Minut ristittiin tänään uudelleen - Toyota-tädiksi. Syy löytyy alla olevista kuvista ja autokoulun kakkos- (krhm, anteeksi, siis tätä nykyä) syventävästä vaiheesta. Ajelin tänään maksa ja perna toisiaan lujaa rutistaen Kulloon ajoradalle vain koska oli pakko. Kuka oikeasti haluaa liukastella tahallaan, jotkut jopa huvin vuoksi? Minulle riitti parinviikontakainen mökkitien alta sortuminen ja siltä ulos suistuminen...
Mutta miten olinkin niin ulapalla, että luulin saavani aamupäivällä keveän (jännityksen)laskun parin tunnin teoriasessiolla? Vielä mitä! Kukaan ei kertonut minulle, että pitäisi törmätä seinään 10km/h saati sitten joutua istumaan autossa ylösalaisin! Toisaalta ehkä ihan hyvä niin, muuten olisin saattanut keksiä jonkin kivan tekosyyn olla kokonaan menemättä. :D Hyvä etten pyörtynyt ja oksentanut sen auton kattoon - tai siis jälkimmäistä ensin.
Loppujen lopuksi koko systeemi oli aika hauska (kuinkahan monta kertaa minun pitää vielä päätyä samaan lopputulokseen ennen kuin uskon, ettei etukäteen panikoimisessa ole mitään älliä?) ja aika kului nopeasti. Vähän kyllä hurjistuttaa, miten pahasti tuolla liikenteessä voikaan käydä jo pienillä nopeuksilla... Ruokatauon - josta minulle ei paljon iloa ollut, sillä unohdin hermostuksissani ottaa eväätkin mukaan - jälkeen siirryimme radalle, joka onnekseni oli mahdollisimman huonosti liukastettu. Ryhmämme sai surutta vetää kasteltuja kurveja jopa 70km/h ja silti jarrutus onnistui vielä todella hyvin ja nopeasti. Minun ei siis tarvinnut toistaa ojaanajon jälkeisiä liukkaita painajaisiani tosielämässä!
Vetäjä valisti meitä erityisesti autossa olevien irtotavaroiden kovassa vauhdissa saamasta massasta ja myös tarkisti jokaisen auton sisätilojen nykytilanteen. Kun hän näki ovelta, että takapenkilläni on koiranboksi, saatoin jo nähdä voitonriemuisen ilmeen: "Ai jahas, mitäs sulla täällä onkaan?" Oli muuten kokemisen arvoinen hetki, kun hän huomasikin kevythäkin olevan turvavöin köytetty ja kahden penkin väliin puristettu! :) "No katos tätä, ei oo totta! Siis täähän on vöillä kiinni! Ihan itsekö sä tän olet keksinyt tän ja viritellyt tänne?" No ei kuule, kun joulupukki! Kun siinä lyhyen sananvaihdon jälkeen vetäjä totesi mun tietävän oman autoni asioista aika paljon (mm. edellisenä iltana olimme sattumalta juuri vaihtaneet siihen renkaat ja tarkistaneet niiden paineet), minut toivotettiin tervetulleeksi kouluttautumaan ajonopettajaksi - toistamiseen. Ensimmäinen kerta oli viikko takaperin arvioivan ajon jälkeen. Ei vissiin ihan negatiiviseksi tulkittavaa palautetta? :D
Oikeastaan minulla ei kyllä alunperin ollut mitään muuta kerrottavaa kuin se, miten ihanalta Wunderbaumilla varustettu auto voi tuoksua. Jos minulta ovatkin kaikki teinivuosien järkytykset jääneet kokeilematta, tämä hullutus varmaan suotakoon? Meille ei ole ikinä saatu ostaa tuoksuhärpäkettä vanhempien autoon, joten nyt omaan autooni ostin niitä kertalaakista varastoonkin. Ah! Voisin vaikka asua siinä tuoksussa! Sääli, ettei hajumolekyylejä saa täällä blogissa jaettua! Ostakaa siis omat Wunderbaumit ja olkaa ihmisiksi liikenteessä! Ainakin minulla on maailman kallein lasti kyydissäni, tulevanakin viikonloppuna. :)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti