Elämänjano on uteliaisuutta

Tämä postaus on lojunut virtuaalisessa pöytälaatikossani jo kuukauden verran, ja nyt syysloman tullen sain sen vihdoin julki! Aikamuodot joutuivat kuitenkin ensin tehosyyniin. Kuvat ovat valitettavan huonolaatuisia, sillä suurin osa on kännykkäkuvia tai Facebookin välityksellä jaattuja. Haluan kuitenkin jättää näistä ikimuistoisista kohtaamisista jäljen myös blogiini, koska kulttuurien kohtaaminen oli paitsi teema juuri tehdyissä tenteissäni, myös osa jokapäiväistä elämääni ja opintojani. Siispä jos joku on Facebookissa lukenut ihmeissään vampyyri- ja ufoluennoistamme, tämän postauksen alkupää on sitten se toinen ulottuvuus kulttuurintutkijuutta ja ehkä sukulaisille helpotuskin: kyllä minä opiskelen ihan oikeita asioita. :D


Minulla on ollut tässä lähikuukausina muutama aika mielenkiitoinen päivä! Yliopistolla on nimittäin menossa meidän ainejärjestömme vierailusarja Turun alueen erilaisiin uskonnollisiin yhdyskuntiin, ja tähän mennessä olen ehtinyt käydä Turun juutalaisessa synagogassa ja Suomen vietnamilaisten buddhalaisten temppelissä. Vierailusarja on vasta alussa, joten vaikka mitä mielenkiintoista on vielä luvassa!

Jälkimmäinen vierailu on fyysisyytensä takia paremmassa muistissa: se käynti oli kyllä mahtava! Tarkoituksenamme oli vain mennä kuulemaan kyseisestä buddhalaisyhteisöstä ja sen toiminnasta sekä tietysti katsomaan heidän upeaa temppeliään, joka kyllä hyvällä tavalla pomppasi vahvasti silmille perinteisestä suomalaisesta peltomaisemasta. Satuimme paikalle kuitenkin juuri sopivasti heidän aloitellessaan seremoniaansa, ja niinpä saimme onnekkaina osallistua noin tunnin mittaiseen, vietnaminkieliseen rituaaliin. Saimme todellakin osallistua, nimittäin uutterimmat meistä - ja näihin luen myös itseni - tekivät virallisten osallistujien kanssa myös kaikki 108 seisomasta otsa maahan kumarrusta putkeen. Täytyy sanoa, että varmasti jo ennen puoliväliä reiteni olivat aivan maitohapoilla, minkä vuoksi ajantaju katosi nopeasti ja keskityin vaan selviämään seuraavasta ylös nousemisesta ja rukoilemaan, että seuraava olisi viimeinen. :D Hatunnosto näiden vietnamilaisten reisilihaksille!

Budhhalaisvierailua seuraavana päivänä laskeuduin rappusia yliopistolla, busseissa ja kotona epätoivoisesti irvistellen, paikoin ulisten ja kaiteissa roikkuen, kun jalat ovat poksahtamaisillaan. :D En silti vieläkään jättäisi yhtäkään kumarrusta tekemättä - sen verran ainutlaatuista oli saada tosiaan ihan konkreettisesti osallistua aivan uusiin, toisten kulttuurien seremonioihin.

Paasni-juhlassa tarjoiltu mielettömän herkullinen yhdistelmä suolaista ja
makeaa - rinkulaleivos maistui pehmeältä tippaleivältä kardemumman kera!

Paitsi että pääsen tutustumaan erilaisiin kulttuureihin opintojeni kautta minulla oli muutama viikko sitten myös etuoikeus päästä näkemään eräitä suomalaiseen yhteiskuntaan sovitettua kulttuureja ihan läheltä: nepalilaisuutta ja hindulaisuutta. Olen pitkään harmitellut, kun herra B ei ole konkreettisesti tutustuttanut minua esimerkiksi nepalilaisiin juhliin, joten voitte kuvitella, että hyppäsin riemastuksesta kattoon, kun Facebookiini kilahti kutsu ystäväpariskuntamme juhliin. Seremonia oli paasni, joka rakentuu noin puolivuotiaan lapsen ruokinnan ympärille. Paasnissa vauva saa ensimmäistä kertaa muuta ruokaa kuin maitoa, ja syö siis monipuolisemmin myös paasnista eteenpäin. Jos yhtään tuntee aasialaista kulttuuria, niin mitäpä veikkaatte, mikä tämä muu ruoka on tarkemmin sanottuna? :D No riisi tietysti!

Olin näissä juhlissa ainoa ulkoryhmäläinen, joten stressasin hieman etikettiä, jota en tuntenut ollenkaan. Vielä juhlapaikalle mentäessä panikoin ja kyselin herra B:ltä, kuuluuko minun onnitella vai vain tervehtiä, ja jos onnittelen, niin keitä: vanhempia, vauvaa vai molempia. Vauvan vanhemmat ovat kuitenkin maailman ihanimmat ja rennoimmat ihmiset, joten huoli lähti aika aikaisessa vaiheessa pois.

Koska en ole kysynyt muilta kuvatuilta lupaa kuvan julkaisemiseen,

katsoin korrektiksi estää heidän tunnistamisen. Kuva © S. Karki

Oli mielenkiintoista nähdä, millaisia rituaaleja paasniin kuuluu, ja kuulla tältä isältä, miten paljon riisutumpi versio tämä suomalaiseen maisemaan tuotu seremonia oli. Pääpiirteittäin se kulki täällä niin, että vanhemmat istuttivat lapsen syöttötuoliin, tekivät tämän kasvojen edessä lyhdyllä ja suitsukkeilla ympyrää sekä laittoivat vauvalle punaista tahnaa - jossa oli raakoja riisinjyviä - otsaan ja kukan terälehtiä hänelle puettuun hattuun. Vauvalla oli siis tietynlainen perinteinen juhla-asu yllään. Edellämainittujen jälkeen vanhemmat antoivat vauvalle riisivanukasta. Tämän jälkeen äiti asettui istumaan tuolille vauva sylissään, ja sen jälkeen jokainen vieras kävi vuorotellen niin ikään sipaisemassa punaa vauvan otsaan, asettamassa kukan vauvan hattuun ja syöttämässä hänelle riisiä. Minä jännitin syöttötilannetta sen verran, että sysäsin sen herra B:n harteille siinä missä itse huolehdin vain tyttölapsen koristelusta. Olisin varmaan kuollut nolouteen, jos vauva olisi kieltäytynyt lusikallisesta tai alkanut parkua! :D Samalla jokainen antoi lapselle vuorollaan lahjan, ja me - kuten moni muu - veimme vauvalle lelun.

Kuva © S. Karki

Kekkerit pidettiin minun ja herra B:n vakio- ja lempiravintolassa, nepalilaisessa Masalassa täällä Turussa. Ravintolan ruoka on aivan mieletöntä, ja minusta on todella surullista, miten hitaasti ihmiset ovat löytäneet kyseisen ravintolan - olkoonkin, että hieman piilossa olevalla sijainnilla on varmasti osuutta asiaan. Koska toivon todella, että saamme Masalan ruokaa jatkossakin, kysyin ravintolan omistajalta, saanko suositella heidän ravintolaansa blogissani ilman mitään vastapalveluksia. No kyllähän hän tietysti intti, että hänen täytyy saada tarjota siitä hyvästä lounas, mutta toivon, että hän unohtaisi asian pian! :D Tämä ei siis ole ostettu mainos, vaan puhdas suosittelu syvältä sydämestäni: käykää kokeilemassa palak paneeria tai vegetable kormaa! Ne ovat sanoinkuvaamattoman hotkaistavia! Myös siskoni vaatii päästä syömään "sitä hyvää ruokaa", kun käy meillä kylässä. Linkki ravintolan sivuille löytyy nykyään tuosta blogimme sivupalkista - ihan omasta aloitteestani ja itsekkyydestä. Masalan ruokaa on vaan pakko saada myöhemminkin!