tiistai 23. kesäkuuta 2015

Joka päivä voi olla lomapäivä


Kaikki kuvat © Katri Pietilä


Jestas, että viimeiset pari viikkoa ovat olleet touhukkaat! Olemme ehtineet niin kisailemaan agimölleissä Chhainan kanssa kuin Hoinankin kanssa tokossa - molemmat likat ovat vieläpä tuoneet palkintoja kotiin, kuten treenilokista on voinut huomata - sekä kyläilemään ja treenailemaan oikein olan takaa. Viime tiistaiaamuna päätimme lähteä pikareissulle kasvattajalle sekä seuraavana päivänä ajella Hämeenlinnan kautta pariin eri enemmän tai vähemmän koiriin liittyvään tapaamiseen. Lisäksi olemme treenailleet ahkerasti 2-3 kertaa viikossa Chhainan keppejä, rengasta ja kontakteja parin kuukauden päässä häämöttävää kisaiän täyttymistä silmällä pitäen.



Jokru ja Chhaina kisailevat maantiekiitäjyydessä


Kuten kuvistakin osittain näkyy, Miikku-kasvattajan farmilla myös Chhainan yhtä veljeä, Jokrua, sekä yhtä siskoista, Kenoa. Lisäksi kimppakuvaan veikan kanssa saimme tietysti myös Miikun laumaan kuuluvan Chhainan äidin, Priiman. Hieman on pikkulikan koko muuttunut edellisestä yhteiskuvasta!




Jokru-veli, Priima-äiti ja ei enää niin pikkuruinen Chhai!


Juhannuksen vietimme taas mökillä isolla porukalla koko lauman - siis myös cavalierkaksikon - kera. Paimenille juhannus oli yhtä urheilua, kun joku oli heittämässä niille frisbeetä järveen lähes tauotta. Chhainasta onkin kuoriutunut melkoinen vesipeto, kun saimme sen pari viikkoa sitten härnättyä Aurajokeen uimaan. Jo Miikun luona pelto-ojissa likka osoitti yhä muistavansa vesiräiskimisen riemut, mutta mökillä touhu nousi aivan uusiin sfääreihin: Chhaina nouti leluja melkein Hoinaakin ahkerammin ja hienojen hyppyjen kera. Laiturilta se ei sentään vielä tainnut kertaakaan uskaltaa loikata, mutta äkkisyvenevässä rannassa penkereeltäkin ponnistaessa Chhai sai jo mukavat loiskeet aikaiseksi. Erityisen iloinen olen Chhainan uimatyylistä - sillä on selkä aivan suorana uidessaan, ja uinti on tasapainoisen ja vaivattoman näköistä. Juhannusvieraidenkin kanssa vertailimme nimittäin eroa Hoinaan, joka selvästi käyttää etupäätä suurempana moottorina.





Olen ottanut tämän kesän motoksi sen, että joka päivä voi olla lomapäivä, jos niin haluaa. Niinpä olemme parina iltana syöneet iltapalaa terassillamme, käyneet keskiyöllä Littoistenjärvellä piknikillä ja päivällä makoilemassa rannalla tai muuta vastaavaa. Jatkossa kesäämme tulee kuulumaan myös viljelyspuuhia, sillä saimme kuin saimmekin läheisen taloyhtiön pihalta yhteisökasvimaalta kaksi viljelyslaatikkoa käyttöömme - boksi kummallekin. Tänään aikomuksenamme olisi lähteä siemenostoksille ja käydä laittamassa tuleva sato alulle. :)




Lisäksi moni on huomannut ja kysellyt minulta Kennelliiton Koiramme-lehdessä julkaistusta kennelnimihakemuksestani, joten kaipa sen voi täällä blogissakin kertoa: olen hakenut kennelnimeä. Haaveilla saa, mutta mitään varmoja suunnitelmia ei ole. Onpahan nyt sitten ainakin tulossa joku nimi tulevaisuuden varalle. Vasta tulevat vuodet näyttävät, tuleeko pentuja ja minkä rotuisia, sillä tulen varmasti ottamaan vielä joskus itselleni kokonaan uuden rotuisia koiria. Kävin kuitenkin kurssin nyt keväällä, joten miksen olisi heti hakenut nimeä, kun olin sellaisen keksinyt? Vielä tosin joudun jännittämään, saanko haluamani nimen, mutta ainakin Kennelliitto ja rotujärjestö ovat puoltaneet ihan ensimmäistäkin nimitoivetta. Siinä kai meidän kuulumisemme olivatkin lyhykäisyydessään - nyt palaan takaisin nauttimaan kauniista kesäpäivästä! Suurkiitos vielä Miikulle ihanista kuvista!



tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesäkuulumisia ja arvonnan tulokset



Kesäkuu on täällä, ja niin on kyllä kesäkin - ainakin meillä! Minulla on kesätöitä toistaiseksi vain 3-4 kertaa viikossa, joten töiden ohessa on lähes yhtä paljon lomailua. :) Olemmekin runsaiden vapaiden ansiosta kunnostautuneet niin agility- ja tokotreeneissä kuin pitkissä lenkeissäkin. Tämäkin aamu aloitettiin tunnin lenkillä Aurajokilaakson ihanissa maisemissa ja joessa pulikoinnilla. Rakastan näitä uusia lenkkimaastoja! Lisäksi viikonloppuna ehdimme käymään Loviisassakin, missä päättäjäisiltana istuimme ihan vaan aikuisten kesken parissa rantakuppilassa ja muina päivinä kävimme koirien kanssa kimppatreenailemassa sekä agilityä että tokoa.




Kisakalenteri näyttää sen sijaan kesäkuun osalta melko tyhjältä. Näillä näkymin agikisoihin emme pääse kertaakaan, kun ainoina itselleni mahdollisina kisapäivinä ei ole kuin arvokisoja, joihin jostakin syystä me ikuisen ykkösluokkalaisen Hoinan kanssa emme ole osallistumassa. :D Sen sijaan möllikisoihin olemme menossa torstaina Chhainan kanssa, ja Hoinan kanssa yritän saada meidät pariinkin tokokokeeseen loppukuusta, mutta varmoja nämä eivät tosiaan vielä ole, kun kokeisiin on nyt niin tunkua. Lisäksi toinen mahdollisista kokeista olisi tismalleen samassa paikassa kuin edellinenkin, eli senkin saatan jättää väliin ihan vaan paikan takia, vaikka kokeeseen mahtuisimmekin.

Mitään sen kummempia kesäsuunnitelmia meillä ei ole. Juhannuksena menemme tietenkin koko perheellä ja toivottavasti myös joidenkin vieraiden kera mökille uimaan, saunomaan ja kisaamaan vuoden 2015 juhannusolympiakullasta, mutta muuten käytän vapaani joko kotikonnuilla kesästä nautiskeluun tai lyhyisiin reissuihin jonnekin päin Suomea treenaamaan koirakavereiden kanssa. Lisäksi Herra B yrittää saada tästä lähistöltä pienen viljelylaatikon ja hankkia jonkin vastaavan myös parvekkeellemme, sillä hänen varsinainen viljelystilkkunsa ei kuulemma ole tänä kesänä juurikaan viljelykunnossa vaan vaatii vain hoitotoimenpiteitä ensi vuotta varten. Minä pidän siis peukkuja, että saisimme jonnekin edes ihan vähän perunoita kasvamaan, koska rakastan niiden sadonkorjuuta!




Lopuksi kerrottakoon vielä arvonnan tulokset! Pienen tuotepaketin voitti Anita - ottaisitko sähköpostitse yhteyttä osoitteeseen pawprint_on_the_beach AT hapsutassu.com, niin saamme paketin matkaan?

tiistai 26. toukokuuta 2015

Kuin joulu keskellä kesää



Saimme eilen kotimaisilta Hau-Hau Championilta ja Planet Pet Societyltä sponsoripaketin tuotetestaukseen. Olemme olleet viime vuosina aktiivisia kyseisten tuotemerkkien kannattajia, ja nyt saimme testaukseemme vielä itsellemmekin vieraita tuotteita. Kaikkien mahdollisten kalliidenkin ruokakokeilujen jälkeenhän meillä syövät tällä hetkellä sekä omat koirani että etälauman cavalierkaksikko joko Planet Pet Societyn tai Hau-Hau Championin ruokaa - aina sen mukaan, kumpaa on helpommin saatavilla. Kalliimmillakin ruuilla yhdellä on ollut ripulia, toisella kaksinkertaiset ulosteet ravintomäärään verrattuna ja kolmannella korvat likaiset ja silmät rähmineet, mutta toistaiseksi nämä merkit ovat sopineet parhaiten kaikille. Sitä paitsi on helppoa käydä kotona kylässä ja cavalien vierailla täällä, kun ei tarvitse kuljetella ruokia mukana. :)




Itse postipaketti oli melkoinen yllätys, sillä hetkessä olohuoneemme oli kuin joululahjojen avaamisen jäljiltä! Paketissa oli mukana ruokaa niin nappuloina, koiranmakkaroina kuin märkäruokinakin, luita, hammas- ja muita herkkuja, pari lelua, pari hihnaa, pari tuubikauluria, aktivointipeli, kanafileitä, hampaidenhoitosetti sekä Furminaattoria muistuttava pohjavillahara. Näistä etenkin kahdelle viimeksi mainitulle meillä on ollut suorastaan huutava tarve, joten ne pääsevät varmasti aktiiviseen käyttöön. Tuubihuivista itse innostuin aivan täysillä, sillä korvani alkavat särkeä herkästi kevyessäkin tuulessa, minkä vuoksi pidän aina treeneissä vastaavaa hiuspannaksi taiteltuna. Ruuista puolestaan yksi koiranmakkara on jo vedetty kitusiin kauheaa vauhtia, ja ilokseni kummankaan koiran vatsa ei tykännyt kyttyrää vaihtelusta, ja ulosteetkin olivat tänä aamuna yllättävän pienet. Lisäksi on kai pakko myöntää, että olen itse aivan rakastunut märkäruokien tuoksuun, joten niitä on ihan kiva annostellakin! :D Pienemmät märkäruokapaketit saavat odottaa seuraavaa hakuilukertaa, koska ne ovat kooltaan täydellisiä palkkapurkkeihin jaettaviksi.






Alun poseerausten jälkeen annoin Hoinalle ja Chhainalle vapaat kädet valita tuotekasasta kiinnostavimman asian, ja yllätys yllätys molemmat säntäsivät saman kahisevan pehmolelun kimppuun. Lelu joutuikin sellaiseen käsittelyyn, että tiesin sen olevan säpäleinä alta aikayksikön, mutten raaskinut kieltää toisilta huvia. Nyt apina on jo kädetön mutta aivan yhtä rakastettu silti! :) Lisäksi vesileluksi tarkoitettu kumiluu oli Chhainalla illalla unikaverinakin, ja kesällä se pääsee takuulla mökillä testiin houkuttelemaan Chhainaa uimaan.




Koska en jostakin kumman syystä epäile ruokien ja herkkujen maittavuutta meidän likoillemme, päätimme kokeilla niiden sijaan heti uutta peliä. Chhaina oli puisen pelin kanssa vähän liian kovakourainen, joten sille muovinen olisi ehdottomasti ollut parempi. Hoina sen sijaan osasi ottaa tyynemmin, mutta yhtä kaikki kumpikin sai pelin pelattua melko nopeasti muttei liian helposti. Pohjaan olisin kuitenkin ehdottomasti toivonut jonkinlaisia liukuesteitä! Seuraavaksi peli saakin lähteä Loviisaan cavaliereiden testiin, mistä toivottavasti siitäkin saamme sitten videoita blogiin. Etälauman testiin lähtee myös yksi märkäruokapaketti, viljaton kalanappulapussi sekä pienten koirien versiot hammashoitotikuista. Aion kyllä salakavalasti napata nappulapussista kerta-annokset kokeiluun meidänkin likoillemme, mutta koska Finalla on aina ollut laumamme huonoin maha, on kaikista mielenkiintoisinta antaa sen kokeilla ensimmäistä kertaa viljatonta ruokaa. Sillä kun on ollut koko elämänsä ajan kaikkien ruokien kanssa välillä närästystä.



Nämä lähtevät seuraavalla maitojunalla Finan ja Nelsonin testattavaksi!


Hammas- ja turkinhoitovälineistä kirjoitan myöhemmin oman postauksensa, sillä ajattelin tehdä molemmille tytöille viikon hammaspesukuurin ennen- ja jälkeen-kuvien kera. Eilen oli jo ensimmäinen pesukerta, jota ennen tietysti valokuvattiin kummankin poskihampaat. Hammaskiveä ei kummallakaan onneksi ole, mutta raakojen luiden jäätyä harvinaisemmiksi hampaat ovat kyllä alkaneet kellertää molemmilla. Näistä siis tulossa lisää myöhemmin!






Lopuksi minulla on vielä ilo ilmoittaa, että pieni osa (kuva alla) sponsoripaketistamme arvotaan ahkerimpien lukijoidemme kesken! Osallistua voit kommentoimalla tähän merkintään, mitä Hau-Hau Championin tai Planet Pet Societyn tuotetta sinä suosittelisit tai voisit tämän merkinnän perusteella kokeilla. Osallistumisaikaa on kuun loppuun eli sunnuntaihin 31.5. klo 23:59 asti! :)


 

Tämä pieni paketti arvotaan merkintään kommentoineiden kesken!


Merkintä on kirjoitettu yhteistyössä Hau-Hau Championin ja Planet Pet Societyn kanssa.


         

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Uusin silmin



Viimeiset puolitoista viikkoa ovat olleet melko tylsät mutta opettavaiset. Olen maannut puolitoista viikkoa sohvalla ensin kuumehorroksessa, sitten kamalassa nuha- ja yskätaudissa ja lopuksi kolmiolääkehuuruissa. Koirat eivät ole puoleentoista viikkoon päässeet kuin pari kertaa kunnon lenkille, kun olen saanut lenkitysapua. Ne ovat pääasiassa siis maanneet puolitoista viikkoa sisällä. Tänään, kun olen pystynyt olemaan ensimmäistä päivää koko päivän joten kuten jaloillani, kaksi kuolinvuodettani ovat olleet vielä yllättävänkin varattuja! Olen aina tiennyt, etteivät koirani ole useista tylsistä päivistä moksiskaan, mutta että ne ovat maanneet kanssani sängynpohjalla melkein kaksikin viikkoa - eivätkä ne ole vain sietäneet sairaslomaa vaan oikeasti nautiskelleet: venytelleet, vetäneet hirsiä ja kääntäneet kylkeä aina vain makeampaan asentoon!



Arvaako kukaan, miksi likkojen uusi yhteinen kutsumanimi on bedbugs? :D


Lisäksi minun on pitänyt jo muutama viikko sitten kirjoittaa Hoinasta. Muuton jälkeinen stressaaminen ja Hoinan ongelmien pohdinta päättyi lähestulkoon täysin siihen surkuttelevaan blogimerkintään noin kuukausi sitten. Ehkä tuo koira osaa lukea ja tajusi, että nyt hihnan toinen pää on tosissaan huolissaan. Tai ehkä muutosta on vain kulunut tarpeeksi aikaa ja kaikki äärioireilu johtuikin vain muuton aiheuttamasta stressistä. Välillä minusta on tuntunut siltä, että joko Hoinalla, minulla tai meillä molemmilla on jonkin sortin rajatilahäiriö - onko koira helppo ja ihana vai vaikea ja kamala? En ole tiennyt, olenko minä niin sekaisin, että kuvittelen Hoinalle ominaisuuksia, joita sillä ei ole, liioittelenko vain. Joka tapauksessa nyt, kun kaikki tutut ja tuntemattomatkin ihmiset ovat kommentoineet Hoinan muuttunutta käytöstä, uskallan uskoa omat havaintoni todeksi. Hoinasta on tullut ihana ja rento - rennompi kuin koskaan.

Näinä menneinä sairaslomapäivinä olen nähnyt Hoinasta aivan uusiakin piirteitä. Edellisessä kodissamme Hoina oli toisinaan poissaollessamme selvästi säikähtänyt jotakin, koska se oli välillä kotiintullessamme hermostuneen ja pelokkaan oloinen. Se käytännössä asui neliömetrin kokoisen ruokapöytämme alla eikä välttämättä tullut edes kurkistamaan, kun tulimme kotiin päivän päätteeksi. Siksi tällä viikolla on ollut ihana nähdä, miten Hoina on syvässä unessa aivan keskilattiallakin ja missä tahansa huoneessa jalat taivasta kohden, eikä välttämättä edes herää, vaikka itse liikkuisin kotona huoneesta toiseen. Lisäksi sen säikkyminen ja unen pelokas keskeytyminen on jäänyt lähes kokonaan pois. Kaiken kukkuraksi lenkit koirien kanssa ovat olleet nykyään aivan ihania, ja olen voinut olla aidosti ylpeä upeasti hihnassa kulkevasta paimenkaksikostani.

Rentous on näkynyt myös siinä, että Hoinasta on tullut melkein pahempi kainaloinen kuin Chhaina on! Enää en pysty arvaamaan, kumpi koira aamulla venyttää itsensä selkääni vasten ollessani vielä puoliunessa. Lisäksi Hoina uskaltaa nykyään jopa nukahtaa syliin ihan kunnolla, kun se on yleensä pienestäkin hipaisusta ottanut muristen hatkat ja mulkaissut tönäisijää todella pahasti. Reilu viikko sitten äitini totesi kotona käydessämme, että minulla on maailman ihanimmat koirat, ja silloin olin haljeta onnesta, sillä äiti on välillä ollut helisemässä perheen suuremmassa talossa suurempia leikkejä leikkivien koirieni kanssa. Ennen Hoina reihaantui rapsutuksistakin eikä millään malttanut olla rauhassa - nyt se istui äidin rapsutellessa sitä nätisti tai kiipesi äidin syliin ja huokaisi syvään rapsutuksista nauttien. Äitikin näki siis selvän muutoksen.

Minulla todella on maailman ihanimmat mukelot, ja olen niin onnellinen, että Hoina näyttää selvästi onnellisemmalta! Loppujen lopuksi siis muutto taisikin tehdä Hoinalle hyvää, vaikka aluksi otimmekin takapakkia. On toki olemassa häviävän pieni mahdollisuus, että edellisessä kodissamme oli oikeasti jotakin outoa, kuten herra B on alusta asti epäillyt: meillä itsellämmekin oli nimittäin ajoittain siellä asumisen aikana pahoja univaikeuksia, jotka katosivat samantien uudessa kodissa. Kuulostaahan se hassulta, mutta toisaalta jos jokin siellä vaikutti meihin, niin miksei se olisi vaikuttanut herkkis-Hoinaan?




Koska arjesta on tullut viimeisen kuukauden aikana lähes juhlaa, olen nauttinut Hoinan kanssa tokoilustakin aivan uudella tavalla. Lähtökohtani treeneihin on ollut tuloksellisuuden ja suoritussuunnitelmien sijaan vain se, että koiran itsevarmuus kasvaisi tokossakin ja että se näyttäisi nauttivan treeneistä. Saimmekin viikko sitten meilitse tiedon tokokokeeseen yllättäen pääsystä, joten huolimatta sairasteluni takia täydellisestä treenin puutteesta näin juuri kokeen alla olemme huomenna illalla menossa testaamaan hauskaa yhteistyötä myös avoimeen luokkaan! Tuloksesta viis - haluan vain, että tuomari sanoisi meille jotakin positiivista yhteistyöstämme, sillä siihen on nyt panostettu enemmän kuin koskaan. :) Koetta ennen saan kuitenkin jännittää vielä huomista, ensimmäistä työpäivääni uudessa kesätyössä, koska valitettavasti sairastelu siirsi myös töiden alkua muutamalla päivällä. Aivan kunnossa en ole vieläkään, mutta sain luvan mennä töihin nuhassa ja yskässäkin, joten pääsen vihdoin aloittamaan!

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Yhden yön juttu

 


Vihdoin me teimme sen. Sen, minkä olimme aikeissa tehdä jo viime kesänä, mutta päätimmekin lähteä Rodoksen lämpöön. Sen, minkä olimme aikeissa tehdä viime syksynä, mutta sää olikin todella huono. Sen, mihin vetosin Chhainan ottamista pohtiessani: olisihan se ihanaa, kun vaelluksilla kummallakin olisi oma koira! Teimme siis ensimmäisen yön yli jatkuneen telttavaelluksemme koirien kanssa viime viikonloppuna.



Suuri sikovuori


Eipä silti, ei tämäkään kerta ollut täysin itsestään selvä, sillä säätiedotukset heittelehtivät niin, että kun piti sataa, paistoi, ja kun piti paistaa, satoi. Jouduimmekin siirtämään lähtöämme yhdellä päivällä ja lyhentämään vaellusta yhdellä yöllä. Matkasta emme kuitenkaan tinkineet, joten panimme vain jalkaa ja tassua toisen eteen kahta kauheammin. Onneksemme säätiedotusten epäluotettavuus piti pintansa myös vaelluksemme aikana, joten pelättyjen sateiden sijasta saimmekin aivan täydellisen patikointi-ilman!




Näin ensimmäisellä kunnon vaelluksellamme tyydyimme suhteellisen tuttuihin maastoihin mökkimme lähettyvillä, Portimon poluilla, Haminassa. Reittimme varrelle osui sopivasti kaksi laavua, joiden pihapiiristä löytyi niin tulentekopaikka kuin ulkohuussikin, joten me kaksijalkaiset vältyimme seuraamasta koirien näyttämää esimerkkiä kyykkypissoista. Aikomuksenamme oli alunperin edetä ensimmäisenä päivänä vain reiluun puoleen väliin, noin 10 kilometriin, mutta koska alkutaival meni huomattavasti oletettua ripeämmin, päätimme tempaista saman päivän aikana vielä toiselle laavulle reilun 15 kilometrin päähän lähtöpisteestämme. Voin kertoa, että se oli melkoinen suoritus kahden koiran ja kahden rinkallisen kanssa näin ensikertalaiseksi! Olenhan toki ollut juniorina partioleireillä ja ottanut osaa myös suureen seikkailuun Taruksen jättileirillä vaelluksineen, mutta emme me silloin joutuneet kantamaan aivan kaikkea mukanamme - emme esimerkiksi edes yhden päivän ruokia.




Koska luonnossa liikkuminen on sekä minulle että miehelleni todella mieleistä, olen osannut käyttää alennushetket ja lahjakortit etukäteen hyvissä ajoin, jotta kummallekin koiralle on saatu omat retkireput. Likat saivat siis kumpainenkin kantaa omat tavaransa: ruuat, kipot, 2 x 0,5l vettä kumpainenkin sekä ensiaputarvikkeet. Lähtöpaino koirien repuilla oli - tietysti hyvin tarkasti tasapainotetusti - suunnilleen 1,5 kiloa koiraa kohden, mutta painohan totta kai keveni sitä mukaa, kun vesi- ja ruokavarastot hupenivat. Niin oli asian laita onneksi meidän ihmistenkin rinkkojen kanssa, kun kilpaa natustelimme omia kantamuksiamme kevyemmiksi!




Leiritulet ensimmäisellä laavulla, Kuntohuhtalla


Ensimmäiselle laavulle noin viiden kilometrin patikoinnin jälkeen saavuimme jo ennen puolta päivää, joten tankkasimme itsemme siellä aivan rauhassa ja kuivatimme kastuneita tai hiostuneita vaatteitamme - joista minä menin polttamaan sukkani uhrauskuntoon ja agilitykenkäni kantapäät koppuroiksi. Parin tunnin tauon jälkeen noin kilometrin kuljettuamme Chhaina alkoi selvästi väsyä, jolloin kannoin sen reppua käsissäni kolmisen kilometriä seuraavalle taukopaikalle. Näiden etappien välillä koirat saivat myös luonnetestiharjoituksen, kun maastossa lymyilleet sotilasharjoittelijat ampuilivat laukauksiaan ja hyppelehtivät sinne tänne. Chhainaa ihmetyttivät onneksi itse vihreät heput enemmän kuin paukahdukset!




Aivan ennen viimeistä loppurutistusta tein onnekkaan kartanlukuvirheen: kun tarkoituksenamme oli kiertää eräs "vuori", kuten se oli nimetty, ohjasinkin meidät sen yli. Huomasin virheeni jo heti alussa, mutta päätimme kuitenkin jatkaa matkaa, kun huomasimme vuoren päälle merkityn näkötornin. Se rakennelma ylsikin sitten sellaisiin korkeuksiin, että jopa minua huimasi sinne kavutessa, vaikka Empire State Buildingistäkin on tullut aivan rauhassa maisemia katseltua!




15,3 kilometrin jälkeen yövyimme toisen laavun liepeillä, koska siten tajusimme pystyvämme käyttämään huussia ja ruuantekopaikkaa sekä aamulla että illalla. Pienen iltanuotion jälkeen asetuimmekin jalat ja selkä hellinä, hyvin useaan vaatekerrokseen ja makuupusseihin paketoituina telttaan nukkumaan. Laavulle tuli vielä jokin porukka illalla, mutta onneksi koiratkaan eivät välittäneet heidän äänistään. Kova maa, särkevät lihakset, kirkuvat kuikat ja hanhet sekä pieni vilu pitivät meitä kuitenkin melko huonossa unessa koko yön. Oma pelastukseni oli löysä pötkö Chhaina, jonka saatoin vetää raotetun makuupussini alle säteilemään lämpöään myös minun paitakerrosteni läpi.




Aamupalan ja teltan purkamisen jälkeen aloitimmekin sitten viimeiset, edelliseen päivään verrattuna kepeät nelisen kilometriä hymyillen - joskin meillä molemmilla toinen nivunen hieman vihoitteli, joten tahti oli hitaampi. Vara-akulla ja toista kännykkää jatkuvasti varmuuden vuoksi suljettuna pitämällä kykenimme säästämään puhelinten akkuja niin, että sain nauhoitettua koko matkan Sports Trackerille, jonka piirtämästä kartasta käy ilmi paitsi kuljettu matka kartalla, myös patikan pituus (18,77 km) ja kävelymatkojen yhteiskesto (6:26). Vastaavia tiivistelmiä on ihana säilyttää muistona!




Alin © kuva B. Ghimire


Vaelluksen aikana koin itse henkilökohtaisesti monia upeita tunteita. Ensinnäkin rakastan maastokarttojen lukemista, ja vuosien jälkeen se tuntui todella mukavalta! Puhelinten GPS-ohjelmat pysyivät siis nautinnon ja seikkailun takaamiseksi visusti taskussa koko matkan ajan, vaikka matkan ajan nauhoitin olikin päällä. Mitä koiriin tulee, olen niistä todella ylpeä. Olin todella yllättynyt, miten painavakaan reppu ei vaikuttanut Hoinan kävelyyn ollenkaan - Chhainan osalta olin jo valmistautunut koiran repun osittaiseen kantoon sekä koiran tottumattomuuden että luultavasti vielä kehittymässä olevien selkälihasten takia. Lisäksi jo ensimmäisellä laavulla mietin onnellisena, miten ihanaa on, kun koirien voi antaa huoletta kulkea ja olla taukopaikoillakin vapaana. Vaikka ne ajoittain hävisivätkin näkyvistä, en huolestunut kertaakaan, sillä niiden työhän on olla lähellä. Eivät ne mene kauas - ja laavuilla ne itse asiassa oikein nautiskelivat grillitulista yhdessä kanssamme rauhassa alustallaan loikoillen.




Nyt puoli viikkoa myöhemmin vietän viimeisiä kesälomapäiviäni yli 38 asteen kuumeessa kotosalla, mutta en suoraan pane sairastumista vaelluksella vilustumisen piikkiin - ennemminkin voisin veikata, että jos asialla on jotakin tekemistä reissumme kanssa, niin luultavasti kehoni reagoi vain jälkikäteen yhtäkkisen suureen fyysiseen stressiin. Kuten sanottu, edellisen kerran kannoin rinkkaa joskus 13-vuotiaana ja silloin vain kolmasosan tuosta matkasta, jonka nyt kuljimme päivässä! Kivuista ja säryistä huolimatta vaellus oli ikimuistoinen ja mahtava uusi kokemus. Lisäksi opin muuten todella tutuista mökkimaastoistammekin paljon uutta! Suunniteltujen koirien lepopäivien määrä on nyt tietysti kasvanut sairasteluni takia, mutta kovin tyytyväisiä nuo ovat olleet ihan sohvalla loikoiluunkin. Varsinkin Chhainalle matkan pituus, kantamukset ja haastava maasto olivat silminnähden raskaat. Seuraavaa vaellusta ei ole vielä kaavailtu, mutta siihen olisi jo kovin halua. Jos tänä vuonna teemme vielä päiväretkiä pidemmän yövaelluksen, se tapahtunee aikaisintaan syyskuussa säiden salliessa - ja testattuja yövaellusreittejä saa mielellään koska vaan ehdotella täällä blogissa! Nyt palaamme kuitenkin pikku hiljaa takaisin normaaliin arkeen ja minä uuden työpaikan myötä kesätyöläiseksi.


Tämä merkintä on osa Hurttahuoneen harrastushaastetta. Osallistukaa toki tekin!

lauantai 2. toukokuuta 2015

Iloja ja suruja

Loma! Meillä alkoi nyt vapusta viikon yhteinen ja minulla henkilökohtaisesti kahden viikon loma ennen kesätöiden alkua. Vapun vietimme yhdessä kaverini Miran kanssa Turussa - aattona kotona herkutellen ja Cluedoa pelaten ja vapunpäivänä Vartiovuorella piknikistä hyvässä säässä nauttien. Eilen ajoimme sitten jo Loviisaan parin yön välietapille ennen huomisia Hoinan agilitykilpailuja ja viikon mökkilomaa. Suunnitelmissamme on tehdä parin yön telttavaellus koirien kanssa, joten varautukaa ensi viikolla huimaan seikkailukertomukseen, mikäli sää ei pilaa suunnitelmiamme. :) Lisäksi on pakko päivittää Hoinan lenkkikuulumisiakin: viimeiset kolme viikkoa ovat menneet loistavasti, ja olemme voineet tehdä pitkiäkin lenkkejä vilkkaidenkin teiden varsilla ja kolisevalla teollisuusalueella!




Sitten hieman huonompiin uutisiin, joiden takia koko vapun juhliminen olisi varmasti jäänyt väliin, ellei sen ohjelmaa olisi etukäteen ollut suunniteltu. Viikko sitten ollessani Vääksyssä kasvattajan peruskurssilla, sain Herra B:ltä surullisen tiedon, joka on takuulla saavuttanut jokaisen meistä kuluneen viikon aikana. Nepalin maanjäristys ja sen jokapäiväiset jälkijäristykset ovat laittaneet suuren osan kaikesta infrastruktuurista maantasalle, ja valitettavasti myös ihmisuhrien määrä on ollut järkyttävän suuri. Nekään, joiden koti on vielä pystyssä, eivät uskalla mennä koteihinsa vaan nukkuvat teltoissa aukeilla paikoilla, sillä jälkijäristykset eivät ota loppuakseen.

Luojan kiitos Herra B:n perhe ja koti on kunnossa, vaikka järistyksen keskus olikin hänen kotimaakunnassaan. Kulunut viikko on kuitenkin ollut todella raskas, kun joka kerta puhelimen soidessa sitä pelkää pahinta. Tilanne hyväonnisillakin on maassa todella huono ja epävarma. Jos siis karkkipäivä tuntuu turhalta näiden uutisten jälkeen, voit auttaa ihan jo pelkästään lahjoittamalla karkkirahasi yhdeltä viikolta Nepalin maanjäristyksen uhreille, selvinneiden sekä fyysiseen että henkiseen hoitoon sekä tulevaisuudessa jälleenrakennukseen. Vaikka näihin kamaliin uutisaiheisiin turtuu hyvin nopeasti, hätä siellä ei häviä minnekään - esimerkiksi edellinen suuri jälkijäristys on ollut tänään. Tässä on yksi mahdollinen tapa lahjoittaa suoraan valikoidusti Nepaliin. On ollut hienoa nähdä, miten aktiivisesti nepalilaiset täällä Suomessa ovat tukeneet toisiaan ja rynnänneet vapaaehtoisiksi kaatosateeseen rahalippaiden kanssa. Joka kerran lippaaseen rahaa laittaessani olisin halunnut halata kerääjää, enkä ole voinut olla synkistelemättä: entä jos juuri hän on menettänyt kotinsa, rakkaansa tai perheensä tai pahimmassa tapauksessa kaikki kolme kerralla?






Lopuksi vielä taas hieman positiivisempi ilmoitusasia: Hapsutassu.com on valittu mukaan Suomen ensimmäiseen blogiportaaliin, Hurttahuoneeseen! Portaali on vasta aloittelemassa toimintaansa, joten lisätietoa tästä yhteistyöstä tullee myöhemmin. Nyt me painumme lomailemaan!

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Hyvä viikko

 

Kuva © Katri Pietilä


Hoinalla on ollut hyvä viikko. Olemme voineet tehdä useampanakin päivänä jopa huikean kolmen kilometrin lenkin ilman, että Hoi olisi säikähtänyt matkan varrella - mutta mikä parempaa, ei vain niin, vaan myös niin, että se on kävellyt löysin hihnoin, haistellut ja oikeasti nauttinut lenkistä! Matkalla olemme törmänneet kiljuvaan laumaan päiväkotilaisiakin, eikä sitten taas sellainen ole Hoinaa haitannut yhtään. Koska koko mennyt viikko on ollut niin mukava, olen jo alkanut toivoa, että kaikki ne alun pelot tai yleinen epäluuloisuus olisivat vain johtuneet paikan uutuudesta eli Hoinan luonteenomaisesta reaktiivisuudesta ynnättynä tavallista korkeampaan stressiin. Tämä viikko vaan on ollut pitkästä aikaa niin miellyttävä ja itsellekin lenkeillä nautinnollinen, että teen kaikkeni, jotta tämä kehitys jatkuisi! Pitkiähän eivät nuokaan lenkit ole, mutta tuon matkan pystymme vielä pujottelemaan puistoissa, kuntopoluilla ja pikkuteillä. Jos ensi viikkokin jatkuu yhtä hienosti, voisimme koittaa jatkaa kuntopolkuja pidemmällekin. Joka tapauksessa on ollut ihanaa, kun ei ole välttämättä tarvinnut sanoa koirille juuri sanaakaan, vaan on voinut kiireettä antaa niiden haistella ja kuunnella itse linnunlaulua. :)

Chhaina taas aloitti puolitoista viikkoa sitten juoksunsa. En muista, mainitsinko asiasta täällä jo pari kuukautta sitten, mutta jos mainitsin, ne olivat vain jotkin haamujuoksut tai kenties Hoinan alkavia piskoja. Niinpä pikkulikka on nyt ollut treeneistä sivussa, kun taas Hoinan kanssa ollaan käyty agissa ihan kahdestaan. Ihanaa luksusta välillä! :) Lisäksi tänään tulimme Hoinan kanssa Loviisaan viikonloppuvisiitille. Chhainan jätin suosiolla Turkuun, ettei Nelsonia tarvitse stressata juoksuisella nartulla, sillä ainakin Finan juoksuihin se on reagoinut selvästi leikattunakin. Hoinalla onkin luvassa melkeinpä harrastusleiriä vastaava viikonloppu, sillä tarkoitus on tokoilla, käydä agilitaamassa ja hömppähakuilemassa sekä heitellä vielä frisbeetä, jos tuuliolot sen sallivat.



Kuva © B. Ghimire


Itse pääsin eilen yliopiston KV-siiven peesissä vierailemaan Turun pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa, mikä oli vähän kuin lapsi olisi päässyt karkkikauppaan, vaikka sanonta tilanteeseen nähden on hieman epäkorrekti. Karkkikauppa tuo paikka oli nimenomaan vain omasta näkökulmastani, koska pääsin kuulemaan hurjan paljon juuri sellaisesta työstä, joka itseäni tulevaisuudessa kiinnostaa, ja kyselemään vielä pääni tyhjäksi. Tunne oman alan löytämisestä on mieletön! Toisaalta kokemus ei tietysti todellakaan ollut vain innostava vaan myös silmiä avaava ja pysäyttävä. Kun kuulin, kauanko ihmiset saattavat pahimmillaan olla jo pelkässä päätöksenodotusprosessissakin, mietin monta kertaa, miten paljon siinä menee elämää hukkaan, miten pelottavaa kaikki voi tällaisen tulijan näkökulmasta olla ja mitä kaikkea muuta voisi tehdä, jos asiat olisivat toisin eikä tarvitsisi olla järjestelmän heittopussina. No tietysti kaikki on suhteellista; heittopussiuskin voi olla - ja ideahan tietysti on, että se olisi silti - pelastus.

Jotenkin en ole koskaan nähnyt itseäni hakeutumassa suoranaisesti mihinkään auttamistyöhön, kuten hoitoalalle, mutta tällaisten inhimillisten, laajojen elämäntarinoiden suhteen haluaisin kovasti saada edes yhden tarinan hieman onnellisemmaksi. Haluan, ettei kenenkään tarvitse pelätä. Toki samanlaista auttamistyötä on paljon muunkinlaista, mutta jo sivusta huomattavasti prosessillisesti ja henkisesti kevyempää työ- ja opiskeluperäistäkin maahanmuuttoa seuranneena tämä on aika luonnollinen valinta. Eli elämälläni on vihdoin suunta ja niin edelleen. :D Nyt kaikenlaista intoa puhkuen voinen painua pehkuihin, jotta pääsen aamulla ihmisten ajoissa usuttamaan ukkoja katoamaan metsään, jotta Hoinalla olisi hauskaa! Lennokasta viikonloppua!