On jo joulukuu, ja meidän laumamme on tehnyt paluuta arkeen jo kuukauden päivät. Takana on hurjan kiireinen ja antoisa syksy pentujen ja opiskelujen kanssa. On sanomattakin selvää, että kun aika vuorokaudessa ei riittänyt, opinnoista tingittiin. Siksi nyt joulukuulle on luvassa paljon muutakin kirittävää kuin vain kanditutkielman kimppuun käyminen. Pentujen elämää voi jatkossakin seurata Facebookissa ja nettisivuillamme. Ilokseni saan kuulla lapsosista lähes päivittäin, ja pystyn myös näkemään useaa pentua tasaisin väliajoin. Kenties saamme Turkuun yhteistyökotiin jääneestä Vilu-pennusta hieman isompana treeniseuraakin!
Meille kuuluu nyt ihan hyvää, vaikka tässä alkutalvesta käytiin aika syvälläkin. Parin viikon ajan keskusteltiin vakavasti siitä, onko Hoinan fiksua asua meillä enää ollenkaan ajoittaisen vahvan ja jatkuvamman lievän stressailun vuoksi. Kaikki meidän laumaamme pidempään seuranneet varmasti tietävät tämän tarinan, joten en käytä enää energiaa sen läpi käymiseen. Eniten minua kuitenkin huolestutti menneessä puolessa vuodessa Hoinan ja Chhainan muuttunut dynamiikka - se, että Hoina ei enää aina huolinut Chhainaa lähelleen sekä se, että Chhaina toisinaan vältteli Hoinaa lenkeillä. Hihnalenkkeily ei nimittäin ole järin miellyttävää, jos toinen säpsyy milloin mitäkin ja toinen tekee jatkuvasti U-käännöksiä takaisin tulosuuntaan.
Menneen ajan kertailua tärkeämpää on kaikesta huolimatta pohdinnan lopputulos, eli se, että Hoina jäi kotiin. Pahimmat oireilut ovat nyt lieventyneet, tai oikeastaan hävinneet taas liki kokonaan. Keväällä Hoina tullaan steriloimaan, ja lisäksi sen käytöksestä on konsultoitu ongelmakoirakouluttajaa. Käyty keskustelu oli kuitenkin minulle tärkeä ja herätti itseni miettimään ensimmäistä kertaa sitä, pärjääkö koira, eikä vain sitä, että minä itse pärjään Hoinan kanssa. Nyt vain toivotaan, ettei näin raskaisiin keskusteluihin tarvitse enää palata. Viime päivien positiivisimpia yllätyksiä ovat olleet se, että Hoina ei stressannut sisällä tai ulkona vanhempieni uudella asuinalueella Espoossa ja se, että Hoina ja Chhaina leikkivät eilen taas kuin pikku pennut keskenään olohuoneen matolla.
Joulua ja etenkin vuodenvaihteen jälkeistä uutta harrastuskautta odotamme innolla. Chhaina palaa silloin vähitellen agilityyn, ja luvassa on toivottavasti muutakin kuin vain omatoimitreeniä tälle kaudelle. Tavoitteet ovat kirkkaat, sikäli kuin lajiin palaaminen sujuu mutkitta eikä vanha vamma ala oireilla. Siksi kohotammekin ensin loppuvuoden ajan kuntoa ihan muin keinoin, esimerkiksi tasapainotyynyllä jumppaillen ja kevyin ravijuoksulenkein. Hakutreeneihin sen sijaan sekä Hoina että Chhaina pääsivät jo viime viikonloppuna ja toivottavasti pääsevät vielä ainakin kerran ennen joulua. Hoinan kanssa tullaan alkukeväästä niin ikään hakuilemaan ja treenaamaan omatoimisesti agilityä, mutta sittenpä jo helmi-maaliskuussa olisi leikkauksen aika.
Omaan elämääni ei sitten paljon muuta mahdukaan. Yritän kovasti taistella kaikkien kiireiden ja itsestäni huolta pitämisen kanssa. Onneksi se taistelu on kuitenkin suhteellisen positiivinen, kun luvassa on kaikkea niin mukavaa, että saa olla tarkkana, että hommatkin tulevat tehdyiksi. Heti tulevana viikonloppuna kiertelemme tietysti Koiramessuilla, sitten tulevat joulun ja uuden vuoden pyhät, ja jo tammikuun puolivälissä meillä on ensimmäinen virallinen Minoon sitte -pentutapaaminen. Sitä jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa, vai miten se meni? Rauhaisaa joulunodotusta kaikille!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti