartin kotimatkankaan aikana Hoina ei lakkaa läähättämästä ja melkein yskimästä boksissaan: se ei palaudu.

Lajin vaihto on ollut mielessä ja siihen on moni kannustanutkin. Mutta mistä löydän lajin, joka ei vie Hoinaa kierroksille ja korosta sen reaktiivisuutta arjessakin? Toko on samanlaista kuin agility, joskaan ei toki yhtä kiihkeää, mutta kuvio on samanlainen. Sillä ainoalla hakukerrallakaan Hoina ei ennen käskyä kuule muuta kuin käskyn ja sinkoaa sitten 200% nopeudella metsään. Siellä se teki hienosti, koska homma oli meille täysin leikkimielistä eikä vaadi niin paljon tarkkuutta, mutta ylisuuret positiiviset stressikierrokset se sai aikaan sielläkin. Seuraava kokeilumme juoksujen jälkeen on rallytoko, jossa voin koko ajan tsempata Hoinaa. En millään haluaisi laittaa 2,5-vuotiasta koiraa eläkkeelle, mutta totuus on se, että kun olemme vähentäneet harrastamista, Hoina on muuttunut kotonakin. Kun sille puhuu, se ei enää säntää heti hakemaan koko lelukoppaa vaan istuu paijailtavana kuin Chhaina. En ole koskaan kokenut, että Hoina olisi stressissä kotona, mutta tämän muutoksen nähtyäni huomaan, että se on ainakin vähemmän stressissä myös kotona kuin ennen.

Tosiasiassa alun kaltaisia yrityksiä aloittaa aivan keppijonon keskeltä
tuli käsiavunkin kanssa rutkasti onnistumisia enemmän. Halusin vain
onnistumisilla näyttää, että Hoina todellakin osaa kepit yhä. Puomi on
käsittämättömin. Toisessa päässä oli lelupalkka valmiina, puomi on
Hoinan lempiesteitä ja niitä, jotka se taitaa pomminvarmasti. Lopun
kontaktilla näkyy vielä tyypillinen jäkittäminen, kun ei vaan pysty.

Vaikka Chhainaa ottaessani olin sitä mieltä, että Hoina saa olla ykkösharrastuskoirani ainakin nelisen vuotta eteenpäin, olen nyt sattuneista syistä päättänyt panostaa Chhainaan ja laittaa rahani sen koulutuksiin. Hoinan kanssa ei pääse tekemään asioita, joita se osaa, eikä myöskään uusia asioita, vaikka kenen agilitygurun oppeihin menisi. Eniten harmittaa se, että Hoina on aivan mielettömän taitava. Se melkein itkettää. Kun se tekee kepit, kontaktit tai hypyt oikein, se on niin mielettömän hieno, että itkettää ilosta. Minulla on joulun jälkeen varmuuden vuoksi kummallekin koiralle ryhmäpaikka varattuna ATT:n mölliryhmään, mutta alan uskoa, että lopulta vain Chhaina sinne menee. Pikku Chhai sai myöskin lokakuusta eteenpäin kymmeneksi viikoksi treenipaikan aloittelevat tavoitteelliset -ryhmässä, Mynämäen seudun koirakerhossa, mistä olen enemmän kuin riemuissani. Lisäksi ajattelin alustavasti kokeilla pikkulikan kanssa aivan uusia koulutustekniikoita, joten pian kunnolla alkava touhuaminen sen kanssa saa sentään jotakin valoa koiratreeneihin. :)

Olin aikeissa kirjoittaa paljon muustakin, mutta jotenkin tämä aihe vie aina mehut. Ehkä palaan siis asiaan ensi viikolla, kun pääsen eroon ensimmäisestä isosta tentistä. Jos meitä tulee sillä välin ikävä, kannattaa seurailla tuota Instagram-tiliämme (belissahh). Chhainan hullunkurisuus pakottaa minut päivittelemään sitä usein! :)

Chhaina 6 kk

Paljon onnea ihana sylimussukka!

Kuuden kuukauden rajapyykin kunniaksi ajattelin hieman päivittää muutaman kuukauden takaista listaa Chhainan luonteenpiirteistä. Paljon on pysynyt samana, mutta muutoksiakin on tapahtunut - vain parempaan suuntaan!


...nukkuu kynsiä leikattaessa. Silloin tassuja on hauska lerputella ja "paiskoa" löysinä ympäriinsä. :D

Tämä pätee vieläkin! Kynsioperaation jälkeen Chhaina ei herää edes siihen että lopetan, vaan annan sen yleensä torkkua sylissäni vielä tovin ja silittelen sitä. Samanlaista sylivauvaa en tiedä!

...ilmaisee mielipiteensä kimakalla ja maailman ärsyttävimmällä haukulla.

Pätee vieläkin mutta enää vain silloin tällöin Hoinan ja Chhainan välisissä leikeissä. Koulutuksen ja tiukan jäähylinjan ansiosta turha ääntely niin muuten vain kuin paimenten painileikeissäkin on jäänyt pois.

...on ahne koira. Sopii laumaan. En ymmärrä, mistä ihmiset edes löytävät nirsoja koiria?!

Joo-o. Mihinkäs tämä tästä muuttuisi? :D Raivokas ensikosketus ruoka-annokseen heittää aina puolet kipon sisällöstä pitkin matinvatia...

...paimentaa Hoinaa hienolla kaarella ja kyttäyksellä maassa. Isoäidin peruja?
Blogin uusi nimi voisi olla ketjureaktio. Kun Hoina kyttää lelua, Chhaina kyttää Hoinaa. Aina.

...on määrätietoinen. Heti alussa se vei Hoinalta lelut vanhemman jäädessä ihmettelemään.
Tämä on laimentunut hieman suhteellisesti, sillä nykyään Hoina osaa kyllä olla aivan yhtä törkeä Chhaille.

...tietää, mitä ei saa tehdä, ja tekee silti. Sitten se juoksee karkuun äärimmäisen huvittuneena.
Tästä ei ole tietoakaan! Nykyään Chhaina on kuin ajatus. Se ei tee mitään turhaa ja on aivan ♥

...nukkuu yönsä hiljaa ja pissimättä boksissaan. Yökuivaksi sekin oppi ensimmäisestä yöstä lähtien.

Hiljaa ja paikoillaan Chhaina kyllä nukkuu, mutta se on ensimmäinen pentumme, joka on jo viisikuisena nukkunut täysin vapaana muiden koirien kanssa. Sisäsiisteys toimii, eikä pentu vaeltele tai leiki muiden kanssa yöllä. Liputan yhä häkkiunikoulun puolesta - se vaan toimii kerta toisensa jälkeen!

...pidättää päivälläkin koko työpäivän ajan, mutta pissailee sitten senkin edestä ilta-aikaan. :D
Meillä on oltu täysin sisäsiistejä jo kuukauden päivät!

...voi kakata vain paikkaan, jossa piikkioksat raastavat pentua joka puolelta. Se on puskajussi.

Tässä Chhaina on luojan kiitos tullut hieman vastaan. En kestäisi piikkipensaiden keskelle riuhtomista enää isommalta koiralta. :D

...rutisee unisena. Chhain yksi ensimmäisiä kutsumanimiä olikin Pentu Unirutina.
Ihan hiljaa se on nykyään. Sääli, sillä rakastin unirutinaa!

...kiljuu suihkussa kuin teurastettava sika. Lyön vaikka vetoa, että meidän suihkusessiomme ymmärretään jonakin päivänä naapurissa väärin ja minua odottaa syyte eläinrääkkäyksestä.

Tämä kuulostaa niin hassulta nykyään, sillä Chhaina on kyllä ollut kyllä aivan hiiren hiljaa suihkussakin jo useamman kuukauden. Onneksi!

...on koko ajan kuin pienessä hiprakassa. Kaikki on ihmeellistä ja tuijotettavaa, pysähtymisen arvoista.

Kyllä Chhaina on pentuajoista nopeutunut mutta pyöriä, ihmisiä ja muita koiria se vielä pysähtyy katselemaan. Se ei paimenna tai kyttää; se vain ihmettelee.

...hakee paremmin kontaktia muihin koiriin kuin ihmisiin, vaikkei kummankaan suhteen ole ongelmia.

Kyllä tämä pätee vieläkin. Chhaina on ihmisiä kohtaan avoin mutta kuitenkin pidättyväinen. Se ei ryntää tervehtimään vieraita mutta ei heitä pelkää tai aristelekaan.

...on rauhallisin pentumme tähän asti ja päässyt siksi erityisesti äidin suosioon.

Chhaina on saanut pitää paikkansa "talon parhaana koirana". En ole vielä tavannut ihmistä, joka ei olisi Chhainaan ihastunut, ja perheeni ikävöi pentua ihan tosissaan nyt, kun asumme Turussa.

...rakastaa läheisyyttä ja on äärettömän helppo saada nukahtamaan syliin rapsuteltavaksi!

Kuten kynnenleikkuukohdasta voi päätellä, tämä vain vahvistuu vahvistumistaan. Jos Chhaina saisi päättää, se olisi koko ajan jonkun sylissä tai kainalossa tai kyljessä tai päällä...ja usein onkin! :D

...leikkii Hoinan kanssa nätisti, mutta siskon kanssa puolestaan rähinöi, eli dominanssiakin löytyy...

Sisarusten kanssa Chhainaa ei viimeksi juurikaan kiinnostanut leikkiä mutta kyllä se dominanssiaan näyttää heti, kun ruokaa on muutaman metrin säteellä. Fina-ressun kohdalla on jo saatu huomata, että ikä ei välttämättä tuo kunnioitusta. Hoinan valtijuutta pentu ei ole vielä koetellut, mutta Fina alkaa jo jäädä alakynteen. Tässäkin on siis jännä ketju: Chhaina kunnioittaa Hoinaa muttei Finaa, kun taas Hoina kyllä arvostaa Finaa.

...on sytyteltävä koira. Leluilla palkkaantumista saa opetella ja leikkiin innostaa ja rohkaista.

Koko pentuaika on kulunut leikkimisen opettelussa, ja nykyään lapsi leikkiikin jo hienosti! Chhaina ei sekoa leluista kuten Hoina, mutta kyllä se nykyään lähtee lelun kuin lelun perään eikä luovuta vetoleikeissäkään ihan heti. Harjoittelua jatketaan tietysti vielä...

Loppuun lisään vielä, että Chhaina on yhä maailman helpoin koira, ja se soveltuisi täysin kenen tahansa - ja helpostikin myös ensimmäiseksi - koiraksi. Toisaalta mitä enemmän opin tuntemaan Chhainaa, sitä paremmin ymmärrän, kuinka vaikea koira Hoina loppujen lopuksi on, vaikka en ole sitä ikinä vaikeana pitänyt. Chhainan kanssa törmään nimittäin usein tilanteisiin, joissa odotan sen reagoivan ärsykkeeseen X ja yllätyn, kun likka löntystelee muina pentuina ohi. Nämä tilanteet ovat paljastaneet, miten moneen asiaan olen tottunut varautumaan Hoinan kanssa. Siinä missä Hoina ahdistuu ja suorastaan panikoituu valomainoksista, liikennevaloista ja keskustan vilinästä ja on vaan jotenkin todella terävä ja nopeatempoinen, Chhainan kanssa edellä mainittuihin asioihin ei ole tarvinnut edes totutella. Chhai-Chhai on siis äärimmäisen rento ja avoin kaikille ulkomaailman asioille.

Viikonloppuna saimme vielä ensimmäisen vilauksen pennun reaktiosta, kun tupa täyttyi riehuvista ja äänekkäistä, alle 10-vuotiaista lapsista: Chhaina kävi varovasti haistelemassa vieraita eteisestä mutta illan aikana haki vain hiljaista ja rauhallista silittelyä ja alkoi lopulta etsiä rauhaa melskeen keskeltä. Hoina puolestaan oli kuin Linnanmäellä, kun sillä oli kokonaiset neljä palvelijaa heittelemässä leluja. :D Paimenet olivat siis täysin omia itsejään, kun taas Fina yllätti meidät totaalisesti. Lasten lähestyminen sai sen murisemaan ja myöhemmin, kun yksi lapsista tuli nätisti silittämään Finaa valvonnassani, Fina vain pullisteli silmiään ja näytti varoitusmerkkejä. Niinpä vein likan hyvissä ajoin yläkertaan ovien taakse, jotta se sai olla rauhassa. Ja kun tarkemmin mietin, niin eihän Fina ole koskaan uskaltanut mennä lasten lähelle lenkeilläkään, jos joku on sitä halunnut silittää.

Aihe pääsi nyt valitettavasti karkaamaan muihinkin koiriin, mutta ehkä se tärkein tuli esille. En ole katunut Chhainaakaan sekuntiakaan vaan päinvastoin kiitellyt kohtaloa siitä, että se toi minulle maailman ihanimman ja omimman pennun - juuri niin kuin ennustajaeukko lupasi.

Kaikki merkinnän kuvat © Katri Pietilä

Sä olet kaunistunut niin...

Kaikki kuvat © Katri Pietilä

Kävimme viikonloppuna taas pitkästä aikaa Miikku-kasvattajan luona. Pari yötä tuli nukuttua makeasti, kun käytiin aina iltasella pellolla valokuvailemassa, päiväsaikaan remuttiin Chhainan sisarusten Kenon ja Jokrun sekä Miikun omien koirien kanssa ja välillä natusteltiin asiaankuuluvia ähkyherkkuja yleisurheilun EM-kisaruudun ääressä. Lisäksi Miikku hieroi taas Hoinan, mistä minä olen jälleen ikihyviksi kiitollinen! :)

Chhaina täyttää viikon päästä jo puoli vuotta, ja se kaunistuu päivä päivältä. Olemme alkaneet vähitellen temppuilla enemmän ruokinnan yhteydessä, ja paraikaa etsiskelen lähikunnista sopivaa, pienempää monitoimiseuraa, jossa pääsisimme jo kursseille - ATT:llä kun ikäraja ryhmiin on ehdoton yksi vuosi. Koska minulla on hallille kuitenkin avain, aiomme varmasti ottaa Chhainankin kanssa hyppytekniikkaa jo nyt syksyn mittaan, koska sain Hoinan koulutuksen yhteydessä Vappu Alatalolta pentutreeneihinkin ohjeita.


Muutimme tosiaan eilen Miikulta - ja samalla kesälomilta - palatessamme takaisin Turkuun, koska ensimmäiset yliopistojutut alkavat jo huomenaamulla. Hoina oli aluksi lenkeillä hieman stressaantunut kaupunkiin paluusta, mutta koska koirilla on melkoisen toiminnantäyteiset puolitoista viikkoa takanaan, ne saavatkin nyt viettää aluksi muutaman lepopäivän. Suurkiitos vielä Miikulle: ansaitset täydet pisteet täysihoidosta, kuvista ja Hoinan käsittelystä! ♥

Tilinteon aika

Jestas, että kesä on mennyt nopeasti! Reilun kolmen kuukauden työrupeama Peten Koiratarvikkeella on taas ohi, ja nyt meillä on miehen ja lauman kanssa viikon mökkiloma. Edellisen merkinnän jälkeen ei ole tapahtunut mitään muuta huomionarvoista kuin että pikku-Chhai kävi voittamassa Kotkan match show'ssa 23.7. ensin pienet pennut ja sijoittumassa sitten vielä best in show -kehässäkin kolmanneksi kokonaisuudessaan vajaan sadan koiran joukossa. :) Likka oletettavasti hurmasi tuomarit lähinnä käyttäytymällä kehässä luonnostaan kuin vanha kehäkettu, sillä mikään näyttelypuudelihan ei tuokaan lapsi ole. Chhainan esiintymistaidot olivat kyllä huima yllätys itsellenikin, sillä kyseinen tapahtuma oli meille ensimmäinen laatuaan, emmekä olleet koskaan edes harjoitelleet seiso-käskyä saati mitään ympyräjuoksua. :D Luulen, että Turussakin käymme loppukesästä vielä muutamassa match show'ssa ihan vain siksi, että lapsen kanssa kaikki sujuu niin mukavasti ja mutkattomasti.

Kirjoitin jo vajaa kuukausi sitten, että minun täytyy keksiä Hoinan agilityyn uusi toimintasuunnitelma, mutta olen tähän mennessä edennyt vähän pidemmälle ajatusteni suhteen. Facebookissa kiertänyt artikkeli koiran stressistä sekä juttelu Miikun kanssa vain tukivat uutta, ensin kovin varovaista ajatusta siitä, että agility ei ehkä olisikaan paras mahdollinen laji Hoinalle. Jo ollessaan aivan aloittelija Hoina paloi agilitylle, ja laji ikään kuin huumasi sen. Nyt etenkin Agirodun ja muutaman alkukesästä käydyn kilpailun jälkeen olen kuitenkin huomannut, että koiran vire menee yli. Ennen se pysyi hallittavana, mutta ei enää. Nykyään Hoinasta lähtee hallittavuus paitsi ennen rataa myös radalla, se jopa tikkaa käteen, ja jo lähdössä sen jokainen lihas on niin kireänä jännityksestä, että tuntuu kuin ne voisivat poksahtaa minä hetkenä hyvänsä. Sen suu louskuttaa ääneti valkoista vaahtoa ja silmät seisovat päässä. Lähtökäskystä seuraa useimmiten täysi kaaos. Silloin kun ei seuraa, teemme upean radan. Niitä on tähänastisista kahdestatoista startista ollut kaksi. Positiivisenkin stressitilan palkitsemisesta ja ylläpitämisestä saan Hoinalle takuulla lisää maanisuutta ja ylivireisyyttä arkeenkin.

En ole aikeissa lopettaa agilityä, mutta ajatuksen kypsyttelyn jälkeen peruin syksyn ryhmäpaikkamme ATT:llä, ja syksyllä käymme itsenäisesti harjoittelemassa vain malttia. Vuodenvaihteessa vertaan sitten, onko mitään muutosta havaittavissa. Vaikka tämä saattaa kuulostaa jonkun korvissa radikaalilta päätökseltä, oikeastaan se oli minulle ihmeen helppo - ottaen huomioon, että rakastan agilityä niin paljon, että toivon voivani tehdä sitä jonakin päivänä työkseni. Mutta kun mietin, haluanko ajaa koirani äärirajoille fyysisesti ja henkisesti - olkoonkin, että se rakastaa agilityä - ja nähdä sen sekopäisenä, vai tehdä sen kanssa asioita, joissa se on oma rauhallinen tai höpsö itsensä, ei ole mitään mietittävää. Viime päivinä Hoina on vedellyt mökillä vartin pätkiä ihan vain nautiskelu-uintia itsekseen, olen piilotellut sille ruokaa pihalle, pelannut sen kanssa jalkapalloa ja vain puuhastellut asioita kotona niin, että koira on niissä mukana. Annan sen siis olla oma itsensä enkä vaadi siltä mitään erityisosaamista, en korjaa enkä pyydä tekemään paremmin. Kumma kyllä, tunnen olevani huomattavasti parempi omistaja. Olen vakuuttunut siitä, että olen tehnyt hyvän päätöksen, ja ihmiset, joiden kanssa olen asiasta jutellut ja jotka tuntevat Hoinan, ovat ilokseni olleet samaa mieltä.

Tiedän, että olen itse vahvistanut Hoinan sekopäisyyttä alusta asti, mutta tilanne ei ole aina ollut tällainen. Vajaat kaksi vuotta näytti siltä, etteivät tekemisen laatu tai koira itse kärsi hullaantumisesta, joten en ole osannut katsoa tilannetta nykyisestä näkökulmasta aiemmin. Lisäksi vaikka olen innostanut Chhainaa agilityssä tismalleen samalla lailla kuin Hoinaa pentuna, en näe Chhaissa merkkejäkään edes varsinaisesta syttymisestä lajiin. Se tekee putkea, koska osaa sen, mutta pihanurmikolle pissaaminen on luultavasti sen mielestä yhtä kiintoisaa. :D Pelkkä hetsaaminen ei siis voi olla Hoinan maanisuuden taustalla.

Olen aina sanonut, että Hoinassa on jo luovutusiästä ollut näkyvissä hulluus, käskyistä tai ylipäätään yhdessä tekemisestä stressaantuminen ja hullaantuminen. Se on siis sellainen syntyjään, ja nyt lähestyn sitä harrastuskoirana - en tavoitteiden vaan - uudesta, avoimesta näkökulmasta. Tämä taukoilu on ollut rennointa ja hauskinta aikaa Hoinan kanssa ikinä, sillä sehän ei ole mikään hullu arjessa. Se on oikeastaan kotona täysin ylivireisen koiran vastakohta: säyseä lammas, jonka kaulaa Chhaina saa luvan kanssa purra minkä ehtii, joka osaa myös vain nauttia, leikkiä selällään yksikseen kuin pikkupentu ja jonka kroppa on rento ja reteä.


No, ehkä voin lopuksi pehmentää laskeutumista loppua kohden kertomalla, että minulla ja Hoinalla on huomenna ja sunnuntaina luvassa yhteensä 16-tuntinen Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssi, joten agilityä emme tosiaan ole täysin hylkäämässä. :) Odotan kyseistä kurssia jo aivan innolla, sillä mitä hyppytekniikkaan tulee, minulla on aivan totaalisen tyhjä aukko koiratietoudessani. Onko muilla kokemuksia kyseisestä kurssista? Olisi mukavaa kuulla, mitä on luvassa!

Samaa vanhaa, mutta jotain uuttakin

Kesä on mennä hujahtanut ohi niin, ettei sitä ole oikein ehtinyt edes tajuta. Töitä on jäljellä enää alle neljä viikkoa, ja sitten on viikko lomaa ennen kuin yliopiston johdantokurssit taas alkavat. Minunhan ei luonnollisestikaan tarvitse osallistua kaikille infoluennoille, koska kävin kaikki samat tilaisuudet viime syksynä, mutta haluan tietysti päästä sisään uuteen aineeseen ja uuteen opiskelijaporukkaan, joten tuutorointiin aion osallistua. Kaikki tämä juontaa siis juurensa tähän:

Hain kevään yhteishaussa uudelleen Turun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan vaihtaakseni pääaineeni pohjoismaisista kielistä uskontotieteeseen. Sisäinen pääaineen vaihto olisi tietysti ollut mahdollista, mutta halusin aloittaa aivan alusta niin, että viime vuoden opiskelut eivät vie tutkinnossani turhaa tilaa tai opintoajastani vuotta, koska ruotsi ja uskontotiede eivät kuitenkaan kovin helposti järkeväksi kokonaisuudeksikaan yhdisty. Pääsin kuin pääsinkin sisään, vaikka kattavien pääsykoevastausten jälkeen minusta tuntuikin, ettei taustamateriaalia voinut juurikaan hyödyntää tehtävissä. Ilmeisesti olin kuitenkin tiennyt jotain, sillä sain kokeesta 44/50 pistettä, ja mikäli kuuluin niihin, jotka valittiin sekä kokeen että taustapisteiden perusteella, laskeskelin, että pisteeni olisivat olleet jopa 90/100. Ihan itsevarmoilla fiiliksillä voi siis aloittaa uudet opinnot! :)

Tänä vuonna uskonto- ja kansatieteeseen sekä folkloristiikkaan oli yhteinen haku ja aineet ovat alussa yhtä ja samaa, joten kaupan päälle sain pari muutakin ainetta. Se on kiva juttu, sillä ne kaikki ovat olleet mielenkiintoisia erillisinäkin. Ymmärtääkseni ensimmäisenä vuonna näistä kolmesta valitaan sitten varsinainen pääaine, mutta en todellakaan tiedä, mitä tapahtuu, jos kaikki haluavat pääaineekseen saman - kaikkiin aineisiin kun on kuitenkin tietty kiintiö. Sivuaineeksi otan ainakin näillä näkymin psykologian. Tähtäimessäni on mahdollisuus opettaa uskontoa ja psykologiaa, mutta pidän silmäni auki muillekin vaihtoehdoille. Toinen vaihtoehto olisi ainakin rakentaa erilaisilla kulttuuriaineilla laajempi, asiantuntijuutta syventävä yhdistelmä, mutta tiedä häntä. Ihanaa, kun on vaihtoehtoja! :)

Koirarintamalla olemme olleet melko rauhallisia. Tokossa käymme nyt kummankin BC:n kanssa viikoittain, mutta Hoinan varsinainen agilityryhmä on jo lopettanut tältä kesältä, ja nyt otan likkaa mukaan vain omiin tekniikkatreeneihini. Kieltämättä Hoinan kanssa oma pääni kaipaisi taukoa ja uutta toimintasuunnitelmaa, sillä mitä taitavammaksi Hoina tulee, sitä enemmän sillä keittää yli. Kepit ovat menneet pelkäksi pelleilyksi, koiran suu vaahtoaa kuin viimeistä päivää ja Agirodussa likka jopa näykkäsi minua radalla. Tavoitteena meillä on vieläkin harrastaa vain kivaa agilityä, ja päivä päivältä uskon enemmän puolittain vitsillä heittämääni lausahdukseen, että Chhaina nousee vielä agilityssä mennen tullen kakkosiin ennen Hoinaa. En todellakaan ole turhautunut, pettynyt tai yllättynyt - kaikkea muuta. Minun täytyy vain suunnitella järjellä, miten alan purkaa tuota Hoinaan ladattua pommia.

Kuva © Martta Ala-Krekola

Bordercolliekaksikkoni on varsin hauska. Toinen on tosiaan liekeissä niin, että ohjaajakin polttaa näppinsä, kun taas Chhainaa ei saa kentällä riemastumaan mistään. Se tekee tasaisen varmalla tyylillä niin tokoa kuin agilityn alkeita - hiljaa, rauhassa ja oikein. Jos juoksen kentällä riemukiljuen ja taputtaen karkuun, pentu tulee jolkotellen perässä. Tulee todella mielenkiintoista nähdä, miten nämä kaksi vielä kouluttavat minua. Ne ovat täydelliset ääripäät harrastuskoirina. Kotona Hoina on hassu, lapsellisen luottavainen ja uskollinen; Chhaina taas on rauhallinen, kissamaisen itsenäinen ja salaa veitsenterävän fiksu ja viilaa Hoinaa linssiin ihan huolella. :D

Välillä mietin, miten minulle on siunaantunut kaksi maailman ihaninta bordercollieta, jotka ovat kaikessa epätäydellisyydessään täydellisiä. Ne eivät ole koneita, ja niiden jokainen luonteenpiirre pitää minut tietoisena siitä. Rakastan juuri sitä. Kun luen pentutreeniblogeja tai näen ystävien ja tuttujen mielettömiä saavutuksia Facebookissa, minussa kulkee vieläkin sekunnin sadasosan verran turhautuminen omaan saamattomuuteni aina kulloisellakin hetkellä, mutta tunne häipyy samantien, kun katsahdan lattialla nahistelevia koiriani ja päätän mieluummin pakata rekut autoon ja ajaa niiden kanssa mökille heittelemään frisbeetä järveen. Koiramaailmassa joku treenaa aina enemmän kuin minä, enkä minä edes halua olla se, joka treenaa eniten tai tehokkaimmin. On ihanaa taistella valitsemani rodun tuomaa - ehkä kuviteltuakin - tulospainetta vastaan ja todeta täysin rehellisenä, että minun koirani ovat täydellisimmillään silloin, kun ne eivät ole käskyn alla. :)

Tyttöjen päivä

Äiti ja tytär, Priima ja Chhaina

Kuva © Katri Pietilä

Tänään vietettiin likkojen päivää, kun lauman BC-tytöt pääsivät Agirotuun - toinen räjäyttämään radan Nopeat hylyt -joukkueen nimen arvoisesti ja toinen turisteilemaan. Paikalla olivat kaikki Chhainan siskot ja Priima-äiti sekä liuta muita tuttuja koiria ja ihmisiä. Puolittainen pentumiitti ja kimppakuvat voittivat kyllä hätäisen sähläysstartin mennen tullen, mutta tulipahan varmistettua, että kilpailutauko Hoinan kanssa saa jatkua. :D

Ihana Miikku kuvaili sakkia, ja eivätkös ne vaan olekin aivan mainioita? Valitettavasti tällä kertaa pojat (3 kpl) puuttuivat geimeistä, mutta syksymmällä toivottavasti saadaan kaikki yhteen kuvaan. :) Suurkiitos Miikku, Päivi ja Jing-Lin kantoavusta ja Päivi ja Jussi telttapaikasta sekä äiti ja iskä ihanasta seurasta ja koiranpitoavusta! Tällaiset tapaamistapahtumat ovat parhautta!

Keno, Kikka, Priima-äiti, Chhaina ja Bingo
Kuva © Katri Pietilä

Chhaina...

...nukkuu kynsiä leikattaessa. Silloin tassuja on hauska lerputella ja "paiskoa" löysinä ympäriinsä. :D

...ilmaisee mielipiteensä kimakalla ja maailman ärsyttävimmällä haukulla.

...on ahne koira. Sopii laumaan. En ymmärrä, mistä ihmiset edes löytävät nirsoja koiria?!
...paimentaa Hoinaa hienolla kaarella ja kyttäyksellä maassa. Isoäidin peruja?

...on määrätietoinen. Heti alussa se vei Hoinalta lelut vanhemman jäädessä ihmettelemään.

...tietää, mitä ei saa tehdä, ja tekee silti. Sitten se juoksee karkuun äärimmäisen huvittuneena.
...on jo kolmas pystykorvainen bordercollieni. Minussa on jokin pystykorvamagneetti!

...nukkuu yönsä hiljaa ja pissimättä boksissaan. Yökuivaksi sekin oppi ensimmäisestä yöstä lähtien.

...pidättää päivälläkin koko työpäivän ajan, mutta pissailee sitten senkin edestä ilta-aikaan. :D

...voi kakata vain paikkaan, jossa piikkioksat raastavat pentua joka puolelta. Se on puskajussi.

...rutisee unisena. Chhain yksi ensimmäisiä kutsumanimiä olikin Pentu Unirutina.

...kiljuu suihkussa kuin teurastettava sika. Lyön vaikka vetoa, että meidän suihkusessiomme ymmärretään jonakin päivänä naapurissa väärin ja minua odottaa syyte eläinrääkkäyksestä.

...on koko ajan kuin pienessä hiprakassa. Kaikki on ihmeellistä ja tuijotettavaa, pysähtymisen arvoista. Chhaina olisi ihmisenä joko juoppo tai syntyjä syviä ihmettelevä munkki. Kiire ei ole minnekään...

...lausutaan Tsaina eli ei ole Kiina englanniksi.
...tarkoittaa "ei" nepaliksi. Bok lageko chha? Chhaina. -Onko sinulla nälkä? Ei ole.

...hakee paremmin kontaktia muihin koiriin kuin ihmisiin, vaikkei kummankaan suhteen ole ongelmia.
...on rauhallisin pentumme tähän asti ja päässyt siksi erityisesti äidin suosioon.

....rakastaa läheisyyttä ja on äärettömän helppo saada nukahtamaan syliin rapsuteltavaksi!

...leikkii Hoinan kanssa nätisti, mutta siskon kanssa puolestaan rähinöi, eli dominanssiakin löytyy...
...on Hoinan tavoin pilkullinen etutassuista. Lisäksi Chhailla on kauneuspilkku kirsun vaalealla puolella.
...on sytyteltävä koira. Leluilla palkkaantumista saa opetella ja leikkiin innostaa ja rohkaista.

Karussa kiireessä

Minusta on aina ollut järkevää pitää koirilla nimilaattaa puhelinnumeroineen solkipannassa killumassa, mutta salaa olen miettinyt, että näinköhän niillä koskaan mitään tekee. Viime viikonloppuna olin ihan iloinen, että moinen löytyi Chhainankin kaulasta, sillä neiti kävi vähän tutkimassa lähiympäristöä omin nokkineen. 

Istuskellessani tyytyväisenä pöydän ääressä puhelimeni soi yhtäkkiä, ja vaikka en yleensä vastaa tuntemattomiin numeroihin, olin myös ihan iloinen, että sillä kertaa vastasin. Minulta kysyttiin, oliko minulla koira karussa, mihin minä hölmistyneenä ihmettelin, että ei kai, ja aloin samalla etsiä katseellani koiria sisältä. Joku ruskea kuulemma, aika pieni. Veikkasin Finaa, mutta puhelimessa ei vahvistettu tätä. Selvisi, että vanhempien tullessa kotiin mökiltä ja raahatessa tavaroita autosta sisälle pentu oli livahtanut ovesta ulos. Naapurista se onneksi löytyi, ja hekään eivät olleet vielä päivittäneet tietojaan meidän uudesta tulokkaastamme ja luulivat siksi koiran tulleen kauempaa. Luojan kiitos he olivat pihalla!

Illat ovat yhä olleet melkoista hulinaa, kun treenejä on melkein joka illalle, ja kun niitä ei ole, olen vain maannut rikkipoikkipuhki sohvalla. Lisäksi minulla on vielä yksi ruotsin kurssi kesken, kun opettaja sai minut maaniteltua suorittamaan sen loppuun asti kuukauden lisäajan avulla, vaikka olisin halunnut jättää kurssin kesken pääsykoekiireiden tieltä. Chhainkaan kanssa ei olla mitään systemaattista pentutreenaamista aloitettu, mitä nyt käyty tekemässä mutkaputkea ja takaakiertoja pentuagilityssä ja opeteltu istumaan, odottamaan, menemään maahan ja antamaan tassun käskystä. Leikkiä olen yrittänyt sen kanssa, kun penne niin hennosti minun kanssani leikkii, vaikka muiden koirien kanssa niin koirat kuin lelutkin saavat melkoista ääntä ja kyytiä. Kuolleelle ja liikkuvalle lelulle se juoksee kyllä, mutta siihen se jääkin, ja vetoleikeissä olen antanut voittaa heti, jos likka vähänkään yrittää pitää kiinni ja houkutella sitten toiseen, mutta en voi väittää pennun innostuvan riehumaan yritysteni aikana. Palkkana toimivat siis toistaiseksi paremmin makupalat. Tänään löysin kylläkin kotoa lelun, josta Chhaina innostui oikein kunnolla, joten koitan siirtää samaa leikkimistä myös treenikentälle ensi viikolla.

Mökillä ennätimme onneksi viime lauantaina piipahtaa koko lauman voimin. Hoinalla oli vielä tuoreessa muistissa, millaisia uimahyppyjä frisbeen perään voi tehdä, ja Chhainakin laitettiin pariin otteeseen uimaan - ja kerran se peruutti itse vahingossa liian pitkälle laiturilla ja humahti veteen. Eihän tuo nyt ensi kosketuksella vedestä erityisemmin pitänyt mutta ei kyllä pahemmin traumatisoitunutkaan. Paremmalta Chhain kanssa näyttää kuin Hoinan kanssa aikoinaan. Hoinahan suorastaan kammosi minua ja uimakouluani, mutta vesipeto saatiin siitäkin.

Blogiin on aina inhottavaa kirjoitella, jos ei ole päivittää samalla uusia kuvia - mitä minulla ei tosiaan ole. Kaiken kiireen keskellä olen laiskasti tyytynyt kamerakuviin ja Instagram-tilini päivittelyyn, joten laadukkaammat pikkupentuajan kuvat voi tylysti laskea yhden käden sormilla. Josko tästä ilmatkin taas vähitellen paranisivat, sillä alkaisi olla jo ihan aikapaineenkin takia korkea aika kaivella kameraa pitkästä aikaa esiin... Ja kaipa näillä säillä voisi aloittaa myös jonkinlaista asentotreeniä kontaktiboksilla. Onneksi Chhainan suhteen ei ole mikään kiire treenailla yhtään mitään muuta kuin kivana seurakoirana olemista. :)

Nuori tutkija

Arki Loviisassa on alkanut mallikkaasti, kuten riemukkaista kuvistakin voi päätellä. Itse olen ollut jo kaksi viikkoa töissä - joskin nyt kipeänä kotona - ja lukenut pääsykokeisiin. Illat olen ollut treeneissä tai kisoissa Hoinan kanssa, joten blogin päivittely on jäänyt minimaaliseksi siitäkin huolimatta, että talossa on pieni nassikka - nassikka, joka on ollut yökuiva alusta asti ja jo puolitoista viikkoa kuiva myös työpäivieni ajan aitauksessaan. Se on hieno pentu!

Tällä viikolla olen ottanut Chhainaa jo mukaan lyhyille kaupunkikävelyille muiden koirien kanssa ja agilitykisoihin turistiksi. Autossa se nukkuu odotteluajan boksissaan ja kentän laidalla se ihmettelee rauhallisena huomaamatta koko agilityä ja katsoo kummissaan, miksi muut koirat haukkuvat sille. Chhaina onkin ihan hassu ihmettelijä: kaupungilla toisella puolen katua kävelevä, kuntosalilta kotiin palaava nainen saa pennun pysähtymään ja tapittamaan tarkkaavaisena niin kauaksi aikaa, kunnes hihnan toisessa päässä halutaan jo jatkaa matkaa tai tapituksen kohde on hävinnyt näkyvistä. Sitten äkkinäisellä kuin olkien kohautuksella likka kääntyy taas minua kohti ja voi taas jatkaa matkaa.

Kuulumisten lopuksi voin ilokseni todeta, että vaikka alemmat kuvat ovatkin vauhtikuvia ja korvien asento selittyy sillä, olen saanut kolmannen bordercollien myötä myös kolmannen pystykorvaisen bordercollien. Viimeinenkin karvanpää nousee pystyyn huomenna tai ylihuomenna, ja sitten olemme valmiita korvakuvakollaasiin! :)

Turussa taas

Ihanasti aktivoitui taas tämäkin blogi pennun saavuttua. :) Minulla on vielä kevään viimeiset suoritukset yliopistolla tekemättä, joten tulimme eilen paimenten kanssa Turkuun. Chhaina ei vielä ollut meillä Turussa ollutkaan, ja ajomatkakin oli pisin tähän asti, mutta yllättäen boksista ei kuulunut pihahdustakaan koko matkan aikana. Pysähdyin reilussa puolessa välissä pissattamaan pentua levähdyspaikalle, mutta neiti ei malttanut tehdä tarpeitaan, kun oli niin paljon mielenkiintoisia hajuja. Lisäksi kuuma moottoritie kiinnosti pentua kamalasti. Kaiken kaikkiaan Chhaina on kyllä rohkein pentu, joka minulla on tähän mennessä ollut. :)

Turunkaan päässä Chhaina ei malttanut pissata, mutta heti sisään tultuamme se marssi parvekkeelle ja lorotti sinne matolle. :D Lätäkköä kuivaillessani pentu keräsi nurkista Hoinan lelut ja jämäluut ja kävi selälleen leikkimään. Tähän mennessä likka on tehnyt tarpeensa hienosti viereiselle pellolle ja kulkee Hoinan perässä hienosti hihnassa. Lisäksi viime yönä, kahdeksanviikkoissynttärin kunniaksi, pentu nukkui yhdeksän tunnin yöunet häkissään - ilman pissoja tai pissatuksia!

Sain tehtyä asuntomme suurehkoon kylpyhuoneeseen hyvän pentuaitauksen tännekin, ja eilen ja tänään Chhaina on saanut jäädä sinne yksin, kun olemme käyneet Hoinan kanssa pidemmällä lenkillä. Huomenna on sitten edessä ensimmäinen pidempi yksinolopätkä täällä Turussa, kun minulla on iltapäivällä luento. Aitaus ei kuitenkaan tunnu olevan Chhainalle ongelma sen enempää täällä kuin Loviisassakaan: likka nimittäin saattaa vinkua tai jopa haukkua aitauksen ulkopuolella päästäkseen sinne sisään. :D Lisäksi pentu leikkii hyvin itsekseenkin, joten näissä asioissa se on kyllä hyvin samanlainen kuin Hoina.

Mitä Hoinaan tulee, maltan tuskin odottaa puolentoista viikon päästä alkavia treenejä. Ilmoitin likan sittenkin toiseen agilityryhmään, koska treeneissä haluan keskittyä koiraan kunnolla, mitä en voi väittää pystyväni tekemään, jos treenaan sen kanssa samassa ryhmässä kuin jota itse koulutan. Lisäksi tekniikkatreenit ovat muutenkin Hoinalle tässä vaiheessa tarpeettomia, kun haluaisimme etupäässä ehjiä ratasuorituksia. Tekniikkaryhmässäni Hoi saa sitten treenata aina silloin, jos joku ryhmäläisistä on poissa.

Viikkotreenien lisäksi ulkopuolistenkin kouluttajien treenejä on tiedossa ihan mukavasti: Korrien tokokoulutus jo toukokuun alussa, Nina Mantereen parit agilitytreenit, Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssi loppukesästä sekä toivottavasti yksittäiset tuurausvuorot Oreniuksilla tai Savikolla. Tämä kevät on ollut joiltakin osin lievää matalaliitoa, joten toiminnantäyteinen kesä kuulostaa kyllä enemmän kuin hyvältä!

Kaikenlaista kakkaa

Pentulandiassa on kaikki kunnossa. Chhaina rohkaistuu päivä päivältä, öisin on selvitty vieläkin täysin kuivina yhdellä pissatuksella, ruokakipolla jaksetaan jo seistä ja kaikki kolme koiraa leikkivät iltaisin villisti. Lisäksi meidän kahdeksanviikkoinen astuu Finaa! :D

Maanantaina kävimme koko lauman kanssa Loviisan seudun koirien pääsiäiskävelyllä pienen osan matkasta, ja käännyimme sitten takaisin. Chhaina riippui tietysti lähes koko matkan sylissäni, mutta maan tasallakin se oli oma rohkea itsensä myös muiden koirien tullessa haistelemaan sitä. Lenkin jälkeen kävimme puolestaan leikkimässä Chhainaa kolmisen viikkoa vanhemman shelttipoika Batmanin kanssa, ja kaksikko panikin ihan kunnon leikit pystyyn. Batmanin kanssa ehditään onneksi vielä ennen kesäksi Loviisaan muuttoani leikkimään Turussa, kun poju asuu siellä melkein naapurissa.

Chhaina tänään 8 viikkoa

Eilen uusien kokemusten kirjo kasvoi taas, kun pentu joutui peräti kahdesti kokovartalopesulle astuttuaan aamulla omaan kakkaansa ja pyörittyään illalla vielä tiellä jonkun toisen ulosteessa... Kun Miikku ilmoitti, mikä pentu olisi minun, hän lupasi minulle kakkiaisen viitaten koiran väriin - tai näin ainakin oletin. :D Enne vaikuttaa siis sekin olleen! Lisäksi kävimme paimenten kanssa pienellä metsälenkillä, ja sen jälkeen vielä Chhainan kanssa treenikentällä leikkimässä ja testailemassa ihan oikeaa putkea. Hyvin leikki pirpana vieraammassakin paikassa, ja putkenkin läpi päästiin muutamaan otteeseen. :)

Fina sen sijaan huolestuttaa meitä voinnillaan. Se on jo pidemmän aikaa ollut todella flegmaattinen ja maannut vain kaiket päivät, nuollut välillä raivoisastikin takapäätään, vetänyt peppua lattiaa vasten ja järsinyt jalkojaan. Lisäksi sen vatsassa mekastaa ilotulitus harva se päivä niin, että siihen herää yölläkin, on pari kertaa istunut ja kiljaissut ilman näkyvää syytä, ja nyt viimeisimpänä vitsauksena likka siristää kumpaakin silmäänsä ja silmät vuotavat. Turussa ollessanihan minä käytin Finaa jo usean sadan euron edestä erilaisissa tutkimuksissa: siltä on otettu veriarvot, kuunneltu sydän, ultrattu kohtu ja virtsarakko, otettu virtsanäyte ja kuvattu takapään luusto, mutta mistään ei ole löytynyt syytä kummille oireille. Myös munuaismuutokset ja anaalitulehdus on poissuljettu. Kuitenkin koira on selvästi - jos ei kipeä niin ainakin - selvästi alakuloinen.

Hassua on se, että likka kuitenkin leikkii nytkin pennun kanssa, on vetänyt agilityä oireiden alkupuolella - ennen kuin aloimme huolestua kunnolla - nopeiten ja innokkaimmin ikinä tehden jopa yhden SM-nollan ja menee ulkona lenkeillä aivan normaalisti etunenässä kaikkea haistellen. Lääkäreilläkin olen jo välillä miettinyt ääneen saattaneemme kuvitelleen kaikki oireet, kun mistään ei tunnu löytyvän mitään vikaa.

Tänään menen bordercollieiden kanssa vielä viikoksi Turkuun, mutta sitä ennen käytän Finan vielä Loviisassa lääkärillä, jotta saisimme nyt ainakin cavalierparan silmät kuntoon. Tuntuu vaan aivan uskomattomalta, että ikänsä tervettä ja innokasta harrastuskoiraa ei nyt uskalla ilmoittaa sen kummemmin treeneihin kuin kisoihinkaan, kun ei tiedä mikä sillä on vai onko sillä mikään. :( Se kun olisi kuitenkin tietysti tulossa mukaan jokaisiin treeneihin. Äiti onkin jo selaillut Aistin sivuja, ja miettinyt, pitäisikö Fina viedä sinne seuraavaksi. Kyseisellä asemalla on ilmeisen paljon erikoislääkäreitä, mutta toisaalta ei viitsisi tehdä enää enempää tutkimuksia ihan vain hakuammunnalla. Syringomyeliaakin ollaan tietysti mietitty, mutta oireet eivät kyllä siihen oikein viittaa, eivätkä lääkärit ole löytäneet kyseiselle taudille kriittiseltä niskan alueelta mitään aristusta. Soittavatko oireet kenelläkään mitään kelloja?

Pääsiäispupun neljä ensimmäistä päivää

Värikästä pääsiäistä! Meidän pääsiäispupumme on saanut tutustua uuteen laumaansa nyt jo neljä päivää, ja pennusta tulee päivä päivältä rohkeampi. Pennun tulo on ihme kyllä ollut Finalle pienempi pala sulatella kuin Hoinalle. Kun Hoina murisee ja yrittää häätää Chhainan pois, Fina jopa asettuu näiden kahden väliin ja katsoo Hoinaa merkitsevästi: "Anna olla. Se on rääpäle." Tänään meillä on jo kuitenkin koko poppoo vetänyt rallia olohuonetta ympäri, joten kauan ei ole tarvinnut muureja murtaa. :)

Chhaista huomaa kyllä jo nyt, että se on aivan erilainen kuin Hoina. Chhaina on sellainen hidas kännipentu, joka ei oikein tajua, minne lelu häviää, kun sen heittää metrin päähän sen silmien alla, eivätkä namitkaan vedä pentua aivan yhtä kierroksille kuin Hoinaa tuossa iässä. Jotakin kertoo ehkä sekin, että pentu ei jaksa syödä koko ateriaansa seisaaltaan vaan valahtaa parin ensimmäisen haukkauksen jälkeen pitkäkseen vatsalleen ja kurkottelee sieltä kipolleen. :D Samoja sukelluksia tapahtuu ulkonakin ihan keskellä mätästä.

Yhtäläisyyksiäkin kuitenkin löytyy: omat tutkimus- vikkelän riemukkaat karkumatkat naapurin puolelle kiinnostavat - toivottavasti vain näin aluksi! - sata kertaa enemmän kuin kenenkään ihmisen lässytykset. Kännipentu on jopa niin nokkela ja kätevä liikkeistään, että välillä kaksi eri suunnistakin lähestyvää kiinniottajaa tulevat harhautetuksi. Lisäksi "unikoulu" on seurannut lähes täydellisesti Hoinan pentuaikaa: kaksi ensimmäistä yötä huudettiin parin tunnin välein, jolloin minä käytin pentua tunnollisesti pissalla ja laitoin sen sitten takaisin nukkumaan reagoimatta enää sen huutoon. Nyt kolmas ja neljäs yö ovat menneet vain yhden pissatuksen taktiikalla, mistä allekirjoittaneen silmäpussit kiittelevät, ja tunnen, että täysin hiljainen ja pissaton yö tekee tuloaan jo ihan seuraavina öinä!

Perjantaina piipahdimme ainoalla tähänastisella sosiaalistumisreissulla Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun haimme äidin kanssa siskoni ulkomaan reissultaan. Autossa Chhaina kiljui taas muutaman ensimmäisen kilometrin, mutta muuten likka osasi olla hienosti häkissään. Levähdyspaikalla pentu tuli perässäni hihnassa metsäpolulla kuin vanha tekijä, ja kentällä se meni häntä pystyssä haistelemaan paikkoja, vaikka ihmisiä ja vedettäviä matkalaukkuja vilisi ohitse. Lisäksi torstaina Chhai oli jo neljä tuntia ihan yksin kotona, eikä ollut päästänyt pissan pissaa aitaukseensa! :)

Kävelylenkeille likka lähtisi isompien mukana jo muina pentuina, ja yhtenä iltana sen otinkin mukaan ja kantelin pitkin matkaa naperon potkiessa ja vaatiessa minua päästämään se takaisin omille jaloilleen. Reippautta likasta ei ainakaan puutu! Huomenna käymme kääntymässä paikallisen koiraseuran pääsiäiskävelyn lähtöpisteellä, ja sen jälkeen suuntaamme muutamaa viikkoa vanhemman Batman-sheltin kanssa riehumaan. :)

Ps. Blogimme kuvat ovat taas jonkin aikaa sekaisin, pahoittelen häiriötä!

Mennään yhtäaikaa nukkumaan, sanotaan ne kaksi kieltosanaa...

Sen piti olla shetlanninlammaskoira ja tulla vasta vuoden päästä. Ainakin sillä piti olla normaali turkki. Sitten ennustajaeukko sanoi, että minulle tulisi pentu jo tänä vuonna ja että tämä pentu olisi sopiva, ei kaduttaisi myöhemmin ja olisi juuri oikea valinta. Viikon päästä tästä Miikulta tuli viesti: "Ei varmaan pitäis laittaa sinulle viestiä, että yksi tyttö on vapailla markkinoilla..." Näin minulla on jo kaksi dramaattisen kohtalon kuljettamaa koiraa kotonani: ensin juhannus-, sitten pääsiäispentu. Kaksi bordercollieta. Tytöstä vapailla markkinoilla tuli Hoinan nepalilainen kieltosanapari Chhaina [Tshaina, ei siis oikeasti ch-äännettä], minun lyhyehkökarvainen rusakkopentuni. Se oli suosikkini kaikista seitsemästä pennusta.

 Mero naam Maria hoina. Malai bok lageko chhaina.

Minun nimeni ei ole Maria. Minulla ei ole nälkä.

Nimi on Enne - toinen nimi. Meidän koirillamme - niin ja kissalla - on aina ollut epäviralliset toiset nimet. Julia Elviira, Sara Sofia, Fina-Stina, Rilla Maaria, Hoina Hellevi ja nyt Chhaina Enne: onhan tuo pieni pallero sentään toteen käynyt ennustus. Toivottavasti vain ennustuksen lisämääreetkin toteutuvat!

En siis todellakaan ollut suunnitellut itselleni pentua Priiman pennuista. Miikku heitti välillä, että jos Priimalle koskaan tulisi toisia pentuja, niistä voisin ehkä tasaisemman (lue: vähemmän maanisen) kaverin saada harrastuksiini, mutta minun mielestäni toinen bordercollie tulisi taloon lähestulkoon kuolleen ruumiini yli - ellei se olisi ollut Hoinan pentu.

Tämä tarjous saada Priiman pentu jo nyt tuli kuitenkin täydelliseen ajankohtaan, sillä olen menossa neljäksi kuukaudeksi töiden perässä Loviisaan, ja siellä odottaa yhä Hoinan järeä pentuaitaus, jonka avulla pentuajan tuhoilta on helppo välttyä. Emä Priiman olen puolestaan tuntenut nelikuisesta saakka. Lisäksi ainakin teoriassa voin kiikuttaa pentua mukanani töissä koko kesän, ja koska vedän tänä kesänä myös pentuagilityä, pääsee pikku Tshaikovski alaikäisenä mukaan heti pienestä pitäen. Vuoden tai kahdenkaan päästä olosuhteet pennunotolle eivät olisi näin ihanteelliset. Hoina tulee kuitenkin olemaan ainakin pennun pari ensimmäistä ikävuotta ykköstreenattavani, sillä sen ja minun yhteistyö agilityssä on vasta puhkeamassa kukkaan, ja koitan viimeiseen asti välttää, että pennun tulo veisi Hoinalta mitään pois. Tokoa teen kummankin kanssa niin kauan kuin se on minusta hauskaa. Olisinkin toivonut, että Hoina olisi ollut jo kolmevuotias, kisaisi jo agilityssä ja olisi tokossakin saanut jo AVO1 ennen uuden koiran tuloa, mutta en vaan voinut kieltäytyä tarpeeksi harkittuani.

Kuva © Katri Pietilä

Chhainan turkki on näin alkuun mysteeri, sillä pennuista odotettiin lyhytkarvaisia, mutta luovutusiässä pentueessa oli selvästi lyhytkarvaisia ja sitten tällaisia pikkupörröjä pentuja, kuten Chhaina. Minun silmääni sillä on ainakin tässä vaiheessa aivan yhtä paljon turkkia kuin Hoinallakin tuossa iässä. Saapa nähdä. Lyhytkarvaisuus oli minulle ehkä suurin pohdinnan aihe, sillä minun silmääni vain hyvin harva lyhytkarvainen bordercollie on ollut kaunis, ja kyllähän sen oman koiran toivoisi silmääkin miellyttävän. Siskoni yritti lohduttaa minua sanomalla, että oppiihan sitä omaansa rakastamaan, vaikka siitä tulisi kuinka ruma. Nyt Chhaina on ainakin maailman suloisin pieni koiran alku! Miikkukin enteili sille ainakin jonkinlaista turkkia. ;) Ensireaktioni Miikun tarjoukseen kertonee kuitenkin jotakin.

M: Ei varmaan pitäis laittaa sinulle
viestiä, että yksi tyttö on vapailla
markkinoilla ;) Mutta luet sen
kuitenkin sivuilta jossain välissä.

B: Hahhaha ei ole todellista :D

M: Kyllä se vaan on ;)

B: Tuleeks niille ees karvaa :D

En alunperin suinkaan innostunut Miikun viestistä kuten teini-Bea olisi tehnyt, vaan lupasin harkita asiaa ja tulla katsomaan pentuja ainakin kahdesti ennen lopullista päätöstä. Välillä olin jo viittä vaille kieltäytymässä. Kun vaakakuppi alkoi sitten jo kallistua myönteisen vastauksen puolelle, sain vielä samanlaisia pelkotiloja ja painajaisia kuin ennen Hoinan ottamista: Entä jos kaikki menee pieleen? Entä jos pentu tuhoaa niin paljon, että meiltä lähtee kämppä alta ja minulta loppuvat rahat? Entä jos se onkin sairas? Rillan muiston negatiivinen puoli nosti siis taas päätään esiin. Käytyäni katsomassa kuusiviikkoista Chhainaa ja sen sisaruksia, minulle tuli sellainen olo, että päätös on oikea ja että kaikki tulee menemään hyvin. Sen jälkeen olen vain odottanut pentua malttamattomana, ja nyt se on täällä! :) On muuten hassua, että vaikka minulla on kaksi suomalaista bordercollieta, niissä virtaa vain kansainvälinen veri! Hoinan äitihän on tsekkiläinen Roihu ja isä ruotsalainen Jösta ja nyt Chhainan äiti amerikkalainen Priima ja isä brittiläinen Kuje - kaikki tuontikoiria.

Kuva © Katri Pietilä

Minulla alkoi nyt sopivasti viikon pääsiäisloma, jonka tulemme viettämään Loviisassa perheeni luona. Pentu tulee takuulla parin ensimmäisen päivän jälkeen näkemään pyhinä paljon tuttujamme, ja lisäksi perjantaina Chhaina pääsee mukaani lentokentälle hakemaan siskoani Berliinin-matkalta. Ajattelin yksinkertaisesti kiikuttaa pentua mukanani aivan joka paikkaan: agilityhalliin, rautatieasemalle, linja-autoihin, kirjakauppaan... Ja erityisesti turisteilemaan agilitykisoihin ja suurten kaupunkien keskustoihin enemmän kuin Hoinaa vein. En halua toista hallissa sekoavaa tai edes vain vaihtuvia valomainoksia pelkäävää koiraa. Muuten teen kaiken aivan kuten Hoinan kanssa kaksi vuotta sitten. Siitähän kasvoi sentään maailman helpoin ja rakastettavin kotikoira.

Koska Hoinassa on minulle vielä moneksi vuodeksi ei vain harrastuskaveria vaan myös ihan rehellistä työnsarkaa, Chhainasta odotetaan luonteelta monin tavoin Hoinan vastakohtaa: rauhallista, ei-maanista, jopa ehkä vireeltään agilityyn nostateltavaa koiraa. Esimerkiksi taistelutahtoa sillä oli tytöistä vähiten, joten ensimmäiset viikot sen kanssa opetellaan vain leikkimään ja "riehumaan" silloin, kun minä niin toivoisin. Pentutestin kuvauksen mukaan Chhaina on luonteeltaan helppo, rauhallinen ja ensimmäiseksi koiraksi sopiva pentu. Katsotaan, mitä likasta kasvaa! Toivottavasti pentu saa minut myös kantamaan kameraa vähän useammin. :)