Kaksi päivää, neljä kansallispuistoa

Kun sähköpostiini kilahti Suomen hostellijärjestön mainos
järjestöreissaajaksi hakemisesta, siinä puhuttiin selvästi minusta –

ja vielä enemmän meistä. Rakastamme mieheni kanssa kotimaan
matkailua ja harrastamme sitä muutenkin koirinemme. Kun reissaajalta
vielä toivottiin kuvia, videota ja matkakertomusta, aloin viimeistään
silloin rustata hakemusta, ja tulimmekin valituiksi. Matka toteutettiin
yhteistyössä Suomen hostellijärjestön ja opiskelijajäsenenä edustamani
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestön kanssa. Kiitos upeasta matkasta!

Kuva © B. Ghimire

Vaikka rantaloma onkin silloin tällöin paikallaan, olemme mieheni kanssa ottaneet eräänlaiseksi elämäntyöksemme näyttää ihmisille, miten uskomattomia ja suorastaan satumaisia paikkoja Suomessa on. Etenkin opiskelijana päivät luonnon helmassa ovat hetkiä pois kaikesta kiireestä, aikatauluista, eivätkä tällaiset luksuslomat maksa mitään matkojen lisäksi. Kansallispuistot ja luontopolut esittelevät suomalaista kulttuuria omimmillaan – sitä vihreää kultaa, josta koulussakin puhuttiin. Noihin hetkiin ei tarvitse muuta kuin paikan, ihmisen ja läsnäolon. Siksi olemmekin kotimaan matkailuun ja erityisesti patikointiin niin hurahtaneet. Aivan uutta meille oli sen sijaan päästä testaamaan reissun yhteydessä hostellimajoitusta, ja varsinkin sen vuoksi odotin tulevaa matkaa innolla. Majoitus nimittäin avasi meille samalla aivan uuden mahdollisuuden lähteä sellaiseen suuntaan, johon emme aiemmin olleet lähteneet verkostojen puuttumisen tai muutoin liian kalliiden matkakustannusten vuoksi.

Matkaa suunniteltiin pitkään ja hartaasti, sillä budjettimme oli rajallinen ja koiratkin oli saatava mukaan. Patikkajalan vipatettua houkuttelevasti koko alkukevään, jo hakemuksen aikaan meille oli selvää, että tulisimme tekemään roadtripin useissa kansallispuistoissa pistäytyen. Siinä samalla saisimme kerrytettyä elämäntehtäväksemme tullutta kansallispuistokokemusta, sillä tavoitteenamme on päästä käymään kaikissa Suomen kansallispuistoissa elämämme aikana. Tämä nimenomainen matka kesti noin kaksi ja puoli vuorokautta ja kulki pysähdyspaikoiltaan seuraavasti: Turku–Rautalampi–Joutsa–Tampere–Tammela–Turku. Matkalla patikoimme Etelä-Konneveden, Leivonmäen, Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistoissa.

Lähdimme matkaan yhdeltä perjantai-iltapäivällä ajatuksenamme ajaa mahdollisimman vähin pysähdyksin majapaikkaamme, Korholan Kartanoon Rautalammille. Matkalla pysähdyimmekin vain syömään, tankkaamaan ja ostamaan aamu- ja iltapalat sekä retkieväät. Perillä Korholassa odotti äimistyttävän upea maalaiskartanopiha ja iloinen emäntä, taiteilija Oili Marski, joka esitteli meille tiluksia ja upeita maalauksiaan.

Meitä harmitti todella paljon, että aioimme viipyä vain juuri yön yli ja lähteä heti aamusella. Olisi ollut mahtavaa tutustua kartanoon ja sen emäntään paremminkin, mutta nyt ehdimme juuri ja juuri ottaa muutamat valokuvat pihan puistossa ja kömpiä sitten tunnelmalliseen kamariin nukkumaan. Ensi huokaukseni olikin, että eihän tämä ole mikään hostelli vaan todella ylellistä majoitusta, kun oli ihan oma talo käytössä keittiöineen päivineen! Me molemmat nukuimme sikeämmin kuin pitkään aikaan, emmekä itse asiassa aivan onnistuneet lähtemään liikkeelle niin aikaisin kuin olimme suunnitelleet. Onneksi lomalla ei ole aikatauluja!

Alin kuva © B. Ghimire

Aamulla lähdimme hieman epävakaisen sään vallitessa kohti Etelä-Konneveden osin vasta rakenteilla olevaa kansallispuistoa. Sadetta ripotteli silloin tällöin hiljalleen, kun kiersimme Kalajan kierroksen jylhät maisemat. Paljon siellä ei kuitenkaan viitsinyt kuvaamisen lisäksi pysähdellä, kun hyttysiä oli niin paljon, eikä meillä ollut mitään myrkkyjä mukanamme. Puistossa oli pitkospuita naputtelevien työmiesten lisäksi ainakin yksi isompi ryhmä, jonka kanssa vuoroin pidimmekin tahtia yllä. Myös parkkipaikalla oli paluumme aikana paljon autoja. Ilmeisen hyvän vastaanoton on siis kyseinen kansallispuisto saanut – eikä syyttä!

Matkaa kertyi Etelä-Konnevedellä 5,68 kilometriä, johon sisältyi niin rantaviivaa, metsikköä kuin jyrkkien kallioiden päälle kipuamistakin. Minua jaksaa aina vain hymyilyttää tuo yllä olevassa kuvassakin näkyvä kyltti "vuori loiva", sillä kun katsoo kuvia kallion päältä, niin mistään loivasta noususta ei ollut kysymys! Maisemat olivat ajoittain henkeäsalpaavat, ja puhuimmekin palaavamme pidemmällekin vaellukselle kenties teltankin kera, jahka puiston reitistöt valmistuvat.

Ensimmäisen etapin jälkeen ajoimme hyttysmyrkyn ostoa lukuunottamatta suorinta tietä päivän kakkoskohteeseen, Leivonmäen kansallispuistoon Joutsaan. Jos maisemat olivat Etelä-Konnevedellä äkkijyrkät ja selvästi metsäisemmät, Leivonmäen Harjunkierroksella maasto oli nimensä mukaisesti harjuista, kumpareista ja pohjakasvustoltaan matalampaa sammalmetsää. Vaikka olen itse elänyt lapsuuteni harjun kupeessa ja leikkinyt sen metsikössä, Harjunkierroksella maasto oli kuitenkin huomattavasti kuivempaa kangasmetsää ja siten silti aivan erilaista maisemaa.

Harjunkierros kulki myös pienten lampien tai kivikkoisten harjunreunojen ohi. Tarkoituksenamme oli kävellä rengasreitin lisäksi pitkän, kapean Joutsniemen kärkeen ja takaisin, mutta käännyimme aika alkupäässä takaisin, kun niemenrannoilla pesi joutsenia. Aivan reitin loppupäässä pysähdyimme pidemmäksi aikaa laavulle Rutajärven rannalle. Siellä valmistimme ja söimme kaikessa rauhassa päivän aterian, kastoimme koirat järvessä ja jätimme terveiset vieraskirjaan.

Leivonmäen 6,87 kilometrin jälkeen olimme ehtineet patikoida koko päivän aikana yhteensä 4h 20 min ruokataukoja laskematta. Käveltyjä kilometrejä kertyi 12,55. Kylläisinä lähdimme ajamaan Tampereelle, missä saimme majoittua mummuni asunnossa hänen ollessaan matkoilla. Ensi töiksemme lepuutimme tietysti väsyneitä jalkojamme saunan lempeissä löylyissä ja katselimme hetken TV:stä jalkapalloa. Jälleen hyvin nukuttu yö takasi varmasti uuden innon sunnuntaiaamun uusiin retkiin!

Toisena vaelluspäivänä molemmat retkikohteet sijaitsivat Forssan kupeessa, Tammelassa. Ensimmäinen patikka Korteniemen perinnetilalta avautuvassa Liesjärven kansallispuistossa oli meille juuri sopiva aamulenkki ajon jälkeen. Sääkin oli sunnuntana suotuisampi eikä vaihdellut niin rajusti kuin lauantaina. Liesjärvellä kiersimme Pohjantikan kierroksen, joka kulki aarniometsämäisessä ympäristössä todella korkeaksi kasvaneiden ja monien kaatuneidenkin puiden lomassa. Pitkäkärjessä pidimme lyhyen juomatauon, jonka jälkeen jatkoimme matkaamme lenkkiä pitkin takaisinpäin.

Lenkin lopuksi tarkoituksenamme oli mennä tulentekopaikalle valmistamaan päivän ruuat, mutta koska se oli varattu, nousimme hieman reittiä takaisinpäin muulle levähdysalueelle. Syömisen jälkeen löysimme parkkipaikalta vielä jonkun jättämän kiertävän Bookcrossing-kirjan. Nappasimme sen tietysti mukaamme kesälukemiseksi ja annamme sen sitten jatkaa matkaa. Liesjärvellä patikoituja kilometrejä kertyi 6,23.

Liesjärveltä ajoimme vain lyhyen matkan päähän Torronsuolle, jota meille on ehditty suositella jo joskus aiemminkin. Se olikin kaikista neljästä kansallispuistosta ainakin minulle itselleni se matkan kruunu. Koska meillä ei ollut tässä vaiheessa enää mikään kiire aikataulujen suhteen, kiipesimme ensin koirien kanssa näkötorniin ihailemaan tulevia maisemia lintuperspektiivistä. Lähtöpaikkaa tai reittejä ei ollut merkitty mitenkään kovin selkeästi, mitä ihmettelimme suuresti. Niinpä lähdimme vain seuraamaan polkua, joka veikin pitkospuille. Löysimme siis suon, ja se oli ainoa asia, jolla lopulta oli merkitystä. Niihin maisemiin olisin tahtonut jäädä ikiajoiksi, niihin väreihin, siihen tuulen tuiverrukseen, siihen rauhaan.

Kun pitkospuut vain jatkuivat ja jatkuivat, käännyimme jossakin melkein kolmen kilometrin päässä takaisin. Alunperin tarkoituksenamme oli ollut kiertää vain 1,5 kilometriä, mutta lopullinen matka olikin sitten 4,29 kilometriä! Palasimme parkkipaikalle jo ohittamamme ainoan risteyskohdan ohi, ja vasta perillä meille selvisi, miksi opasteet olivat niin huonot: emme olleet huomanneet lähdön infotauluja parkkipaikalla ollenkaan, eli olimme lähteneet kiertämään reittiä takaperin! Onneksi pitkospuilla ei voi paljon eksyä... Tästä virheestä olen kyllä onnellinen, sillä näin pääsimme käymään paljon pidemmällä suolla ja nauttimaan mykistävistä maisemista huomattavasti kauemmin kuin olimme suunnitelleet.

Kotimatka Turkuunkin sujui vallan miellyttävissä merkeissä, kun reitti kulki läpi Someron upeiden maalaismaisemien. Kovin väsyneitäkään emme olleet – olimmehan nukkuneet täydet, makoisat unet pehmeissä sängyissä ja kulkeneet matkan pienissä pätkissä. Painavia lastejakaan ei tarvinnut kantaa, kun kullekin patikalle tarvitsi ottaa vain siellä pakolliset vesipullot, sadevaatteet ja ruuantekovälineet. Vaikka seuraavaksi teltassa yöpyminen taas houkuttelisi, myös toinen tämänkaltainen, siistiin sisämajoitukseen tukeutuva ja monia kansallispuistoja yhdistävä matka on suunniteltu tulevaisuuteen. Kun kerran mottomme on käydä jokaisessa Suomen 39:ssä kansallispuistossa, ei liene kiellettyä koettaa välillä nopeuttaa missiota? Yhdessä olemme kiertäneet kuitenkin vasta kahdeksassa, eli tekemistä riittää!

Ei merta edemmäksi kalaan

Kun meillä on vapaa viikonloppu, olemme yleensä aina jossakin, sillä silloin on aikaa kisata tai kyläillä sukulaisilla ja tutuilla. Kun luvassa olikin nyt pitkästä aikaa muista menoista vapaa Turun-viikonloppu, päätimme jo ennalta, että sään salliessa voisimme tehdä kevään ensimmäisen päivävaelluksen. Reittivalintaa pähkäilimme vielä lähtöaamuna, mutta koska illaksi oli muutakin tekemistä, päädyimme läheisiin Pyhän Katariinan polkuihin Kaarinassa.

Polut olivat suureltaosin paksun jään peittämät, joten meno oli hidasta ja koirat joutuivat lönkyttelemään "kävelykeppeinä" kummallakin sivullani. Alkumatkasta etsimme lähistöllä piilevää geokätköä vajaan tunnin verran kallionkoloista, mutta koska puhelimen kätköohjelma oli todella surkea, etsintä oli täysin hakuammuntaa. Vasta tosiaan vajaan tunnin päästä jatkoimme lähes luovuttaneina matkaa, kunnes huomasimme kallion jatkuvan vielä reitin toisellakin sivulla. Pari vilkaisua sinne ja irtokivien pyörittelyä vaadittiin, ennen kuin saatoin nostaa purkin riemunkiljahduksien saattelemana esiin. Tämä kätkö olikin kenties palkitsevin koskaan, kun se tosiaan viimeisellä toivon kipinällä pitkän etsinnän päätteeksi löytyi!

Toistakin kätköä yritimme kaivella, mutta koska huomasimme, miten hankalaa etsintä oli ilman kunnon GPS:ää, emme jaksaneet hakea sitä kovin kauaa. Nälkä kurni jo vatsassa, ja niinpä jatkoimmekin matkaa laavua kohti. Laavulla ja näkötornilla olikin paljon porukkaa ja ihmisiä tuli ja meni koko ajan, joten pystytimme oman leirimme sivummalle kalliolle. Gimpulla oli retkikeitin matkassa, joten sillä saimme hyvin kokattua niin sienikeitot, nuudelit kuin lampaan lihatkin. Jestas, että lämmin ruoka voi maistua hyvältä ulkona viileässä...

Loppumatka taittuikin keveästi, ja matkan kokonaissaldoksi tuli vajaat 7,5 kilometriä. Liikekannalla olimme 3 tuntia 39 minuuttia, mutta ruokataukoineen kokonaisaikaan saa melko varmasti lisätä vielä ainakin tunnin lisää. Hieman oli vielä viileää ja liukasta, joten tällainen pienempi patikka oli aivan riittävä. Josko sitten keväämmällä ja alkukesästä ehtisimme tehdä pidempiäkin reissuja ennen kuin aletaan odotella Salamanterin juoksuja.

Menneen talven lumia

Juhuu, elossa ollaan! Emme me sentään täysin hiljaiseloa ole eläneet, kuulumisia on vaan tullut päiviteltyä pääasiassa Facebookiin tai pentusuunnitelmien puolelle. Pikaisena koosteena voisin tällekin puolelle summata, että Chhaina on saanut agilityssä kakkosluokasta kaksi nollaa, joilla ovat irronneet myös voitto ja kakkossija. Viimeinen nousunolla olisi tarkoitus repäistä tässä kevään aikana. Chhaina kävi myös lopuissa virallisissa terveystarkastuksissa, ja nyt likka on sitten vielä tuplaten priimaa: niin silmät, sydän kuin polvetkin olivat terveet ja lausuttiin parhaiksi mahdollisiksi! Jospa tulokset ilmestyisivät KoiraNettiinkin pikkuhiljaa...

Kuva © Taina Korhonen

Viikonloppuna sekä Hoina että Chhaina pääsivät tervehtimään lampaita - Chhaina toista ja Hoina ensimmäistä kertaa. Hoinan osalta positiivinen yllätys oli se, ettei se vastoin oletuksiani pelännyt lampaita vaan oli innoissaan eikä hätkähtänyt puskuyrityksistäkään, mutta eipä se kyllä niistä paimennusmielessä mitään tuumannut. Se näki minut ja vain minut. Chhaina pääasiassa haisteli vain tiluksia ja söi kakkaa, mutta pari kertaa videolla vilahtaa jo pisaroita syttymisestä. Yksi tällainen videolle osunut hetki löytyy Instagramista. Tulemme varmasti vielä sytyttelemään useamman kerran, sillä nuo pienetkin pilkahdukset tuntuivat kyllä aivan mahtavilta ja haluan todellakin nähdä, miten tuo vaiston väläyttely kehittyy!

Paljon muuta meille ei kuulukaan, kunhan olemme lenkkeilleet ihanissa säissä, kuumeilleet taas patikoiden perään ja suunnitelleet pentujuttuja. Toivottavasti tulevasta kesästä tuleekin ikimuistoinen sillä saralla! Viikonloppuni ovat aika tehokkaasti menoilla täytettyjä jo melkein heinäkuuhun saakka, joten vain oleiluunkin voisi lähitulevaisuudessa satsata. Epäilenpä, että tämä blogimme pysyy siis melko säälittävänä koko kevään, ja päivityksiä tapahtuu lähinnä pentusuunnitelmien, Facebookin ja Instagramin puolella. Toivottavasti saisimme kuitenkin aikaiseksi kevään ensimmäisen patikan jo pikimiten, sillä palan halusta lähteä tallailemaan uusia polkuja. Ensi talveksi ehdimme onneksi juuri parahiksi löytää maailman kauneimmat retkihiihtomaastot Kurjenrahkan kansallispuistosta. On mieletöntä, miten erilaiselta ja aina silti yhtä kauniilta erämaa voi näyttää eri vuodenaikoina. Jos jollakulla muullakin retkeilyreisi tutisee, katselkaapahan Yle Areenasta Erämaan lumo -dokumenttisarjaa. Se ei ainakaan paranna olotilaa! ;)

Iltapatikka Teijon kansallispuistossa

Kävimme muutama viikko sitten Teijon kansallispuistossa iltavaelluksella, jonka tarkoitus oli olla vain parin tunnin lenkki Matildanjärven ympäri mutta joka kestikin tuplasti kauemmin ja oli matkaltaan niin ikään tuplasti pidempi. Herra B oli käynyt samalla reitillä aiemmin, joten vasten omaa suuntavaistoani luotin liikaa miehen neuvoihin - eksyimme siis monessa kohdassa reitiltä. Suurin erehdys taisi teettää kolmisen kilometriä lisämatkaa!

Chhaina kävi valokuvaussession aikana - muutoin koirat olivat tietysti sääntöjen mukaisesti kytkettyinä - pulahtamassa kamalassa mutajoessa, mutta bordercollien turkki osoitti taas mielettömyytensä. Kuinka moni uskoisi, että kuvan koira tuli vielä samana iltana ilman minkäänlaisia suihkuja tai edes tassujen pyyhkimisiä sänkyyn nukkumaan jättämättä hiekanjyvääkään lakanalle?

Kaikki kuvat paitsi ensimmäinen © B. Ghimire

Loppujen lopuksi olimme ihan iloisia eksymisistä ja venähtäneestä patikasta, sillä viiden kilometrin lenkki olisi ollut todella nopeasti ohi - ja millään muullahan ei ollut väliä kuin sillä, että olimme pimeäntuloa nopeampia! Täpärällä se kyllä oli, mutta "lähelle" ei lasketa, ja sitä paitsi maisemat olivat hienoimmat juuri "väärällä" reitillä!

Kyllä sitä vaan aina noilla pienilläkin vaelluksilla käynnin jälkeen kysyy itseltään, miksi ihmeessä emme tee tätä useammin. Niin tälläkin kertaa, vaikka lähtö oli kovin takkuista ja saamatonta monta tuntia. Ehkä me vielä jonakin päivänä olemme käyneet Suomen jokaisessa kansallispuistossa, mistä itse salaa haaveilen...