Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Tällainenko on laskuhumala?


♥ Helsinki

Elämäni Helsinki-vaihe on nyt ohi. Tämä kuva oli ensimmäisessä
Helsingistä julkaisemassani blogimerkinnässä kaksi ja puoli vuotta sitten.


Hassua. Nyt se on ohi: lukio ja ylioppilaskirjoitukset. Eilen vielä lähestulkoon itkin ja uhosin, että meni miten meni, tänään iltapäivällä istuisin jo onnesta aivan puurona bussissa matkalla kotiin eikä minun tarvitsisi ajatella yhtään mitään. Nyt istun siinä bussissa, eikä tämä olo nyt mikään maatajärisyttävän erityinen ole.

Koe tuntui lopulta helpolta. Ainakin onnistuin enkä voi enää vaikuttaa arvosanaani, joten koetta on turha jälkeenpäin miettiäkään. Puolessa välissä olin jo aivan puhki. Sen jälkeen kirjoitin vielä kymmenen liuskaa lisää. Kun vihdoin pääsin kämpille pakkaamaan, en olisi jaksanut liikahtaa senttimetriäkään. Olo oli kuin minkäkin maratonin jäljiltä - niin fyysiset kuin henkisetkin voimat olivat karanneet teille tietymättömille. Maleksin hetken blogeja lueskellen ja lähdin kohta sitten ratikalla kohti keskustaa. En katsonut kelloa enkä bussiaikatauluja. Nyt ei tarvita enää aikatauluja!

Ratikassa ympärilläni lehahti välillä ikävä polttoaineen haju. Tankkasin auton eilen ilman suojahanskoja ja sain lapasiini Diesel-öljyä. Sitten laitoin lapaset yöksi hattuhyllylle ja aamulla pipokin haisi. Sitten laitoin hanskat ja pipon koulussa takin hihaan ja kohta koko takki löyhkäsi. Hienoa, Bea! Siinä minä sitten istuin ratikassa laskuhumalan kaltaisessa melankolisessa väsymyshuurussa - vai diiselipöllyissä, who knows? - ihmetellen, missä se kauan odotettu riemu oli ja toivoen että joku kantaisi minut kotiin.

Kampin terminaalissa pikavuoron kuskille oli käynyt jokin aivopieru, jota tämä lähti selvittämään ja jätti meidät matkustajat hölmistyneinä jonottamaan tyhjään bussiin. Minä en jaksanut jäädä sinne kekkuloimaan, joten hilpaisin samaan aikaan viereisellä laiturilla lähdössä olevaan vakiovuoroon. En tiedä miksi, mutta minulle tuli bussissa vielä huono olokin. Porvoon linja-autoasemalla mietin, miten hyvin sana etoa kuvasi oloani. Minua etoi. Sitten aloin miettiä, miksi joitakin ällöttäviä asioita sanotaan etoviksi, vaikkei oikeasti etoisikaan yhtään. Se on niin hyvin kuvaava sana, ettei sitä pitäisi kuluttaa. Sitten tajusin, että sitä sanaahan käytetään lisäksi vielä aivan väärin! Jos lattialla on vaikkapa kuolainen kumikana, kuten meillä usein on, saatan sanoa, että onpas se etova. Mutta eihän se kana ole etova! Ei sitä edo (taipuuko se noin?!)! Minua etoo! Silloinhan kanan kuuluisi olla edottava, koska se saa minut etomaan! :D Eihän kutitettava henkilökään ole kutittava, vaan kutittava henkilö on se joka kutittaa. Yes, sir! Tällainen äikkämonsteri todellakin olen. :D

Nyt, kun selvensin kaikille upeat mielenliikkeeni, voin varmaan mennä lepäämään. :D Palannen takaisin puikkoihin, kun tästä psykologian kirjoitusten laskuhumalasta selvitään...

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Pikkujyrsijä

Arvatkaas mitä. Olisi vain pitänyt luottaa vaistoon reilu vuosi takaperin, kun jätin hyvästit Apinaparkki-blogille. Tuntui hassulta jättää oma, persoonallinen blogi, mutta silloin upea hifistelysivusto näytti hetken ylivoimaisen upealta. Yksipuolisuus alkoi kuitenkin kyllästyttää. Halusin oman, hauskan ja sopivan sotkuisen blogini takaisin! Oma osoitekin astunee taas voimaan parin päivän kuluessa. Ja mikä olisikaan sopivampi hetki avata uusi sivusto kuin maanantaipäivä vain viikkoa ennen vihoviimeisiä lukionpenkillä istumisia? Kohta olen vapaa! Toisin sanoen kohta olen taas paniikissa.
 

Little thief


Tämä pikkujyrsijä on saanut tällä viikolla oikein luksusaikaa mamman kanssa, kun juoksunsa aloittanut Hoina (Nii-in! Mihin se pentu meni?) jäi kisamatkalta kotiin, ja me ajoimme kisoista suoraan Helsinkiin niitä vihoviimeisiä kertoja. Herra B oli täällä viikonlopun yli työkoulutuksensa yhteydessä ja huomenna minulla itselläni on viime hetken tsekkaus ennen kirjoituksia - psykologian tentti. Kyseessä on siis suullinen ryhmäkertaus tai -kuulustelutuokio, jossa viimeistään tulee joko helpottunut tai täysin ahdistunut olo. Katsotaan miten käy! :D Tuleva viikko on viimeinen lukuviikko, mutta minä olen onnistunut täyttämään sen  jo etukäteen hienosti ainakin treeneillä ja kahden päivän kisaviikonlopulla. Kyllä kannatti löysätä perfektionistin vannetta pään ympärillä! :-)

Koska kyseessä on ällöttävä ja iljettävä ensimmäinen postaus, se on lopetettava vieläkin epämiellyttävämpään kliseeseen: Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin - mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja tervetuloa uuden blogin lukijaksi!