maanantai 14. lokakuuta 2013

X-files

On aamu ennen kahta tenttiä. Viikonlopun vietin Lempäälässä Miikku-kasvattajan luona tekemässä kaikkea muuta kuin lukemassa tenttikirjoja ja mitä teen nyt aamulla: kirjoitan viikonlopusta tietysti! Kuvamateriaalia ei valitettavasti reissulta ole kuin puhelimella napsitut pikaotokset, mutta toivottavasti sepustus täydentää niitä sitten senkin edestä.


IMG_8724 IMG_8738

Valmiina lähtöön!


Lähdimme Hoinan kanssa kahdestaan Miikulle jo perjantai-iltana, ja Fina jäi herra B:n kanssa kotosalle. Myös Hoinan veli Lieska omistajineen yöpyi kasvattajalla koko viikonlopun, joten meillä oli oikein hauska tyttöjen viikonloppu. Reissun varsinainen tarkoitus oli kuitenkin lauantain luustokuvaus. Ennen kuin väsyneinä pääsimme eläintarvikeliikkeen ja Subwayn kautta takaisin maaseudulle, vietimme pienessä huoneessa kuusi tuntia istuen ja odottaen, kun koirilta yksi toisensa jälkeen kirjaimellisesti pistettiin taju kankaalle ja läpivalaistiin sitten koko kroppa: kyynäret, olat, selkä ja lonkat. Iltapäivää kohden humalassa hoippuvat bordercolliet lisääntyivät täysjärkisten kustannuksella, mutta onneksi uutiset olivat kaikkien pentujen kohdalla iloisia. Luusto oli jokaisella kunnossa selkää ja olkia myöden, vaikka tassuvikaisella Prolla tietysti väärin luutunut tassu oli ennallaan - joskin paljon parempi kuin oltiin pelätty!




Hoina vuoroaan odottelemassa ja hetken päästä tillin tallin


Hoinalla ja Lieskalla kummallakin todettiin myös pieni nivelsidevamma: Lieskalla varpaassa ja Hoinalla lonkassa. Huomasin torstaina treenien jälkeen, että Hoina ravasi aavistuksen vinoon, joten kyseinen haaveri voisi senkin selittää. Kuvissa lonkan tilannetta ei näkynyt millään lailla, mutta eläinlääkäri sai käsin jotenkin lonksuteltua niveltä, joten nyt luvassa on kuukauden-parin agilitytauko. En tiedä, missä vaiheessa moinen vamma on tullut, mutta lääkärin mukaan se ei paljon pikku liukastumista enempää vaadi. Minä tietysti jouduin taistelemaan itkua vastaan koko lauantai-iltapäivän, vaikka vamman kuuluisi parantua normaaliksi pelkällä levolla ja fysioterapeutin ohjeilla. Jotenkin vaan se, että pentueen isoin yllätysuutinen koski taas minun koiraani, tuntui siinä vaiheessa todella epäreilulta, enkä voi kieltää olleeni pettynyt joutuessani heti perumaan loppuvuoden treenejä, keppitehokurssin ja Roosan ja Pennin kanssa suunnitellun agilityviikonlopun. Terveys tietysti ennen kaikkea, mutta ajoitus vain oli niin ilkeä: edessä oli juuri kaikkea ekstrakivaa, ja vastahan pääsimme juoksutauoltakin. Kun tästä lepotauosta päästään, saammekin jo odotella seuraavia juoksuja.



Hoina ja Lieska heräilemässä ja Hoina illalla "pesässään" liinavaateboksissa


Onneksi olin sentään ehtinyt varata fysioterapeutin ennaltaehkäisevän käynnin jo viikko sitten, jotta saamme jo parin viikon kuluttua uuden arvion vammasta ja kenties joitakin jumppaliikkeitä. Kipeä tuo koipi ei tunnu olevan, johan siitä kertoo viime treeneissä täyskorkeiden maksirimojen ylhäällä pysyminenkin, mutta jumia se varmaan on aiheuttanut. Silti omistajan vastuu oman koiransa kuntoutumisesta on Rillan tapauksen jälkeen karmea taakka näinkin pienessä vammassa. "Fyssarilta saat varmasti jumppaliikkeitä" oli kuin dejavu kolmen vuoden takaisesta shokista.



Likka äiteensä kanssa :-)


Sunnuntaiaamuna menimme vielä koko sisarusparven voimin treenaamaan, joskin meillä tietysti treenilaji muuttui tokoksi. Näytin erinäisiä alokas- ja avoimen luokan liikkeitämme sekä treenivaihettamme ohjatun noudon kanssa. Saimme paljon hyvää palautetta edistymisestä, ohjatun eri suuntien erottelusta ja jäävien nopeudesta, mutta tokokonkarien silmissä seuraaminen on yhä suurin työsarkamme - niin kuin se onkin. Myös paikkamakuuta teimme ääriolosuhteissa niin, että koirien takana toinen koira teki agilityä haukkuen. Hoina sieti niinkin kovaa häiriötä yllättävän hyvin. Agilityhulluna se tietysti kurotteli päätään korkealle, oli muutenkin levoton ja taisi kerran nousta istumaankin, mutta ei lähtenyt paikoiltaan. Saimme siis reissun lopuksi hyviä treenivinkkejä, ja nythän toko onkin parin kuukauden ajan päälajinamme. Onneksi minulla on juuri nyt kova tokokuumekin, joten emmeköhän me saa pidettyä itsemme kiireisenä senkin lajin parissa. :)

9 kommenttia :

  1. Uskon, että oli järkytys tuon vamman löytyminen. Onni onnettomuudessa kuitenkin, että se paranee levolla ja oikeanlaisella jumpalla. :) Jos teillä vain tokoilu onnistuu, niin siinähän on paljon liikkeitä, joita harjoitella. Tunnarin treenaaminen väsyttääkin mukavasti koiraa ja aiheuttaa alkuvaiheessa (ja mahdollisissa ongelmatilanteissa) myös omistajalle tekemistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä meillä tokossa työstettävää riittää! Juurikin tunnistusnoutoon ja kaukokäskyihin saimme lisää ohjeita ja lisäksi meillä on nyt hyvä syy harjoitella seuraaminenkin kuntoon.

      Poista
  2. Onpas Hoiskilla jotenkin samanlainen ilme kuin mamalla, vaikka korvat osoittaakin ihan eri ilmansuuntiin! :D

    VastaaPoista
  3. Voi Hoinaa :( onneks ei sentään mitään vakavempaa.

    Missä te tokoa muuten yleensä treenaatte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jose: Voi kuule, tuossa kuvassa näkyy vielä kovin vähän sitä kaikkea, mikä neitosilla oli yhteistä! Roihu kiehnää aivan samalla tavalla kuin Hoina, kaikki katseet ja eleet ovat identtisiä ja kehotus "käy siihen" johtaa aivan samanlaiseen selällä lattialla venkoiluun kuin meilläkin! :D Korvissa tosiaan on se suurin ero...

      Tuntsa: Me treenaamme tokoa ihan itseksemme tai korkeintaan naapurin koirakon kanssa tässä aivan lähellä sijaitsevalla pienellä hiekkakentällä. En tosin tiedä, onko kentän vieressä asuvalla vanhalla pariskunnalla jotakin sitä vastaan, sillä kerran näimme poliisien ajavan hiljaa kentän suuntaan juuri sieltä lähdettyämme ja toisella kertaa verhot vaan heiluivat, kun kolme päätä kurkisteli ikkunasta meidän touhujamme... Mutta mikä ihme siinä häiritsisi yhtään sen enempää kuin palloilevat ja kiljuvat lapsetkaan? :D Hoina ei edes pidä ääntä.

      Poista
  4. Joo, ajattelinkin, että eihän sisällä oikein mahtuisi harjoittelemaan. Kuulostaa kyllä kieltämättä hassulta, ei treenauksen ketään kuuluisi häiritä.. :)

    VastaaPoista
  5. Mistäs kennelistä Hoina on muuten hankittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta koirien sivultakin se löytyy, mutta Päkäpaimenesta :)

      Poista
  6. Kiitos, en tajunnut ennen että tuoltahan löytyy tuommoinenkin.

    VastaaPoista