torstai 7. marraskuuta 2013

Ei kahta ilman kolmatta!



Aina silloin tällöin mieleeni nopeasti pulpahtaneen ja aina myös yhtä äkkiä unohtuneen idean toteuttamiseen ei lopulta mennyt kuin kaksi iltaa. Siihen vaadittiin vain yksi keskustelu päivällispöydän ääressä ja innostuksen sysäys. Nyt meillä on myös ruokablogi!

Älkää kuitenkaan heti karatko, sillä vaikka itsekin olen sitä mieltä, että ruoka- ja reseptiblogit ovat kuolettavan tylsiä, tämän vilkaisemista suosittelen silti. Kyseessä ei siis ole vain minun vaan myös nepalilaisen poikaystäväni - nykyisin avomieheni - blogi, jossa tulemme kumpikin jakamaan omia ja yhteisiä reseptejämme - vieläpä sekä suomeksi että englanniksi, kun kerran tuttuja löytyy kummallakin kielellä! :)

Minulta on varsinkin kuluvan syksyn aikana kysytty useaan kertaan reseptiä johonkin tekemäämme ruokaan - useimmiten kuitenkin avomieheni keitoksiin niiden eksoottisuuden takia. Me kumpikin rakastamme ruuanlaittoa, mutta tekemämme ruuat ovat hyvin erilaisia. Pääpaino kummallakin on kuitenkin kasvis- ja kalaruuissa, joihin minäkin olen ottanut vaikutteita aasialaisesta keittiöstä. Jos moinen sapuska siis yhtään herättelee makuhermoja, liittykää ihmeessä seuraajiksi! Tässä vaiheessa ainoa reseptimme (jei, ja se on minun ikioma improvisaationi!) opastaa haukifileen ja paistovihannesten valmistuksessa, mutta koska meillä on täällä Hapsutassu.comin puolella jo ennestään ihana lukijakaarti, voin paljastaa teille seuraavan aiheen: nimittäin opiskelijabudjettiin sopivat sushit! :) Olemme itsekin opiskelijoita, joten vaikka ateriamme monen näkkileipä- ja nuudeliruokavalion rinnalla saattavat kuulostaa hulppeilta, annan ohessa aina vinkkejä siitä, miten "hienompaakin" ruokaa voi tehdä halvemmalla. Tervetuloa! :-)

http://lovecurryandotherspices.blogspot.fi


5 kommenttia :

  1. Oo, siistiä! Kuulostaa just sellaiselta ruokablogilta, joka sopisi mulle – kasvisruokaa, sushia, nepalilaista, opiskelijabudjetti :) Täytyy liittyä lukijaksi!

    VastaaPoista
  2. Minä en totta tosiaan mikään kokki kolmonen ole, mutta tunsin pienen inspiraatiosysäyksen klikattuani itseni uuteen blogiinne - ties vaikka tulisi pistäneeksi uuniin tässä muutakin, kuin pakastepitsaa. Hieno (ja kaunis!) blogi :)

    VastaaPoista
  3. Oi, kun kiva. :) Odotan ihan innolla jo nyt kaikkia reseptejä mitä laitatte tonne blogiinne - erityisesti niitä aasialaisvaikutteisia ruokia. Ja on muuten hieno blogi! :)

    VastaaPoista
  4. Kivasti tuolla ruokablogissa jatkuu yhteneväinen ulkoasuteema tämän koirablogin kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikki! Ulkoasu on tosiaan tarkoituksella räätälöity yhteneväiseksi tämän pääblogin kanssa. Tervetuloa vaan tuollekin puolelle! :)

      Poista