maanantai 3. elokuuta 2015

Miten leikkiä pennun kanssa


Kuva © Katri Pietilä


Koiran leikkiminen yksin tai lajitoverin kanssa on erilaista kuin ihmisen ja koiran välinen leikki. Eläinten oma leikki on luonnollisempaa ja perustuu toisaalta koiran yksilöllisiin, toisaalta sen lajityypillisiin ominaisuuksiin, kuten vietteihin. Myös ihmisen ja koiran leikissä edellämainituilla ominaisuuksilla on suuri vaikutus esimerkiksi leikin tyyliin, koiran äänenkäyttöön ja luonnolliseen leikkimishalukkuuteen. Ihmisen ja koiran välistä leikkiä tulee kuitenkin vartavasten harjoitella, ja helpointa on opetella yhteinen leikki jo pentuna.


Leikkimisestä on hyötyä

Asioiden opettaminen on helpompaa, jos koira pitää sekä leluista että ruuasta. Näitä kahta eri palkkaa käytetään nimittäin eri tarkoituksiin. Siinä missä makupalat ovat koiraa rauhoittava palkka, lelut taas lisäävät koiran innostusta ja nostavat sen virettä. Niinpä kaikkien koirieni kanssa on opeteltu leikkimään huolimatta siitä, kiinnostivatko lelut niitä luonnostaan – jos eivät, harjoittelu vaati vain enemmän aikaa, mielikuvitusta ja erilaisten lelujen kokeilemista.

Toimiessaan leikki paitsi luo sosiaalista sidettä ja luottamusta omistajan ja koiran välille, se myös soveltuu innostavaksi palkaksi oikeista toiminnoista. Lisäksi leikkiminen on mitä parasta ajanvietettä yhdessä lemmikin kanssa. Leikkimisen harjoitteluun kuuluu monta pientä sääntöä, jotka ihmisosapuolen tulisi omaksua. Minulle on muovautunut vuosien varrella tietty tapa opettaa pentu leikkimään, ja tämä tapa on toiminut niin vietikkäiden työhön jalostettujen koirien kuin säyseiden seurakoirienkin kanssa.




Heittäydy

Tärkeintä yhteisissä leikkihetkissä on se, että ihminen heittäytyy rooliinsa täysillä. Miten voisimme olettaa pennun kiinnostuvan leluista, jos emme itsekään vaikuta innostuneilta niistä? Leikittävän ihmisen tehtävä on siis etupäässä tehdä kaikkensa, jotta pentu alkaisi ihmetellä, mikä kumma on noin jännittävää. Leikittäjän rooliin voi kuulua puhuminen normaalista poikkeavalla tavalla, huudahtelu tai liikkuminen väijyen ja tempoa vaihdellen kohti lelua ja siitä poispäin. Kun koira tarttuu leluun tai edes menee sen luokse, sitä kehutaan. Karvaisen leikkijän innokkuudesta riippuen lelusta voi ottaa kevyesti kiinni tai ottaa esiin kokonaan toisen lelun, jolla sama kannustus toistetaan.

Yksin lelun kanssa hihkuminen voi tuntua typerältä, mikäli koira ei tunnu tajuavan ajatusta. Kuvitteellisesta ja ehkä todellisestakin yleisöstä on kuitenkin päästävä yli. Usein ainakin koulutustarkoituksessa samanlainen leikin harjoittelu viedään myöhemmin treenikentille tai muuten näkösälle. Silloin omistajan ei parane olla pidättyväinen, sillä uusissa ympäristöissä leikittäjä joutuu tekemään entistä kovemmin töitä voittaakseen pennun mielenkiinnon muilta ärsykkeiltä.

Myös heitetylle ja jo pysähtyneelle, niin sanotulle kuolleelle lelulle irtoaminen on hyvä taito. Tätä voi treenata esimerkiksi heittämällä lelua ja vapauttamalla koira lelulle aluksi vielä lelun ollessa liikkeessä. Kun into lelua kohtaan on näin toimittuna hyvä, viivettä vapautukseen voi kasvattaa. Toinen vaihtoehto on, että kuolleesta lelusta pidetään kiinni ja se herätetään henkiin, eli sitä aletaan liikuttaa, heti koiran kiinnittäessä siihen pienenkin huomion. Itse tykkään mennä innon ja draivin kautta nimenomaan noiden heittojen, hetsaamisen ja viiveen kasvattamisen kautta. Samalla on helppo jatkaa harjoittelua siihen suuntaan, että heitetylle palkalle saakin mennä vasta odotusintoa lisäävästä ja siitä lelulle vapauttavasta palkkasanasta.




Älä jyrää

Koska ajatus on kasvattaa koiran halua leikkiä ihmisen kanssa, on tärkeää, että ihmisosapuoli todella ymmärtää roolinsa. Tarkoitus on kannustaa ja rohkaista pentua leikkimään. Se ei tapahdu tempaisemalla lelu koiralta pois, lelusta ainoastaan kiinni pitämisellä tai sillä härnäämisellä "ähäkutti etpäs saa kiinni" -tyyliin. Mietipä samaa tilannetta kouluympäristössä: Kuvittele itsesi pennuksi eli kouluympäristössä lapseksi ja lelu hatuksesi, jota muut pallottelevat tai eivät anna sinulle takaisin. Kauanko se on sinusta hauskaa? Tuskin kovin kauan, jos hetkeäkään.

Jos koira jo tarttuu leluun kevyesti, lelusta voi ottaa itsekin kiinni, mutta alussa päästetään heti irti ja kehutaan pentua. Kun pentu alkaa harjoittelun myötä pitää lelusta hanakammin kiinni, voi itsekin pitää kiinni kauemmin. Aina pitää kuitenkin päästää irti varmasti ennen kuin pentu päästäisi. Tässä vaiheessa on opittava itse tuntemaan koiransa ja tunnustelemaan, millä vauhdilla leikin rajuus voi edetä. Kaikki eivät välttämättä koskaan pääse rajuun revittelyyn asti. Koiran senhetkinen leikkimisen taso tulee hyväksyä, sillä jos ihminen on aina leikin "voittaja", koira menettää nopeasti mielenkiintonsa.

Kun koira voittaa, sen itsetunto kasvaa. Koiran tuleekin aina antaa elää siinä illuusiossa, että se on leikissä vahvempi. Erityisen toimiva ja koirien rakastama tapa leikkiä on se, että koiran vetäessä lelusta omistaja ei vedä takaisin vaan päinvastoin antaa koiran vetää itseään lelun kanssa. Tällainen heikompaa esittäminen saa jokaisen koiran lähes halkeamaan ylpeydestä. Tämäkin tosin tapahtuu vain silloin, kun ihminen muistaa "luovuttaa" tarpeeksi ajoissa ja antaa koiran voittaa. Sitä vastoin leikki, jossa ihminen jatkuvasti nyppää lelun pois koiralta tai ei anna koiran koskeakaan leluun, on ainoastaan koiran jyräämistä vahvemman asemaa hyväksi käyttäen. Mikä sellaisessa leikissä motivoi koiraa yrittämään uudelleen ja uudelleen? Koiran luonnolliset vietit voivat aluksi pitää mielenkiintoa yllä tällaisessakin leikissä, mutta koira oppii kyllä nopeasti ettei tule koskaan saamaan lelua.




Irroittaminen kannattavaksi

Se, että pentu selviää leikistä aina voittajana, ei tarkoita, että siitä kasvaisi kuriton rasavilli, jolta lelua ei saa koskaan pois. Siitä hetkestä lähtien, kun koira alkaa tarttua leluun suullaan, mukaan tulee irroittamisen opettaminen. Irroittamisesta tehdään luonnollinen osa leikkiä. Ennen kuin pentu oppii, mitä "irti" tarkoittaa, sitä voidaan aluksi auttaa tarvittaessa irroittamisessa hellästi kädellä. Kun koira irroittaa otteensa, sen annetaan heti palkkioksi jatkaa leikkiä samalla tai toisella lelulla. Irroittamisesta palkitaan etenkin opetusvaiheessa aina mutta muulloinkin vielä säännöllisesti.

Olennaista on saada koiralle sellainen käsitys, että "irti" ei koskaan tarkoita leikin loppumista. Leikin lopusta ilmoitetaan erikseen esimerkiksi sanalla "loppu", kun taas irroittaminen on vain hauska jännityselementti, hetkellinen tauko leikissä. Koska koira oppii nopeasti yhdistämään myös "irti"- ja "loppu"-käskyt, on tärkeää, etttä irroittamiskäskyn jälkeen leikki moninkertaisesti useammin jatkuu kuin loppuu. Näin irroittamisesta tehdään koiralle kannattavaa.

Itse käytän opetteluvaiheessa aina kahta samanarvoista – tarvittaessa identtistä – lelua, koska siten leikki on jouhevampaa ja tauottomampaa. Leikin idea perustuu siihen, että vaikka lelut ovat koiran mielestä yhtä jännittäviä, niistä aktiivisena oleva on aina jännittävämpi. Leluilla siis leikitään vuorotellen. Aluksi koiraa leikitetään yhdellä lelulla, joka heitetään koiralle tai joka sen annetaan voittaa. Heti tämän jälkeen aletaan leikkiä toisella lelulla koiraa houkutellen, jolloin koiran mielenkiinto yleensä siirtyy passiivisesta, heitetystä tai jo voitetusta lelusta toiseen, omistajan käsissä aktiivisena olevaan leluun. Koiraa houkutellaan tällä uudella lelulla leikkiin, ja sen annetaan jälleen saada aktiivinen lelu itselleen. Joskus koiralle voi unohtua passiivinen lelu suuhun, jolloin se saattaa uuden lelun luo tullessaan tuoda toisen mukanaan ja ikään kuin vahingossa tulee samalla oppineeksi noutamista. Suussa oleva lelu saa kuitenkin pudota tai jäädä kokonaan niille sijoilleen, ja omistaja noukkii sen vaivihkaa samalla, kun koiran huomio on aktiivisessa lelussa.


Kehu, kannusta ja pidä itsekin hauskaa

Eri koirat leikkivät eri tavoin, eri intensiteetillä ja erilaisilla leluilla. Toisille leluksi kelpaa räsyinen hanska; toisille käy ainoastaan lelu, jonka taskuun on piilotettu ruokaa. Toiset juoksevat lelun perään, toiset revittelevät, toiset noutavat – jotkut tekevät näistä kaikkea ja jotkut eivät mitään näistä. Toistaiseksi olen saanut jokaisen koirani leikkimään myös treenikentällä. Meillä paimenkoirille mikä tahansa lelu tai edes lelunkaltainen on paras asia koko maailmassa, kun taas seurakoiralle oikeanlainen lelu on käypä ruuan korvike, ellei ruokaa ole saatavilla. Kummassakin tapauksessa leikkimisen säännöt ovat samat ja ne on opeteltu aivan samalla tavalla. Erityisen tärkeää on muistaa kehun ja kannustuksen merkitys aina leikittäessä. Lisäksi on hyvä käyttää leikkiä läpi koiran elämän myös ihan vain rentona ajanvietteenä eikä aina vain palkkana tottelevaisuudesta. Mistään ei tule paremmalle tuulelle kuin ärisevästä, häntäänsä heiluttavasta ja lelua saalistavasta pikku koirasta, joka leikkiessään uhkuu ylpeyttä saaliistaan ja jonka naama loistaa kuin Naantalin aurinko!


Playtime!

Oikeanpuolimmainen kuva Chhainasta © Katri Pietilä



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti