Kuntoutumista kameramasennuksesta

Olen ollut viime aikoina todella saamaton kamerani suhteen. Kuvien siirtely laitteelta toiselle ja läpi käyminen on tuntunut ylivoimaiselta, ja siksi myös kuvaaminen itsessään on vähentynyt huomattavasti. Siirsin vasta eilen koneelle tupaantulijaiskuvatkin, jotka on sentään otettu ennen huhtikuun puoliväliä. Niistäkin piti tehdä hieno merkintä tänne blogiin. Ehkä laitan ne vielä jälkijunassa itselle muistoksi?

Pari viikkoa sitten olimme kuitenkin mökillä useamman päivän lomalla, ja silloin vannotin itselleni, että koirista on ainakin pakko ottaa vesipetokuvia. No, muita en sitten ottanutkaan, ja otettujakin kuvia vastaan luonto yritti tehdä kaikkensa, kun kuuroileva sade ilmestyi aina heti rantaan päästyäni ja loppui aina, kun sain siitä tarpeekseni ja lähdin katoksen alle suojaan.

Koirilla on edessä melko rauhallinen kuukausi. Voi olla, ettei kumpikaan kilpaile elokuussa - ainakaan, mikäli pääsemme Hoinan kanssa Topteamin valintatilaisuuteen. Kummankin kanssa käymme kuitenkin ainakin pari kertaa viikossa aamutreenailemassa hallilla, koska molempien kanssa täytyy viilailla keppiosaamista ja Chhainalla vahvistaa vielä ripeämpiä kontakteja. Itselläni on vielä viisi viikkoa töitä edessä, minkä jälkeen pääsemme toivottavasti pitämään viikon kahden verran yhteistä lomaa koko perheellä, ennen kuin koulut ja armoton puurtaminen taas jatkuu. Osan ajasta vietämme takuulla mökillä, mutta vielä on harkinnassa, onko varaa ja halua lähteä ulkomaanmatkalle vai tehdä vain roadtrip Suomessa. Kotimaan kohteiden osalta saa ainakin ilomielin laittaa vinkkejä, jos tietää kivoja kaupunkeja, leirintäalueita tai nähtävyyksiä ja tapahtumia syyskuun alussa!

Moni on varmaan Instagram-seinältämme jo päässytkin näkemään, että kasvilaatikkomme ovat alkaneet antaa jo ensimmäistä satoa korjattavaksi. Olemme päässeet kokeilemaan jo pinaattia, salaattia, punajuuren naatteja sekä retiisejä, ja tänäänkin on tarkoitus tehdä tortilloja oman maan salaattisekoituksella täytettynä, kun entinen luokkakaverini tulee Turkuun kyläilemään. Myönnän, että kohottelin aikanaan hieman kulmakarvoja Herra B:n kasvimaainnostukselle, mutta omakohtaisen kokemuksen jälkeen voin kyllä sanoa, että mikään ei voita sitä tunnetta, kun kädet ovat täynnä itse kasvatettua ruokaa! :)

Yllättäviä vetoja harrastusrintamalla

Voi vitsit. Meille on tapahtunut kaikenlaista pientä mukavaa sitten viime kirjoituksen - osasta olen turinoinutkin jo treeniblogin puolella. Nyt meillä on kuitenkin pari pientä mutta jännittävää uutista kerrottavanamme, joten oli pakko tulla kirjoittamaan. Ensin kuitenkin ihan peruskuulumisia: töissä menee mukavasti ja työsopimuksen ajallinen puoliväli on jo ylitetty; pikkusiskoni ehti käydä täällä Turussa muutaman päivän vierailulla; Chhainan keppitreenit edistyvät hiljalleen, ja kasvilaatikoilla on käytävä päivittäin hihkumassa, mitä uutta juuri tänään on näkyvissä.

Sitten niihin uutisiin. Herra B nimittäin ilmoittautui tänään ensimmäiselle koiraharrastuskurssilleen ikinä! Kyseessä on Varsinais-Suomen pelastuskoirien järjestämä tutustumiskurssi, jossa ensimmäinen kerta on puhtaasti teoriaa, kaksi seuraavaa ovat koirattomia maasto- ja rauniotutustumisia sekä viimeinen kerta koirallinen etsinnän alkeiskerta raunioilla. Tämä ei suinkaan ole mikään uusi villitys, sillä jo heti Nepalin maanjäristysten aikaan Herra B sanoi rauniokoiratoiminnan olevan mielenkiintoista ja innostui kuullessaan, että sitä on täällä Turussakin. Samaiseen yhdistykseen on siis meilailtu jo pari kuukautta takaperin. :) Minä ja Hoina lähdemme tietysti peesissä pitämään hauskaa ja toimimaan tarvittaessa henkilökohtaisina kääntäjinä teoriaosuuksilla.

Toinen uutinen koskee agilityrintamaa eikä oikeastaan vielä ole juuri mikään uutinen. Minulle se on kuitenkin ollut iso asia. Haimme nimittäin Hoinan kanssa tämän vuoden TopTeamin POT-ryhmään, eli kaikentasoisille potentiaalisille koirakoille tarkoitettuun valmennusporukkaan. Rehellisesti sanottuna en edes kuvitellut, että olisimme päteviä hakijoita, mutta kun pitkäaikainen koirapiiriystäväni Jenna sanoi meidän tulleen hänen mieleensä TopTeam-mainoksesta (kiitoskiitoskiitos! ♥), tutustuin asiaan lähemmin. Luettuani ilmoituksen moneen otteeseen totesin, että todellakin: tällä kertaa huippuvalmennukseen pääsyn kriteerinä ei kerrankin ollut jo korkeammissa luokissa kisaamista. Niinpä olemme tällä viikolla olleet kiireisiä, kun on pitänyt nauhoittaa ennakkotehtäviä. Minun on jotenkin vaikea uskoa, että koskaan nollaratoja tekemätön koirakko tiimiin huolittaisiin, mutta sanotaanko, että repeäisin riemusta jo siitäkin, jos pääsisimme suuren seulan läpi kotihallissa järjestettävään valintatilaisuuteen. Se olisi meille jo suuri luottamuksen ja uskon valaja: että meissä on jokin mahdollisuus, vaikka se ei tulosten tasolla näykään.

Kuvissa näkyvät ainakin pinaatin, papujen, korianterin, basilikan,
kesäkurpitsan, retiisien, salaattien ja pinaattikiinankaalin (pak choin) alut.

Huomenna lähdemme töiden jälkeen pienelle, mukavalle mökkilomalle, jota varten kauppalistat grillattavista, ristisanatehtävät sateen varalta ja uimakamppeet alkavat olla kasassa ja yhtä valmiit lähtöön kuin mekin! Reissusta palattuamme tuleekin olemaan mukavaa nähdä muutos kasvimaalla! Seuraava viikonloppu meneekin sitten kaksipäiväisissä kisoissa Raumalla Hoinan kanssa yhdistettynä vanhojen ystävien tapaamiseen. Ei huono heinäkuun alku! :)

Joka päivä voi olla lomapäivä

Kaikki kuvat © Katri Pietilä

Jestas, että viimeiset pari viikkoa ovat olleet touhukkaat! Olemme ehtineet niin kisailemaan agimölleissä Chhainan kanssa kuin Hoinankin kanssa tokossa - molemmat likat ovat vieläpä tuoneet palkintoja kotiin, kuten treenilokista on voinut huomata - sekä kyläilemään ja treenailemaan oikein olan takaa. Viime tiistaiaamuna päätimme lähteä pikareissulle kasvattajalle sekä seuraavana päivänä ajella Hämeenlinnan kautta pariin eri enemmän tai vähemmän koiriin liittyvään tapaamiseen. Lisäksi olemme treenailleet ahkerasti 2-3 kertaa viikossa Chhainan keppejä, rengasta ja kontakteja parin kuukauden päässä häämöttävää kisaiän täyttymistä silmällä pitäen.

Jokru ja Chhaina kisailevat maantiekiitäjyydessä

Kuten kuvistakin osittain näkyy, Miikku-kasvattajan farmilla myös Chhainan yhtä veljeä, Jokrua, sekä yhtä siskoista, Kenoa. Lisäksi kimppakuvaan veikan kanssa saimme tietysti myös Miikun laumaan kuuluvan Chhainan äidin, Priiman. Hieman on pikkulikan koko muuttunut edellisestä yhteiskuvasta!

Jokru-veli, Priima-äiti ja ei enää niin pikkuruinen Chhai!

Juhannuksen vietimme taas mökillä isolla porukalla koko lauman - siis myös cavalierkaksikon - kera. Paimenille juhannus oli yhtä urheilua, kun joku oli heittämässä niille frisbeetä järveen lähes tauotta. Chhainasta onkin kuoriutunut melkoinen vesipeto, kun saimme sen pari viikkoa sitten härnättyä Aurajokeen uimaan. Jo Miikun luona pelto-ojissa likka osoitti yhä muistavansa vesiräiskimisen riemut, mutta mökillä touhu nousi aivan uusiin sfääreihin: Chhaina nouti leluja melkein Hoinaakin ahkerammin ja hienojen hyppyjen kera. Laiturilta se ei sentään vielä tainnut kertaakaan uskaltaa loikata, mutta äkkisyvenevässä rannassa penkereeltäkin ponnistaessa Chhai sai jo mukavat loiskeet aikaiseksi. Erityisen iloinen olen Chhainan uimatyylistä - sillä on selkä aivan suorana uidessaan, ja uinti on tasapainoisen ja vaivattoman näköistä. Juhannusvieraidenkin kanssa vertailimme nimittäin eroa Hoinaan, joka selvästi käyttää etupäätä suurempana moottorina.

Olen ottanut tämän kesän motoksi sen, että joka päivä voi olla lomapäivä, jos niin haluaa. Niinpä olemme parina iltana syöneet iltapalaa terassillamme, käyneet keskiyöllä Littoistenjärvellä piknikillä ja päivällä makoilemassa rannalla tai muuta vastaavaa. Jatkossa kesäämme tulee kuulumaan myös viljelyspuuhia, sillä saimme kuin saimmekin läheisen taloyhtiön pihalta yhteisökasvimaalta kaksi viljelyslaatikkoa käyttöömme - boksi kummallekin. Tänään aikomuksenamme olisi lähteä siemenostoksille ja käydä laittamassa tuleva sato alulle. :)

Lisäksi moni on huomannut ja kysellyt minulta Kennelliiton Koiramme-lehdessä julkaistusta kennelnimihakemuksestani, joten kaipa sen voi täällä blogissakin kertoa: olen hakenut kennelnimeä. Haaveilla saa, mutta mitään varmoja suunnitelmia ei ole. Onpahan nyt sitten ainakin tulossa joku nimi tulevaisuuden varalle. Vasta tulevat vuodet näyttävät, tuleeko pentuja ja minkä rotuisia, sillä tulen varmasti ottamaan vielä joskus itselleni kokonaan uuden rotuisia koiria. Kävin kuitenkin kurssin nyt keväällä, joten miksen olisi heti hakenut nimeä, kun olin sellaisen keksinyt? Vielä tosin joudun jännittämään, saanko haluamani nimen, mutta ainakin Kennelliitto ja rotujärjestö ovat puoltaneet ihan ensimmäistäkin nimitoivetta. Siinä kai meidän kuulumisemme olivatkin lyhykäisyydessään - nyt palaan takaisin nauttimaan kauniista kesäpäivästä! Suurkiitos vielä Miikulle ihanista kuvista!

Kesäkuulumisia ja arvonnan tulokset

Kesäkuu on täällä, ja niin on kyllä kesäkin - ainakin meillä! Minulla on kesätöitä toistaiseksi vain 3-4 kertaa viikossa, joten töiden ohessa on lähes yhtä paljon lomailua. :) Olemmekin runsaiden vapaiden ansiosta kunnostautuneet niin agility- ja tokotreeneissä kuin pitkissä lenkeissäkin. Tämäkin aamu aloitettiin tunnin lenkillä Aurajokilaakson ihanissa maisemissa ja joessa pulikoinnilla. Rakastan näitä uusia lenkkimaastoja! Lisäksi viikonloppuna ehdimme käymään Loviisassakin, missä päättäjäisiltana istuimme ihan vaan aikuisten kesken parissa rantakuppilassa ja muina päivinä kävimme koirien kanssa kimppatreenailemassa sekä agilityä että tokoa.

Kisakalenteri näyttää sen sijaan kesäkuun osalta melko tyhjältä. Näillä näkymin agikisoihin emme pääse kertaakaan, kun ainoina itselleni mahdollisina kisapäivinä ei ole kuin arvokisoja, joihin jostakin syystä me ikuisen ykkösluokkalaisen Hoinan kanssa emme ole osallistumassa. :D Sen sijaan möllikisoihin olemme menossa torstaina Chhainan kanssa, ja Hoinan kanssa yritän saada meidät pariinkin tokokokeeseen loppukuusta, mutta varmoja nämä eivät tosiaan vielä ole, kun kokeisiin on nyt niin tunkua. Lisäksi toinen mahdollisista kokeista olisi tismalleen samassa paikassa kuin edellinenkin, eli senkin saatan jättää väliin ihan vaan paikan takia, vaikka kokeeseen mahtuisimmekin.

Mitään sen kummempia kesäsuunnitelmia meillä ei ole. Juhannuksena menemme tietenkin koko perheellä ja toivottavasti myös joidenkin vieraiden kera mökille uimaan, saunomaan ja kisaamaan vuoden 2015 juhannusolympiakullasta, mutta muuten käytän vapaani joko kotikonnuilla kesästä nautiskeluun tai lyhyisiin reissuihin jonnekin päin Suomea treenaamaan koirakavereiden kanssa. Lisäksi Herra B yrittää saada tästä lähistöltä pienen viljelylaatikon ja hankkia jonkin vastaavan myös parvekkeellemme, sillä hänen varsinainen viljelystilkkunsa ei kuulemma ole tänä kesänä juurikaan viljelykunnossa vaan vaatii vain hoitotoimenpiteitä ensi vuotta varten. Minä pidän siis peukkuja, että saisimme jonnekin edes ihan vähän perunoita kasvamaan, koska rakastan niiden sadonkorjuuta!

Lopuksi kerrottakoon vielä arvonnan tulokset! Pienen tuotepaketin voitti Anita - ottaisitko sähköpostitse yhteyttä osoitteeseen pawprint_on_the_beach AT hapsutassu.com, niin saamme paketin matkaan?

Kuin joulu keskellä kesää

Saimme eilen kotimaisilta Hau-Hau Championilta ja Planet Pet Societyltä sponsoripaketin tuotetestaukseen. Olemme olleet viime vuosina aktiivisia kyseisten tuotemerkkien kannattajia, ja nyt saimme testaukseemme vielä itsellemmekin vieraita tuotteita. Kaikkien mahdollisten kalliidenkin ruokakokeilujen jälkeenhän meillä syövät tällä hetkellä sekä omat koirani että etälauman cavalierkaksikko joko Planet Pet Societyn tai Hau-Hau Championin ruokaa - aina sen mukaan, kumpaa on helpommin saatavilla. Kalliimmillakin ruuilla yhdellä on ollut ripulia, toisella kaksinkertaiset ulosteet ravintomäärään verrattuna ja kolmannella korvat likaiset ja silmät rähmineet, mutta toistaiseksi nämä merkit ovat sopineet parhaiten kaikille. Sitä paitsi on helppoa käydä kotona kylässä ja cavalien vierailla täällä, kun ei tarvitse kuljetella ruokia mukana. :)

Itse postipaketti oli melkoinen yllätys, sillä hetkessä olohuoneemme oli kuin joululahjojen avaamisen jäljiltä! Paketissa oli mukana ruokaa niin nappuloina, koiranmakkaroina kuin märkäruokinakin, luita, hammas- ja muita herkkuja, pari lelua, pari hihnaa, pari tuubikauluria, aktivointipeli, kanafileitä, hampaidenhoitosetti sekä Furminaattoria muistuttava pohjavillahara. Näistä etenkin kahdelle viimeksi mainitulle meillä on ollut suorastaan huutava tarve, joten ne pääsevät varmasti aktiiviseen käyttöön. Tuubihuivista itse innostuin aivan täysillä, sillä korvani alkavat särkeä herkästi kevyessäkin tuulessa, minkä vuoksi pidän aina treeneissä vastaavaa hiuspannaksi taiteltuna. Ruuista puolestaan yksi koiranmakkara on jo vedetty kitusiin kauheaa vauhtia, ja ilokseni kummankaan koiran vatsa ei tykännyt kyttyrää vaihtelusta, ja ulosteetkin olivat tänä aamuna yllättävän pienet. Lisäksi on kai pakko myöntää, että olen itse aivan rakastunut märkäruokien tuoksuun, joten niitä on ihan kiva annostellakin! :D Pienemmät märkäruokapaketit saavat odottaa seuraavaa hakuilukertaa, koska ne ovat kooltaan täydellisiä palkkapurkkeihin jaettaviksi.

Alun poseerausten jälkeen annoin Hoinalle ja Chhainalle vapaat kädet valita tuotekasasta kiinnostavimman asian, ja yllätys yllätys molemmat säntäsivät saman kahisevan pehmolelun kimppuun. Lelu joutuikin sellaiseen käsittelyyn, että tiesin sen olevan säpäleinä alta aikayksikön, mutten raaskinut kieltää toisilta huvia. Nyt apina on jo kädetön mutta aivan yhtä rakastettu silti! :) Lisäksi vesileluksi tarkoitettu kumiluu oli Chhainalla illalla unikaverinakin, ja kesällä se pääsee takuulla mökillä testiin houkuttelemaan Chhainaa uimaan.

Koska en jostakin kumman syystä epäile ruokien ja herkkujen maittavuutta meidän likoillemme, päätimme kokeilla niiden sijaan heti uutta peliä. Chhaina oli puisen pelin kanssa vähän liian kovakourainen, joten sille muovinen olisi ehdottomasti ollut parempi. Hoina sen sijaan osasi ottaa tyynemmin, mutta yhtä kaikki kumpikin sai pelin pelattua melko nopeasti muttei liian helposti. Pohjaan olisin kuitenkin ehdottomasti toivonut jonkinlaisia liukuesteitä! Seuraavaksi peli saakin lähteä Loviisaan cavaliereiden testiin, mistä toivottavasti siitäkin saamme sitten videoita blogiin. Etälauman testiin lähtee myös yksi märkäruokapaketti, viljaton kalanappulapussi sekä pienten koirien versiot hammashoitotikuista. Aion kyllä salakavalasti napata nappulapussista kerta-annokset kokeiluun meidänkin likoillemme, mutta koska Finalla on aina ollut laumamme huonoin maha, on kaikista mielenkiintoisinta antaa sen kokeilla ensimmäistä kertaa viljatonta ruokaa. Sillä kun on ollut koko elämänsä ajan kaikkien ruokien kanssa välillä närästystä.

Nämä lähtevät seuraavalla maitojunalla Finan ja Nelsonin testattavaksi!

Hammas- ja turkinhoitovälineistä kirjoitan myöhemmin oman postauksensa, sillä ajattelin tehdä molemmille tytöille viikon hammaspesukuurin ennen- ja jälkeen-kuvien kera. Eilen oli jo ensimmäinen pesukerta, jota ennen tietysti valokuvattiin kummankin poskihampaat. Hammaskiveä ei kummallakaan onneksi ole, mutta raakojen luiden jäätyä harvinaisemmiksi hampaat ovat kyllä alkaneet kellertää molemmilla. Näistä siis tulossa lisää myöhemmin!

Lopuksi minulla on vielä ilo ilmoittaa, että pieni osa (kuva alla) sponsoripaketistamme arvotaan ahkerimpien lukijoidemme kesken! Osallistua voit kommentoimalla tähän merkintään, mitä Hau-Hau Championin tai Planet Pet Societyn tuotetta sinä suosittelisit tai voisit tämän merkinnän perusteella kokeilla. Osallistumisaikaa on kuun loppuun eli sunnuntaihin 31.5. klo 23:59 asti! :)

 

Tämä pieni paketti arvotaan merkintään kommentoineiden kesken!

Merkintä on kirjoitettu yhteistyössä Hau-Hau Championin ja Planet Pet Societyn kanssa.

         

Yhden yön juttu

 

Vihdoin me teimme sen. Sen, minkä olimme aikeissa tehdä jo viime kesänä, mutta päätimmekin lähteä Rodoksen lämpöön. Sen, minkä olimme aikeissa tehdä viime syksynä, mutta sää olikin todella huono. Sen, mihin vetosin Chhainan ottamista pohtiessani: olisihan se ihanaa, kun vaelluksilla kummallakin olisi oma koira! Teimme siis ensimmäisen yön yli jatkuneen telttavaelluksemme koirien kanssa viime viikonloppuna.

Suuri sikovuori

Eipä silti, ei tämäkään kerta ollut täysin itsestään selvä, sillä säätiedotukset heittelehtivät niin, että kun piti sataa, paistoi, ja kun piti paistaa, satoi. Jouduimmekin siirtämään lähtöämme yhdellä päivällä ja lyhentämään vaellusta yhdellä yöllä. Matkasta emme kuitenkaan tinkineet, joten panimme vain jalkaa ja tassua toisen eteen kahta kauheammin. Onneksemme säätiedotusten epäluotettavuus piti pintansa myös vaelluksemme aikana, joten pelättyjen sateiden sijasta saimmekin aivan täydellisen patikointi-ilman!

Näin ensimmäisellä kunnon vaelluksellamme tyydyimme suhteellisen tuttuihin maastoihin mökkimme lähettyvillä, Portimon poluilla, Haminassa. Reittimme varrelle osui sopivasti kaksi laavua, joiden pihapiiristä löytyi niin tulentekopaikka kuin ulkohuussikin, joten me kaksijalkaiset vältyimme seuraamasta koirien näyttämää esimerkkiä kyykkypissoista. Aikomuksenamme oli alunperin edetä ensimmäisenä päivänä vain reiluun puoleen väliin, noin 10 kilometriin, mutta koska alkutaival meni huomattavasti oletettua ripeämmin, päätimme tempaista saman päivän aikana vielä toiselle laavulle reilun 15 kilometrin päähän lähtöpisteestämme. Voin kertoa, että se oli melkoinen suoritus kahden koiran ja kahden rinkallisen kanssa näin ensikertalaiseksi! Olenhan toki ollut juniorina partioleireillä ja ottanut osaa myös suureen seikkailuun Taruksen jättileirillä vaelluksineen, mutta emme me silloin joutuneet kantamaan aivan kaikkea mukanamme - emme esimerkiksi edes yhden päivän ruokia.

Koska luonnossa liikkuminen on sekä minulle että miehelleni todella mieleistä, olen osannut käyttää alennushetket ja lahjakortit etukäteen hyvissä ajoin, jotta kummallekin koiralle on saatu omat retkireput. Likat saivat siis kumpainenkin kantaa omat tavaransa: ruuat, kipot, 2 x 0,5l vettä kumpainenkin sekä ensiaputarvikkeet. Lähtöpaino koirien repuilla oli - tietysti hyvin tarkasti tasapainotetusti - suunnilleen 1,5 kiloa koiraa kohden, mutta painohan totta kai keveni sitä mukaa, kun vesi- ja ruokavarastot hupenivat. Niin oli asian laita onneksi meidän ihmistenkin rinkkojen kanssa, kun kilpaa natustelimme omia kantamuksiamme kevyemmiksi!

Leiritulet ensimmäisellä laavulla, Kuntohuhtalla

Ensimmäiselle laavulle noin viiden kilometrin patikoinnin jälkeen saavuimme jo ennen puolta päivää, joten tankkasimme itsemme siellä aivan rauhassa ja kuivatimme kastuneita tai hiostuneita vaatteitamme - joista minä menin polttamaan sukkani uhrauskuntoon ja agilitykenkäni kantapäät koppuroiksi. Parin tunnin tauon jälkeen noin kilometrin kuljettuamme Chhaina alkoi selvästi väsyä, jolloin kannoin sen reppua käsissäni kolmisen kilometriä seuraavalle taukopaikalle. Näiden etappien välillä koirat saivat myös luonnetestiharjoituksen, kun maastossa lymyilleet sotilasharjoittelijat ampuilivat laukauksiaan ja hyppelehtivät sinne tänne. Chhainaa ihmetyttivät onneksi itse vihreät heput enemmän kuin paukahdukset!

Aivan ennen viimeistä loppurutistusta tein onnekkaan kartanlukuvirheen: kun tarkoituksenamme oli kiertää eräs "vuori", kuten se oli nimetty, ohjasinkin meidät sen yli. Huomasin virheeni jo heti alussa, mutta päätimme kuitenkin jatkaa matkaa, kun huomasimme vuoren päälle merkityn näkötornin. Se rakennelma ylsikin sitten sellaisiin korkeuksiin, että jopa minua huimasi sinne kavutessa, vaikka Empire State Buildingistäkin on tullut aivan rauhassa maisemia katseltua!

15,3 kilometrin jälkeen yövyimme toisen laavun liepeillä, koska siten tajusimme pystyvämme käyttämään huussia ja ruuantekopaikkaa sekä aamulla että illalla. Pienen iltanuotion jälkeen asetuimmekin jalat ja selkä hellinä, hyvin useaan vaatekerrokseen ja makuupusseihin paketoituina telttaan nukkumaan. Laavulle tuli vielä jokin porukka illalla, mutta onneksi koiratkaan eivät välittäneet heidän äänistään. Kova maa, särkevät lihakset, kirkuvat kuikat ja hanhet sekä pieni vilu pitivät meitä kuitenkin melko huonossa unessa koko yön. Oma pelastukseni oli löysä pötkö Chhaina, jonka saatoin vetää raotetun makuupussini alle säteilemään lämpöään myös minun paitakerrosteni läpi.

Aamupalan ja teltan purkamisen jälkeen aloitimmekin sitten viimeiset, edelliseen päivään verrattuna kepeät nelisen kilometriä hymyillen - joskin meillä molemmilla toinen nivunen hieman vihoitteli, joten tahti oli hitaampi. Vara-akulla ja toista kännykkää jatkuvasti varmuuden vuoksi suljettuna pitämällä kykenimme säästämään puhelinten akkuja niin, että sain nauhoitettua koko matkan Sports Trackerille, jonka piirtämästä kartasta käy ilmi paitsi kuljettu matka kartalla, myös patikan pituus (18,77 km) ja kävelymatkojen yhteiskesto (6:26). Vastaavia tiivistelmiä on ihana säilyttää muistona!

Alin © kuva B. Ghimire

Vaelluksen aikana koin itse henkilökohtaisesti monia upeita tunteita. Ensinnäkin rakastan maastokarttojen lukemista, ja vuosien jälkeen se tuntui todella mukavalta! Puhelinten GPS-ohjelmat pysyivät siis nautinnon ja seikkailun takaamiseksi visusti taskussa koko matkan ajan, vaikka matkan ajan nauhoitin olikin päällä. Mitä koiriin tulee, olen niistä todella ylpeä. Olin todella yllättynyt, miten painavakaan reppu ei vaikuttanut Hoinan kävelyyn ollenkaan - Chhainan osalta olin jo valmistautunut koiran repun osittaiseen kantoon sekä koiran tottumattomuuden että luultavasti vielä kehittymässä olevien selkälihasten takia. Lisäksi jo ensimmäisellä laavulla mietin onnellisena, miten ihanaa on, kun koirien voi antaa huoletta kulkea ja olla taukopaikoillakin vapaana. Vaikka ne ajoittain hävisivätkin näkyvistä, en huolestunut kertaakaan, sillä niiden työhän on olla lähellä. Eivät ne mene kauas - ja laavuilla ne itse asiassa oikein nautiskelivat grillitulista yhdessä kanssamme rauhassa alustallaan loikoillen.

Nyt puoli viikkoa myöhemmin vietän viimeisiä kesälomapäiviäni yli 38 asteen kuumeessa kotosalla, mutta en suoraan pane sairastumista vaelluksella vilustumisen piikkiin - ennemminkin voisin veikata, että jos asialla on jotakin tekemistä reissumme kanssa, niin luultavasti kehoni reagoi vain jälkikäteen yhtäkkisen suureen fyysiseen stressiin. Kuten sanottu, edellisen kerran kannoin rinkkaa joskus 13-vuotiaana ja silloin vain kolmasosan tuosta matkasta, jonka nyt kuljimme päivässä! Kivuista ja säryistä huolimatta vaellus oli ikimuistoinen ja mahtava uusi kokemus. Lisäksi opin muuten todella tutuista mökkimaastoistammekin paljon uutta! Suunniteltujen koirien lepopäivien määrä on nyt tietysti kasvanut sairasteluni takia, mutta kovin tyytyväisiä nuo ovat olleet ihan sohvalla loikoiluunkin. Varsinkin Chhainalle matkan pituus, kantamukset ja haastava maasto olivat silminnähden raskaat. Seuraavaa vaellusta ei ole vielä kaavailtu, mutta siihen olisi jo kovin halua. Jos tänä vuonna teemme vielä päiväretkiä pidemmän yövaelluksen, se tapahtunee aikaisintaan syyskuussa säiden salliessa - ja testattuja yövaellusreittejä saa mielellään koska vaan ehdotella täällä blogissa! Nyt palaamme kuitenkin pikku hiljaa takaisin normaaliin arkeen ja minä uuden työpaikan myötä kesätyöläiseksi.

Tämä merkintä on osa Hurttahuoneen harrastushaastetta. Osallistukaa toki tekin!