sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sunday morning love you, Monday morning love you?

Huomenna alkaa taas koulu. Toisaalta ihan mukavaa, sillä kyllähän siellä kivaakin on. Opetusvapaankin aikana tuli kirjoitettua pari kouluhommaa pois päiväjärjestyksestä, ja kyllä se vaan tuntuu mahtavalta, kun syöttää yliopiston tietokantaan tekstin, jonka palautuspäivämäärään on vielä kaksi ja puoli viikkoa! Aikataulutus ja organisointikyky, siitäs saitte!


Autumn colours in Kurjenrahka


Ihan mukavasti ne ensimmäiset yliopistotentitkin menivät. Vain yksi kaikista kolmesta tosin oli kurssin päätöstentti, joten kahden muun arvosanat voivat vielä muuttua suuntaan tai toiseen: saldona silti 5, 4 ja 4 tässä vaiheessa. Eihän noita tenttejä kyllä oikein yliopistotenteiksi voi siinä mielessä kutsua, että yhtäkään kokonaista kirjaa en ole vielä lukenut. Tehtävät olivat ruotsissa ja saksassa aivan tavallisia kielioppitehtäviä ja fonetiikan huikeasta viiden minuutin - 20 juu/ei-väittämän - tentistä tuskin paljon tarvitsee mainita.

Fonetiikka sai minut kyllä muutenkin viime periodissa sen verran innostuneeksi, että vaikka vuoden päästä vaihtaisinkin vaikka sitten etanoiden tutkijaksi, punnitsen tässä paraikaa mielessäni, lähtisinkö huomenna aamulla pari tuntia aikaisemmin kokeilemaan siitä toistakin kurssia. Se tosin tietäisi neljää viikkotuntia lisää, mutta jos kurssi osoittautuisi mukavaksi, silloin viimeistään lopettaisin minua tähän asti eniten nyppineen saksan sanastokurssin, koska tämä yksi laaja uusi kurssi korvaisi siinä tapauksessa ne kaksi lopettamaani pienempää saksan kurssia. Olen ollut saksan sanastokurssilla kurssilla niin saamaton ja täysin epämotivoitunut, että en tiedä tulisinko edes pääsemään kokeesta läpi - ja sanasto on ollut muutenkin joka kielessä se huonoin osa-alueeni. Vuoden ympäri jatkuvalla kielioppikurssilla saan joka tapauksessa ylläpidettyä saksaakin sen verran kuin on tarvis. En tiedä, kiinnostaako ketään oikeasti lukea yliopistomanailujani, mutta nyt en välitä siitä. Minusta on hauskaa kirjoittaa opiskeluistakin jotakin, jotta sitten mahdollisen aineen tai koulun vaihdon jälkeen minulla on tästäkin elämänvaiheesta jotakin jonnekin taltioituna.


Finnish autumn


Muutoin meillä elellään aivan normaalia arkea. Koska viime viikolla jätimme tanssitunnin välistä, heiluin kompensaatioksi aamulla ensin imurin kanssa foxia ja sitten luutun ja pesuaineiden kanssa valssia, ja hyvin kirposi hiki otsalle siinäkin touhussa. Hoina jatkaa sairaslomaansa silti hirveästi riehuen - minkäs teet, kun koira on reikäpää - mutta pääsee onneksi tiistaina vihdoin fysioterapeutille. Haluan todella kuulla ammattilaisen arvion tämänhetkisestä tilanteesta, sillä minun silmääni Hoina kävelee aivan tasapainoisesti, juoksee paitsi kuin hullu myös suorassa ja on muutenkin aivan oma itsensä. Miten minun olisi siis tarkoitus tietää, koska me olemme taas terveitä?


Sunnuntaiaamun ja -illan sekä huomisen maanantaiaamun kunniaksi minun on vielä pakko jakaa alla oleva video, joka on naurattanut ja soinut päässä meidän taloudessamme koko viikonlopun. Kun tästä tulee uusi hitti - kovasti sitä on nimittäin videon kommenteissa povattu -, me kaikki olemme olleet trendiä edellä! ;) Nauttikaa tai älkää...



torstai 24. lokakuuta 2013

Kuunnellaan sateen ropinaa

Loviisan-loma on ohi ja laumamme on palannut takaisin Turkuun. Fina tosin jäi tällä kertaa kotiin ja nyt saan keskittyä vain yhden koiran huoltajuuteen. Siitä onkin ikuisuus, kun olemme viimeksi olleet Hoinan kanssa kaksistaan - tai onhan meillä täällä tietysti myös herra B! :)



Asetelma on tuttu: järki vs. tunne


Kotona oli ihanaa ja niin oli myös töissä, ja nyt podenkin kotiinpaluumasennusta. Miten musertavalta tuntuukaan palata töistä, jossa olen "kultamuru" ja "pelastava enkeli" ja jota rakastan yli kaiken, takaisin yliopistoon, joka vain ahdistaa ja sekoittaa pääni, vaikka siellä periaatteessa viihdynkin! En väitä, ettenkö minäkin saattaisi haluta takaisin koulunpenkille tehtyäni vuoden tai kahden päivät töitä, mutta välillä mietin, miksen voisi tehdä ja nauttia siitä, mikä juuri nyt tuntuu hyvältä. Nyt opiskelen "kompromissialaa" eli en todellakaan mitään unelma-ainettani mutta jotakin, missä olen hyvä ja mistä saisin takuulla töitä - jos vain vaihtaisin sivuaineeni, saksan, englantiin, voisin olla opettaja, joille ainakin löytyy hommia. Eilisilta meni kuitenkin peittojen alla masennellessa ja niiskuttaessa. Ahdistus ja harmitus vaan veivät kaikki voimat. Nukahdin sitten kielioppaan kainaloon valot päällä ja heräsin, kun mies alkoi panna tietokonetta puhuksiin ja asettua hänkin yöpuulle. Päätä on särkenyt kaksi päivää putkeen, eikä siihen auta Burana, ulkoilu, uni, ei ruoka. Huominen tunnin pituinen aromahieronta ei siis kertakaikkiaan voisi osua parempaan ajankohtaan.






Raappana - Sateen ropinaa


On kotiinpaluu ollut mukavaakin - tai kaikki muuhan siinä on mukavaa, paitsi se opiskelu. Eilen heti kotiin päästyäni tein hieman improvisoiden (resepti merkinnän lopussa) mahtavan makoisan makaronilaatikon odottamaan herra B:n kotiintuloa, ja tänään kävin Hoinan kanssa heti aamusta pitkän kävelylenkin utuisessa Kähärissä. En ollut uskoa silmiäni, kun näin, miten upeasti Hoina käyttäytyikään hihnassa ainoana koirana: se ei vetänyt, ohitteli muut koirat tuskin luoden niihin silmäystäkään ja pellolla jolkotti käynnissä olleen työkoneen ohi epäluuloisesti mutta rauhassa vapaana kääntyillen säännöllisesti vilkuilemaan, vieläkö seuraan perässä. Tässähän melkein alkaa pitää hihnalenkkeilystä! ;) On tuo löysä hihna vaan luxusta meidän perheessä!

Marraskuu lähestyy vääjäämättä, mutta minua se ei haittaa - arvaatteko miksi? Joulu tulee! Kävimme viime viikonloppuna siskon kanssa jo ensimmäisillä jouluostoksilla ja sain hankittua paitsi kolme lahjaa myös askarteluvälineet joulukortteja varten. Lisäksi olen suunnitellut jo juhlaleipomisiakin. Joulu kestää sitä kauemmin, mitä aikaisemmin sen aloittaa! ;) Ennen joulua on kuitenkin luvassa vielä kolmivuotispäivämmekin, jonka kunniaksi ajattelimme piilottaa ihka ensimmäisen geokätkömme. Kätkön suunnittelu on vielä alkuvaiheessa, mutta piilosta tulee takuulla persoonallinen ja pidämme huolen siitä, että siihen tulee myös ripaus tarinaamme. :) Paikkavaihtoehtojakin on jo muutama!



Vielä paketissaan odottavia ja jo ennenaikaisesti käyttöönotettuja joululahjoja...


Makaronilaatikko

400g / 6 dl makaronia
3,5 dl soijarouhetta tai paketti jauhelihaa
1 sipuli
loraus ruokakermaa
1 dl maitoa
1 muna
muutama juustoviipale
korppujauhoja
suolaa
muutama ripaus paprikajauhetta
muutama ripaus oreganoa
muutama ripaus timjamia
ripaus valkosipulijauhetta
ripaus mustapippuria
puolikas kasvis- tai muu liemikuutio

Samalla kun keität makaronit kattilassa, keitä pannulla soijarouhe n. 2-3 desilitrassa vettä ja lisää joukkoon puolikas liemikuutio sekä silputtu sipuli. Jatka keittämistä, kunnes vesi on haihtunut ja sen jälkeen jatka vielä hetki pannulla paistamista ja lisää haluamasi mausteet. Itse käytin listalla olleita suolaa, paprikaa, oreganoa, timjamia, valkosipulijauhetta, pippuria ja liemikuutiota. Jos käytät jauhelihaa, jätä keittovaihe pois ja vain paista ja mausta liha ja sipulisilppu pannulla.

Kun makaronit ovat valmiit, valuta niistä loput vedet lävikössä. Voitele vuoka ja lisää siihen makaroni- ja soijarouhemäärän puoliväliin saakka makaronia ja soijarouhetta kumpaakin aina pieni kerros kerrallaan. Puolivälin saavutettuasi höylää viimeisimmän kerroksen päälle yksi ohut kerros juustoa ja jatka sitten taas kerros kerrokselta soijalla ja makaroneilla, kunnes ne loppuvat. Sen jälkeen lorauta koko vuoallisen päälle loraus ruokakermaa. Lopuksi riko muna lasiin, lisää joukkoon maito ja sekoita. Sitten kaada nesteseos pikkuhiljaa koko vuoallisen päälle. Lopuksi sirottele korppujauhoja päällimmäisen kerroksen pintaan ja paista reilu puoli tuntia 175-200 asteessa. Kun paistoaika on kulunut, syö niin paljon kuin napa vetää! :)

lauantai 19. lokakuuta 2013

Englantilainen potilas

Meillä on ollut sangen touhukas loppuviikko! Minä olen ajellut parina päivänä kesärenkailla alkavaa talvea uhmaten töihin, meillä on käynyt koiravieraita ja olemme ehtineet käydä parikin kertaa tokoilemassa. Koulujuttujakin olisi, mutta miten ihmeessä itsensä saisi motivoitua niiden pariin, kun kaikkea muutakin mukavaa on tarjolla?



Voi, miten paljon Fina muuten näyttääkin Saralta!


Kuten kuvista näkyy, meillä ei silti ole ollut kovin hyvää tuuria tänä viikonloppuna, vaikka hauskaa onkin ollut! Parin sekunnin kärhämä keittiössä talon emännän ja vieraan välillä kääntyi luonnollisestikin pienemmän, emännän, siipirikoksi, joten pikainen treenikentälle lähtö vaihtui erään pienen cavalierin paketoimiseen. Tuo pikku neiti on kyllä uskomaton: kynsiä leikatessa se kiljuu kuin pieni sika, mutta takuulla kirvelevää haavaa putsatessa se vaan kelli selällään. Jo tämän päivän aikana haavaan on alkanut kehittyä uutta ihoa, mutta kyllähän tuollaisen kirvelevän vereslihahaavan paraneminen vie useamman päivän. Toivottavasti selvittäisiin ilman pahempia tulehduksia! Tassukin piti vräpätä mutta lähinnä vain kodin siisteyden vuoksi, sillä ison anturan juureen tullut hampaan viilto vuosi inhottavasti verta.

Olimme keittiössä siivoilemassa aamupalan jälkiä, ja kun kävelin Finan ja Pennin ohi jääkaapille, rähinä alkoi kuin tyhjästä. En todellakaan nähnyt kummankaan pörhistelevän - koska Rillan sairauden aikaan sitäkin valitettavasti tuli useampaan otteeseen todistettua -, mutta kaipa siinä vaan kävi tila liian ahtaaksi. No, näitä sattuu aina välillä koiraporukoissa.



Kuvat © Roosa Laaksonen


Pääsimme me pienen ensiapuharjoittelun jälkeen vihdoin kentällekin ja vedimme oikein pitkän kaavan tokotreenit! Kirjoittelen niistä myöhemmin tarkemmin myös treeniblogiin, mutta olen todella iloinen, että vaikka teimme lähes kaikkea sikin sokin, treeneistä ei missään vaiheessa tullut sähläämistä. Saimme vahvistettua juuri niitä asioita, joissa kaipaamme eniten harjoitusta emmekä ottaneet missään liikkeessä takapakkia. Seuraaminen on ikuisuusprojektimme - se oli tänään aivan yhtä kyylää kuin aina muulloinkin, mutta sellainen Hoinan työasento vain on! Siihen on kovin vaikeaa puuttua, enkä tiedä, saanko matalaa ja "hakatun näköistä" koiraa koskaan aidosti reippaaseen, taivasta kohden kapuavaan pystyasentoon.




Finan haaverin lisäksi Hoinalla oli viime yönä vatsa löysällä, ja sen seurauksena minä jouduin moppailemaan ripuleita rappusilta vielä puoliltaöin ja Hoina nukkumaan yönsä pesuhuoneessa. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta meillä oli jälleen huippuhauska viikonloppu, kuten olettaa saattoi! Koirailujen lisäksi ehdimme myös istua television ääressä perjantai-illan viihdeohjelmia ja tortilloja nauttien ja tietysti höpötellen. Sääli, että pitkän välimatkan takia tällaiset tyttöjen viikonloput ovat melko harvinaista herkkua. Ehkä Roosa ja Penni pääsevät pian myös Turun suuntaan! :)

torstai 17. lokakuuta 2013

Koti-ilta

Pitkästä aikaa kotona - siis ihan kotikotona! Minulla on ollut koko ilta vapaana, kunhan vain ensin perille pääsin! Aamulla lähdin nimittäin ajamaan reilun parin tunnin työmatkaa kohti Porvoota, olin pitkästä aikaa muutaman tunnin töissä ja jatkoin vasta iltapäivällä Loviisaan. Kotiin päästyäni rakastin vain kaikkea, mitä näin: kotipihaa, kodin tuoksua, nurmelle levinneitä lehtiä ja sitä tunnetta, kun avaa oven kotiin ja näkee kaikki rakkaat huoneet. Ainoa harmitus oli se, että koti oli muista ihmisistä tyhjä. Perhe lähti nimittäin Tukholman risteilylle, jolle minäkin tietysti olisin viivana lähtenyt, jos olisin lippuja tilatessa tiennyt opetusvapaista.




Heti kotiin päästyäni vaihdoin ylleni kaksi numeroa liian suuret kolitsit, heitin kassit ja nyssäkät nurkkaan ja heittäydyin sohvalle. Koko valtava talo vain minun ja koirien käytettävissä sunnuntaihin asti. Ihanaa vaihtelua! Kyllä muuten huomasi, etten ole vähään aikaan ole (seisoma)töissä ollut - niin väsyneet olivat jalat vain puolikkaankin päivän jälkeen. Siksi päätin, että täksi illaksi antautuisin täysin pehmoiseen ja lämpöiseen syliin - vain minä ja sohva, okei ja televisio! Pieni kupponen teetä ja annos vanhan ajan vaniljajäätelöä lakkahillolla ja lakritsiströsseleillä ei sekään ollut kovin huono valinta! ;)

Loppujen lopuksi minulla ei kovin yksinäistä täällä ole ollut, ei ainakaan vielä tänä iltana. Tassut raapivat kylpyhuoneen oven raolleen heti saunaan päästyäni, ja eiköhän sieltä Fina tullut, ryöminyt oven alta ja kavunnut ylälauteille asti 80°C löylyihin. Hoina seurasi isosiskonsa esimerkkiä, joskin hieman persoonallisemmalla tavalla, ja toi lelunsa suihkuun. Niinpä niin, mitenpä sitä tällaisten turrikoiden kanssa voisi itsensä yksinäiseksi tunteakaan? :)

maanantai 14. lokakuuta 2013

X-files

On aamu ennen kahta tenttiä. Viikonlopun vietin Lempäälässä Miikku-kasvattajan luona tekemässä kaikkea muuta kuin lukemassa tenttikirjoja ja mitä teen nyt aamulla: kirjoitan viikonlopusta tietysti! Kuvamateriaalia ei valitettavasti reissulta ole kuin puhelimella napsitut pikaotokset, mutta toivottavasti sepustus täydentää niitä sitten senkin edestä.


IMG_8724 IMG_8738

Valmiina lähtöön!


Lähdimme Hoinan kanssa kahdestaan Miikulle jo perjantai-iltana, ja Fina jäi herra B:n kanssa kotosalle. Myös Hoinan veli Lieska omistajineen yöpyi kasvattajalla koko viikonlopun, joten meillä oli oikein hauska tyttöjen viikonloppu. Reissun varsinainen tarkoitus oli kuitenkin lauantain luustokuvaus. Ennen kuin väsyneinä pääsimme eläintarvikeliikkeen ja Subwayn kautta takaisin maaseudulle, vietimme pienessä huoneessa kuusi tuntia istuen ja odottaen, kun koirilta yksi toisensa jälkeen kirjaimellisesti pistettiin taju kankaalle ja läpivalaistiin sitten koko kroppa: kyynäret, olat, selkä ja lonkat. Iltapäivää kohden humalassa hoippuvat bordercolliet lisääntyivät täysjärkisten kustannuksella, mutta onneksi uutiset olivat kaikkien pentujen kohdalla iloisia. Luusto oli jokaisella kunnossa selkää ja olkia myöden, vaikka tassuvikaisella Prolla tietysti väärin luutunut tassu oli ennallaan - joskin paljon parempi kuin oltiin pelätty!




Hoina vuoroaan odottelemassa ja hetken päästä tillin tallin


Hoinalla ja Lieskalla kummallakin todettiin myös pieni nivelsidevamma: Lieskalla varpaassa ja Hoinalla lonkassa. Huomasin torstaina treenien jälkeen, että Hoina ravasi aavistuksen vinoon, joten kyseinen haaveri voisi senkin selittää. Kuvissa lonkan tilannetta ei näkynyt millään lailla, mutta eläinlääkäri sai käsin jotenkin lonksuteltua niveltä, joten nyt luvassa on kuukauden-parin agilitytauko. En tiedä, missä vaiheessa moinen vamma on tullut, mutta lääkärin mukaan se ei paljon pikku liukastumista enempää vaadi. Minä tietysti jouduin taistelemaan itkua vastaan koko lauantai-iltapäivän, vaikka vamman kuuluisi parantua normaaliksi pelkällä levolla ja fysioterapeutin ohjeilla. Jotenkin vaan se, että pentueen isoin yllätysuutinen koski taas minun koiraani, tuntui siinä vaiheessa todella epäreilulta, enkä voi kieltää olleeni pettynyt joutuessani heti perumaan loppuvuoden treenejä, keppitehokurssin ja Roosan ja Pennin kanssa suunnitellun agilityviikonlopun. Terveys tietysti ennen kaikkea, mutta ajoitus vain oli niin ilkeä: edessä oli juuri kaikkea ekstrakivaa, ja vastahan pääsimme juoksutauoltakin. Kun tästä lepotauosta päästään, saammekin jo odotella seuraavia juoksuja.



Hoina ja Lieska heräilemässä ja Hoina illalla "pesässään" liinavaateboksissa


Onneksi olin sentään ehtinyt varata fysioterapeutin ennaltaehkäisevän käynnin jo viikko sitten, jotta saamme jo parin viikon kuluttua uuden arvion vammasta ja kenties joitakin jumppaliikkeitä. Kipeä tuo koipi ei tunnu olevan, johan siitä kertoo viime treeneissä täyskorkeiden maksirimojen ylhäällä pysyminenkin, mutta jumia se varmaan on aiheuttanut. Silti omistajan vastuu oman koiransa kuntoutumisesta on Rillan tapauksen jälkeen karmea taakka näinkin pienessä vammassa. "Fyssarilta saat varmasti jumppaliikkeitä" oli kuin dejavu kolmen vuoden takaisesta shokista.



Likka äiteensä kanssa :-)


Sunnuntaiaamuna menimme vielä koko sisarusparven voimin treenaamaan, joskin meillä tietysti treenilaji muuttui tokoksi. Näytin erinäisiä alokas- ja avoimen luokan liikkeitämme sekä treenivaihettamme ohjatun noudon kanssa. Saimme paljon hyvää palautetta edistymisestä, ohjatun eri suuntien erottelusta ja jäävien nopeudesta, mutta tokokonkarien silmissä seuraaminen on yhä suurin työsarkamme - niin kuin se onkin. Myös paikkamakuuta teimme ääriolosuhteissa niin, että koirien takana toinen koira teki agilityä haukkuen. Hoina sieti niinkin kovaa häiriötä yllättävän hyvin. Agilityhulluna se tietysti kurotteli päätään korkealle, oli muutenkin levoton ja taisi kerran nousta istumaankin, mutta ei lähtenyt paikoiltaan. Saimme siis reissun lopuksi hyviä treenivinkkejä, ja nythän toko onkin parin kuukauden ajan päälajinamme. Onneksi minulla on juuri nyt kova tokokuumekin, joten emmeköhän me saa pidettyä itsemme kiireisenä senkin lajin parissa. :)

torstai 10. lokakuuta 2013

Syyssairauksia

Syyskuume on iskenyt - tai oikeammin kuumeet, mikäli sitä sanaa voi käyttää monikossa. Kuumeilen vähän kaikesta. On matkakuume lämpimään ja matkakuume kylmään Lappiin, matkakuume patikoimaan ja matkakuume palmujen alle löhöilemään. Lämpömittarin asteet nousevat myös kisoille ja seuraavalle roadtripille sekä mökkiviikonlopulle. Lisäksi ehdin kuumeilla aromahieronnasta ja lisätreenimahdollisuudesta Hoinan kanssa, mutta ne asiat ovat jo hoidossa! Tilasin nimittäin hyppyesteen, josta muokata helposti mukana kannettava tokohyppy, varasin itselleni tenttiviikkojen jälkeisen hemmotteluhetken ja ilmoitin Hoinan keppitehokurssille.


Morning sunshine


Meillä oli eilen ensimmäinen kerta paritanssikurssilla, ja täytyy sanoa, että kylläpä oli kivaa ja paljon porukkaa! Herra B:kin hihkui kotimatkalla, miten hauskaa tunnilla oli ja miten mahtava idea moiselle kurssille osallistuminen oli. Eihän siinä voinut itsekään kuin hymyillä. Ensimmäisellä kerralla nollatasosta viimeiseen sujuvaan tuijottelutanssiin, jossa rytmi tuli jo muualta kuin aivonystyröistä eikä varpaille astuttu enää kovin monta kertaa - aika hyvin, sanoisin! Lopputunnista pystyi jo vain nauttimaan musiikista ajattelematta yhtikäs mitään.


Sitten kevyesti vali vali -osastolle: Minulla on jo pitkään ollut sellainen olo, että tässä minun blogijärjestelyssäni on jotakin pielessä. Kahden blogin ylläpitäminen on tuntunut toimivalta, mutta jotenkin kummastakin tuntuu puuttuvan se pieni loppusilaus. Ajattelin kauan, että olkoon, itsellenihän minä vain kirjoitan, mutten pysty huijaamaan itseäni. Kyllä se vähän kirpaisee, että parillasadalla päiväkävijällä suurin osa merkinnöistä jää kokonaan kommentitta. Tai sitten tulen vain epänormaalin iloiseksi aina yhdenkin uuden kommentin huomatessani! Nyt pyytäisinkin kaikkia tämän merkinnän lukeneita sanomaan, mikä meidän blogissamme tai blogeissamme on hyvää ja mikä puolestaan ei oikein iske tai toimi. Mikä se on se pieni loppusilaus, joka jää uupumaan? Tunnen, että jotakin puuttuu, että blogini ei ole täysin sellainen kuin haluaisin, mutta en keksi itse ratkaisua. Syytän kuitenkin sitä ikuista ristiriitaa sekä itseni että lukijakunnan näkökulmasta: kirjoittaako koirista vai itsestäni?




Tai istuako luennolla itseä vai koiratreenejä varten?


Toisaalta ristiriita koirien ja itseni välillä hallitsee ihan arkeakin. Yleensä onnistun tasapainottelussa melko hyvin, mutta sitten tulee näitä mustia hetkiä, kun äly pimenee ja sitä päättää lähteä kasvattajalle luustokuvauksen ohessa koko viikonlopuksi kylään ja treenailemaan, vaikka heti maanantaina edessä on kaksi tenttiä ja keskiviikkona kolmas. Eikä harmita tai kaduta yhtään! Viikonlopun lisäksi odotan myös ensi loppuviikkoa, kun lähden pienelle kotilomalle ja pääsen samalla viettämään tyttöjen viikonloppua Roosan ja Pennin kanssa treenaillen, pitkästä aikaa samoihin treeneihin vanhojen treenikavereiden kanssa ja vihdoinkin taas töihin!

tiistai 8. lokakuuta 2013

One sunny day



Tupaantuliaiset olivat ihanat. Koko päivä oli ihana. Rakkaita ja iloisia ihmisiä tupa täynnä, vaikka viime hetken muutoksiakin piti tehdä. Huomasimme nimittäin edellisenä iltana astuneemme ehkä hieman liian suuriin saappaisiin suunnitelmalla kahdenkymmenen vieraan mahduttamisesta 35 neliöön. Niinpä peruimme juhlien kaveripuolen ja päätimme järjestää paikallisille nepalilaisille erikseen pienempiä peli- ja ruokailtoja myöhemmin. Päätös oli erinomainen, sillä istumapaikkoja ei nytkään ollut koko ajan kaikille tarjolla, mutta silti oli helppo keskustella vieraiden kanssa, kun porukka oli tarpeeksi pieni.




Tarjoamisiakin oli ilokseni riittämiin ja reilusti ylikin. Pyöräytin itse kaksi maustekakkua, joista toiseen lisäsin vielä appelsiinijogurttia ja minttukrokanttisuklaata, sekä pellillisen mokkapaloja. Lisäksi äiti debytoi uransa voileipäkakkutaiteilijana ja onnistui loistavasti! Jopa minä, joka en muuten ole moisista välittänyt, pidin tästä versiosta ja erityisesti äidin koristeluista olen ylpeä. Ehkä äitikin vielä jonakin päivänä ymmärtää, että ihminen voi olla luova ja osata koristella ja piirtää ilman, että on mikään Picasso. :)

Iltapäivällä kävimme vielä porukalla paikallisessa ravintolassa päivällisellä ja hämyisessä nurkkapubissa jälkiruokajuomilla. Ruoka oli jälleen erinomaista ja annoskin juuri sopivan kokoinen, mutta illalla sain kamalia vatsanväänteitä. Syytän häikäilemättömästi päivällistä, sillä enhän minä toki ahmisi niin paljon herkkuja, että tulisin huonovointiseksi!




Vaikka olisi tehnyt mieli jäädä istumaan pubiin pidemmäksikin aikaa pelailemaan korttia tai muita paikan tarjoamia seurapelejä, lähdimme kuitenkin takaisin kotiin käyttämään koirat lenkillä ja saunomaan uusien ihanien saunatamineiden kera. Muita saamiamme lahjoja olivat pullollinen itse tehtyä omenamehua, silitysrauta, äidin ja iskän "vanha" viinilasisetti sekä keittiöpyyhe ja palasaippuasarja. Lisäksi mummi ja pappa toivat mökiltä tuliaisina myös pussillisen suppilovahveroita ja lasipurkit sekä sienipikkelssiä että marjahilloa - me kun olemme olleet niin harmissamme siitä, ettemme itse ole ehtineet mökille asti syksyn satoa korjaamaan!




Lämmin kiitos vielä kaikille upeaa ja aurinkoista päivää tekemässä olleille, ja lopuille ystäville ja tutuille: Olette aina tervetulleita! Vaikka me asummekin nykyään täällä kansallisessa pepunreiässä, ei täällä elo ole yhtään hassumpaa. Kyllä tänne uskaltaa tulla - ainakin käymään! :)