torstai 28. huhtikuuta 2016

Topteamin jälkeen

Enemmän kuin viimeisestä leiristä halusin kirjoittaa koko kauden jälkeisistä tunnelmista, sillä paljon on tapahtunut puolessa vuodessa ja minun ajattelussani. Itse asiassa niin paljon on tapahtunut, että näin jälkeenpäin minusta tuntuu kuin olisin junnannut viimeiset kuusi agilityvuottani täysin paikoillani juurikaan muuttumatta, vaikka karvaiset kilpakumppanini ovat vuosien varrella vaihtuneet. Edellisen kerran muistan näin täydellisen uuden alun agilityajattelulleni silloin joskus agilityurani alkupuolella, kun tilasin ensimmäisen agility-DVD:ni, joka kumosi kaiken siihen asti oppimani, ja mietin: Tällaistako agility voikin olla?




TopTeam-kaudella ensimmäinen suuri oivallus tapahtui Mikkelin-leirillä valmentajien kyseenalaistettua ansaesteiden olemassaolon. Mitä jos onnistunut rata ei olekaan ansaesteiden välttelyä vaan oikean reitin ohjaamista? Mitä jos silloin ei olekaan ansaesteitä ollenkaan, ainoastaan oikeita ja vääriä reittejä? Niinpä.

Turussa minulle esitettiin pehmeästi käsky alkaa vaatia koiralta enemmän, lisätä sen vastuuta. Minut Sanna päästi tuskistani toteamalla, ettei ohjauksissani ollut mitään vikaa, vaan koiran pitäisi tulla niihin. Siihen asti olin usein pohtinut epätoivoissani, olinko todella niin surkea ohjaaja vai olisiko virhe sittenkin ollut koiran. Koska en osannut päättää, en aina tiennyt kumpaa tulisi treenata, ja marmatin varmuuden vuoksi molemmista.

Henkilökohtaisesti suurimmaksi pelastuksekseni Sanna lanseerasi meille oman alalajimme, Hoina-agilityn. Koin suurta helpotusta, kun joku kouluttaja kerrankin huomasi Hoinan "persoonan" - sen, että ne yleensä hyvät neuvot olivat todellakin kalliit, kun ne eivät meihin juurikaan päteneet. Meidän kohdallamme toistoilla ja treenaamisella ei välttämättä ollut minkäänlaista kehityssuuntaa, tai sitten koira yhtäkkiä ei pystynytkään tekemään sitä, minkä se vallan hyvin tiesi olevan oikein. Hoina tituleerattiin erityisoppilaaksi, jolta olisi fiksua riisua kaikki "normaalit" tavoitteet ja jonka kanssa harrastamista ei paranisi vahingossakaan verrata muihin. Ja mikäpä paikka olisi ollut otollisempi vertailuun kuin TopTeam, jossa jo nyt kansallisen kärjen koirat vetivät suvereeneja nollia ja ne aloittelevammatkin alkoivat hyppiä ylös luokissa ja kolkutella valioitumisen pyhiä portteja! Vaikeaa se silmien sulkeminen olikin, kun oma työ ei vaan näyttänyt johtavan pysyviin tuloksiin.

Viimeinen niitti syöksykierteen hauta-arkkuun oli Seinäjoella Annen kehotus ottaa koiraan etäisyyttä ja treenata sen kanssa yhdessä mutta erikseen. Tämä tarkoitti sitä, että minä en jättäisi treenaamatta, vaikka koira sinä päivänä painelisi aivan omiaan. Minä treenaisin, liikkuisin ja jatkaisin virheistä huolimatta aivan kuin koira tulisi kanssani täydellisesti -  vaikka se sitten luukuttaisikin suoraa täysin väärään suuntaan. Tarvittaessa oikea koira vaihtuisi siis takaisin rataantutustumisen virtuaalikoiraan kädenkäänteessä, eivätkä rahani menisi kankkulan kaivoon silkan "huonon päivän" vuoksi.


Enempää ei tarvittu siihen, että asiat alkoivat muuttua. Kun aloin keskittyä ohjaamaan vain ja ainoastaan oikeaa rataa, saimme Chhainan kanssa täydellisimmän flow-ratamme koskaan kisoissa ja voitimme luokkamme - jopa pari rotutoveria. Kyseisessä radassa en olisi muuttanut yhtäkään asiaa jälkeenpäinkään, sillä koira tuli täydellisiä linjoja alusta loppuun asti, eikä kertaakaan harhautunut edes yhdellä askeleella ansaesteille päin.




Kuva © Taina Korhonen


Kun taas aloin vaatia Hoinalta enemmän, vapauduin sekä koiran ongelmien kaivelusta että itseni soimaamisesta. Nyt jos Hoina ei johonkin pysty, se opetetaan pystymään. Sitä ei kompensoida omalla liikkeellä, liikkeen vähyydellä tai ylenpalttisella varoivaisuudella. Jos nimittäin aion varmistaa nollan tekemisen tällä esteellä, otamme hylyn väistämättäkin seuraavalla. Hoina jos joku on koira, jonka kanssa on mentävä, mikäli aikoo ehtiä.

Kun lisäsin vastuuta Hoinalle ja kun Anne hieman eriytti meitä koirakkona toisistamme, aloin itse treenata joka kerralla samalla lailla. Minä treenaan, minä ehdin (Akatemian ajoilta suosikkini Juhan lausahduksista korvissani kaikuen: "Aina ehtii, kun vaan menee!"), ja minä menen - koira tulee jos tulee. Ja himpura vie: eiköhän se olekin tullut joka kerta siitä lähtien! Tämä vapautti minut ensimmäistä kertaa minun ja Hoinan koirakkohistorian aikana liikkumaan kunnolla, ja nyt saatan hyvinkin edistää radalla parinkin esteen verran. Minun täytyykin voida. Vedättäminen ei ole aiemmin tullut kuuloonkaan, sillä vaikka olisin ollut yhdenkin hypyn toisella puolen koirasta katsottuna, rima tuli aina alas, ellen ollut ponnistuksen ja liidon aikaan kuin patsas valettuna kentän pohjaan.


Jos nyt mietin tulevaa, kisaamme jos siltä tuntuu, mutta meillä ei edelleenkään ole kisatavoitteita. Ainoa toiveemme on hyvä mieli jokaisista treeneistä kotiinviemisiksi ja saavutetun tason ylläpitäminen. Jotakin sangen kummallista ja meille koirakkona entuudestaan vierasta on silti alkanut tapahtua: täysin sattumaan perustunut laskeva vuoristoratamme ajoittaisin pienin ilon pilkahduksin on todellakin alkanut tasaantua ensimmäistä kertaa ikinä. Olemme alkaneet tehdä tähän asti välteltyjä ratatreenejäkin, ja mikä parasta, voin päättää ja sanoa ääneen tekevämme nollaradan ja toteuttaa sen. Vielä viime vuoden puolella minulle ei olisi tullut mieleenikään uhota nollaradalla edes sadan yrityksen jälkeen. Nyt neljättä peräkkäisten treenien nollarataa ja muutenkin onnistunutta treeniä tänä aamuna riemuittuani kysyn itseltäni hämmästyksissäni samaa kuin vuosia sitten uutta DVD:tä katsellessani:


Tällaistako agility voikin olla?



Ja sille valituksi tulemisestamme "riemastuneelle" voin ilokseni sanoa, että loppujen lopuksi tämä taisi olla rahan arvoista! ;)

3 kommenttia :

  1. Postauksen aiheeseen mitenkään liittymättä pakko tulla hehkuttamaan, miten siistejä pentuja tulossa Chhainalle! Silmät kiiluen lueskelin kuvauksia ja ihailin pariskunnan kuvia :D Ei voi tuollaisesta yhdistelmästä tulla kuin huippuipanoita! (..että jos vaan antais oma elämäntilanne periks, niin varmaan yhdestä haaveilisin! :D)

    VastaaPoista
  2. hello!,I love your writing very much! proportion we be in contact more about your article on AOL? I require an expert on this area to resolve my problem. Maybe that's you! Taking a look forward to see you. yahoo mail login

    VastaaPoista