maanantai 15. helmikuuta 2016

Topteam-leiri 2 :: 28.-29.11.2015 :: Turku

Toinenkin Topteam-leiri on jo takanapäin, mutta en vain ole koulutöiltäni ennättänyt leiristä kirjoittamaan. Kun sitten vihdoin ehdin, jäin odottamaan virallisia kuvia merkinnän lisukkeeksi! Jälleen kerran kouluttajamme Sanna on kirjoittanut viikonlopun ohjelmallisesta sisällöstä tarkemmin, joten keskityn kertomaan vain omasta näkökulmastani. Lisäksi tein tietysti taas leirivideon muistoksi itselleni ja toivottavasti vähän muillekin! :)

Turun leiri oli tietysti siinä mielessä mukava, että ei tarvinnut maksaa majoituksesta, ja matka hallille oli lyhyt. Aamu alkoi pikaisella yhteenvedolla etäjaksosta ja mentaalivalmentaja Annen aamunavauksella. Sen jälkeen valmentajista Iida ja Senni yhteistyössä muutaman leiriläisen kanssa pitivät juoksukontaktiseminaarin, jossa selitettiin juoksukontaktien opetus vaihe vaiheelta ja lopuksi näytettiin mallisuorituksia muutamalla eri koiralla. Paljon uutta se ei itselleni antanut, koska prosessin kulku oli sinänsä minulle selvä. Erilaisten ja -kokoisten koirien suorituksia oli silti mielenkiintoista katsella!



Kuvat © Jukka Pätynen


Aamupäivällä pääsimme myös poseeraamaan niin luokka- kuin yksilökuvaankin uusissa joukkuepaidoissamme, kun Jukka The Koirakuvaaja Pätynen tuli hallille dokumentoimaan leiriä. Lounaan jälkeen meillä oli Sennin treenit, joissa verrattiin suoritusaikoja mielikuvissa, ilman koiraa ja koiran kanssa tehdyissä ratasuorituksissa samalla radalla. Villen treeneissä puolestaan pelattiin muistipeliä. Yksi määrätty hyppy oli samalla lähtö- ja maalihyppy, ja radan viisi muuta estettä oli numeroitu. Sitten meille annettiin yksi kerrallaan muutama numerosarja, ja katsomatta radalle meidän tuli kuvitella estejärjestys mielessämme niin, että kunkin esteen suoritussuunnan sai valita. Kiinteä alku ja loppu piti kuitenkin aina sisällyttää suunnitelmaan. Kun mielikuva oli valmis, tämä seitsemän esteen rata suoritettiin kertakokeiluna ilman rataantutustumista.

Muistitreeneissä onnistuimme Hoinan kanssa saamaan jopa yhden puhtaan suorituksen, mutta lähdöt olivat pienessä tilassa ongelmallisia. Isommallakin radalla saimme mielestäni hienoja onnistumisia ohjauksissa - jopa paljon vedättävissä sellaisissa! Keskeneräinen avokulma ja vedättämisen kestämättömyys kepeillä näkyivät kyllä, mutten itse harmitellut asiaa, sillä tiesin projektimme olevan aivan kesken. Sen sijaan valmentajan huolestuneisuus kepeistä ja kontakteistamme masensi minua hieman. Alun tyytyväisyys muuttui hetkessä harmitukseksi, kun sain sen kuvan, ettei meillä ole mitään toivoa, ellen opeta keppejä kokonaan alusta eri tekniikalla, ja kontaktitkin olen hyvää vauhtia pilaamassa. Kyseessä olikin juuri mentaalivalmentaja Annen mainitsema ristiriita: omasta mielestäni treenit menivät loistavasti, mutta kun valmentaja sanoi, että ne menivät huonosti, uskoin ja lähdinkin treeneistä itku kurkussa. Märehdin ja murehdin asiaa koko loppuillan, mutta jossakin vaiheessa kaivoin taas uskon itseeni ja harjoitteluprosessiini. Vastahan me aloitimme avokulmatreenit ja etuhäiriönkin sietämistä olemme lisänneet vähitellen! Osaan minä nyt piru vie kepit opettaa, vaikka se veisi kolme vuotta! Ja niitähän tahkosimmekin sitten koko etäkauden.


Hikoiluttaneiden fysiikkatreenien loputtua syöksyin autoon ja karautin kotiin pikasuihkuun, sillä minulla oli vajaa tunti aikaa ehtiä hallilta kotiin, käydä pesulla, laittautua uudelleen ja lähteä keskustaan hohtokeilaamaan ja syömään. Siinä pyörremyrskynä viuhahtaessani en ehtinyt juuri edes tervehtiä tullessani tai mennessäni, mutta suoritinpahan kaikki vaaditut toiminnot ennätysajassa ja ehdin ajoissa seuraavaan tapaamiseen. Loppujen lopuksi ainoina ajallaan saapuneina olimmekin vain me paikalliset...





Sunnuntai alkoikin kaksilla treeneillä peräjälkeen. Meidän osaltamme koiraa ei kuitenkaan paljon rasitettu, sillä tällä kertaa suurin osa treenistä käytiin keskusteluissa. Turun leirillä teoriakäsitykseni ohjaamisesta muuttuikin melko paljon. Pääasiassa nämä uudet oivallukset ovat koskeneet koiran kääntämistä ja koiralta asioiden vaatimista. Parasta koko viikonloppuna taisi olla, kun ties kuinka monennetta kertaa varmistin Sannalta hänen olevan oikeasti sitä mieltä, että ohjaan ihan hyvin - siis että Hoinan pitäisi tulla ohjauksiini. Oli hän sitä mieltä. Olen siis vain aina antanut koiran pelleillä, vaikka sen voi kyllä nähdä noteeraavan ohjaukseni, ja tyytynyt vain aina yrittämään uudelleen ja uudelleen. Tästä lähtien siis saatan ohjauksen vaikka hamaan tappiin asti, mutta koiran on siihen tultava. Vika ei siis Hoinan kanssa ole aina vain minussa, kuten olen uskaltanut epäillä mutten kuitenkaan varmaksi uskoa. Kiitos! Tätä todella tarvitsin. Näissä treeneissä ilmeni myös ihmeellistä A:n harjalle jäämistä, joten seuraavan etäjakson teemana ovat kontaktit!

Iltapäivällä Anne guruili pidemmällä luennolla päähäni tuhat ja yksi ajatusta, jotka suolsin kynä sauhuten muistikirjaani. Hassua kyllä: suurimmaksi osaksi nämä ajatukset eivät liittyneet agilityyn vaan yleisempään hyvinvointiin. Konkreettisemmin agilityyn pureuduttiin myöhemmin, kun meidän tuli pareittain pohtia kisa- ja treenitilanteeseen valmistautumiseen ja niissä toimimiseen liittyviä asioita ja toimintatapojen eroja näissä tilanteissa. Olen aina pitänyt omia treeni- ja kisarutiineitani melko erilaisina keskenään, mutta yllätyinkin havaitessani niissä selvää johdonmukaisuutta! Lisäksi iltapäivään kuului tietysti vielä Mikon urheilunurkassa kuminauhoja ja kahvakuulia liikutellen hikoilu naapuriseuran hallilla. Menneen kuukauden kuulahetkistä TV:tä katsellessa on selvästi ollut hyötyä! Sanotaanko vaikka näin, että en muistuttanut enää yhtä pahasti kalaa kuivalla maalla kuin viimeksi! :D



Suomen Agilityliiton TopTeamin esittelyvideo Jukka Pätysen kuvaamana


Kakkosleirin jälkeen taukoilimme reilun kuukauden verran, kun minulla oli kiire puristaa viimeiset koulurutistukset valmiiksi ennen lomia. Lisäksi joululoman vietimme Ylläksellä koko perheellä ja sen jälkeen Loviisassa. Keväällä treenikuviomme ATT:llä muuttuivat, kun päädyin taas jättämään ryhmäpaikan kokonaan pois. Treenaamme siis keväällä aktiivisemmin itseksemme, kun valmennusverkosto meillä kuitenkin on jo takanamme tämän Topteamin kautta :)

2 kommenttia :

  1. Millä tekniikalla juoksukontaktiseminaarin juoksukontaktit tehtiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat valmentajien kontaktit oli opetettu hieman eri tavoin: toinen aloitti suoraan lankulla juoksuttamisen ja toinen matolla ensin. Lisäksi tyylit erosivat hieman muistaakseni myös niiden leiriläisten kesken, joilla juoksukontaktit olivat. Kyllä juoksukontakteista ainakin osa pohjasi Silvia Trkmanin tyyliin, mutten enää muista, kenen ja kokonaan vai missä määrin sovellettuna. Valmentajat ja esimerkkikoirakot esittelivät meille omat tyylinsä opettaa ne. :)

      Poista