Miten leikkiä pennun kanssa

Kuva © Katri Pietilä

Koiran leikkiminen yksin tai lajitoverin kanssa on erilaista kuin ihmisen ja koiran välinen leikki. Eläinten oma leikki on luonnollisempaa ja perustuu toisaalta koiran yksilöllisiin, toisaalta sen lajityypillisiin ominaisuuksiin, kuten vietteihin. Myös ihmisen ja koiran leikissä edellämainituilla ominaisuuksilla on suuri vaikutus esimerkiksi leikin tyyliin, koiran äänenkäyttöön ja luonnolliseen leikkimishalukkuuteen. Ihmisen ja koiran välistä leikkiä tulee kuitenkin vartavasten harjoitella, ja helpointa on opetella yhteinen leikki jo pentuna.


Leikkimisestä on hyötyä

Asioiden opettaminen on helpompaa, jos koira pitää sekä leluista että ruuasta. Näitä kahta eri palkkaa käytetään nimittäin eri tarkoituksiin. Siinä missä makupalat ovat koiraa rauhoittava palkka, lelut taas lisäävät koiran innostusta ja nostavat sen virettä. Niinpä kaikkien koirieni kanssa on opeteltu leikkimään huolimatta siitä, kiinnostivatko lelut niitä luonnostaan – jos eivät, harjoittelu vaati vain enemmän aikaa, mielikuvitusta ja erilaisten lelujen kokeilemista.

Toimiessaan leikki paitsi luo sosiaalista sidettä ja luottamusta omistajan ja koiran välille, se myös soveltuu innostavaksi palkaksi oikeista toiminnoista. Lisäksi leikkiminen on mitä parasta ajanvietettä yhdessä lemmikin kanssa. Leikkimisen harjoitteluun kuuluu monta pientä sääntöä, jotka ihmisosapuolen tulisi omaksua. Minulle on muovautunut vuosien varrella tietty tapa opettaa pentu leikkimään, ja tämä tapa on toiminut niin vietikkäiden työhön jalostettujen koirien kuin säyseiden seurakoirienkin kanssa.

Heittäydy

Tärkeintä yhteisissä leikkihetkissä on se, että ihminen heittäytyy rooliinsa täysillä. Miten voisimme olettaa pennun kiinnostuvan leluista, jos emme itsekään vaikuta innostuneilta niistä? Leikittävän ihmisen tehtävä on siis etupäässä tehdä kaikkensa, jotta pentu alkaisi ihmetellä, mikä kumma on noin jännittävää. Leikittäjän rooliin voi kuulua puhuminen normaalista poikkeavalla tavalla, huudahtelu tai liikkuminen väijyen ja tempoa vaihdellen kohti lelua ja siitä poispäin. Kun koira tarttuu leluun tai edes menee sen luokse, sitä kehutaan. Karvaisen leikkijän innokkuudesta riippuen lelusta voi ottaa kevyesti kiinni tai ottaa esiin kokonaan toisen lelun, jolla sama kannustus toistetaan.

Yksin lelun kanssa hihkuminen voi tuntua typerältä, mikäli koira ei tunnu tajuavan ajatusta. Kuvitteellisesta ja ehkä todellisestakin yleisöstä on kuitenkin päästävä yli. Usein ainakin koulutustarkoituksessa samanlainen leikin harjoittelu viedään myöhemmin treenikentille tai muuten näkösälle. Silloin omistajan ei parane olla pidättyväinen, sillä uusissa ympäristöissä leikittäjä joutuu tekemään entistä kovemmin töitä voittaakseen pennun mielenkiinnon muilta ärsykkeiltä.

Myös heitetylle ja jo pysähtyneelle, niin sanotulle kuolleelle lelulle irtoaminen on hyvä taito. Tätä voi treenata esimerkiksi heittämällä lelua ja vapauttamalla koira lelulle aluksi vielä lelun ollessa liikkeessä. Kun into lelua kohtaan on näin toimittuna hyvä, viivettä vapautukseen voi kasvattaa. Toinen vaihtoehto on, että kuolleesta lelusta pidetään kiinni ja se herätetään henkiin, eli sitä aletaan liikuttaa heti koiran kiinnittäessä siihen pienenkin huomion. Itse tykkään mennä innon ja draivin kautta nimenomaan noiden heittojen, hetsaamisen ja viiveen kasvattamisen kautta. Samalla on helppo jatkaa harjoittelua siihen suuntaan, että heitetylle palkalle saakin mennä vasta odotusintoa lisäävästä ja siitä lelulle vapauttavasta palkkasanasta.

Älä jyrää

Koska ajatus on kasvattaa koiran halua leikkiä ihmisen kanssa, on tärkeää, että ihmisosapuoli todella ymmärtää roolinsa. Tarkoitus on kannustaa ja rohkaista pentua leikkimään. Se ei tapahdu tempaisemalla lelu koiralta pois, lelusta ainoastaan kiinni pitämisellä tai sillä härnäämisellä "ähäkutti etpäs saa kiinni" -tyyliin. Mietipä samaa tilannetta kouluympäristössä: Kuvittele itsesi pennuksi eli kouluympäristössä lapseksi ja lelu hatuksesi, jota muut pallottelevat tai eivät anna sinulle takaisin. Kauanko se on sinusta hauskaa? Tuskin kovin kauan, jos hetkeäkään.

Jos koira jo tarttuu leluun kevyesti, lelusta voi ottaa itsekin kiinni, mutta alussa päästetään heti irti ja kehutaan pentua. Kun pentu alkaa harjoittelun myötä pitää lelusta hanakammin kiinni, voi itsekin pitää kiinni kauemmin. Aina pitää kuitenkin päästää irti varmasti ennen kuin pentu päästäisi. Tässä vaiheessa on opittava itse tuntemaan koiransa ja tunnustelemaan, millä vauhdilla leikin rajuus voi edetä. Kaikki eivät välttämättä koskaan pääse rajuun revittelyyn asti. Koiran senhetkinen leikkimisen taso tulee hyväksyä, sillä jos ihminen on aina leikin "voittaja", koira menettää nopeasti mielenkiintonsa.

Kun koira voittaa, sen itsetunto kasvaa. Koiran tuleekin aina antaa elää siinä illuusiossa, että se on leikissä vahvempi. Erityisen toimiva ja koirien rakastama tapa leikkiä on se, että koiran vetäessä lelusta omistaja ei vedä takaisin vaan päinvastoin antaa koiran vetää itseään lelun kanssa. Tällainen heikompaa esittäminen saa jokaisen koiran lähes halkeamaan ylpeydestä. Tämäkin tosin tapahtuu vain silloin, kun ihminen muistaa "luovuttaa" tarpeeksi ajoissa ja antaa koiran voittaa. Sitä vastoin leikki, jossa ihminen jatkuvasti nyppää lelun pois koiralta tai ei anna koiran koskeakaan leluun, on ainoastaan koiran jyräämistä vahvemman asemaa hyväksi käyttäen. Mikä sellaisessa leikissä motivoi koiraa yrittämään uudelleen ja uudelleen? Koiran luonnolliset vietit voivat aluksi pitää mielenkiintoa yllä tällaisessakin leikissä, mutta koira oppii kyllä nopeasti ettei tule koskaan saamaan lelua.

 

Lopuksi tärkeää on myös oppia tuntemaan oma koiransa ja sen leikkityyli. Koira määrittelee sen, millaisen leikin se kokee palkitsevimmaksi. Jokainen koira ei ole terrierimäinen vetolelun revittelijä. Esimerkiksi kaikilla kolmella nykyisellä koirallani (tämän lisäyksen hetkellä vuosi 2024) on ihan erilaiset lempileikit: yksi rakastaa riekkua narupallon kanssa paikoillaan ympäri pyörien ja palloa maahan pomputtaen, yksi rakastaa vetää ja sitten päästä ravistamaan ja nyhtämään lelua ja yhden mielestä lelun ilmasta koppailu on maailman parasta. Jonkun mielestä esimerkiksi viimeiseksi mainittu koira on huono leikkijä, kun se ei ole revittelijä tai revi lelua ainakaan kovin kauaa, mutta minusta se on aivan loistava lelulla palkkautuja, kunhan vaan palkkaan tätä koiraa koppeja sille heitellen. Tässä ja kaikissa leikeissä on kuitenkin myös huomioitava palkkaushetkien turvallisuus – varsinkin heittopalkoissa on tärkeää suunnata helppo heitto suoraan koiran suuta kohti, eikä summanmutikassa heittää lelua, varsinkaan palloa jonnekin. Pitkälle heittäminen aiheuttaa usein koiran hurjaa ja hallitsematonta ryntäilyä tai vaarallisia hyppyjä huonoin alastuloin. Samoin esimerkiksi narupallon tai vetolelujen kanssa turvallisinta on antaa koiran juosta hakemaan lelu ohjaajalta "läpi juoksemalla" eli niin, että ohjaaja nostaa lelun saataville irti kropastaan ja antaa koiran juosta lelulle ja irrottaa itse siitä oikealla hetkellä niin, että koira voi jatkaa juoksua esteettä.

Irrottaminen kannattavaksi

Se, että pentu selviää leikistä aina voittajana, ei tarkoita, että siitä kasvaisi kuriton rasavilli, jolta lelua ei saa koskaan pois. Siitä hetkestä lähtien, kun koira alkaa tarttua leluun suullaan, mukaan tulee irrottamisen opettaminen. Irrottamisesta tehdään luonnollinen osa leikkiä. "Irti" onkin ensimmäinen vihjesana, jonka kaikki koirani oppivat, ja sitä otetaan mukaan jo heti ensimmäisinä kotiutumispäivinä samalla, kun yhteisiä leikkihetkiä harjoitellaan. Kun koira irrottaa otteensa, sen annetaan heti palkkioksi jatkaa leikkiä samalla tai toisella lelulla.

Irrottamisesta palkitaan etenkin opetusvaiheessa aina mutta muulloinkin vielä säännöllisesti. Olennaista on saada koiralle sellainen käsitys, että "irti" ei koskaan tarkoita leikin loppumista. Leikin lopusta ilmoitetaan erikseen esimerkiksi sanalla "loppu", kun taas irrottaminen on vain hauska jännityselementti, hetkellinen tauko leikissä. Koska koira oppii nopeasti yhdistämään myös "irti"- ja "loppu"-käskyt, on tärkeää, etttä irrottamisvihjeen jälkeen leikki moninkertaisesti useammin jatkuu kuin loppuu. Näin irrottamisesta tehdään koiralle kannattavaa läpi sen elämän.

Itse käytän opetteluvaiheessa aina kahta samanarvoista – tarvittaessa identtistä – lelua, koska siten leikki on jouhevampaa ja tauottomampaa. Leikin idea perustuu siihen, että vaikka lelut ovat koiran mielestä yhtä jännittäviä, niistä aktiivisena eli minulla oleva on aina jännittävämpi. Leluilla siis leikitään vuorotellen.

 

Aluksi koiraa leikitetään yhdellä lelulla, joka heitetään koiralle tai joka sen annetaan voittaa. Heti tämän jälkeen aletaan leikkiä toisella lelulla koiraa houkutellen, jolloin koiran mielenkiinto yleensä siirtyy passiivisesta, heitetystä tai jo voitetusta lelusta toiseen, omistajan käsissä aktiivisena olevaan leluun. Koiraa houkutellaan tällä uudella lelulla leikkiin, ja sen annetaan jälleen saada aktiivinen lelu itselleen. Joskus koiralle voi unohtua passiivinen lelu suuhun, jolloin se saattaa uuden lelun luo tullessaan tuoda toisen mukanaan ja ikään kuin vahingossa tulee samalla oppineeksi noutamista. Suussa oleva lelu saa kuitenkin pudota tai jäädä kokonaan niille sijoilleen, ja omistaja noukkii sen vaivihkaa samalla, kun koiran huomio on aktiivisessa lelussa.

Kehu, kannusta ja pidä itsekin hauskaa

Eri koirat leikkivät eri tavoin, eri intensiteetillä ja erilaisilla leluilla. Toisille leluksi kelpaa räsyinen hanska; toisille käy ainoastaan lelu, jonka taskuun on piilotettu ruokaa. Toiset juoksevat lelun perään, toiset revittelevät, toiset noutavat – jotkut tekevät näistä kaikkea ja jotkut eivät mitään näistä. Toistaiseksi olen saanut jokaisen koirani leikkimään myös treenikentällä. Meillä paimenkoirille mikä tahansa lelu tai edes lelunkaltainen on paras asia koko maailmassa, kun taas seurakoiralle oikeanlainen lelu on käypä ruuan korvike, ellei ruokaa ole saatavilla. Kummassakin tapauksessa leikkimisen säännöt ovat samat ja ne on opeteltu aivan samalla tavalla. Erityisen tärkeää on muistaa kehun ja kannustuksen merkitys aina leikittäessä. Siten leikkihetkiin yhdistyy myös ohjaajan aito ilahtuminen ja sosiaalinen palkkaus.

Oikeanpuolimmainen kuva Chhainasta © Katri Pietilä