Jotakin uutta, jotakin vanhaa

Paluu Turkuun on tuntunut hyvältä. Ensimmäinen viikko johdantokurssia ja tuutorointia on takana, ja odotan kurssien alkua yhä innolla. Kun kaikille kulttuurin- ja historiantutkimuksen laitoksen opiskelijoille yhteisessä tilaisuudessa mainittiin uskontotiede, kansatiede ja folkloristiikka, minulle tuli ensimmäistä kertaa aito, sisäinen riemu tajutessani, että jes, minä opiskelen tätä! Viime vuonna kuuntelin samaisessa tilaisuudessa, mitä kaikkea mielenkiintoista muut alkavat opiskella, enkä kokenut minkäänlaista ylpeyttä itsestäni tai pääaineestani.

Ryhmäämme kuuluu reilut 30 opiskelijaa, mutta jonkinlainen hajaannus kuitenkin tapahtuu ensimmäisen vuoden aikana, kun kaikki suuntautuvat sitten yhteen kolmesta aineesta. Uusien ihmisten kanssa on ollut helppo jutella, ja meille on järjestetty tälle viikolle kaikkea kivaa, kuten eilinen Bollywood-leffailta, ilmainen kaupunkijunalla ja jokilautalla ajelu tälle illalle ja saunailta perjantaille.

Jännitin etukäteen, millä tavoin opiskelun luonne muuttuu uuden pääaineen myötä, ja olihan se pienoinen järkytys huomata, miten paljon jo pelkästään ensimmäisessä periodissa on luettavaa: seitsemän kirjaa! En ole uskaltanut edes laskea tarkalleen, mutta sivuja on sellaiset 2000... Jessus! Enhän minä lukenut koko viime vuoden aikana edes yhtä vaivaista 200 sivun oppikirjaa! :D Olihan meillä toki mielin määrin esseitä, esitelmiä ja kaunokirjallisuutta, mutta silti. Minä en osaa lukea - tai no osaan tietysti, mutten ole mitään lukijatyyppiä. Ajattelin siis olla itselleni armollinen ja kohdata tiiliskivikasan heti. Yritän saada ainakin toisen kehityspsykologian kirjoista lähes loppuun muistiinpanoineen jo ennen kurssin alkua, jotta voin sitten keskittyä pääaineeseen kunnolla. Parituhatta sivua asiatekstiä parissa kuukaudessa allekirjoittaneen lukunopeudella ei vaan muuten onnistu, ei sitten millään. Tähän mennessä lukeminen on kyllä onneksi sujunut moitteettomasti ja suorastaan innolla, sillä rakastan psykologiaa ja muistan vielä paljon ylioppilaskirjoitusten ajalta. Kaikki on siis ollut pääasiassa vanhan kertausta. Samaa en voi sanoa, kun vilkaisen noita kulttuurintutkimuksen kirjoja... Mutta kevyemmästä on hyvä aloittaa! :)

Olemme myös saaneet kotiin vähän uutta ilmettä, kun kyllästyin sohvapöydättömyyteen ja haimme asiaan helpotusta. Löysimme vielä juuri sellaisen pöydän, kun olimme etsineetkin, ja Herra B piiloinsinöörinä keksi asettaa sen päälle lasilevyn vanhasta taulustaan ja kiinnittää sen turvallisuuden vuoksi koukullisilla imukupeilla korin punoksiin. En käsitä, miten jollakulla voi aina välähtää moisia tee se itse -ideoita! :D

Lopuksi on vielä pakko hehkuttaa, että olin kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun pääsin mukaan lauantaina lähistöllä järjestettäviin hakutreeneihin! Vaikka en ole koskaan ollut innostunut PK-lajeista kisamielessä, olen silti halunnut päästä kokeilemaan niitä jo Rillan ollessa pentu, ja nyt kuusi vuotta myöhemmin toiveeni vihdoin toteutuu. :) Facebookissa joku kyseli lisävahvistusta treeniporukkaansa, ja halukkaita - suurin osa aivan ummikkoja, kuten allekirjoittanutkin - oli niin monta, että järjestäjät päättivät jakaa treenaajat kahdelle eri päivälle, eivätkä kaikki siltikään mahtuneet mukaan. Minä satuin onnekseni huomaamaan ilmoituksen reaaliajassa, ja niinpä Hoina pääsee lauantaina etsimään metsästä kännykkäni sijaan ihmisiä! Chhainakin pääsee tietysti mukaan katselemaan ja jos meillä käy tuuri myös tallaamaan aluetta.

Olen aivan innoissani siitä, että pääsemme jo toistamiseen tänä syksynä kokeilemaan jotakin aivan uutta mutta kuitenkin jotain, johon Hoinalla luulisi olevan esine-etsinnän jäljiltä hyvä pohja valmiina. Mikäli lukijoissamme on hakuilijoita, kuulisin mielelläni, millaista treeniä näin aloittelevalle saattaisi olla luvassa! :)