Lupailin taannoin syvällisempää postausta revontulista, joten saamanne pitää - tosin pelkkiin revontuliin en ajatellut paneutua. Siellä Rukalla ollessamme saimme siis tosiaan nähdä upeimman taivaan valonäytelmän reiluun kymmeneen vuoteen (muistan yhä Loviisassa 8-9-vuotiaana näkemäni koko taivaan peittäneet revontulet, jotka olivat kuin suuri vihreä hämähäkki pään yläpuolella) ja yllätysyllätys se laittoi minut miettimään (mikäpä ei minua mietityttäisi...). Leiskuvat ja vinhaa vauhtia vaihtuvat valojuovat olivat aktiivisimmilla hetkillään jopa hieman pelottavia - jotakin niin outoa, kaunista ja erilaista. Ajoittain ne kerääntyivät ikään kuin napakohtaan suureksi vuoroin aukenevaksi, vuoroin sulkeutuvaksi silmäksi. Nuo revontulet olivat jotakin niin vaikuttavaa, että tähtitieteilijä-Bea 7v. heräsi taas henkiin ja olisi mieluummin kylmettynyt kameransa kanssa lumikasaan kuin lähtenyt kesken kaiken sisälle. Kun äiti vihdoin mökissä tiedusteli, kuulimmeko valoilmiön ääniä, ryntäsin takaisin ulos. Wau, siis mitä ääniä!? Mutta esitys oli jo sammunut.
Kun sitten lähtöaamuna upeassa auringonnousussa jo ennen shamaaninlaulua Hoinan kanssa lenkkeillessäni olin jälleen pakahtua luonnon kauneudesta, jonkinlainen miniatyyripalapeli tuntui ratkenneen: en ole ateisti. En ole kyllä koskaan väittänytkään olevani, mutta nyt tajusin, etten ole. Luonto ja sen ilmiöt, kuten vaikkapa juurikin nuo revontulet, valtava rankkasade, ukkonen tai myrsky, saavat minussa aikaan juuri sellaisen pyhyyden tunteen kuin uskon jonkinlaisen jumaluudenkin kokemisen aiheuttavan - sellaisen, jossa aika tuntuu merkityksettömältä, minä pieneltä ja jokin voima vain itseä suuremmalta. Ja loppujen lopuksi uskohan minä kohtaloon, selvänäkijöiden ja meedioiden kykyihin, kummituksiin ja joulupukkiinkin. :D Kaikenlaiset animistiset luonnonuskonnot metsänhenkineen ja tonttuineen ovatkin supermielenkiintoisia. Tahdon uskoa saunatonttuihin! Vaikka olen aina ollut jotenkin epäuskonnollinen ja järkiperäinen, luonnonilmiöt yhdistyvät minussa hyvin helposti tietynlaiseen lapsenomaiseen taikauskoon. Hassua ja kai jotenkin suloisen naiiviakin? Hopefully! :)
Ekaluokkalaisena kerroin päivän tapahtumat kuu-ukolle mielikuvitusystävien sijaan.
Tästä päästäänkin hyvin taas opiskeluun - tai opiskelua edeltävään opiskeluun. Kuten aiemminkin olen maininnut, Åbo Akademin uskontotieteen pääsykoekirja oli jo hyvässä vauhdissa, kun tänään sitten vielä ennen hakemuksen laittamista tarkistin vielä viimeisen kerran, etteivät mitkään pääsykoepäivät menisi päällekkäin. Mielestäni olin tämän tarkistanut jo aikaisemmin, mutta jossakin kohtaa aivoja neuroni oli mitä ilmeisimmin etsiytynyt väärään synapsirakoon: Åbo Akademin ja Turun yliopiston uskontotieteen pääsykokeet - eli kaksi ensisijaista hakukohdettani - ovat tismalleen samaan aikaan! Onneksi tässä on vielä muutama päivä aikaa naputella valintansa yliopistohakuun, ja on minulla varasuunnitelmakin. Kamala pettymys vaan tietysti iski ja harmitus hukkaan heitetyn työn takia. Ehkä tästä voisi taas ottaa opikseen...
Tosi upeita kuvia! Täälläkin luetaan täyttä vauhtia pääsykokeisiin – ja kunhan nyt vain saa sen haunkin tehtyä ajoissa :D Voisi hieman ottaa päähän, jos se unohtuisi... Hupsis.
VastaaPoistaKiitos! Jep, minäkin säikähdin mahdollista myöhästymistä jo etukäteen ja tein haun sunnuntaina. Vähän vaan laski motivaatio kaiken suhteen, kun suunnitelmat menivät pieleen - eikä vaan vähän. Miksi tulevaisuus ahdistaakin niin ärsyttävän paljon? Haluan aina kaiken viimeisen päälle suunnitelluksi! :D
VastaaPoista