maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kaikenlaisia romahduksia

Huhhei. Olen ollut viimeisen viikon ajan niin hirveän stressin kourissa, että päivät ovat vaan lipuneet ohi ja pinna on ollut todella kireänä. Tätä merkintääkin olen kirjoittanut jo monta päivää, poistellut osia siitä ja tallentanut, välillä jo päättänyt olla julkaisemattakin. Yleensä kirjoittelusta on kuitenkin ollut apua, joten ei kai tässä mitään voi menettääkään?

Lähinnä ne ovat olleet nuo ensi viikolla tulevat pääsykoetulokset, jotka stressaavat jo etukäteen, mutta viime viikolla oloni tukaloitui entisestään, kun Facebook alkoi täyttyä tuttavien tuloshehkutuksista. Kaikki onnelliset koulupaikan saaneet ovat innosta soikeina ja sanovat elämänsä suurimpien unelmien toteutuvan haluamaansa paikkaan pääsyn johdosta. Näitä uutisia on ollut ihanaa lukea, mutta samalla tyrmistyin omasta, vielä siihen asti suhteellisen harmittomana pitämästäni tulosahdistuksestani. Miksi minä en odota tulosten julkistamista malttamattomana? Miksi en ole vieläkään varma, mitä oikeasti edes haluaisin opiskella? Miksi pohdin tosissani välivuoden mahdollisuutta - siinäkin tapauksessa, että pääsisin sisään yliopistoon?


Minulla oli epävarma tunne jo keväällä, kun luin pääsykoekirjoja. Olen aina rakastanut opiskelua. Lukiostakin minut piti melkein potkia ulos, eikä minulla ole ikinä ollut motivaation suhteen ongelmia, oli kyseessä sitten suosikki- tai inhokkiaineeni. Kuitenkin pääsykokeisiin lukeminen tökki jo alkuunsa. Tuhersin moneen otteeseen itkua ja ihmettelin äidille ääneen, miksei minua innosta, kun olen tottunut siihen, että innostaa. Aina minua on innostanut. Uskontotiedehän tökki - ei niinkään aihe vaan kirja - sen verran, etten koskaan edes mennyt kokeilemaan koetta. Ruotsin materiaali sen sijaan oli kokonaan todella mielenkiintoista ja saksan koe puolestaan kokeena niin mukava, että sitä tehdessäni halusin oikeasti päästä sisään. Koska valinta muuttui niin viime hetkellä eikä ollut alunperinkään mikään usean vuoden takainen itsestäänselvyys, se tuntuu jääneen hiertämään jonnekin hampaankoloon. Valitsinko oikein? Haluanko lukea kieliä vai jotakin aivan muuta? Miksei minulle tule sitä hirveää hinkua aloittaa opinnot mahdollisimman pian? Haluan innostua ja pomppia kattoon, jos saan myöntävän vastauksen yliopistolta, mutta juuri nyt lähtökohdat siihen näyttävät melko huonoilta.



Hoinankin mielestä vatvon asioita ehkä vähän turhan paljon...


Fakta on se, että minä pelkään. Pelkään ihan tajuttomasti. Oikea valinta, väärä valinta - mistä tietää kumman tekee? Eikö oikeaan valintaan kuuluisi liittyä ainakin suurimmaksi osaksi positiivisia jälkituntemuksia? Kun vastapainona on vielä välivuosi, jolle työt ovat tiedossa, koiratreenit pilkkahintaisia ja saisin itse jatkaa kouluttamista, olen vähintäänkin pulassa. Ja ainakin kerran päivässä joku vastaantulija tai tuttu kysyy, ovatko tulokset jo tulleet. Välillä tekisi mieli suorastaan vetää kädet korville ja alkaa lallattaa kyselijän päälle kuin pikkulapsi. Tulokset kiinnostavat enemmän muita kuin minua! Eikö se ole aika huolestuttavaa?




En kuitenkaan ole vain muutosta vastaan. Siinä olisi monta superhyvääkin juttua, kuten poikaystävän kanssa yhteen muutto, ihana oma koti, maisemanvaihdos uusine alkuineen sekä se mahdollisuus opiskelusta sittenkin innostumiseen. Se fiilis on meinaan tullessaan oikeasti todella inspiroiva ja voimaannuttava. Ehkä pelkäänkin liikaa, ettei sitä tule? Välivuoden jälkeen kaikki mikä nyt on mahdollista on mahdollista vielä silloinkin - paitsi toki olisi haettava uudelleen - mutta jos nyt lähden opiskelemaan, en pääse enää kotikonnuilleni ja nykyiseen työpaikkaani noin vain takaisin, toisin sanoen en oikein voi pitää väli(rahankeruu)vuotta enää myöhemmin. Jotkut sanovat katuvansa, etteivät aikoinaan ottaneet välivuotta; suurin osa kannustaa jatkamaan suoraan opiskelemaan, että pääsee äkkiä leipään kiinni. "Pidithän sinä loppujen lopuksi jo tavallaan yhden välivuoden, kun valitsit nelivuotisen lukion." Ystäväni puki hakuihin liittyvän stressin hienosti sanoiksi toteamalla, että kirjoitusten jälkeenkään ei saanut levätä, kun oli jo uusi deadline odottamassa. Niinpä, huilaaminen voisi oikeasti tehdä hyvää. Itselläni ei ole mikään kiire yhteiskunnan koneiston rattaaksi.


Jos koskaan kahlasit näin pitkälle hermoromahdukseni läpi, tunnet varmaan olosi yhtä pahoinvoivaksi kuin minä. En tiedä, vilustuttiko auton ilmastointilaite minut keinotekoisine lounatuulineen vai vetikö stressi maton altani, mutta lauantai-iltana päälleni vyöryi kova flunssa. Pari yötä olen nyt hikoillut puoliunessa, sunnuntain vaihtelin vain puolikuolleena makuupaikkaa liikuttaakseni särkeviä lihaksiani ja vaikka tänään tunnen oloni istuessa jo melko hyväksikin, kulutan vähintään nessupaketin päivässä, olen aivastanut useamman kerran Hoina-paran naamalle ja hikoilen kuin pieni sika heti, jos nousen ylös pidemmäksi aikaa. Rajalliset liikkumismahdollisuudet alkavat näkyä monen tunnin päiväunien jälkeen tekemisen puutteena. Nyt voisinkin heittää pallon kaikille teille, jotka olette viettäneet välivuoden tai menneet suoraan lukiosta jatko-opiskelemaan. Miltä epätoivoinen hätähuutoni kuulostaa ja mitä tekisitte, jos olisitte minä (ja vastaukset ilman omaa lehmää ojassa, kiitos)? Tällä viikolla yritän vielä jutella ajatuksiani halki eri ihmisten kanssa ja lopulta luottaa tulosten tullessa siihen aivan välittömään ensireaktioon.


Loppuun liitän vielä rennomman videopätkän vesileikeistä Hoinan ja Finan kanssa lauantai-iltapäivältä, kun olin vielä pahaa-aavistamaton flunssan uhriksi valikoitumisesta. Hoina ei pärskinyt tai luullut hukkuvansa yhdelläkään yrittämällä enkä minäkään saanut yhtään paniikkinaarmua lisää reisiini. :) Finakin on rohkaistunut kahlailussa hurjasti ja vetää rannassa jo hirveitä spurtteja lelun perään!


 

12 kommenttia :

  1. Oothan kattonu oman yliopistohaku.fi sivun? Mulla näkyy siellä haun tulos, vaikka kirjettä ei ole vielä tullutkaan.
    Tosin monilla ei näy kuulemma vielä sielläkään.

    VastaaPoista
  2. Eivät ne sinne takuulla ennen julkistamispäivää ilmestykään. Omat tulokseni tulevat vasta viikon päästä.

    VastaaPoista
  3. Miun on ehkä helppo sanoa, sillä en päässyt jatko-opiskelemaan. Olen haaveillut välivuodesta siitä asti, kun menin lukioon. Nyt, kun pääsin kolmen vuoden opiskelun jälkeen ylioppilaaksi, miulle tulikin tunne, että hei oonko ansainnutkaan välivuotta, laiskotteluvuotta, rauhallista vuotta? Kaikki omat kaverit ihmettelevät miun päätöstä ja ovat äimän käkenä, itse en vain ymmärrä, että mihin on hätä. Päätöstä helpotti (tosin pahaahan teki) se, että en päässyt jatko-opiskelemaan nyt. Vieläkin on syyllisyyden tunne siitä, kun en ole tekemässä mitään. Mutta sitten, kun ajattelee, mitä kaikkea voi kokea välivuotena, niin huomaankin, että tämä on oikea päätös ja teenhän mie varmaan kaikkea, en vain opiskele koulussa, vaan opin välivuodesta. Ja miusta tuntuu, että kaikki vanhat lukio stressit, paineet ja muu häviää ja voi aloittaa uudelta pöydältä eikä väkisin mennä väsyneenä opiskelemaan (sillä ammattiin me nyt oikeesti opiskellaan ;)). Ja ehkä kaikki kirkastuukin välivuotena, jolloin voi miettiä rauhassa, eihän tartte hätiköidä, sillä mihin meillä on hätä :)? Töitä me saadaan tehdä pitkään ja elämää voi elää ilman opiskelua, ja jos ei voi, niin voihan opiskella ilman sitä opiskelupaikkaa, opiskelee itselleen ja tuleviin pääsykokeisiin ;).

    VastaaPoista
  4. Miä olen mennyt aikanaan (yli kymmenen vuotta sitten, apua.. :)) suoraan lukiosta opiskelemaan, oli 90 % varma siitä mitä halusin, enkä ole katunut. Koskaan ei kai voi olla täysin varma siitä, että alavalinta on oikea, eikä se kyllä haittakaan. Loppujen lopuksi, nyt jo useamman vuoden työelämässä olleena, mikä kiire tässä valmiissa maailmassa on :) Yksi tai kaksi välivuotta ei haittaa mitään, se että vaihtaa alaa tai pääainetta ei haittaa mitään. Kyllä tässä töitä ehditään kaikki tehdä ihan tarpeeksi :) Toisaalta, ei se opiskelukaan mitenkään kovin rankkaa välttämättä ole, ainakaan verrattuna sitten tähän oikeaan työelämään, että kyllä sitä opiskeluaikanakin ehtii levätä ja chillailla ;)

    VastaaPoista
  5. Mäkin odotin tulosten julkistamista lähinnä kauhulla eli et ole fiiliksiesi kanssa yksin! Luin ihan hulluna koko kevään ja stressasin niin, että en nukkunut kunnolla varmaan kuukausiin, mutta kokeen jälkeen jäljellä oli vain valtava turhauma – tuntui, että kaikki vaivannäkö oli ihan turhaa. Olin aivan varma, että en ikinä tule pääsemään sisään. Olin alkanut tehdä jo ensi vuodelle lukusuunnitelmaakin, mutta nyt sitä ei onneksi tarvitsekaan :) Älä siis vielä huoli – jos koe tuntui vaikealta, oli se sitä kaikille muillekin.

    Mitä välivuoteen tulee, kannatan sitä. Tai no, mähän en tavallaan pitänyt välivuotta mutta hengasin lukion jälkeen vuoden matikan laitoksella, koska sinne pääsi suoraan papereilla ja pääsi mukaan opiskelijaelämän oheistoimintaan ;) En kuitenkaan ikimaailmassa olisi jaksanut lukea tavoitteellisesti ns. omaa alaani heti suoraan lukion jälkeen. Se 12 vuoden lukuputki riitti hetkeksi ja oli kiva toipua pänttäämisestä hetki ennen kuin nyt talvella aloitti pääsykoelukemisen. Ei siis huono vaihtoehto se välivuosikaan, kyllä sitä ehtii myöhemminkin opiskella :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille vastauksistanne ja kaikki lisä on tervetullutta! Sirkku, en stressaa siitä etten pääsisi sisään, vaan päinvastoin. Sehän tässä mielipuoliselta tuntuukin. Jos ei pääsisi sisään, ei tarvitsisi valita, joten olen alitajuisesti toivonut negatiivista vastausta. Näillä papereilla ja tunteella, että molemmat kokeet menivät hyvin, niin ei kuitenkaan välttämättä käy. :D Se selviää ensi viikolla!

    VastaaPoista
  7. vitsi Fina on niin suloinen tuossa videossa! ja toi sen haukku ääni :`) muistuttaa hieman meidän Nekun haukkumista. :)

    VastaaPoista
  8. Mun mielestä välivuosi ei ole ollenkaan pöllömpi juttu! Itsellä käynnistyy syksyllä jo toinen peräkkäinen välivuosi, enkä ole edes ajatustakaan hetkauttanut siihen suuntaan, ettäkö seuraavakaan menisi laiskottelun merkeissä. Lukio tuntuu jo aika kaukaiselta muistolta, mutta itselläni ei sitä palavaa tahtoa jatko-opintojen suhteen ole vielä syttynyt - toisaalta, teen töitä juuri sillä alalla jolle tähtään vielä jonain päivänä opiskelemaankin, joten kokemuksen kannalta ylimääräinenkään välivuosi ei mene tosiaankaan hukkaan. Toki voisi ajatella, että mikäli olisin heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen hakenut opiskelemaan, aloittaisin syksyllä jo toisen lukuvuoden opiskelijana. Niin tai näin: kyllä opiskelemaan ehtii!

    VastaaPoista
  9. Mä pidin neljä välivuotta jotenkin ihan vahingossa, koska mulla ei ollu mitään hajua mitä haluaisin opiskella.. Tän viimeisen vuoden aikana palaset jotenkin loksahteli paikalleen ja keväällä oli ihan erilainen motivaatio lukea pääsykokeisiin. Sittenhän se tuottikin tulosta ja nyt pääsin just sinne yliopistoon minne halusinki! Lopulta nää vuodet olikin ihan hyvä juttu, vaikka oonkin sitä stressannu, koska nyt tiedän mitä haluan opiskella ja ensimmäistä kertaa löytyy kunnolla motivaatiota!

    VastaaPoista
  10. Hei, nyt kysymys aivan asian vierestä: Löytyykö sulta videomateriaalia Finan tokokokeista. Olen itse starttaillut cavalierini kanssa vasta mölleissä ja nuo viralliset kieltämättä hieman pelottaa... Nyt kuitenkin aiotaan vielä tämän vuoden puolella sellaisissakin käydä, joten olisi kiva nähdä miten muilla saman rodun edustajilla on mennyt ja, että millaista siellä kisoissa on. Joten jos sulla sattuu olemaan, jossain youtubessa klipsejä esim. niin olisin enemmän kuin kiitollinen, jos linkittäisit. :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos taas kaikille! On niin voimaannuttavaa lukea, etteivät kaikki muutkaan ole tässä vaiheessa tienneet, mitä opiskella. Kyllä tässä on tullut asuntoja jo katseltua, joten kaipa sitä sitten kuitenkin on maisemanvaihdos edessä, jos koulupaikka varmistuu.

    Ida, meillä on ensimmäinen tokokokeemme videolla. Siitä olisimme vielä voineet saada ykkösen, ellei Fina olisi karannut lopussa hyppäämään hyppyä jo ennen kuin liike alkoi. Tässä video http://www.youtube.com/watch?v=qywDDVdiJ1Y Tsemppiä kokeisiin! Kannattaa ehdottomasti lähteä niihin! Meilläkin on tässä kuussa yksi taas edessä, vaikkemme kuukausiin ole harjoitelleetkaan.

    VastaaPoista
  12. Mie kyllä ehkä äänestäisin sen välivuoden puolesta :) Mihinpä sitä on hoppu valmiissa maailmassa. Ennen muuten ainaki saattoi yliopistossa lykätä opintojen alkua yhdellä vuodella ilmoittautumalla poissaolevaksi. En tiiä, onko semmonen enää mahdollista, mutta oli silloin kun ite alotin (se tosin oli v. 1997 :D ) Mie pidin ehkä 3 välivuotta ja opiskelin sillä välin toisen ammatin. Sitten tein sen tutkinnon yliopistossa ja olin sen jälkeen töissä puolenkymmentä vuotta. Sitten työt loppuivat ja nyt olen puolestaan etsinyt töitä puolenkymmentä vuotta (tosin hoitovapaakin siinä välissä). Että ei sitä vissiin ikinä tiiä, onko se ala oikea ja kaitpa se selviää, kun siellä on jonkun aikaa opiskellut :) Ja jos ei ookaan, niin sitten voi vaikka opiskella jotain muuta :D Vaikka kyllä mieki joskus tietenki mietin, että oliko se 3 + 6 vuotta opintoja järkevä ratkaisu, kun töitä ei sitten kuiteskaan oo :D Äläpä sie turhaan murehdi, asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella ;) Tsemppiä valintaan, olipa se mikä tahansa :)

    Ja aivan ihana hörökorva tuo sinun bordercollie! :)

    VastaaPoista