Esittely - Bea.

Varmasti suurin osa koiraihmisten tarinoista alkaa sillä, että lapsi on rakastanut koiria aina ja tahtonut sellaista, mutta vanhemmat eivät ole suostuneet. Näin alkaa myös minun tarinani...kunnes sitten vihdoin äiti ja isä tulivat järkiinsä ja sain Saran. No, eipä jääneet koirailuni siihen, ja nyt meillä ravaakin jo kolme hauskanhassua karvatassua. Koirat ovat minulle henki ja elämä. Suomen kielestä ei löydy sellaista sanaa, joka kuvaisi niiden tärkeyttä minulle. Ei edes sellaista lausetta. Sitä vain ei voi sanoin kuvailla.

 

Olen aina ollut hyvin temperamenttinen luonne, mikä ei liene ihme, kun olen horoskoopiltani oinas. En kuitenkaan ole ollut tunteistani koskaan hirveän avoin (tähän ei siis lasketa kiukunpuuskiani...), vaan pitänyt huolet ja murheet sisälläni. Kun meille tuli kissa ollessani 8-vuotias, siitä tuli minulle sielunsisko, jonka kanssa jaoin niin ilot kuin surutkin. Juttelin sille aina koulupäivän jälkeen, nauroin sen kanssa ja itkin sen kirjavan turkin litimäräksi. Silloin sen irtokarvat tarttuivat naamaani ja se sai minut taas nauramaan. Että sellainen katti meillä... Kun sain kissalta vastaukseksi kuitenkin useimmiten vain kynttä ja hammasta, aloin haluta koiraa entistä enemmän. Koiraa, joka katsoisi minua ja lukisi ajatukseni ilman, että minun tarvitsisi sanoa sanaakaan. Aina silloin tällöin kisu toimi koiranani; Kuljetin sitä hihnassa pitkin maita ja mantuja, eikä se ollut oikein ratkiriemukasta meille kummallekaan. Yritin leikkiä katin kanssa, opettaa sille temppuja ja jopa saada sitä menemään agilityputken läpi. Kisuparka!

Vanhempani ymmärsivät sitten jossain vaiheessa, että minä ihan oikeasti haluan koiran ja olen valmis huolehtimaan sellaisesta. Olen kotihommissa aika laiska ja silloinkin kun en ole, niin hyvin hajamielinen ainakin ja unohdan tehdä asiat, joita minulta pyydetään - eikä kukaan tietysti usko, että olisin ne oikeasti unohtanut. Siksi vanhempani eivät kai koskaan uskoneet, että jaksaisin olla kiinnostunut koirista sen uutuudenviehätyksen jälkeenkin. Niille olikin yllätys, kun löysin koirista itseni - sen, jota en itsekään vielä ollut tuntenut. Vieläkin he jaksavat tutuillemme ihmetellä, miten ihminen voi löytää oman juttunsa koirista ja hukkua niihin täysin. Vastaukseni on yksinkertainen; helposti.

 

Elämänarvoni ovat muuttuneet hurjasti sen jälkeen, kun minusta tuli koiraihminen. Tai siis, koiran omistava koiraihminen. Aina täydellisyyteen pyrkinyt, mutta ujo lapsi muuttui rennommaksi, avoimeksi ja rohkeammaksi ihmiseksi, ja asioiden tärkeysjärjestys muuttui täysin. Toki perhe ja läheiset ihmiset pysyvät kärjessä nyt ja aina, mutta olen valmis luopumaan ylimäärätavarastani (ja pikkuhiljaa olenkin luopunut). Tyydyn ulkopuolisen silmin vähempään, vaikka tosiasiassa koirat ja vain niiden kanssa oleminen ja harrastaminen on kaikkea muuta kuin vähää!

Avoimuuteni ja rohkaistumiseni myötä sain myös paljon uusia ystäviä - kaikenikäisiä sellaisia. Koiraihmiset saavat minut aina iloiseksi ja hyvälle tuulelle. Meillä riitää jutunjuurta ja ratkomme toistemme tuella pulmat ja jaamme ilot. Koiraihmisistä olen sattumalta myös ne parhaat ystävätkin löytänyt, vaikka meitä yhdistää muutkin asiat. Iso kiitos kaikille, jotka tunnistavat itsensä. :) Olette iso osa elämääni, ja tulette aina olemaan! <3

Koira-asioissa minussa herää halu kehittyä, kuunnella ja oppia sekä parantaa aiempaa suoritusta virheistäni oppimalla. Olen aina valmis kokeilemaan kaikkea uutta niin koulutuksen kuin kilpailemisenkin saralla. Vaikkei menestyminen minulle olekaan tärkeää, ovat koirajutut kuitenkin ainoa asia, jossa tunnen lievää kunnianhimoisuutta. Koirat vain ovat se minun juttuni, ja niiden parissa haluan toteuttaa itseäni! :)

 

Yleisesti ottaen ihailen vahvasti mielipiteensä takana seisovia ihmisiä, niitä, jotka uskaltavat olla omia itsejänsä, olla omaa mieltä asioista ja poiketa joukosta. Koirien ammattimainen kouluttaminen on unelmani, mutta myöskin sisustussuunnittelu, valokuvaaminen ja kotisivusuunnittelu minua kiinnostavat. Ihminen elää vain kerran ja hänen on saatava tehdä sitä, mitä haluaa eniten. Sitä, joka saa riemastumaan, tuo haasteita, auttaa voittamaan ne ja sitä, jonka tekemisestä todella nauttii. Osa unelmastani toteutui nyt, kun sain ikioman paimenkoiran, sellaisen, joka vaatii aikaa ja aktiviteettia, huumoria ja kärsivällisyyttä. Yksi cavalier minulla on entuudestaan ja siskolla oma myös. Vaikka vain pari vuotta vasta olen koiramaailman sisällä pyörinyt, on se täydentänyt aiemmin niin kovin koiratonta elämääni moninverroin. Koiria minulla tulee aina olemaan, sydämeni on muotoutunut karvanaaman muotoon ja tavoitteeni tulevaisuudelle ovat korkealla.

Olen 16-vuotias koiraharrastaja, kahden (kolmen) koiran onnellinen omistaja Loviisasta. Olen Suomen kennelliiton, Suomen bordercollie- ja australiankelpieyhdistyksen sekä Suomen cavalieryhdistyksen jäsen. Kuulun myös Loviisan seudun koirien aktiivijäsenistöön, ja omien treenailujeni lisäksi toimin apukouluttajana agilitykurssilla. Toivon sinun viihtyvän kotisivuillamme sekä jättävän lopuksi viestin vieraskirjaamme merkiksi käynnistäsi. Oikein rattoisia hetkiä laumamme parissa! :)

 

- Bea ja hapsutassut